Nettitreffit + Tinder

Omaisuuteen ja statukseen liittyen tuli itsekin aiemmin joskus tässä ketjussa kommentoitua. Nyt minulla lukee profiilissa, mitä teen työkseni, mutta aiemmin ei. Teen siis monenlaisia siivoushommia ihan normisiivouksesta erikoisempiin pesukeikkoihin yms. Ulkonäön perusteella minusta on moni ollut kiinnostunut, mutta työkuvioiden tullessa puheeseen, se vain väljähtyy, vaikka kuinka innokasta alkuun olisi ollut.

Ymmärrän toki ihmisen egon tarpeen tyydyttää itseään etsimällä joku korkean statuksen omaava, mutta jotenkin on niin karua, että se vaikuttaa niin voimakkaasti. Itselleni ei ole väliä toisen työkuvioilla - pääasia, että elämässä on jokin suunta ja yritys. Eniten arvostan vapaa aikaa ja toivon sitä olevan myös toisella.

Nyt tulevan treffikumppanin kanssa ollaan vain höpötelty ihan niitänäitä ja vapaa ajan kuvioita. :)
Onneksi itse olen menestyvä yritysjohtaja ja muutenkin alfan näköinen, niin ei ollut vaikeaa löytää Tinderistä naisseuraa. :)
 
Eikös toi ole vain hyvä asia, että kullankaivurit tipahtaa heti kättelyssä? :)

Tuossa ammatissa joutuu varmaan käymään keskimääräistä useammilla treffeillä ennen kuin natsaa, mutta toisaalta voi ainakin luottaa siihen ettei tuleva nuorikko anna vittujakaan (pun intented) pankkitilin saldosta tai turhista titteleistä. :tup:

Miehen varallisuuden vaikutus viehättävyyteen on ihan fakta joka perustuu biologiaan. Nainen haluaa mahdollisimman turvatun elämän itselleen ja ennenkaikkea mahdolliselle jälkikasvulleen. Kullankaivajista puhutaan, mutta täytyy tehdä ero tämän edellämainitun, ja sitten varsinaisen kullankaivuun välillä, jossa nainen etsii tahallaan mahdollisimman rikkaan (ja esim. vanhan) miehen. En sano että joku siivooja on paha, mutta jos on työtön tai on jotain mt-/alkoholi- yms. ongelmia niin siinä voi olla hyvin vaikea löytää nainen.
 
Mitä sillä on väliä miksi ei? En minäkään alkais seurustelemaan vuokralla asujan, työttömän tai opiskelijan kanssa, eikä mun sitä tarvitse selitellä. Jokaisella on oikeus valita kumppaninsa omien kriteerien mukaan ja hyvähän se on että on valinnanvaraa että saa juuri sellaisen kun haluaa.
 
Ei sillä mitään väliä olekaan. Kysyin ihan puhtaasta mielenkiinnosta koska en ole aiemmin törmännyt siihen, että omistusasuminen olisi jollekin merkittävä tekijä seurustelukumppanin valinnassa. Ei ollut mitenkään tarkoitus ottaa kantaa siihen onko se oikein vai väärin.

Miksi itse et alkaisi seurustelemaan vuokralla asujan kanssa?
 
Asun vuokralla rumassa yli 20-vuotiaassa betonikuutiossa Stadin mamu-lähiössä, mutta jos vaan sen emännän löytäisin niin välittömästi ostaisin meille hienon oman asunnon. Ei ole vielä kukaan tullut edes kysymään että missä asun :-/
 
Voisko toimia toisinpäin? Esim @Niamu ei alkaisi ollenkaan sun kanssa deittailemaan mutta jos asuisit omistusasunnossa niin voisi natsata.
 
Voisko toimia toisinpäin? Esim @Niamu ei alkaisi ollenkaan sun kanssa deittailemaan mutta jos asuisit omistusasunnossa niin voisi natsata.

Mutta kun ei kukaan edes kysy omistanko asuntoa. kun naama on tällainen niin ei väliä vaikka omistaisin mitä.

Tietty jos laittaisi Tinderiin oman kuvan sijalle palkkakuitin ja kertoisi että merenrata tontti Hesassa niin ehkä tämäkin peikko saisi pillua.
 
Hahaha, itse asun hienossa vuokraluukussa kohtuu edullisesti ja "omaisuus" on betoniseinien sijasta tuottavammissa instrumenteissa. Omaisuutta siis löytyy varmaan saman verran kuin monen omistusasunnosta, noh, ainakin se tuottaa paremmin.

Mutta hyvä tietää että jos @Niamu:n haluan iskeä niin siinä tilanteessa ostan jostain mamu-lähiöstä halvan kopin ja muutan sinne. Tän jälkeen privaviestiä Niamulle :shy:
 
Aikamoista persekipeyttä tuntuu tuo omistusasumisen preferointi aiheuttavan. Vielä kun siitä maininnut nimimerkki oli käsittääkseni miespuolinen, eli ei edes varakkaita miehiä jahtaava golddigger-naaras. Voihan omistusasuminen kertoa myös vakaasta elämäntilanteesta tai yhtenevistä elämänarvoista mitä rahankäyttöön tulee.
 
En itse ainakaan peppukipeyttä tunne mutta vaan ihmetyttää. Jos annan helpon esimerkin:

1. Valitsen vain varakkaita, koulutettuja ja hyvätuloisia naisia.
- Hyviä perusteita, kuulostaa ihan järkevältä.

2. Valitsen vain omistusasuvia naisia, naisella täytyy olla BMW-merkkinen auto tai naisella tarvitsee olla Nokian osakkeita.
- Nämä herättävät oman mielenkiintoni että miksi nyt näin.

Ja toki jokainen voi preferoida vaikka punahiuksisia, Adidas-merkkisiä kenkiä käyttäviä tms. Nämä on jokaisen henk-koht -juttuja. Jengi voi ihmetellä mutta dissaaminen on vähän väärin.
 
Juu, ja yksittäiset ominaisuudet ovat usein sellaisia, joista voi vähän tinkiä, jos kokonaisuus on erittäin positiivinen.
 
Se on hyvä että pääsee ihan valitsemaan, etenkin jos on ehdotonta vaatimuslistaa.

Itselle tuli voimakas ihastus ihan puskista ja onneksi samoin kävi myös ihastukseni kohteelle. Siinä kohtaa ei vielä ollut tarkkaa tietoa toistemme omaisuudesta, enkä usko että työtilanteella ja koulutustasollakaan ollut merkitystä mun aivomyrskylle.
 
Etenkin kun nykyaikana nuorten ja vanhempienkin aikuisten omistusasuminen tapaa tarkoittaa pankin omistamassa asunnossa asumista.
 
Jos on vakivirka ja/tai työ yhtään isommassa kaupungissa niin tyhmää se on rikastuttaa asuntosijoittajia omasta palkasta. Ennemmin maksaa lainaa pois ja parinkyt vuoden päästä asunto oma.

Tietty jos epämäärinen työ jossain syrjässä, niin voi olla ihan järkevä olla vuokralla vaikka piedempääkin: jos tulee potkut niin uudet työt löytyy helpommin kasvukeskuksista.
 
Kauheeta vääntämistä, analysointia ja kikkailua täällä. Ihan oikeasti se, että on vaan oma itsensä eikä yritä olla yhtään mitään muuta toimii. Ainakin jos haluaa löytää sen oikeasti itselleen sopivan kumppanin.
 
Se on hyvä että pääsee ihan valitsemaan, etenkin jos on ehdotonta vaatimuslistaa.

Itselle tuli voimakas ihastus ihan puskista ja onneksi samoin kävi myös ihastukseni kohteelle. Siinä kohtaa ei vielä ollut tarkkaa tietoa toistemme omaisuudesta, enkä usko että työtilanteella ja koulutustasollakaan ollut merkitystä mun aivomyrskylle.

Kyllä minäkin tuossa tapasin yhden todella vetävän näköisen mimmin kun olin vielä sinkkuna, kaikki oli päälisin puolin enemmän kuin kohdillaan, no sitten alkoi selviämään miksi siellä vuokralla asuttiin ja kitkuteltiin vaikka oli vakityö ym. ja en lähde niitä tässä enempää purkamaan, mutta vaikka kuinka oli asiat menossa jo oikeaan suuntaan niin silti mielessä kalvoi se ajatus että mitä jos sama toistuu vielä joskus ja niin puhalsin pelin poikki heti.

Kyllä mulla on oikeus valita kumppani juuri niiden kriteerien mukaan mitkä on mulle tärkeitä ja elämänhallinta on ellei tärkein niin heti sijalla kaksi!
 
Omistusasunto ei kuitenkaan takaa elämänhallintaa tai varallisuutta. Aika helposti sen lainan saa. Itsekkin tunnen useamman ihmisen, jolla on vain ajan kysymys milloin se lainan maksu kaatuu takaajien päälle.
 
Toki tässä täytyy sanoa ettei asumismuoto ole kuin yksi osa kokonaisuutta, myös koulutustaso, työt, perhe, harrastukset, vapaa-aika, ulkonäkö, luonne ym. vaikuttaa ja kyllä sieltä sitten löytyi se täydellinen ihminen ja näin 6kk jälkeen vauhti vain kiihtyy...
 
Se on hyvä että pääsee ihan valitsemaan, etenkin jos on ehdotonta vaatimuslistaa.

Itselle tuli voimakas ihastus ihan puskista ja onneksi samoin kävi myös ihastukseni kohteelle. Siinä kohtaa ei vielä ollut tarkkaa tietoa toistemme omaisuudesta, enkä usko että työtilanteella ja koulutustasollakaan ollut merkitystä mun aivomyrskylle.

Mitäs sitten kun se voimakkain ihastumisvaihe menee ohi, ja huomataan että arvot, toiveet elämältä jne. ovat aivan eri suuntaiset? Toinen haluaa lapsia ja toinen ei, jne.

Ihminen muuten huomioi asioita toisesta alitajuisesti, ilman että tiedostaa "valikoineensa", vaikka todellisuudessa niin on jo tapahtunut.
 
Itse olen asunut aikuisiälläni noin 15 eri asunnossa, vaimoni on muuttanut vielä useammin. Taidan olla liian vaihtelunhaluinen omistusasumiseen, joten ehkä joidenkin on ihan hyvä tsekata myös tuo ehdokkaasta jos mielessä siintää vaikka rauhallinen omistusasuminen ja juurien levittäminen maaperään. Lasten koulutkin tulee katsottua siten että voisi muuttaa rauhassa ilman että koulu vaihtuu.Omassa mielessä siintää vielä halu kokeilla asumista ulkomailla kunhan lapset lentävät pesästä, tämän suhteen ei vielä tietoa onnistuuko. Elämäntyylin olisi hyvä käydä suhteellisen yksiin.
 
Toki tässä täytyy sanoa ettei asumismuoto ole kuin yksi osa kokonaisuutta, myös koulutustaso, työt, perhe, harrastukset, vapaa-aika, ulkonäkö, luonne ym. vaikuttaa ja kyllä sieltä sitten löytyi se täydellinen ihminen ja näin 6kk jälkeen vauhti vain kiihtyy...

Jos ajattelee vähän pidemmällä tähtäimellä asioita niin joku opiskeluitaan viimeistelevä lääkäri joka juuri nyt vielä hetken asuu siellä opiskelija-asuntolassa ei sekään välttämättä ole mikään huono "sijoitus".
 
Ihminen muuten huomioi asioita toisesta alitajuisesti, ilman että tiedostaa "valikoineensa", vaikka todellisuudessa niin on jo tapahtunut.

Näin se mullekkin kävi sen yhden kanssa, kaikki olisi hyvin mutta joku sanoi ei. Vasta jälkeenpäin ymmärsin mikä siinä hankasi vastaan kun en saannut sitä oikeaa tunnetta ja onneksi kuuntelin itseäni enkä puskenut väkisin ihastumista eteenpäin.
 
Mitäs sitten kun se voimakkain ihastumisvaihe menee ohi, ja huomataan että arvot, toiveet elämältä jne. ovat aivan eri suuntaiset? Toinen haluaa lapsia ja toinen ei, jne.

Ihminen muuten huomioi asioita toisesta alitajuisesti, ilman että tiedostaa "valikoineensa", vaikka todellisuudessa niin on jo tapahtunut.

Pidän ihastumista hyvänä lähtönä suhteelle ja sitähän se ihastuminen on, alitajuista valintaa. Toki suuret linjat ja kynnyskysymykset kannattaa alkuvaiheessa keskustella. Jos isoja esteitä ei ole, itse en ainakaan jarruttele yhtään.
Ihastuminen on mahtavaa ja hienoa aikaa, josta kannattaa nauttia ja kokea yhdessä kaikenlaista. Arki tulee sitten myöhemmin, jolloin katsotaan suhteen laatu kunnolla ja rakennetaa sitä ehkä realistisemmin eteenpäin.

edit. Ihastuksen aikana dopamiini palkitsee yhteisistä kokemuksista, jota voi myöhemmin muistella rakkaansa kanssa, jos suhde jalostuu ja jatkuu ihastumisen jälkeen.
 
Viimeksi muokattu:
Pidän ihastumista hyvänä lähtönä suhteelle ja sitähän se ihastuminen on, alitajuista valintaa. Toki suuret linjat ja kynnyskysymykset kannattaa alkuvaiheessa keskustella. Jos isoja esteitä ei ole, itse en ainakaan jarruttele yhtään.
Ihastuminen on mahtavaa ja hienoa aikaa, josta kannattaa nauttia ja kokea yhdessä kaikenlaista. Arki tulee sitten myöhemmin, jolloin katsotaan suhteen laatu kunnolla ja rakennetaa sitä ehkä realistisemmin eteenpäin.
Tuolla ilman jarruja menolla saa kyllä hyvin karkotettua ihmisiä (kokemuksesta). Toisaalta sitten taas jos toisella sama fiilis niin menee monesti parisen kuukautta tosi mukavasti.
 
Unohtakaa se tinderi, siinä vaiheessa kun kävi flaksi ja vedin laatikosta factory new lapaset (CS GO) on näitä nättejä naisia alkanut ilmaantumaan steamin puolelle pyytämättäkin!!.

Capture.JPG
 
Tämähän on kyllä hienoa, eka tapaaminen, ei mennyt ehkä alkuun ainakaan ihan nappiin, mutta lähti siitä sit. Jälkeenpäin viestiteltiin ja oli jäänyt vähän ristiriitaset ajatukset tapaamisesta. No siinä monen tunnin viestittelyn ja seuraavan päivän pitkän puhelun jälkeen oli selvästi kiinnostusta toistemme asioista ja paljon samaa ajatusmaailmaa, hyvä fiilis jäi. Sit tiputtaakin pommin, että ei kuitenkaan halua tavata uudestaan kun ei ollut sitä kuuluisaa kemiaa. Oli muuten vaan kiinnostunut kuulemaan meikäläisestä ja taustoista ym. Wtf? Eli tinderruletti pyöräytti jonkuun toisen?
 
Turha noita sen suuremmin on mielessä pyöritellä. Huti on huti ja onneksi ei itseäsikään tainnut paljoa kiinnostaa. Kuka mistäkin syystä...
 
Ennemmikin vaikutti just siltä mikä on hakusessa.

Jaa, tulkkasin että sullakin oli ristiriitaiset fiilikset koko tapauksesta mutta ilmeisesti vain ekoista treffeistä siis. No mutta sinänsä ei muuta mitään, syytä on turha kovin syvästi miettiä. Tuskin mikään sellainen, jonka olisit voinut jotenkin välttää helposti ellei itsellesi tule jotain selkeetä mokaa mieleen.
 
Tämähän on kyllä hienoa, eka tapaaminen, ei mennyt ehkä alkuun ainakaan ihan nappiin, mutta lähti siitä sit. Jälkeenpäin viestiteltiin ja oli jäänyt vähän ristiriitaset ajatukset tapaamisesta. No siinä monen tunnin viestittelyn ja seuraavan päivän pitkän puhelun jälkeen oli selvästi kiinnostusta toistemme asioista ja paljon samaa ajatusmaailmaa, hyvä fiilis jäi. Sit tiputtaakin pommin, että ei kuitenkaan halua tavata uudestaan kun ei ollut sitä kuuluisaa kemiaa. Oli muuten vaan kiinnostunut kuulemaan meikäläisestä ja taustoista ym. Wtf? Eli tinderruletti pyöräytti jonkuun toisen?

Mitä itse teet jos ei vaan ole kemiaa? Olisko hänen pitänyt lähteä toisille treffeilla ja jatkaa sun kanssa pelleilemistä vaikkei mitään tunteita syty? Toimitko jumalauta itse näin naisten kanssa?
 
Mitä itse teet jos ei vaan ole kemiaa? Olisko hänen pitänyt lähteä toisille treffeilla ja jatkaa sun kanssa pelleilemistä vaikkei mitään tunteita syty? Toimitko jumalauta itse näin naisten kanssa?
Kyllä.

Omalta osaltani kokeilin junnuna miten "tunteilla syttyy" ja kymmenen vuotta meni kaivoon. Jos nyt ajattelisi vaikka "järjellä" ja kokeilisi vähän pidempää kuin "kokeilematta paskaa" perjaatteella.

Yleinsä en märehdi menneitä, mutta se mitä omassa henkilöhistoriassa on vituttanut on just se mimmien diskaaminen jonkun ihan vitun typerän syyn perusteella, joka on vaikuttanut juuri tuohon "kemiaan".
 
Tämä juuri se pointti, mistä se helvetin oikea kemia tulee yhden tapaamisen ja viestittelyn jälkeen?
 
Ihan hyvä yrityshän tuo on, mutta kyllähän sen moni tietää miten lopuksi monelle käy kun lähdetään kemialla lentoon :rofl:
 
Ei ole mitään "kemiaa". Se on vain hölynpöly-termi sille, että ihastuttaako toinen vai ei ja haluaako toisen kanssa olla vastaisuudessakin tekemisisssä parisuhdemielessä.

Sitten on ne systeemit, joissa on sovitut avioliitot yms. paskaa ettei kukaan vahingossa ihastu ulkonäköön, älyyn, huumorintajuun tai muuhun "pinnalliseen" turhuuteen :rolleyes:
 
No, jokainen valitsee omilla kriteereillään. Et sinä tuossa mitään menettänyt, eikä siihen kannata jäädä kiinni. Syyllä ei ole väliä ja se ei johdu sinusta. Uutta matoa koukkuun vain. Ei yhden deitin ja muutaman tunnin tekstittelyn jälkeen kuitenkaan olla kiintyneitä vielä millään tavalla.
 
Ei yhden deitin ja muutaman tunnin tekstittelyn jälkeen kuitenkaan olla kiintyneitä vielä millään tavalla.

Ja siinä vaiheessa nyt nimenomaan ei pitäisi odottaakaan mitään muuta kuin "pinnallisen" kiinnostuksen heränneen. Mitä ikinä se syvempi sitten onkaan tässä tapauksessa kun huumorintaju, äly, sosiaalinen pääoma jne menee "pinnallisuuksiin"...
 
Juu, toisaalta itse uskon ainakin siihen, että ihastus voi herätä myöhemminkin ja pinnalliset tekijät eivät loppupeleissä pitkissä suhteissa ole niin tärkeitä. Mutta ehkä haussa on ollut vaan joku tietyllä tavalla erilainen ihminen, itsensä pakottaminen kun ei kuitenkaan tule koskaan toimimaan. Ei ole kovin kivaa tapailla ihmistä, joka ei ole pelissä täysillä mukana. Pahinta mitä näissä voi tehdä, on ottaa itseensä. Online-deittailu on raakaa peliä. Seuraavaan tilanteeseen vaan. Kokemuksia. Kasvattaa ihmistä :)
 
Taidanpa kirjoittaa kerrankin positiivisella mielellä tähän ketjuun :)
Taas tuli kokeiltua tinderiä vaihteeksi hieman aktiivisemmin ja en tiedä mitä tein nyt toisin kkuin aiemmin, mutta ihan muutaman keskustelunavauksenkin olen naisilta saanut.Kerran kävin treffeillä mukavan naisen kanssa ja jo toiset treffit sovittuna (saman kanssa). On jopa korkeakoulutettu (jotka keskimäärin tuntuvat lopettavan juttelun seinään kun ammattini paljastuu). Ehkä se kuuluisa sokea kanakin aina välillä jyvän löytää:btooth:

edit. ajatuksenvirtaa siistitty :D
 
Mutta kun ei kukaan edes kysy omistanko asuntoa. kun naama on tällainen niin ei väliä vaikka omistaisin mitä.

Tietty jos laittaisi Tinderiin oman kuvan sijalle palkkakuitin ja kertoisi että merenrata tontti Hesassa niin ehkä tämäkin peikko saisi pillua.

Mitä tapahtuisi jos sulle laitettaisiin täydellisesti sopivat vaatteet, tukka, parta yms. kuntoon, ruokavalio täydelliseksi, sopivalla liikunnalla kroppa kuntoon. Siihen lisäksi harjottelisit sosiaaliset taidot kuntoon ja poistaisit sosiaalisia rajoitteita? Olisiko kasvojen luuston rakenteella enää paljoakaan merkitystä? Noi mainitsemani asiat voi nimittäin tehdä kuka vaan, jos niin päättää. Koitas piruuttas ja tuu sitten raportoimaan!
 
Tai sit laittaa se sen palkkakuitin kuvaksi, ku hän meinaa, että sillä heruu :btooth: (varmaan kokeillut jo)
 
Unohtakaa se tinderi, siinä vaiheessa kun kävi flaksi ja vedin laatikosta factory new lapaset (CS GO) on näitä nättejä naisia alkanut ilmaantumaan steamin puolelle pyytämättäkin!!.

Capture.JPG

Steamissa niitä huijaritilejä tosiaan riittää, ei tarvita kuin kaikille näkyvä tili niin kaveripyynnöt ovat taattuja :geek:

Ei ole mitään "kemiaa". Se on vain hölynpöly-termi sille, että ihastuttaako toinen vai ei ja haluaako toisen kanssa olla vastaisuudessakin tekemisisssä parisuhdemielessä.

Sitten on ne systeemit, joissa on sovitut avioliitot yms. paskaa ettei kukaan vahingossa ihastu ulkonäköön, älyyn, huumorintajuun tai muuhun "pinnalliseen" turhuuteen :rolleyes:

Ihminen vaistoaa tiedostamattaan toisesta monia asioita jotka vaikuttavat käsitykseen siitä kuinka sopivaksi kumppaniksi toinen mielletään. Pintapuolisesti joku kandidaatti voi olla täysi 10 mutta jos sanaton viestintä kertoo asioita jotka yleisesti tulkitaan negatiivisesti niin kyseisen henkilön seksuaalinen menestys voi olla huonompi kuin voisi olettaa. Feromonien vaikutusta yksilöiden geneettiseen yhteensopivuuteen ollaan vasta tutkimassa, mutta ns. paitojen haistelutestit ovat olleet toiveikkaita :). Sitten on tietysti se henkinen puolikin, sama aaltopituus eli yhteiset kiinnostuksen kohteet ja sama älykkyyden taso jne. Noita asioita yhdessä voidaan kutsua juuri kemiaksi.
 
Viimeksi muokattu:
Jep, eli juurikin sitä pinnallista.

Jos mä olisin yksinvaltias niin määräisin että kaikkien naisten täytyy käydä murojen kanssa vähintään 10:llä deitillä vaikkei kiinnostaisi paskaakaan (pillua on myös annettava).
Sieltä niitä tunteiden vastakaikuja kaivetaan vaikka lapiolla kunnes akka on kypsä! Jos vuoden koeajan jälkeen ei muro vieläkään sytytä naista niin ehkä tässä tilanteessa suotakoon että nainen saa käydä uuden uroon kanssa treffeillä.

Vai mitä mieltä muut?

Steamissa niitä huijaritilejä tosiaan riittää, ei tarvita kuin kaikille näkyvä tili niin kaveripyynnöt ovat taattuja :geek:

...

Mä itekseni kans naureskelin että mun profiili vois olla tossa hyvin herran kuolattavana :D
 
Viimeksi muokattu:
Jos mä olisin yksinvaltias niin määräisin että kaikkien naisten täytyy käydä murojen kanssa vähintään 10:llä deitillä vaikkei kiinnostaisi paskaakaan (pillua on myös annettava).
Sieltä niitä tunteiden vastakaikuja kaivetaan vaikka lapiolla kunnes akka on kypsä! Jos vuoden koeajan jälkeen ei muro vieläkään sytytä naista niin ehkä tässä tilanteessa suotakoon että nainen saa käydä uuden uroon kanssa treffeillä.

Vai mitä mieltä muut?

Valtion täytyy taata kaikille miehille kumppani (nuori ja neitsyt tietysti!). :mad:
 
  • Tykkää
Reactions: svk

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
284 926
Viestejä
4 894 190
Jäsenet
78 896
Uusin jäsen
tacosancheese

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom