Parisuhteen kiemurat

[robot boy]

Pienenä kevennyksenä aiheeseen aivan päinvastaiselta kantilta, frendi juuri pari päivää sitten tilitti että tekisi mieli ottaa ero ihan sen takia että pääsisi muksuista eroon. Rouva on kuulemma oikein hyvä tapaus, mutta muksut tolkuttoman raskaita. Kummasti on lisääntyneet "työreissut" keikkahommiin ja kalastusretket jäämerelle yms. jätkien touhu tässä sen jälkeen kun penskat putkahti ulos. Kuinka yleistä tuo mahtaa olla ja eikö sitä etukäteen sitten hahmota sitä arkea, kun pitää jälkeen päin lähteä pakoon?

Lapset on ihan uskomattoman raskaita. Eikä sitä kyllä oikein ymmärrä, ennen kuin niitä on. Mutta omasta mielestäni se on juuri se syy, miksei voi jättää vaimoa yksin niitten kanssa, ettei se rasitu liikaa. Hyvä on ottaa omaa aikaa, mutta se kannattas sitten antaa puolisolle myös, eikä niin että ukko reissaa miten tahtoo, ja toinen on lapsissa aina kiinni 24/7. Kuulostaa vähän kusipäiseltä mielestäni jättää toinen yksin niitten rasittavien lasten kanssa.

Toki ne muuttuu myös helpommiksi ajan kanssa, ja sekin auttaa kummasti, kun niitten kanssa tekee paljon asioita alusta alkaen.

 

[InarinIhme]

Mulla on ihmeellinen tilanne. Itse erosin 5 vuotta sitten(ja homma on vieläkin kesken tasinnosta). Nyt tänä keväänä useampi (6)naispuoleinen ystävä on kysellyt multa tuosta erosta koska ovat itsekkin päättäneet lähteä liitoista. Kyseessä ei ole mitään lyhyitä suhteita vaan ovat olleet naimisissa 10+ vuotta jokainen. Onkohan noilla joku piiri missä tsemppaavat toisiaan tekeen päätöksen. Vai onko se nyt Koronan jälkeinen "vapaus" kun oltiin joka hetki kotona yhdessä niin painanut päätöksissä.

Olen kertonut niille omasta prosessista miesnäkökulmasta mutta samalla sanonut että siitä voi tulla sitten likaista. En kannusta ketään eroon mutta en myöskään kannusta oleen huonossa suhteessa.

 

[jeppejehu]

Kaveri erosi aika myrskyisästi ja oli ihan paskana, jälkeenpäin kertoi että sai kunnalta apua, pääsi jonnekin juttelemaan eroasioista. Harmi kun en muista termiä, ei ollut siis mikään psykologi vaan joku konkreettinen perhejuttu, neuvoja tms. Sanoi, et oli oikeasti uskonut exän uhkailuihin, että ei anna lapsien enää koskaan nähdä tätä ja mitään et voi, mut olivat osanneet kertoa sit että ihan näin se ei mene, vaan sun pitää nyt tehdä silleen ja silleen. Toki lakimies tarvittiin käytännön asioihin, mut että pääsi edes kiinni siihen miten asiassa edetään ja mitä voi tehdä ja ei voi tehdä (osasovat kuulemma senkin sanoa, kun kaverilla lähti keulimaan, että et sinäkään näin voi tehdä). Lopulta kaikki järjestyi tasapuolisesti ja asiat paremmin kuin koskaan, mut ilman apua ois varmaan käynyt heikosti...

Jos kokeilisi selvittää omalta kunnalta, että onko vastaavaa tarjolla...

Ei kaveri tuohon eroprosessiin tarvitse henkistä tukea, on ollut ilmassa jo pitkään ja olen ihan itse jossain vaiheessa suoraan ehdottanut eroa.

Tukea tarvitsee siihen ettei ole siinä tilanteessa että lapsia käytetään rahastukseen. Ongelmana ei varmasti tule olemaan se että äiti "omisi" lapset, tuskin vuoroviikkosysteemillä ovat koko viikkoa äidillään, koska harrastukset, kaverit, dokaaminen jne vapaus. Ihan teini elämää alkanut uudestaan elämään, jatkuvasti reissaa ja dokaa, kaikki aikuisten vastuut rahankäytöstä lähtien ei kinosta.

 

[InarinIhme]

Ei kaveri tuohon eroprosessiin tarvitse henkistä tukea, on ollut ilmassa jo pitkään ja olen ihan itse jossain vaiheessa suoraan ehdottanut eroa.

Tukea tarvitsee siihen ettei ole siinä tilanteessa että lapsia käytetään rahastukseen. Ongelmana ei varmasti tule olemaan se että äiti "omisi" lapset, tuskin vuoroviikkosysteemillä ovat koko viikkoa äidillään, koska harrastukset, kaverit, dokaaminen jne vapaus. Ihan teini elämää alkanut uudestaan elämään, jatkuvasti reissaa ja dokaa, kaikki aikuisten vastuut rahankäytöstä lähtien ei kinosta.

Meillä vuoroviikot oli selviö mutta vahvistettiin sitä sillä että "virallisesti" yksi lapsista muutti mun kanssa. Sillä niin sanotusti estettiin se että exä vie lapset muualle. Lapset silti vaihtaa samaan aikaan aina paikkojen välillä mutta Tuo pieni asia vahvistaa sitä luottamusta että lapset ei katoa jonnekkin.

edit: Ja sano kaverille suoraan että vähentää dokaamista. Se vaikeuttaa vaan lopulta tilannetta koska exä voi siihen vedota. Se on oikeasti paras ohje mitä voi antaa.

 

[jeppejehu]

Tuohon lapset on raskaita voin yhtyä, mutta en tajua niitä jotka jättää toisen kärsimään yksin niiden kanssa. Oma aika on joo tärkeää, mutta niin myös yhteinen aika. Jos lapsi on hankala niin todennäköisesti se on molempien mielestä hankala. Silloin sitä kannattaa panosta yhteiseen laatuaikaan puolison kanssa.. Sitä hankalaa lasta jaksaa enemmän kun parisuhde voi hyvin.
Se parisuhde ei voi hyvin jos molemmat elää puoliksi perhe-elämää ja puoliksi sinkkuilua

En tajua niitä jotka leikkii välillä perhettä mutta sitten omaa aikaa pitää olla paljon ja todellakin omaa aikaa ettei silloin kiinnosta yhtään se perhe. Se on väärin sekä puolisoa että ennen kaikkea lapsia kohtaan. Kyllä ne lapset tajuaa että ne on toissijaisia toiselle vanhemmalle. Ja varmasti tulee näkymään elämässä ongelmina.

 

[jeppejehu]

Meillä vuoroviikot oli selviö mutta vahvistettiin sitä sillä että "virallisesti" yksi lapsista muutti mun kanssa. Sillä niin sanotusti estettiin se että exä vie lapset muualle. Lapset silti vaihtaa samaan aikaan aina paikkojen välillä mutta Tuo pieni asia vahvistaa sitä luottamusta että lapset ei katoa jonnekkin.

edit: Ja sano kaverille suoraan että vähentää dokaamista. Se vaikeuttaa vaan lopulta tilannetta koska exä voi siihen vedota. Se on oikeasti paras ohje mitä voi antaa.

Kaveri ei dokaa, sen vaimo dokaa


Elikkäs joo jos osa lapsista ois kirjoilla isällä ja osa äidillä niim olisi tasaisempaa. Hyvä vinkki tuokin

 

[InarinIhme]

Kaveri ei dokaa, sen vaimo dokaa


Elikkäs joo jos osa lapsista ois kirjoilla isällä ja osa äidillä niim olisi tasaisempaa. Hyvä vinkki tuokin

Sitten yksi asia mitä kannattaa alkaa tekeen. Pitää päiväkirjaa kaikista asioista mistä sopii ja tekee exän kanssa. Se että muutetaan erilleen ei välttämättä ole asian loppu vaan niitä voi oikeasti tulla vielä kauan eteen. Jos on vihko missä on kirjattuna päivät/ajat ja mitä on tehty niin se helpottaa sekä oikeudessa että lastenvalvojalla toimimista omalta kannalta hyvällä.
Meillä Ero meni hyvin ja lasten osalta päästiin hyvin sopimukseen keskenämme. Mutta kun tasinkoa ruvettiin miettiin niin hommat räjähti. Mutta koska olen ollut kaukaa viisas niin mulla on ollut aina tapana kirjata eri juttuja ja pitää vanhat viestiketjut exän kanssa tallessa joten oon aina voinut palata niihin kun ruvetaan pyörtään/valehtelemaan puheita.
Niinkin pieni asia kuin "lapset vaihtoivat exälle klo 16.50" on tärkeä jos sulla on tilanne missä exä väittää että oot jättänyt tuomatta tuolloin ja tuolloin

 

[hb81]

About vuosi kuljettu erosta. Ei se ihan simppelisti käynyt vastoinkäymisten takia, mutta kaiken/kaikkien onneksi ero on ollut sopuisa ja edelleen todella hyvissä väleissä.
Saunotaan sillointällöin yhdessä ja pari kertaa vietetty yötäkin yhdessä. Mutta jatketaan itsemme korjaamista ja katsotaan mitä tulee vastaan.
Alkuun oli hankala kun tuli pakko muutto eteen. No itselle löytyi erittäin onnistunut vaihtoehto, jossa olen nyt asunutkin.
Exälle osui kohdalle sokeritoukka invaasiosta kärsinyt kämppä, jonka se joutui sitten hylätä yhden viikon asumisen jälkeen, vaikka siellä myrkyttäjätkin oli käyny.
Kyseisellä asumisjärjestelyllä olisi kaikki 4 lasta vaihtanut viikottain asuntoa. Exä muutti kuitenkin mun luokse pariksi kuukaudeksi etsien uutta kämppää itselleen.
Kaikki lapset on mulla kirjoilla. Parin kuukauden jälkeen kun ei meinannut riittävän edullista kämppää löytää mihin kaikki lapset mahtuisi, niin tein myönnytyksen että teinit voi asua jatkuvasti mun luona ja hoidetaan vuoro viikottain sitten niiden treeni kuskauksia yms ja exä voi alkaa katella pienempää kämppää helpottaakseen taakkaa.
Varsin nopeasti sitten löytyikin asunto ja sillä tiellä nyt ollaan.
Aluksi vuoroviikolla oleva hoiti kaikki lapset ja toinen sai vapaa viikon. Mutta mua ahdisti riepotella tarhaikäistä ja eka luokkalaista mukana, kun teinejä joutui kokoajan kuskailla treeneihin. Sovittiin sitten, että vuoroviikoin toinen hoitaa teinit ja toinen pitää pienemmät. Näin saadaan kevennettyä omaa taakkaa sekä pienille lapsille parempaa elämää.

Olo on enempi ja vähempi yksinäinen. Kaipaan paljon exää ja ollaan puhuttu mahdollisuuksista. Itse rakastan edelleen ja olisin valmis elämään yhdessä hautaan asti, mutta exä on omien traumojensa kanssa niin lukossa ettei yhteistä tulevaisuutta voi ajatella. Yhteistä historiaa on 24 vuotta takana. Vaikka itse olen edelleen rakastunut niin ymmärrän täysin missä mennään ja ollaan puhuttukin, että vaikka exä päättäisikin että voisi yrittää niin silti tehdään se oikein eikä vain heittäydytä ja toivota ettei vanhat kaavat nouse esiin.

Kesä tulossa.. josko valo ja lämpö nostaisi mieltä ettei ala liikaa murehtia yksinäisyyttä. Kaipaan kosketusta ja läheisyyttä välillä paljonkin, mutta minkäs teet.
Ei kiinnosta pätkääkään alkaa leikkiä tinderin kanssa, saati muutenkaan mitään yhden illan juttuja. Kyllä se tästä vielä etenee, enkä jaksa juuri murehtia.

 

[InarinIhme]

About vuosi kuljettu erosta. Ei se ihan simppelisti käynyt vastoinkäymisten takia, mutta kaiken/kaikkien onneksi ero on ollut sopuisa ja edelleen todella hyvissä väleissä.
Saunotaan sillointällöin yhdessä ja pari kertaa vietetty yötäkin yhdessä. Mutta jatketaan itsemme korjaamista ja katsotaan mitä tulee vastaan.
Alkuun oli hankala kun tuli pakko muutto eteen. No itselle löytyi erittäin onnistunut vaihtoehto, jossa olen nyt asunutkin.
Exälle osui kohdalle sokeritoukka invaasiosta kärsinyt kämppä, jonka se joutui sitten hylätä yhden viikon asumisen jälkeen, vaikka siellä myrkyttäjätkin oli käyny.
Kyseisellä asumisjärjestelyllä olisi kaikki 4 lasta vaihtanut viikottain asuntoa. Exä muutti kuitenkin mun luokse pariksi kuukaudeksi etsien uutta kämppää itselleen.
Kaikki lapset on mulla kirjoilla. Parin kuukauden jälkeen kun ei meinannut riittävän edullista kämppää löytää mihin kaikki lapset mahtuisi, niin tein myönnytyksen että teinit voi asua jatkuvasti mun luona ja hoidetaan vuoro viikottain sitten niiden treeni kuskauksia yms ja exä voi alkaa katella pienempää kämppää helpottaakseen taakkaa.
Varsin nopeasti sitten löytyikin asunto ja sillä tiellä nyt ollaan.
Aluksi vuoroviikolla oleva hoiti kaikki lapset ja toinen sai vapaa viikon. Mutta mua ahdisti riepotella tarhaikäistä ja eka luokkalaista mukana, kun teinejä joutui kokoajan kuskailla treeneihin. Sovittiin sitten, että vuoroviikoin toinen hoitaa teinit ja toinen pitää pienemmät. Näin saadaan kevennettyä omaa taakkaa sekä pienille lapsille parempaa elämää.

Olo on enempi ja vähempi yksinäinen. Kaipaan paljon exää ja ollaan puhuttu mahdollisuuksista. Itse rakastan edelleen ja olisin valmis elämään yhdessä hautaan asti, mutta exä on omien traumojensa kanssa niin lukossa ettei yhteistä tulevaisuutta voi ajatella. Yhteistä historiaa on 24 vuotta takana. Vaikka itse olen edelleen rakastunut niin ymmärrän täysin missä mennään ja ollaan puhuttukin, että vaikka exä päättäisikin että voisi yrittää niin silti tehdään se oikein eikä vain heittäydytä ja toivota ettei vanhat kaavat nouse esiin.

Kesä tulossa.. josko valo ja lämpö nostaisi mieltä ettei ala liikaa murehtia yksinäisyyttä. Kaipaan kosketusta ja läheisyyttä välillä paljonkin, mutta minkäs teet.
Ei kiinnosta pätkääkään alkaa leikkiä tinderin kanssa, saati muutenkaan mitään yhden illan juttuja. Kyllä se tästä vielä etenee, enkä jaksa juuri murehtia.

Tsemppiä. Sen sanon että jos erositte niin siihen oli ihan oikeasti syy ja Vanhaan palaaminen ei toimi. Ajattele asia niin että olet kasvanut yhdellä kokemuksella mitä et halua enää ja tulevaisuudessa tiedät mihin et palaa.

 

[hb81]

Tsemppiä. Sen sanon että jos erositte niin siihen oli ihan oikeasti syy ja Vanhaan palaaminen ei toimi. Ajattele asia niin että olet kasvanut yhdellä kokemuksella mitä et halua enää ja tulevaisuudessa tiedät mihin et palaa.

Toki asioille on syynsä. Se vain että meillä exä "hukkasi itsensä" ajan saatossa ja itse passivoiduin liian paljon ja vuosia alkoi kulua vain arkea kuluttamalla.
Tottakai ymmärrän ettei välttämättä tule enään yhteistä tulevaisuutta ja olen tämän kertonutkin exälle. En suunnittele tulevaa ja jos yhteinen tulevaisuus tulee vastaan niin on tullakseen. Ymmärrän oman passiivisuuteni syyt ja ymmärrän mitä tehdä parisuhteessa. Puhuminen erittäin tärkeä asia mikä meillä jäi liian usein käyttämättä.
Moni asia olisi helpottunut kun vain avaisi suunsa. Paljon halusi tehdä, mutta olin vajonnut niin passiiviseksi, etten useinkaan sitten tehnyt mitään.
Asioita on mietitty ja näistä otetaan opiksi tulevaa varten. Oli se yhdessä tai erikseen. Onneksi meidän ero on erittäin selkeä ja sopuisa.
On käynyt toki mielessä, että mitä jos se löytää jonkin ihastuksen niin meneekö nykyinen ajattelu malli roskiin, jossa olen hyväksynyt tämänkin suunnan..
No koska olen kohtalaisen vahvassa ymmärryksessä eron kanssa niin osaan olla ruoskimatta moisella ajatuksella turhaan. Elän päivä kerrallaan nykyistä arkea ja elän vapaamielisemmin kohti tulevaa. En suunnittele.

 

[VanhaVihtahousu]

Itsekin kuvittelin olevani paska keskustelija ja sen exä myös teki selväksi.
Erottuani hänestä kuitenkin juttu alkoi välittömästi luistamaan uusien daamien kanssa.
Siitä vedin johtopäätöksen että siinä meidän suhteessa ei vaan loppupeleissä henkilökemiat kohdanneet enkä vaan halunnut puhua sille exälle.
Nyt tajuan olevani oikea supliikkimies kun pääsi huonosta suhteesta pois ja vapautui tietyllä tavalla.

 

[hb81]

Itsekin kuvittelin olevani paska keskustelija ja sen exä myös teki selväksi.
Erottuani hänestä kuitenkin juttu alkoi välittömästi luistamaan uusien daamien kanssa.
Siitä vedin johtopäätöksen että siinä meidän suhteessa ei vaan loppupeleissä henkilökemiat kohdanneet enkä vaan halunnut puhua sille exälle.
Nyt tajuan olevani oikea supliikkimies kun pääsi huonosta suhteesta pois ja vapautui tietyllä tavalla.

Olen aina ollut mielummin se sivusta katselija kuin koko ajan äänessä. Mikään ei ole muuttunut, enkä koe tarvetta sen suhteen muuttuvani.
Tarkoitin lähinnä että asioista pitäisi puhua, eikä vain olettaa.
Sitä myöten puhuminen ihan kaikesta muustakin helpottuu, kun uskaltaa avautua tunteistaan enemmän.

 

[Vipa^]

Kaveri eroamassa, useampi lapsi. Tässä on ollut melkoinen keissi seurattavana jo pidemmän aikaa, melko surullinen kaverin ja lapsien kannalta.

Mistä kaikkialta sitä kannattaisi kysyä neuvoa että isän (ja myös lasten) oikeudet toteutuisi? Tässä on riski että äiti haluaa lapset lähinnä taloudellisista syistä. Mahdollista että muuttaisi yhtä äkkiä jonnekin (Suomessa kuitenkin) Lapsilla harrastukset, koulut, kaverit, sukulaiset/verkosto yms nyt kotikaupungissa. Vaimo tehnyt hyvin selväksi että hänen tarpeensa ovat nyt ykkösasia


Mietin että onko missään askel askeleelta miten erossa edetään, niin ettei isä ole yllättäen tilanteessa jossa onkin luopunut osasta oikeuksistaan vain siksi että halunnut eron olevan helpompi ja riidattomampi?

Vertaistuki – Isät lasten asialla

Tuolta nyt löysin tuollaisen mistä voi kysyä neuvoa, mutta muistelen että täällä joskus käyty keskustelua asioista mihin ei kannata heti suostua, eli ei yksinhuoltajuutta yms. Lapset haluaa asua pääasiassa isällään, mutta äiti oli jo sanonut että hän haluaa lasten kirjat omaan osoitteeseensa. Vuoroviikoin olisi tarkoitus lasten kuitenkin asua toistensa luona

1.) Lapsiin liittyviin riita-asioihin perehtynyt asianajaja (ei lakimiestä, vaan asianajaja). Se osaa kertoa, mitä kannattaa omalta osaltaan tehdä ja mitä ei kannata ja osaa tosiaan kertoa, mitä vastapuoli voi tehdä ja ei voi tehdä.

2.) Lapsiin liittyviin riita-asioihin perehtynyt asianajaja (ei lakimiestä, vaan asianajaja). It helps. I know (kuka tietää mistä leffasta, vinkkinä: kökkö B-luokan scifileffa).

3.) Sovinnollisuus. Eli vaikka kuinka vituttaisi toisen toiminta jne., niin kostamiseen ei pidä lähteä. Se ei tarkoita kynnysmattona olemista, vaan sitä, että pyrkii toimimaan lapsen etu edellä kuitenkin niin, että myös se toinen vanhempi otetaan huomioon. Joustavuutta ja asioiden yhdessä sopimista sekä kommunikaatiota ilman turhaa vittuilua, vaikka kuinka olisi herkullinen paikka näpäyttää. Vittuilu ei johda mihinkään hyvään! Ei missään tapauksessa asioiden salailua eikä piilottelua. Ei paskan puhumista toisesta vanhemmasta missään tilanteessa.

4.) Jokin vertaistukiryhmä jonka tuossa yllä linkititkin. Itse kävin Miessakkien eroryhmässä. Suosittelen tätä vertaistukea vahvasti.

5.) Vanhemmilla ei ole oikeuksia, vain velvollisuuksia. Oikeudet ovat lapsella. Toistakoon tämän lauseen niin monta kertaa, että hiffaa sen merkityksen.

6.) Kaikki asiat kannattaa sopia kirjallisesti in case shit hits the fan. Siinä on yllättävän heikoilla, jos ei ole näyttää mitään faktaa sovituista asioista, ja voi siltikin olla pirun vaikeeta.

Yleisesti lasta kuullaan ja mielipide otetaan huomioon, kun lapsi on 12-vuotias. Sitä nuorempia voidaan kuulla ja mielipide ottaa huomioon, mikäli lapsen voidaan katsoa olevan tarpeeksi kehittynyt ilmaistakseen mielipiteensä.
Jos lapset haluavat asua isällään (eikä isä ole täysi persläpi), on tilanne sangen huikea. Mutta pitää tosiaan ottaa huomioon, että sitten niiden lasten kanssa ollaan. Toiset isät eivät edes saa sitä mahdollisuutta, ja toisilta sitä mahdollisuutta yritetään viedä pois.
Oikeuskäytäntö ei myöskään tällä hetkellä tue vuoroviikkoasumista, mikäli toinen vanhempi sitä vastustaa, vaikka se olisi selkeästi lapsen etu. Joten tästäkin syystä se sovinnollisuus ja yhteistyö on tärkeää.

Jos vielä epäröi, katsokoon kohdat yksi ja kaksi uudestaan.

edit: Prkleen typot ja ajatushäröt.

 

[CircleMaster]

Sitten yksi asia mitä kannattaa alkaa tekeen. Pitää päiväkirjaa kaikista asioista mistä sopii ja tekee exän kanssa. Se että muutetaan erilleen ei välttämättä ole asian loppu vaan niitä voi oikeasti tulla vielä kauan eteen. Jos on vihko missä on kirjattuna päivät/ajat ja mitä on tehty niin se helpottaa sekä oikeudessa että lastenvalvojalla toimimista omalta kannalta hyvällä.
Meillä Ero meni hyvin ja lasten osalta päästiin hyvin sopimukseen keskenämme. Mutta kun tasinkoa ruvettiin miettiin niin hommat räjähti. Mutta koska olen ollut kaukaa viisas niin mulla on ollut aina tapana kirjata eri juttuja ja pitää vanhat viestiketjut exän kanssa tallessa joten oon aina voinut palata niihin kun ruvetaan pyörtään/valehtelemaan puheita.
Niinkin pieni asia kuin "lapset vaihtoivat exälle klo 16.50" on tärkeä jos sulla on tilanne missä exä väittää että oot jättänyt tuomatta tuolloin ja tuolloin

Tällaisia ohjeita näkee melko usein, mutta mihin ne oikeasti perustuvat? Lastenvalvoja ei ole kiinnostunut kummankaan osapuolen päiväkirjamerkinnöistä ja oikeus vielä vähemmän. Ylipäätään kumpikin näistä instansseista pyrkii katsomaan vain jotakin abstraktia 'lasten etua', mikä itsessään tarkoittaa että painoarvoa ei lainkaan laiteta sille miten kumpikin vanhemmista on toiminut oikein tai väärin. Lisäksi kun toinen osapuoli kiistää toisen väitteen, todetaan ainoastaan vanhempien olevan asioista erimielisiä.

Lisäksi on tärkeää ymmärtää että vaikka julkisesta keskustelusta helposti saa sellaisen kuvan että tasa-arvo huoltajuusoikeudenkäynneissä olisi edistynyt 80-luvun jälkeen merkittävästi, tosiasiassa järjestelmä suosii yhä aivan järkyttävällä tavalla äitiä joka askeleella. Miehenä on siis aivan täysin tuuripeliä lähteä käymään lapsistaan oikeutta. Saattaa olla että kohdalle osuu ammattitaitoinen ja -eettinen tuomari, ja että olosuhdeselvittäjät eivät petaa lopputulosta suoraan äidin eduksi, missä tapauksessa asia voidaan tuomita isän vaatimusten pohjalta kunhan asia on faktoiltaan isää selvästi tukeva (äidillä alkoholi tai muita päihdeongelmia, mielenterveys prakaa, tai selkeitä ongelmia vanhemmuudessa). Tämän varaan ei kuitenkaan voi missään tapauksessa laskea.

 

[Ihime]

Lisäksi on tärkeää ymmärtää että vaikka julkisesta keskustelusta helposti saa sellaisen kuvan että tasa-arvo huoltajuusoikeudenkäynneissä olisi edistynyt 80-luvun jälkeen merkittävästi, tosiasiassa järjestelmä suosii yhä aivan järkyttävällä tavalla äitiä joka askeleella.

Tämä on totta ja kautta linjan tuntuu olevan oletus että äiti on se lähivanhempi. Pojan äitin kanssa erottiin pojan ollessa alle 1v ja siitä asti ollut pojan lähivanhempi ja käytännössä kasvattanu pojan yksin. Lähes joka kerta kun sosiaalitoimistoon tms. soittanu, tai muuten asionu, menny ensimäiset 5-10min keskustelusta että saanu vastapuolen tajuamaan että minä todellakin olen se lähivanhempi. Esim. jos soittaa että pitäisi elari sopimus uusia niin aletaan vänkään että mun pitäs toimittaa tulotiedot yms. vaikka yritän selittää että minä olen se jolle maksetaan. Siinä sai aina vängätä aikansa ennenkuin meni jakeluun sossu tädeille mikä tilanne ja silti monesti tuntui että pitäs lähettää ne tulotiedot, kunnes pyysi selittämään ja perustelemaan miksi.
Räikein ehkä oli kun exän kotiin oli soitettu poliisit kotihäiriön takia sellaisena vloppuna kun poika kerrankin oli siellä. Tämän jälkeen sossun tädit oisi halunnu tulla MUN kotiin katsomaan millaset asuin olot pojalla on mun luona. Hieman olin että WTF. Pojan äitistä tehty sosiaaliviranonaisille ilmoitus poliisin puolesta ja haluavat minun luokse tulla tekemään tarkastusta?!? Siinäkin oli melko vänkääninen kun väkisin olivat tulossa eivätkä ikinä perustelleet kunnolla miksi olisivst minun luokse tulleet myös. Jotaki "hyvä kattoa että siellä hyvät oltavat". Tuolloin teki mieli jo tehdä valitus asiasta jonnekkin, mutta ei energiat riittäny silloin.
Onneksi poika parin kuukauden päästä 18v, mutta voi sanoa että tässä 17v aikana ollu ihan samanlaista paskaa ja ei ole tilanne kyllä parantunut ajan kanssa.

 

[Make]

Olen seurustellut vajaa vuoden. Yleisesti on mennyt ihan hyvin. Ei ole ollut kuin yksi isompi riita eikä juurikaan pienempiä riitoja, arki sujuu jne. Asutaan eri paikkakunnilla ja ajatuksena oli, että nainen muuttaa minun paikkakunnalle omaan asuntoon. Ehdotin alunperin, että muuttaa luokseni mutta tyrmäsi ajatuksen. Nyt kuitenkin yllättäen muutti mieltään, olisikin ok muuttaa minun asuntooni. Näin yhteenmuutosta tuli yhtäkkiä ajankohtainen asia.

Minulle iski sitten joku henkinen jarru päälle. Sinänsä outoa, koska idea on alunperin minun ja minulla ei ole tässä mitään riskiä: jos tulee ero, niin minä jään asumaan tähän koska asunto on minun (omistusasunto). Ajattelen kuitenkin vähän hänenkin näkökulmasta. Jos tulee ero niin hän joutuu osittain tyhjän päälle ja etsimään oman kämpän jne. Jos asuisi samalla paikkakunnalla, voisi pitää omat asunnot ja kokeilla vaikka pari viikkoa yhdessä asumista. Sitten jos ei onnistu, niin palaa omiin asuntoihin. Nyt ei oikein ole sellainen mahdollista tai järkevästi toteutettavissa. Pelkään, että jos minä päätän suhteen sen jälkeen kun hän on jo muuttanut tänne, niin olen sitten jotenkin "pilannut" hänen elämänsä.

Mikä suhteessa sitten hiertää? En oikein tiedä. Eroajatuksia minulla on ollut vain kerran, tuon isomman riidan yhteydessä. Sellaisia epäilyksiä suhteen kestävyydestä, mutta ei varsinaisia eroajatuksia, on ollut välillä. Toisaalta olen luonteeltani sellainen pessimistinen, vaikka kaikki olisi hyvin niin tuntuu että jokin on vialla tai jotain tapahtuu kohta. Eli ehkä koskaan "ei ole hyvä". En koe että naisessa henkilönä olisi sinänsä "vikaa", paitsi ehkä itsetunnon kanssa ajoittain ongelmia sekä joskus räplää puhelinta/somea turhankin paljon.

En ole ennen asunut yhdessä kenenkään kanssa, niin ehkä sekin pelottaa. Viihdyn hyvin yksinkin, toki jos pitkän aikaa on yksin eikä näe kavereita/sukulaisia, niin yksinäisyys nostaa päätään. Nyt kun olemme olleet etäsuhteessa vajaa vuoden, niin jos se pian muuttuukin saman katon alla asumiseksi, niin ehkä sekin ahdistaa. Ettei enää ole omaa aikaa tms. Omaa aikaa olisi toki silloin kun hän on vuorotyössä, mutta sitten kun olemme yhdessä niin luulen että aika menisi pitkälti yhdessä aktiviteeteissa tai sohvalla. En tiedä olisinko tyytyväinen siihen. Jos olen vaikka koneella silloin kun hänkin on paikalla, niin tulee helposti syyllinen olo, että nyt hän on yksin kun minä istun koneella.

Eli ehkä vaan pelottaa ajatus yhteen muutosta, mutta ei ehkä mitään syytä miksi se niin pelottaa. Tuntuu, että jos en nyt pysty/halua sitoutua niin miksi sitten pystyisin koskaan kenenkään muunkaan kanssa. Olen myös miettinyt että jos vain olisi yksin ja sitten jos joskus tulee sellainen tilanne että yhteen muutto jonkun kanssa tuntuu hyvältä, niin sitten muuttaa.

 

[Wasabrod]

Olen seurustellut vajaa vuoden. Yleisesti on mennyt ihan hyvin. Ei ole ollut kuin yksi isompi riita eikä juurikaan pienempiä riitoja, arki sujuu jne. Asutaan eri paikkakunnilla ja ajatuksena oli, että nainen muuttaa minun paikkakunnalle omaan asuntoon. Ehdotin alunperin, että muuttaa luokseni mutta tyrmäsi ajatuksen. Nyt kuitenkin yllättäen muutti mieltään, olisikin ok muuttaa minun asuntooni. Näin yhteenmuutosta tuli yhtäkkiä ajankohtainen asia.

Minulle iski sitten joku henkinen jarru päälle. Sinänsä outoa, koska idea on alunperin minun ja minulla ei ole tässä mitään riskiä: jos tulee ero, niin minä jään asumaan tähän koska asunto on minun (omistusasunto). Ajattelen kuitenkin vähän hänenkin näkökulmasta. Jos tulee ero niin hän joutuu osittain tyhjän päälle ja etsimään oman kämpän jne. Jos asuisi samalla paikkakunnalla, voisi pitää omat asunnot ja kokeilla vaikka pari viikkoa yhdessä asumista. Sitten jos ei onnistu, niin palaa omiin asuntoihin. Nyt ei oikein ole sellainen mahdollista tai järkevästi toteutettavissa. Pelkään, että jos minä päätän suhteen sen jälkeen kun hän on jo muuttanut tänne, niin olen sitten jotenkin "pilannut" hänen elämänsä.

Mikä suhteessa sitten hiertää? En oikein tiedä. Eroajatuksia minulla on ollut vain kerran, tuon isomman riidan yhteydessä. Sellaisia epäilyksiä suhteen kestävyydestä, mutta ei varsinaisia eroajatuksia, on ollut välillä. Toisaalta olen luonteeltani sellainen pessimistinen, vaikka kaikki olisi hyvin niin tuntuu että jokin on vialla tai jotain tapahtuu kohta. Eli ehkä koskaan "ei ole hyvä". En koe että naisessa henkilönä olisi sinänsä "vikaa", paitsi ehkä itsetunnon kanssa ajoittain ongelmia sekä joskus räplää puhelinta/somea turhankin paljon.

En ole ennen asunut yhdessä kenenkään kanssa, niin ehkä sekin pelottaa. Viihdyn hyvin yksinkin, toki jos pitkän aikaa on yksin eikä näe kavereita/sukulaisia, niin yksinäisyys nostaa päätään. Nyt kun olemme olleet etäsuhteessa vajaa vuoden, niin jos se pian muuttuukin saman katon alla asumiseksi, niin ehkä sekin ahdistaa. Ettei enää ole omaa aikaa tms. Omaa aikaa olisi toki silloin kun hän on vuorotyössä, mutta sitten kun olemme yhdessä niin luulen että aika menisi pitkälti yhdessä aktiviteeteissa tai sohvalla. En tiedä olisinko tyytyväinen siihen. Jos olen vaikka koneella silloin kun hänkin on paikalla, niin tulee helposti syyllinen olo, että nyt hän on yksin kun minä istun koneella.

Eli ehkä vaan pelottaa ajatus yhteen muutosta, mutta ei ehkä mitään syytä miksi se niin pelottaa. Tuntuu, että jos en nyt pysty/halua sitoutua niin miksi sitten pystyisin koskaan kenenkään muunkaan kanssa. Olen myös miettinyt että jos vain olisi yksin ja sitten jos joskus tulee sellainen tilanne että yhteen muutto jonkun kanssa tuntuu hyvältä, niin sitten muuttaa.

Sun pitäisi käydä tismalleen tämä keskustelu sen sinun kumppanisi kanssa, eli kertoa avoimesti - mutta huomaavaisesti - juuri nämä asiat, jotka sinua huolettaa. Ei se ehkä ole helppoa, mutta täysin mahdollista. Tuollaisen keskustelun kun pystyy käymään, niin sitten on jo aika moni asia ihmissuhteessa hyvin.

 

[Awelonian]

Kannattaa myös ottaa puheeksi rehellisesti, että koska et ole ennen asunut toisen kanssa samassa kämpässä on tiettyjä asioita jotka sinua askarruttaa. Aikuiset voivat selvittää puhumalla monetkin asiat ja parisuhteen tärkeimmät kolme asiaa on kommunikaatio, kommunikaatio ja kommunikaatio. Vaikka kuinka sitä luulee, että toinen tietäisi tai arvaisi, niin ajatustenluku on vieläkin hieman haasteellista. Kannattaa vaan sanoa asiat ja tuoda esille mahdolliset epävarmuudet esille.

 

[hb81]

Komppaan edellisiä. Kommunikaatio tärkein asia parisuhteessa.

 

[Ihime]

Komppaan edellisiä. Kommunikaatio tärkein asia parisuhteessa.

Ja tuo on asia jota ei koskaan pitäisi unohtaa, vaikka olisi pitkäkin suhde takana. Tässä 10v suhdetta takana ja vähän liikaa jo kuvittelee että toinen olisi kehittänyt telepaattisia kykyjä ja lukisi ajatukset ja sitten tulee ongelmia kun näin ei olekkaan. Pitäsi vaan muistaa edelleenkin avata suu kun joku painaa/askaruttaa/tympäsee. Ja nimenomaan keskustelemalla, ei äkisemällä ja jupisemalla.

 

[Jälkiruoka]

Juurikin näin. Ja vaikka kuinka tuntuu, että onkos tämä ny vähän tyhmää tästä(kin) keskustella, niin ei ole. Ei vain ole.
Vähän juniorimmassa vaiheessa parisuhde-elämää (varsinkin jos on jotain tuorehkoja riitoja/taukoja peräpeilissä ahdistamassa) voi tulla joillain fiilis, että jos ny tätä ja tätäkin alkaa, niin mitäs jos se jättää mut jne.. ollos huoleton, jos sinun mieltäsi painavista keskustelu saa draaman aikaan, väistit juuri horisontissa siintävän miinan.

 

[hb81]

Ja tuo on asia jota ei koskaan pitäisi unohtaa, vaikka olisi pitkäkin suhde takana. Tässä 10v suhdetta takana ja vähän liikaa jo kuvittelee että toinen olisi kehittänyt telepaattisia kykyjä ja lukisi ajatukset ja sitten tulee ongelmia kun näin ei olekkaan. Pitäsi vaan muistaa edelleenkin avata suu kun joku painaa/askaruttaa/tympäsee. Ja nimenomaan keskustelemalla, ei äkisemällä ja jupisemalla.

Justiin näin. Itsellä katkesi 24v parisuhde ja käytännössä kommunikaatio ongelma molemmilla. Parisuhde oli ok ja miksei olisi jatkunut pidempääkin, mutta liikaa oletuksia ja taantuminen lasten kanssa ja "unohtaa" täysin toisen siinä rinnalla. Elämä oli yhtä idlailua vuosia. Lopulta tyttöystävä ahdistui ja alkoi hiljalleen romahtaa.
Terapia auttoi jaloilleen, mutta oli tehtävä kivulias päätös ja hyväksyttävä edessä oleva ero.
Vuosi takana erosta ja edelleen hyvissä väleissä. 4 yhteistä lasta, kyläillään joskus toisillamme, saunotaan joskus yhdessä jne..
Virheistä on koitettu ottaa opiksi ja harjoittaa kommunikaatiota. Jos jokin mietityttää niin avaan suun, enkä enää mieti itsekseni.
Molemmat todennu, että paluu yhteen on mahdollinen, mutta kumpikaan ei pidä sitä päämääränä vaan nyt jatketaan elämää, parannetaan itseämme ja vastaan tulee mite tulee.

Kysy/sano. Älä oleta tai mieti itseksesi toisen ajatuksia.

 

[yannara]

Kavereiden kömmähdyksistä on tullut opittua että lastenvalvojalla ei ole oikeutta määrätä eikä päättää asioita. Esim. jos elatusmaksuista ei päästä yhteissopimukseen, niin mennään käräjille, eikä lastenvalvoja sitä päätä. Kannattaa siis selvittää ne omat oikeudet mielellään ensin kun menee ekaa kertaa lastenvalvojan tapaamiseen.

 

[Lager7]

3v suhteessa ja tilanne on mennyt siihen että tuntuu täysin kaverilta nykyisin, ei seksiä aikoihin tämä johtuu lähinnä itsestäni ja lääkityksestä joka siihen vaikuttaa, mutta ilman sitäkin tunnepuoli ei vaan enää riitä siihen. Olen tässä kereillyt rohkeutta kuinka asiasta ilmoittaa mutta tuntuu ettei siihen taida olla mitään oikeaa tapaa, se on vaan kerrottava että suhde on ohi, mielelläni jatkaisin ystävinä jos se toiselle sopisi. Oli miten oli mutta vaikea nähdä että asiat tästä jotenkin parempaan päin menisi.

Kuinka jengi on täällä ilmoittanut kumppanille että its over?

 

[Tatuks]

3v suhteessa ja tilanne on mennyt siihen että tuntuu täysin kaverilta nykyisin, ei seksiä aikoihin tämä johtuu lähinnä itsestäni ja lääkityksestä joka siihen vaikuttaa, mutta ilman sitäkin tunnepuoli ei vaan enää riitä siihen. Olen tässä kereillyt rohkeutta kuinka asiasta ilmoittaa mutta tuntuu ettei siihen taida olla mitään oikeaa tapaa, se on vaan kerrottava että suhde on ohi, mielelläni jatkaisin ystävinä jos se toiselle sopisi. Oli miten oli mutta vaikea nähdä että asiat tästä jotenkin parempaan päin menisi.

Kuinka jengi on täällä ilmoittanut kumppanille että its over?

Kertonut asian ja perustelut hyvin ytimekkäästi. Todennäköisesti toista vituttaa kuulla koko asiasta ja siinä vaiheessa pitkät selitykset ja muu teatteri todennäköisesti vaan lisää vitutusta.

Omasta mielestä myös ajankohta kannattaa myös valita jotenkin järkevästi, turha pilata esim lomaa kertomalla asiasta päivää ennen kuin toinen on lähdössä pitkään odotetulle reissulle.

 

[BongisKhan]

3v suhteessa ja tilanne on mennyt siihen että tuntuu täysin kaverilta nykyisin, ei seksiä aikoihin tämä johtuu lähinnä itsestäni ja lääkityksestä joka siihen vaikuttaa, mutta ilman sitäkin tunnepuoli ei vaan enää riitä siihen. Olen tässä kereillyt rohkeutta kuinka asiasta ilmoittaa mutta tuntuu ettei siihen taida olla mitään oikeaa tapaa, se on vaan kerrottava että suhde on ohi, mielelläni jatkaisin ystävinä jos se toiselle sopisi. Oli miten oli mutta vaikea nähdä että asiat tästä jotenkin parempaan päin menisi.

Kuinka jengi on täällä ilmoittanut kumppanille että its over?

Noh, klisee tai ei, mutta puhumallahan ne asiat hoituu, vaikka toki niiden vaikeiden keskustelujen kanssa tuntuu aina siltä, että mikään hetki ei ole hyvä (toki jotkut hetket on oikeasti poikkeuksellisen huonoja). Oletteko noin muuten puhuneet tästä aiheesta, ts. seksin vähyydestä ja parisuhteen väljähtymisen tunteista, vai meneekö homma nyt suoraan nollasta sataan kumppanisi osalta?

Toki jos nyt olet vakuuttunut siitä, että parisuhde ei ole pelastamisen arvoinen niin parempihan se silloin on lähteä, mutta toisaalta vähän hassulta kuulostaa oletettavasti tilapäisen ongelman (lääkityksen aiheuttama haluttomuus) takia laittaa pillejä pussiin, jos muuten kaikki toimii. Noi kaverilliset tunteet ja seksin puute kun on vähän sellainen ikävä toisiaan ruokkiva kierre. Kun ei ole seksiä tai muuta fyysistä läheisyyttä, myös ne romanttiset tunteet helposti väljähtyy. Kun tunteet väljähtyy ei tee mieli seksiä jne. Ihmiset on kuitenkin edelleen ihan täysiä apinoita, joten pelkällä "järjellä" ei mikään parisuhde oikeasti toimi, vaan siitä läheisyydestä pitää huolehtia, tai homma on ihan varmasti tuhoon tuomittu.

Mutta jos nyt oikeasti päätät pistää pillit pussiin, niin älä vitussa nyt siinä rupea mitään kavereina jatkamista ehdottelemaan, se kun on usein parhaimmillaankin ihan puhdasta vittuilua sille jätetyksi tulevalle ja pahimillaan valheellisen toivon ylläpitämistä ja löysässä hirressä roikottamista.

 

[Santori]

Exät on exiä ei mitään vanhoja kavereita.. toki jos yhteisiä lapsia niin välit on syytä jollain tasolla säilyttää

 

[taski]

Itse olen myös hoitanut asiat aina suoraselkäisesti kasvotusten puhumalla. Erään tapauksen kanssa tosin en meinannut päästä edes lausetta loppuun kun silloinen tyttöystävä sanoi että voinko poistua x ajaksi, hän hoitaa jonkun kanssa kamansa heti pois ja that's it. Sen jälkeen ei olla asiasta keskusteltu. Oli niin yllättävä reaktio että jäi kaivelemaan ennemminkin itseäni että miksi ei halunnut millään tapaa keskustella asiasta.

Erään 5-6v suhteen jälkeen olen exän kanssa ollut kavereita jo ainakin 10v eron jälkeen ilman ongelmia. Ei siinä mitään draamaa tarvitse kehittää ellei siihen eroon itseensä liity jotain pahaa verta.

 

[Rokkijani]

Minulla exä on minun läheisin ystävä. Varmasti harvinaista, mutta näinkin voi käydä.

 

[BongisKhan]

Siis toki jos homma orgaanisesti siihen kaveeraamiseen menee ja molemmat on oikeasti ihan vaan kaveripohjalta mielellään jatkamassa niin mikäs siinä. Ei sitä kuitenkaan siinä erotilanteessa mielestäni pidä hirveästi ruveta ehdottelemaan. Noin muutenkin kyllä se ns. clean break on oikeasti yleensä kaikkien kannalta helpoin ja reiluin vaihtoehto, ainakin jos ei ole yhteisiä lapsia joiden takia joutuu joka tapauksessa olemaan kohtuullisen tiiviisti yhteyksissä.

Toki onpa noitakin nähty vaikka kuinka, että exän kanssa jäädään "kavereiksi" roikkumaan vuositolkulla, kunnes jossain vaiheessa palataankin yhteen. Yleensä tätä tosin seuraa sitten edellistä huomattavasti liekehtivämpi ja lopullisempi ero, mutta onhan noita onnellisiakin loppuja. :-D

 

[Rokkijani]

Siis toki jos homma orgaanisesti siihen kaveeraamiseen menee ja molemmat on oikeasti ihan vaan kaveripohjalta mielellään jatkamassa niin mikäs siinä. Ei sitä kuitenkaan siinä erotilanteessa mielestäni pidä hirveästi ruveta ehdottelemaan. Noin muutenkin kyllä se ns. clean break on oikeasti yleensä kaikkien kannalta helpoin ja reiluin vaihtoehto, ainakin jos ei ole yhteisiä lapsia joiden takia joutuu joka tapauksessa olemaan kohtuullisen tiiviisti yhteyksissä.

Toki onpa noitakin nähty vaikka kuinka, että exän kanssa jäädään "kavereiksi" roikkumaan vuositolkulla, kunnes jossain vaiheessa palataankin yhteen. Yleensä tätä tosin seuraa sitten edellistä huomattavasti liekehtivämpi ja lopullisempi ero, mutta onhan noita onnellisiakin loppuja. :-D

Useamman vuoden aina välillä mietin, että voisiko palata yhteen, mutta ei se tunnu mitenkään siltä oikealta jutulta. Uskon exäni ajattelevan samoin, että läheisinä kavereina on hyvä ja oikein olla. Kaikki hyvin. Hyvin syvää itseanalyysiä tullut kyllä tehtyä tämän(kin) myötä.

En kyllä tälläiseen ole törmännyt muilla ex-pareilla, mutta joskus hyvä olla se poikkeus.

Tämä kaveruus vaatii myös kyllä uusilta kumppaneilta reilusti ymmärrystä.

 

[yannara]

3v suhteessa ja tilanne on mennyt siihen että tuntuu täysin kaverilta nykyisin, ei seksiä aikoihin tämä johtuu lähinnä itsestäni ja lääkityksestä joka siihen vaikuttaa, mutta ilman sitäkin tunnepuoli ei vaan enää riitä siihen. Olen tässä kereillyt rohkeutta kuinka asiasta ilmoittaa mutta tuntuu ettei siihen taida olla mitään oikeaa tapaa, se on vaan kerrottava että suhde on ohi, mielelläni jatkaisin ystävinä jos se toiselle sopisi. Oli miten oli mutta vaikea nähdä että asiat tästä jotenkin parempaan päin menisi.

Kuinka jengi on täällä ilmoittanut kumppanille että its over?

Kannattaa miettiä muutama asia (en tiedä minkä ikäinen tai miten elämäkokenut olet, niin tässä tulee muutama perusjuttu)

1. Lääkkeet nyt saattaa väliaikaisesti aiheuttaa teille ongelmia, seksi tai sitten ihan tunnepitoisesti. Se syy kannattaa punnita.
2. Keskustelkaa avoimesti, vai oletteko jo käyneet syvällisiä keskusteluita ilman ero-korttia?
3. Jokaisessa suhteessa sen uuden seksin ja intohimon tuli sammuu, kun arki tulee vastaan. Sitä kannattaakin miettiä, että mikä itselleen suhteessa on tärkeintä? Itselleni se on, että arki rullaa yhdessä hyvin ja isoista/tärkeistä asioista ei tule isoja erimieleisyyksiä (lasten hankinta, talon hankinta, yhteinen talous yms).

 

[pelotonpelle]

5kk tapailu/seurustelu ohi.

Välimatka sen ilmeisesti sitten tappoi (ainakin virallisesti). Etäisyyttä noin 100km.
Todella vahvat tunteet mukana puolin ja toisin, toisen osapuolen osalta tuli jopa enemmän aloitteita kaikkeen ja neito kehui aina, kuinka on niin onnekas, kun on minut tavannut.
Arjet meillä vähän kiireisiä niin yleensä nähtiin viikonloppuisin, tämä viikonloppu tyyliin ainoa kun ei, kun itsellä oli vähän menoja ja hänkin luki tenttiin.
Viime viikonloppuna nähtiin koko viikonloppu ja käveltiin täynnä onnea käsi kädessä kaupungilla.
Ensi viikonloppuna ja tulevat viikonloput oli suunniteltu kaikenlaista ohjelmaa, mutta se siitä.

Eilen soitti ja sanoi, että ei vaan enää pysty ja on miettinyt asioita. Ja kuulemma edelleen on niin paljon tunteita, mutta ei vain pysty.
Oltiin vielä suunniteltu yhteistä tulevaisuuttakin ensi vuoden alkuun yhteisessä kodissa sun muuta ja tämäkin lähti hänen aloitteestaan, jossa olin ihan mukana.

Se siitä. Jep jep.

Olo aivan paska ja jos näinkin varmalta tuntunut juttu kaatuu, niin mihin tässä enää voi uskoa.

 

[BongisKhan]

5kk tapailu/seurustelu ohi.

Välimatka sen ilmeisesti sitten tappoi (ainakin virallisesti). Etäisyyttä noin 100km.
Todella vahvat tunteet mukana puolin ja toisin, toisen osapuolen osalta tuli jopa enemmän aloitteita kaikkeen ja neito kehui aina, kuinka on niin onnekas, kun on minut tavannut.
Arjet meillä vähän kiireisiä niin yleensä nähtiin viikonloppuisin, tämä viikonloppu tyyliin ainoa kun ei, kun itsellä oli vähän menoja ja hänkin luki tenttiin.
Viime viikonloppuna nähtiin koko viikonloppu ja käveltiin täynnä onnea käsi kädessä kaupungilla.
Ensi viikonloppuna ja tulevat viikonloput oli suunniteltu kaikenlaista ohjelmaa, mutta se siitä.

Eilen soitti ja sanoi, että ei vaan enää pysty ja on miettinyt asioita. Ja kuulemma edelleen on niin paljon tunteita, mutta ei vain pysty.
Oltiin vielä suunniteltu yhteistä tulevaisuuttakin ensi vuoden alkuun yhteisessä kodissa sun muuta ja tämäkin lähti hänen aloitteestaan, jossa olin ihan mukana.

Se siitä. Jep jep.

Olo aivan paska ja jos näinkin varmalta tuntunut juttu kaatuu, niin mihin tässä enää voi uskoa.

Tuo nyt on oikeasti aika tyypillistä, että alkaa jännittämään siinä vaiheessa kun tuntuu, että asiat alkavat etenemään nopeasti ja "vakaviksi". Ensin haluaa itse jotain ja sitten rupeaakin epäilyttämään, onko tämä sittenkään se mitä halutaan. Ei tuo välttämättä mikään lopullinen tuomio koko hommalle ole, mutta nyt pitäisi pystyä jotenkin keskustelemaan asiat oikeasti läpi. Vaikeaa hommasta tekee lähinnä se, että molemmilla on varmasti tunteet todella pinnassa ja itse koet olosi varmasti aika pettyneeksi jos et suorastaan petetyksi, mikä vaikeuttaa hedelmällisten keskustelujen käymistä, kun helposti lähtee hyökkämään ja inttämään, mikä on about viimeinen asia mitä (todennäköisesti) jo valmiiksi itsensä nurkkaan ahdistetuksi kokeva osapuoli haluaa kuulla. Pitäisi pystyä samaan aikaan antamaan tilaa, mutta myös pitämään kiinni. Joskus olen about vastaavassa tilanteessa ollut ja hetken sekoilun jälkeen homma jatkuikin sitten ja päättyi vasta vuosia myöhemmin ihan muista syistä.

Toisaalta voi myös olla, että nainen vaan on ns. tyypillinen nainen, joka ei oikein itsekään tiedä mitä haluaa mutta nyt vaan tUnTUu SiLtÄ eTtÄ tÄä Ei AinAkAaN Oo Se JuTtU - tms. skeidaa ja se oli siinä sit. Mene ja tiedä. Itsellä on kanssa ollut myös yksi keissi, jossa muutaman kuukauden intensiivisen seurustelun jälkeen nainen ensin yhtenä hetkenä suunnittelee jo häitämme ja spekuloi miltä lapsemme näyttävät, mutta sitten paria viikkoa myöhemmin sanoo, että ei pystykään olemaan kanssani vaikka "rakastaa tosi kovasti" tms., enkä ikinä sitten oikein saanut selvyyttä, että mikäs tässä nyt mätti, vaikka yritin kuinka hienotunteisesti, rakentavasti ja avoimesti asiasta keskustella. #feelsbadman. Veikkaan, että oikeasti olin koko ajan vain se joku plan D, jonka nainen ihan aidosti yritti hetken aikaa uskotella riittävän itsellensä ja saada homman toimimaan, mutta heti kun alkoi näyttää siltä, että joku massikeisari Moukarikyrpä Miguel olisikin mahdollisesti naisen saatavilla, niin se oli heippahei vaan ja kiitos kaloista.

 

[Qllervo]

Jos nainen sanoo minulle, joka olen ihmisenä ja rakastajana hellä: "tykkään rajuista otteista sängyssä", pysynkö samalla korrektiuden asteikolla, kun vastaan: "minä puolestani naisista, joilla ei ole yhtään liikakiloa eikä roikkuvaa mahaa"?

 

[Wasabrod]

Jos nainen sanoo minulle, joka olen ihmisenä ja rakastajana hellä: "tykkään rajuista otteista sängyssä", pysynkö samalla korrektiuden asteikolla, kun vastaan: "minä puolestani naisista, joilla ei ole yhtään liikakiloa eikä roikkuvaa mahaa"?

Vaikuttaa, että koet itsesi loukatuksi. Ehdotan, että vedät happea pari kertaa, ja sen jälkeen vielä uudestaan niin monta kertaa, ettet koe suurta tarvetta loukata takaisin. Siitä kun on vain haittaa.

Näillä vähillä tiedoilla tieten on paljolti arvailun varassa mitä kukin ajattelee. Joka tapauksessa on hienoa, että puoliso uskaltaa esittää toiveita seksin suhteen ja kertoa mistä tykkää, tuskin on ollut helppoa kertoa tuota sinulle. Loukkaamisen sijaan tuosta kannattaisi yrittää ottaa askeleita eteenpäin. Avoimesti jutella ja miettiä, voisitteko kenties kokeilla jotain uusia asioita. Puhumalla asiat selviää.

 

[Francis Ford Mondeo]

Jos nainen sanoo minulle, joka olen ihmisenä ja rakastajana hellä: "tykkään rajuista otteista sängyssä", pysynkö samalla korrektiuden asteikolla, kun vastaan: "minä puolestani naisista, joilla ei ole yhtään liikakiloa eikä roikkuvaa mahaa"?

Hellä ihminen siihen asti, kun joku kehtaa julkilausua sinun kuplaasi sopimattomia mieltymyksiään?

 

[hundi]

Jos nainen sanoo minulle, joka olen ihmisenä ja rakastajana hellä: "tykkään rajuista otteista sängyssä", pysynkö samalla korrektiuden asteikolla, kun vastaan: "minä puolestani naisista, joilla ei ole yhtään liikakiloa eikä roikkuvaa mahaa"?

Ehkä olis parempi tutkia sitä seksuaalisuutta ilman, että lähdet haukkumaan toista.

 

[Jarmot]

Jos nainen sanoo minulle, joka olen ihmisenä ja rakastajana hellä: "tykkään rajuista otteista sängyssä", pysynkö samalla korrektiuden asteikolla, kun vastaan: "minä puolestani naisista, joilla ei ole yhtään liikakiloa eikä roikkuvaa mahaa"?

On pitkässä juoksussa aika hankala tilanne jos seksuaaliset mieltymykset eroaa kovasti. Varmaan kannattaisi ihan rauhassa istua alas ja jutella, että millaisesta erotiikasta kumpikin pitää ja löytyisikö joku tapa sitä toteuttaa siten, että kumpikin osapuoli pystyisi saamaan toivomiaan asioita ilman että toinen joutuu tekemään sellaista mistä ei pidä. Itselleni vaatimus jatkuvasta rajuista otteista sängyssä olisi deal breaker mutta silloin tällöin lisämausteena ihan jees.

 

[Ihime]

Jos nainen sanoo minulle, joka olen ihmisenä ja rakastajana hellä: "tykkään rajuista otteista sängyssä", pysynkö samalla korrektiuden asteikolla, kun vastaan: "minä puolestani naisista, joilla ei ole yhtään liikakiloa eikä roikkuvaa mahaa"?

Oishan tuo hieman absurdia. "Toivoisin että olisi välillä rajumpaa seksiä. No minä toivoisin ettet olisi läski"

 

[Qllervo]

Kiitos kaikille vastauksista...joo, tuli kirjoitettua tuo viesti hetken tunnekuohussa.

Tilanne on siis sellainen, että vuosien vaikean lapsiperheonnelan jälkeen viime syksynä vihdoin keskusteltiin käytännössä ihan kaikesta ja tultiin mm. siihen tulokseen, että yritetään sitä, mitä joku voisi kutsua avoimeksi suhteeksi. On siis lupa panna toisiakin, kunhan on vain asioista rehellinen, eli ei toimi salassa.

Yhden tällaisen tapahtuman jälkeen sitten puoliso korosti sitä, kuinka oli hienoa, kun uusi kumppani otti hänet rajusti mitään kyselemättä. Kuten viestini sävystä oli helppo huomata, koin tuon loukkaavana - etenkin, kun varmaan vuosikymmenen elin kiltisti uskollisena hyvin vähäisellä seksillä ryyditetyssä suhteessa, jossa ennen mallinmitoissa ollut puoliso lisäksi lihoi noin parikymmentä kiloa. Liikakilot ovat tuosta jossain määrin karisseet, vaikka olen ainakin tietoisessa viestinnässäni yrittänyt olla niihin kajoamatta. Kuitenkin, jos ihanteellisessa parisuhteessa pitää pystyä puhumaan kaikesta, miksi ruumiillisuus on suurempi tabu kuin toisen luonne? Liikakiloihinhan voi jokainen vaikuttaa, mutta luonnettaan (eli esim. sitä, onko hellä vai raju), lienee pohjimmiltaan mahdotonta muuttaa.

 

[Tatuks]

Kiitos kaikille vastauksista...joo, tuli kirjoitettua tuo viesti hetken tunnekuohussa.

Tilanne on siis sellainen, että vuosien vaikean lapsiperheonnelan jälkeen viime syksynä vihdoin keskusteltiin käytännössä ihan kaikesta ja tultiin mm. siihen tulokseen, että yritetään sitä, mitä joku voisi kutsua avoimeksi suhteeksi. On siis lupa panna toisiakin, kunhan on vain asioista rehellinen, eli ei toimi salassa.

Yhden tällaisen tapahtuman jälkeen sitten puoliso korosti sitä, kuinka oli hienoa, kun uusi kumppani otti hänet rajusti mitään kyselemättä. Kuten viestini sävystä oli helppo huomata, koin tuon loukkaavana - etenkin, kun varmaan vuosikymmenen elin kiltisti uskollisena hyvin vähäisellä seksillä ryyditetyssä suhteessa, jossa ennen mallinmitoissa ollut puoliso lisäksi lihoi noin parikymmentä kiloa. Liikakilot ovat tuosta jossain määrin karisseet, vaikka olen ainakin tietoisessa viestinnässäni yrittänyt olla niihin kajoamatta. Kuitenkin, jos ihanteellisessa parisuhteessa pitää pystyä puhumaan kaikesta, miksi ruumiillisuus on suurempi tabu kuin toisen luonne? Liikakiloihinhan voi jokainen vaikuttaa, mutta luonnettaan (eli esim. sitä, onko hellä vai raju), lienee pohjimmiltaan mahdotonta muuttaa.

En nyt kirjoita tätä oikeasti mitenkään pahalla mutta jotenkin vaan tuntuu että pitää jotain kirjoittaa.

Minkä ihmeen takia sä roikut tommosessa naisessa kiinni? Lapsien takia? Onko järkeä että äiti on joidenkin panomiesten kyyditettävänä ja iskää vituttaa himassa? Kuulostaa että kumpikaan teistä ei pysty olemaan yksin tai muuttamaan elämäntilannetta vaikka kaikki merkit viittaa siihen että tavarat jakoon ja aloittaa hommat yksinään tai jonkun muun kanssa alusta.

Avoin suhde voi ihan hyvin toimia, mutta ainakin omasta mielestä sitä ei tule käyttää korjaamaan parisuhdetta. Jos kummatkin on sitä mieltä että halutaan kokeilla muita mulkkuja ja pimppoja ja on oikeasti itsevarma ja tietoinen mitä haluaa, niin varmasti voi toimia. Kuitenkin jos tilanne on se että toinen kertoo panoreissujen jälkeen kuinka ihanaa oli saada kunnon kyydit kun et sä tuhkamuna mitään osaa, niin en näe että järjestely olisi mitenkään järkevä.

 

[Awelonian]

Kiitos kaikille vastauksista...joo, tuli kirjoitettua tuo viesti hetken tunnekuohussa.

Tilanne on siis sellainen, että vuosien vaikean lapsiperheonnelan jälkeen viime syksynä vihdoin keskusteltiin käytännössä ihan kaikesta ja tultiin mm. siihen tulokseen, että yritetään sitä, mitä joku voisi kutsua avoimeksi suhteeksi. On siis lupa panna toisiakin, kunhan on vain asioista rehellinen, eli ei toimi salassa.

Yhden tällaisen tapahtuman jälkeen sitten puoliso korosti sitä, kuinka oli hienoa, kun uusi kumppani otti hänet rajusti mitään kyselemättä. Kuten viestini sävystä oli helppo huomata, koin tuon loukkaavana - etenkin, kun varmaan vuosikymmenen elin kiltisti uskollisena hyvin vähäisellä seksillä ryyditetyssä suhteessa, jossa ennen mallinmitoissa ollut puoliso lisäksi lihoi noin parikymmentä kiloa. Liikakilot ovat tuosta jossain määrin karisseet, vaikka olen ainakin tietoisessa viestinnässäni yrittänyt olla niihin kajoamatta. Kuitenkin, jos ihanteellisessa parisuhteessa pitää pystyä puhumaan kaikesta, miksi ruumiillisuus on suurempi tabu kuin toisen luonne? Liikakiloihinhan voi jokainen vaikuttaa, mutta luonnettaan (eli esim. sitä, onko hellä vai raju), lienee pohjimmiltaan mahdotonta muuttaa.

Avoin suhde ei toimi siten, että vain toinen saa. Se ei ole avointa, vaan aisankannatusta silloin. Jos ei erikseen fantasioi siitä, että toinen osapuoli käy vieraissa ja toinen on kotona - homma ei toimi. Kivaa, että vaimosi sai ja paljon, mutta vastavuoroisesti sinunkin pitäisi saada saman verran ja mieluiten joltain vaimoasi paremmannäköiseltä ja taitavammalta naiselta. Siinä voi vaan äkkiä vaimoa ruveta vituttamaan ja avoin suhde ei sitten olekaan kiva juttu.

 

[Qllervo]

Hellä ihminen siihen asti, kun joku kehtaa julkilausua sinun kuplaasi sopimattomia mieltymyksiään?

Tämä oli mielenkiintoinen heitto, mutta en ihan päässyt käsiksi ajatuskuvioon taustalla: viitsisitkö vielä selventää tätä?

En nyt kirjoita tätä oikeasti mitenkään pahalla mutta jotenkin vaan tuntuu että pitää jotain kirjoittaa.

Minkä ihmeen takia sä roikut tommosessa naisessa kiinni? Lapsien takia? Onko järkeä että äiti on joidenkin panomiesten kyyditettävänä ja iskää vituttaa himassa? Kuulostaa että kumpikaan teistä ei pysty olemaan yksin tai muuttamaan elämäntilannetta vaikka kaikki merkit viittaa siihen että tavarat jakoon ja aloittaa hommat yksinään tai jonkun muun kanssa alusta.

Avoin suhde voi ihan hyvin toimia, mutta ainakin omasta mielestä sitä ei tule käyttää korjaamaan parisuhdetta. Jos kummatkin on sitä mieltä että halutaan kokeilla muita mulkkuja ja pimppoja ja on oikeasti itsevarma ja tietoinen mitä haluaa, niin varmasti voi toimia. Kuitenkin jos tilanne on se että toinen kertoo panoreissujen jälkeen kuinka ihanaa oli saada kunnon kyydit kun et sä tuhkamuna mitään osaa, niin en näe että järjestely olisi mitenkään järkevä.

Roikun varmaankin rakkauden takia - ja jos naiseen on uskominen, molemminpuolisen. Idea avoimesta suhteesta (joksi en haluaisi sitä kuitenkaan kutsua, koska siitä tulee mielikuva, että pannaan ketä sattuu) lähti itse asiassa minun aloitteestani eikä minua sinällään vituta se, että nainen saa muiltakin. Ajattelen, että on molempien kannalta virkistävää olla muidenkin kanssa, koska ollaan oltu miltei teini-iästä asti yhdessä, eikä toisin sanoen harrastettu muiden aikuisten kanssa seksiä aiemmin lainkaan. Parisuhteen seksielämään tällä ratkaisulla on ollut pelkästään piristävä vaikutus ja sanoisin, että se on jopa parempaa kuin silloin joskus parikymppisinä.

Tuo, että toinen kertoo näistä avoimista seksikokemuksista kuuluu kuvioon, että pidetään asia rehellisenä ja pyritään nykyään puhumaan kaikesta. Suhteessa on ollut paljon masennusta ja tukahdutettua vihaa, joka on osaltaan johtunut ikävistä nuoruudenkokemuksista - näihinkin on lopulta päästy käsiksi tämän ns. totaalirehellisyyden myötä. Tuleehan siinä sitten tietenkin välissä edellisessä viestissä kuvaamani kaltaisia ikäviä hetkiä, mikä itsellä nyt siis liittyy tässä tapauksessa myös siihen, että olen vuosia tukahduttanut puolison lihomisen aiheuttamat ikävät tunteet, mutta toinen nyt sitten voi nostaa esille asian, jonka koin koskevan luonnettani. Toisen vartaloon ei saa puuttua, mutta luonteeseen saa: minusta se on tekopyhää. Sama kuin sanoisin itse, että olipa ihanan litteä vatsa sillä eilisellä.

Avoin suhde ei toimi siten, että vain toinen saa. Se ei ole avointa, vaan aisankannatusta silloin. Jos ei erikseen fantasioi siitä, että toinen osapuoli käy vieraissa ja toinen on kotona - homma ei toimi. Kivaa, että vaimosi sai ja paljon, mutta vastavuoroisesti sinunkin pitäisi saada saman verran ja mieluiten joltain vaimoasi paremmannäköiseltä ja taitavammalta naiselta. Siinä voi vaan äkkiä vaimoa ruveta vituttamaan ja avoin suhde ei sitten olekaan kiva juttu.

Molemminpuolisesti on mahdollisuus kaikenlaiseen, minulla ei ole tilanteessa valittamista.

 

[Awelonian]

Toisen vartaloon ei saa puuttua, mutta luonteeseen saa: minusta se on tekopyhää. Sama kuin sanoisin itse, että olipa ihanan litteä vatsa sillä eilisellä.

Tietysti saa puuttua toisen ulkonäköön, koska se on sentään sellainen asia jonka voi muuttaa. Luonne ehkä pysyy samana, mutta ihminen kyllä pystyy muuttamaan ulkonäköään (varsinkin jos kyse on lihoamisesta) vaivannäöllä. Sen vaan pitää tapahtua itsensä vuoksi ja helposti se menee siihen, että jos kelpaa sellaisena kuin on, niin se oma tahtominen on kovin hankalaa löytää.

 

[Francis Ford Mondeo]

Tämä oli mielenkiintoinen heitto, mutta en ihan päässyt käsiksi ajatuskuvioon taustalla: viitsisitkö vielä selventää tätä?

Jos nyt ilman mitään kontekstia kirjoitat tuollaista, niin eipä viestistäsi oikein saa kuvaa hellästä ja lämpimästä ihmisestä.

Mitä tulee itse avoimeen suhteeseen, niin kannattaa miettiä onko se oikea tapa alkaa fiksailemaan parisuhteen ongelmia. Jos homma toimii, niin mikäs siinä. Toisaalta vähän huonolta näyttää, jos rouva tulee kotiin kertomaan miten joku könsikäs veteli pitkiä vetoja ja sinä katkeroidut asiasta. Pelisäännöt eivät ainakaan liene selviä.

 

[Derzu]

Tämä oli mielenkiintoinen heitto, mutta en ihan päässyt käsiksi ajatuskuvioon taustalla: viitsisitkö vielä selventää tätä?



Roikun varmaankin rakkauden takia - ja jos naiseen on uskominen, molemminpuolisen. Idea avoimesta suhteesta (joksi en haluaisi sitä kuitenkaan kutsua, koska siitä tulee mielikuva, että pannaan ketä sattuu) lähti itse asiassa minun aloitteestani eikä minua sinällään vituta se, että nainen saa muiltakin. Ajattelen, että on molempien kannalta virkistävää olla muidenkin kanssa, koska ollaan oltu miltei teini-iästä asti yhdessä, eikä toisin sanoen harrastettu muiden aikuisten kanssa seksiä aiemmin lainkaan. Parisuhteen seksielämään tällä ratkaisulla on ollut pelkästään piristävä vaikutus ja sanoisin, että se on jopa parempaa kuin silloin joskus parikymppisinä.

Tuo, että toinen kertoo näistä avoimista seksikokemuksista kuuluu kuvioon, että pidetään asia rehellisenä ja pyritään nykyään puhumaan kaikesta. Suhteessa on ollut paljon masennusta ja tukahdutettua vihaa, joka on osaltaan johtunut ikävistä nuoruudenkokemuksista - näihinkin on lopulta päästy käsiksi tämän ns. totaalirehellisyyden myötä. Tuleehan siinä sitten tietenkin välissä edellisessä viestissä kuvaamani kaltaisia ikäviä hetkiä, mikä itsellä nyt siis liittyy tässä tapauksessa myös siihen, että olen vuosia tukahduttanut puolison lihomisen aiheuttamat ikävät tunteet, mutta toinen nyt sitten voi nostaa esille asian, jonka koin koskevan luonnettani. Toisen vartaloon ei saa puuttua, mutta luonteeseen saa: minusta se on tekopyhää. Sama kuin sanoisin itse, että olipa ihanan litteä vatsa sillä eilisellä.



Molemminpuolisesti on mahdollisuus kaikenlaiseen, minulla ei ole tilanteessa valittamista.

Oletko ihan varma, että on sittenkään hyvä idea, että kerrotte toisillenne näistä seksikokemuksista? Minusta se kuulostaa vain todella, todella riskialttiilta. Vaikka avoimuus on ajatuksena kiva, niin tulee mieleen että väistämättä noilla kertomisilla vain todella helposti tulee satuttaneeksi toista.

Mutta jos todella haluatte mennä tällä linjalla, niin kyllä minusta kaiken järjen mukaan pitäisi silloin olla ok, että sinäkin kerrot avoimesti mikä seksissä oli viehättävää, kun hänkin katsoi oikeudekseen kertoa. Eikä siinä sitten minusta pitäisi olla eroa, onko viehättävyys jotain otteisiin liittyvää, vai fyysistä/visuaalista (kuten esim. tuo vatsan litteys). Miehen kiihottuminen kun on luonteeltaan tyypillisesti paljon visuaalisempaa kuin naisen.

Minusta kuitenkin tuo korostaa just sitä, miten helposti näillä kertomuksilla vain haavoittaa ja loukkaa. Ei hyvä idea.

 

[Tatuks]

Roikun varmaankin rakkauden takia - ja jos naiseen on uskominen, molemminpuolisen. Idea avoimesta suhteesta (joksi en haluaisi sitä kuitenkaan kutsua, koska siitä tulee mielikuva, että pannaan ketä sattuu) lähti itse asiassa minun aloitteestani eikä minua sinällään vituta se, että nainen saa muiltakin. Ajattelen, että on molempien kannalta virkistävää olla muidenkin kanssa, koska ollaan oltu miltei teini-iästä asti yhdessä, eikä toisin sanoen harrastettu muiden aikuisten kanssa seksiä aiemmin lainkaan. Parisuhteen seksielämään tällä ratkaisulla on ollut pelkästään piristävä vaikutus ja sanoisin, että se on jopa parempaa kuin silloin joskus parikymppisinä.

Tuo, että toinen kertoo näistä avoimista seksikokemuksista kuuluu kuvioon, että pidetään asia rehellisenä ja pyritään nykyään puhumaan kaikesta. Suhteessa on ollut paljon masennusta ja tukahdutettua vihaa, joka on osaltaan johtunut ikävistä nuoruudenkokemuksista - näihinkin on lopulta päästy käsiksi tämän ns. totaalirehellisyyden myötä. Tuleehan siinä sitten tietenkin välissä edellisessä viestissä kuvaamani kaltaisia ikäviä hetkiä, mikä itsellä nyt siis liittyy tässä tapauksessa myös siihen, että olen vuosia tukahduttanut puolison lihomisen aiheuttamat ikävät tunteet, mutta toinen nyt sitten voi nostaa esille asian, jonka koin koskevan luonnettani. Toisen vartaloon ei saa puuttua, mutta luonteeseen saa: minusta se on tekopyhää. Sama kuin sanoisin itse, että olipa ihanan litteä vatsa sillä eilisellä.

En kyllä vieläkään ihan ymmärrä että onko ihan oikeasti rakastunut toiseen jos vuosia on tukahduttanut tunteensa kun toinen on lihonnut, kuvaa perhe-elämää "helvetiksi", ei ole seksiä ja pahastutaan ihan lapsellisista asioista, varsinkin jos ne asiat on itsensä aiheuttamia.

Puhun vähän kokemuksesta koska olin erään naisen kanssa 9 vuotta yhdessä ja sen aikana kävin vieraissa ja myöhemmin hänkin kävi kun kiinnostus mun osalta oli aika nollassa. Riideltiin jatkuvasti eikä suhteessa ollut juurikaan seksiä. Roikuin kuitenkin suhteessa koska luulin että oon rakastunut, mutta todellisuudessa en halunnut alkaa tekemään isoa muutosta.

Nyt kun katsoo asiaa jälkeenpäin, niin toivoisi että olisi aikakone että voisi mennä hakkaamaan järkeä päähän että ei parisuhteen tarvitse olla niin saatanan vaikeaa. Monilla ihmisillä on ihan normaalia yhteiseloa, ilman tuommoista draamaa.

 

[Cereal killah]

Liikakiloihinhan voi jokainen vaikuttaa, mutta luonnettaan (eli esim. sitä, onko hellä vai raju), lienee pohjimmiltaan mahdotonta muuttaa.

Tuo ei kyllä ole mikään "luonnekysymys" vaan ihan vaan panemista. Jos kykenet olemaan "pistävä" nettikeskustelussa niin sen saman energian voi soveltaa seksiin. Ja varmaan joko tietoisesti tai alitajuisesti olet jotain tällaista muutosta hakenutkin kun mennyt ehdottamaan "avointa suhdetta" ilman että itsellä on tiedossa miten sitä käytännössä toteuttaa (ainakin rivien välistä luettuna), kun taas nainen on luonnollisesti ottanut siitä kaiken irti saman tien. Yksi isohko haaste on tuo aika stereotyyppinen kuvio jossa on aikoinaan menty hyvin nuorena yhteen, tehty lapsia ja jossain kohtaa ruuhkavuosien jälkeen homma alkaa hajoamaan käsiin. Olen itseasiassa omalle kumppanille ihan sanonutkin että tavattiin toisemme juuri oikeaan aikaan siten että on sitä ennen kerennyt elämään ja kokemaan pitkän kaavan mukaan, toisin sanoen rakentanut oman identiteettinsä ilman että se on sidoksissa siihen kyseiseen naiseen.

Toki tuostakin teidän kuviosta voi päästä takaisin johonkin sellaiseen mikä taas toimii. Ainakin kaikenlainen uhriutuminen & "hellä kilttimies" kuvio kannattaa unohtaa ja päästä kiinni siihen että millainen ihminen on parhaimmillaan.

 

[Tatuks]

Olen itseasiassa omalle kumppanille ihan sanonutkin että tavattiin toisemme juuri oikeaan aikaan siten että on sitä ennen kerennyt elämään ja kokemaan pitkän kaavan mukaan, toisin sanoen rakentanut oman identiteettinsä ilman että se on sidoksissa siihen kyseiseen naiseen.

Täysin samaa mieltä. Itse aloitin pitkän kaavan seurustelun vähän päälle kaksikymppisenä ja vasta nyt lähempänä neljääkymppiä alkaa tuntumaan siltä että tuntee itsensä ja on onnistunut rakentamaan identiteetin itsellensä.

Varhaisessa iässä aloitettu parisuhde omasta mielestä rajaa paljon asioita pois ja voi helposti jumittaa ihmisen elämään melko tasaista elämää joka käy tylsäksi ja pahimmillaan katkeroittaa kun sitä jatkuu tarpeeksi pitkään. Kun kaikki on sitten rakennettu tämän homman päälle, on henkisesti aika saatanan vaikeaa lähteä myymään asuntoa, opettelemaan itsenäistä elämää ja pärjäämään taloudellisesti yksinään. Kivempi vaan jäädä jumittamaan suhteeseen joka on suurimmalta osin ihan perseestä, kokeilla tehdä vielä yksi lapsi, ostaa koira, alkaa puhumaan suoraan asioista ja lopulta aloittaa avoin suhde.

Mitään riskejä ei oteta, eikä oikein pystytä kokemaan tiettyjä asioita jotka auttaisivat ymmärtämään mitä oikeasti haluaa ja mitkä on omat heikkoudet, vahvuudet jne.

Edit: itse en onneksi hankkinut lapsia.