Nettitreffit + Tinder

Eramaankettu

Lost and Forgotten
Liittynyt
03.01.2017
Viestejä
2 041
Nääh. Eikait sillä ole väliä mikä voisi mennä vikaan.. Saat herppeksen tai jäät kesäkolliksi. Eikö tämä ole aina yhtä puntarointia sen välillä mitä voi saada ja mitä voi menettää. Jos ei ole mitään mitä voi saada tai ei voi saada sitä mitä haluaa, ei ole syytä yrittää? Miksei siis lähtisi takki auki ihmettelemään ilman ennakkoluuloja?
 
Liittynyt
12.01.2017
Viestejä
943
Itselle ei tule muuta mieleen kuin että löysi jonkun toisen miehen. Ihmettelen vain, kun on melko pienellä paikkakunnalla korvessa, eli siellä tuskin ihan hirveästi Tinderin käyttäjiä löytyy ja lisäksi lähipiirin riskiryhmän takia ei kuulemma uskaltanut hirveästi ulkona liikkuakaan. Mainittakoon vielä, että tuntui olevan oikeasti aika innokas ja kiinnostunut vielä edellisen tapaamisen jälkeen ja tuli aika puskista tuo. Harmittaa kyllä, vaikka jo alkuun vähän arvelinkin, ettei ihan vaimomateriaalia olekaan. Toisaalta älyttömän hyvännäköinen, iloinen ja puhelias, niin en voinut olla ihastumattakaan.
Olisiko joku vanha tuttavuus (exä?) ruvennut taas kiinnostamaan?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 572
Nyt on jälleen ihan kiva tilanne, muutaman uuden tsirbulan kanssa juteltu että koronasetin jälkeen nähdään - yhden tosin meinasin nähdä jo viime vkl joten sen näen ehkä aiemmin. Näiden lisäksi on reservissä yksi pomminvarma fwb - eli ehkä kesään ei tarvitse lähteä aivan puhtaalta pöydältä. Parissa näistä mimmeistä olisi jopa potentiaalia ihan suhteeseenkin - jota pyrin kyllä kesän ajan välttelemään tietoisesti.

Ja mikä hauskaa, nämä jokainen uusi tyyppi on jälleen facen kautta bongattuja - tosin mätsäsi myös Tinderissä. :) Eli näkisin että aktiivisuus etenkin tälleen korona-aikaan somessa taitaa tuottaa kovempaa tulosta kuin "normiaikana". Tämän lisäksi pari mimmiä fb:n kautta on muuten vaan heittäytynyt jutulle mutta niitä ei lasketa.
 
Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 897
Samaa mietin. Jotenkin semmoinen fiilis, että tulen tuosta vielä kuulemaan, kun oli niin innoissaan välillä.
Tiedätkö mitä tuollaiselle kannattaa tehdä, lopettaa yhteydenpito.

Tinder aikoina noita oli paljon, lähes kaikki ottivan X ajan kuluttua uudestaan yhteyttä "nähdäänkö joku päivä mun tai sun luona", vastasin vain että "ei" ja laitoin eston päälle.

Kyllä sen näkee jos toinen on aidosti kiinnostunut tai pelaa vain jotain peliä ja yhtenkään peliin en lähtenyt mukaan.
 
Lare

Error 404
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
3 968

Jep, vitutuskäyrä nousi tuosta huippuunsa ja lopetin kyllä viestien laittamisen jo ajat sitten. Vaikka tuo onkin aivan älyttömän kuuma, niin sen verran ärsyttävä tapaus, että tuskin missään merkeissä haluan enää tavata.
 
Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 897
Jep, vitutuskäyrä nousi tuosta huippuunsa ja lopetin kyllä viestien laittamisen jo ajat sitten. Vaikka tuo onkin aivan älyttömän kuuma, niin sen verran ärsyttävä tapaus, että tuskin missään merkeissä haluan enää tavata.
Nämä "kuumat" luulee olevansa jotain taivaanlahjoja miehille niin tekee ihan hyvää pikku näpy vastapallona ettei kaikki hypi niiden mielen mukaan miten sattuu.

Itse vedin aina liinat kiinni kun alkoi draaman haku tai viesteihin vastattiin yht´äkkiä päivän viiveellä, kyllä niitä on muitakin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 225
Nyt on jälleen ihan kiva tilanne, muutaman uuden tsirbulan kanssa juteltu että koronasetin jälkeen nähdään - yhden tosin meinasin nähdä jo viime vkl joten sen näen ehkä aiemmin.
Suomessa varmasti useammalla on HIV kuin korona (toki ei nämä kortsun läpi tartu mutta just saying...) ja muutenkin vähän jännää puhua jostain "koronasettien päättymisestä" kun se tarkoittaa jotain epämääräistä yhden, kahden, kolmen tms. vuoden päässä olevaa ajankohtaa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 572
Suomessa varmasti useammalla on HIV kuin korona (toki ei nämä kortsun läpi tartu mutta just saying...) ja muutenkin vähän jännää puhua jostain "koronasettien päättymisestä" kun se tarkoittaa jotain epämääräistä yhden, kahden, kolmen tms. vuoden päässä olevaa ajankohtaa.
Toki ihan miten kukakin tämän omalla kohdallaan ajattelee. Itse ajattelen niin että ainakin vielä toistaiseksi vältän uusien tyyppien näkemistä - etenkin jos heidän duunit ovat muuta kuin etähommia tällä hetkellä. Ihan periaatteesta siis sillä en halua ainakaan olla se joka itse tuota ehdoin tahdoin tartuttaisi eteenpäin.:thumbsup:

Edittinä vielä että jos mimmi ei pysty tuollaista ymmärtämään tai hyväksymään, ei hän varmaan olisi muutenkaan "se seuraava oikea" :D
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 225
Toki ihan miten kukakin tämän omalla kohdallaan ajattelee. Itse ajattelen niin että ainakin vielä toistaiseksi vältän uusien tyyppien näkemistä - etenkin jos heidän duunit ovat muuta kuin etähommia tällä hetkellä. Ihan periaatteesta siis sillä en halua ainakaan olla se joka itse tuota ehdoin tahdoin tartuttaisi eteenpäin.:thumbsup:
Periaate on ihan hyvä ei siinä mitään...mutta on ihan hyvä tiedostaa, että ei se kuvio tämän erilaisempi ole elokuussa, joulukuussa jne.
 
Liittynyt
06.05.2018
Viestejä
987
Onhan tuo Korona kyllä ollut mitä mainioin (teko)syy jättää ihmisiä roikkumaan chättiin kun ei kuulemma haluta ottaa riskiä tapaamisen osalta ja kuitenkin jonkun ajan kuluttua tulee se ilmoitus, että onkin jo löytänyt kumppanin.
 
?..

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
06.04.2018
Viestejä
3 125
Nämä "kuumat" luulee olevansa jotain taivaanlahjoja miehille niin tekee ihan hyvää pikku näpy vastapallona ettei kaikki hypi niiden mielen mukaan miten sattuu.

Itse vedin aina liinat kiinni kun alkoi draaman haku tai viesteihin vastattiin yht´äkkiä päivän viiveellä, kyllä niitä on muitakin.
En kyllä kovin ihmeelliseksi "näpyksi" sitä lukisi kun mies lopulta lopettaa viestittelyn kun nainen on pidempään ollut vastaamatta.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Pakko siinä hommassa on edetä edes sen oikean kanssa, epidemiasta riippumatta, jos meinaa. Ei kukaan odota sua johonkin rokotteeseen saakka (pl. ehkä naapuriketjun tukahduttajajengi).

Nyt voisi olla paikka olla erottuva ja kehitellä tapoja tavata "turvallisesti". Hesarissa oli juttu, että osa pitää videodeittejä mutta keksi jotain, mitä voi tehdä ulkona menemättä iholle. Jos se homma etenee noin niin kyllä sen oikean kanssa pääsee sitten ihollekin ennen epidemian loppua. Ja sitä paitsi, niinhän ne monet treffit "tosimielellä" liikkeellä olevien kohdalla muutenkin menee eli ei se fyysinen läheisyys ole tarpeellista jos ei ole sitä kipinää.

En kyllä kovin ihmeelliseksi "näpyksi" sitä lukisi kun mies lopulta lopettaa viestittelyn kun nainen on pidempään ollut vastaamatta.
Tuossa kohdin se näpy on yleensä "olit muutenkin ruma/läski".
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Sid

Lare

Error 404
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
3 968
Ei näköjään kauan tarvinnut odottaa kuulumisia ghostaajalta.

Tänään tullut ihan nollatason snäppiä tyylillä "Aah essee vihdoin valmis" ja luonnollisesti en ole vastannut noihin mitään. Alan kallistua siihen päätelmään, että tuolla on joku toinen mies, mutta pitää kaiken varalta vielä varavaihtoehtoa. Ei varmaan kovin vahvasti mene tuon mahdollisen toisen kanssa, jos pitää paikkansa. Vaikea kyllä spekuloida.
 
Liittynyt
25.04.2017
Viestejä
2 466

Itse tapasin heittää tällaiset tapaukset suosiolla mäkeen, etten ainakaan itse itseäni pitänyt säälittävästi löysäss hirressä ja takaraivossa painamassa. Uutta koukkuun ja se siitä.

Samoin tein Tinderissä. Jos akka ei vastannut 24 tuntiin viestin laitettuani, lensi hän bittitaivaaseen. Ja hyvin toimi homma. Tärkeintä oli, ettei tuossa vaiheessa ihastunut yhtään kehenkään minkään mielikuvien perusteella vaan piti homman numeropelinä, kunnes jotakuta aidosti ja selvästi nappasi.
 
Eramaankettu

Lost and Forgotten
Liittynyt
03.01.2017
Viestejä
2 041
Käviks mieles, et kaikki ei välttämättä halua gubbea, joka on mustasukkainen, omistushaluinen, elämää rajoittava tms? Musta tuntuu, et naiset kokeilee jollain tavalla löytyykö henkilöltä "omaa elämää" eli odottaako naisesta 24/7 äitiä.

En sitten tiedä, parikybäsenä tuolla ihastumisella varmaan on enemmän painoarvoa, mutta tuntuu yli 30v:nä painavan vaakakupissa enemmän sisältö mitä rustaa. (miellyttääkö se häntä vai ei). Kumma kyllä, melkeen jokainen daami on harrastanut tuota :hmm: mutta loppujenlopuksi lapun olen tainnut laittaa minä luukulle. 24h on liian vähän, 2-7d alkaa olla aika selkee merkki tosin.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
1 669
Hmm. Itselle laittoi deitti.netissä viestiä joku toiselta puolen Suomea oleva henkilö, joka kertoi kesälomansa alkavan ja olevan tulossa tälle alueelle. Haluaisi jotain säpinää kesälomaansa. Profiilissa ei mitään tietoja, ei mitään kuvaa, mutta viestissä maininta "olen ihan kaunis hoikka blondi". Mikä voisi mennä vikaan?
Itse asiassa vastasin tälle vuorokautta myöhemmin että tavataan vaan (en edes vongannut sitä kuvaa minkä lupasi pistää vastausvietissä), mutta taisi tyttö jänistää kun ei ole mitään vastannut.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
119
Itse asiassa vastasin tälle vuorokautta myöhemmin että tavataan vaan (en edes vongannut sitä kuvaa minkä lupasi pistää vastausvietissä), mutta taisi tyttö jänistää kun ei ole mitään vastannut.
Nuo kuvattomat "hoikat blondit" mitä itselle on tullut vastaan ovat olleet kaikki jotain läskejä suohirviöitä. Joskus sitä lankeaa juttelemaan ja kun se kuva sieltä aukeaa niin innostus kyllä melko nopeasti lopahtaa :cigarbeye:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 225
Itse asiassa vastasin tälle vuorokautta myöhemmin että tavataan vaan (en edes vongannut sitä kuvaa minkä lupasi pistää vastausvietissä), mutta taisi tyttö jänistää kun ei ole mitään vastannut.
No koko kuvio haiskahti joka tapauksessa, mutta jos nyt kerta ei mitään rahoja nigerialaiselle pankkitilille alettu pyytämään, niin ehkä sitten tyyliin teinipoikien keskenjäänyt läppä tms. :smoke:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 572
Pikku updatea, nyt on sitten yks uusi flikka tavattu ja olipahan vaan pirun mukava, rento, hyvä huumori ja fiksu! Menee jatkoon ja kuulemma haluaa viedä mut johkin piknikille kunhan kelit tästä vähän tokenee. Tämähän passaa vallan mainiosti. Ja sellainen persoonallisen nättikin vielä mistä kieltämättä viehätyn itse varsin paljon. Ehdottomasti jatkoon. :) Ja monet asiat mistä juteltiin niin ollaan samoilla linjoilla mikä nyt on ehdoton vaatimus jos meinaa ylipäätään miettiä mitään fwb:tä ihmeempiä - se on tullut opittua aiemmista hommeleista.. :D
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
4 114
Edelleen yhdessä muikelon kanssa jonka tapasin joulu/tammikuussa. Suunnitelmia on ja hyvin menee, ei siinä mitään. Ja eikös ihastumisen pitäisi alkaa hiipumaan tässä ajallaan? Tuntuu tällä hetkellä siltä, että ihastuminen vain syvenee ja seksihalut toista kohti vaan kasvaa (no kun sitä tässä matkalla oppii yhtä sun toista itsestään ja toisestakin). Tavallaan aivan taivaissa ja hyvä fiilis, mutta jostain kumman syystä se toinen puoli välillä kummittelee, eli mitä jos yhtäkkiä kaikki romahtaisi. Olisi aivan jäätävä droppi. Tunteet mielenkiintoisia ja parisuhde on haasteita täynnä. No aivan kaikesta on puhuttu avoimesti. Enivei nautinto ja suhde jatkunee.

Ei ihan aiheeseen sopivaa, mutta kerrottakoon vielä, että kyllä niitä oikeasti hyviäkin naikkosia löytyy netistä ;)
 
Liittynyt
08.12.2016
Viestejä
60

Ihastus voinee jatkua aika pitkäänkin. Mitä tuohon pelkoon tulee niin onko aiemmista parisuhteista jäänyt mahdollisesti pettymykset kummittelemaan ? Itsellä ainakin viimeisimmän pitkän parisuhteen jäljiltä jäi sen verta paska maku, että välillä alkaa ajattelemaan paskoja juttuja vaikka ei olisi mitään varsinaista syytäkään. Noh elämässä pitää vaan pystyä heittäytymään pelkäämättä sitä pahinta ;)
 
Niin, monesti elämässä riittää pelkkä toivo ja mahdollisuus. Jos aina on niin pessimistinen, et kaikki parhaat tai edes siedettävät daamit on varattuja ja kaikki loput jotain psykopaatteja, niin eiks sit ole ihan sama luopua toivosta kertaheitolla..? Ihastuminen katoaa vasta sitten kun alkaa hyljeksiä, halveksua toista. Eikait se muuten mihinkään katoa. On syy sitten ulkonäkö tai esim jokin ajatus..
 
Taika-Jim

Lepäilyä ja rakkautta
Tukijäsen
Liittynyt
01.12.2016
Viestejä
1 231
Mites Taika-Jimin seikkailut on edenneet?
Eipä ole edenneet. Siis Tinderin osalta, kun en ole jaksanut viuhtoa tarmoisasti oikealle tai vasemmalle. Ihan IRL törmäsin (jep) yhteen tytyyn kaupassa. Se luki ostoslistaa ja mä muuten vaan sokeena kävelin päin hyllyrivin kulmassa. Pyysin anteeksi ja otin jo askeleen sivuun. Kivannäkönen, oudot ostokset ja pölhistynyt ilme naamalla soitteli kelloja mun päässä. Kysyin että oliko se ollut samaan aikaan yläasteella/lukiossa tms. kun näytti niin tutulta. Oli ollut. Muisti mun nimen, mutta en muistanut sen nimeä ihan tarkasti. Juteltiin siinä minuutin verran ja lähdettiin omille teille.

Pitäis kattoo onko se facessa tms. mut tiedän vaan etunimen nyt. Ei sillä sormusta ainakaan ollut, joten eikun sherlokoimaan siis. :rofl: Olisi ainakin hyvä tekosyy lähettää viestiä ja kysyä niistä ostoksista tms.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
4 114
Ihastus voinee jatkua aika pitkäänkin. Mitä tuohon pelkoon tulee niin onko aiemmista parisuhteista jäänyt mahdollisesti pettymykset kummittelemaan ? Itsellä ainakin viimeisimmän pitkän parisuhteen jäljiltä jäi sen verta paska maku, että välillä alkaa ajattelemaan paskoja juttuja vaikka ei olisi mitään varsinaista syytäkään. Noh elämässä pitää vaan pystyä heittäytymään pelkäämättä sitä pahinta ;)
Molemmat ollaan keskusteltu myös noista pettymyksistä ja hylkäämisasioista ja siis tosiaan ihan kaikesta. Se on kovin vapauttavaa parisuhteessa, että voi käytännössä keskustella aivan mistä vaan ja toinen ei tuomitse mitään vaan ymmärtää ja tukee puolin ja toisin. Tätä ei ole aikaisemmin ollut.

Joka tapauksessa viime suhde päättyi siihen kun parempi puolisko alkoi ottamaan asian puheeksi. Siis hänella oli tuolloin puoli vuotta ollut jo mielessä ties mitä eikä ole laittanut kissaa pöydälle. Vasta kun sai tarpeekseen niin oli jo mielessään eronnut. Itselläni kolahti suoraan kasvoille. Kyllähän se jätti tietyt arvet, vaikka ne on jo pitkälti käsitelty. Mä luulen, että tässä on enemmänkin kyseessä niin paljon hyvää mitä ei ole koskaan aikaisemmin ollut tai tuntenut toista kohtaa. Joku mielessä sinkoilee. Saisikin avaimet vain nähdä se kaikki hyvä ilman, että käy edes mielessä negatiiviset asiat. Ei ole aihetta tuntea pelkoa tai muuta ellei oikeasti homma kaadu, joka ei todellakaan ole tapahtumassa.

No, itsevarmasti ja haastaen päivä kerrallaan eteenpäin :D

E: Ihastuminen on kyllä hieno tunne kun sitä ruokkii.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
14.09.2017
Viestejä
2 112
On tää kyl kypsää touhua, ku menee tunteisiin, jos ei natsaa, mut pakko kai sitä on jatkaa, tai elää sit sinkkuna. Ois pitäny herätä tähän varmaan vähän aikaisemmin, ku en liene kovin kiinnostava, tai sit jopa jotenkin epäilyttävä, ku en ole koskaan oikeestaan seurustellut.
 
Minä en ole oikea henkilö kertomaan, mutta kun jos tapaa uuden ihmisen, ylipäätään se pilke silmäkulmassa ja itsevarma asenne laittaa kyllä natsaamaan ennemmin tai myöhemmin. Sitten kun on turvallisempi pohja tehty niin voi alkaa latomaan niitä epävarmuuksia ja huonoja puolia. Siinä samalla sitten näkee, että tuleeko hyväksytyksi sellaisenaan

Mutta joo. Jos aikoo ps markkinoilla olla niin se on pettymysten toistoja kunnes se yksi löytyy.
 
Liittynyt
25.11.2018
Viestejä
282
Aika masokistin hommilta kuullostaa nuo parisuhdemarkkinat. Ja siltikin >99,9% ihmisistä pelaa noilla markkinoilla. Monille asiasta tulee pakkomielle ja sitä myöden menee mielenterveyskin.
 
Taika-Jim

Lepäilyä ja rakkautta
Tukijäsen
Liittynyt
01.12.2016
Viestejä
1 231
- Matkustelu (erityisesti kaupunkilomat viinin kera)
- Urheilu/ulkoilu
- Fiinit ruoat ja ravintolat
- Keikoilla, festareilla yms ravaaminen
- Vaellusreissut kauniissa kansallispuistoissa
Juu, ja pitää tykätä eläimistä ja mieluiten vapaa-aikana veneillä ja golffata. Onhan niitäkin miehiä toki jotka täyttää kriteerit, mutta tässä just vääristyy mun mielestä se Tinderin ajatus nopeasta kertakäyttöseurasta. Naiset pyytää Daniel Graigin tai jonkun Thorin ominaisuuksia ja elämäntapaa.

Korostunee jossain Hesedishussa ehkä enemmän. Tein tuon kaiken ja vähän päälle jo kolmikymppisenä, ja nyt sitten arvostaa vaikka notskikahveja tai kalakukon leipomista enemmän. Eihän se toki riitä nykynormaalille naisoletetulle.
 
Liittynyt
25.04.2017
Viestejä
2 466
Asensin Tinderin viimeviikolla ekan kerran sitte viimekesän, ja erosin tuossa viimekesänä pitkästä parisuhteesta. On tullu tosissaan tutkittua tota hommelia jonkinverran ja vääjäämättä päähän juolahtaa ajatuksia liittyen koko Suomen ihmissuhdekulttuuriin.

Valehtelematta 95 % naisista on saanu multa ruksia tuolla, joista 60 % ovat erittäin kovassa uraputkessa ja menestyksessä olevia ylioppilaita/AMK/huipputöissä olevia erittäin itsenäisiä naisia,
20 % ovat lähes tavallisia, mutta kuitenkin heistä näkyy pyrkimykset korkeammalle tai semikorkea elämäntaso, 10 % heikommassa asemassa olevia, 5 % täysin normaaleita ja loput 5 % feikkejä.
Voisin kuvitella että tuolla olevista miehistä vain 20 % on kovassa uraputkessa ja suurinosa on heikommassa asemassa naisiin nähden (normaali työ ja amis, MT-ongelmat, työttömyys, heikko koulutus, ei-urheile, päihdeongelmat yms).

Siin alkaa oikeesti miettimään että mistä noi naiset enää löytää itselleen miehiä, ku he ovat menneet menojaan aivan eri planeetalle ? Ja pyrkivät vielä ylemmäs.
Tulee oikeesti vähän semmoinen fiilis että niille ei kohta enää mikään riitä, ja miehelle ei ole mitään muuta virkaa paitsi pitää kädestä, silittää hiuksia ja syödä samasta jäätelöstä Balilla yhteisen salitreenin jälkeen.

Ja nämä ominaisuudet ovat selvästi nyt se mitä naiset olettavat myös miehiltään:

- Matkustelu (erityisesti kaupunkilomat viinin kera)
- Urheilu/ulkoilu
- Fiinit ruoat ja ravintolat
- Keikoilla, festareilla yms ravaaminen
- Vaellusreissut kauniissa kansallispuistoissa

Sit ne vielä tuntuvat suht usein laittavan ilmoituksiinsa että kaipaavat itsevarmaa ja hyvin pärjäävää miestä itselleen, vaikka samalla kehuvat osaavansa käyttää porakonetta. Eihän tossa jää hyväsydämmiselle, mutta aralle miehelle mitään mahdollisuuksia käyttää niitä taitavia käsiään yms.

Laittakoot sit ite taulut seinille kerta porakone pysyy käsissä.
Tähän, jos mihin, pätee: The only way to win is not to play.

Näin useamman parisuhteen jälkeen en enää koskaan simppaile millään tavoin, muuta naisen kanssa yhteen enkä todellakaan mene naimisiin.

Lyhyitä ja vähemmän vakavia saavat olla nykyään. Mikään muu ei vain ole niiden otusten kanssa sen arvoista.
 
Taika-Jim

Lepäilyä ja rakkautta
Tukijäsen
Liittynyt
01.12.2016
Viestejä
1 231
yleisesti miehet rakastaa nikkarointia ja kaikenmaailman pihapäristimiä, se on niille terapeuttista ja sielulle iso asia. Ja miehet haluavat tehdä naisilleen pieniä yksinkertaisia palveluksia käyttäen niitä omia luontaisia vahvuuksiaan.
Totta, mutta ei pidä yleistää. Sille naiselle haluaa näyttää että tykkää siitä tekemällä jotain. Oli se sit kalastamista, nikkarointia tai jotain itselle tärkeää. Samalla kun oma mieli lepää, saa tuotettua naiselle jotain, mitä ei osaa sanoa tai pysty muuten muotoilemaan. Se että mies puuhastelee jotain omassa tallissa on terapiaa itselle, ja tuottaa hyvää naiselle sitten jossain muodossa. Ite kun on lähempänä viittäkymppiä kun neljää, huomaa miten samanikäiset naiset arvostaa pitkälti samoja juttuja kun ite. Sillon parikymppisenä helsingin valoissa tärkeää oli vaan nopeat naiset ja hmm.. jauhoisat bileet. Se oli silloin ok.

Vissiin (nuoremmat)tidnermötköt arvostaa nykyään samaa, eli mikään ei ole muuttunut :rofl:
 
Taika-Jim

Lepäilyä ja rakkautta
Tukijäsen
Liittynyt
01.12.2016
Viestejä
1 231
..on vaikuttanu siinämäärin että moni nainen on alkanu pyrkimään todella korkealle elämässä, eikä tyydy ''tavalliseen'' elämään ja odottavat miehiltä korkeampaa tasoa.

Juu. Mutta tuntuu, että nää vaatijat on joko kultalusikka pesauksessa syntyneitä valmiiksi, tai sitten gold diggereitä. Kummassakin tapauksessa normiäijälle mahdoton yhtälö. Ellei satu miehenä syntymään oikeisiin sukuihin ja silloin toki ei tarvia tinderöidä.

Mut sanoppa jollekki raksapenalle et nyt pitää lähteä salille, sieltä suihkun kautta fiiniin ravintolaan ja kovaa kyytiä kohti lentokenttää.
Juu totta. Vähättelemättä penoja. Se on tytsyltä typeryyttä. Ite näytän (ja olen) juurikin yrittäjäduunaripena arjessa, normijamppa siis. Sitten kun tytsy kertoo kerran elämässä koetusta huikean upeasta Fuengirolamatkasta ja odottaa samaa multa, ei voi muuta kun hymyillä. En oo ikinä fugessa käyny, kesät ja lomat meni eteläranskassa ja pohjoisitaliassa. Irlannissa joskus.

Ei siinä oikein kehtaa keulia, tyytyy tarjoamaan deitille tapaksia ja hyvää viiniä, joita se ei ees arvosta. Koska fuge ja premium IG elämä.

Edit Hyvin OT nyt.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
03.03.2019
Viestejä
387
Mut tuntuis siltä että jopa kolmekymppisetki, ja jopa neljäkymppisetki on nykyään helvetin vaativia, etenki PK-seudulla olevat. Et jotain on selvästi tapahtunu tässä some-aikakaudella, ehkä se sosiaalinen paine ja naisten oikeudet, MeToo jne on vaikuttanu siinämäärin että moni nainen on alkanu pyrkimään todella korkealle elämässä, eikä tyydy ''tavalliseen'' elämään ja odottavat miehiltä korkeampaa tasoa.
Nuo naiset ei vaan löydä itselleen miestä pitkään suhteeseen, koska ammattikoulun käynyt duunari ei enää kelpaa koska hypergamia. Ja naiset on hölmöjä. Some-aikakaudella kun sitä seksiä on tarjolla naiselle vaikka joka päivälle sormia napsauttamalla (vaikka nainen olisi kuinka ruma ja lihava) niin reppanat luulevat ja erehtyvät että se tarkoittaa että heillä on myös silloin "oikeus" parisuhteeseen kovatasoisen miehen kanssa.

Jos mies saa seksiä joka päivä eri naisten kanssa, niin naiselle vastaava tilanne olisi se että haluaako se mies näyttäytyä julkisesti naisen seurassa ja saako nainen pidettyä miehen pitkässä suhteessa.
 
Liittynyt
14.09.2017
Viestejä
2 112
Ei menny viikkoakaan ku kävin koko Tinderin läpi, mutta 10 tykkääjää on vielä jossain. Bugittaako toi softa aina tarkoituksella tolleen ettei se aina näytä kaikkia mahdollisia tapauksia ?
Voisko siinä olla, et joillakin on suurempi etäisyys käytössä kuin sulla?
 
Liittynyt
07.11.2016
Viestejä
2 302
Ei gold muuta tuota maksimietäisyyttä.
Eikä taida kukaan ulkopuolinen tietää miten noi Tinderin algoritmit menee eli mitä näyttää ja mitä ei.
Sen verran pitää myöntää että omalla kohdalla tuo gold ei ole "kasa kultaa onneen" mutta taitaa johtua siitä että olen vaan liian vaativa vastapuolen ulkonäöstä :D
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 572
Jos joku Tinderissä "lahnailee" siten että olettaa että lähtisin asentelemaan jotain Kikiä tai mitä hittoa niin se ei varmasti ole oikeä mimmi itelle. Tuohan on tavalaan vain hyvä asia siis tietää heti suorilta - tai ainakaan ei mätsiä niin helposti tule joten homma hoituu ihan luonnostaan ei aikaa mene hukkaan. Win! :)
 
Liittynyt
18.01.2019
Viestejä
93
Ylipäätään se sosiaalinen paine meillä miehillä on noussut viimeisen vuosikymmenen aikana, se tarve suorittaa ja osoittaa välittämistä sille naiselle hyvin haastavin, toisinaan jopa epämieluisin keinoin.
Ja osa naisista on nykyään myös hyvin tylyjä jo ensikättelyssä, armotonta menoa. Tinderissäkin näkyy noita naisia jotka välittömästi tyrmäävät tossumaiset miehet, vaikka kyseessä voi olla vain alkuhetkien arkuus.

Asiassa toki on se puoli että on paljon miehiä, jotka kaipaisivat ammattiapua, jo pelkkää ammattimaista keskusteluseuraa, joka avaisi vähän tätä maailmaa niille. Mutta on myös selvää että nykyään ihmisten pitäisi olla aivan helvetisti tekemässä kaikenlaista kokoajan, ettei kaikki yksinkertaisesti pysy siinä mukana. Joillekkin miehille piisaa hyvin rauhallinen tahti ja kotona oleminen, ja he kokevat olonsa siinä myös rennoksi ja mukavaksi. Voin kuvitella että on paljon itseni kaltaisia miehiä täälläkin, joille parasta hommaa on viedä oma kumppani vaikka ajelulle sillointällöin johki maaseudulle, tai tehdä kotona jotain nikkarointihommia, esmes huonekalun kokoaminen tms. Että osoitetaan hyvin simppelein, käytännön keinoin sitä välittämistä, ja että ei tartte aivan kaikkea tehdä yhdessä.

Mies tarvitsee sitä tunnetta, että siitä on hyötyä.
Mielenkiintoinen kirjoitus! En tosin ole samaa mieltä. Minusta naisilla on aivan yhtäläinen oikeus etsiä mahdollisimman hyvää kumppani kuin miehilläkin. Se, että joku incel-porukka jää noissa karkeloissa seinäruusuksi, ei heruta kyyneleen kyyneltä täällä päässä. Samaa törkyä naiset ovat saaneet kokea vuosisatoja. Jos ihminen haluaa tuntea itsensä hyödylliseksi, niin hänen kannattaa tehdä sellaisia asioita, jotka edesauttavat sitä. Tämä sen sijaan, että odotettaisiin/edellytettäisiin potentiaalisten kumppaneiden arvostusta. Minulle ei riitä potentiaalisessa kumppanissa se, että hän osaa käyttää ompelukonetta. En ymmärrä, miten voisin vaatia vastaavaa riman laskemista häneltä.

Minä uskon, että osa miehistä on aina jäänyt jonkinlaiselle mopopoika-asteelle. Kai se on joku sivuoire tästä paljon puhutusta toksisesta maskuliinisuudesta. Näiden elämän resupekkojen kohtalo on surkea parisuhdemarkkinoilla, mutta niinhän se luonnonvalinta toimii! Vaikka oma äiti tai isä kehui hiekkalaatikolla tehtyjä mutakakkuja ei tarkoita sitä, että se riittäisi loppuelämäksi.

Positiivinen puoli tässä on se, että koska kyse on tavallaan nollasummapelistä, niin jääpä enemmän hyviä kandidaatteja muille! ;) Aina sitä voi perustaa kerhon, jossa nikkarointihalukkaat saavat toteuttaa viettejään sydämensä kyllyydestä.
 
Liittynyt
25.04.2017
Viestejä
2 466
Tästä tuoksuu se tyytyväisyys voitettuun kilpailuun. Olen kyllä itsekkin sitä mieltä että naisilla on oltava oikeutensa ja niitä tottakai kuuluu kohdella oikein ja hyvin. Mutta, se tuntuu yliampuvan heti kättelyssä, ainakin omasta mielestä. Toki, ajan saatossa on koko deittikulttuuri unohtunu ja oma olemus päässyt repsahtamaan reippaasti joka edelleen vaikeuttaa koko hommaa yms, mutta samaan aikaan naisien tasokin on noussut kohisten omasta mielestä. Miehet eivät ole vain pysyneet perässä, vaikkei heissä välttämättä olisi pohjimmiltaan mitään vikaa.

Se voi olla että tää kesä menee mietintämyssyn alla itseään kehitellen ja koettaa vuoden päästä uudelleen ku tulee seuraava ''aalto'' kesää vasten. : D
No jaa. Taso ja taso. Sellaisia aitoja laatunaisia on kyllä todella harvassa. Kyllähän näitä deittisovelluksia esimerkiksi kansoittavat lähinnä:

-yltäpäältä tatuoidut ongelmatapaukset,
-läskit,
-"koira on minulle tärkein maailmassa" -tyypit,
-"matkailu on elämäni" -tyypit,
-elämämkoululaiset
-meikin alle itsensä hukuttavat ankkahuulet
-perseen herutuksesta elävät salihullut
-kaiken rahansa muotiin tuhlaavat mallit

Edit. Lisätään vielä
-erikseen asian ilmoittavat feministit
-SJW:t
-YH-äipät
-jokin yhdistelmä kahdesta tai useammasta näistä

Yhteistä kaikille on vakavuustaso vaihdellen jonkinlainen mielisairaus tai persoonallisuushäiriö.

Olen jopa yllättynyt siitä, miten vähän sellaista oikeaa persoonaa, omaa kunnianhimoa tai näköalaa maailmaan omaavaa henkilöä tuolta löytyy, joka samalla olisi myös mukiinmenevä.

Eipä sillä, onhan suurin osa miehistäkin toki ihan muuta kuin sivistyneitä. Ehkä näiden sovellusten elinkaari on siinä vaiheessa, että siellä seikkailee enää se alin kuona.
 
Viimeksi muokattu:

wanderer_

Team R&T
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 554
miehelle ei ole mitään muuta virkaa paitsi pitää kädestä, silittää hiuksia ja syödä samasta jäätelöstä Balilla yhteisen salitreenin jälkeen.

Ja nämä ominaisuudet ovat selvästi nyt se mitä naiset olettavat myös miehiltään:

- Matkustelu (erityisesti kaupunkilomat viinin kera)
- Urheilu/ulkoilu
- Fiinit ruoat ja ravintolat
- Keikoilla, festareilla yms ravaaminen
- Vaellusreissut kauniissa kansallispuistoissa

Öö... mikä tuossa nyt on ongelma? Eikö parisuhteen tarkoitus ole mukava yhdessäolo, eikä remppamiehen/kodinhoitajan rekrytointi. En minä ainakaan odota että mies ryhtyisi hoitamaan asioitani, kun aikuinen ihminen kuitenkin olen.

Sinkut usein on aktiivisia menemään ja harrastamaan kaikenlaista, tai sitten luomaan uraa täysillä, kun ei ole perhettä/parisuhdetta "viemässä resursseja" (huom. sarkasmi) eli aikaa on. Ei kai sekään yllätä ketään.

Noi listaamasi asiat on sellaisia, että eihän niistä kaikista tartte olla kiinnostunut, mutta aika normaaleja juttuja kuitenkin?

Ehkä en vain ymmärrä, koska olen nainen. Tykkään ulkoilusta, liikkumisesta, kansallispuistoista ja matkustelusta harvakseltaan. Olen pyörinyt Tinderissä nyt vähän aikaa kokeilumielessä, ja saamieni tykkäysten määrä on tuhansissa. Introverttina väsähdin tosin jo ja taidan pitää hetken taukoa :smoke:

Edit: Tinder-tekstissäni ei ole vaatimuksia miehelle, mutta yritin tuoda esille millainen itse olen, jotta kohderyhmä olisi oikea. Ja myös sen, että en etsi mitään seikkailuseuraa. Valitettavasti monikaan ei näytä lukeneen tekstiä, joka ei kuitenkaan mahdottoman pitkä ole ;)
 
Viimeksi muokattu:

Drinkkeri

Team R&T
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 264

Naisilla ei valitettavasti saa olla kriteereitä ja parasta on ottaa elämisen malli 50-luvulta.
 
Näinhän se on normaalisti, mutta täällä arvostetaan perinteisiä arvoja missä mies määrää ja nainen on hiljaa, ainakin noin juttujen perusteella.

Katkeroidutaan jo siitä kun ei saada tykkäyksiä ja suututaan jos nainen tapailee samalla muita, samalla ei tajuta sitä että itsellekin voisi jotain tehdä ja vaikka kuinka itselleen hokee aamulla peilin edessä että olet komea niin se kun ei riitä.

Epätoivo ja katkeruus on pahin mikä täälläkin tulee vastaan lähes jokaisessa avautumisessa kun tinder on paskaa ja siellä olevat naiset paskempia!
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
4 114
Tinderissä lienee se ongelma, että miehet hakkaa sitä tykkäystä kaikille. Jos peli olisi tässä suhteessa päinvastainen, tulisi mätsejä paremmin ja oikein.

Nykyisellä naisystävälläni ei ole mitään sometilejä, ja on muutenkin aidosti läsnä. Meillä molemminpuolinen arvostus, sekä teemme toisillemme pieniä tekoja. Myös tasa-arvo kohtaa. Molempien mielipiteitä kunnioitetaan.

En ole korkeakoulutettu kuten naisystäväni (toki haen opiskelemaan AMK) ja minulla huonommat tulot. En ole myöskään mikään erityisen osaava käsistään (eli tyyliin raksa -tai autohommat). Toki kitara pysyy kädessä ja rauta kolisee salilla.

En ole siis millään tavalla erityinen. Olen rehellinen oma itseni kaikkineen hyvine ja huonoine puoleineen. Persoonallisesti aito. Ylipäätään aitous, avoimuus ja rehellisyys on puoleensavetävää. No, osaan mie ottaa huomioon ja olla sopivasti lempeä nallekarhu kuin tuhmempikin :D

Niin ja koen itseni enemmän introvertiksi kuin ekstrovertiksi (toki kaipaan yhtä paljon yksin oloa kuin ihmisseuraa). Mutta jännästi sitä oppii kumppaniltakin uusia vuorovaikutustaitoja, joka on siis ekstrovertti.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
05.02.2017
Viestejä
5 124
Oletteko huomanneet Facebookissa uudehkon ryhmän "Korona-ajan sinkut eli KoSi"? Siellä käy vilkas keskustelu, tosin facebookin tyyliin vanhoja keskusteluja on lähes mahdotonta löytää kun ne lipuvat pois näkyvistä. Miehistä tuntuu olevan kovasti pulaa. :) Keski-ikä on tosin korkeahko.
 
DädiFinn

Слава Україно!
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 202
Nythän baarit on taas auki. Menkää niihin metsästämään?
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 325
Viestejä
4 157 283
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
maurichia

Hinta.fi

Ylös Bottom