Palkkakeskustelu

Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
534
Tähän sellainen vinkki, ihan yleisellä tasollakin, että jos kapasiteetti on jo täynnä ja esimies haluaa tyrkätä lisää hommia vaikka yrittää kieltäytyä, niin kysy ihan suoraan että mitä aiemmin sovituista hommista jätät tekemättä jotta nämä uudet saadaan tehtyä.

Tietysti jos esimies on sukua M. Ulkulle niin vatsaus voi olla jotain vittuilun ja epäkoherentin murinan välimaastossa, mutta ainakin olet tuonut selväsanaisesti esiin että työtilanteesi ei mahdollista uusien tehtävien ottamista ilman että jotain muuta jää tekemättä/myöhästyy.
Juuri näillä sanoilla olen näihin uusiin tehtäviin reagoinut, ja saanut vastaukseksi sellaisen litannian, että voisi kuvitella olevan töissä eduskunnassa. Sanotaan, että "sitten ne muut työt jää sinne taka-alalle ja uusi on tärkeämpää kun tulee laskutusta ulkopuolelle, mutta ei kyllä saisi yhtään jäädä jälkeen nämä muut työt mutta kyllähän ne jää sitten jälkeen siinä eikä se haittaa, mutta silti niitä kyllä seurataan ja vaikuttaa palkkioihin..." :confused:

No, mutta mun ei tarvii näitä enää miettiä. Se kuuluisa "joku muu" saa asioiden kanssa painia jatkossa. En tiedä itsekään kuka tuo joku muu sitten tulee olemaan, kun mulla ei ollut edes tuuraajaa lomien ajaksi.
 
poskiholisti

Team R&T
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
784

Kuulostaa kyllä hämmentävän kyvyttömältä johtamiselta. Hieman kuulostaa siltä, että käyttöastetta/kuormitusta tai mitään muutakaan mittareita ei juuri seurata tai pahimmillaan niitä ei yksikertaisesti ole, lukuunottamatta tietty laskutusprosenttia. Lisäksi palkkaus oli kyllä reilusti alakantissa.
 
Liittynyt
17.12.2016
Viestejä
428
Juuri näillä sanoilla olen näihin uusiin tehtäviin reagoinut, ja saanut vastaukseksi sellaisen litannian, että voisi kuvitella olevan töissä eduskunnassa. Sanotaan, että "sitten ne muut työt jää sinne taka-alalle ja uusi on tärkeämpää kun tulee laskutusta ulkopuolelle, mutta ei kyllä saisi yhtään jäädä jälkeen nämä muut työt mutta kyllähän ne jää sitten jälkeen siinä eikä se haittaa, mutta silti niitä kyllä seurataan ja vaikuttaa palkkioihin..." :confused:
Nyt olisi kyllä erittäin mielenkiintoista kuulla, minkälaisia kommentteja saat vanhasta paikasta irtisanoutumisen jälkeen.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
171
Hieman kuulostaa siltä, että käyttöastetta/kuormitusta tai mitään muutakaan mittareita ei juuri seurata tai pahimmillaan niitä ei yksikertaisesti ole, lukuunottamatta tietty laskutusprosenttia.
Juuri näin se menee meilläkin. Kaikki hommien aikataulutus (päällekkäisyys) on työntekijän harteilla ja hommat tehdään siinä kuuluisassa "jossain välissä". Ainoa mikä merkitsee on laskutusaste.
 
poskiholisti

Team R&T
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
784
Juuri näin se menee meilläkin. Kaikki hommien aikataulutus (päällekkäisyys) on työntekijän harteilla ja hommat tehdään siinä kuuluisassa "jossain välissä". Ainoa mikä merkitsee on laskutusaste.
Jos järkipuhe ei auta, niin kannattaa nostaa kytkintä.
 
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
534
Nyt olisi kyllä erittäin mielenkiintoista kuulla, minkälaisia kommentteja saat vanhasta paikasta irtisanoutumisen jälkeen.
Pitääpä päivitellä tässä tulevina päivinä kun olen saanut uuden sopparin ja siihen nimen alle. En tosin usko että aiheuttaa suurempaa draamaa, oma porukka kun on ollut todella hyvä koko uran ajan ja noiden johtajien kanssa ei mitään puheyhteyttä nyt ole muutenkaan, niin hyvässä kuin pahassa.
 
Mikäli siellä on johtoporras totaalisen ulkona operatiivisesta toiminnasta, niin parhaat draamathan siellä käydään teikäläisen lähdön jälkeen, varsinkin jos aiemmin hoitamasi hommat jäävät sen kuuluisan "jonkun muun" tontille :kahvi:
 
Liittynyt
15.04.2020
Viestejä
1 128
Mulla on kokemusta siitä että ostetaan palvelu uudelta työnantajalta kolminkertaiseen hintaan ja ainoastaan koskien kyseistä kriittistä toimituselementtiä.

Tuo saattaa johtaa tosi mukavaan tilanteeseen kun pääsee eroon kaikesta ylimääräisestä tauhkasta ja tulotaso siinä samalla kasvaa merkittävästi.
 
Liittynyt
11.11.2016
Viestejä
1 903
Juuri näin se menee meilläkin. Kaikki hommien aikataulutus (päällekkäisyys) on työntekijän harteilla ja hommat tehdään siinä kuuluisassa "jossain välissä". Ainoa mikä merkitsee on laskutusaste.
Tämä! Niin sanottu itsensä johtaminen on päivän sana, ja jatkuva kiire ja stressi on vain asennekysymys.

Itse olen "tuurannut" talosta lähtenyttä ylempää toimihenkilöä 2020 keväästä lähtien. Liksa nousi säälittävät 200 euroa tämän tuurauskuvion jälkeen, ja ei tule todennäköisesti nousemaan, kun posiota ei ole vieläkään avattu. Mitä nyt olen tämän kollegoiden palkkataulukoita katsonut niin peruspalkka tulisi olla vähintään 800 euroa enemmän kuin mikä nykyisessä palkassani.
 
Liittynyt
08.12.2019
Viestejä
645
Usein vähän isommissa firmoissa on vielä jotain palkkataulukoita ja vaativuusluokituksia ja vaikka mitä, joiden kanssa pitää sitten pelata jos haluaa jotain isompia korotuksia saada läpi, kuin pelkkiä indeksikorotuksia.
Nä on kyllä hyviä korporaatioissa..

Itsellä tuli palkkaluokka "täyteen" tittelillä xxx Manager eli en olisi enää saanut käytännössä pelkkiä pakollisia yleiskorotuksia vaikka kuinka olisi sykkinyt. Ulkomailla istuva oma esimies sai jotenkin temppuiltua suhteillaan hommaan niin, että nykyään titteli on Head of xxx ja taas on palkkaskaalaa ylöspäin sekä sain mojovan kertakorotuksen, koska palkkani oli skaalan alapäässä. Hommat siis pysyivät identtisinä, ainoastaan "jouduin" Suomen maayhtiön johtoryhmään eli kerran kuukaudessa pitää istua kokouksessa ja käydä jossain strategiapäivissä ryyppäämässä kylpylähotellissa tms.

Suomen HR-tädin ilme tämän kuvion selvittyä oli tyyliä tonnin seteli :D
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 196

Taisi "esimies" olla toimariporrasta kun ei kukaan muu voisi junailla jannuja johtoryhmään pelkän palkankorotuksen tähden.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 898
Taisi "esimies" olla toimariporrasta kun ei kukaan muu voisi junailla jannuja johtoryhmään pelkän palkankorotuksen tähden.
Noissa isommissa puljuissa, joissa on portaita tyyliin maayhtiö -> maanosayhtiö tai maanosaorganisaatio -> jne, saattaa olla toimari suomessa jonkun tyyliin Head of Nordics alla, joka on taasen sen Head of Europe tjsp alla. Siinä Suomen johtoryhmän yläpuolelta saattaa löytyä useita kymmeniä ellei jopa sata tyyppiä eri johtoryhmissä. Nähty melkoisia virityksiä myös siitä, miten paikallisen maan johtoryhmällä ei ole juuri minkäänlaista käytännön päätösvaltaa. HR on lisäksi voitu viedä johonkin korkeampaan organisaatioon, jossa päätetään kuka palkataan ja mitä palkkaa sille maksetaan jne. Ostohankinnat päätetään jossain muualla eikä paikalliseen kehitykseen voida panostaa, koska ei ymmärretä paikallisia tarpeita. Suunnilleen asiakaskeissit menee ohi kun ei voida tarjota palveluita vaikka se olisi järkevää ja kannattavaa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
07.01.2017
Viestejä
693
Omalla kohdalla joskus kun myyntihommia yritettiin vyöryttää ilmaiseksi muiden hommien lisäksi, niin vastaavasti myyjän palkkaakaan ei saanut, koska "myynti kuuluu kaikille työntekijöille". Ei ihmekään kun ruotsalaiset pyyhkii lattiaa myyntiosaamisella. Pidän jotenkin todella outona ajatuksena, että myynti olisi sellaista esim. klo 12-13 tehtävää sivupuuhastelua. Liittyen siis tuohon Tachin kokemaan tehtävien lisääntymiseen hiljalleen.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
215
Palkka nousi 2300e->3700e kesän tietämillä. Vaihdoin alipalkatusta paikasta, jonka sain harjoittelun jälkeen vähän isompaan firmaan. Noin vastavalmistuneena vähän ymmälläni kun junioristatuksella kuitenkin sisään tulin, mutta jos oikein tajusin niin firmalla on yhtenäinen palkkapolitiikka, minkä takia villissä pohjolassakin nautitaan pääkaupunkiseudun palkoista. Tai sitten en vain tiennyt alan keskiarvoa, ja olin myymässä itseä liian halvalla. Ei varmaan ihan heti tule tilannetta, missä työnantaja laittaa palkkatoiveeseen sen tonnin lisää...
 
Liittynyt
11.03.2017
Viestejä
143
Saako udella vähän lisää alasta? Itsellä melkein sama tilanne kuin sinulla aiemmin, kun juuri valmistumassa ja palkka suht heikko. Itsellä automaatiopuoli.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
215
Web-kehitystä nykyaikaisilla frameworkeillä. Pääsääntöisesti fronttia tehnyt tähän asti, mutta mahdollisuuksien mukaan on myös tarjolla backia DevOpsia. Mahdollisuuksien sijaan voisi varmaan sanoa, että on myös olettamus että niitä otetaan ajan myötä haltuun.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 935
Saako udella vähän lisää alasta? Itsellä melkein sama tilanne kuin sinulla aiemmin, kun juuri valmistumassa ja palkka suht heikko. Itsellä automaatiopuoli.
Suunnittelutoimistot maksavat surkeita palkkoja, ala on yllättävän kilpailtu vieläkin vaikka paikkoja automaatio-osaajille onkin paljon tarjolla. Tässä eräs DI oli suunnittelutoimiston kautta tuotefirmalla ja kun vaihtoi tuotefirmalla sai sen 1k€ lisää liksaa.

Suunnittelutoimistosta suunnittelutoimistoon vaihtamalla on vaikea saada merkittävästi enemmän.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
401

Itsellä nousi alun riistopalkkasta ihan hyvin. Eli konsultista konsultiksi. Enemmänkin olisi varmaan pitänyt kehdata kysyä, mutta paikakunalla johon muutin on vähemmän tarjontaan. Tietysti TES tuossa vaihtui skollista tietotekniikan palvelualan soppariin. Suunnittelualahan on kyllä järkyttävästi jäljessä tietotekniikasta vaikka hommat olisivat täysin samoja.
 
Mikä on riistopalkasta ihan hyvin? 2500€ ja nyt saat 3200€? Tämä esimerkkini pääsi yli 4k€ sieltä reilusta 3k€:sta.

SKOL on kyl tosiaan iso osa ongelmaa.
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
1 150
Meidän palkkataulukko päättyy sinne 2400€ luokkaan max henkilökorotuksineen. (omat prosentit huomattavasti alle) .Joutuisuus palkkiot päälle niin pääsee 30k vuosiansioille.

Ovat muokkaamassa nykyistä joutuisuus järjestelmää. Joten saa nähdä minne päädytään.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
534
Nyt olisi kyllä erittäin mielenkiintoista kuulla, minkälaisia kommentteja saat vanhasta paikasta irtisanoutumisen jälkeen.
Tämäkin tuli tuossa hoidettua, aika järkyttyneenä irtisanominen otettiin vastaan. Ylempi johto yritti damage controllin merkeissä saada jäämään asiantuntijatittelillä ja 500€ palkankorotuksella. Jostain kumman syystä en ollut kiinnostunut.
 
Liittynyt
21.11.2016
Viestejä
6 108

Ehkä ne tulevaisuudessa sitten tajuaa vittuilun sijasta ottaa työntekijöiden sanomiset tosissaan ettei tarvitse kahlata nilkkoja myöden ulosteessa kun joku avainhenkilö nostaa kytkintä.

Oliskohan joku työtehtävien järkeistäminen ja 500 euroa lisää kuussa riittävän ajoissa saanu sut olemaan hakematta uutta työpaikkaa? Nyt sitten yritetään kun työntekijä on jo nostanut kytkintä...
 
Liittynyt
21.12.2016
Viestejä
2 318

justice.jpg

Edit: joo tiedän että ei saa vastailla kuvilla mutta tämä vaan kuvasi tätä tilannetta niin hyvin että oli pakko.

Edit 2: Meni kahden käyttäjän lainaukset sekaisin kun vahingossa lainasin kummatkin ja sitten editoin käsin toisen pois, että älkää ihmetelkö mitä tässä sekoilen.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
534
Ehkä ne tulevaisuudessa sitten tajuaa vittuilun sijasta ottaa työntekijöiden sanomiset tosissaan ettei tarvitse kahlata nilkkoja myöden ulosteessa kun joku avainhenkilö nostaa kytkintä.

Oliskohan joku työtehtävien järkeistäminen ja 500 euroa lisää kuussa riittävän ajoissa saanu sut olemaan hakematta uutta työpaikkaa? Nyt sitten yritetään kun työntekijä on jo nostanut kytkintä...
Tuskin olisin hakenut jos olisivat vaikka vuoden alussa näitä tarjonneet. Tosin olen onnellinen että eivät sitä tehneet, konsulttina ura- ja palkkakehitys on ihan eri tasolla kuin mitä nykyisessä olisi ollut.

Työkaverit onnittelivat ja kiittelivät kovasti, nyt heilläkin todennäköisesti tapahtuu jotain palkkakehityksen suhteen. Muutama kertoi itsekin harkinneensa työpaikan vaihtoa.
 
Jbk

Liittynyt
27.09.2018
Viestejä
66
Tämäkin tuli tuossa hoidettua, aika järkyttyneenä irtisanominen otettiin vastaan. Ylempi johto yritti damage controllin merkeissä saada jäämään asiantuntijatittelillä ja 500€ palkankorotuksella. Jostain kumman syystä en ollut kiinnostunut.
Tämä on se mikä motivoi itseäni eteenpäin. Pari vuotta tarvii vielä jaksaa, että saa papereita ulos ja pääsen ehkä tekemään samat.

Kun tietää, että omalla työllä on arvoa, mutta sitä ei nähdä/ tai haluta nähdä ja palkkaa ei ylös saa, niin pakko se itsekin kytkintä nostaa.
 
Liittynyt
21.12.2016
Viestejä
2 318
Tämä on se mikä motivoi itseäni eteenpäin. Pari vuotta tarvii vielä jaksaa, että saa papereita ulos ja pääsen ehkä tekemään samat.

Kun tietää, että omalla työllä on arvoa, mutta sitä ei nähdä/ tai haluta nähdä ja palkkaa ei ylös saa, niin pakko se itsekin kytkintä nostaa.
Itsehän pääsin tämän tekemään alkuvuodesta. Oli kyllä mukava kuulla kun pomo sanoi "Ei sua varmaan enää saa käännytettyä jäämään?".

Mun lähdön jälkeen on kävellyt niin paljon lisää rahaa työntekijöiden muodossa pois samalta työnantajalta että ei voi olla muuta kuin vahingoniloinen :sbsmile:
 
  • Tykkää
Reactions: Jbk
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
534
Tämä on se mikä motivoi itseäni eteenpäin. Pari vuotta tarvii vielä jaksaa, että saa papereita ulos ja pääsen ehkä tekemään samat.

Kun tietää, että omalla työllä on arvoa, mutta sitä ei nähdä/ tai haluta nähdä ja palkkaa ei ylös saa, niin pakko se itsekin kytkintä nostaa.
Itekkin mietin että otan ensin paperit ulos ennenkuin lähden, mutta en jäänyt sitä odottamaan. 2023 keväällä vasta maisterinpaperit ulos.
 
  • Tykkää
Reactions: Jbk
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
1 514
Itsehän pääsin tämän tekemään alkuvuodesta. Oli kyllä mukava kuulla kun pomo sanoi "Ei sua varmaan enää saa käännytettyä jäämään?".
Vähän sama. Mulla ei varsinaisesti ollut palkkauksen osalta mitään negatiivista sanottavaa edellisestä duunista kun maaliskuussa hommia vaihdoin, oli vaan käynyt se perinteinen että muutaman vuoden talossa olleena oli jäänyt aivan liikaa riippuvuuksia tuotteisiin joista minun ei olisi pitänyt olla vastuussa mutta kuitenkin tavallaan olin. Pomo laittoi toki viestiä pari viikkoa oman lähdön jäljiltä että päätyi itsekin vaihtamaan maisemaa.
 
Liittynyt
27.06.2017
Viestejä
316
Tässä ne vuodet jolloin oltu valmistumisen jälkeen vakinaisena (koko vuosi töitä). Peruspalkka hilautunut jatkuvasti ylöspäin. Heittoa tuonut bonarit, lisät, ylityöt, yms. IT-ala pk-seudulla.

2013 ~49k
2014 ~57k
2015 ~53k
2016 ~57k
2017 ~57k
2018 ~70k
2019 ~69k
Päivitystä

2020 ~66k (ylitöitä ja päivystystä vähemmän kuin edellisinä vuosina. Pieni palkankorotus.)
2021 ~75k (työpaikka vaihtui, ei ylitöitä)
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 916
Päivitystä

2020 ~66k (ylitöitä ja päivystystä vähemmän kuin edellisinä vuosina. Pieni palkankorotus.)
2021 ~75k (työpaikka vaihtui, ei ylitöitä)
Komeaa katseltavaa tuo kehitys. Näin sen toivoisi jokaisella työsuhteisella olevan, toki suhteessa työn vaativuuteen ja siten palkkatasoon. Harmillisen monella vaan esim. 10 vuoden aikana ainoat mahdolliset korotukset ovat yleiskorotuksia tai muita näennäisiä muutaman kymmenen euron nostoja kuukaudessa. Toki aktiivinen pitää itsekin olla ja kuten sun listasta voi päätellä, ahkeruus palkitaan ja vaihtamalla paranee. :)
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
535
Kuinka isoja palkkan korotuksia olette saaneet samassa firmassa ilman tehtävän vaihtoa?
 
Liittynyt
06.02.2017
Viestejä
2 775
Kuinka isoja palkkan korotuksia olette saaneet samassa firmassa ilman tehtävän vaihtoa?
Eipä paljoa paskaakaan.

2007-2016 olin samassa firmassa ja liksat
2007 ~63te
2008 ~72te
2009 ~65te
2010 ~69te
2011 ~68te
2012 ~69te
2013 ~71te
2014 ~77te
2015 ~72te
2016 ~73te

Heilunta johtuu vuosittaisista bonareista. Oisko 10v aikana peruspalkka noussut joku 800e/kk.

2017 vaihdoin firmaa ja vuosipalkka nousi heti >15%, uusi vaihto 2020 alussa ja vuosipalkka nousi 40%.
 
Liittynyt
01.11.2019
Viestejä
41
Itse irtisanouduin maanantaina ja tulevassa paikassa tulee olemaan:
- paljon mielenkiintoisemmat työtehtävät (sellaista, josta koulusta "unelmoin")
- 500€ palkankorotus (olisi parhaimmillaan tullut 900€, mutta tietyt lisäetuudet vei matalamman kk-palkan puolelle)
- paljon parempi työkalu-stack
- aivan hemmetisti mielenkiintoisempi toimiala

En ole hetkeen näin innoissani ole ollut töistä.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
137
Minkälaista liksaa järjestelmäintegraatiota tekevät jampat saa nykyisin? Esim. jos tehtäväkenttään kuuluu REST apien sovittamista toisiinsa, konttien kasailua, organisaatioitten yhdistämistä, 2fa:n pulttaamista yhteen jne.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 935
200-300€ kertakorotukset on ollut suurimpia.

työpaikkaa vaihtamalla sitten esim. +800€ ja +1800€ /kk.

Maata vaihtamalla sitten aika paljon enemmän.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
455
20V samassa firmassa ja palkka on noussut 6000€/kk alkuperäisestä. 3s toimenkuva, 1 kiristys, pari kahden roolin yhdistämistä ja löysät pois
 
Liittynyt
14.02.2017
Viestejä
1 347
9,5 vuotta samassa firmassa ja palkka on noussut 1500€ alkuperäisestä
Itsellä 10v, samat työtehtävät, firman sisäinen IT tuki, palkka noussut 2k->2.5k->3k->4k ja ton 4k jälkeen saanut lisää hyviä etuuksia joten ei ole tarvinnut rahallista korvausta nostaa.

Kuinka isoja palkkan korotuksia olette saaneet samassa firmassa ilman tehtävän vaihtoa?
Joten oma vastaus tähä kysymykseen on 1k€ lisää kk palkkaan samoilla tehtävillä. Isoin syy tähän oli että sain koulusta paperit ulos ja näytin pomolle palkkataulukkoa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
201
Ekasta oman alan aloituspalkasta on tultu 400% ylöspäin - noin 13v jakso.

Olen koittanut pitää kiinni siitä, että vähintään 2v välein palkkaa korjataan ja olen siinä onnistunut sellaisilla 150-400e summilla.
Kerran kilpailutilanteessa suullisesti luvattiin +600e, joka sitten virallisen lapun (ja sen jälkeen kun ehdin jo toiseen paikkaan ilmoittamaan kiitos ei) saadessa olikin 300e. Suuttumisen jälkeen sain sen nostettua 400e, mutta armoton vitutus jäi. Sama vitutus riitti vuoden päähän ja lähdin uuteen paikkaan +700e/kk korotuksella+muut edut, enkä edes kysellyt silloiselta työnantajalta vastatarjousta.

Olen ollut palkkaan tyytyväinen jo viimeiset 5v, mutta olen silti pyytänyt säännöllisesti korjausliikkeitä. Viimeiset 2 korotusta on ollut yhteensä vajaa 700e.
 
Liittynyt
11.11.2016
Viestejä
1 903
Kuinka isoja palkkan korotuksia olette saaneet samassa firmassa ilman tehtävän vaihtoa?
Koeajan jälkeen noin 250 euroa bruttona lisää, ja sen jälkeen ollut ensimmäiset +120 ja toiset +120 euroa, kun vastuualueita ja projekteja on lisätty. Vuosittaiset kissanpaskan kokoiset TES-yleiskorotukset toki näiden päälle, eli jotain 0,6% palkankorotuksia. HR näkökulmasta palkka on täysin tapissa, joten ainoa vaihtoehtoa on vaihtaa vaativampaan tehtäväkuvaan tai toiseen firmaan.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 384
Viestejä
4 159 193
Jäsenet
70 410
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom