Tullut tätä io-techiä jo tovi seurailtua sivusta, niin kai tässä voisi vihdoin luoda tunnuksenkin, kun jonnekin täytyy päästä kirjoittamaan omasta treffailun tilasta tällä hetkellä. Ei oikein tänhetkinen tilanne ole se itselle miellyttävin... tulee varmaan aikamoinen wall of text.
Tuli mätsättyä toukokuun lopulla yhden mimmin kanssa, joka opiskeli aikanaan samaa alaa kuin minä tällä hetkellä. Jutustelut lähti ihan kivasti liikkeelle, ja puhelinnumeron sain käytännössä heti. Jatkettu siitä saakka juttua Whatsappissa. Mimmi on tosi urakeskeinen, niin aika paljon puhuttiin varsinkin alussa (ja kyllä edelleenkin) töistä ja töissä jaksamisesta, mutta aina välillä sieltä on aukeillut pikkupätkiä myös mimmin siviiliminästä. Long story short, se on tässä kuukausien aikana kertonut että rakastuminen tai edes minkäänlainen fyysisten aloitteiden tekeminen on hankalaa, koska perhesuhteet on olleet aika vaikeita eikä koe, että olisi saanut lapsena rakkautta. Tänä päivänä tämä näkyy mm. siinä, ettei se anna poskipusuja - siis ollenkaan - eikä muutenkaan tee minkäänlaisia fyysisiä aloitteita, vaikka kyllä suutelee mielellään jos teen itse aloitteen.
No, ei tässä mitään, mutta luulen että olen itse paljon ihastuneempi häneen kuin hän minuun. Molemmilla (lienee) tavoitteena kunnollinen seurustelusuhde, mutta tutustumista vaikeuttaa se, kun nähdään omasta mielestäni liian harvoin, suunnilleen kerran viikkoon. Viestitellään kyllä päivittäin ja välillä soitellaankin, mutta ei se ole sama asia. Ja se fyysinen puoli... kunnolla ei ole sekstailtu kertaakaan, mutta pari kertaa olen sentään looraa päässyt sormin näpelöimään. Vastapalveluksia ei ole tullut, varmaan samasta syystä kuin tuon poskipusujen välttelyn kanssakin. En ole halunnut häntä painostaa missään asiassa, ja kärsivällisyydestä onkin tullut useampaan kertaan kiitosta. Ja se nyt on vielä ihan ookoo, ei se madon uittaminen mulle se maailman tärkein juttu ole, pääasia että saan viettää hänen kanssaan aikaa ja ees rämplätä sitä vaginaa. Mutta kun siitäkin tapaamisten järjestelystä on tullut viime aikoina aika haasteellista - tai oikeastaan se on aina ollut sitä. Aikataulut menee usein ristiin, jolloin viikonloput jää melkein ainoiksi mahdollisiksi tapaamispäiviksi. Paitsi jos se on ollut viikolla yövuorossa, kun se ainakin hänen mukaansa vie ihan kaikki mehut, ja vaikka keskellä viikkoa tehty yövuoro jotenkin vaikuttaa kai sitten vielä lauantaina ja sunnuntainakin. Ja koska sen suhteet vanhempiin on melko olemattomat, niin se pitää ystäviä niiden tilalla, ja ne on sille tosi tärkeitä. Niin tärkeitä, että se toisinaan näkee mieluummin niitä, vaikka se tarkoittaisi ettei me kaks sillä viikolla nähtäisi ollenkaan. Se on toisaalta vähän jopa outoa, koska ainakin itselläni suhteiden alkuvaiheissa on aina käynyt (ja nytkin) niin, että tekisi koko ajan mieli kyhnyttää lusikassa ja tavata vaikka joka päivä - ja tässä suhteenalussa ei näytä olevan sentapaista intohimoa: vaikka silloin kun sitten lopulta satutaan näkemään, niin tapaamiset menee lähes poikkeuksetta aamuyölle kun saatetaan suudella huomaamattamme tunteja. En vaan ymmärrä että miksi se "oli niin ihanaa!" -muisto jotenkin karkaa siltä vuorokaudessa, eikä se tunnu tuntevan että olisi kiva se uusia mahdollisimman pian.
Eilen, kun aamulla ehdottamani tapaaminen vaihtui siihen että se oli mennyt tapaamaan koko illaksi parasta ystäväänsä (aamulla sanoi mulle, että meiän tapaaminen riippuu kuinka väsynyt on illalla, koska tulossa aamu-ilta -siirtymä), ja muutenkin päivän aikana ei ollut viestitellyt ollenkaan mikä siis ei ole sen tapaista, niin menin sitten siitä kehittelemään jotkut teoriat päässä että se on alkanut harkitsemaan koko suhteen lopettamista (esim. sillä perusteella että ei pysty tarjoamaan mulle sellaista fyysisyyttä mitä ehkä odottaisin tai mitä ikinä; masentuneen mieli keksii kaikenlaista). Tätä siis on edeltänyt kolme peräkkäistä kieltäytymistä yökylästä n. kuukauden aikana ja kaksi peruttua tapaamista. Laitoin melko pitkän viestin, jossa ehdotin että jos se ehdottaisi jatkossa tapaamiset, enkä mä (sekä muuta kaikkea sekalaista pöljää) ja jotenkin vielä siinä korostin sitä että kun mun tekis mieli vaan koko ajan tavata mutta että pitäis itsellä opetella paremmin sopeutumaan kerta-viikkoon -rytmiin. Eli tuli jostain syystä käännettyä vielä omaksi viaksi. Se kyllä vastasi ettei halua pahoittaa mun mieltä ja että tasapainoilu työn, kaverisuhteiden, oman elämän ja mun välillä on välillä tosi haastavaa. No ei mitään, vaihdettiin normaaliin tapaan pusu-emojit (joo, lapsellista tiedän) ja hyvänyöntoivotukset. Tänään ei ole kuitenkaan taas viestejä kuulunut ja mietin, annoinko itsestäni jotenkin epätoivoisen, alistuneen kuvan eilisillä viesteilläni - no varmaan annoin. Se nyt on kuitenkin varmaan pienin paha tässä tunteiden sekamelskassa.
Jos tätä nyt koittais jotenkin tiivistää vaikka plussilla ja miinuksilla:
+Samanhenkinen mimmi kun on samalla alallakin
+Yhdessä tosi hauskaa, saa nauraa paljon, älyllisiä keskusteluita
+Etenkin kesällä oli niin kiihkeitä suutelusessioita että tunnelmaa olisi voinut leikata veitsellä, eli kemiaa on
+Samanlaiset elämäntavoitteet
+Takuulla, siis aivan satavarmasti uskollinen eikä pyöritä useampaa jannua samaan aikaan ja/tai harrasta seksisuhteita tai edes yhden illan juttuja
+Päivittäistä viestittelyä jo kuukausia, sekä soitteluita
+Tunnustanut ihastuksensa (aina sen jälkeen kun olen sen itse sanonut ensin)
+Hiton upeat tissit
-Helvetin hankalaa sopia tapaamisia, ja jo sovitutkin voivat peruuntua yllättäen
-Ei ilmeisesti koe samaa tunnetta kuin minä, että haluaisi nähdä aina tilaisuuden tullen
-Ei tee fyysisiä aloitteita, pihtaa myös seksiä. Ensimmäistä hipelöintiäkin ehti edeltää ajatus että lasketaanko tämä seksuaaliseksi ahdisteluksi, kunnes lopulta napit aukesi
-Tosi vaikea ennustaa, millä vauhdilla juttu etenee, jos ylipäätään etenee, kun aina välillä tuntuu että on yhtäkkiä saatettu ottaa jopa takapakkia
-Keskustelut Whatsappissa ja naamatustenkin pyörii aika pitkälti töiden ympärillä
-Pitää mua varmaankin itsestäänselvyytenä, varsinkin mun typerien eilisten viestien jälkeen.
En oikein tiedä mitä tämän kanssa täytyisi tehdä. Tykkään tästä mimmistä ihan helkkaristi, ja haluaisin olla todella paljon hänen kanssaan, mutta vaikeata se on kun tuntuu etten ole vielä kovin korkealla prioriteetilla hänen elämässään. Tähän väliin "ootte tunteneet vasta neljä kuukautta" -kommentit yms mutta aiemmissa suhteissa siinä ajassa on kerinnyt tapahtua vaikka ja vallan mitä. Tietysti jos sössin itse oman tilanteeni eilen, niin tavallaanhan ongelma on ratkaissut sitten itse itsensä. Vituttaisi kyllä vain aloittaa kaikki taas ihan alusta, kun etenkin alussa suoraan sanoen vihaan deittailua; se alun tutustumisvaihe on ihan perseestä. Eikä sillä että niitä deittejä ihan jonoksi asti olisikaan... tämän ja eksän välillä meni joku viisi kuukautta. Sinä aikana (kuin myös edelleen) seksuaalinen tyydytys ollut kirjaimellisesti omissa käsissä. Ainakin ensin täytynee passivoitua, ja odottaa että sieltä päästä tulee seuraava viestittelynaloitus, kun tulee. Oon ihan liikaa varmasti puskenut päälle, ja nyt siellä on kaikessa hiljaisuudessa alettu lyömään liinat kiinni. Ehkä se pari päivää hiljaiseloa saattaisikin näyttää, että mitä siellä toisessa päässä todella ajatellaan.
No joo, tämmöinen vuodatus, mutta pakko oli jonnekin kirjoittaa anonyymisti. Tinderiä tulee aina pahimpien yksinäisyyden hetkien aikana yhäkin näplättyä, vissiin jotenkin siinä toivossa että sieltä tulisi yhtäkkiä vastaan joku heittäytyvämpi, mutta kun ei sieltä tule. Se on tällä hetkellä tää tai ei mitään. Ja yksin en haluaisi olla, mikä vielä varmasti edesauttaa sitä et se saattaa ajatella mut jopa takertuvaksi, kun viestit on välillä sen mukaisia. Oon nostanut sen ihan liian korkealle korokkeelle. Jälkiviisaana, jos joku sanoo, että esitä välinpitämätöntä - niin jumalauta sitä neuvoa kannattaa kuunnella. Itsestäänselvyytenä oleminen on paskin mahdollinen tilanne. En tiedä mitä haen tällä viestillä: ehkä tää pelkkä ajatusten tekstiksi laittaminen jo auttaa. Ehkä joku osaa tsempata. Ehkä jopa neuvoa.
jep, ihastua saattaa ja se on ihan normaalia, rakkaudesta se ei kerro mitään..
.
Ei ainakaan aikoinaan näin ollut, tiedä sit mikä nykyään on tilanne. Tosin olenhan toki 4 vuotta karismaattisempi kuin tuolloin jos se jotain kompensoi. 
