Mun piti vastata tähän aiemmin, mutta joulu. (Hyvä selitys myös Tinderin chattiin!)Nainen ei koskaa sano suoraan jos ei kiinnosta, se vaan menee epäsuorasti. Sort of, mä oon oikeestaa sit vaa jatkanu elämää enkä jaksanut säätää sen enempää. Se on semmost ihme vitkuttelua. Mut siis en oo kokeillut tapaa aggressiivisuus, mut sekään ei taas kyllä toimi. Tosin, mielummin nainen vaikka vihais mua ku pitäis kivana kynnyksellä? Tai sitten kertoo sunnuntaina klo 18:00 paikassa X. En oo kyl ajatellut että tämä toimisi jos ei viikkoon vaihdeltais viestejä ja sit pyydän suoraa treffeille noin. Toki kertokaa naiset jos tämä toimii.
Näihi ehkä toimis parhaiten että on supliikki ja keksii jotain helvetin hauskaa juttuja johon nainen sitte ehkä tarttuu tai ei, mut emmä oikeesti jaksaJos joutuu laittaa superefforttia toisen mielenkiinnon ylläpitämiseen niin ettikööt jonkun muun.
Ja sit tästä tulikin kilometriviesti.
Tässä pyydettiin kertomaan, jos tämä toimii, mutta vastaan silti. Voi toimia. Mut jos ei ole ihan todella suurta kiinnostusta mieheen, niin ei toimisi itselle. Jos ton paikan ja ajan muotoilee ehdotukseksi, niin se on kiva juttu - kunhan ei suutu siitä, että aika ei välttämättä naiselle sovi.
Mut joo, kaikenlaisen ei-kiitoksen sanominen on todella vaikeaa. Kuten täälläkin on kerrottu, naiset ovat kuulemma nyrpeitä, eivät hymyile, ovat kylmiä. Niinpä niin, naisilta kun odotetaan ystävällisyyttä. Siihen meidät on kasvatettu ja sitä ympäristö odottaa. Tuntemattomalle miehelle on helpompi sanoa ei heti alkuun, jo hetken viestitelleelle tai kerran-pari tavatulle miehelle on todella vaikeaa sanoa, että ei tästä tule mitään. Etenkään jos mies on oikeasti mukavan oloinen tyyppi. Lisämausteena tietysti se, että puolet kerroista päättyy suuttumiseen/haukkumiseen. Koska miehet ovat niin loogisia, että heidän mielestään nainen on huora kun ei anna. Eivätkä miehet ole lainkaan tunteellisia.
Mä oon ghostannut varman paljonkin (vaikkakin lukumääränä vähän), ei sille silloin ollut sanaa. Koin siitä useimmiten huonoa omatuntoa ja pyörittelin asiaa päässäni kuukausia. Mutta kun ei vaan saanut sanoja tai tapaa muodostettua, ja mitä enemmän aikaa kului, sen vaikeampaa ja parempi unohtaa koko juttu. Toki monesti samoin se mieskin oli hiljaa. Yhdelle selitin asian noin vuoden päästä ja vittuiluthan sieltä vastattiin. Ymmärrettävää, mutta vähän turhaa.
Tosin nämä mieleen jääneet olivat jo tavattuja. Pelkistä viesteistä en todellakaan kokenut mitään. Tinderistä lähdettyäni taisin laittaa jollekin viestikumppanille infon, että löysin toisen kiitosnäkemiin. (Ja sain hyvän vastauksen. Tuli hyvä mieli ja muistan jampan vieläkin. En tosin nimeä.)
Superefortilla on vähän häilyvä raja siinä, että onko se romanttista vai karmivaa. Aikana ennen Tinderiä tai muita, Facen aikana, muistan ainakin kaksi miestä eri kaupungista, jotka etsivät minut käsiini jossain tapahtumassa tapaamisen jälkeen. Toisen aikaan seurustelin ja tämä kyllä tiesi sen. Näissä ei ollut viestittelujä ihmeempää ja se oli jotenkin sitä ajankuvaa. Mulle ei muutoin ole kokemusta somessa liehittelystä, Instakin julkinen eikä yhtään DM ole slaidaantunut.
Itse laitoin sinkkuna ollessani yhdelle kotibileissä tapaamalle kaverinkaverille viestiä Facessa. Hän luki sen noin kuukauden päästä, kiitti viestistä ja se siitä. Ehkä mun epätoivo näkyi.
Mut joo, ehkä se suuri nokan eteen meneminen vaan ei houkuttele, jos vastapuolella ei nyt satu olemaan intressiä. Jos ei itse ole aivan varma, että tässä se ihminen nyt on, niin ei ehkä kannata heittäytyä niin suuresti. Etenkään, jos on halu saada vain joku.
Nykyisen kanssa ei tarvinnut arpoa omia tunteita yhtään. Sehän niissä edellisissä viestittelyhiljaisuuksissa oli, kun en osannut tietää, haluaisinko vielä tavata vai en. Kun ei mikään oikein kutkuttanut mahanpohjaa, vaikka mikään ei sinällään ollut red flag jne. Vähän pelotti siirtyä taas uuteen elämänvaiheeseen, olin jo miettinyt, miten raskasta on tutustua kokonaan uuteen ihmiseen, tämän sukuun ym. Kaikki tämä unohtui kun ihastui. Uni ja ruoka ei maittanut, mutta energiaa piisasi sydämenkuvat silmissä. Sanovat, että kyllä sen sitten tietää. Siltähän se tuntuu joo.
En näe ulos kun siellä on pimeää, mutta ei siellä miehiä ole. Eikä toivottavasti oven takana. Se olisi creepyä. Enkä mä, tai monikaan muu nainen, edelleenkään saisi siitä mitään irti, että saisin joltain pillunhimoiselta paskaa seksiä, jos haluaisin rakkautta ja kumppanin.

Eikä myöskään tarvi hymyillä, kunhan vaan puhuu takaisin sen sijaan ettei ole huomaavinaan jos joku yrittää jutella.
Siitä jäi hyvä mieli kyllä.