Parisuhteen kiemurat

[Francis Ford Mondeo]

Jos nainen sanoo minulle, joka olen ihmisenä ja rakastajana hellä: "tykkään rajuista otteista sängyssä", pysynkö samalla korrektiuden asteikolla, kun vastaan: "minä puolestani naisista, joilla ei ole yhtään liikakiloa eikä roikkuvaa mahaa"?

Hellä ihminen siihen asti, kun joku kehtaa julkilausua sinun kuplaasi sopimattomia mieltymyksiään?

 

[hundi]

Jos nainen sanoo minulle, joka olen ihmisenä ja rakastajana hellä: "tykkään rajuista otteista sängyssä", pysynkö samalla korrektiuden asteikolla, kun vastaan: "minä puolestani naisista, joilla ei ole yhtään liikakiloa eikä roikkuvaa mahaa"?

Ehkä olis parempi tutkia sitä seksuaalisuutta ilman, että lähdet haukkumaan toista.

 

[Jarmot]

Jos nainen sanoo minulle, joka olen ihmisenä ja rakastajana hellä: "tykkään rajuista otteista sängyssä", pysynkö samalla korrektiuden asteikolla, kun vastaan: "minä puolestani naisista, joilla ei ole yhtään liikakiloa eikä roikkuvaa mahaa"?

On pitkässä juoksussa aika hankala tilanne jos seksuaaliset mieltymykset eroaa kovasti. Varmaan kannattaisi ihan rauhassa istua alas ja jutella, että millaisesta erotiikasta kumpikin pitää ja löytyisikö joku tapa sitä toteuttaa siten, että kumpikin osapuoli pystyisi saamaan toivomiaan asioita ilman että toinen joutuu tekemään sellaista mistä ei pidä. Itselleni vaatimus jatkuvasta rajuista otteista sängyssä olisi deal breaker mutta silloin tällöin lisämausteena ihan jees.

 

[Ihime]

Jos nainen sanoo minulle, joka olen ihmisenä ja rakastajana hellä: "tykkään rajuista otteista sängyssä", pysynkö samalla korrektiuden asteikolla, kun vastaan: "minä puolestani naisista, joilla ei ole yhtään liikakiloa eikä roikkuvaa mahaa"?

Oishan tuo hieman absurdia. "Toivoisin että olisi välillä rajumpaa seksiä. No minä toivoisin ettet olisi läski"

 

[Qllervo]

Kiitos kaikille vastauksista...joo, tuli kirjoitettua tuo viesti hetken tunnekuohussa.

Tilanne on siis sellainen, että vuosien vaikean lapsiperheonnelan jälkeen viime syksynä vihdoin keskusteltiin käytännössä ihan kaikesta ja tultiin mm. siihen tulokseen, että yritetään sitä, mitä joku voisi kutsua avoimeksi suhteeksi. On siis lupa panna toisiakin, kunhan on vain asioista rehellinen, eli ei toimi salassa.

Yhden tällaisen tapahtuman jälkeen sitten puoliso korosti sitä, kuinka oli hienoa, kun uusi kumppani otti hänet rajusti mitään kyselemättä. Kuten viestini sävystä oli helppo huomata, koin tuon loukkaavana - etenkin, kun varmaan vuosikymmenen elin kiltisti uskollisena hyvin vähäisellä seksillä ryyditetyssä suhteessa, jossa ennen mallinmitoissa ollut puoliso lisäksi lihoi noin parikymmentä kiloa. Liikakilot ovat tuosta jossain määrin karisseet, vaikka olen ainakin tietoisessa viestinnässäni yrittänyt olla niihin kajoamatta. Kuitenkin, jos ihanteellisessa parisuhteessa pitää pystyä puhumaan kaikesta, miksi ruumiillisuus on suurempi tabu kuin toisen luonne? Liikakiloihinhan voi jokainen vaikuttaa, mutta luonnettaan (eli esim. sitä, onko hellä vai raju), lienee pohjimmiltaan mahdotonta muuttaa.

 

[Tatuks]

Kiitos kaikille vastauksista...joo, tuli kirjoitettua tuo viesti hetken tunnekuohussa.

Tilanne on siis sellainen, että vuosien vaikean lapsiperheonnelan jälkeen viime syksynä vihdoin keskusteltiin käytännössä ihan kaikesta ja tultiin mm. siihen tulokseen, että yritetään sitä, mitä joku voisi kutsua avoimeksi suhteeksi. On siis lupa panna toisiakin, kunhan on vain asioista rehellinen, eli ei toimi salassa.

Yhden tällaisen tapahtuman jälkeen sitten puoliso korosti sitä, kuinka oli hienoa, kun uusi kumppani otti hänet rajusti mitään kyselemättä. Kuten viestini sävystä oli helppo huomata, koin tuon loukkaavana - etenkin, kun varmaan vuosikymmenen elin kiltisti uskollisena hyvin vähäisellä seksillä ryyditetyssä suhteessa, jossa ennen mallinmitoissa ollut puoliso lisäksi lihoi noin parikymmentä kiloa. Liikakilot ovat tuosta jossain määrin karisseet, vaikka olen ainakin tietoisessa viestinnässäni yrittänyt olla niihin kajoamatta. Kuitenkin, jos ihanteellisessa parisuhteessa pitää pystyä puhumaan kaikesta, miksi ruumiillisuus on suurempi tabu kuin toisen luonne? Liikakiloihinhan voi jokainen vaikuttaa, mutta luonnettaan (eli esim. sitä, onko hellä vai raju), lienee pohjimmiltaan mahdotonta muuttaa.

En nyt kirjoita tätä oikeasti mitenkään pahalla mutta jotenkin vaan tuntuu että pitää jotain kirjoittaa.

Minkä ihmeen takia sä roikut tommosessa naisessa kiinni? Lapsien takia? Onko järkeä että äiti on joidenkin panomiesten kyyditettävänä ja iskää vituttaa himassa? Kuulostaa että kumpikaan teistä ei pysty olemaan yksin tai muuttamaan elämäntilannetta vaikka kaikki merkit viittaa siihen että tavarat jakoon ja aloittaa hommat yksinään tai jonkun muun kanssa alusta.

Avoin suhde voi ihan hyvin toimia, mutta ainakin omasta mielestä sitä ei tule käyttää korjaamaan parisuhdetta. Jos kummatkin on sitä mieltä että halutaan kokeilla muita mulkkuja ja pimppoja ja on oikeasti itsevarma ja tietoinen mitä haluaa, niin varmasti voi toimia. Kuitenkin jos tilanne on se että toinen kertoo panoreissujen jälkeen kuinka ihanaa oli saada kunnon kyydit kun et sä tuhkamuna mitään osaa, niin en näe että järjestely olisi mitenkään järkevä.

 

[Awelonian]

Kiitos kaikille vastauksista...joo, tuli kirjoitettua tuo viesti hetken tunnekuohussa.

Tilanne on siis sellainen, että vuosien vaikean lapsiperheonnelan jälkeen viime syksynä vihdoin keskusteltiin käytännössä ihan kaikesta ja tultiin mm. siihen tulokseen, että yritetään sitä, mitä joku voisi kutsua avoimeksi suhteeksi. On siis lupa panna toisiakin, kunhan on vain asioista rehellinen, eli ei toimi salassa.

Yhden tällaisen tapahtuman jälkeen sitten puoliso korosti sitä, kuinka oli hienoa, kun uusi kumppani otti hänet rajusti mitään kyselemättä. Kuten viestini sävystä oli helppo huomata, koin tuon loukkaavana - etenkin, kun varmaan vuosikymmenen elin kiltisti uskollisena hyvin vähäisellä seksillä ryyditetyssä suhteessa, jossa ennen mallinmitoissa ollut puoliso lisäksi lihoi noin parikymmentä kiloa. Liikakilot ovat tuosta jossain määrin karisseet, vaikka olen ainakin tietoisessa viestinnässäni yrittänyt olla niihin kajoamatta. Kuitenkin, jos ihanteellisessa parisuhteessa pitää pystyä puhumaan kaikesta, miksi ruumiillisuus on suurempi tabu kuin toisen luonne? Liikakiloihinhan voi jokainen vaikuttaa, mutta luonnettaan (eli esim. sitä, onko hellä vai raju), lienee pohjimmiltaan mahdotonta muuttaa.

Avoin suhde ei toimi siten, että vain toinen saa. Se ei ole avointa, vaan aisankannatusta silloin. Jos ei erikseen fantasioi siitä, että toinen osapuoli käy vieraissa ja toinen on kotona - homma ei toimi. Kivaa, että vaimosi sai ja paljon, mutta vastavuoroisesti sinunkin pitäisi saada saman verran ja mieluiten joltain vaimoasi paremmannäköiseltä ja taitavammalta naiselta. Siinä voi vaan äkkiä vaimoa ruveta vituttamaan ja avoin suhde ei sitten olekaan kiva juttu.

 

[Qllervo]

Hellä ihminen siihen asti, kun joku kehtaa julkilausua sinun kuplaasi sopimattomia mieltymyksiään?

Tämä oli mielenkiintoinen heitto, mutta en ihan päässyt käsiksi ajatuskuvioon taustalla: viitsisitkö vielä selventää tätä?

En nyt kirjoita tätä oikeasti mitenkään pahalla mutta jotenkin vaan tuntuu että pitää jotain kirjoittaa.

Minkä ihmeen takia sä roikut tommosessa naisessa kiinni? Lapsien takia? Onko järkeä että äiti on joidenkin panomiesten kyyditettävänä ja iskää vituttaa himassa? Kuulostaa että kumpikaan teistä ei pysty olemaan yksin tai muuttamaan elämäntilannetta vaikka kaikki merkit viittaa siihen että tavarat jakoon ja aloittaa hommat yksinään tai jonkun muun kanssa alusta.

Avoin suhde voi ihan hyvin toimia, mutta ainakin omasta mielestä sitä ei tule käyttää korjaamaan parisuhdetta. Jos kummatkin on sitä mieltä että halutaan kokeilla muita mulkkuja ja pimppoja ja on oikeasti itsevarma ja tietoinen mitä haluaa, niin varmasti voi toimia. Kuitenkin jos tilanne on se että toinen kertoo panoreissujen jälkeen kuinka ihanaa oli saada kunnon kyydit kun et sä tuhkamuna mitään osaa, niin en näe että järjestely olisi mitenkään järkevä.

Roikun varmaankin rakkauden takia - ja jos naiseen on uskominen, molemminpuolisen. Idea avoimesta suhteesta (joksi en haluaisi sitä kuitenkaan kutsua, koska siitä tulee mielikuva, että pannaan ketä sattuu) lähti itse asiassa minun aloitteestani eikä minua sinällään vituta se, että nainen saa muiltakin. Ajattelen, että on molempien kannalta virkistävää olla muidenkin kanssa, koska ollaan oltu miltei teini-iästä asti yhdessä, eikä toisin sanoen harrastettu muiden aikuisten kanssa seksiä aiemmin lainkaan. Parisuhteen seksielämään tällä ratkaisulla on ollut pelkästään piristävä vaikutus ja sanoisin, että se on jopa parempaa kuin silloin joskus parikymppisinä.

Tuo, että toinen kertoo näistä avoimista seksikokemuksista kuuluu kuvioon, että pidetään asia rehellisenä ja pyritään nykyään puhumaan kaikesta. Suhteessa on ollut paljon masennusta ja tukahdutettua vihaa, joka on osaltaan johtunut ikävistä nuoruudenkokemuksista - näihinkin on lopulta päästy käsiksi tämän ns. totaalirehellisyyden myötä. Tuleehan siinä sitten tietenkin välissä edellisessä viestissä kuvaamani kaltaisia ikäviä hetkiä, mikä itsellä nyt siis liittyy tässä tapauksessa myös siihen, että olen vuosia tukahduttanut puolison lihomisen aiheuttamat ikävät tunteet, mutta toinen nyt sitten voi nostaa esille asian, jonka koin koskevan luonnettani. Toisen vartaloon ei saa puuttua, mutta luonteeseen saa: minusta se on tekopyhää. Sama kuin sanoisin itse, että olipa ihanan litteä vatsa sillä eilisellä.

Avoin suhde ei toimi siten, että vain toinen saa. Se ei ole avointa, vaan aisankannatusta silloin. Jos ei erikseen fantasioi siitä, että toinen osapuoli käy vieraissa ja toinen on kotona - homma ei toimi. Kivaa, että vaimosi sai ja paljon, mutta vastavuoroisesti sinunkin pitäisi saada saman verran ja mieluiten joltain vaimoasi paremmannäköiseltä ja taitavammalta naiselta. Siinä voi vaan äkkiä vaimoa ruveta vituttamaan ja avoin suhde ei sitten olekaan kiva juttu.

Molemminpuolisesti on mahdollisuus kaikenlaiseen, minulla ei ole tilanteessa valittamista.

 

[Awelonian]

Toisen vartaloon ei saa puuttua, mutta luonteeseen saa: minusta se on tekopyhää. Sama kuin sanoisin itse, että olipa ihanan litteä vatsa sillä eilisellä.

Tietysti saa puuttua toisen ulkonäköön, koska se on sentään sellainen asia jonka voi muuttaa. Luonne ehkä pysyy samana, mutta ihminen kyllä pystyy muuttamaan ulkonäköään (varsinkin jos kyse on lihoamisesta) vaivannäöllä. Sen vaan pitää tapahtua itsensä vuoksi ja helposti se menee siihen, että jos kelpaa sellaisena kuin on, niin se oma tahtominen on kovin hankalaa löytää.

 

[Francis Ford Mondeo]

Tämä oli mielenkiintoinen heitto, mutta en ihan päässyt käsiksi ajatuskuvioon taustalla: viitsisitkö vielä selventää tätä?

Jos nyt ilman mitään kontekstia kirjoitat tuollaista, niin eipä viestistäsi oikein saa kuvaa hellästä ja lämpimästä ihmisestä.

Mitä tulee itse avoimeen suhteeseen, niin kannattaa miettiä onko se oikea tapa alkaa fiksailemaan parisuhteen ongelmia. Jos homma toimii, niin mikäs siinä. Toisaalta vähän huonolta näyttää, jos rouva tulee kotiin kertomaan miten joku könsikäs veteli pitkiä vetoja ja sinä katkeroidut asiasta. Pelisäännöt eivät ainakaan liene selviä.

 

[Derzu]

Tämä oli mielenkiintoinen heitto, mutta en ihan päässyt käsiksi ajatuskuvioon taustalla: viitsisitkö vielä selventää tätä?



Roikun varmaankin rakkauden takia - ja jos naiseen on uskominen, molemminpuolisen. Idea avoimesta suhteesta (joksi en haluaisi sitä kuitenkaan kutsua, koska siitä tulee mielikuva, että pannaan ketä sattuu) lähti itse asiassa minun aloitteestani eikä minua sinällään vituta se, että nainen saa muiltakin. Ajattelen, että on molempien kannalta virkistävää olla muidenkin kanssa, koska ollaan oltu miltei teini-iästä asti yhdessä, eikä toisin sanoen harrastettu muiden aikuisten kanssa seksiä aiemmin lainkaan. Parisuhteen seksielämään tällä ratkaisulla on ollut pelkästään piristävä vaikutus ja sanoisin, että se on jopa parempaa kuin silloin joskus parikymppisinä.

Tuo, että toinen kertoo näistä avoimista seksikokemuksista kuuluu kuvioon, että pidetään asia rehellisenä ja pyritään nykyään puhumaan kaikesta. Suhteessa on ollut paljon masennusta ja tukahdutettua vihaa, joka on osaltaan johtunut ikävistä nuoruudenkokemuksista - näihinkin on lopulta päästy käsiksi tämän ns. totaalirehellisyyden myötä. Tuleehan siinä sitten tietenkin välissä edellisessä viestissä kuvaamani kaltaisia ikäviä hetkiä, mikä itsellä nyt siis liittyy tässä tapauksessa myös siihen, että olen vuosia tukahduttanut puolison lihomisen aiheuttamat ikävät tunteet, mutta toinen nyt sitten voi nostaa esille asian, jonka koin koskevan luonnettani. Toisen vartaloon ei saa puuttua, mutta luonteeseen saa: minusta se on tekopyhää. Sama kuin sanoisin itse, että olipa ihanan litteä vatsa sillä eilisellä.



Molemminpuolisesti on mahdollisuus kaikenlaiseen, minulla ei ole tilanteessa valittamista.

Oletko ihan varma, että on sittenkään hyvä idea, että kerrotte toisillenne näistä seksikokemuksista? Minusta se kuulostaa vain todella, todella riskialttiilta. Vaikka avoimuus on ajatuksena kiva, niin tulee mieleen että väistämättä noilla kertomisilla vain todella helposti tulee satuttaneeksi toista.

Mutta jos todella haluatte mennä tällä linjalla, niin kyllä minusta kaiken järjen mukaan pitäisi silloin olla ok, että sinäkin kerrot avoimesti mikä seksissä oli viehättävää, kun hänkin katsoi oikeudekseen kertoa. Eikä siinä sitten minusta pitäisi olla eroa, onko viehättävyys jotain otteisiin liittyvää, vai fyysistä/visuaalista (kuten esim. tuo vatsan litteys). Miehen kiihottuminen kun on luonteeltaan tyypillisesti paljon visuaalisempaa kuin naisen.

Minusta kuitenkin tuo korostaa just sitä, miten helposti näillä kertomuksilla vain haavoittaa ja loukkaa. Ei hyvä idea.

 

[Tatuks]

Roikun varmaankin rakkauden takia - ja jos naiseen on uskominen, molemminpuolisen. Idea avoimesta suhteesta (joksi en haluaisi sitä kuitenkaan kutsua, koska siitä tulee mielikuva, että pannaan ketä sattuu) lähti itse asiassa minun aloitteestani eikä minua sinällään vituta se, että nainen saa muiltakin. Ajattelen, että on molempien kannalta virkistävää olla muidenkin kanssa, koska ollaan oltu miltei teini-iästä asti yhdessä, eikä toisin sanoen harrastettu muiden aikuisten kanssa seksiä aiemmin lainkaan. Parisuhteen seksielämään tällä ratkaisulla on ollut pelkästään piristävä vaikutus ja sanoisin, että se on jopa parempaa kuin silloin joskus parikymppisinä.

Tuo, että toinen kertoo näistä avoimista seksikokemuksista kuuluu kuvioon, että pidetään asia rehellisenä ja pyritään nykyään puhumaan kaikesta. Suhteessa on ollut paljon masennusta ja tukahdutettua vihaa, joka on osaltaan johtunut ikävistä nuoruudenkokemuksista - näihinkin on lopulta päästy käsiksi tämän ns. totaalirehellisyyden myötä. Tuleehan siinä sitten tietenkin välissä edellisessä viestissä kuvaamani kaltaisia ikäviä hetkiä, mikä itsellä nyt siis liittyy tässä tapauksessa myös siihen, että olen vuosia tukahduttanut puolison lihomisen aiheuttamat ikävät tunteet, mutta toinen nyt sitten voi nostaa esille asian, jonka koin koskevan luonnettani. Toisen vartaloon ei saa puuttua, mutta luonteeseen saa: minusta se on tekopyhää. Sama kuin sanoisin itse, että olipa ihanan litteä vatsa sillä eilisellä.

En kyllä vieläkään ihan ymmärrä että onko ihan oikeasti rakastunut toiseen jos vuosia on tukahduttanut tunteensa kun toinen on lihonnut, kuvaa perhe-elämää "helvetiksi", ei ole seksiä ja pahastutaan ihan lapsellisista asioista, varsinkin jos ne asiat on itsensä aiheuttamia.

Puhun vähän kokemuksesta koska olin erään naisen kanssa 9 vuotta yhdessä ja sen aikana kävin vieraissa ja myöhemmin hänkin kävi kun kiinnostus mun osalta oli aika nollassa. Riideltiin jatkuvasti eikä suhteessa ollut juurikaan seksiä. Roikuin kuitenkin suhteessa koska luulin että oon rakastunut, mutta todellisuudessa en halunnut alkaa tekemään isoa muutosta.

Nyt kun katsoo asiaa jälkeenpäin, niin toivoisi että olisi aikakone että voisi mennä hakkaamaan järkeä päähän että ei parisuhteen tarvitse olla niin saatanan vaikeaa. Monilla ihmisillä on ihan normaalia yhteiseloa, ilman tuommoista draamaa.

 

[Cereal killah]

Liikakiloihinhan voi jokainen vaikuttaa, mutta luonnettaan (eli esim. sitä, onko hellä vai raju), lienee pohjimmiltaan mahdotonta muuttaa.

Tuo ei kyllä ole mikään "luonnekysymys" vaan ihan vaan panemista. Jos kykenet olemaan "pistävä" nettikeskustelussa niin sen saman energian voi soveltaa seksiin. Ja varmaan joko tietoisesti tai alitajuisesti olet jotain tällaista muutosta hakenutkin kun mennyt ehdottamaan "avointa suhdetta" ilman että itsellä on tiedossa miten sitä käytännössä toteuttaa (ainakin rivien välistä luettuna), kun taas nainen on luonnollisesti ottanut siitä kaiken irti saman tien. Yksi isohko haaste on tuo aika stereotyyppinen kuvio jossa on aikoinaan menty hyvin nuorena yhteen, tehty lapsia ja jossain kohtaa ruuhkavuosien jälkeen homma alkaa hajoamaan käsiin. Olen itseasiassa omalle kumppanille ihan sanonutkin että tavattiin toisemme juuri oikeaan aikaan siten että on sitä ennen kerennyt elämään ja kokemaan pitkän kaavan mukaan, toisin sanoen rakentanut oman identiteettinsä ilman että se on sidoksissa siihen kyseiseen naiseen.

Toki tuostakin teidän kuviosta voi päästä takaisin johonkin sellaiseen mikä taas toimii. Ainakin kaikenlainen uhriutuminen & "hellä kilttimies" kuvio kannattaa unohtaa ja päästä kiinni siihen että millainen ihminen on parhaimmillaan.

 

[Tatuks]

Olen itseasiassa omalle kumppanille ihan sanonutkin että tavattiin toisemme juuri oikeaan aikaan siten että on sitä ennen kerennyt elämään ja kokemaan pitkän kaavan mukaan, toisin sanoen rakentanut oman identiteettinsä ilman että se on sidoksissa siihen kyseiseen naiseen.

Täysin samaa mieltä. Itse aloitin pitkän kaavan seurustelun vähän päälle kaksikymppisenä ja vasta nyt lähempänä neljääkymppiä alkaa tuntumaan siltä että tuntee itsensä ja on onnistunut rakentamaan identiteetin itsellensä.

Varhaisessa iässä aloitettu parisuhde omasta mielestä rajaa paljon asioita pois ja voi helposti jumittaa ihmisen elämään melko tasaista elämää joka käy tylsäksi ja pahimmillaan katkeroittaa kun sitä jatkuu tarpeeksi pitkään. Kun kaikki on sitten rakennettu tämän homman päälle, on henkisesti aika saatanan vaikeaa lähteä myymään asuntoa, opettelemaan itsenäistä elämää ja pärjäämään taloudellisesti yksinään. Kivempi vaan jäädä jumittamaan suhteeseen joka on suurimmalta osin ihan perseestä, kokeilla tehdä vielä yksi lapsi, ostaa koira, alkaa puhumaan suoraan asioista ja lopulta aloittaa avoin suhde.

Mitään riskejä ei oteta, eikä oikein pystytä kokemaan tiettyjä asioita jotka auttaisivat ymmärtämään mitä oikeasti haluaa ja mitkä on omat heikkoudet, vahvuudet jne.

Edit: itse en onneksi hankkinut lapsia.

 

[Jarmot]

Tilanne on siis sellainen, että vuosien vaikean lapsiperheonnelan jälkeen viime syksynä vihdoin keskusteltiin käytännössä ihan kaikesta ja tultiin mm. siihen tulokseen, että yritetään sitä, mitä joku voisi kutsua avoimeksi suhteeksi. On siis lupa panna toisiakin, kunhan on vain asioista rehellinen, eli ei toimi salassa.

Yhden tällaisen tapahtuman jälkeen sitten puoliso korosti sitä, kuinka oli hienoa, kun uusi kumppani otti hänet rajusti mitään kyselemättä. Kuten viestini sävystä oli helppo huomata, koin tuon loukkaavana

Anteeksi, että joudun sanomaan ikävästi mutta eihän tuollaista lapasta pysty nainen kunnioittamaan tai arvostamaan. Avoimet suhteet tarkoittaa käytännössä sitä, että rouva juoksee panemassa muita ja mies runksuttelee kotona katkerana. Ja kohta rouva löytää sopivan miehen, jonka kanssa perinteinen parisuhde alkaakin taas maistua ja lapanen lentää pihalle.

Ehdotan, että osoitat vähän ryhtiä ja sanot rouvalle, että tämä järjestely ei tunnu sinusta hyvältä ja että et sitä tule jatkamaan. Jos se merkitsee eroa niin so be it. Joku raja se täytyy itsensä nöyryyttämiselläkin olla. Ajattele nyt sitäkin, että millaisen mallin perhe-elämästä lapset saa kun ei se niiltä huomaamatta jää, että äiskä käy hooraamassa siellä ja täällä.

 

[Francis Ford Mondeo]

Anteeksi, että joudun sanomaan ikävästi mutta eihän tuollaista lapasta pysty nainen kunnioittamaan tai arvostamaan. Avoimet suhteet tarkoittaa käytännössä sitä, että rouva juoksee panemassa muita ja mies runksuttelee kotona katkerana. Ja kohta rouva löytää sopivan miehen, jonka kanssa perinteinen parisuhde alkaakin taas maistua ja lapanen lentää pihalle.

Ehdotan, että osoitat vähän ryhtiä ja sanot rouvalle, että tämä järjestely ei tunnu sinusta hyvältä ja että et sitä tule jatkamaan. Jos se merkitsee eroa niin so be it. Joku raja se täytyy itsensä nöyryyttämiselläkin olla. Ajattele nyt sitäkin, että millaisen mallin perhe-elämästä lapset saa kun ei se niiltä huomaamatta jää, että äiskä käy hooraamassa siellä ja täällä.

Qllervohan sanoi, että ajatus tästä avoimesta kokeilusta tuli nimenomaan häneltä. Tosin jäi nyt minullekin hieman epäselväksi miten vilkasta sukupuolelämää käyttäjä itse viettää aviovuoteen ulkopuolella. Toki tilanne voi olla sekin, että vaimo käy murahtelevien könsikkäiden astuttavana ja mies harmittelee tilannetta internetissä.

Viesteistä vähän ehkä paistaa läpi se, ettei tilanne nyt olekaan ihan OK. Vähän sellaiset aisankannattajasävärit tästä tulee, kun vaimo vielä oikein hieroo tilannetta kasvoille kertomalla kuinka upeaa on kun Fabio otti rajusti sen enempiä diskuteeraamatta.

 

[melville]

Anteeksi, että joudun sanomaan ikävästi mutta eihän tuollaista lapasta pysty nainen kunnioittamaan tai arvostamaan. Avoimet suhteet tarkoittaa käytännössä sitä, että rouva juoksee panemassa muita ja mies runksuttelee kotona katkerana. Ja kohta rouva löytää sopivan miehen, jonka kanssa perinteinen parisuhde alkaakin taas maistua ja lapanen lentää pihalle.

Ehdotan, että osoitat vähän ryhtiä ja sanot rouvalle, että tämä järjestely ei tunnu sinusta hyvältä ja että et sitä tule jatkamaan. Jos se merkitsee eroa niin so be it. Joku raja se täytyy itsensä nöyryyttämiselläkin olla. Ajattele nyt sitäkin, että millaisen mallin perhe-elämästä lapset saa kun ei se niiltä huomaamatta jää, että äiskä käy hooraamassa siellä ja täällä.

Mitä luulet kuinka paljon kunnioitusta suhteessa on, jos pannaan muita ukkoja? En osta hetkeäkään, että aloite on tullut miehen puolelta. Naisen on helppo saada seksiä, mutta miehelle se on vaikeampaa. Se on nimenomaan nöyryytystä miehelle.

Jos on hiukkaakaan itsekunnioitusta, suhde poikki ja uutta matoa koukkuun. Tosin jos ei kunnioita itseään pätkääkään, uuden suhteen onnistuminen on tosi hankalaa. Pitäisi kuitenkin rakastaa itseään, ennenkuin toisen rakastaminen onnistuu.

 

[ironth]

Kiitos kaikille vastauksista...joo, tuli kirjoitettua tuo viesti hetken tunnekuohussa.

Tilanne on siis sellainen, että vuosien vaikean lapsiperheonnelan jälkeen viime syksynä vihdoin keskusteltiin käytännössä ihan kaikesta ja tultiin mm. siihen tulokseen, että yritetään sitä, mitä joku voisi kutsua avoimeksi suhteeksi. On siis lupa panna toisiakin, kunhan on vain asioista rehellinen, eli ei toimi salassa.

Yhden tällaisen tapahtuman jälkeen sitten puoliso korosti sitä, kuinka oli hienoa, kun uusi kumppani otti hänet rajusti mitään kyselemättä. Kuten viestini sävystä oli helppo huomata, koin tuon loukkaavana - etenkin, kun varmaan vuosikymmenen elin kiltisti uskollisena hyvin vähäisellä seksillä ryyditetyssä suhteessa, jossa ennen mallinmitoissa ollut puoliso lisäksi lihoi noin parikymmentä kiloa. Liikakilot ovat tuosta jossain määrin karisseet, vaikka olen ainakin tietoisessa viestinnässäni yrittänyt olla niihin kajoamatta. Kuitenkin, jos ihanteellisessa parisuhteessa pitää pystyä puhumaan kaikesta, miksi ruumiillisuus on suurempi tabu kuin toisen luonne? Liikakiloihinhan voi jokainen vaikuttaa, mutta luonnettaan (eli esim. sitä, onko hellä vai raju), lienee pohjimmiltaan mahdotonta muuttaa.

Tästäkin puuttuu konteksti: sanoiko vaimo tuon ohimennen kuulumisten ohessa vai oliko keskustelu kahden kesken ja rauhassa jo avattu?
Jos vaimo on kertonut, mistä tykkäisi seksissä, eikö se ole hyvä asia? Olette olleet nuoresta yhdessä ja opetelleet vasta siinä seksielämää, hän on saattanut kypsytellä sitä jonkin aikaa ja vasta myöntänyt itselleenkin, että kaipaa kokemusta vähän vähemmän hellistä otteista. Miksi sinä loukkaannut siitä? Vai tuliko tämä ilmi tappelun lomassa?

Yhden puoliskon parisuhdetaidot kertovat paljon toisenkin taidoista, mitä tulee pitkään suhteeseen. Yleensä, jos toisella on tarve piikitellä, sättiä tai vähätellä, se on aika varmasti myös toisen tapa, vaikkei tämä sitä itse myöntäisi. Minusta on henkilökohtaisesti outoa, ettei voisi puhua kumppanin vartalosta. Sitähän ei tarvitse tehdä rumasti. Ei kuulosta avoimelta luottamuksen ilmapiiriltä - ja totta tosiaan, sellaiseen ei avoin suhde ole kuin paskalaatuista jesaria.

Ketjun kommentoijatkin voisivat tulla hieman ulos omista poteroistaan ja lopettaa olettamiset. Qllervo ei todella kertonut mitään omista kokemuksistaan, älkää siis olettako niiden olevan tyhjää.

Seksistä vielä: se on harvinaista, että nuoresta yhdessä olleet jotenkin kasvaisivat seksuaalisesti samaan suuntaan. Jos sinä et ole osoittanut mitään merkkejä pois hellemmästä seksistä, se on voinut olla iso pala kurkussa vaimollesi huomata, että kaipaa jotain muuta. Emme toki tiedä tippaakaan keskusteluistanne. Musta on hienoa, jos homma toimisi niin, että voi pitää perhe-elon ja käydä muualla tyydyttämässä niitä tarpeita, jotka eivät kotona tyydyty. Eihän puolisolla ole mitään velvollisuutta tyydyttää toisen KAIKKIA tarpeita. Tämän ymmärtäminen ja toteuttaminen kuitenkin vaatii ihmiseltä paljon. Pitää tehdä päätös siitä, kykeneekö olemaan ilman näiden mahdollisesti uusien seksuaalisten tarpeiden täyttämistä, vai saako niitä suhteen ulkopuolelta, vai onko parempi etsiä uusi kumppani, mikäli haluaa olla monogaminen. Kaiken avain on kuitenkin keskustelu ja luottamus siihen, että toinen on rehellinen.

 

[BongisKhan]

Tuo onkin jännä dilemma varsinkin tänä päivänä, kun ilmeisen monet naiset tykkäävät tuollaisesta menosta, että sonni vaan tulee ja tylysti ottaa. Taitaapi erinäiset raiskaus/pakotus-jutut kuulua naisilla yleisimpiin fantasioihin. Siinä samalla pitäisi kuitenkin myös olla kunnioittava, huolehtia suostumuksesta ja turvallisuudesta. Varsinkin jossain kasuaaliseksissä mies ottaa melkoisen riskin jos tuollaiseen lähtee, vaikka tekisi ihan vaan mitä nainen pyytää.

Itselläkin, ja lähes kaikilla kavereilla joiden kanssa asiasta on ollut puhetta, on tullut vastaan naisia jotka tykkää rajummasta menosta. Enkä puhu nyt edes mistään kiihkeästä seksistä jossa pamputetaan menemään kovaa, vaan ihan jotain kuristusjuttuja, läpsintää, alistusta sun muuta. Aika pirun vaikea vaan tälleen peruskilttinä ja huomaavaisena heppuna tuollaiseen lähteä, kun itse ei siitä mitään isompia kiksejä saa ja samaa on kaveritkin valitelleet. Väkiselläkin tulee ajateltua ja on tullut todistettuakin, että miehet jotka tuollaisesta oikeasti kiksejä saa, ei välttämättä sitten ole sitä kaikkein mukavinta sorttia muillakaan elämän osa-alueilla. Voi siis tosiaan olla vähän olla tekemätön paikka, jos pitää yhdestä miehestä pitäisi löytyä se kiltti ja huomaavainen perheenisä, mutta samalla myös se alistajasika, joka ottaa mitä haluaa koska haluaa.

Onneksi oma vaimo on ihan yhtä vaniljainen kuin itsekin olen.

(ja kyllä, ollaan keskustelu asiasta laajasti ja usein)

 

[namlepo]

En nyt ymmärrä mikä siinä nyt on vaikeeta vähän rajummin ottaa, jos toinen sitä haluaa. Vaikka ite ois herkkä ja tunteellinen nynny.

 

[WillYo]

En nyt ymmärrä mikä siinä nyt on vaikeeta vähän rajummin ottaa, jos toinen sitä haluaa. Vaikka ite ois herkkä ja tunteellinen nynny.

Se ei välttämättä tule luonnostaan kaikilta. Jos pitää kovasti lähteä poikkeamaan omasta luonteesta ja alkaa feikata niin saattaa aiheuttaa esim. "suorituspaineita".
"Tunteellinen nynny" -kommentin jätän omaan arvoonsa ja toivon ettet oikeasti ajattele noin.

 

[ironth]

Tuo onkin jännä dilemma varsinkin tänä päivänä, kun ilmeisen monet naiset tykkäävät tuollaisesta menosta, että sonni vaan tulee ja tylysti ottaa. Taitaapi erinäiset raiskaus/pakotus-jutut kuulua naisilla yleisimpiin fantasioihin. Siinä samalla pitäisi kuitenkin myös olla kunnioittava, huolehtia suostumuksesta ja turvallisuudesta. Varsinkin jossain kasuaaliseksissä mies ottaa melkoisen riskin jos tuollaiseen lähtee, vaikka tekisi ihan vaan mitä nainen pyytää.

Itselläkin, ja lähes kaikilla kavereilla joiden kanssa asiasta on ollut puhetta, on tullut vastaan naisia jotka tykkää rajummasta menosta. Enkä puhu nyt edes mistään kiihkeästä seksistä jossa pamputetaan menemään kovaa, vaan ihan jotain kuristusjuttuja, läpsintää, alistusta sun muuta. Aika pirun vaikea vaan tälleen peruskilttinä ja huomaavaisena heppuna tuollaiseen lähteä, kun itse ei siitä mitään isompia kiksejä saa ja samaa on kaveritkin valitelleet. Väkiselläkin tulee ajateltua ja on tullut todistettuakin, että miehet jotka tuollaisesta oikeasti kiksejä saa, ei välttämättä sitten ole sitä kaikkein mukavinta sorttia muillakaan elämän osa-alueilla. Voi siis tosiaan olla vähän olla tekemätön paikka, jos pitää yhdestä miehestä pitäisi löytyä se kiltti ja huomaavainen perheenisä, mutta samalla myös se alistajasika, joka ottaa mitä haluaa koska haluaa.

Onneksi oma vaimo on ihan yhtä vaniljainen kuin itsekin olen.

(ja kyllä, ollaan keskustelu asiasta laajasti ja usein)

Joo, ei kenenkään kannata tehdä mitään, mitä ei halua tehdä vaikka toinen tykkäisi, ja kaikesta,myös vaniljamenosta kannattaa keskustella. Toisen rajat siinäkin voi olla jotain, mikä ei tule toiselle mieleen.

Toi tuntuu olevan naisilla yleistä joo. En sano nykyään, koska ei se ole tyhjästä tullut. Nyt on ok tuntea noin, sitä saa pyytää ja tehdä. Ennen oli naisen häpeällistä nauttia seksistä, eipä siinä juuri kukaan päässyt oman mielensä syövereihin.

Sukupuolesta riippumatta, monesti alistetuksi tulemisen toiveet ovat yleisiä, kun arkirooli on kaikkea muuta. Kun on vastuussa asioista, pyörittää perhettä ja/tai työtä, seksissä päätösten tekemättömyys tuo rentoutta ja sitä kautta nautintoa. Eli välttämättä kyse ei ole edes esim. kivun tunteesta pitämisestä, vaan siitä, että ei voi millekään mitään. Pitää antaa vaan olla. Karkeasti voi verrata meditointiin.

(Perhe-elämässä mies voisikin miettiä, millä tavalla arjen vastuut naiselle jakautuvat, jos puolisolta alkaa herätä tällaisia toiveita. Jos mies ei saa mitään tehtyä kotona oma-alotteisesti ja sängyssäkin kyselee, onks tää hyvä, mitä haluut, teenkö näin - vaikka miten kohteliasta onkin niin kaikkeen kyllästyy, kun joutuu määräämään ja opastamaan ihan kaikessa.)

 

[taski]

Eihän ne rajummat otteet vaadi muuta kun vähän läpsimistä, tukan repimistä ja pari "vitun huora" huudahdusta niin jo mehitään ja kehutaan seksitaitoja. Onnistuu kyllä keltä vaan.

 

[Santori]

Eihän ne rajummat otteet vaadi muuta kun vähän läpsimistä, tukan repimistä ja pari "vitun huora" huudahdusta niin jo mehitään ja kehutaan seksitaitoja. Onnistuu kyllä keltä vaan.

Joo ei pitäs kyllä olla ongelma kellekkään

 

[Qllervo]

Tietysti saa puuttua toisen ulkonäköön, koska se on sentään sellainen asia jonka voi muuttaa. Luonne ehkä pysyy samana, mutta ihminen kyllä pystyy muuttamaan ulkonäköään (varsinkin jos kyse on lihoamisesta) vaivannäöllä. Sen vaan pitää tapahtua itsensä vuoksi ja helposti se menee siihen, että jos kelpaa sellaisena kuin on, niin se oma tahtominen on kovin hankalaa löytää.

Tämä on suuri dilemma: kun kysyt asiaa naispuolisilta, vastauksena on, että toisen ulkonäköön puuttuminen on pinnallista ja kontrolloivaa. Siksi toivoisinkin, että kysymykseen ottaisi kantaa joku palstan naispuolisistakin lukijoista.

Jos nyt ilman mitään kontekstia kirjoitat tuollaista, niin eipä viestistäsi oikein saa kuvaa hellästä ja lämpimästä ihmisestä.

Selvä, kiitos. Heitostasi jäi sellainen vaikutelma, että taustalla olisi ollut jonkinmoinen syvällisempi maailmankatsomuksellinen rakennelma.

Oletko ihan varma, että on sittenkään hyvä idea, että kerrotte toisillenne näistä seksikokemuksista? Minusta se kuulostaa vain todella, todella riskialttiilta. Vaikka avoimuus on ajatuksena kiva, niin tulee mieleen että väistämättä noilla kertomisilla vain todella helposti tulee satuttaneeksi toista.



Mutta jos todella haluatte mennä tällä linjalla, niin kyllä minusta kaiken järjen mukaan pitäisi silloin olla ok, että sinäkin kerrot avoimesti mikä seksissä oli viehättävää, kun hänkin katsoi oikeudekseen kertoa. Eikä siinä sitten minusta pitäisi olla eroa, onko viehättävyys jotain otteisiin liittyvää, vai fyysistä/visuaalista (kuten esim. tuo vatsan litteys). Miehen kiihottuminen kun on luonteeltaan tyypillisesti paljon visuaalisempaa kuin naisen.



Minusta kuitenkin tuo korostaa just sitä, miten helposti näillä kertomuksilla vain haavoittaa ja loukkaa. Ei hyvä idea.

Saatat olla oikeassa, mutta omalta osaltani tarvitsen tätä asioiden prosessoimiseksi, ainakin toistaiseksi. Puoliso ei ole minun kokemuksistani siinä määrin utelias kuin itse olen hänen. Ehkä osaa ajatella mielenterveyttään kauaskatseisemmin Mutta itse toisaalta ajattelen, että paskasta kasvaa kukkasia.

En kyllä vieläkään ihan ymmärrä että onko ihan oikeasti rakastunut toiseen jos vuosia on tukahduttanut tunteensa kun toinen on lihonnut, kuvaa perhe-elämää "helvetiksi", ei ole seksiä ja pahastutaan ihan lapsellisista asioista, varsinkin jos ne asiat on itsensä aiheuttamia.



Puhun vähän kokemuksesta koska olin erään naisen kanssa 9 vuotta yhdessä ja sen aikana kävin vieraissa ja myöhemmin hänkin kävi kun kiinnostus mun osalta oli aika nollassa. Riideltiin jatkuvasti eikä suhteessa ollut juurikaan seksiä. Roikuin kuitenkin suhteessa koska luulin että oon rakastunut, mutta todellisuudessa en halunnut alkaa tekemään isoa muutosta.



Nyt kun katsoo asiaa jälkeenpäin, niin toivoisi että olisi aikakone että voisi mennä hakkaamaan järkeä päähän että ei parisuhteen tarvitse olla niin saatanan vaikeaa. Monilla ihmisillä on ihan normaalia yhteiseloa, ilman tuommoista draamaa.

Sanoisin, että jos rakastaa toista, ei petä. Minulle ei pettäminen ollut harkittava vaihtoehto, vaikka tilaisuuksia olisi noiden vähäseksisten vuosien aikana ollut. Kuvasin perhe-elämää onnelaksi, en helvetiksi. Uskoisin, että jokainen useamman lapsen perheessä ruuhkavuodet elänyt aikuinen on samaa mieltä siitä, että erityisen helppoa se ei ole.



Lihomiseen puuttumisen puuttumisesta en osaa sanoa. Toisen vartalon muokkaaminen tuntuu toisen alueelle astumiselta, joka tuonee herkästi toiselle sen tunteen, että ei kelpaa ihmisenä vaan ainoastaan koristeena. Olen vain toivonut, että vartalon palauttaminen entiseen kuosiin lähtisi omasta aloitteesta. Sen hyvän tuo kyllä on poikinut, että olen itse nyt nelikymppisenä elämäni kunnossa.

Tuo ei kyllä ole mikään "luonnekysymys" vaan ihan vaan panemista. Jos kykenet olemaan "pistävä" nettikeskustelussa niin sen saman energian voi soveltaa seksiin.

Tuo onkin jännä dilemma varsinkin tänä päivänä, kun ilmeisen monet naiset tykkäävät tuollaisesta menosta, että sonni vaan tulee ja tylysti ottaa. Taitaapi erinäiset raiskaus/pakotus-jutut kuulua naisilla yleisimpiin fantasioihin. Siinä samalla pitäisi kuitenkin myös olla kunnioittava, huolehtia suostumuksesta ja turvallisuudesta. Varsinkin jossain kasuaaliseksissä mies ottaa melkoisen riskin jos tuollaiseen lähtee, vaikka tekisi ihan vaan mitä nainen pyytää.



Itselläkin, ja lähes kaikilla kavereilla joiden kanssa asiasta on ollut puhetta, on tullut vastaan naisia jotka tykkää rajummasta menosta. Enkä puhu nyt edes mistään kiihkeästä seksistä jossa pamputetaan menemään kovaa, vaan ihan jotain kuristusjuttuja, läpsintää, alistusta sun muuta. Aika pirun vaikea vaan tälleen peruskilttinä ja huomaavaisena heppuna tuollaiseen lähteä, kun itse ei siitä mitään isompia kiksejä saa ja samaa on kaveritkin valitelleet. Väkiselläkin tulee ajateltua ja on tullut todistettuakin, että miehet jotka tuollaisesta oikeasti kiksejä saa, ei välttämättä sitten ole sitä kaikkein mukavinta sorttia muillakaan elämän osa-alueilla. Voi siis tosiaan olla vähän olla tekemätön paikka, jos pitää yhdestä miehestä pitäisi löytyä se kiltti ja huomaavainen perheenisä, mutta samalla myös se alistajasika, joka ottaa mitä haluaa koska haluaa.

En nyt ymmärrä mikä siinä nyt on vaikeeta vähän rajummin ottaa, jos toinen sitä haluaa. Vaikka ite ois herkkä ja tunteellinen nynny.

Se ei välttämättä tule luonnostaan kaikilta. Jos pitää kovasti lähteä poikkeamaan omasta luonteesta ja alkaa feikata niin saattaa aiheuttaa esim. "suorituspaineita".

"Tunteellinen nynny" -kommentin jätän omaan arvoonsa ja toivon ettet oikeasti ajattele noin.

Joo, ei kenenkään kannata tehdä mitään, mitä ei halua tehdä vaikka toinen tykkäisi, ja kaikesta,myös vaniljamenosta kannattaa keskustella. Toisen rajat siinäkin voi olla jotain, mikä ei tule toiselle mieleen.



Toi tuntuu olevan naisilla yleistä joo. En sano nykyään, koska ei se ole tyhjästä tullut. Nyt on ok tuntea noin, sitä saa pyytää ja tehdä. Ennen oli naisen häpeällistä nauttia seksistä, eipä siinä juuri kukaan päässyt oman mielensä syövereihin.



Sukupuolesta riippumatta, monesti alistetuksi tulemisen toiveet ovat yleisiä, kun arkirooli on kaikkea muuta. Kun on vastuussa asioista, pyörittää perhettä ja/tai työtä, seksissä päätösten tekemättömyys tuo rentoutta ja sitä kautta nautintoa. Eli välttämättä kyse ei ole edes esim. kivun tunteesta pitämisestä, vaan siitä, että ei voi millekään mitään. Pitää antaa vaan olla. Karkeasti voi verrata meditointiin.

Olen BongisKhanin ja WillYon kanssa samaa mieltä siitä, että kaikkien ei ole niin helppoa feikata sitä, mitä pohjimmiltaan on. Itselläni myös, kun en muutenkaan tykkää vetää roolia, on se hankalaa myös sängyssä. Voin tehdä sellaista, mutta esimerkiksi se läpsiminen tuntuu vain jotenkin perustavalla tavalla tyhmältä, groteskilta ja välineellistetyltä, enkä saa minkäänlaista nautintoa kivusta, en omastani enkä muiden. BongisKhanin tavoin ajattelen, että ne miehet, jotka tuollaisesta kiihottuvat, eivät välttämättä ole muutenkaan sitä mukavinta sorttia. Toisaalta asiaan ja ilmiön yleisyyteen tutustuttani en enää ihmettele sitä, miksi raiskaajamurhaajat saavat naisilta fanipostia vankilaan.

mennyt ehdottamaan "avointa suhdetta" ilman että itsellä on tiedossa miten sitä käytännössä toteuttaa (ainakin rivien välistä luettuna), kun taas nainen on luonnollisesti ottanut siitä kaiken irti saman tien. Yksi isohko haaste on tuo aika stereotyyppinen kuvio jossa on aikoinaan menty hyvin nuorena yhteen, tehty lapsia ja jossain kohtaa ruuhkavuosien jälkeen homma alkaa hajoamaan käsiin. Olen itseasiassa omalle kumppanille ihan sanonutkin että tavattiin toisemme juuri oikeaan aikaan siten että on sitä ennen kerennyt elämään ja kokemaan pitkän kaavan mukaan, toisin sanoen rakentanut oman identiteettinsä ilman että se on sidoksissa siihen kyseiseen naiseen.



Toki tuostakin teidän kuviosta voi päästä takaisin johonkin sellaiseen mikä taas toimii. Ainakin kaikenlainen uhriutuminen & "hellä kilttimies" kuvio kannattaa unohtaa ja päästä kiinni siihen että millainen ihminen on parhaimmillaan.

Tietenkään uudesta asiasta ei alussa ole tietoa, miten sitä käytännössä toteuttaa, mutta tehdessä oppii. "Nainen luonnollisesti ottanut jne." puolestaan on pelkää oma oletuksesi, joten sitä ei kannata pitää totuutena saati omaa maailmankuvaa vahvistavana faktana.



Se on osaltaan totta, että on tietyllä tavalla hyvä, jos tapaa puolisonsa vasta vanhempana. Toisaalta olen monen tutun kautta saanut huomata, että silloin suhde yleensä kaatuu viimeistään toisen lapsen syntymän jälkeen. Oma selitykseni tälle on, että kun lapset on tehty vain muutaman vuoden yhdessäolon jälkeen, ei puolisoon ole ehtinyt tutustua riittävän hyvin, jotta todelliset haasteet eivät venettä kaataisi.



Minusta meidän suhde toimii tällä hetkellä kaikkine keskusteluineen paremmin kuin vuosikymmeneen. On tietyllä tavalla ihmeellistä, että toisesta löytyy vielä parinkymmenen yhdessä vietetyn vuodenkin jälkeen uusia puolia - ikään kuin olisi ollut sellainen kätketty turbovaihde, joka käynnistyy vasta siinä vaiheessa, kun suurin osa on jo eronnut.



Ajatuksesi uhriutumisesta tai pikemminkin helläkilttimiehisyydestä lienee jollain tasolla oikeilla jäljillä, mutta vaatii syvällisempää pohdiskelua. Tässä on kuitenkin vaikeutena se, mistä BongisKhan kirjoittaa, eli "yhdestä miehestä pitäisi löytyä se kiltti ja huomaavainen perheenisä, mutta samalla myös se alistajasika, joka ottaa mitä haluaa koska haluaa". Vaikea olla kaikkea, kun ei osaa olla kuin se, mitä on. Toisaalta osaahan tuo puolisokin olla sekä madonna että huora, joten pitää yrittää yltää samalle tasolle.

Anteeksi, että joudun sanomaan ikävästi mutta eihän tuollaista lapasta pysty nainen kunnioittamaan tai arvostamaan. Avoimet suhteet tarkoittaa käytännössä sitä, että rouva juoksee panemassa muita ja mies runksuttelee kotona katkerana. Ja kohta rouva löytää sopivan miehen, jonka kanssa perinteinen parisuhde alkaakin taas maistua ja lapanen lentää pihalle.



Ehdotan, että osoitat vähän ryhtiä ja sanot rouvalle, että tämä järjestely ei tunnu sinusta hyvältä ja että et sitä tule jatkamaan. Jos se merkitsee eroa niin so be it. Joku raja se täytyy itsensä nöyryyttämiselläkin olla. Ajattele nyt sitäkin, että millaisen mallin perhe-elämästä lapset saa kun ei se niiltä huomaamatta jää, että äiskä käy hooraamassa siellä ja täällä.

Viestisi sisältää melko pitkälti pelkkiin omiin käsityksiisi perustuvia oletuksia ja niiden perusteella muodostetuja henkilöihin meneviä loukkauksia, joten en ole varma, kuinka hedelmällistä niihin on vastata. Jokaisella on toki oikeus oksentaa, mutta kannattaa myös aina pohtia syitä sille, mikä laittaa oksentamaan.



Mutta oksennuksen sivuuttaen: voihan ollakin, että tästä löytää yksi jos toinenkin osapuoli uuden, mistä sitä ikinä tietää. Se ei kuitenkaan ole homman lähtökohtainen tarkoitus. Näkisin, että parisuhteen ei tulisi rajoittaa, vaan mahdollistaa asioita. Kunhan pohjana kaikessa vain on rehellisyys.

Mitä luulet kuinka paljon kunnioitusta suhteessa on, jos pannaan muita ukkoja? En osta hetkeäkään, että aloite on tullut miehen puolelta. Naisen on helppo saada seksiä, mutta miehelle se on vaikeampaa. Se on nimenomaan nöyryytystä miehelle.



Jos on hiukkaakaan itsekunnioitusta, suhde poikki ja uutta matoa koukkuun. Tosin jos ei kunnioita itseään pätkääkään, uuden suhteen onnistuminen on tosi hankalaa. Pitäisi kuitenkin rakastaa itseään, ennenkuin toisen rakastaminen onnistuu.

Tämäkin viesti perustuu melko pitkälti omien oletusten seurauksena luotuihin kuvitelmin.



Minulle ei ole ollut vaikeaa saada naisilta seksiä sitten finninaamaisten yläastevuosien. Poislukien nuo noin kymmenen vuotta vähäseksistä lapsiperheonnelaa. Silloinkaan ei olisi ollut vaikeaa, jos en olisi ollut uskollinen.

Tästäkin puuttuu konteksti: sanoiko vaimo tuon ohimennen kuulumisten ohessa vai oliko keskustelu kahden kesken ja rauhassa jo avattu?

Jos vaimo on kertonut, mistä tykkäisi seksissä, eikö se ole hyvä asia? Olette olleet nuoresta yhdessä ja opetelleet vasta siinä seksielämää, hän on saattanut kypsytellä sitä jonkin aikaa ja vasta myöntänyt itselleenkin, että kaipaa kokemusta vähän vähemmän hellistä otteista. Miksi sinä loukkaannut siitä? Vai tuliko tämä ilmi tappelun lomassa?



Yhden puoliskon parisuhdetaidot kertovat paljon toisenkin taidoista, mitä tulee pitkään suhteeseen. Yleensä, jos toisella on tarve piikitellä, sättiä tai vähätellä, se on aika varmasti myös toisen tapa, vaikkei tämä sitä itse myöntäisi. Minusta on henkilökohtaisesti outoa, ettei voisi puhua kumppanin vartalosta. Sitähän ei tarvitse tehdä rumasti. Ei kuulosta avoimelta luottamuksen ilmapiiriltä - ja totta tosiaan, sellaiseen ei avoin suhde ole kuin paskalaatuista jesaria.



Ketjun kommentoijatkin voisivat tulla hieman ulos omista poteroistaan ja lopettaa olettamiset. Qllervo ei todella kertonut mitään omista kokemuksistaan, älkää siis olettako niiden olevan tyhjää.



Seksistä vielä: se on harvinaista, että nuoresta yhdessä olleet jotenkin kasvaisivat seksuaalisesti samaan suuntaan. Jos sinä et ole osoittanut mitään merkkejä pois hellemmästä seksistä, se on voinut olla iso pala kurkussa vaimollesi huomata, että kaipaa jotain muuta. Emme toki tiedä tippaakaan keskusteluistanne. Musta on hienoa, jos homma toimisi niin, että voi pitää perhe-elon ja käydä muualla tyydyttämässä niitä tarpeita, jotka eivät kotona tyydyty. Eihän puolisolla ole mitään velvollisuutta tyydyttää toisen KAIKKIA tarpeita. Tämän ymmärtäminen ja toteuttaminen kuitenkin vaatii ihmiseltä paljon. Pitää tehdä päätös siitä, kykeneekö olemaan ilman näiden mahdollisesti uusien seksuaalisten tarpeiden täyttämistä, vai saako niitä suhteen ulkopuolelta, vai onko parempi etsiä uusi kumppani, mikäli haluaa olla monogaminen. Kaiken avain on kuitenkin keskustelu ja luottamus siihen, että toinen on rehellinen.

Keskustelu oli jo avattu, eli asiaa ei sinällään ollut tarkoitettu loukkaukseksi. Loukkaannuin varmaan siksi, että toinen haluaa jotain sellaista, mitä ei itse ole. Että se perusseksi ilman läpsimistä ja kurittamista onkin jollain tavalla tylsää ja liian vähän. Ja tottakai on hyvä asia, että kertoo, mistä tykkää seksissä.

Ja olet oikeassa, että meillä ei puolison lihomisen osalta ole ollut avoimen luottamuksen ilmapiiriä - vartalosta, tai ainakin sen tietyistä osista, on sitä myötä tullut tabu, josta ei voi puhua. Ennen lasten syntymää nämä asiat olivat esillä siten kuin muutkin.

Olet oikeassa myös siinä, että suurin osa saamistani vastauksista on täynnä tyhjiä oletuksia, jotka tuntuvat paljastavan jotain vain lausujastaan.

Henkilökohtaisesti koen, että tämän myötä minun on mahdollista saada kaikki, mistä olen seksin osalta haaveillut. Toivon, että myös puolisollani. Ilman, että kummankaan tarvitsee edes harkita pettämistä. Kaikista kumppaneista puhutaan keskenämme etukäteen, jokaiseen on kummallakin veto-oikeus ja joku saattaa päätyä sänkyyn kummankin kanssa.

 

[AnnaKoo]

Hämmentävää. @Qllervo n avaus indikoi kaikkea muuta kuin näin syvällistä ja fiksua pohdintaa omasta ja parisuhteista yleisesti.

Ihan aiheesta mietit, onko ok puuttua toisen ulkonäköön ja sen muutokseen. Tunnut itse ymmärtävän hyvin, miksei pitäisi. Asiaa pitäisi lähestyä jostain ihan muusta kulmasta. Entäpä, jos asia on siksi tabu, että se häiritsee kumppaniasi itseäänkin? Ehkä vain jaksaminen tai muu on jostain syystä kadoksissa, että hänen tulisi tehtyä asialle jotakin. Olisiko yhteinen elämäntaparemontti mahdollinen? Kokkaatko ja hoidatko ruokaostoksia teillä? Jos liikut itse, pyydätkö/lähteekö puolisosi mukaan?

Ja sitten se, ettei synnyttäneestä ja keski-ikäisestä naisesta tulee enää parikymppistä, vaikka kuinka laihduttaisi ja treenaisi. Et sinäkään ole enää nuori. Ikä näkyy, ja saa näkyä. Usein se tarkoittaa jonkinasteista painonnousua niin miehillä kuin naisillakin. Ei tietenkään vääjäämätöntä ylipainoa, mutta muutoksia kehossa tapahtuu kaikilla.

Seksistä: ei ole häpeä olla vanilja ja pitää siitä. Ei pidä yrittää olla mitään muuta kuin on. Jos tässä alkaa halut erota, on se ihan hyvä syy avata suhde tai erota.

 

[namlepo]

Siis oikeesti erotaan jos ei tee mieli vähän läpsiä vaimoa makkarissa? Vittu mitä touhua. Melkein kävisin psykiatrin juttusilla. Ee oo tervettä tonmonen.

 

[ironth]

Hämmentävää. @Qllervo n avaus indikoi kaikkea muuta kuin näin syvällistä ja fiksua pohdintaa omasta ja parisuhteista yleisesti.

Ihan aiheesta mietit, onko ok puuttua toisen ulkonäköön ja sen muutokseen. Tunnut itse ymmärtävän hyvin, miksei pitäisi. Asiaa pitäisi lähestyä jostain ihan muusta kulmasta. Entäpä, jos asia on siksi tabu, että se häiritsee kumppaniasi itseäänkin? Ehkä vain jaksaminen tai muu on jostain syystä kadoksissa, että hänen tulisi tehtyä asialle jotakin. Olisiko yhteinen elämäntaparemontti mahdollinen? Kokkaatko ja hoidatko ruokaostoksia teillä? Jos liikut itse, pyydätkö/lähteekö puolisosi mukaan?

Ja sitten se, ettei synnyttäneestä ja keski-ikäisestä naisesta tulee enää parikymppistä, vaikka kuinka laihduttaisi ja treenaisi. Et sinäkään ole enää nuori. Ikä näkyy, ja saa näkyä. Usein se tarkoittaa jonkinasteista painonnousua niin miehillä kuin naisillakin. Ei tietenkään vääjäämätöntä ylipainoa, mutta muutoksia kehossa tapahtuu kaikilla.

Seksistä: ei ole häpeä olla vanilja ja pitää siitä. Ei pidä yrittää olla mitään muuta kuin on. Jos tässä alkaa halut erota, on se ihan hyvä syy avata suhde tai erota.

Hyvin sanottu.

Kehottaisin tosiaan tarkastelemaan, onko vaimolla (kenen tahansa, joka ajattelee, ettei kroppa kelpaa) oikeasti aikaa keskittyä siihen? Onko mahdollista harrastaa liikuntaa niin, että lepoaikaakin jää? Onko mahdollista syödä terveellisemmin, vai tarkoittaako se sitä, että pitää tehdä nirsolle kotiväelle joka tapauksessa toinen ruoka? Tai miehen kokkausvuorolla homma ulkoistetaan?Laihdutus ei onnistu ilman lepoa, saako vaimo keskeytymätöntä unta ja tarpeeksi?

Lähes jokainen ymmärtää, että meillä ei olisi ylipainoisia, jos laihduttaminen tai painon ois pitäminen olisi helppoa. Letkautus "no sille voi tehdä jotain" on typerä. Ja se, että syy muutokseen elämäntavoissa täytyy tulla sisältä. Ja mieluiten siis hyvinvoinnista eikä ulkonäöstä. Välittävä puoliso kannustaa henkisen ja fyysiseen hyvinvointiin eikä katso ainoastaan kiloja ja senttejä.

Vaikeaahan se on eri tapoja yhdistää, tai siis jos vain toinen alkaa muuttaa niitä. Tai toinen on tämmöinen, että voi syödä mitä tahansa, toinen taas lihoo jo hajusta. Lähes jokainen nuoripari alkaa lihoa seurustelun alkaessa, naiset vähän helpommin. Syitä mm. miehen mieltymys pikaruokaan ja sen valinnan tekemisen helppous kotisohvalta, miehet useimmiten kuluttavat enemmän ja pystyvät syömään. Ateriat vaan tuppaavat olemaan samanlaisia. Lisäksi kun laitetaan taloutta yhteen, tulee helposti jaettua ruokakin tasan. Jotkut voivat neuvotella niin, että enemmän syövä maksaakin enemmän. Lasten tullen tällaiseen ei riittäne aikaa kenelläkään, hyvä kun saa ruokansa lämpimänä.

Monessa tutussa perheessä tuntuu olevan niin, että miehen harrastaminen on ilmoitusasia. Naisen harrastus on sopimusasia, ja nainen joutuu itse järkkäämään jopa lastenhoidon ja kaiken muun säädön. Eikä mies tätä ymmärräkään, koska ei ole koskaan joutunut säätämään. Tämä ei ole epäilystä kenenkään tilanteesta täällä, vaan kehotus jokaisen miettiä asiaa tykönään, että mikä nyt on kenellekin helppoa.

 

[ironth]

Mitä tulee kehon kommentoimiseen, niin onhan se vaikea asia. Mulla ei ole kokemusta painoon puuttumisesta, olen aina ollut normaalipainoinen (ylärajalla käynyt) ja kumppanit myös. Urheilevan ppikaystävän kanssa oli rankkaa, en silloin vielä itse hirveästi liikkunut, ts. en ollut löytänyt juttuani ja mikään ei ollut motivoivaa. Kauheat paineet kelpaamisesta.

Nykyisen kanssakin on tavallaan, mutta asioista on puhuttu ihan kivasti. Olemme todenneet, että kumpikaan ei ole malli. Pidämme silti toisistamme. Olemme puhuneet siitä, millä tavalla puuttuisimme asiaan, jos toinen lihoo kamalasti, mutta eihän sitä tiedä. Enempi ainakin omalta puolelta näkisin, että puolisolla se liittyisi esim. masennukseen, ja olisin huolissani ennemmin siitä.

Pelkkään ulkonäköön tarraaminen on totta kai iso riski. Kai sitä jokainen voi kuvitella, miten pahalta tuntuu, jos rakastama puoliso sa oo, ettei tykkää jostain asiasta itsessä. Vaikka miten vakuuttelisi, että ei se muuta rakkauden määrää. Ja ihan ymmärrettävästi sekin sattuu, jos kertoo, ettei toisen seksitaidot nyt sytytä yhtään. Silti näkisin, että ulkonäössä ja tekemisessä on jonkinlainen ero. Kyllähän sitä todella helposti sanoo, jos joku pieni tapa ärsyttää, eikä se välttämättä loukkaa niin hirveästi. Jos taas sanoo, että varpaankyntesi ovat ällöttävät (niille voi tehdä jotain), se jää pitkään mieleen ja kuulija alkaa herkästi hävetä ja piilotella varpaitaan. Ärsyttävälle tavalle taas voidaan pian jo nauraa, kun sen huomaa toistuvan.

 

[AnnaKoo]

Oikeastaan päällimäisenä @Qllervo n tilanteesta jää vaikutelma, että onko kyse kuitenkin lopulta vain siitä, ettei uskalleta päästää irti pitkästä suhteesta. Sekoitetaan rakkaus ja tottumus. Tottumushan on toinen luonto. Näin tuntuu käyvän todella usein näissä pitkissä ja nuorena solmituissa suhteissa. On kasvettu vähän eri suuntiin, kumpikaan ei oikein enää toiselle riitä.

Lääkkeeksi kokeillaan suhteen avaamista, mutta minusta se ei voi oikein olla parantava lääke huonoon tilanteeseen, korkeintaan oireita hetken hillitsevä. En ole koskaan itse avointa suhdetta kokeillut, mutta olen siinä käsityksessä, että toimiakseen pitkällä aikavälillä sen tulee perustua nimenomaan poikkeuksellisen hyvin toimivalle parisuhteelle. Monelle se kuitenkin vaikuttaisi olevan viimeinen oljenkorsi, lähinnä luopumisriitti. Ikään kuin varmistellaan ennen lopullista irti repäisyä, että tosiaan, muunkinlaista on.

Nyt tuntuu siltä, että ainakin toinen osapuoli haluaisi riittää puolisolleen, myös siellä makuukammarissa. En ennusta hyvää suhteelle, jos jo avaamisen alkumetreillä tuntuu hiukan kaivelevan se mitä toinen kokee ja millaisia ulottuvuuksia itsestään löytää. Avoin keskustelu kuullostaa hyvältä, mutta se on kaksiteräinen miekka. Nyt jo on alkanut kaihertaa jokin, mitä toinen sanoi, eikä niitä enää sanomattomaksikaan saa. Miksi kysellä, jos ei kestä kuulla totuutta?

Kaikilla on oikeus tulla hyväksytyksi ja riittää omana itsenään parisuhteessaan. Se ei tietenkään tarkoita, että mitä tahansa voisi perseillä "tällainen mä nyt vaan olen" -kortilla, mutta kyllä te tiedätte mitä tarkoitan. Ne haavoittuvimmat jutut, kuten ulkonäkö ja seksuaalisuus, you know.

 

[zamerok]

Qllervon kirjoitusten perusteella sain sellaisen kuvan, että rakkautta ja ymmärrystä löytyy suhteessa vielä. Ja että vaikka suhde on avattu, niin luottamus on säilynyt ja keskustelu tuntuu olevan aika avointa.

AnnaKoo kirjoitti ettei ennusta hyvää suhteelle jos "avaamisen alkumetreillä tuntuu hiukan kaivelevan se mitä toinen kokee ja millaisia ulottuvuuksia itsestään löytää ".

Tietysti avoimen suhteen alussa tulee kaikenlaisia uusia tuntemuksia, kun tilanne on uusi. Mustasukkaisuus, kateus, riittämättömyyden tunne. Mielestäni on positiivista, että Qllervo on tunnistanut nämä tunteet ja alkanut käsittelemään niitä. Se voi viedä kauankin aikaa. Pääasia on kuitenkin se, ettei anna niille tunteille valtaa ja reflektoi tai projisoi niitä puolisoon. Koska siinä kohtaa mennään sitten huonolle alueelle.

Eihän se ole niin, että jos johonkin uuteen ryhtyy - oli se sitten harrastus, uusi suhde tai nyt tämä avoin suhde - niin jos alkumetreillä tulee jotain epämiellyttävää eteen, niin homma on tuhoon tuomittu. Eihän mikään uusi asia toimi niin. Kaikki on aina alussa hankalaa, ongelmia tulee eteen. Jos jää kiinni niihin ongelmiin, ei koskaan pääse eteenpäin. Kyse ei ole ongelmista, vaan siitä miten niistä pääsee yli.

Neuvoni Qllervolle on, että tutkistele näitä tuntemuksia ja yritä löytää mistä ne kumpuavat. Jos naisesi pitää rankasta seksistä ja nauttii siitä muiden kanssa, niin onko se sinulta pois jos teillä on rakkautta ja luottamusta? Toki tasapuolisuuden vuoksi toivottavasti sinäkin saat muilta vastaavia kokemuksia.

Pitäkää toisistanne kiinni ja keskustelkaa rakentavasti jos jokin kaihertaa.

 

[AnnaKoo]

Qllervon kirjoitusten perusteella sain sellaisen kuvan, että rakkautta ja ymmärrystä löytyy suhteessa vielä. Ja että vaikka suhde on avattu, niin luottamus on säilynyt ja keskustelu tuntuu olevan aika avointa.

AnnaKoo kirjoitti ettei ennusta hyvää suhteelle jos "avaamisen alkumetreillä tuntuu hiukan kaivelevan se mitä toinen kokee ja millaisia ulottuvuuksia itsestään löytää ".

Tietysti avoimen suhteen alussa tulee kaikenlaisia uusia tuntemuksia, kun tilanne on uusi. Mustasukkaisuus, kateus, riittämättömyyden tunne. Mielestäni on positiivista, että Qllervo on tunnistanut nämä tunteet ja alkanut käsittelemään niitä. Se voi viedä kauankin aikaa. Pääasia on kuitenkin se, ettei anna niille tunteille valtaa ja reflektoi tai projisoi niitä puolisoon. Koska siinä kohtaa mennään sitten huonolle alueelle.

Eihän se ole niin, että jos johonkin uuteen ryhtyy - oli se sitten harrastus, uusi suhde tai nyt tämä avoin suhde - niin jos alkumetreillä tulee jotain epämiellyttävää eteen, niin homma on tuhoon tuomittu. Eihän mikään uusi asia toimi niin. Kaikki on aina alussa hankalaa, ongelmia tulee eteen. Jos jää kiinni niihin ongelmiin, ei koskaan pääse eteenpäin. Kyse ei ole ongelmista, vaan siitä miten niistä pääsee yli.

Neuvoni Qllervolle on, että tutkistele näitä tuntemuksia ja yritä löytää mistä ne kumpuavat. Jos naisesi pitää rankasta seksistä ja nauttii siitä muiden kanssa, niin onko se sinulta pois jos teillä on rakkautta ja luottamusta? Toki tasapuolisuuden vuoksi toivottavasti sinäkin saat muilta vastaavia kokemuksia.

Pitäkää toisistanne kiinni ja keskustelkaa rakentavasti jos jokin kaihertaa.

Oikein hyvä toisenlainen näkökulma!
Tuo toiselle riittävyys on ehkä jonkinlainen kulmakivi siinä, voiko avoin suhde toimia vai ei. Minulle itselleni riittävyyden tunne parisuhteessa on niin tärkeä, että juuri siksi avoin suhde ei ole minulle vaihtoehto ja arvioin niitä lähinnä tästä omasta näkökulmastani. Se, että haluaa riittää kumppanille ei tarkoita sitä, että kumppaneiden täytyisi täyttää kaikki toistensa tarpeet. Mutta juuri vaikka tuo seksi; siinä en olisi valmis tekemään suuria uhrauksia joko sallimalla muut seksisuhteet, mutten tietysti niinkään että eväisin jommalta kummalta jotain mitä tämä kovin kaipaa. Sillä osa-alueella minusta tarpeiden ja toiveiden pitäisi mennä jokseenkin yksiin. Tällainen toive taisi @Qllervo llakin olla, ja jos sitten on niin ettei hän itsenään koe riittävänsä kumppanin seksuaalisia tarpeita täyttämään vaikka haluaisi, niin mitä vaihtoehtoja jää? Tässä kannattaa olla 100 % rehellinen ennen kaikkea itselleen, ettei alun uutuuden ja seikkailun viehätyksen jälkeen käteen ja avoimesta suhteesta lähinnä katkera ero. Joskus näitä tapauksia sivusta seuranneena voi jälkiviisastellen todeta, että joskus olisi parempi erota heti kun sen voi tehdä vielä sovussa eikä sitten, kun on kasattu kaikenlaista ekstrakatkeruutta vielä kirsikaksi kakkuun.

Ei sillä, kyllähän avoimet suhteet voi toimiakin. Joillain jopa homma jatkuu siten, että suhde suljetaan uudestaan kokemuksia rikkaampina.

 

[bahis]

Seksistä: ei ole häpeä olla vanilja ja pitää siitä. Ei pidä yrittää olla mitään muuta kuin on. Jos tässä alkaa halut erota, on se ihan hyvä syy avata suhde tai erota.

Minusta tuo kuulostaa erittäin itsekkäältä ajattelulta.
Seksissä omasta mielestä pitää nimenomaan ottaa toisen halut ja tarpeet huomioon.

Ehkä ei ollut tarkoitus, mutta tuon kommentin perusteella kuulostaa siltä että ainoastaan omat halut, tarpeet ja nautinto on tärkeitä.
Toki kaikkeen ei tarvitse suostua, mutta asioita voi tehdä siitä syystä että kumppani niistä nauttii. Ja terveessä parisuhteessa kumppanin miellyttäminen tuo mielihyvää myös toiselle osapuolelle...

 

[AnnaKoo]

Minusta tuo kuulostaa erittäin itsekkäältä ajattelulta.
Seksissä omasta mielestä pitää nimenomaan ottaa toisen halut ja tarpeet huomioon.

Ehkä ei ollut tarkoitus, mutta tuon kommentin perusteella kuulostaa siltä että ainoastaan omat halut, tarpeet ja nautinto on tärkeitä.
Toki kaikkeen ei tarvitse suostua, mutta asioita voi tehdä siitä syystä että kumppani niistä nauttii. Ja terveessä parisuhteessa kumppanin miellyttäminen tuo mielihyvää myös toiselle osapuolelle...

Sehän on itsestäänselvyys, että toisen tarpeet ja halut huomioidaan, mutta rajansa siinäkin. Jos jokin ei tunnu itselle luontevalta vaan jopa oudolta, niin aletaan olla siinä rajoilla, että kannattaa pysähtyä ainakin hetkeksi tutkailemaan omia tuntojaan. Jokaisella rajat kuljee eri kohdassa ja ne joustaa eri määrän. Jos jälkikäteen jää epämääräinen, saati ikävällä tavalla likainen tunne, niin rajat on varmaankin ylitetty. Tässä puhutaan siis siitä kuuluisasta seksuaalisesta yhteensopivuudesta.

Tässä mun iässä omat rajat on itsellä jo hyvin tiedossa, ja osaan ja uskallan sanoa ei. Ja koska toista ei pidä seksuaalisuuden saralla rajoittaa, päästäisin kumppanini menemään ja toteuttamaan itseään paremmin hänelle sopivan kumppanin tai kumppaneiden kanssa. Ei se sen ihmeempää ole, eikä varsinkaan itsekästä.

 

[BongisKhan]

Minusta tuo kuulostaa erittäin itsekkäältä ajattelulta.
Seksissä omasta mielestä pitää nimenomaan ottaa toisen halut ja tarpeet huomioon.

Ehkä ei ollut tarkoitus, mutta tuon kommentin perusteella kuulostaa siltä että ainoastaan omat halut, tarpeet ja nautinto on tärkeitä.
Toki kaikkeen ei tarvitse suostua, mutta asioita voi tehdä siitä syystä että kumppani niistä nauttii. Ja terveessä parisuhteessa kumppanin miellyttäminen tuo mielihyvää myös toiselle osapuolelle...

Tottakai pitää toinen huomioida ja onhan se nyt ylipäätään helvetin kuumaa huomata, että toinen nauttii. En minä silti pystyisi lasteni äitiä läpsimään, kuristamaan tai haukkumaan huoraksi, vaikka hän kuinka siitä kiksejä saisi. Onneksi ei tarvitsekaan.

Jonkun satunnaispanon kanssa (jos sellaista harrastaa) homma on toki eri ja kaikenlaista voi kokeilla, mutta kyllä pitkäaikaisen kumppanin kanssa aika hyvä olisi joku perustason yhteisymmärrys löytyä siitä mikä on molemmista kivaa.

 

[MI7]

Pitkässä parisuhteessa ihmiset kasvaa ja jos toinen ei pysy mukana, on se aina pieni ongelma. Ongelmiin on toki olemassa ratkaisuja, onko ne sitten aina molemmille osapuolille ok, on eriasia. Hyvässä suhteessa molemmat osapuolet tekevät kaikkea normaalia kivaa toisen mieliksi, vaikka eivät välttämättä itse siitä mitään kiksejä saisi - ainakin meillä kotona on näin aina ollut. Sekä minä että vaimo ollaan tätä molemmat harrastaneet, onneksi kummaltakaan ei koskaan ole tullut vaatimuksia millekään mahdottomalle. Ollaan toteutettu puolin ja toisin toistemme " juttuja ", roolileikit ovat myös kuuluneet asiaan. Kerran sovittiin että tavataan eräässä ravintolassa vaimon työpaikan lähellä perjantai iltapäivänä ja ollaan kuin ei olisi ennen tavattu. Menin iskemään omaa vaimoani " tuntemattomana " ja lopuksi päädyttiin yhteiseen kotiimme panemaan eteisen lattialla kun ei ehditty makuuhuoneeseen asti. Lapset oli silloin hoidossa anopin luona.

 

[melville]

Nyt tuntuu siltä, että ainakin toinen osapuoli haluaisi riittää puolisolleen, myös siellä makuukammarissa. En ennusta hyvää suhteelle, jos jo avaamisen alkumetreillä tuntuu hiukan kaivelevan se mitä toinen kokee ja millaisia ulottuvuuksia itsestään löytää. Avoin keskustelu kuullostaa hyvältä, mutta se on kaksiteräinen miekka. Nyt jo on alkanut kaihertaa jokin, mitä toinen sanoi, eikä niitä enää sanomattomaksikaan saa. Miksi kysellä, jos ei kestä kuulla totuutta?

Suhteen avaaminen tarkoittaa sitä, että halutaan muita ihmisiä. Onko tuo merkki kunnioituksesta tai rakkaudesta, jos halutaa paneskella muita ihmisiä? Näitä cuckkeja on paljon mm. Will Smith, joka nöyryyttää itseään. Jos normaali parisuhde ei maistu, kannattaa lopettaa se huono suhde ja löytää sellainen suhde, jossa seksi toimii ilman muita ihmisiä.

 

[ironth]

Suhteen avaaminen tarkoittaa sitä, että halutaan muita ihmisiä. Onko tuo merkki kunnioituksesta tai rakkaudesta, jos halutaa paneskella muita ihmisiä? Näitä cuckkeja on paljon mm. Will Smith, joka nöyryyttää itseään. Jos normaali parisuhde ei maistu, kannattaa lopettaa se huono suhde ja löytää sellainen suhde, jossa seksi toimii ilman muita ihmisiä.

Ei suoraan tarkoita. Se voi tarkoittaa sitä, että haluaa muunlaisia kokemuksia. Sellaista, mikä ei kotona onnistu.
Miksi käydä hieronnassa, vaikka puoliso voisi kotona hieroa? No, a) ei ole kunnon alustaa, jossa niskan saa pidettyä suorassa ja silti henkeä b) puoliso ei osaa c) eikä jaksa.
On aivan salittua käydä hakemassa ihokosketusta muualta tässä tapauksessa, eikö?

Miten on niin eri asia vaihtaa rentoutumisen ja hyvän olon lähteeksi erilainen seksi? Tai mitä jos tämä muualla toteutettu seksuaalinen nautinto ei sisältäisi yhdyntää? Esim. piiskaus, sidonta. Tai jos se tapahtuisi saman sukupuolen kanssa? Mikä on ero, jos ei ajattele naisia objekteina, jonka pilluun ei saa kukaan muu koskea kuin itse ja lääkäri?
Saako käydä vaginaalisessa hieronnassa? Saako orgasmoida?

Tai siis tiedän jo vastauksen, se on huutamista ja asiaan liittymättömien seikkojen esiintuomista, mutta kannattaa miettiä, missä määrin kukaan omistaa puolisoaan tai voi määrätä tämän toivomasta ja kokemasta nautinnosta.
Varmaan jossain päin maailmaa on kielletty se hierojalla käyminenkin, saati vastakkaisen sukupuolen lääkärin vastaanotto. Toisaalla sitten toki hierontaankin liittyy vähän muutakin loppuun.

 

[AnnaKoo]

Suhteen avaaminen tarkoittaa sitä, että halutaan muita ihmisiä. Onko tuo merkki kunnioituksesta tai rakkaudesta, jos halutaa paneskella muita ihmisiä? Näitä cuckkeja on paljon mm. Will Smith, joka nöyryyttää itseään. Jos normaali parisuhde ei maistu, kannattaa lopettaa se huono suhde ja löytää sellainen suhde, jossa seksi toimii ilman muita ihmisiä.

Sulla menee lahjakkaasti sekaisin rakkaus ja omistushalu.

 

[tuulispää]

Qllervon kirjoitusten perusteella sain sellaisen kuvan, että rakkautta ja ymmärrystä löytyy suhteessa vielä. Ja että vaikka suhde on avattu, niin luottamus on säilynyt ja keskustelu tuntuu olevan aika avointa.

AnnaKoo kirjoitti ettei ennusta hyvää suhteelle jos "avaamisen alkumetreillä tuntuu hiukan kaivelevan se mitä toinen kokee ja millaisia ulottuvuuksia itsestään löytää ".

Tietysti avoimen suhteen alussa tulee kaikenlaisia uusia tuntemuksia, kun tilanne on uusi. Mustasukkaisuus, kateus, riittämättömyyden tunne. Mielestäni on positiivista, että Qllervo on tunnistanut nämä tunteet ja alkanut käsittelemään niitä. Se voi viedä kauankin aikaa. Pääasia on kuitenkin se, ettei anna niille tunteille valtaa ja reflektoi tai projisoi niitä puolisoon. Koska siinä kohtaa mennään sitten huonolle alueelle.

Eihän se ole niin, että jos johonkin uuteen ryhtyy - oli se sitten harrastus, uusi suhde tai nyt tämä avoin suhde - niin jos alkumetreillä tulee jotain epämiellyttävää eteen, niin homma on tuhoon tuomittu. Eihän mikään uusi asia toimi niin. Kaikki on aina alussa hankalaa, ongelmia tulee eteen. Jos jää kiinni niihin ongelmiin, ei koskaan pääse eteenpäin. Kyse ei ole ongelmista, vaan siitä miten niistä pääsee yli.

Neuvoni Qllervolle on, että tutkistele näitä tuntemuksia ja yritä löytää mistä ne kumpuavat. Jos naisesi pitää rankasta seksistä ja nauttii siitä muiden kanssa, niin onko se sinulta pois jos teillä on rakkautta ja luottamusta? Toki tasapuolisuuden vuoksi toivottavasti sinäkin saat muilta vastaavia kokemuksia.

Pitäkää toisistanne kiinni ja keskustelkaa rakentavasti jos jokin kaihertaa.

Frank Pappa sanoi...kosketelkaa toisianne.

 

[Tatuks]

Aika monella menee nyt sekaisin seksi jota harjoitetaan siksi kun se on kivaa ja seksiä jota harjoitetaan parisuhteen "korjaamiseksi".

Tuskin on mikään ongelma jos pariskunta harrastaa swinger tai aisurihommia sen takia koska tykkäävät niistä. Kuka tahansa näkee eron siinä että johtuuko järjestely seksuaalisista haluista vai siitä että ollaan kyllästytty parisuhteessa.

Jos toinen osapuoli kirjoittaa tunnekuohuissa nettiin siitä että nainen kertoo kun naapurin maahanmuuttajalla oli iso kikkeli ja painoi menemään paremmin kuin sinä ikinä, niin en tiedä onko järkeä selittää "Ollaanpas sitä nyt ahdasmielisiä" tai "No cuckit on cuckeja". Kyseessä on ihan selvästi joko muutoksen pelko tai omistushalu tai muuta vastaavaa.

 

[melville]

Sulla menee lahjakkaasti sekaisin rakkaus ja omistushalu.

Siis onko tuo omistushalua, jos on sitä mieltä, että parisuhtessa ei paneskella muiden kanssa?

 

[jokuvaan123]

Pakko päästä vähän purkamaan tunteita. Ollaan oltu tyttökaverin kanssa yhdessä reilu 2,5 vuotta ja yhdessä asuttu reilu 1,5 vuotta. Tyttökaveri muutti toisesta kaupungista ja itselläkin oli muutto edessä, niin päädyttiin muuttamaan ehkä vähän turhan aikaisessa vaiheessa yhteen. Eka vuosi (2022) yhdessä meni ihan hyvin, tyttökaveri opiskeli ja valmistui 2022 loppuvuodesta. Siitäpä ne ongelmat sitten alkoivatkin...

Viime vuosi oli suoraan sanottuna rankka. Ensin tyttökaverilla oli vaikeuksia löytää töitä valmistumisen jälkeen, usean kuukauden niitä etsi ja haki kaikkia paikkoja mitä avautui. Sitten lopulta pääsi töihin (toiminimen kautta), ei mikään unelmapaikka alunperinkään, mutta parempi kuin ei mitään. Menemättä sen tarkemmin yksityiskohtiin, niin tyttökaverin työ voi olla joko ei-niin-fyysistä asiantuntijatyötä tai sit paljon fyysisempää, riippuen vähän millaisia asiakkaita tulee. Tietysti tässä paikassa asiakaskunta painottui jälkimmäiseen ja hyvin nopeasti tyttökaverilla alkoivat paikat hajoamaan. Kroppa ei yksinkertaisesti vaan tunnu kestävän työstä aiheutuvaa kuormitusta ja siitä seurannut kaikenlaista muuta terveyden reistailua. Juurisyytä ei ole virallisesti löydetty, mutta aina lomilla/taukoa pitäessä oireet helpottaa, joten hyvin selkeä yhteys noilla on. Uutta työpaikkaa tuo on etsinyt jo pitkän aikaa, muttei ole löytynyt, alalla tällä hetkellä huono työllisyystilanne. Eli tyttökaveri on täysin jumissa tuolla ja tekee ihan minimitunnit minkä kroppa jotenkuten kestää, vaikka olo onkin pääosin "kipeä".

Täysin ymmärrän tyttökaverin tuskan ja olen koittanut tukea kaikin puolin. Vaikeapa sitä on pitää lippua korkealla jos särkee kroppaa jatkuvasti. Olen mennyt asenteella, että parisuhteessa tulee haasteita vastaan ennemmin tai myöhemmin ja niistä selvitään kyllä yhdessä. Mutta todella rankkaa toisen tukeminen jatkuvasti on ja alkanut näkymään omassa jaksamisessakin. Ollaan tyttökaverin kanssa asiasta kyllä keskusteltu, mutta jotenkin asia ei tunnu oikein etenevän mihinkään. Viime syksy oli rankinta aikaa ja kävi lähelle, etten olisi päätynyt päättämään koko suhdetta, kun en yksinkertaisesti enää jaksanut. Keskustelin asiasta kuitenkin vielä kun halusin antaa mahdollisuuden suhteelle ja siinä sitten herkistyin, mistä tyttökaveri kai tajusi kuinka syvissä vesissä uidaan. Seuraava viikko oli "normaalein" pitkään aikaan, sen aikaa jaksoi tsempata ja sitten taas lopahti. Eli sama kaava jatkuu...

Tilanne näkyy aika monellakin tavalla arjessa:

• Tyttökaveri aina jaksaa voivotella ja valittaa asiasta, minkä seurauksena fiilis ja ilmapiiri on huono. Olen sanonut tästä, muttei tunnu vaikuttavan. Ymmärrän, että haluaa purkaa tunteitaan, mutta voisi jotenkin muuten kuin aina samoista asioista valittamalla.
• Työtuntien vähyydestä johtuen tyttökaverilla ei juuri ylimääräistä rahaa ole. Maksaa sovitun osuutensa vuokrasta ja menoista, mutta siihen se jääkin. Ei ole varaa tehdä mitään spesiaalimpaa, toki välillä käydään syömässä tms mutta rahaa ei ole reissaamiseen tai muuhun kalliimpaan.
• Tyttökaverilla ei riitä jaksaminen arjen pyörittämiseen. Tekee kyllä edelleen kotihommia, mutta jotenkin aloittaminen tuntuu vaikealta ja riidellään nykyään vähän väliä ties mistä askareesta. Mielestäni meillä arki pyöri hyvin ekana vuonna kun tyttökaveri vielä opiskeli, ei tullut riitoja ja molemmilla oli selkeät hommat ja homma vaan toimi. Tätä pidin suhteen isona vahvuutena, että yhteinen arki tuntui toimivan kivuttomasti. Nyt en ole enää niin varma.

Varmaan joku mainitsee, että tyttökaverisi kuulostaa masentuneelta. Olen samaa mieltä, varmasti on ottanut hänen psyykkeensä päälle tämä episodi. Olen monesti kannustanut häntä menemään terapiaan, muttei ole mennyt... Yleisin selitys on, ettei ole rahaa. Onhan se kallista, mutta omasta mielestäni mielenterveyden arvoa ei voi rahassa mitassa. Hänellä kumminkin riitti rahaa ostaa uudet harrastusvälineet vasti-ikään summalla, millä olisi käynyt monen monta tuntia terapiassa. Kovasti halusi ja on ne käyttöön menneet, niin ymmärrän sinänsä, mutta mieli kyllä teki sanoa että itse olisin käyttänyt tuon summan terapiaan. En kehdannut.

Jotenkin ihan hukassa tämän kanssa. Olen alkanut kyseenalaistamaan missä se raja kulkee, milloin on vaan pakko viheltää peli poikki ja todeta, etten jaksa enää. Jatkuva negatiivisuus on myös aiheuttanut sen, että näen tyttökaverin jotenkin hyvin negatiivisessa varjossa nykyään. Ainahan ihmisissä on hyvät ja huonot puolensa (ei kukaan ole täydellinen), mutta aiemmin oli helpompi keskittyä niihin hyviin puoliin ja hyväksyä ja sivuuttaa ne huonot puolet. Olen myös miettinyt, että jos tilanne vaikka nopeastikin palautuisi normaaliksi (tyttökaveri löytäisi töitä jne), niin palautuisiko kaikki enää kuitenkaan normaaliksi meidän välillä. En tiedä...

 

[Derzu]

Varmasti raskas tilanne, tiedän kokemuksesta, että on aika kuormittavaa, jos toinen on koko ajan negatiivinen työasioiden takia. Toisaalta omassa ex-suhteessa se selvästi väheni, kun asiasta rakentavasti keskusteltiin. Minusta kannattaisi puhua asiasta lisää, ja ei syyllistäen, vaan itseäsi avaten, että toinen tajuaisi mitä kaipaisit yhdessäololta. Voit myös itse kysellä häneltä, että kuinka hyvin hänen mielestään suhde voi toimia tässä tilanteessa? Ja mitä hän teidän yhteiseltä olemiselta eniten kaipaisi, tuskin sitä että puhutaan vain työasioista ja kolotuksista. Ehkä hänenkin mielestään suhteessa voisi olla enemmän jotain ihan muuta, tässä voisit antaa hänelle tilaisuuden kertoa siitä. Se osoittaisi, että välität hänestä ja haluat että hänellä olisi kivempaa, mutta että se tapahtuisi jotain muuta kautta kuin vain kuuntelemalla työhuolia.

Tämä kohta oli minusta tärkeä valonpilkahdus, joka toi heti mieleen, että kannattaisi yrittää:

Keskustelin asiasta kuitenkin vielä kun halusin antaa mahdollisuuden suhteelle ja siinä sitten herkistyin, mistä tyttökaveri kai tajusi kuinka syvissä vesissä uidaan. Seuraava viikko oli "normaalein" pitkään aikaan, sen aikaa jaksoi tsempata ja sitten taas lopahti.

Tuossa on minusta jotain hyvin tärkeää. Se saattaisi kertoa siitä, että enemmän keskustelemalla ja toisillenne herkistymällä, avautumalla, voitte löytää tienne syvemmälle keskinäiseen luottamukseen, arvostukseen ja välittämiseen. Se että tyttöystävääsi teki tuollaisen vaikutuksen, kun herkistyit ja avauduit, voi siis olla merkki että tässä voisi olla jotain. En mene vannomaan tietenkään. Mutta tulee vain mieleen että olisiko tuo "herkistyminen" sun puolelta se ovi mitä kannattaisi avata lisää? Kun kuitenkin voit muuttaa vain itseäsi, toista ei voi koskaan pakottaa muuttumaan. Etkä siinä mitään menetäkään, jos kokeilet tuota kautta. Suhteen päättäminen onnistuu kyllä myöhemminkin.

Sellaiset asiat, että hänellä on vähän rahaa tehdä mitään kivaa, ovat oikeasti aika toisarvoisia kun puhutaan ihmissuhteesta. Pitemmällä tähtäimellä se tilanne on todnäk ohimenevä ja tuossa tilanteessa kannattaa panostaa sellaiseen yhteiseen kivaan, joka ei ole riippuvaista kulutetun rahan määrästä.

Terapia olisi kyllä varmasti aika jees hänelle, ehkä sinullekin. Jos raha on hänelle kynnys, mutta todellista halua itsetutkiskeluun löytyy, niin ehkä voisi yrittää kirjojen avulla. Tsemppiä joka tapauksessa, ja muista: kommunikaatio ja avoimuus, mitään muuta tietä ei ole!

 

[namlepo]

Paljo teillä on ikää? Nuo mielenterveys jutut on siitä ikäviä ettei niistä ikinä enää parane kunnolla vaikka saisi hoitoakin. ( Ja tää tyttishän ei ole edes hoidossa). Ja ei sitä nykyään ainakaan julkiselta puolelta edes saa. Jäljet, kun jää aivoihin niin samoja jälkiä pitkinhän ne aina tuppaa menemään. Ihan viisainta on nyt ottaa lusikka omaan käteen ja miettiä että kannattaako omaa terveyttä menettää. Kokemuksesta sanon, että ei. Mutta kannattaahan sitäkin miettiä, että jos sä nyt sitten siivoilet sitä kämppää jonkun aikaa. Siivottavahan se on yksin ollessakin. Mutta joo paskaahan se on olla omaishoitajanakaan. Vuokrakämppä nii helppo erota.

 

[DädiFinn]

Uutta työpaikkaa tuo on etsinyt jo pitkän aikaa, muttei ole löytynyt, alalla tällä hetkellä huono työllisyystilanne.

Eikö halua tehdä muuta kuin oman alansa töitä? Jos kroppa ja psyyke ei kestä nykyistä työtä ja rahaa ei siltikään ole juuri lainkaan ylimääräistä, niin eihän tuossa ole kuin huonoja puolia.

Ja ei sitä nykyään ainakaan julkiselta puolelta edes saa.

Onkohan tässä paikkakuntakohtaisia eroja? Meillä kyllä saa julkiselta psykoterapiapelvelua, käyntimäärät kuukaudessa vaihtelee kaiketi tarpeen mukaan.

 

[FarColdDistance]

Eikö halua tehdä muuta kuin oman alansa töitä?

Jos on vasta valmistunut johonkin ammattiin, niin kummasti juuri niitä hommia moni haluaisi tehdä. Miksi siihen olisi muuten opiskellut.
Mutta offtopic.

 

[BongisKhan]

Jos on vasta valmistunut johonkin ammattiin, niin kummasti juuri niitä hommia moni haluaisi tehdä. Miksi siihen olisi muuten opiskellut.
Mutta offtopic.

Toki, mutta toisaalta jos ei oikeasti vaan pysty tekemään niin parempi vaan mahdollisimman nopeasti tehdä kurssikorjausta. Vaimon siskopuoli valmistui parturikampaajaksi, mutta aika pian valmistumisen jälkeen hän ilmeisesti herkistyi käytetyille kemikaaleille ja alkoi saamaan niistä todella pahoja allergisia oireita. Yritti kuitenkin muutaman kuukauden kaikenlaisilla kikkailuilla jatkaa töitä, mutta kroppa ja psyyke oli niin paskana, että' ei auttanut kuin lähteä uutta alaa etsimään. Tuo ei toki ole maailman mittavin koulutus, saati varmaan kovinkaan monen mikään unelma-ammatti, jossa haluaa väkisellä roikkua, mutta pointti kuitenkin säilyy: jos ei pysty, niin ei pysty, eikä se homma siitä tahtomalla parane. Tosiasian tunnustaminen on viisauden alku.

 

[j1m2]

Optimi tietenkin olisi että kaikki opiskelisi unelma ammattiin,työllistyisi helposti,palkka ,työajat ja työn kuormitus olisi kunnossa.Totuus vaan on että on paljon muoti ammatteja joissa vastavalmistuneena ei toteudu noista mikään.Töitä voi saada,mutta palkka on pieni,työ osa aikaista,työajat huonot ja jos valitat niin sanotaan että oven takana on tulijoita jonoksi asti.Toki ei aina ole asiat noin huonosti mutta kun tuohon soppaan lisätään kausivaihtelut,laman vaikutukset ynnä muut asiat niin voi käydä niin että vaikka opiskelujen alkaessa työtilanne on hyvä niin valmistuessa onkin päinvastoin.Jos varman päälle haluaa pelata niin pitäisi opetella ammatti jonka osaamista voi hyödyntää monessa työ tehtävässä ja pienellä lisäkoulutuksella voi vaihtaa toiseen hommaan.Ja tietenkin puhun koko ajan duunari ammateista,lääkärit ym.. ei kuulu tähän.

 

[Cereal killah]

Minullakin tyttöystävä kävi nuorena aikuisena pitkän kaavan mukaan sen haihatteluputken jossa mennään opiskelemaan ensin alaa joka kiinnostaa mutta sitten huomataan että sitä opetetaan yliopistossa tavalla joka ei olekaan yhtään kiinnostavaa, sitten mennään opiskelemaan taiteellista alaa joka kiinnostaa ja johon on vahvuuksia mutta jossa on tyyliin 10 työpaikkaa Suomessa, sitten mennään opiskelemaan alaa joka kiinnostaa ja jossa on hyvä mutta joka on fyysisesti liian kuormittavaa... päätyen lopulta tekemään oikeita töitä firmaan joka tekee jotain konkreettista (ja johon ei edes olisi tarvinnut mitään tutkintoja koska ne asiat opitaan töissä ).

Nämä on varmaan nuorilla naisilla aika yleisiä. Itsehän vain menin saman tien tylsään "työpaikkoja & rahaa" putkeen (IT & talous) mutta siinä on sitten se huonompi puoli että motivaatio voi välillä olla hakusessa kun eihän ne asiat sellaisella kosmisella tasolla määräänsä enempää kiinnosta.

Tai sitten voi kuulua siihen ehkä noin prosenttiin joka tekee työtä joka oikeasti kiinnostaa, josta saa hyvin rahaa ja vielä joku pätevä tutkinto aiheesta.
edit: eli siis jos tähän alkuperäiseen @jokuvaan123 viestiin tästä niin kai sitä jotenkin pitäisi saada se keskustelu että miten maailma toimii ja mikä olisi oikeasti realistista & mukavaa pidemmän päälle