Olen käynyt joitakin kertoja kyllä kun tilanne on ollut akuutti tai muuten vaan riittävän kookas kyrpä otsassa, mutta pj ja isännöitsijät ovat aina sanoneet, että se ei kannata koskaan, vaan käydään toteamassa mistä meteli tulee ja sitten ilmoitetaan asiasta eteenpäin isännöitsijälle tai poliisille. Kaikki tuo asukkaalle delegoitu etsiväntyö on silti vittumaista puuhaa etenkin kun pitäisi hypätä sängystä keskellä yötä selvittelemään jonkun toilailuja. Olen ennemmin kysellyt silloin jos ollaan naapureiden kanssa kohdattu vaikka autotallissa tai rappukäytävässä. Tämän riekkujan kanssa ei kyllä olla kuin tervehditty, sen verran mitä sitä näkee ehkä kaksi kertaa vuodessa.
Sinun tapauksessasi näytti kyllä menevän todella mallikkaasti. Olisipa se aina niin helppoa! Eräs taloyhtiön asukas jätti kaverinsa sekä oman koiransa kämppäänsä haukkumaan tuntikausiksi useita kertoja, kun itse olivat illanvietossa. Otin lopulta asian omiin käsiini ja soitin suoraan kyseiselle henkilölle ilmoittaakseni haukkuvista koirista. Pyyteli anteeksi ja lupasi tulla selvittämään asian pikapuolin. Ei mennyt aikaakaan kun se soitti takaisin ja haukkui minut siitä, että soitin hänen henkilökohtaiseen numeroonsa. Sanoin etten voinut soittaa ukko mustalaisellekaan koska asukas on lähtökohtaisesti vastuussa kaikesta siitä, mitä asunnossa tapahtuu. Hetkeä myöhemmin se oli meikäläisen ovea hakkaamassa ja jouduin selittämään juurta jaksain sen, miten kotieläimet eivät saa aiheuttaa häiriöitä talon asukkaille tai siinä luvallisilla asioilla liikkuville, ja hänen koiransa olivat toistuvasti haukkuneet asunnossa tunteja (5-6) putkeen, mikä kuului monen kerroksen päähän. Humalapäissään yritti selittää, että kylläpä saa antaa koiran huutaa yhteentoista asti illalla ja varmasti jättää koirat huutamaan tästä eteenpäin aina ja ilmoittaa poliisille ja tekee valituksen ja muuttaa pois ja sdlfök3qrj24ewk. Sanoin vielä jotain siitä, että sinulla ei pitäisi olla lemmikkejä ollenkaan ja kerro isännöitsijälle terveisiä (oli siihen aikaan eräs perheen puolituttu). Muutti vähin äänin pois pari kuukautta myöhemmin.
Myös afrikkalaistaustaisille sekä yksinhuoltajaäideille olen metelöinnistä käynyt sanomassa ovella ja saldo niistä oli sellainen, että afrikkalaiset eivät välittäneet hevon helvettiä mistään ja valehtelivat tekemisistään päin naamaa vaikka aluksi vakuuttivatkin puuttuvansa ongelmaan, mutta suomalaiset tekivät sentään puolivillaisen tapojen parantamisen, joka korjaantui täysin vasta sitten kun olivat muuttaneet pois. Toisaalta edellisen kerran kun kävin kasvotusten juttelemassa ihan tavallisten seinänaapurissa asuvien suomalaisten kanssa haukkuvasta koirasta, toteamus oli "se on koira." Jeesus auta.