• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Pariutumisen haasteet nykypäivänä ja sen vaikutukset

Ei siinä ole mitään surullista, että empiiristen kokeilujen jälkeen ainoa päätelmä on: oma markkina-arvo ei riitä edes lähtöruutuun. Se on rehellisyyttä. Asiaan voisi toki vaikuttaa, mutta mieluummin kannustan muita pitämään markkina-arvostaan huolta.

Luonnonvalinta toimii.
 
Muistutetaan tässä taas sitä, että luonnonvalinta ei valitse jotenkin "parasta" vaan parhaiten ympäristöön sopeutuneen. Ja jos ympäristö on paskaa, prosessista tulee myös paskaa ulos. Eli jos pyörii porukoissa joissa miehen vaaditaan olevan hyvin aktiivinen supliikkimies sen lisäksi että on hemmetin kova karju, niin vähän hillitymmällä mutta sinänsä ihan fiksulla kaverilla voi olla vaikeaa löytää seuraa.
 
Voisitteko nyt oikeasti mennä jonnekin muualle keskustelemaan BMI:stä, kun sillä on kovin vähän tekemistä minkään kanssa. Sivutolkulla taas väännetty siitä. Todellisuudessa kaiken kokoiset pariutuvat. Jopa Marko Hentolla oli kumppani.
 
Ja kun tosiaan 2/3 kansasta on ylipainoista, niin tuskinpa haluamme rajoittaa keskustelun vain tuohon pieneen osaan. Vaikka välillä tuntuu, että pelkästään cheerleaderien ja "gigachadien" tekemiset kiinnostavat ja näiden seurustelua koskevat lainalaisuudet halutaan yleistää koskemana tavis-tiinoja ja -matteja :smoke:
 
Naisten ylipaino (tatuoinnit, värikäs tukka, lapset, ikä ja kaikki muu "viehätystä vievä") vituttaa, koska se tarkoittaa, että valikoima naisista pienenee.

Arjen matematiikka ei tunnu menevän kaaliin: kaikki naiset eivät kuulu kaikille miehille ylipäätään. Ihan älytöntä kitistä siitä, että joku ei ole nyt omaan silmään kiinnostava, vaikka onkin nainen. (Haukutaan se sitten vaikka miesmäiseksi, koska sehän kamalinta, mitä naiselle voi tapahtua. Ilmeisesti mieheys tosiaan on sitten aika kamalaa. :rofl:)

Leikittelin eilen ajatuksella, että kertoisi täällä jonkun ehdottoman pituusrajan miehille. Siitäkös se vikinä syntyisi.
(En halua sanoa edes vitsillä, koska a) osa ottaa sen todesta ja muistuttaa siitä seuraavat 5 vuotta b) se voi oikeasti loukata joitakin, mitä en tahdo tapahtuvan.)
 
Ei siinä ole mitään surullista, että empiiristen kokeilujen jälkeen ainoa päätelmä on: oma markkina-arvo ei riitä edes lähtöruutuun. Se on rehellisyyttä. Asiaan voisi toki vaikuttaa, mutta mieluummin kannustan muita pitämään markkina-arvostaan huolta.

Luonnonvalinta toimii.
Kannustat vai lannistat?
 
Ymmärränkö oikein, että et halua tai koe pystyväsi tekemään oman markkina-arvosi eteen mitään, mutta haluat kannustaa muita siihen?

Jos näin on, niin yhtälösi ei nyt oikein toimi. Jos haluat menestyä, niin haluatko neuvoja menestyneiltä, vai niiltä jotka eivät menesty, eivätkä oikein edes jaksa yrittää.
 
Ei siinä ole mitään surullista, että empiiristen kokeilujen jälkeen ainoa päätelmä on: oma markkina-arvo ei riitä edes lähtöruutuun. Se on rehellisyyttä. Asiaan voisi toki vaikuttaa, mutta mieluummin kannustan muita pitämään markkina-arvostaan huolta.

Luonnonvalinta toimii.
Koko markkina-arvon käsite on ihan absurdi, kun tavallisten aikuisten ihmisten maailma ei toimi niin. Tottakai jos käsitykset pariutumisesta tai ihmisistä jotka löytävät parisuhteen on jotain tyyliin Ashton Kutcher/Mila Kunis, niin maailma voi näyttää epäreilulta ja itselle sopimattomalta. Mutta aikuiset ihmiset ketkä haaveilee tai vertailee itseään johonkin Hollywood-romansseihin on kyllä jo niin irti tästä todellisuudesta, että ahdistaahan se ristiriita takuulla.
 
Ja sitten siihen empiiriseen todellisuuteen:

Oon tässä pari viikkoa chattaillyt yhden naispuolisen vanhan tutun kanssa. Ihan kaverilliselta pohjalta, koska itse olen onnellisesti parisuhteessa ja hän tietää sen. Myönsi kuitenkin tossa taannoin pienen platonisen ihastuksen, minkä syy oli se sama minkä olen monta kertaa aiemminkin kuullut: On kiva jutella ihmisen kanssa kuka osaa kirjoittaa kokonaisia lauseita, ja puhua kaikesta muusta kuin säästä, duunista, autoista, salitreeneistä tai äskettäisestä kauppareissusta.

Kerta toisensa jälkeen kun kuuntelee tuttujen naisten tinder- ja treffikokemuksia, niin sama kyvyttömyys kommunikointiin toistuu. Etenkin kyvyttömyys kirjoittaa niitä omia ajatuksiaan auki kiinnostavasti. Ja kun pariutumismaailma on yhä enemmän tinderin sekä sen jälkeen esim whatsappin varassa, niin tämä takuulla nousee suureksi kynnykseksi monien kohdalla. Tekisi mieli sanoa että kyse on sivistyksen puutteesta, mutta ehkä enemmänkin on kyse aikuisten ihmisten kyvyttömyydestä sopeutua nopeasti muuttuneeseen maailmaan.
 
On kiva jutella ihmisen kanssa kuka osaa kirjoittaa kokonaisia lauseita, ja puhua kaikesta muusta kuin säästä, duunista, autoista, salitreeneistä tai äskettäisestä kauppareissusta.

Eiköhän kutakuinkin kuka vaan kouluja käynyt mies moiseen kykene, eri asia täyttääkö sitten muita vaatimuksia. :hmm:

Kerta toisensa jälkeen kun kuuntelee tuttujen naisten tinder- ja treffikokemuksia, niin sama kyvyttömyys kommunikointiin toistuu. Etenkin kyvyttömyys kirjoittaa niitä omia ajatuksiaan auki kiinnostavasti.

Luulen että tämä on enemmän se juttu. On huomattavasti vaikeampaa kuulostaa kiinnostavalta kuin vaan osata keskustella jostain asiasta...
 
Kannustat vai lannistat?
Mitä nyt vuoden verran tässä ketjussa keskustelleena olen koko ajan korostanut markkina-arvon vaikutusta ja miten siihen voi itse vaikuttaa. Toki ympäristö on myös muuttunut miehille epäedullisemmaksi, mutta on lähinnä hidaste, eikä este.

Ymmärränkö oikein, että et halua tai koe pystyväsi tekemään oman markkina-arvosi eteen mitään, mutta haluat kannustaa muita siihen?
En koko elämänkertaani ajatellut tähän kirjoittaa, mutta siis tiedän täsmälleen mitä pitäisi tehdä, mutta en joko jaksa tai halua tehdä mitään. Muutos on hankalaa.

Koko markkina-arvon käsite on ihan absurdi, kun tavallisten aikuisten ihmisten maailma ei toimi niin.
Ja sitten siihen empiiriseen todellisuuteen:
Sivutaan koko keskustelu leimaamalla absurdiksi ja seuraavassa viestissä fleksaillaan omilla supiliikkitaidoilla, joka on iso osa markkina-arvoa. :kahvi:
 
Ainakin itseä lohduttaa, että ahaa oma markkina-arvoni on vain niin matala, ettei onnistu, vaikka tosiasiallisesti kävi vain ehkä huono tuuri, vastapuoli oli varattu, ei oltu sopivia toisillemme ja niin edelleen.
Eikö tämä nyt ole kiertoilmaus siihen, että markkina-arvo on pseudotiedettä ja tosiasialliset syyt ovat muualla? Tietysti jos se lohduttaa ja egoa suojelee, niin itse olet polkusi valinnut.
 
Eivät olekaan vertailukelpoisia, siitähän keskustelu onkin. :D Naisilla on suurempi rasvaprosentti ja vaikka bmi heittäisi yläkanttiin, voi rasva olla paljon terveellisemmissä paikoissa kuin samassa tai pari pykälää suuremmalla miehellä. Miehillä kaikki ylimääräinen on todennäköisemmin huonompaa.

Ja edelleen pelkkä paino saati bmi ei kerro terveyden tilasta suoraan mitään. Eikä kehonmuodoista.
Kunnon naisselitystä taas ja olet ymmärtänyt asian ihan väärinpäin... =)

Rasva on kevyempää kuin lihas. Jos rasvainen ihminen on siis painava, niin silloin sitä rasvaa on jo tosi paljon. 10 kilon säkki höyheniä vs. 10 kilon säkki lyijyä. Kumpi on sutjakampi paketti? Höyhensäkki varmaan täyttäisi koko huoneen... "Lyijysäkki" mahtuu varmaan kouraan. Samalla tavalla rasvaprosentiltaan pienempi ihminen saa olla "luvan kanssa" painavampi kuin rasvaprosentiltaan isompi ihminen.

Pelkkä paino ja BMI kertovat kehonmuodoista vaikka mitä. Jos nainen on vaikkapa 52-kiloinen, niin silloin tiedän melkein mistään riippumatta, että kyseessä on aika näppäränkokoinen ja -muotoinen tapaus 9 kertaa kymmenestä. Tai jos painaa 70 kiloa, niin silloin tiedän, että nainen on liian isokokoinen 9 kertaa kymmenestä tai jopa 10 kertaa kymmenestä, jos nyt ihan mun spesifit mieltymykset otetaan huomioon. Mutta vaikka otettaisiin huomioon vain universaalitkin mieltymykset.
 
Pelkkä paino ei kyllä kerro juuri mitään, BMI taas on kohtuullisen hyvin suuntaa-antava joitain poikkeuksia lukuunottamatta.

Esim. 70kg+ ja lähemmäs 180cm on aika eri juttu kuin 70kg ja 150cm...
 
9 kertaa kymmenestä tai oikeastaan 9,9 kertaa kymmenestä nainen ei ole 180+ cm pitkä.

Ja jos kuitenkin on, niin liian iso se silti on minun ja useimpien muidenkin miesten makuun. Yleensä miehet suosivat itseään lyhyempiä naisia. (Ja naiset itseään pidempiä miehiä vielä mieluummin.)
 
Mitä nyt vuoden verran tässä ketjussa keskustelleena olen koko ajan korostanut markkina-arvon vaikutusta ja miten siihen voi itse vaikuttaa. Toki ympäristö on myös muuttunut miehille epäedullisemmaksi, mutta on lähinnä hidaste, eikä este.

En koko elämänkertaani ajatellut tähän kirjoittaa, mutta siis tiedän täsmälleen mitä pitäisi tehdä, mutta en joko jaksa tai halua tehdä mitään. Muutos on hankalaa.

Sivutaan koko keskustelu leimaamalla absurdiksi ja seuraavassa viestissä fleksaillaan omilla supiliikkitaidoilla, joka on iso osa markkina-arvoa. :kahvi:
Jos se että pystyy keskustelemaan tuttujen tai tuntemattomien kanssa niin että ne ei blokkaa sua tinderissä tai whatsappissa on fleksaamista (vitun hirveä sana muuten) niin ok.

Jätänkin sit kertomatta mitä mieltä tutut naisoletetut on ollut pyytämättä lähetetyistä dickpiceistä, tai vaikka ihan vaan autokuvista.
 
9 kertaa kymmenestä tai oikeastaan 9,9 kertaa kymmenestä nainen ei ole 180+ cm pitkä.

Ja jos kuitenkin on, niin liian iso se silti on minun ja useimpien muidenkin miesten makuun. Yleensä miehet suosivat itseään lyhyempiä naisia. (Ja naiset itseään pidempiä miehiä vielä mieluummin.)

No ei edes tarvi olla yli 180-senttinen että 70kg olisi normaalipaino. Esim. 175cm pitkälle painoindeksi olisi vajaa 23, eli ei todellakaan läski vaan aikalailla normaalipainoalueen keskellä.

Se jos haluaa naisen olevan pieni ja siro on taas eri juttu kuin lihavuus.

Jos se että pystyy keskustelemaan tuttujen tai tuntemattomien kanssa niin että ne ei blokkaa sua tinderissä tai whatsappissa on fleksaamista (vitun hirveä sana muuten) niin ok.

Jätänkin sit kertomatta mitä mieltä tutut naisoletetut on ollut pyytämättä lähetetyistä dickpiceistä, tai vaikka ihan vaan autokuvista.

Olet kyllä aika pihalla jos kuvittelet että Tinderissä ei ghostattaisi ihan muuten vaan, ilman mitään epäasiallisuuksia... Se toki on eri asia jos tutut blokkaa Whatsappissa tjsp, olettaen toki että kyseisellä naisella on muumit laaksossa.
 
No ei edes tarvi olla yli 180-senttinen että 70kg olisi normaalipaino. Esim. 175cm pitkälle painoindeksi olisi vajaa 23, eli ei todellakaan läski vaan aikalailla normaalipainoalueen keskellä.

Se jos haluaa naisen olevan pieni ja siro on taas eri juttu kuin lihavuus.
Keskivertonainen ei ole lähellekään 175 sentinkään pituinen, vaan noin 166 cm.

Pointti oli, että jos tiedetään pelkkä paino (tai pelkkä BMI), niin voiko pelkästään sen perusteella vetää jo jotain johtopäätöksiä ja yleistyksiä, niin kyllä voi. Tietenkin. Jos tiedetään, että nainen on esimerkiksi 70-kiloinen, niin kyllä sen nyt tietää, millaisesta perus-pläskistä on keskimäärin kysymys 9 kertaa kymmenestä. Ja lopuistakin osa on sitten jo liian pitkiä kuitenkin useimpien miesten makuun. (Ja useimmat miehet liian lyhyitä sen naisen makuun.)
 
Viimeksi muokattu:
Keskivertonainen ei ole lähellekään 175 sentinkään pituinen, vaan noin 166 cm.

Pointti oli, että jos tiedetään pelkkä paino (tai pelkkä BMI), niin voiko pelkästään sen perusteella vetää jo jotain johtopäätöksiä ja yleistyksiä, niin kyllä voi. Tietenkin. Jos tiedetään, että nainen on esimerkiksi 70-kiloinen, niin kyllä sen nyt tietää, millaisesta perus-pläskistä on keskimäärin kysymys 9 kertaa kymmenestä. Ja lopuistakin osa on sitten jo liian pitkiä kuitenkin useimpien miesten makuun.

Ei olekaan 175cm, mutta pointti on että pelkkä paino yksistään on aika turha suure vaikka sen avulla tehty arvaus osuisi sinne päin suht. usein. Se ei vaan kerro tilanteesta juuri mitään. Siitä olen samaa mieltä että BMI on jo kohtuullisen hyvin suuntaa-antava, muttei sitäkään kannata sokeasti tuijottaa.

Ja onko muka oikeasti niin, että 175cm pitkä nainen on useimpien miesten mielestä liian pitkä? Mua ei ainakaan haittaa, paremminkin päinvastoin. :rolleyes: Naisilla sen sijaan tuntuu miehiä useammin olevan omat standardinsa tyyliin "miehen pitää olla pidempi kuin itse olen korkkareissa"...
 
En koko elämänkertaani ajatellut tähän kirjoittaa, mutta siis tiedän täsmälleen mitä pitäisi tehdä, mutta en joko jaksa tai halua tehdä mitään. Muutos on hankalaa.

Tätä mä en ihmisissä kyllä tajua. Tiedetään missä ongelma on, mutta ei haluta/kyetä sitä ratkaisemaan koska se vaatisi oman toiminnan muuttamista, vaikka lopputuloksena olisi lisääntynyt tyytyväisyys omaan elämään.

Ei toi vaadi loppujen lopuksi muuta kuin pitkäjänteisyyttä, jokainen askel oikeaan suuntaan vie lähemmäksi kohti haluttua lopputulosta ja saa paremmalle fiilikselle. Oletko koskaan koettanut purkaa tätä kokonaisuutta sellaisiksi paloiksi, jota pystyisit päivätasolla toteuttamaan?
 
Ei olekaan 175cm, mutta pointti on että pelkkä paino yksistään on aika turha suure vaikka sen avulla tehty arvaus osuisi sinne päin suht. usein. Se ei vaan kerro tilanteesta juuri mitään. Siitä olen samaa mieltä että BMI on jo kohtuullisen hyvin suuntaa-antava, muttei sitäkään kannata sokeasti tuijottaa.

Ja onko muka oikeasti niin, että 175cm pitkä nainen on useimpien miesten mielestä liian pitkä? Mua ei ainakaan haittaa, paremminkin päinvastoin. :rolleyes: Naisilla sen sijaan tuntuu miehiä useammin olevan omat standardinsa tyyliin "miehen pitää olla pidempi kuin itse olen korkkareissa"...
Kysymys oli siitä, että voiko pelkän painon perusteella päätellä jo jotain, niin kyllä voi, ja harvoin mielikuva ihan hirveästi pieleen menee. Joskus voi mennä, mutta keskimäärin ei.

Mitä pidemmästä naisesta puhutaan niin sitä enemmän on miehiä, jotka ovat liian lyhyitä itsensä ja myös naisen näkökulmasta. Eipä se ole rakettitiedettä. Turha mihinkään tiettyihin senttilukemiin nyt takertua sen enempää.

edit: ja eiköhän tämä jauhaminen siis riitä jo.
 
Kunnon naisselitystä taas ja olet ymmärtänyt asian ihan väärinpäin... =)

Rasva on kevyempää kuin lihas. Jos rasvainen ihminen on siis painava, niin silloin sitä rasvaa on jo tosi paljon. 10 kilon säkki höyheniä vs. 10 kilon säkki lyijyä. Kumpi on sutjakampi paketti? Höyhensäkki varmaan täyttäisi koko huoneen... "Lyijysäkki" mahtuu varmaan kouraan. Samalla tavalla rasvaprosentiltaan pienempi ihminen saa olla "luvan kanssa" painavampi kuin rasvaprosentiltaan isompi ihminen.

Pelkkä paino ja BMI kertovat kehonmuodoista vaikka mitä. Jos nainen on vaikkapa 52-kiloinen, niin silloin tiedän melkein mistään riippumatta, että kyseessä on aika näppäränkokoinen ja -muotoinen tapaus 9 kertaa kymmenestä. Tai jos painaa 70 kiloa, niin silloin tiedän, että nainen on liian isokokoinen 9 kertaa kymmenestä tai jopa 10 kertaa kymmenestä, jos nyt ihan mun spesifit mieltymykset otetaan huomioon. Mutta vaikka otettaisiin huomioon vain universaalitkin mieltymykset.
Mä puhuin terveydentilasta ensisijaisesti. Lue nyt vielä uudelleen ja pistä kaaliin.
Mutta se siitä.

Mistäs sitten jauhettais? :hmm:

Markkina-arvoteoriasta mietin sitä, että sen vastustuspuheissahan ei sinällään olla sitä mieltä, että tuollaista ei ole. Jokainen ymmärtää maalaisjärjellä, että kivannäköisellä ja -oloisella ihmisellä voi käydä paremmin flaksi, oli kyse sitten irtojutuista tai pitkästä liitosta.
Kyseessä on kuitenkin karkea yleistys ja jossittelu. Tiedetään, että kauniit ihmiset saavat työpaikankin helpommin ja menestyvät elämässä todennäköisesti paremmin, mutta ei siitä ole mitään takuuta.

Samoin, ei ole syytä ajatella, että ei-malliksi-yltävä ei saisi kumppania koskaan. Mielestäni tällainen ihmisten pisteyttäminen on omiaan aiheuttamaan katkeruutta, ja osalla vihaa itseään kohtaan, osalla muita kohtaan. Kumpikaan ei ole hyvä. Itsensä kehittäminen on aina jees, mutta sen tärkeimpänä motivaattorina tulisi olla se oma itse. Jos itsensä arvostaminen on jo pohjamudissa, voi olla todella vaikeaa lähteä tekemään mitään.

Itse vastustan siis tällaista teoretisointia lähinnä siksi, että en usko sen tekevän ihmisille hyvää.
 
En kyllä itsekkään jaksa uskoa tuohon että sillä "markkina-arvolla" olisi loppupeleissä kovinkaan suurta merkitystä. Varsinkaan omakohtaisten kokemusten perusteella. Ei ole ollut parisuhteiden muodostamisessa ongelmia vaikka periaatteessa oma markkina-arvo pitäisi olla todella matala.
 
Markkina-arvoteoriasta mietin sitä, että sen vastustuspuheissahan ei sinällään olla sitä mieltä, että tuollaista ei ole. Jokainen ymmärtää maalaisjärjellä, että kivannäköisellä ja -oloisella ihmisellä voi käydä paremmin flaksi, oli kyse sitten irtojutuista tai pitkästä liitosta.
Kyseessä on kuitenkin karkea yleistys ja jossittelu. Tiedetään, että kauniit ihmiset saavat työpaikankin helpommin ja menestyvät elämässä todennäköisesti paremmin, mutta ei siitä ole mitään takuuta.

Samoin, ei ole syytä ajatella, että ei-malliksi-yltävä ei saisi kumppania koskaan. Mielestäni tällainen ihmisten pisteyttäminen on omiaan aiheuttamaan katkeruutta, ja osalla vihaa itseään kohtaan, osalla muita kohtaan. Kumpikaan ei ole hyvä. Itsensä kehittäminen on aina jees, mutta sen tärkeimpänä motivaattorina tulisi olla se oma itse. Jos itsensä arvostaminen on jo pohjamudissa, voi olla todella vaikeaa lähteä tekemään mitään.

Itse vastustan siis tällaista teoretisointia lähinnä siksi, että en usko sen tekevän ihmisille hyvää.
Naisillahan ei olekaan suuria ongelmia pariutumisessa paitsi kumppaniehdokkaiden runsaudenpula. Lottoa se toki aina silti on, että miten se suhde sitten käytännössä toimii. Sehän on aina eri asia.

Mutta onhan se nyt ihan selvää, että markkina-arvo vaikuttaa. Jos olet joku 4-kymppinen, ylipainoinen kolmen lapsen äiti, niin saattaa olla vähän nihkeää löytää ainakaan ulkonäöllisesti huippumiestä. Siitä huolimatta oletettavasti jonkinlainen mies kuitenkin löytyy, mikä on maailmanhistorian kontekstissa aika huimaa jo sinänsä.

Ja vastaavasti miehellä voi olla kyllä vaikeaa saada edes jalkaa ovenväliin, ellei ole jonkinlaisia "pisteitä" ole takataskussa, ulkonäön suhteen ja/tai muutenkin. Ei se nyt ole kovinkaan suuri salaisuus enää, että miehet kärsii sekä seksin että kumppanin puutteesta yhä enemmän.
 
Kerta toisensa jälkeen kun kuuntelee tuttujen naisten tinder- ja treffikokemuksia, niin sama kyvyttömyys kommunikointiin toistuu. Etenkin kyvyttömyys kirjoittaa niitä omia ajatuksiaan auki kiinnostavasti. Ja kun pariutumismaailma on yhä enemmän tinderin sekä sen jälkeen esim whatsappin varassa, niin tämä takuulla nousee suureksi kynnykseksi monien kohdalla. Tekisi mieli sanoa että kyse on sivistyksen puutteesta, mutta ehkä enemmänkin on kyse aikuisten ihmisten kyvyttömyydestä sopeutua nopeasti muuttuneeseen maailmaan.

Höpö höpö. Naisia on ollut ja riittänyt, enkä ole koskaan Tinderiä tai mitään muutakaan pariutumissovellusta käyttänyt. Kyllä se enemmänkin kertoo kyvyttömyydestä niiden osalta, jotka eivät pysty löytämään parisuhdetta ilman teknistä apuvälinettä.
 
Naisillahan ei olekaan suuria ongelmia pariutumisessa paitsi kumppaniehdokkaiden runsaudenpula. Lottoa se toki aina silti on, että miten se suhde sitten käytännössä toimii. Sehän on aina eri asia.

Mutta onhan se nyt ihan selvää, että markkina-arvo vaikuttaa. Jos olet joku 4-kymppinen, ylipainoinen kolmen lapsen äiti, niin saattaa olla vähän nihkeää löytää ainakaan ulkonäöllisesti huippumiestä. Siitä huolimatta oletettavasti jonkinlainen mies kuitenkin löytyy, mikä on maailmanhistorian kontekstissa aika huimaa jo sinänsä.

Ja vastaavasti miehellä voi olla kyllä vaikeaa saada edes jalkaa ovenväliin, ellei ole jonkinlaisia "pisteitä" ole takataskussa, ulkonäön suhteen ja/tai muutenkin. Ei se nyt ole kovinkaan suuri salaisuus enää, että miehet kärsii sekä seksin että kumppanin puutteesta yhä enemmän.
Naisilla ei ole mitenkään valtavan helppoa löytää vakavaan parisuhteesen järkevää miestä, joka ei a) ole katkeroitunut b) etsi äitiä c) ole sitoutumiskyvytön. Tai mitä nyt olen kuullut.
Ei sillä suurella valikoimalla tee mitään, jos homma on vittumaisempaa kuin neulan etsiminen pellolta.

Tää on just se ongelma mistä mainitsin. Katkeroituminen ja turha pessimismi.

Eta. Tuon viimeisen voi lukea miten tahtoo, tarkoitin miehiä (kuten aiemmissakin postissa), mutta katkeroitumisen vaara toki on naisillakin. Nykyään toki vallalla ajatus siitä, että yksin on niin paljon helpompaa, ettei miehiä tarvi nurkkiin haikaillakaan.
 
Naisilla ei ole mitenkään valtavan helppoa löytää vakavaan parisuhteesen järkevää miestä, joka ei a) ole katkeroitunut b) etsi äitiä c) ole sitoutumiskyvytön. Tai mitä nyt olen kuullut.
Ei sillä suurella valikoimalla tee mitään, jos homma on vittumaisempaa kuin neulan etsiminen pellolta.
Sitä vaikeampaa se on, mitä kovemmat kriteerit on. No shit. Mutta kyllä on tarjontaa mistä valita kumminkin, ja kyllä sinne joukkoon mahtuu varmasti ihan tavallisia miehiä, jotka eivät ole A, B eikä C. Jos näiden seulomisessa on kovasti työtä ja se harmittaa, niin kyllä se nyt kumminkin on POSITIIVINEN ONGELMA.
 
Sehän se ongelma onkin, kun mieheltä ei oikeastaan vaadita kuin hieman kunnollisuutta. Silti ei monelle löydy.

Jos puhuu jostain jenkkilää ihannoivista someprinsessoista, niin sopii mennä johonkin huuhaaketjuun. Heistä ei ole kyse, harvassa ovat. Uskoisin, että sellaisen haluavat miehet yhtä harvassa.
 
Alkoholinkäyttö on vähenemään päin, väkivalta on marginaaliporukan touhua ja kuinka mies edes voisi pettää, kun jo yhdeltäkin saaminen on vaikeaa? Anyway, jos suhde toimii, niin tuskin nyt pettämistä ihan ensimmäisenä tarvitsee pelätä. Naisena asiaa voi auttaa sillä tavalla, että pitää huolen siitä, että miehen kassit on aina hyvin tyhjennettyinä. ;) Ainakin jos on erityisen viriilistä miehestä kysymys. Eikä tuo nyt ollut varsinaisesti edes vitsi.
 
Naisilla ei ole mitenkään valtavan helppoa löytää vakavaan parisuhteesen järkevää miestä, joka ei a) ole katkeroitunut b) etsi äitiä c) ole sitoutumiskyvytön. Tai mitä nyt olen kuullut.
Ei sillä suurella valikoimalla tee mitään, jos homma on vittumaisempaa kuin neulan etsiminen pellolta.
Sehän se ongelma onkin, kun mieheltä ei oikeastaan vaadita kuin hieman kunnollisuutta. Silti ei monelle löydy.

Joo ei se todellakaan noin helppoa ole, ellei tyyliin liiku porukoissa joissa enemmistö on naisia. :D

Mutta voi kyllä olla että monet järjissään olevat miehet ei vaan jaksa roikkua Tinderissä, tai sitten he hukkuvat siellä massaan. Taitaa myös olla että siellä on vähän keskimääräistä erikoisempia naisia, jolloin "tylsät" perusmiehet arvioidaan algoritmin toimesta toivottomiksi tapauksi eikä heitä juurikaan näytetä... :hmm:
 
jolloin "tylsät" perusmiehet arvioidaan algoritmin toimesta toivottomiksi tapauksi eikä heitä juurikaan näytetä... :hmm:
Jos miehiä on Tinderissä kolme kertaa enemmän kuin naisia, niin vähän väkisinkin monien miesten näkyvyys on huono. Puhumattakaan sitten kun algoritmi suosii A-luokan miehiä.

Sieltä pahnan pohjalta on vähän heikko ylös kurkottaa, ja vaikka sen tekisikin kovalla rahalla ($$$) silloin tällöin, niin ei se oikein kesää tee siltikään.
 
Höpö höpö. Naisia on ollut ja riittänyt, enkä ole koskaan Tinderiä tai mitään muutakaan pariutumissovellusta käyttänyt. Kyllä se enemmänkin kertoo kyvyttömyydestä niiden osalta, jotka eivät pysty löytämään parisuhdetta ilman teknistä apuvälinettä.
Neljä vuotta sitten tehdyn tutkimuksen mukaan alle vuoden parisuhteessa olleista 59% oli tutustunut netin kautta. Eikä se luku tuosta tosiaankaan ole laskenut.

Itsekin olen sitä ikäluokkaa että valtaosa suhteista on tullut solmittua aikana ennen älypuhelimia ihan f2f, mutta ajat ja tavat muuttuu.
 
"Tekniset apuvälineet" kyllä kuuluu vahvasti kuvioon siinäkin tapauksessa, että on törmännyt kumppaniin alunperin live-elämässä... Erittäin todennäköisesti peliä pitää joka tapauksessa pelata "teknisten apuvälineiden" avulla siltikin.

@OscarK elää jossain 1990-luvun alkupuolella nyt. :) Ehkä emme lankapuhelimia laske teknisiksi apuvälineiksi tässä kontekstissa...

Siitä puheenollen. Mulla jäi vuonna 1997 saamatta yhdeltä tai kahdelta naiselta siksi, että kännykkäni ei tukenut tekstiviestejä.
 
Luulen, että moni tavis on tässä vuosien aikana heittänyt hanskat tiskiin Tinderin kanssa. Osa saattaa aina välillä käväistä. Perusteista onkin aiemmin puhuttu jo reilusti, mutta totean nyt vielä, miten asiat voivat turhauttaa. Parisuhdetta etsiessä, ketä oikeasti kiinnostaa lähteä plaraamaan mätsejä, joista suurin osa on pyyhkinyt vain kaikki naiset oikealle? Miksi naisen pitäisi tehdä se työ tässä? Antaa todella typerän kuvan kaikista miehistä, eikä jaksa edes yrittää, kun jokainen yritys menee perse edellä puuhun. Ei tässä ole mitään positiivista ongelmaa.
On tosi harmillista, että joukkoon hukkuvat ne muutamat, mätsejään puntaroivat, mahdollisesti keskustelukykyiset kivat miehet, mutta heillä todennäköisesti suhde löytyisi paremmin livenä, ellei mielenlujuus Tinderin kanssa ole yllättävän vahva ja jaksa odottaa (ihmettä. Mutta niitäkin tapahtuu.)

Turhautuminen kaikkiin alustoihin tulee jo siitä tiedosta, että miehet lähtivät joukolla Valoon, vaikka se oli uskovaisille tarkoitettu. Valon nainen sai nyt taas yhden lisätyön. Mielikuva miehistä pillun perässä zombina juoksevana joukkona sen kun vahvistuu. Taas, jos livenä jaksaa vielä kohdata ihmisen ihmisenä, tutustuminen syvemmin saattaa olla todennäköisempää.

Luulen, että korona-aika vilkastutti sovellusten käyttöä niin, että tähän turhautumissuuntaan jo matkalla ollut kollektiivinen tunne nousi tosiaan rajan yli. Ainakin viime vuonna oli paljon puhetta tinderöinnin lopettamisesta naisten keskuudessa. Ei jaksa sitä paskaa. Monihan sieltä löysi kumppanin vuosina 2014-2019. Ehkä se alku -20 oli varsinaista kulta-aikaa uusien ihmisten kanssa. Nyt se on mahdoton suo.

Ja eihän ne alemman tason naiset kelpaa ees samantasoisille miehille. Tähän tulee nyt taas vastaus siitä, miten EI kun NAISILLE ei kelpaa, mutta edelleen ei puhuta niistä kauniimmista naisista, jotka voivat valita - ja joille valinta suhteeseen on muita vaikeampaa, kun jokaisen miehen tarkoitusperät pitäisi selvittää, ellei saa heti viboja kassipakkomielteisyydestä. Etenkään Erkin on ihan turha vastata tähän mitään, kun hänelle ei keskivertonainen edes kelpaa. Alemman tason naiset ovat näkymättömiä miehille.
 
Naisten ylipaino (tatuoinnit, värikäs tukka, lapset, ikä ja kaikki muu "viehätystä vievä") vituttaa, koska se tarkoittaa, että valikoima naisista pienenee.
Ei se vituta yhtään. Miehellä pitää olla jotain standardeja ja pitää niistä kiinni. Jos ei löydy sopivia, niin sitten ollaan yksin. Miehet pärjää ihan hyvin yksinkin, paremmin kuin naiset.

Tässä on lista ominaisuuksista, jotka KAIKKI naisella pitää olla, että alan edes chattailemaan. Itse olen siis 48v, keskivertoa paremman näköinen iskävatsainen hetero mies:

  • Ikä 30-40 tässä hieman jouston varaa, mutta ei alaspäin
  • ei läski
  • mun silmään kiva ulkonäkö
  • duuni jolla elättää itsensä
  • Ei lapsia tai lapset mummolassa(en elätä muiden lapsia)
  • Pukeutuu konservatiivisesti(legginsit kuuluu lenkille ja salille)
  • Ei tatuointeja, läväreitä tai hassun värisiä hiuksia.
Suomessa luultavasti jää haaveeksi edes yksi matchi. Täällä Aasiassa joka päivä tulee yhteydenottoja naisilta, jotka täyttävät kaikki nuo kohdat. Itse en ota koskaan yhteyttä ensimmäisenä, koska se on tilastollisesti ajanhukkaa. Jos nainen ottaa yhteyttä ja osoittaa kiinnostuksensa, siitä on helpompi jatkaa eteenpäin kohti treffejä. En myöskään koskaan aloita chattia ensimmäisenä ja annan naisten jahdata. Jos viestejä ei kuulu, niin sitten ei kuulu, en ala kyselemään perään.

Arjen matematiikka ei tunnu menevän kaaliin: kaikki naiset eivät kuulu kaikille miehille ylipäätään. Ihan älytöntä kitistä siitä, että joku ei ole nyt omaan silmään kiinnostava, vaikka onkin nainen. (Haukutaan se sitten vaikka miesmäiseksi, koska sehän kamalinta, mitä naiselle voi tapahtua. Ilmeisesti mieheys tosiaan on sitten aika kamalaa. :rofl:)
Miesmäinen nainen on tosiaan luotaantyöntävä. Tosin miesmäisyys tulee yleensä esiin enemmän käytöksessä kuin ulkonäössä. Miehet eivät halua miesmäistä naista puolisoksi. Ymmärrän että naiset on nykyään aivopesty uskomaan siihen, että suhteissa ei ole enää sukupuolirooleja ja kaikki pitää tehdä 50-50, eikä mies muutenkaan tuo mitään lisäarvoa elämään. Elämä on paljon helpompaa, kun naiset ja miehet tekevät asioita, joissa ovat hyviä. Täällä Aasiassa tämä on ihan päivänselvä asia.

Mieheys on kivaa, mutta se kuuluu vain miehille. Myös naiseus kuuluu vain naisille.

Leikittelin eilen ajatuksella, että kertoisi täällä jonkun ehdottoman pituusrajan miehille. Siitäkös se vikinä syntyisi.
(En halua sanoa edes vitsillä, koska a) osa ottaa sen todesta ja muistuttaa siitä seuraavat 5 vuotta b) se voi oikeasti loukata joitakin, mitä en tahdo tapahtuvan.)
Ei se ketään haittaa, jos sulla on standardeja. Se on ihan oma päätös, eikä sitä tarvitse alkaa selittämään. Jos lumihiutaleet loukkaantuvat, se on heidän oma ongelmansa.
 
Viimeksi muokattu:
Ei se vituta yhtään. Miehellä pitää olla jotain standardeja ja pitää niistä kiinni. Jos ei löydy sopivia, niin sitten ollaan yksin. Miehet pärjää ihan hyvin yksinkin, paremmin kuin naiset.

Tässä on lista ominaisuuksista, jotka KAIKKI naisella pitää olla, että alan edes chattailemaan. Itse olen siis 48v, keskivertoa paremman näköinen iskävatsainen hetero mies:

  • Ikä 30-40 tässä hieman jouston varaa, mutta ei alaspäin
  • ei läski
  • mun silmään kiva ulkonäkö
  • duuni jolla elättää itsensä
  • Ei lapsia tai lapset mummolassa(en elätä muiden lapsia)
  • Pukeutuu konservatiivisesti(legginsit kuuluu lenkille ja salille)
Suomessa luultavasti jää haaveeksi edes yksi matchi. Täällä Aasiassa joka päivä tulee yhteydenottoja naisilta, jotka täyttävät kaikki nuo kohdat. Itse en ota koskaan yhteyttä ensimmäisenä, koska se on tilastollisesti ajanhukkaa. Jos nainen ottaa yhteyttä ja osoittaa kiinnostuksensa, siitä on helpompi jatkaa eteenpäin kohti treffejä. En myöskään koskaan aloita chattia ensimmäisenä ja annan naisten jahdata. Jos viestejä ei kuulu, niin sitten ei kuulu, en ala kyselemään perään.

Siis tutkimusten mukaan naiset ovat onnellisimpia yksin ja lapsettomina, miehet taas onnellisimpia suhteessa.
En ymmärrä mihin viittaat sillä, että miehet pärjäisivät yksin paremmin? Kaiken, mitä ei osaa, voi hankkia muualta. Miehilläkin monesti niin, mutta tämän foorumin mukaan seksiä pitäisi saada ostamatta, eli ilman naisia ei pärjääkään.

Mä menisin sun listasta läpi, toki naamani ei varmasti miellytä. Mä aloitin mieheni kanssa keskustelun Tinderissä. Mulla oli n. 10-kertainen mätsimäärä häneen verrattuna. Mä vaan en todennäköisesti mätsäisi sua, tai jos niin sattuisi käymään, sun asenne naisia kohtaan tulisi varmaan selväksi aika nopeasti ja se olisi bye felipe. En selitä standardejani. ;)
 
Alkoholinkäyttö on vähenemään päin, väkivalta on marginaaliporukan touhua ja kuinka mies edes voisi pettää, kun jo yhdeltäkin saaminen on vaikeaa? Anyway, jos suhde toimii, niin tuskin nyt pettämistä ihan ensimmäisenä tarvitsee pelätä. Naisena asiaa voi auttaa sillä tavalla, että pitää huolen siitä, että miehen kassit on aina hyvin tyhjennettyinä. Ainakin jos on erityisen viriilistä miehestä kysymys. Eikä tuo nyt ollut varsinaisesti edes vitsi.
Nyt jokainen mies voisi lukea tämän uudelleen ja uudelleen ja pohtia, miksi yksikään nainen lähtisi miehen kanssa suhteeseen, kun saa elää tällaisessa ilmapiirissä.

Jos ei ymmärrä miksi, voisi ehkä vetäytyä maailmasta harjoittelemaan hieman jonkinlaista tunnetyöskentelyä, pohtimaan oman itsen olemassaolon tarkoitusta ja merkitystä tässä maailmassa, sekä omaa itseään suhteessa muihin. Miettiä, mitä haluaisi suhteelta, mitä toisi itse suhteeseen.
 
Naisilla ei ole mitenkään valtavan helppoa löytää vakavaan parisuhteesen järkevää miestä, joka ei a) ole katkeroitunut b) etsi äitiä c) ole sitoutumiskyvytön. Tai mitä nyt olen kuullut.
Ei sillä suurella valikoimalla tee mitään, jos homma on vittumaisempaa kuin neulan etsiminen pellolta.
Noniinhän se on ja lisää vielä peltoon about miljoona muuta neulaa, jos jos et oikein itse tiedä, että millaista neulaa olet etsimässä niin projektissa on paljon hommaa ja lisäksi lisäät kuvioon ehkä oman työn, olet vaikka uranainen, ehkä aikaisemman parisuhteen lapsi/lapset jos niitä on tullut ja joita pitää hoitaa ja omat harrastukset ja kaverit niin huomaat ettei koko neulan etsimiseen ole itseasiassa ole edes aikaa sen verran että itsestä tai toisesta ehtii alkaa tuntumaan "miltään" vaikka hyvän löytäisikin ja kun ei tunnu miltään niin neula heitetään takaisin sinne peltoon.

Hah, kuinkas paljon tähän hommaan tarvitseekaan investoida aikaa että voi rakentaa järkevän suhteen? Alun neulan etsimiseen ihan pirusti tarvitsee aikaa ja tuuriakin, sitten deittailut, pitää tietää mitä haluaa että osaa tehdä päätöksiä ja sitten sitä parisuhteen rakentamista ja aikainvestointia siihen eli muita asioita pitää jättää tekemättä, hmm...

Niin niin, tietty sitten ne ihmiset jotka noissa sovelluksissa ghostaa tai muuten vaan on outoja sinua kohtaan niin ei se sitten ole ihme että homma on "vaikeaa". Lisäksi softa on tehty suosimaan ehkä 10% appien käyttäjiä joille tarjoamaa on liikaa, eli eli, apit ovat ihmiskuntaa vastaan ettei varmasti synny mitään muutakuin cash cow ihmislauma firman omistajille. Eihän se ole firman omistajien etu että ihmiset pariutuvat ja lopettavat softan käytön vaan päinvastoin, pitää heidän ikuisesti palvelun käyttäjinä.
 
Siis tutkimusten mukaan naiset ovat onnellisimpia yksin ja lapsettomina, miehet taas onnellisimpia suhteessa.
En ymmärrä mihin viittaat sillä, että miehet pärjäisivät yksin paremmin? Kaiken, mitä ei osaa, voi hankkia muualta. Miehilläkin monesti niin, mutta tämän foorumin mukaan seksiä pitäisi saada ostamatta, eli ilman naisia ei pärjääkään.
Niin kaiken mitä ei osaa, voi hankkia muualta. Miehet vaan osaavat monesti itse niitä juttuja mitä hankit muualta. Esim. jos sun vessanpöntto ei toimi, joku mies tulee sen korjamaan, minä taas korjaan sen itse. Samoin kun oli auto, vaihdoin renkaat itse jne. Miehet ovat rakentaneet koko infrastruktuurin ja pitävät sitä myös yllä. Jos naiset poistettaisiin maailmasta, miehet tulisivat toimeen ihan ok. Jos miehet poistetaan maailmasta, maailma on kaaoksessa viimeistään kuukauden päästä. Perin hankalaa elää ilman lämmitystä, sähköä ja juoksevaa vettä. Aiemmin naiset tajusivat tämän, mutta eivät enää. Kaikkea pidetään itsestäänselvyytenä ja luullaan, että sähkö tulee pistorasiasta ja vesi hanasta.

Seksin ostamisen osalta sellainen juttu, että täällä ei edes kannata juosta pelkän pillun perässä, kun voi tilata pro naisen himaan ja se poistuu hommien jälkeen välittömästi. Koko homma nopeammin ja edullisemmin kuin päivällistreffit. Täällä normaalit naiset eivät yleensä ole niin helppoja kuin Suomessa. Ekoilla treffeillä seksiä antava nainen on täällä vähintäänkin epäilyttävä ja homma jää siihen.

Mä menisin sun listasta läpi, toki naamani ei varmasti miellytä. Mä aloitin mieheni kanssa keskustelun Tinderissä. Mulla oli n. 10-kertainen mätsimäärä häneen verrattuna. Mä vaan en todennäköisesti mätsäisi sua, tai jos niin sattuisi käymään, sun asenne naisia kohtaan tulisi varmaan selväksi aika nopeasti ja se olisi bye felipe. En selitä standardejani. ;)
Unohtui muuten tuosta omasta listasta yksi ihan ehdoton, eli ei tatskoja, lävistyksiä tai hassun värisiä hiuksia. Täällä jos on näkyviä tatuointeja, ei pääse moneen paikkaan duuniin. Siksi tatuointeja pidetään lähinnä pro naisten hommina. Tatuoidut ovat täällä roskatason muijia.

Joo en epäile, että mätsiä tulisi. Siksi tein asialle jotain ja muutin sellaiseen paikkaan, josta löytyy helposti naisia mun kriteereillä, enkä kitise täällä ettei pillua heru mistään. Se on paljon helpompi vaan valittaa, kuin tehdä asialle jotain. Aina löytyy selityksiä mutku mutku, jos kysymys on oman elämänlaadun parantamisesta. Liian vaikeeta, ei jaksa, en uskalla jne.

Mun asenne on ihan sama kuin miehillä on ollut tuhansia vuosia. Sut on aivopesty kuvittelemaan, että sun 60 vuotta sitten keksitty asenne on jotenkin parempi parisuhdetta muodostettaessa. Siksi suurin osa miehistä ei ole kiinnostunut ja pärjää yksin ihan ok. Parempi niin kuin kinastella ihmisen kanssa, joka luulee itsekin olevansa mies.

Tämä ei ole mitään rakettitiedettä. Miehet on tosi helppoja miellyttää. Miehen perustarpeet parisuhteessa ovat ruoka, seksi ja rauha. Kaikki muu on plussaa.
 
Parisuhde on sillä tavalla jännä juttu, että siihen ei pitäisikään kelvata "kenen tahansa". Ymmärrätte varmaan, jos miettii tulevaisuutta pitkälle eteenpäin, niin pitäis olla muutakin yhteensopivuutta kuin ne pinnalliset jutut, jotka Tinder-biosta näkyy. Kaikki ei löydä tällaista kumppania koskaan.

Lyhyet seksijutut on asia erikseen ja silloin tuskin haittaa samat asiat, jotka parisuhteessa olisivat ongelma; jostain syystä osa kirjoittajista sekoittaa nämä tahallaan (erkki) tai tahattomasti. (Jotta päästäisiin ulisemaan miten helppoa naisilla sentään on.)

Erikseen on vielä ne, joille kumppaniksi riittää kotitalous- ja seksirobotti, jonka kanssa ei tarvitse kommunikoida päivän säätä kummempia asioita. Tässäkin sopivia yksilöitä lienee helpohkoa löytää, verrattuna siihen että etsisi elämänkumppania joka olisi enemmän kuin se robotti. Toki silloin täytyy varmistaa, että sille toiselle osapuolelle on myös ok kuvatun kaltainen parisuhde.

Edit: nimimerkki edellä juuri valottikin täysin toisenlaista näkökulmaa parisuhteisiin ;)
 
Luulen, että moni tavis on tässä vuosien aikana heittänyt hanskat tiskiin Tinderin kanssa. Osa saattaa aina välillä käväistä. Perusteista onkin aiemmin puhuttu jo reilusti, mutta totean nyt vielä, miten asiat voivat turhauttaa. Parisuhdetta etsiessä, ketä oikeasti kiinnostaa lähteä plaraamaan mätsejä, joista suurin osa on pyyhkinyt vain kaikki naiset oikealle? Miksi naisen pitäisi tehdä se työ tässä? Antaa todella typerän kuvan kaikista miehistä, eikä jaksa edes yrittää, kun jokainen yritys menee perse edellä puuhun. Ei tässä ole mitään positiivista ongelmaa.
On tosi harmillista, että joukkoon hukkuvat ne muutamat, mätsejään puntaroivat, mahdollisesti keskustelukykyiset kivat miehet, mutta heillä todennäköisesti suhde löytyisi paremmin livenä, ellei mielenlujuus Tinderin kanssa ole yllättävän vahva ja jaksa odottaa (ihmettä. Mutta niitäkin tapahtuu.)
Itse kun olin Tinderissä matchasin tasoisiani naisia ja olin hakemassa parisuhdetta, niin useat matcheista joko ei vastannut aloitusviestiini tai sitten vain yhdellä sanalla tai vain yhdellä lauseella ilman vastavuoroisia kysymyksiä takaisin. He olivat siis tykänneet minun profiilistani, mutta eivät halunneet keskustella vastavuoroisesti.
Onnistuin sopimaan useita treffejä, mutta yllättävän monesti naiset joko ghostasivat tai tuli jokin muu este, että miksi deitit eivät muka onnistuneet.

Luultavasti näille naisille tulee jatkuvasti itseään paremman näköisiä miehiä matcheiksi, joten se oman tasoisen mies on helppo unohtaa ja keskittyä niihin komistuksiin.

Suurin haaste naisille on varmaan olla valitsematta niistä tuhansista tykkääjistä pelkästään itseään komeampia miehiä matcheiksi. Tinderin miesten parhaimmistolla on haaremit ja on ymmärrettävää että vain harvat naiset voivat vakiuttaa heitä parisuhteeseen. Tinderistä valittavat naiset eivät luultavasti valitse niitä tasoisiaan miehiä jotka haluaisivat parisuhdetta matcheiksi ollenkaan tai käyttävät heitä vain huomion saamiseen. Tinderin mahdollistama miesten paljous sokeuttaa naiset selvästi ja korruptoi ajatusmaailman luulemaan, että koska saavat helposti komealta mieheltä huomiota ja seksiä niin se on heidän taso parisuhteisiin. Tästä syystä varmaan tuntuu että "jokainen yritys menee perse edellä puuhun" monella naisella.

Ja eihän ne alemman tason naiset kelpaa ees samantasoisille miehille. Tähän tulee nyt taas vastaus siitä, miten EI kun NAISILLE ei kelpaa, mutta edelleen ei puhuta niistä kauniimmista naisista, jotka voivat valita - ja joille valinta suhteeseen on muita vaikeampaa, kun jokaisen miehen tarkoitusperät pitäisi selvittää, ellei saa heti viboja kassipakkomielteisyydestä
Millä perusteella ne alemman tason naiset ei kelpaa ees samantasoisille miehille? Kavereissani on näitä vaatimattoman näköisiä miehiä ja heille ei ne tasoisensa naiset edes vastaa viesteihin tai keskustele vastavuoroisesti, niin miten näitä miehen tarkoitusperiä voidaan selvittää jos nainen ei edes esitä mitään vastakysymyksiä sovelluksessa?
 
Tässäkin ketjussa on useita miesoletettuja, joiden tekstit ovat luotaantyöntävää luettavaa. Normaalit, terveitsetuntoiset ei-seksistiset miehet varmaan ymmärrätte jo tätä ketjua lukemalla, miksi naisia on Tinderissä vähemmän. Ei se ole vain ne pahimmat ylilyönnit kikkelikuvineen ja törkeyksineen jotka naisia karkottaa, vaan sieltä heinäsuovasta pitää erotella nämä kaikenmaailman kassintyhjentäjät ja katkerot, joiden anti parisuhteelle on tunnetasolla pakkasen puolella. Jäljelle ei jää välttämättä kovin paljoa.

Tinderin työläyttä lisää @ironth mainitsema tosiasia, että svaippaamalla lähes kaikki oikealle miehet siirtävät kaiken karsintatyön naisille. (Tähän tietyt nimimerkit rientävät aina perustelemaan asiaa tilastollisella pakolla.) Monelle naiselle iskee Tinder-turhautuminen ennen kuin se oikeanlainen tyyppi edes osuu kohdalle.

Kyllä se on niin, että usein nimenomaan naiselle kynnys valita elämä ilman parisuhdetta tai ainakin jättää sen löytyminen sattuman varaan on matalampi kuin miehillä. Ja koska elämä ilman parisuhdetta on mutkatonta ja helppoa naisille, nousee standardit ja kynnys parisuhteeseen ryhtymiseen entisestään. Tämä se on minunkin stoori, ja kaltaisiani on paljon.
 
Itse kun olin Tinderissä matchasin tasoisiani naisia ja olin hakemassa parisuhdetta, niin useat matcheista joko ei vastannut aloitusviestiini tai sitten vain yhdellä sanalla tai vain yhdellä lauseella ilman vastavuoroisia kysymyksiä takaisin. He olivat siis tykänneet minun profiilistani, mutta eivät halunneet keskustella vastavuoroisesti.
Onnistuin sopimaan useita treffejä, mutta yllättävän monesti naiset joko ghostasivat tai tuli jokin muu este, että miksi deitit eivät muka onnistuneet.

Luultavasti näille naisille tulee jatkuvasti itseään paremman näköisiä miehiä matcheiksi, joten se oman tasoisen mies on helppo unohtaa ja keskittyä niihin komistuksiin.

Suurin haaste naisille on varmaan olla valitsematta niistä tuhansista tykkääjistä pelkästään itseään komeampia miehiä matcheiksi. Tinderin miesten parhaimmistolla on haaremit ja on ymmärrettävää että vain harvat naiset voivat vakiuttaa heitä parisuhteeseen. Tinderistä valittavat naiset eivät luultavasti valitse niitä tasoisiaan miehiä jotka haluaisivat parisuhdetta matcheiksi ollenkaan tai käyttävät heitä vain huomion saamiseen. Tinderin mahdollistama miesten paljous sokeuttaa naiset selvästi ja korruptoi ajatusmaailman luulemaan, että koska saavat helposti komealta mieheltä huomiota ja seksiä niin se on heidän taso parisuhteisiin. Tästä syystä varmaan tuntuu että "jokainen yritys menee perse edellä puuhun" monella naisella.

Millä perusteella ne alemman tason naiset ei kelpaa ees samantasoisille miehille? Kavereissani on näitä vaatimattoman näköisiä miehiä ja heille ei ne tasoisensa naiset edes vastaa viesteihin tai keskustele vastavuoroisesti, niin miten näitä miehen tarkoitusperiä voidaan selvittää jos nainen ei edes esitä mitään vastakysymyksiä sovelluksessa?
Voisiko olla, että kyse ei olekaan ulkonäöstä, vaan siitä mitä ja miten he viestittelevät? :think: Valitettavan monella keskustelutaidot ovat kehnohkot, ja asia korostuu näissä palveluissa joissa tutustuminen perustuu aluksi kirjalliseen viestintään.
Mä poistin hyvin nopeasti ne mätsit, jotka eivät kyenneet kunnolliseen, luontevaan ja kivansävyiseen viestittelyyn. Siinä vaiheessa kun tinderöinti alkoi jo maistua puulta poistin nekin, joiden aloitus oli pelkkä "moi".
 
Niin kaiken mitä ei osaa, voi hankkia muualta. Miehet vaan osaavat monesti itse niitä juttuja mitä hankit muualta. Esim. jos sun vessanpöntto ei toimi, joku mies tulee sen korjamaan, minä taas korjaan sen itse. Samoin kun oli auto, vaihdoin renkaat itse jne. Miehet ovat rakentaneet koko infrastruktuurin ja pitävät sitä myös yllä. Jos naiset poistettaisiin maailmasta, miehet tulisivat toimeen ihan ok. Jos miehet poistetaan maailmasta, maailma on kaaoksessa viimeistään kuukauden päästä. Perin hankalaa elää ilman lämmitystä, sähköä ja juoksevaa vettä. Aiemmin naiset tajusivat tämän, mutta eivät enää. Kaikkea pidetään itsestäänselvyytenä ja luullaan, että sähkö tulee pistorasiasta ja vesi hanasta.

Seksin ostamisen osalta sellainen juttu, että täällä ei edes kannata juosta pelkän pillun perässä, kun voi tilata pro naisen himaan ja se poistuu hommien jälkeen välittömästi. Koko homma nopeammin ja edullisemmin kuin päivällistreffit. Täällä normaalit naiset eivät yleensä ole niin helppoja kuin Suomessa. Ekoilla treffeillä seksiä antava nainen on täällä vähintäänkin epäilyttävä ja homma jää siihen.

Unohtui muuten tuosta omasta listasta yksi ihan ehdoton, eli ei tatskoja, lävistyksiä tai hassun värisiä hiuksia. Täällä jos on näkyviä tatuointeja, ei pääse moneen paikkaan duuniin. Siksi tatuointeja pidetään lähinnä pro naisten hommina. Tatuoidut ovat täällä roskatason muijia.

Joo en epäile, että mätsiä tulisi. Siksi tein asialle jotain ja muutin sellaiseen paikkaan, josta löytyy helposti naisia mun kriteereillä, enkä kitise täällä ettei pillua heru mistään. Se on paljon helpompi vaan valittaa, kuin tehdä asialle jotain. Aina löytyy selityksiä mutku mutku, jos kysymys on oman elämänlaadun parantamisesta. Liian vaikeeta, ei jaksa, en uskalla jne.

Mun asenne on ihan sama kuin miehillä on ollut tuhansia vuosia. Sut on aivopesty kuvittelemaan, että sun 60 vuotta sitten keksitty asenne on jotenkin parempi parisuhdetta muodostettaessa. Siksi suurin osa miehistä ei ole kiinnostunut ja pärjää yksin ihan ok. Parempi niin kuin kinastella ihmisen kanssa, joka luulee itsekin olevansa mies.

Tämä ei ole mitään rakettitiedettä. Miehet on tosi helppoja miellyttää. Miehen perustarpeet parisuhteessa ovat ruoka, seksi ja rauha. Kaikki muu on plussaa.
Huumoriäiä!

Joo, jos ei korvissa saa olla lävistystä niin en ihmettele, ettei täällä kukaan kelpaa. (Koeta nyt päättää, oliko se ongelma, että suomalaiset naiset eivät kelpaa sinulle vai sinä et heille.) Toki itäisessä Aasiassa sekä korva- että nenänsivulävistykset ovat hyvin yleisiä. Ei toki ole ensimmäinen kerta, kun valkoinen mies tiivistää kokonaisen maanosan yhdeksi kulttuuriksi asuinympäristänsä perusteella.
 
Jos olet joku 4-kymppinen, ylipainoinen kolmen lapsen äiti, niin saattaa olla vähän nihkeää löytää ainakaan ulkonäöllisesti huippumiestä. Siitä huolimatta oletettavasti jonkinlainen mies kuitenkin löytyy, mikä on maailmanhistorian kontekstissa aika huimaa jo sinänsä.

Toisaalta samaa voisi sanoa kääntäen. Eli jos olet se poikamies joka kuitenkin pitää huolta itsestään ja on se työpaikka niin varmasti jos etsimällä etsii löytää kyllä sen naisen. Asia erikseen kiinnostaako se 4-kymppinen ylipainoinen 3 lapsen YH mutta samaa voi sanoa että jos oikeasti etsimällä etsii sitä keinoa miten päästä poikuudestaan niin kyllä niitä pubiruusuja varmasti löytyisi jotka valomerkin aikaan olisivat valmiita antamaan. Puhumattakaan sitten rahallisesta saannista.

Mutta suurin osa miestä ja naisista kuitenkin etsii tietyt standardit täyttäviä kumppaniehdokkaita eikä sellaiset heitot oikein lohduta että "jos ei valikoi niin kyllä jonkun löytää". Se että "nainen kuin nainen" löytää esim. miehen joka tulee kämppään kunhan sille lupaa viinaa ja olutta ei varmaan suurinta osaa naisista saa mieltä iloiseksi. Kun he etsivät sellaista miestä joka rakastaisi heitä ja haluaisi elää juuri heidän kanssaan eikä äidin korviketta ja kantaa sitä viinaa + olutta ja lainaa rahaa sekä antaa paikan missä nukkua.

Sama tietysti miehissä, kyllä sellaisen naisen löytäisi helposti joka käyttäisi rahat, ryyppäisi viinat ja nukkuisi kämpillä krapulaansa kun sinä olisit töissä. Mutta moniko sitten haluaa sellaisen?
 
Sehän se ongelma onkin, kun mieheltä ei oikeastaan vaadita kuin hieman kunnollisuutta. Silti ei monelle löydy.

Jos puhuu jostain jenkkilää ihannoivista someprinsessoista, niin sopii mennä johonkin huuhaaketjuun. Heistä ei ole kyse, harvassa ovat. Uskoisin, että sellaisen haluavat miehet yhtä harvassa.

Itse sanoisin että ongelma on kohtaaminen. Eli on ihan faktaa että löytyy kuitenkin aika paljonkin asiansa hoitavia miehiä ja naisia jotka ovat sinkkuja ja eivät kohtaa toisiaan. Koska eivät esim. jaksa yrittää jossain Tinderissä missä moni on pelkästään nostattamassa omaa itsetuntoaan (eli on naimisissa / suhteessa, ei etsi ketään, haluaa vaan tykkäyksiä "itseään paremmalta" kun se oma mies tai nainen ei ole kehunut tai muuten vaan sattuu olemaan itsetunto maassa).

Sitten se mistä niitä ehkä löytyy on se oma kaveripiiri tai työympäristö. Harvempi hieman enempi ikää omaava enää etsii mistään "bileistä" tai baarista / yökerhosta / ruotsinlaivalta sitä seurustelukumppania. Varsinkaan jos eivät kaipaa mitään yhden yön seksiä humalaisen kanssa.

Sitten kun ehkä kohtaa kestää aika pitkään että oppii tuntemaan toista tarpeeksi, koska haluaa tietää että toinen ei vain esitä vaan oikeasti osaa hoitaa ne asiansa ja mitä mahdollisia painolasteja toiselle on kertynyt (sekä hyväksyykö toinen sinut sekä ne sinun ongelmasi). Ellei noita sitten skipata ja päädytä jossain firman pikkujoulun jatkoilla sänkyyn ja aleta miettimään siitä mitä tuli tehtyä...
 
"Tekniset apuvälineet" kyllä kuuluu vahvasti kuvioon siinäkin tapauksessa, että on törmännyt kumppaniin alunperin live-elämässä... Erittäin todennäköisesti peliä pitää joka tapauksessa pelata "teknisten apuvälineiden" avulla siltikin.

@OscarK elää jossain 1990-luvun alkupuolella nyt. :) Ehkä emme lankapuhelimia laske teknisiksi apuvälineiksi tässä kontekstissa...

Siitä puheenollen. Mulla jäi vuonna 1997 saamatta yhdeltä tai kahdelta naiselta siksi, että kännykkäni ei tukenut tekstiviestejä.

Vedit nyt mutkia suoraksi. Tarkoitin teknisellä apuvälineellä sitä, että sitä tarvittaisiin siihen parisuhteen ensimmäiseen vaiheeseen, eli kohtaamiseen. Tähän ei kuulu se, että kun olet ensin sen kumppanisi tavannut ihan livenä, että sen jälkeen kommunikointiin käytetään välineitä.

Kyllä se ihan yksiselitteisesti on luusereiden ja heikomman aineksen hommia että täytyy parisuhdetta etsiä Tindereistä, ihan samaan tapaan kuin ennen jotkut etsivät parisuhteita joistain treffipalstoilta jne. Eli ei tässä mitkään ajat ja tavat ole muuttunet, niinkuin jotkut väittivät, ainoastaan ne sovellukset ovat vaihtuneet.

Ja mitä nyt kuulostellut ihmisiltä, jotka noita ovat käyttäneet, niin on hyvin harvinaista että noista Tinder-suhteista muodostuu mitään pysyviä parisuhteita ja se on ihan suoraan seurausta siitä, millainen aines ylipäänsä Tinderiä käyttää. On äärimmäisen harvinaista, että esimerkiksi naiset, jotka ovat sellaista oikeaa vaimomateriaalia, käyttäisivät Tinderiä. Omassa tuttavapiirissä ei ole ainuttakaan pysyväksi jäänyttä parisuhdetta, jossa olisi tavattu alunperin Tinderissä. Kaikki (100 %) pysyvistä parisuhteista on muodostuneet ihan livenä tapahtuneista kohtaamisista.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
284 345
Viestejä
4 882 531
Jäsenet
78 812
Uusin jäsen
kaksiviisi

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom