• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Perussuomalaiset

Liittynyt
03.11.2016
Viestejä
985
Ei se ole varsinaisesti persujen intresseissä tehdä kovin selkeää kannanottoa irroittautuakseen natseista, avoimista rasisteista ja kaikenmaailman etnonasuista koska sieltä tulee ääniä. Pahimmillaan persuista tulee osa hajanaista oppositiota kun jo nyt oikea laita vuotaa näihin marson ja muiden porukoihin.
Millä peruateella tuollaista väität? Rakentelet omia olkiukkojasi ja vihapuhetta. Tuollaisella tyylillä voidaan mistä tahansa puolueesta rakentaa hirvö, tekstisi on lähinnä noitavainoa.
 
Liittynyt
03.11.2016
Viestejä
985
Ei tartte kuin lukea tätä foorumia niin on aika selkeetä, että melkoinen osa persujen (netissä aktiivisista) kannattajista on ihan oikeita rasisteja. Osa kirjoittaa jo siihen sävyyn, että totta kai ihmiset on rasisteja koska se on luonnollista jne. Kuka teki menee lähes aina edelle siitä, mitä teki.

Eikä niitä etnonationalistejakaan ole sieltä persunuorista ulos potkittu. Yhtä twiittiä lukuunottamatta ihan hirveitä seurauksia ei emopuolueelta tullut, vaikka valtiovalta antoikin vähän penaltya.
Kun tätä foorumia suurin osa persuvihaajista taistelee omia olikukkojaan vastaan, ja ovat todellisia vihapuhujia ja riidankylväjiä.
 
Liittynyt
03.11.2016
Viestejä
985
Osa noista on kyllä niin korkean profiilin asemassa, että vaikea uskoa että niitä saadaan millään savustettua ulos. Omasta mielestäni just joku Niikko, Hakkarainen ja Huhtasaari on ihan tasan haalimassa tietyn porukan äänet puolueeseen ja toivon, ettei heidän arvonsa näy politiikassa mitenkään. Mites noista hankkiutuisi eroon suututtamatta liian montaa?

No esimerkiksi todeta, että yhteistyö oli tässä (noin äärimallina). Nuorisojärjestö, jolla ei ole mitään yhteyttä enää emopuolueeseen ei ole oikein mitään. Emopuolue voi vaikka perustaa uuden.
Sinun mielipiteesi on vain sinun mielipiteesi.
 
Liittynyt
03.11.2016
Viestejä
985
Hyvin ne vähemmistöt näköjään pystyvät raiskailemaan ja murhaamaan. Tuolla Vuosaaressa, missä viimeksi riehuivat, niin uhkailivat juuri raiskaamisella ja tappamisella. Mutta nuoret on nuoria, laitetaan vaan villaisella.
Itse myös pidän ihan oikean elämän uhkailuja aika paljon vakavempana kuin jotain nettiöytöhötystä.

Kuvitteleeko joku, että Suomessa muka alettaisiin laittamaan pakolaisia uuniin? Kyllä niitä voidaan karkoittaa, leikata tukia ja alkamaan vaatia sen suomen osaamista tai tulkkipalvelut omasta pussista, mutta ihan turha luulla, että jotain pahempaa tapahtuisi joidenkin puheiden takia.

Sen takia kyllä voi jotain tapahtua, jos noita lapsenraiskaajajengejä vaan tulee yhä lisää ja viranomaisista ei ole mihinkään.
No aika harhainen pitää olla henkilön, joka kuvittelee, että Suomessa alettaisiin laitta pakolaisia uuniin, sellaiset ovat täysin foliohattu porukkaa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
03.11.2016
Viestejä
985
Heitetään tämä linkki nyt tännekin:
Laura Huhtasaari teki tutkintapyynnön, kun Mikko Kärnä vertasi häntä keskitysleirin vartijaan – Poliisi: Ei kunnianloukkaus

Voisiko joku selittää mulle että mitä väki täällä oikein näkee Huhtasaaressa? Ymmärrän sen että tuo sinisilmäinen, keskivertoa paremman näköinen blondi sekopää uskovainen EU:ta kritisoiva kotiäiti joka ei tykkää mamuista uppoaa joihinkin keski-ikäisiin työttömiin hitsareihin ja tuilla eläviin maajusseihin Satakunnan perukoilla mutta mikä vittu siinä kiehtoo suht korkeasti koulutettuja nuoria miehiä tällä foorumilla?
Onko se vain se että jos on kriittinen EU:ta ja maahanmuuttoa kohtaan niin anything goes vaikka olisikin tuollainen sekopää uskovainen lumihiutale?
Tuntuu sinua kiehtovan, kun noin avauduit. Aika omituinen kommentti sinulta ja todella leimaava, toki kertooo enemmän sinsta kuin keski-ikäisistä, maalaisista, hitsareista ja työttömistä, joita tunnut vihaavan Aika fasistisa ja ihmisvihamielistä puhetta sinulta, itse asiassa todella sairas kommenti.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
03.11.2016
Viestejä
985
Pointti siinä lienee se, et sanat pruukaavat johtaa tekoihin. Vähemmistö ei mitenkään pysty heittämään valtaväestöä uuniin, vaikka kuinka yrittäisi. Tästä syystä valtaväestön rasistiset heitot yms. ovat paljon vaarallisempia.
Näköjään monella on historian tieto aika heikko, kyllä entisessä Rhodesiassa ja Etelä-Afrikassa vähemmistö oli vallassa. Sinänsä jännää, että kun enemmistö sai vallan olot eivät ole parantuneet.

Niin ja kotomaassamme Suomessa meillä on pakkoruotsi huolimatta kansan mielipiteestä.
 
Liittynyt
14.09.2017
Viestejä
2 115
Näköjään monella on historian tieto aika heikko, kyllä entisessä Rhodesiassa ja Etelä-Afrikassa vähemmistö oli vallassa. Sinänsä jännää, että kun enemmistö sai vallan olot eivät ole parantuneet.
Kuvitteleeko joku, että Suomessa muka alettaisiin laittamaan pakolaisia uuniin?
Viittasinkin tuolla lähinnä toiseen maailmansotaan ja sitä edeltäviin tapahtumiin. Voisin kuvitella, että se on vähintäänkin jonkun verran vaikuttanut eri maiden lakeihin, koska niiden tapahtumien ei haluta enää toistuvan.
 
Liittynyt
11.11.2016
Viestejä
1 903
Sampo Terho eroaa jo toistamiseen lyhyen ajan sisällä, tällä kertaa vaimostaan. Halla-Aho sen kuin porskuttaa, vaikka mieheltä löytyy nuorehko salarakas Kokoomuksesta ja avioliiton ulkopuolinen lapsi.

Lähteenä Iltapaskan nettisivut.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
69

Jospa menisit uuvattiketjuun päivittelemään Terhon parisuhdekuvioita, tähän ketjuun ne ei kuulu.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 875
Jos kysytään pihtiputaan paapalta että onko afrikan tummaihoisen henkiset kyvyt heikommat kuin valkoisen ja hän vastaa että kyllä,mutta ei elämässään ole kertaakaan tekemisissä yhdenkään tummaihoisen kanssa jne. on aika mojovaa nimetä hänet rasistiksi joka on silloin yhteinen nimittäjä hänen ja jonkun vastarintaliikkeen kuulapään kanssa. Ei mitään nyansseja, kaikki on rasisteja.
Hyviä kysymyksiä olisi esim.
Jos olisit lautamies, tuomitsisitko tummaihosen kepeämmin perustein kuin valkoihoisen.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 221

Siis yritätkö sä argumentoida että meidän ei pitäisi ottaa huomioon nyansseja? Koska jos sanot että se pappa ei voi olla rasisti koska sitten sillä on yhteinen nimittäjä sen kuulapään kanssa niin tuossa juurikin tuhotaan kaikki ne nyanssit.

Niin se pappa kuin se kuulapää ovat rasisteja. Nyanssit tulevat peliin mukaan siinä vaiheessa kun katsotaan mitä nuo henkilöt sitten tekevät.
Sen papan rasismi aiheuttaa silmien pyörittelyä perhejuhlissa ja ehkä maksimissaan sen erittäin kiusallisen tilanteen kun sen papan lapsenlapsi tuo juhliin tummaihoisen morsian- tai sulhasehdokkaan. Ja sen että pappa äänestää Hakkaraista koska haluaa Suomeen vähemmän lisää tummaihoisia.
Taaskin se kuulapää haluaa potkia neekerit vittuun Suomessa ja kännipäissään kavereidensa kanssa hakkaa jonkun sairaalakuntoon vain koska sen ihonväri ei miellytä.
Ja kun katsotaan noita nyansseja niin voidaan todeta että vaikka se pappa on rasisti, joka ainakin omasta mielestäni on moraalisesti väärin, hän on paljon harmittomampi ja vähemmän rasistinen ihminen kuin se kuulapää.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 951
Sen papan rasismi aiheuttaa silmien pyörittelyä perhejuhlissa ja ehkä maksimissaan sen erittäin kiusallisen tilanteen kun sen papan lapsenlapsi tuo juhliin tummaihoisen morsian- tai sulhasehdokkaan.
Tuli taas tämä mieleen... :D

Ja kun katsotaan noita nyansseja niin voidaan todeta että vaikka se pappa on rasisti, joka ainakin omasta mielestäni on moraalisesti väärin, hän on paljon harmittomampi ja vähemmän rasistinen ihminen kuin se kuulapää.
Rasismi on aika luonnollista ja inhimillistä, etenkin siis sen semi-lievät ilmentymät. Mä en oikein ole samaa mieltä siitä, että se olisi moraalisesti väärin silloin kun sille on tavallaan luonnolliset perusteet saati sitten kun puhutaan TOTTA eri rotuisista ihmisistä.

Rasismista puhuttaessa ei pitäisi sekoittaa mielipiteitä ja toisaalta aktiivista rasismin tekemistä... Alunperin rasismilla on viitattu aktiiviseen rasismiin eli syrjintään rodun vuoksi. Jos joku pappa on keskenään jotain mieltä asioista, niin ei se ole sillä tavalla sitten aktiivista rasismia.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 875
Ja kun katsotaan noita nyansseja niin voidaan todeta että vaikka se pappa on rasisti, joka ainakin omasta mielestäni on moraalisesti väärin, hän on paljon harmittomampi ja vähemmän rasistinen ihminen kuin se kuulapää.

Jep, ja juuri tämä kaikki katoaa kun on vaan isoja otsikoita kuinka kaikki on rasisteja jonkun kyselyn mukaan. Ei ole mitään suhteellisuuden tajua on vaan rasisteja.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Lähtökohtaisesti ei varmaan mitään mutta kun tätä "ootte rasisteja!" ja "ei olla rasisteja!" -huutelua nyt on jatkunut aika hyvän aikaa niin onhan asia jotenkin ihmisiä kiinnostava.

Se on tutkittua tietoa, että afrikkalaisten äo on heikompi, joten ei voi olla rasismia kertoa totuus.
Kun taas aktiivinen "rotujen sekoittumisen estämiseen" pyrkiminen :vihellys:
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 221
Rasismi on aika luonnollista ja inhimillistä, etenkin siis sen semi-lievät ilmentymät. Mä en oikein ole samaa mieltä siitä, että se olisi moraalisesti väärin silloin kun sille on tavallaan luonnolliset perusteet saati sitten kun puhutaan TOTTA eri rotuisista ihmisistä.
On monia asioita jotka ovat luonnollisia mutta silti ovat moraalisesti väärin. Olennainen asia siinä mikä tekee ihmisistä erityisiä eläimiä on se että meillä on kyky taistella vastaan noita meidän luonnollisia, primitiivisiä taipumuksia. Luonnolliset perusteet on erittäin paska tapa perustella mitään.

Se että puhutaan totta on tietenkin ok. Mutta yleensä näillä rasisteilla se ei jää siihen totuuden puhumiseen vaan siitä sitten aletaan vetämään jotain todistamattomia päätelmiä tai muuten vaan aletaan perustelemaan yksilöiden syrjintää jonkun tilastollisen keskiarvon perusteella. Joka taaskin on moraalisesti väärin.

Rasismista puhuttaessa ei pitäisi sekoittaa mielipiteitä ja toisaalta aktiivista rasismin tekemistä... Alunperin rasismilla on viitattu aktiiviseen rasismiin eli syrjintään rodun vuoksi. Jos joku pappa on keskenään jotain mieltä asioista, niin ei se ole sillä tavalla sitten aktiivista rasismia.
Mihin perustuu tämä "alunperin" väite? Tiedän että sitä toistetaan jatkuvasti mutta onko kukaan koskaan ihan oikeasti osoittanut sitä muuten kuin vain anekdoottisesti?

Ja jos se pappa äänestää ja nuo ajatukset ohjaa sen äänestyskäyttäytymistä niin sitten se on "aktiivista" rasismia.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 221
Se on tutkittua tietoa, että afrikkalaisten äo on heikompi, joten ei voi olla rasismia kertoa totuus.
Mutta se että mihin tuo perustuu ei ole tiedossa. Joten kausaalisen yhteyden vetäminen rotuihin on vähän heikolla pohjalla.
Pitää muistaa se että jo meidän vitivalkoisilla suomalaisilla isovanhemmilla oli keskimäärin about 20 pinnaa alhaisempi äö kuin meillä. Ja tuota ei voi mikään geneettinen muutos selittää.
 
jipsu

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 452
Helpointa on vain myöntää että jokainen ihminen on rasisti ja omaa stereotypioita ja ennakkoluuloja enemmän tai vähemmän, ero on vain toteuttaako arjessa primitiivisiä reaktioita vai ei ja jos, niin missä määrin. Sitten voi jatkaa keskustelua siitä mihin jäi, yleensä tätä razzizti huutelua kuulee vain kun yritetään siirtää keskustelua muualle.
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
11 827
Joo ei minustakaan se ole enempää rasistista jos kerrotaan että tummaihoisilla on tutkimusten mukaan matalampi ÄO kuin eurooppalaisilla ja aasialaisilla josta nyt on vain sievennetty lause se että tummaihoisilla on matalampi ÄO kuin että lause että tummaihoiset on nopeampia juoksemaan joka sekin on ihan faktaa.

Vähän tyhmää julistaa tieteellisten tutkimusten tai tosiasioiden ääneen sanomista rasismiksi. Rasismia on minusta paljon järkevämpää luokitella vasta se jos joku alkaa väittämään että tummaihoiset pitäisi heikomman ÄO:nsa takia sulkea eläintarhaan tai näiltä pitäisi estää pääsy jonnekkin eli siis harjoittaa rotusyrjintää.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 875
Muutenkin joku puolueen leimaaminen äänestäjillä tehdyillä kyselyillä on aika heikolla pohjalla kun tehdään analyysejä.
Äänestäjät (varsinkin suomessa jossa puoleet ovat hyvin lähellä toisiiaan) vaihtavat puoluetta jota äänestävät.
Ketä osa näistä rasisteista kannatti silloin kun persujen kannatus Jussin tullessa ruoriin (mikä oli tilanne tuon 2015 tehdyn kyselyn jälkeen) ja kannatus
oli puoliintunut ? Vai oliko niin että vain rasistit olivat jääneet kannattajiksi ja ei rasistit palasivat äänestämään kun johto vaihtui ( husun ja kumppaneiden mukaan johtoon astui rasistit) ?

Rasismia on minusta paljon järkevämpää luokitella vasta se jos joku alkaa väittämään että tummaihoiset pitäisi heikomman ÄO:nsa takia sulkea eläintarhaan tai näiltä pitäisi estää pääsy jonnekkin eli siis harjoittaa rotusyrjintää.
Helpointa on vain myöntää että jokainen ihminen on rasisti ja omaa stereotypioita ja ennakkoluuloja enemmän tai vähemmän, ero on vain toteuttaako arjessa primitiivisiä reaktioita vai ei ja jos, niin missä määrin. Sitten voi jatkaa keskustelua siitä mihin jäi, yleensä tätä razzizti huutelua kuulee vain kun yritetään siirtää keskustelua muualle.
Just näin.

Nykyään kuitenkin tehdään kysely tutkimus jossa tummaihoisten tulkinta jonkun katseesta luokitellaan rasismiksi ja sitten ruoskitaan suomalaisia rasisteina joissa persujen äänestäjillä on erityisasema.

Lopuksi vielä noista kyselyistä, niiden pitäisi olla neutraaleiden tutkijoiden tekemiä ja analysoimia, joissa kysymykset ovat yksiselitteisiä ja jos eivät ole, ne tarkennetaan hyvin selvästi.
Esim. tuo Suomen kuvalehden rotujen sekoittumis kysymys on hyvin epäselvä. Onko tuo loppu osa "koska se muuten johtaa valkoisen rodun sukupuuttoon" kysyjän esittämä lopputulos tästä sekoittumisesta vai
onko tuo koko kysymys esitys ideologiasta ja kysymyksen tarkoitus on saada selville se, että olenko minä sitä mieltä että rotujen sekoittuminen johtaa siihen että valkoinen rotu kuolee sukupuuttoon ja tästä syystä se on huono asia.
Tämä on erittäin tärkeä ero kun ajatellaan sitä miten ihmiset ajattelevat kysymystä ja kuinka he siihen vastaavat.
 
Voihan se olla sekä-että. Kylhän toi aika yleinen pelko on nasupettereiden keskuudessa.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 875
Juu, nasupettereillähän on tämä "they don't replace us" juutalaisten salaliitto idea käytössä, mutta kyllähän tuo on jo hc white supremacy juttuja.
 
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
6 543
Juu, nasupettereillähän on tämä "they don't replace us" juutalaisten salaliitto idea käytössä, mutta kyllähän tuo on jo hc white supremacy juttuja.
Ei se ole nykykielessä valkoista ylivaltaa jos myöntää että parhaat pikajuoksijat ovat tummahipiäisiä ja että japanilaisilla ja tietyillä juutalaisilla on vielä suurempi keskimääräinen ÄO
 
Mutta vissiin tämä on mustinta rasismia joidenkin mielestä.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Juu, nasupettereillähän on tämä "they don't replace us" juutalaisten salaliitto idea käytössä, mutta kyllähän tuo on jo hc white supremacy juttuja.
Ylipäätään kaikki jutut "valkoisten sukupuutosta" jne. Valkoisuus ei ensinnäkään ole mikään rotu vaan evoluution seurauksena tietyillä leveysasteilla elämiseen sopiva piirre ihmisessä ja sikäli jos sille tulevaisuudessa tarvetta on niin eiköhän evoluutio pidä oikeilla leveyksillä asuvien ihot muutenkin oikean värisinä sikäli kun eivät muuta villisti edestakaisin. Tai jos asettuvat elämään auringon säteilyltä suojaavien kupujen alle niin ehkä vaalenee kaikilla? Ja sitten se ajatus, että se 500 vuoden päästä asuva maitokahvin värinen lapsi jossain alueella ajattelee, että "vittu kun mä en oo valkoinen ja joku muu musta" :facepalm:
 
Kyllä se ihan rotu on. Jos tämä ei ihan aukene niin kannattaa wikipediasta katsoa mitä rodulla tarkoitetaan. Ensimmäisenä kannattaa ymmärtää että se ei ole pohjimmiltaan luonnontieteellinen määritelmä.

Wikipediasta ensimmäinen lause. White people - Wikipedia

"White people is a racial classification specifier, used mostly and often exclusively for people of European descent; depending on context, nationality, and point of view."
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 875
niin eiköhän evoluutio pidä oikeilla leveyksillä asuvien ihot muutenkin oikean värisinä sikäli kun eivät muuta villisti edestakaisin.
Ei se evoluutio mitenkään tietoisesti toimi. En usko että jos valkoiset eurooppalaiset katovat ja tilalle tulee tummaihoisia, niin ne tummaihoiset muuttuvat valkoihoisiksi ajan saatossa.
Nykyisellään ei ole mitään mikä suosisi niin suuresti vaaleampi-ihoisten menestymistä joka pikkuhiljaa johtaisi siihen että koko populaatio muuttuu vaaleampi ihoiseksi.
Ja jos olisi, niin muutokseen menisi aika helvetisti aikaa, ei puhuta sadoista vuosista, vaan kymmenistä tuhansista (jollei nyt tulisi jotain katastrooffia jossa selviytymis kriteerinä olisi vaaleampi iho).
Sekoittelu tietenkin sitten muokkaa väriskaalaa niinkuin esim. jenkeissä näkyy hyvin selvästi.

Lisäksi mitä nyt noita dokkareita noista kuulapäistä on katellut niin heille näyttäisi primäärinä ajatuksena olla kulttuuriperimän suojeleminen (euroopplalainen/länsimainen kristinuskoon pohjautuva kylttyyri), jonka
"perustajana" he näkevät valkoiset (ja tästä syystä valkoiset ovat myös herra "rotu"). He näkevät että muualta tänne tulevat tuhoavat tuota ideaalista yhteiskunnan tilaa.
Aika moni noista tukee ajatusta että valkoiset ja mustat asuvat kummatkin omissa oloissaan (separate but equal mentaliteetti).
Toki sitten on myös noita ihan ääri porukoita joiden mielestä alemmilla "roduilla" ei ole edes oikeutta elää (suoraa natsi ideologiaa).
 
rewind

Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
915
Ei se evoluutio mitenkään tietoisesti toimi. En usko että jos valkoiset eurooppalaiset katovat ja tilalle tulee tummaihoisia, niin ne tummaihoiset muuttuvat valkoihoisiksi ajan saatossa.
Niin että se mikä on joskus toiminut, ei toimikaan enää? Vai meinaatko että Afrikassa eli joskus valkoihoisiakin?
 
No just niin se menisi olettaen, että valkoihoisuus palvelisi ihmisen selviytymistä (D-vitamiinin imeytyminen, ihon palaminen ja syöpä jne). Toki nykyisin ihmisen keksinnöt luultavasti sotkisivat soppaa ja voisin kuvitella, että aika monen ihmisen juuret ovatkin toisella puolella maailmaa ennen kuin evoluutio ehtii alkuunkaan vaikuttamaan. Mutta ylpeys ja sukupuuton pelko evolutiivisesta piirteestä? :facepalm:
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 817
Niin että se mikä on joskus toiminut, ei toimikaan enää? Vai meinaatko että Afrikassa eli joskus valkoihoisiakin?
Evoluutio toimii niin että jos tietty sopeutuma tuottaa paremmin jälkeläisiä jotka selviää lisääntymispuuhiin asti niin silloin populaatio muuttuu. Jos valintapainetta ei ole niin ei myöskään muutosta tapahdu.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 875
No just niin se menisi olettaen, että valkoihoisuus palvelisi ihmisen selviytymistä
No minähän heti seuraavassa lauseessa mainitsin että nykyisellään en usko että se ihonväri on nin iso tekijä että se näkyvästi vaikuttaisi selviytymiseen ja tästä johtuen muutosta tapahtuisi, ainakaan isossa mittakaavassa.
Kuten mainitsit, meillä on keinoja auttaa omaa selviytymistä ja näin muokata luonnollista selviytymisprosessia.

Niin että se mikä on joskus toiminut, ei toimikaan enää? Vai meinaatko että Afrikassa eli joskus valkoihoisiakin?
Kannattaa tutustua evoluutioon ja siihen miten se vaikuttaa, niin ei tule tällaisia lapsuksia enää uudelleen.

Mutta ylpeys ja sukupuuton pelko evolutiivisesta piirteestä?
Niinpä, mutta ainahan jostain joku jonkun syyn keksii perseilylleen.
 
rewind

Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
915
Evoluutio toimii niin että jos tietty sopeutuma tuottaa paremmin jälkeläisiä jotka selviää lisääntymispuuhiin asti niin silloin populaatio muuttuu. Jos valintapainetta ei ole niin ei myöskään muutosta tapahdu.
Kyllä, mutta eliöt myös kehittyvät. Turhia ominaisuuksia tippuu pois ja tarpeellisia tulee lisää. Kaikki ei ole pelkästään sopeutuman ansiota.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 875
Mitäs tällaisia ominaisuuksia homo sapensilla on tullut lisää ja tippunut pois (siitä lähtien kun laji on ollut homo sapiens) ?

Evoluutio ei ole mikään tikapuu jossa kehitytään paremmaksi ja kiivetään ylöspäin tikappuussa kohti huippua.
 
rewind

Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
915
Mitäs tällaisia ominaisuuksia homo sapensilla on tullut lisää ja tippunut pois (siitä lähtien kun laji on ollut homo sapiens) ?
Eikös tässä ollut puhe ihonväristä? Ja ihan yleisestikin tarkoitin, ei jalatkaan ihan sattumalta ilmestyneet jonkun kalan kylkeen, vaan ne kehittyivät tarpeesta. Luonnonvalinta sitten karsii pois ne, jotka eivät pärjää paremmilla ominaisuuksilla oleville.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 875
Se ihonväri ei ole mitään homo sapiensin kehittymistä vaan tulos siitä että täällä maapallonkolkalla vaaleampi-ihoiset hyötyivät ihonväristään ja pikkuhiljaa valinnan perusteella koko populaatiosta tuli huomattavati vaaleampi ihoisia kuin afrikkalaisista.
Tänä päivänä tuon ei tarvitsisi tapahtua, koska meillä on muita keinoja saada ne hyödyt mitä vaalealla iholla saa (esim. saamme d-vitamiinia ihan tarpeeksi ruuasta). Siksi sanoin että jos eurooppalaiset "vaihtuisivat" tummaihoisiin, ei heistä enää suurella todennäköisyydellä tulisi valkoihoisia kuten aikoinaan tapahtui.

ei jalatkaan ihan sattumalta ilmestyneet jonkun kalan kylkeen, vaan ne kehittyivät tarpeesta.
No kyllä ne ihan sattumalta ilmestyivät (jalan esi aste), nimittäin jostain sattumanvaraisesta mutaatiosta. Se mitä tämän jälkeen tapahtui on sitten sitä evoluutiota. Esim.
kuivalla kaudella jonkun lammen jalalliset (ulokkeet joilla voi liikkua) kalat pääsivät 100 metrin päässä olevaan isompaan lampeen turvaan ja säilyivät hengissä, kun taas "jalattomat" jäivät
pikkulampeen ja kuolivat kun se kuivui. Sitten kun tuli mutaatio joka mahdollisti sen että voi hengittää maalla, jaloista oli taas enemmän hyötyä ja evoluutio jatkoi näiden kohdalla rullaamistaan.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
No on kyllä aiheesta taas loitottu hyvin. Alkuperäinen pointti oli, että ihonväri on evolutiivinen ominaisuus, jonka evoluutio voi uudestaankin muuttaa jos olosuhteet sitä suosivat. Tosin nykyihminen osaa suojautua auringonpaisteelta ja napata D-vitamiinia ja näkyvän muutoksen arvioidaan vievän kymmeniä ellei satoja sukupolvia. Luultavasti sekoittuminen ja tekonologistuminen vähitellen vaalentaa ihmistä keskimäärin mutta tietysti myös hävittää ääripäitä.

Mutta mitään sukupuuttoa ei voi tulla sen enempää kuin sukupuutto jollekinevoluution seurauksena kehittyneelle piirteelle.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 817
Kyllä, mutta eliöt myös kehittyvät. Turhia ominaisuuksia tippuu pois ja tarpeellisia tulee lisää. Kaikki ei ole pelkästään sopeutuman ansiota.
Kaikki on sopeutuman ansiota. Vain ja ainoastaan. Evoluutio on pelkästään sitä että millä ominaisuudella tulee eniten jälkeläisiä/elinaikaa/tilanvaltausta.

Ihminen on tossa asiassa vain sellainen poikkeus että me opittiin ottaan vitamiinit purkista ja sopimaan ainakin joistakin asioista. Että se evoluutiopaine sopeutumisessa erilaiseen ympäristöön ei ole ihan niin raju.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
7 004
Perusunkarilaisten Jani taas vauhdissa :facepalm:

Toivottavasti muistaa nuoleskella samalla innolla Kiinaa ynnämuita sitten vastaisuudessa.
On kyllä niitä tyyppejä, että vaikka mitään en koskaan odota, niin jokaiseen twiittiin pettyy...
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683

Näin asiasta mitään tietämättä, niin olen sitä mieltä, että kannattaisi aina itsekin tallettaa haastattelut, niin on jotain todistusaineistoa, jos lehti kirjoittelee mitä sattuu.

Tosin mitä sekin auttaa, jos toimittajalla on halu olla pahansuopa, esimerkkinä Ylen haastattelu Riikka Purrasta on omin silmiin harvinaisen törkeä yritys mustamaalata Purra.
 
Linkkiä haastatteluun?
 
Ehkä nyt ei ollut se haastattelu pointtina, vaan se että Mäkelä toimii vieraan valtion äänitorvena suomalaista mediaa vastaan. Ei tuo ääliö ole sen paremmin mitään haastattelua nähnyt.
Mäkelä on ainakin twitterissä jatkuvasti ns. full retard moodissa. Sitä voi vaikka etsiä #päivänmäkelä juttuja, jos haluaa tuon aivopieruja enemmänkin lukea.
 
Miksei Mäkelä tai kuka tahansa persu saisi toimia suomalaista mediaa vastaan? Niillä on aika paljon hampaankolossa ja tietävät omakohtaiusesti miten jokaista sanaa vääristellään.
 
Onnea valitsemalleen tielle sitten kai...
Entäs se vieraan valtion suurlähetystön äänitorvena toimiminen, varsinkin kun kyseisellä henkilöllä ei varmasti ollut pääsyä koko haastatteluun?
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
11 827
Ehkä nyt ei ollut se haastattelu pointtina, vaan se että Mäkelä toimii vieraan valtion äänitorvena suomalaista mediaa vastaan. Ei tuo ääliö ole sen paremmin mitään haastattelua nähnyt.
Mäkelä on ainakin twitterissä jatkuvasti ns. full retard moodissa. Sitä voi vaikka etsiä #päivänmäkelä juttuja, jos haluaa tuon aivopieruja enemmänkin lukea.
Varmaan kyse on sitten erilaisista näkökulmista mutta minusta kirjoittaa suurimmaksi osaksi ihan asiaa.

Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 477
Viestejä
4 163 544
Jäsenet
70 414
Uusin jäsen
O&G

Hinta.fi

Ylös Bottom