Palkkakeskustelu

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja H0rna
  • Aloitettu Aloitettu
Itse vaihdoin alaa aikuiskoulutustuen avulla. Sain sitä n. 1700 €/kk noin 9 kk ajan, jonka jälkeen sain palkallisen harjoittelupaikan uudelta alalta. Tein myös kesät vanhan alan hommia, koska se oli paremmalla palkalla. Ei olisi onnistunut oma alanvaihto ilman tuota tukea. En ihan nelikymppinen velä ollut, mutta kuitenkin selvästi yli 30 oli ikää kun tuon aloitin.

Kun kerran palkkakeskustelu on, niin viimeisin tilinauha sanoi 5800 €/kk ilman mitään ekstroja.
 
Niin siis käyt töissä samaan aikaan ?

Kyllä, tuolla muutava viesti aikaisemmin mainitsin että opiskelen momimuotona. Eli se yleensä tarkoittaa että työn ohessa. tällä hetkellä yksi päivä viikossa lähiopiskelua, jolloin pitää olla pois töistä joten tulot pudonneet sen 20%. eli siis joku 850€/kk tippuu tulot ja aikuiskoulutustuki olisi sen reilun satasen/kk. ja kohta sekin kai loppuu. Palkka olisi n. 4300€/kk jos kävisin täyspäiväisesti töissä. Samaan aikaan lainat ja yhtiövastikkeet ja kaikki muut menot pomppaa...
 
Kilpailijalta tarjous 5000e/kk + vuosibonukset. Pyysin että käydään tarkemmin läpi tuota mistä ja miten bonukset määräytyy, mutta karkeasti kuulemma summa on n. 1-4kk palkan suuruinen riippuen miten on projektit menneet.
Työmatka kasvaa konttorille kasvaa nykyisestä 15min --> 40min suunta. Etätyötä periaatteessa saa tehdä niin paljon kuin haluaa, mutta olen sen tyyppinen, että parhaiten töitä saan aikaan konttorilla ja siksi sinne yleensä haluankin mennä.
Kyseessä pieni yritys, kun nykyinen on suomen suurin ja alansa markkinan johtaja.

Työnkuva on sama. Projektien suuruus todennäköisesti kutistuu useampiin pienempiin, kun nykyisessä olisi tulossa megaluokan ryhmäprojekteja.

Viihdyn nykyisessä firmassa ja meillä on hyvä meininki konttorilla ja työnantaja pariviikkoa sitten kehityskeskustelussa lupasi pienehköä palkankorotusta edelliseen 200-300e/kk.

Lähtisittekö rahan perässä itse näillä spekseillä?
Eihän tuosta tulisi kuin roposia korotusta nykyiseen.
Nyt 4300+300eur korotus, tarjottu 5000eur. Erotukseksi jää 400 eur, tossa tuloluokassa "lisäveroprosentti" alkaa olla aika lähelle 50% eli tuosta ei jää sulla käteen kuin 200eur/kk.
Työmatkoihin 50 min enemmän per päivä, tekee kuussa 17 tuntia. Työmatkoihin kuluneen ajan jos laskee niin tuo on huonopi diili kuin sun nykyinen ja tuo melkein 1 tunti lisää päivässä työmatkoihin ei omaa elämää ainakaan piristäisi.

Ainakin kuulostelisin prospect-firman työilmapiiriä ja fiiliksiä hyvinkin tarkkaan, pikkufirmoissa on usein etunsa mutta voivat olla myös melko "erikoisia" työpaikkoina.
Ihan eri asia sitten jos et viihtyisi nykyisessä työpaikassa.
 
Tarkennetaan siis nyt vielä:

Nykyinen palkka 4300e/kk. Tähän on luvattu pieni palkankorotus. Pyysin 500e, mutta esimies sanoi heti ettei voi korottaa noin paljon. Arvelen tästä, että korotus tulee olemaan 200e. Tämän lisäksi saan joka kuukausi bonuksia laskutusten mukaan. Keskimäärin bonukset oli viimevuonna n. 300e/kk.
Eli nykyinen palkka on n. 4600e/kk+ tulossa oleva korotus vuodenvaihteessa = 4800e/kk arviolta.

Kilpailijan tarjous on 5000e/kk, mutta tämän lisäksi minulle maksetaan kerran vuodessa suoritukseen perustuva bonus joka puheiden mukaan mitä vaan 5000-20 000e/v väliltä. (1-4kk palkkaa vastaava suuruus).

Tuo työmatkaan kuluva aika on kyllä ikävä asia. Toki etäpäiviä ja projektikohteissa on myös osa työajasta, eli ihan joka päivä ei tarvitse konttorille ajaa.
 
2013 ~49k
2014 ~57k
2015 ~53k
2016 ~57k
2017 ~57k
2018 ~70k
2019 ~69k
2020 ~66k (ylitöitä ja päivystystä vähemmän kuin edellisinä vuosina. Pieni palkankorotus.)
2021 ~75k (työpaikka vaihtui, ei ylitöitä)
2022 ~87k€ palkka korjaantui vuoden aikana kivasti joka näkynee ensi vuoden tuloissa. Maltillisesti ylitöitä ~100h koko vuonna.

2023 ~115k Ei ylitöitä. Tuntuu että näin palkollisena aletaan olla lähellä maksimia, friikkuna pääsisi hieman optimoimaan verotusta.
 
Tarkennetaan siis nyt vielä:

Nykyinen palkka 4300e/kk. Tähän on luvattu pieni palkankorotus. Pyysin 500e, mutta esimies sanoi heti ettei voi korottaa noin paljon. Arvelen tästä, että korotus tulee olemaan 200e. Tämän lisäksi saan joka kuukausi bonuksia laskutusten mukaan. Keskimäärin bonukset oli viimevuonna n. 300e/kk.
Eli nykyinen palkka on n. 4600e/kk+ tulossa oleva korotus vuodenvaihteessa = 4800e/kk arviolta.

Kilpailijan tarjous on 5000e/kk, mutta tämän lisäksi minulle maksetaan kerran vuodessa suoritukseen perustuva bonus joka puheiden mukaan mitä vaan 5000-20 000e/v väliltä. (1-4kk palkkaa vastaava suuruus).

Tuo työmatkaan kuluva aika on kyllä ikävä asia. Toki etäpäiviä ja projektikohteissa on myös osa työajasta, eli ihan joka päivä ei tarvitse konttorille ajaa.
Palkan takia en vaihtaisi jos nykyisessä hommassa hommat on kivoja ja työilmapiiri hyvä (vrt 4800e nyt ja ilmapiiri hyvä tai 5000e ja ilmapiiristä ei tiedä). Toki sitten lasket mitkä asiat painaa eniten. Tuo sitten "puheiden" mukaan 5-20k voi olla tosiaan mitä vain. Hiukan vaikuttaisi päätöksessä ,että tienaatko sen 20k ylimääräistä vai voidaanko sanoa, että "tänä vuonna ei tule bonuksia" eli onko tuo suoritukseen perustuva bonus merkattu ihan soppariin? Meillä esim bonukset saattaa tulla kerran vuodessa riippuen miten yritys pärjää, yhtä hyvin voivat sanoa ettei bonuksia tänä vuonna, joten en laske niitä mukaan.
 
Juu, ei työmatkaa kannata hilusten takia moninkertaistaa, jos nykyisessä paikassa viihtyy. Se on sitten toinen asia, jos uusi yritys tarjoaa urapolkuun jotain tms. Jos on valmis lähtemään, niin avoimin kortein nykyisen suuntaan tarjouksesta viestiminen voisi olla vaihtoehto. Yleensä sieltä niitä pikkuhiluja löytyy, jos työntekijän haluavat pitää. Tai jos moisesta tarjouksesta keskustelusta noisee paskamyrsky, niin kertonee ehkä firman hr:stä ja esimiehestä jotain. Ts. itse yrittäisin saada nykyiseen vähän paremman lisän kohteliaasti kertomalla, että sain houkuttelevan tarjouksen muualta.
 
Palkan takia en vaihtaisi jos nykyisessä hommassa hommat on kivoja ja työilmapiiri hyvä (vrt 4800e nyt ja ilmapiiri hyvä tai 5000e ja ilmapiiristä ei tiedä). Toki sitten lasket mitkä asiat painaa eniten. Tuo sitten "puheiden" mukaan 5-20k voi olla tosiaan mitä vain. Hiukan vaikuttaisi päätöksessä ,että tienaatko sen 20k ylimääräistä vai voidaanko sanoa, että "tänä vuonna ei tule bonuksia" eli onko tuo suoritukseen perustuva bonus merkattu ihan soppariin? Meillä esim bonukset saattaa tulla kerran vuodessa riippuen miten yritys pärjää, yhtä hyvin voivat sanoa ettei bonuksia tänä vuonna, joten en laske niitä mukaan.

Jep. Oli tarkoitus pitää palaveri vielä rekrytoijan kanssa ensiviikolla ja käydä tuota bonus asiaa tarkemmin läpi. Tunnen ennestään siis tämän rekryäjän ja hän sanoi, että esim. edellisessä firmassa ei ollut koskaan mahdollista saavuttaa maksimi bonuksia, mutta tässä hänen nykyisessään firmassa
se ei olisi edes kovin vaikeata.

Hyvä bonussysteemi on sellainen joka kannustaa työtekijää hoitamaan työnsä hyvin jonka lopputuloksena on firmalle ja työntekijälle win/win tilanne.
Valitettavan usein bonus systeemillä vain perustellaan huonompaa palkkaa, "koska on mahdollisuus" tienata näin paljon ja näin paljon, mutta todellisuudessa maksimi bonukset vain on olemassa paperilla.
 
Hyvä bonussysteemi on sellainen joka kannustaa työtekijää hoitamaan työnsä hyvin jonka lopputuloksena on firmalle ja työntekijälle win/win tilanne.

Noinhan ne bonukset tosiaan pitäisi olla. Nykyään on sellaiset bonukset että käytännössä konsernitason "cash flow" on ratkaisevin tekijä. Isossa firmassa tuohon ei omalla tekemisellä ole kuin teoriassa merkitystä joten bonarit tulee tai on tulematta itsestä riippumatta. Tosi heikko systeemi.
 
Meillä juuri näin eli firman cash flow ratkaisee. Jos jokaisella osa-alueella menee hyvin niin saadaan 1-2kk vastaava palkka. Kuitenkin bonus systeemiä ei mainita rekryissä tai sen aikana ellei joku erikseen kysy. Saatat saada tai sitten et.
 
Ei ole valmistumisen jälkeen 6 vuoden aikana tullut kuin ensimmäisenä vuonna pieni vuosibonus, vaikka molemmissa firmoissa tämmöiset firman vuositulokseen perustuvat bonusmallit ovat olemassa. Muina vuosina koko firman "heikko taloustilanne" on tarkoittanut, ettei henkilökohtaisia bonuksia ole jaettu. Ne kun ovat riippuvaisia muustakin, kuin henkilökohtaisesta tai oman osaston tuloksesta.

Yhtenä vuonna lähin esimies sai hyvin onnistuneelle tiimilleen (n.15 hlö) jonkun 1000€ joulubonuksen neuvoteltua, vaikka koko firman talousluvut eivät olleet kovin mairittelevia.

Yleensä näissä isommissa (>500 hlö) useita toimipisteitä ja toimialoja sisältäviä firmoja (omat kokemukset rakennusalalta) tuntuu yhdistävän, että osa osastoista tekee timanttista tulosta, osa joko nollatulosta tai jopa hieman persnettoa ja iso hallinto/paljon johtajia varmistavat sen, että muutama kannattava yksikkö ei koko lafkan taloutta saa pidettyä merkittävästi positiivisena.
Tietää melkein poikkeuksetta, että nyt alkuvuodesta taas julkaistaan bonustaulukot ja tavoitteet esim. liikevaihdolle/tulokselle, niin voi melkein suoraan nähdä, ettei mitään joulubonusta ole tänäkään vuonna tulossa. Ei tuommoinen bonusmalli ole millään tavalla kannustava.

Ylempien toimihenkilöiden TES taas varmistaa, että palkka ei ainakaan inflaation mukana tule nousemaan, kun tälle vuodelle neuvoteltu 2.3% kokonaisvaikutus palkkasummaan (minimissään 1.3% palkankorotus jokaiselle) on yksi vitsi kun inflaatio laukkaa lähes 10% vauhtia. Viime vuonna korotus oli 2,5% ellen ihan väärin muista, pennosia kuitenkin.
 
Viime vuonna ja vielä alkuvuodesta noissa inflaatiolukemissa mentiinkin, mutta kesän jälkeen ne ovat jo puolittuneet ja allekin. Lokakuussa esim. elintarvikkeiden hintojen vuosimuutos oli neljä %. Toki tuossa ehti jo palkka jäädä hintakehityksestä, eli sinänsä ei muuta tilannetta.

1701678371964.png
 
Laitetaas oma palkkakehitys. Alanvaihdon jälkeen tietoturvahommia konsulttina samassa firmassa nyt hieman yli 5 vuotta. Aikaisempi työkokemus ei mitenkään relevanttia. Suluissa suunnilleen jaksojen kesto. Alussa olisi pitänyt pyytää enemmän tai vaihtaa vaan työpaikkaa. Esimiesten vaihtumisen myötä palkkakin kehittyi paremmin.

Kesäharjoittelija 2400€/kk, pyysin 3000€ mutta palkkaus suoraan TES:n mukaan (3kk)
Junior 2800€, pyysin 3000€ (16kk)
Mid 3450€, sain mitä pyysin, olisi pitänyt pyytää enemmän (16kk)
Mid 3900€, joka nousi 4000€, sain mitä pyysin (12kk)
Mid 4500€, joka nousi 4600€, sain mitä pyysin (18kk)
Senior 5300€, pyysin 5500€
Minkälaista hommaa tuohon tietoturvakonsultointiin kuulu? Tietoturva-alan palkat kiinnostaa varsinkin ohjelmistokehityksen ja penetraatiotestauksen kulmasta. Heikosti löytyy tietoa ja henkilöitä, joiden kanssa asiasta keskustella.
 
Teknistä tietoturvatestausta, lähinnä web-sovelluksia. Oman kokemukseni mukaan sovellustarkastuksia tehdään paljon enemmän kuin esim. network pentestejä tai mitään kovempaa red teamausta. Muissa firmoissa voi tietysti olla erilaista, en ole kovin verkostoitunut. IOT ja muita laitetarkastuksiakin näkyy jonkin verran. Penetraatiotestaus on sitä seksikkäintä juttua jota kaikki haluavat tehdä, mutta ei ole hirveästi tarjolla. Koodikatselmointi voi olla aika hyvä spesialiteetti jos omaa ohjelmistokehitystaustaa.

Ulkomailla normaali pentestaaja voi kuulemma saada vähemmän palkkaa kuin esim appsecin osaaja koska kaikki haluavat olla pentestaajia. Olettaisin, että tietoturvaan keskittynyt ohjelmistotyyppi saa samaa palkkaa tietoturvatalossa kuin esim. minä, mutta pelkässä ohjelmistotalossa se voisi olla heikompi, ainakin omat opiskelijakaverit aloittivat aika alhaalta. Tietoturvakonsultoinnissa on paljon kovemmat tuntihinnat kuin perus koodarikonsulteilla. Koodareilla utilisaatioprosentti on kuitenkin korkeampi.

Jos mututuntumalta jotain asteikkoa pitäisi yritää rakentaa, alimmista palkoista ylöspäin: tier 1/2 SOC analyst < normaali koodari < perus tietoturvatestaus, koodikatselmointi, tietoturvallinen ohjelmistokehitys < spesialiteetit kuten tietoturva-arkkitehdit, auditoinnit, ehkä privacy?, tier 3 SOC/DFIR < johdon konsultointi (ciso tason hommia).

Konsultoinnissa on se hyvä puoli, että oman arvonsa näkee aika helposti jos vain tarpeeksi kiinnostaa numeroita exceliin heitellä. Siitä on sitten helppo alkaa rakentaa perusteluja palkankorotusta varten.

Valtiolla palkat ovat aina mainittu työhakemuksissa eli niitä kannattaa pitää silmällä.
 
Vaihdoin muutama kk sitten firman sisällä osastoa. Sähkötyöt vaihtuivat tietoteknisiin. Käytännössä työtehtävät on erilaista asiakkaiden ongelmien ratkontaa tietoteknisissä asioissa, pilvipalvelujen ylläpitoa, firman IT-tukea ja pienimuotoista koodausta. Koodaus on käsittänyt tähän asti bugikorjauksia olemassa oleviin sovelluksiin, scriptejä ja joitain sovelluksia olen tehnyt Pythonilla firman sisäiseen käyttöön. Kieliä pitää jollain tavoin hallita tuo edellä mainittu Python, Java ja eri C-kielet.

Työ on todella vaihtelevaa ja pidän siitä, ja opittavaa on paljon - mikä motivoi. Itseä lähinnä häiritsee se, että palkka ei seurannut perässä, vaikka työtehtävät vaikeutuvat. Vaan samalla 2700€/kk jatketaan. Ymmärsin rivien välistä, että tähän kysymykseen palataan kun on AMK-tutkinto valmis tietotekniikan puolelta, joka näillä näkymin tapahtuu ensi vuoden lopulla. No ehkä tämä "ongelma" on linjassa muiden aloittelevien kanssa...
 
Äkkiseltään ihan linjassa opiskelijan palkkasuositukseen. Hankala kuitenkin näillä tiedoilla sanoa tarkemmin onko täysin linjassa vai osittain, aika moni muuttuja tuohon vaikuttaa ihan paikkakunnasta, työkokemuksesta, yrityksestä ja sen kokoluokasta lähtien. Jos työ on mielekästä ja aiemmin ei ollut niin siinä mielessähän tuo on jo parannus aiempaan kun töiden toimenkuva muuttui paremmaksi. Kerää kokemusta tuossa hommassa ja samalla paperit ulos koulusta niin sitten voipi laittaa verkkoja vesille jollei palkkakehitys vastaa odotuksia.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: 3me
Kyselisin, että onko kenelläkään kokemusta tuotantoinsinöörin palkkauksesta? Olisi mahdollisesti tarjolla tuotantoinsinöörin roolia kaukolämmöntuotannossa, jossa vastuulla on voimalaitoksien tuotanto, huolto ja huoltotiimin esimies tehtävät. Tarkemmin aukeaa ensiviikon haastattelussa ja laitoin palkkatoiveeksi 4500e/kk, mutta mietin, että onko liian matala suhteessa vastuuseen.
 
Tuo voi olla ihan linjassa jossain pikkukylillä, johonkin pk-seudulle kuulostaisi matalalta,
 
Tuo voi olla ihan linjassa jossain pikkukylillä, johonkin pk-seudulle kuulostaisi matalalta,
Joo, keski Suomessa isompa kaupunki olisi vastuualueena. Jouduin hieman pikaisesti hakemaan, kun hakuaika oli samana päivänä päättymässä kuin ilmoituksen näin. Itsellä kokemusta vajaat 8 vuotta teollisuuden suunnittelusta.
 
Isohkossa teräs-yhtiössä vuorokunnossapidossa 10 vuoden työkokemuksella 60k ilman ylitöitä. 4x12h työpäivää ja kuusi päivää vapaalla. Välillä vaseliinia boksereissa asti mutta pääasiassa työ erittäin vaihtelevaa ja mieluista.
 
Ei huono, vähemmillä työtunneilla parempi liksa kuin keskiverto dippainssillä.

Tuo mahtaa olla 5-vuorolaiselle ihan normi palkka isommasta tehtaasta, palkkahan sisältää n. 30% haittalisiä ja itse tienaisin n. saman jos suotuisin vuoroon, mutta en halua luopua päivävuorosta.:joy: Paperimiehet tienaa n. 20k€ tuon päälle ihan perus amiksina, joten ei kova palkka vaadi aina sitä dippainssin koulutusta vaan oikeita valintoja.
 
Hieman masentavaa lukea tätä ketjua. Luonnontieteiden alan asiantuntija tutkimuspuolella, Helsinki, palkka vajaa 4500 €/kk. Valtion hommissa samasta hommasta 3500-4000 €/kk.

Rahan perässä tätä ei voi tehdä.
 
Mistähän löytäisi noita vastaavia tulodesiili-tilastoja muista euroopan maista. Etenkin muut pohjoismaat kiinnostaisi. Ollaan me suomalaiset kertakaikkisen persaukinen kansa.
 
Miltä vuodelta tämä on? Koska ihan kun olisin nähnyt vastaavan missä summat on vähän suuremmat.

Joo vanhalta vaikuttaa. Ylin desiili taitaa olla nykyisin siellä 5700€/kk tienoilla.

Silti sillä hävettävälläkin 4500€/kk tulolla oltaneen nykyisinkin 30-40% kovatuloisimmissa.
 
Tuo mahtaa olla 5-vuorolaiselle ihan normi palkka isommasta tehtaasta, palkkahan sisältää n. 30% haittalisiä ja itse tienaisin n. saman jos suotuisin vuoroon, mutta en halua luopua päivävuorosta.:joy: Paperimiehet tienaa n. 20k€ tuon päälle ihan perus amiksina, joten ei kova palkka vaadi aina sitä dippainssin koulutusta vaan oikeita valintoja.

Nehän on mielipide kysymyksiä jep. Itse en päivävuoroon menis enää kirveelläkään. Kahden päivän vapaat vs joka viikko talviloma . Ennen tehtiin normi 5-vuoroa joka taaksepäin ajateltuna tuntuu aika paskalta. En usko että ihan 80t perusjamppa tienaa paperihommissa, mutta on ne aina ollut vähän meitä edellä.
 
Onhan tuo 4+6 erittäin pidetty, 6+4 oli myös omat hyvät puolensa, mutta itse koen että selkeä rytmi parantaa jaksamista huomattavasti joten luovuttanut vuorotyön mahdollisuuden puolisolle joka tienaa helposti erotuksen takaisin tehden 80% sopimusta ja loput 20% tekee yli/hälytöinä (kiitos kun nykyinen sote sen mahdollistaa) ja molempien vuorotyö olisi lapsille turhan kova rasite. Mutta toki se ~30% parempi palkka (tosin progressiivisen verotuksen takia nettona ero n. 20% luokkaa) on varmasti haitan arvoinen ja pitkiä vapaata piisaa, työtunneissa eroa ei kuitenkaan ole kuin se keskimäärin 1,3h/viikko.:tup:
 
Oli ensimmainen mika tuli vastaan googlaamalla tulodesiilit.

Tassa 2021

1702123375210.png

On tämä taulukko karua katsottavaa ja toisaalta silmiä avaavaa, kun palkkamediaanikin noinkin pieni summa vuodessa. Itsellä jo nettotulot asettuvat 7. - 8. desiilin välimaastoon, enkä koe olevani erityisen varakas.
 
Tämän mukaan Ruotsissa ei ole korkeampia palkkoja. Mediaani 34 400 kruunua (3050 €) ja 90 persentiili 55 000 kruunua (4870 €). Äkkiseltään kuulostaa heikommalta kuin Suomalaiset palkat, joten ehkä tilasto on eri tavalla mitattu.

Tämän hetkinen kruunun kurssi voi hieman vaikuttaa...
 
Sama firma ja nimikkeenä edelleen työnjohtaja. Lisäksi on tullu huoltovastuu tehtaan laitteistosta. Palkka nousi 3450€. Ja tähän päälle pari kertaa vuodessa muutaman satasen tuotantopalkkiot.
Firma vaihtunut. Tällä hetkellä sähkötöiden johtajana teollisuudessa palkka 3780€. Alaisia löytyy 5kpl
 
Nehän on mielipide kysymyksiä jep. Itse en päivävuoroon menis enää kirveelläkään. Kahden päivän vapaat vs joka viikko talviloma . Ennen tehtiin normi 5-vuoroa joka taaksepäin ajateltuna tuntuu aika paskalta. En usko että ihan 80t perusjamppa tienaa paperihommissa, mutta on ne aina ollut vähän meitä edellä.

80t eivät edes ylikylän paperimiehet tienaa ilman ylitöitä, sopivasti kun pyhät menee niin 75t pääsee, täysillä ikälisillä ja korkeimmalla palkkaluokalla,joiden haitari on muuten noin 15e -23e, muutaman sentin tarkkuudella, hekoa on tuohon päälle mahdollista saada sen 10% maksimissaan, palkkiobonustakin saa sinä vuonna tulla 2-3t.
Viimeisen kerran kun tehtaalta joskus lähtee ja huomaa tavallisen työläisen normaalin palkkatason, siinä onkin sopeutumista.
 
Hieman masentavaa lukea tätä ketjua. Luonnontieteiden alan asiantuntija tutkimuspuolella, Helsinki, palkka vajaa 4500 €/kk. Valtion hommissa samasta hommasta 3500-4000 €/kk.

Rahan perässä tätä ei voi tehdä.
Heh.

Omassa lähipiirissä on suurin osa yliopiston käyneitä, monelta eri alalta. Lähinnä luonnontieteitä ja kauppatieteitä.

Parhaalla on brutto 3700€ luokkaa, huonommalla 2600€ luokkaa. Osa tekee myös esihenkilön hommia, ja kokemusta löytyy siitä 5-10 vuoden väliltä. Ja siis oman alan töissä kaikki yksityisellä puolella. Julkisella olisi vähän paremmat palkat

Kyllä Suomen palkat on ihan täyttä paskaa, ellei satu olemaan hyvä suhteita.

Tuo 4500€ olisi jo monen mielestä todella kova palkka, vaikka sitä voi olla vaikeaa uskoa.

Eikä täällä päin ole edes kovin halpaa asua, uudemmissa pienissä kaksioissa keskustan ulkopuolella vuokrat pyörii jo 900€ kahta puolen ja 10-40v vanhat omakotitalot siinä 350-500k€ alkaen jos ei halua kovasti remontoida.

Jotenkin vaan älytöntä että maisterit saa näin huonoa palkkaa mutta niin se vaan menee, ja lisää ei käytännössä saa vaikka kysyy, tai korotus ei kata edes inflaatiota.

Nykyään paikkakuntaan sidottu palkka alkaa olemaan myös syrjintää ja epäreilua, siis ainakin jos samalla firmalla on toimistoja eri puolilla Suomea niin kyllä samasta työstä pitäisi sama palkka saada.

Monesti vaan etelässä asuvilla pomoilla on vääristynyt käsitys että kaikkialla muualla Suomessa on vähintään puoli ilmasta asua ja elää
 
  • Tykkää
Reactions: eba

Missäs päin tällaisia lukuja näkee? Onhan tuo mainitsemasi palkkaskaala aika vitsi.
 
Tuohon palkkaukseen vaikuttaa niin moni asia. Missä ollaan töissä, minkälaista esihenkilön hommaa yms. Itsellä ei ole käytännössä mitään papereita ja brutto 5300€/kk. Ja mitä ylemmäksi palkkaluokassa mennään sitä enemmän niillä suhteilla on merkitystä. Kyllä sitä oikeasti kannattaa sitä omaa ammatillista verkostoa kasvattaa ja tehdä itseään tiedetyksi.
 
Hieman masentavaa lukea tätä ketjua. Luonnontieteiden alan asiantuntija tutkimuspuolella, Helsinki, palkka vajaa 4500 €/kk. Valtion hommissa samasta hommasta 3500-4000 €/kk.

Rahan perässä tätä ei voi tehdä.

Itsellä jokseenkin samat speksit (luonnontieteet, Helsinki), mutta valtion sektoritutkimuslaitoksessa tohtorin papereilla tutkijan tittelillä. Palkkakin on tuo sama n. 4500€/kk ja itse olen ainakin hyvin tyytyväinen. Välillä suorastaan hävettää "verorahoilla" (oikeasti alkaa olemaan nykyään suuri osa ulkopuolista projektirahaa) nostella tällaista palkkaa.

Nykyisessä laitoksessa palkan saisi tunkattua viiden tonnin paremmalle puolelle jos/kun saa puhuttua itselleen erikoistutkijan tittelin. Toinen vaihtoehto on esimies-tuubiin lähteminen, mutta jos tämän ketjun "muropalkkoihin" vertaa niin aika vaatimatontahan tuo palkkakehitys julkisella puolella on, kun tällaisten laitosten pääjohtajatkaan ei nyt ihan hirveän paljon yli sataa kiloa tienaa, kaikki ei sitäkään.

Jos taas oikeasti haluaisin lähteä parempaa palkkakehitystä hakemaan, niin yksityisen puolen konsulttifirmoissa alkaisi varmaan olemaan jo ihan hyvin kysyntää omille taidoille ja tiedoille, mutta mitä olen tutuilta kuullut niiden menosta, niin vähän kyllä epäilyttää. Toinen vaihtoehto olisi lähteä IT-puolelle, kun työnkuva on jo nyt isolta osin koodausta/ohjelmistokehitystä ja datatiede-puolen osaamista löytyy jo aika kattavasti.

Passaan kyllä silti molemmat toistaiseksi, koska nykyisen työn palkka-vaativuus-vapaa-aika kolmion sijoittuminen on aika hyvin kohdillaan nyt kun lapset ovat pieniä. Työpäivät lyhyitä, vastuuta sopivan vähän ja palkkaa oikein hyvin tämän hetken tarpeisiin.
 
Itsekin tosiaan tohtorin papereilla siirryin joku aika yksityiseltä puolijulkiseen, ja olen tyytyväinen kokonaisuuden huomioon ottaen, vaikka yksityisellä puolella saisikin varmaan enemmän palkkaa.
 
Oli ensimmainen mika tuli vastaan googlaamalla tulodesiilit.

Tassa 2021

1702123375210.png
Tavoite oli 70k€, mutta siitä jäätiin. Putosin vielä niukasti yhdeksännestä desiilistä, että pitää varmaan vähän skarpata. Tosin veikkaan, että ensi vuonna kiinni kiriminen helpottuu. (Valitettavasti)
 
Jännä muuten miten vasemmisto jaksaa valittaa siitä miten pääomatulojen verotus on niin hirveän matala. Jos tienaa tuon korkeimman desiilin rajan verran eli 68000 ansiotuloja niin niistä maksaa omassa kotikunnassa noin 27% veroa 2023 jos ei kuulu kirkkoon. Pääomatuloja jos olisi sama määrä, veron määrä olisi yli 32%. Toki eläkemaksut menee lisäksi mutta ne voi kai olettaa saavansa jossain vaiheessa takaisin.
 
Itse näköjään pääsin taas ekaa kertaa tuonne 9 desiiliin. Olisin luullut että enemmän olisi pitänyt tienata sitä varten.
 
Jännä muuten miten vasemmisto jaksaa valittaa siitä miten pääomatulojen verotus on niin hirveän matala. Jos tienaa tuon korkeimman desiilin rajan verran eli 68000 ansiotuloja niin niistä maksaa omassa kotikunnassa noin 27% veroa 2023 jos ei kuulu kirkkoon. Pääomatuloja jos olisi sama määrä, veron määrä olisi yli 32%. Toki eläkemaksut menee lisäksi mutta ne voi kai olettaa saavansa jossain vaiheessa takaisin.
Työntekijänä maksat kai myös reilu 8 prosenttiyksikköä muita veroluontoisia maksuja, jolloin totuus on yli 35 %.

EDIT:
Itselläni näyttää menevän noin 36 %. Vuositulot osuvat pari tonnia yli tuon 9. desiilin rajan.

Eläkemaksuja saa takaisin vasta eläkkeellä, siihen ei ole mitään takeita nykytilanteessa.
 
Viimeksi muokattu:

Statistiikka

Viestiketjuista
284 705
Viestejä
4 889 440
Jäsenet
78 863
Uusin jäsen
Darth Simius

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom