Eihän sun homoa tarvitse esittää, identifioit vain itsesi naiseksi ja eikun treffeille.Jaah, tää olisi varmaan kokeilemisen arvoista. Ei vaan oikein kasetti taivu siihen että rupeaisi omalla naamalla esittämään homoa
Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Eihän sun homoa tarvitse esittää, identifioit vain itsesi naiseksi ja eikun treffeille.Jaah, tää olisi varmaan kokeilemisen arvoista. Ei vaan oikein kasetti taivu siihen että rupeaisi omalla naamalla esittämään homoa
Transuilta tulee kyllä ihan kiitettävästi mätsejä kun seulan läpi vahingossa ovat päässeet..Eihän sun homoa tarvitse esittää, identifioit vain itsesi naiseksi ja eikun treffeille.
Siis mä ole nyt joutessani huispaillut välillä noita Timderin tätejä oikealle ja vasemmalle. Siis en tiedä mikä juttu mutta näköjään itseä jonkin verran vanhemmat mimmit tuntuu olevan kovinkin kiinnostuneita - ja no joo, myös itseä nuoremmat mutta vanhemmat pääosassa.Ei se itseä kyllä haittaa, nämä joiden kanssa on tullut juteltua vaikuttavat ihan täyspäisiltä eikä silmiinkään satu kuvia katsoessa.
![]()
Markkinatilanteen realiteetit. Keski-ikäiset naiset ottaa nuorempia miehiä, KOSKA VOIVAT.Itse olen huomannut, että minusta kiinnostuu aika runsain mitoin 40-42 naiset ja ihan vakavassakin mielessä. Itse täytän siis 35 syksyllä.
Pieni kait tämä ero on silti vaikka tuntuu jotenkin jollain kierolla tavalla silti erikoiselta:0 Kait se on sitä kun on ikänsä seurustellut vain oman vuosiluvun kanssa
Ei sen kauneusihanteen tarvitse iän myötä miksikään muuttua. Ei kukaan kuusikymppinen haaveile alle 20v nuoremmista naisista. Näin karvan päälle kolmekybäsenä en näe parikymppisten tai inasen nuorempienkin katselua tai lähestymistä minään rikoksena ja jatkan sitä vielä toisenkin 30v päästä jos siltä tuntuu. Kutsukoot joku silloin vaikka "limaiseksi setämieheksi", ei kiinnosta.
On kuitenkin vapauttavaa olla jossain muutakin kuin äiti. Viestittely saa minut unohtamaan arjen vastuuni.
Saan niistä kuitenkin muistutuksen, kun itsevarman oloinen ja hauska 29-vuotias mies pyytää minua treffeille.
Huokaisen. Treffeille lähteminen yksinhuoltajana vaatii säätöä aikataulujen ja lastenhoidon kanssa. Etenkin ex tempore -treffit ovat mahdottomia, vaikka viinilasin ääressä odottaisi millainen adonis tahansa.
Adonis ei nimittäin riitä. Miehen pitää olla aidosti kiinnostava, jotta jaksaisin nähdä kaiken vaivan. En myöskään halua olla pois lapseni luota ihan kenen tahansa vuoksi.
Alan saada Tinderissä muitakin treffipyyntöjä. Tekosyiden keksimisen sijaan tuntuu oikealta kertoa, miksi tapaamisen järjestäminen ei ole ihan yksinkertaista.
Saan edelleen kymmenittäin viestejä etenkin nuoremmilta miehiltä, kirjoittaa Saara Ritvos.
No isompi ongelma on se, että tätä peliä on pirun hankalaa pelata huonosta sijainnista käsin, VAIKKA KIINNOSTAISIKIN em. aihepiirit.Periaatteessa voisin mennä tapaamaan jotakuta vähän pidemmänkin matkan päähän mutta mitkään yhden illan ihmeet ei kiinnosta saatika kaukosuhteilut tms.
No tässä tullaan sitten siihen, että jos tuollaisen harrastuksen takia muuttaa, niin eikö sitten kannata samantien vaihtaa maatakin... Paskaahan Suomi on kauttaaltaan, jossain päin maata vaan vielä enemmän paskaa kuin jossain toisaalla.Luulis että jos se pillun saaminen on harrastus ja suunnilleen elämän tärkein takia, niin kannattaisi muuttaa ns. mestoille. Tämä lähinnä Erkille perustuen täältä luettuihin posteihin. Muutetaanhan sitä harrastusten perässä muutenkin.
Henkilökohtainen esimerkki elävästä elämästä...Tinderissä näyttää olevan just semmoinen meno kuin arvelinkin, kun nelikymppinen sinkkuäiti saa kasoittain treffipyyntöjä, myös alle kolmikymppisiltä miehiltä.![]()
Luin itsekin tämän artikkelin ja oli kyllä niin suuri yllätys, et nelikymppinen nainen saa kullikarusellin pyörimään että. Tuosta paistaa jotenkin läpi oman itsensä korokkeelle nostaminen ja itsensä olalle taputtelu, kun ihan itse on päättänyt tehdä kaiken vaikeimman kautta.Tinderissä näyttää olevan just semmoinen meno kuin arvelinkin, kun nelikymppinen sinkkuäiti saa kasoittain treffipyyntöjä, myös alle kolmikymppisiltä miehiltä.
![]()
Essee | Olen nelikymppinen sinkkuäiti, ja yllätyin siitä, millaisen vastaanoton sain Tinderissä
Sinkkuäitinä treffailu tuntui Saara Ritvoksesta mahdottomalta ajatukselta. Hän myös pohti, onko ok, että pienen lapsen äiti roikkuu deittisovelluksessa. Sitten Ritvos latasi Tinderin ja yllättyi, miten hänet vastaanotettiin.www.hs.fi
Tinderissä on myös yksi iso ongelma on se että jos satut asumaan vähänkin syrjemmässä paikassa jonkin isomman asutuskeskuksen sijaan ne matchit joita lopulta saat voivat olla hyvinkin kaukana.
Sopivaan etäisyyteen vaikuttaa sekin, että onko autoa vai ei. Itse olin aiemmin autoton, ja oli ihan poissuljettua, että Helsingissä asuvana olisin tapaillut Sipoossa tai Keravalla asuvaa, koska matkat olisivat olleet omaan makuuni liian pitkiä.Ongelmaksi muodostuu myös se, että useammalle jo muutama kymmenen kilometriä olisi kuin lähtisi toiselle puolelle maailmaa tapaamaan toista. Jos naisilla ei olisi tarjontaa niin paljoa, olisivat he kiinnostuneita tapaa miehiä myös kauempaa. Niin kauan kun on muutaman kilsan säteellä äijiä tulvillaan, ei mitää järkeä lähteä kauemmaksi, paitsi jos on laatikkonaamainen kympin adonis.
Sopivaan etäisyyteen vaikuttaa sekin, että onko autoa vai ei. Itse olin aiemmin autoton, ja oli ihan poissuljettua, että Helsingissä asuvana olisin tapaillut Sipoossa tai Keravalla asuvaa, koska matkat olisivat olleet omaan makuuni liian pitkiä.
No vähän tähän tapaan omat pitkät seurustelusuhteetkin on alkanut. Rennosti tapaa jotain ilman sen kummempaa seurusteluajatusta. Enemmänkin sellaista "katsellaan rauhassa ja nähdään uudestaan, jos siltä tuntuu". Sitten toisessa onkin vaan ollut sitä "jotain" ja kaikki sillon tällöin tapaamiset on ollut "helppoa ja mutkatonta", niin sitä äkkiä onkin huomannut viihtyvän toisen seurassa sen verran, että se silloin tällöin näkeminen vaihtuukin arkipäiväisemmäksi ja sit jo seurustellaankin.Jälleen yksi todiste sille, että sillä nettideitin "lyhyttä juttua" vs "pitkäaikaista kumppania" ei ole mitää merkitystä.
Taannoin tapasin yhden naisen joka oli eronnut muutama kuukausi takaperin, etsi siis vain lyhyttä juttua ja sitte treffeilläkin totesi, että rentoa seuraa, ei ole lainkaan valmis mihinkään vakavaan. No pidettii siinä kiva ilta ja mutusteltiin jos näkis uudelleen. Tää mimmi oli sit nähnyt jotain toistakin ja ei siinä mitää ihmeempää. Vähä myöhemmin tuli sit tässä ilmi, että tää mimmi rupes seurustelee tän toisen tyypin kanssa
Niin se mieli vaan muuttuu - lennosta.
Edelleen parhaiten tuolla pärjää ko on rennoin mielin. Eipä sitä pitkäaikaistakaan hampaat irvessä löydä.
Miehen pitää "tuoda älyttömästi pöytään", jotta moni lähtee seurusteluun, koska "mä oon pärjännyt hyvin yksinkin ja jos mies ei tuo mitään lisäarvoa mulle" on niin perus fraasi naisen suusta.
Tämä kirjoitus oli tarkoitus laittaa keskusteluun "Pariutumisen haasteet nykypäivänä ja sen vaikutukset", mutta koska minulla ei ole näköjään oikeuksia vastata siihen ketjuun, niin tuuppaan sen tänne:
Olen pohtinut sitä, että miten tämä nykyinen kertakäyttödeittailu on muuttanut omaa suhtautumistani parisuhteeseen. Olin teininä ja nuorena miehenä todellinen romantikko ja haaveilin paljon tosirakkaudesta. Ajattelin naiivisti, että kun sen löytää, niin se kestää ”ikuisesti”. Sittemmin rakastuin ja menin naimisiin ja olimme yhdessä toistakymmentä vuotta. Erinäisten syiden takia avioliitto päättyi kuitenkin eroon minun aloitteestani.
Tässä välissä deittimarkkinat olivat muuttuneet totaalisesti ja Tinder oli tullut voittajana kehiin. Aluksi Tinder tuntui siltä kuin olisi päässyt aikuisten karkkikauppaan. Kaikki mahdolliset hormonit virtasivat hulluna suonissa, kun selailin Tinderiä ja kävin treffeillä.
Aluksi hamusin vain yhden yön seuraa, kunnes vuonna 2015 yllättäen vanha romantikko teki paluun ja tunsin jotain edes hieman lähelle samaa kuin nuorena. Halusin tuota tunnetta niin paljon, että olin varmaankin turhan omistautuva ja suhde päättyi noin puolen vuoden jälkeen. Myöhemmin tajusin, että oli pelkästään onni, että toinen pisti pelin poikki, koska jälkikäteen ajatellen suhde oli täysin tuhoon tuomittu.
Tämän jälkeen keskityin taas Tinderiin ja seksiin. Ja täytyy myöntää, että mitä kauemmin Tinderiä on käyttänyt sitä enemmän on tuntunut siltä, että rakastun lähinnä vain seksiin. En oikeastaan edes kaipaa rakkautta. Kertaakaan ei ole tuntunut siltä, että haluaisin oikeasti uhrata oman itsenäisen elämäni ja yrittää rakentaa jotain yhteistä toisen kanssa. Seksi tuntuu edelleen mahtavalta, mutta se toinen ihminen tuntuu seksin jälkeen lähinnä rasitteelta, josta haluaisi päästä mahdollisimman nopeasti eroon, tai sitten niin, että siihen voi olla taas sitten yhteydessä, kun tekee mieli seksiä.
Joskus kelailen niitä tuntemuksia, joita minulla oli nuorena aikuisena ja kieltämättä olisi mahtavaa, jos tuntisi edes joskus haaleasti jotakin vastaavaa. Se mitä olen nykyisin, on siinä mielessä pelottavaa, että en usko olevani yksin. Jotain on mennyt rikki lopullisesti tässä tindermaailmassa.
Hyvää tekstiä laitoit. Quotesin tämän tässä. Onkohan nämä naiset miettineet, että mitä itse tuovat pöytään myös parisuhteeseen? Ei sillä pimpsallakaan ole lisäarvoa vaan moni muu asia ovat suhteen kannalta merkityksellisempiä
E: Tää on sinänsä pelottava fraasi tavalliselle miehelle, ja on yleistymässä. Jos ajatellaan, että nainen tienaa hyvin ammatissa joka ei vie henkisesti voimia, asuu kivasti koiransa kanssa, reissailee ystäviensä kanssa maailmalla. Elämä näyttää siis päällepäin hyvältä. Lisäksi Tinder tuo sen faktan, että voi pyytää chadia panemaan ihan milloin vain. Tätä elämää kun on tarpeeksi pitkään ja kauan, niin sen miehen on oikeasti oltava aika "premium".
Miehen provider -asetelma on historian havinaa, ellei tienaa kuusinumeroisia tai ole muuten rikas. Muut asiat merkitsee parisuhteen kannalta.
Tähän liittyen, ärsyttää aika rankasti sellaiset naiset, jotka sanoo suoraan, että on tullut kyrpäkarusellia harrastettua ja haaroja leviteltyä lukuisille miehille, mutta SULLE en nyt kuitenkaan anna vaan nyt pitää vähintään kuu hakea taivaalta ensin tms...Mielestäni tuo ei millään tavalla tee siitä naisesta sen parempaa seurustelukumppania, päinvastoin tuolla kehityksellä päästään aika vastakkaiseen lopputulokseen. Tää maa on täynnä naisia joilla instadirectit/tinderit paukkuu, sinkkuna ollaan vuodesta toiseen ja kalua tulee halutessaan ovista ja ikkunoista, se joka siihen karuselliin hyppää tulee ittensä rikkomaan koska "lajin helppous viehättää" kunnes ei enää viehätä kun et kykene sitoutumaan kehenkään. Sitten alkaa nostaa heillä päätään nämä "mitäs sulla miehenä on tuoda pöytään?"-tyyppiset jutut että pitää mitata jollain numeerisella tai muulla vastaavalla asialla kun se ihminen ei yksilönä enää riitä mihinkään.
jotka sanoo suoraan, että on tullut kyrpäkarusellia harrastettua ja haaroja leviteltyä lukuisille miehille
Ja jos kuitenkin sanoo ja on jakanut, niin fine, mutta saa sitten jakaa mullekin turhia kitisemättä...Tässä kohtaa arvostus tippuu siihen, että saa sitä kuuta hakea jostai muualta
Toki itsekin irtareita harrastanut ja sillee, mutta ei välttämättä tarvi kumppanipotentiaalille kertoa, että olen jakanut koko kylälle.
Ja jos kuitenkin sanoo ja on jakanut, niin fine, mutta saa sitten jakaa mullekin turhia kitisemättä...
Puhe oli siitä jos hän on kiinnostunut minua deittaamaan. Siinä tapauksessa mikään pihtaaminen ei tule kyseeseen em. historialla.Jokainen tekee päätöksensä kenelle jakaa ja ei. Miksi pitäisi juuri sinulle jakaa? Kaikki ihmiskohtaamiset on aina erilaisia.
nämä asiat saatetaan mainita suoraan Tinder-profiilissa. Eli että tavaraa on jaettu ympäriinsä, mutta jatkossa en jaa. Joten teepä siis sirkustemput pitkän kaavan mukaan, ehkä sitten voit saada.
Et sitten uskonut nätisti sanottua eitä, vaan jatkoit vaan piiritystä?Tähän liittyen, ärsyttää aika rankasti sellaiset naiset, jotka sanoo suoraan, että on tullut kyrpäkarusellia harrastettua ja haaroja leviteltyä lukuisille miehille, mutta SULLE en nyt kuitenkaan anna vaan nyt pitää vähintään kuu hakea taivaalta ensin tms...
Joo ihan varmasti haen sen kuun...
Samoista asioista saanut hyviä keskusteluita naisten kanssa ja sille on syynsä, että naiset on vuodesta toiseen sinkkuna, kun ei niille kelpaa mikä vaan parisuhdemielessä. Miehen pitää "tuoda älyttömästi pöytään", jotta moni lähtee seurusteluun, koska "mä oon pärjännyt hyvin yksinkin ja jos mies ei tuo mitään lisäarvoa mulle" on niin perus fraasi naisen suusta. Joo se kikkeli on jonkinlainen lisäarvo, mutta kun siihen ei tosiaan tarvitse seurustelusuhdetta kaikkine seurustelun mahdollisine miinuspuolineen, niin ollaan mieluummin sinkkuna. Sama koskee toki osaa miehiäkin.
Mun mielestä seurustelu on aina kompromisseja. Saadakseen jotain pitää osata myös luopua jostain. Vaikeaa tässä on sen kultaisen keskitien löytäminen toisen ihmisen kanssa ja nimenomaan sen omankin vaatimustason nousun takia, mutta ei se naistenkaan vaatimustaso helpota yhtälöä yhtään.
Noista etäisyyksistä sen verran, että olis mullakin aika paljon enemmän vaihtoehtoja, jos minäkin alkaisin joustamaan näistä omista typeristä ~10-15km rajoistani.
Joku yli ton alkaa jo tuntua ihan etäsuhteilulta omassa kuplassani.
Ihan normaalia. Eiköhän tuota ole useat ainakin hetkittäin kokeneet. Liittynee ilmiöönKaverinikin on joskus sanonut tuosta, että seksin jälkeen toivoisi, että saisi olla itsekseen rauhassa - myös ollessaan parisuhteessa.
Kaipa siihenkin on joskus tullut syyllistyttyä. Nainen on saattanut olla ulkoisesti huomattavan hyvää tasoa esimerkiksi...Et sitten uskonut nätisti sanottua eitä, vaan jatkoit vaan piiritystä?
Juu, en tiedä sitten kuinka usein on kokenut tuota, voi olla, että on liioitellutkin asiaa, etenkin omien kommentieni jälkeen. Sama asia vähän tuon parisuhtessa "lässyttely naisen" kanssa, että vierestä tuon huomaa, mutta mies itse tilanteessa ei huomaa, vaikka toisaalla väittääkin, ettei "lässyttelyä" harrasta.Ihan normaalia. Eiköhän tuota ole useat ainakin hetkittäin kokeneet. Liittynee ilmiöön
Post-coital tristesse - Wikipedia
en.wikipedia.org
Tottakai se on kompromisseja. Et sä vaan voi toisen ihmisen kanssa mennä laput silmillä ja tehdä kaikki asiat just niin, kuin sinä itse ne olet (yksinään ollessa) aina tehnyt, tai miten sinä itse haluat ne tehdä.En myöskään oikein ymmärrä tätä "parisuhde on kompromissi" oletusta. Tottakai siinä ollaan sitouduttu toiseen, mutta muutenhan siitä pitäisi saada vaan plussaa. Mistä siinä siis pitää luopua? Jos vaikka omat menot ja harrastukset on tärkeitä, niin etsii sitten sellaisen puolison jolla on omia menoja tai ainakin joka ymmärtää, että toinen ei halua olla jatkuvasti kotona vaan on menossa. Kyllä heitäkin löytyy. Osa ei edes halua asua nykyään yhdessä, eikä siinäkään ole enää mitään outoa. Lapset tietenkin monimutkaistaa tätä kuviota.
Otin tähän nyt pohjustukseksi tuon lainauksen. Jos oletetaan kaksi hyvin toimeentulevaa ja kaikin puolin laadukasta elämää viettävää sinkkua jotka tapaavat. Niin eihän se edes ole mahdollista, että toinen toisi toisen elämään mitään fyysisen konkreettista tai mullistavaa? Tottakai pitää olla joku henkinen yhteys, mutta sehän on nyt ihan itsestäänselvä asia. Sen jälkeen se on oikeastaan läheisyyttä ja turvallisuutta. Mitä tämä "pöytään tuonti" siis oikeasti tarkoittaa? Koska ei sitä mielestäni ole tosiaankaan mahdollista kovin paljoa tuoda. Jos siis tällä pöydän omistajalla on jo se pöytä hyvässä järjestyksessä. Varmaan ne odotuksetkin olisivat vähän maltillisia, jos tajuttaisiin että se oman elämän laatu on kyllä omissa käsissä eikä sitä toinen kovin paremmaksi voi muuttaa.
En myöskään oikein ymmärrä tätä "parisuhde on kompromissi" oletusta. Tottakai siinä ollaan sitouduttu toiseen, mutta muutenhan siitä pitäisi saada vaan plussaa. Mistä siinä siis pitää luopua? Jos vaikka omat menot ja harrastukset on tärkeitä, niin etsii sitten sellaisen puolison jolla on omia menoja tai ainakin joka ymmärtää, että toinen ei halua olla jatkuvasti kotona vaan on menossa. Kyllä heitäkin löytyy. Osa ei edes halua asua nykyään yhdessä, eikä siinäkään ole enää mitään outoa. Lapset tietenkin monimutkaistaa tätä kuviota.
Otin tähän nyt pohjustukseksi tuon lainauksen. Jos oletetaan kaksi hyvin toimeentulevaa ja kaikin puolin laadukasta elämää viettävää sinkkua jotka tapaavat. Niin eihän se edes ole mahdollista, että toinen toisi toisen elämään mitään fyysisen konkreettista tai mullistavaa? Tottakai pitää olla joku henkinen yhteys, mutta sehän on nyt ihan itsestäänselvä asia. Sen jälkeen se on oikeastaan läheisyyttä ja turvallisuutta. Mitä tämä "pöytään tuonti" siis oikeasti tarkoittaa? Koska ei sitä mielestäni ole tosiaankaan mahdollista kovin paljoa tuoda. Jos siis tällä pöydän omistajalla on jo se pöytä hyvässä järjestyksessä. Varmaan ne odotuksetkin olisivat vähän maltillisia, jos tajuttaisiin että se oman elämän laatu on kyllä omissa käsissä eikä sitä toinen kovin paremmaksi voi muuttaa.
En myöskään oikein ymmärrä tätä "parisuhde on kompromissi" oletusta. Tottakai siinä ollaan sitouduttu toiseen, mutta muutenhan siitä pitäisi saada vaan plussaa. Mistä siinä siis pitää luopua? Jos vaikka omat menot ja harrastukset on tärkeitä, niin etsii sitten sellaisen puolison jolla on omia menoja tai ainakin joka ymmärtää, että toinen ei halua olla jatkuvasti kotona vaan on menossa. Kyllä heitäkin löytyy. Osa ei edes halua asua nykyään yhdessä, eikä siinäkään ole enää mitään outoa. Lapset tietenkin monimutkaistaa tätä kuviota.
@Pretor tuossa jo aika hyvin vastasikin, mutta vaikka katsottaisiin ihan puhtaasti parisuhteen "välinearvoa", niin kyllähän siitä aika paljon hyötyjä saa monella eri rintamalla. Jos nyt laitetaan ilmiselvyydet kuten (toivottavasti) säännöllinen seksi ja muu läheisyys sivuun, niin jäähän sitä viivan alle kaikenlaisia muitakin ihan konkreettisia etuja, kuten esim. se että kun tekee tai ostaa asioita kahdestaan, niin maksettavaa per perse jää vähemmän kuin yksin. Muutenkin taloudellisia mahdollisuuksia on enemmän, varsinkin jos yhdistetään kahden hyvin toimeentulevan ihmisen tulot. On myös erittäin kattavaa tieteellistä näyttöä, että parisuhde on (varsinkin miesten) yleisterveydelle ja jopa eliniänodotteelle erittäin positiivinen asia. Toki kaikki nämä edut saattaa vaatia niitä kuuluisia kompromisseja...
Mutta se on kyllä sinänsä totta, että jos asiaa raa'an matemaattis-loogisesti tarkastelee, niin eihän se parisuhde välttämättä hirveästi mitään anna, varsinkin hyvin itsekseen viihtyvälle. Toisaalta kuten hienossa elokuvassa Her osuvasti todettiin, siinä on vaan jotain aivan perinpohjaisen tyydyttävää saada jakaa elämänsä jonkun kanssa. Ainakin joillekin meistä. Itse koen, että elämäni olisi vähintään 1000% henkisesti köyhempää ilman vaimoa ja lapsia, vaikka silloin minulla olisikin rajattomasti enemmän aikaa tehdä "omia juttuja" (eli lähinnä pelata videopelejä ja katsoa jotain paskoja leffoja/sarjoja).
On se kumma. Kaikki kehunut FB datingia. Tehnyt noin viikko sitten profiilin, täydellä copy pastella Tinderistä. Tinder laulaa---> Ilmainen ja helppo FB ei sitten yhtään :]
Suomen markkinat on hyvin pienet, ja se on ihan sama minkä apin kautta niitä samoja vähiä naisia vonkaa, ei se siitä miksikään muutu.Miul on edellee jotkut forever bänät sinne ku ei FB dating toimi lainkaan. Mut samat vibat mulla on tai oli Badoo ja Bumblen kanssa. Tinderissä riittää säpinää, mutta noi on aivan kuolleita ihan sama mitä sinne profiiliin tyrkkäs.
On kyllä hämmentävää jos ei Suomen kokoisesta pläntistä meinaa seuraa löytyä. Siis ihan oikesti on.Suomen markkinat on hyvin pienet, ja se on ihan sama minkä apin kautta niitä samoja vähiä naisia vonkaa, ei se siitä miksikään muutu.
On se varmaan hämmentävää jossei ole yhtään seurannut mihin suuntaan tämä maa ja maailma on kehittynyt viime vuosina.On kyllä hämmentävää jos ei Suomen kokoisesta pläntistä meinaa seuraa löytyä. Siis ihan oikesti on.
Mitä veikkaat, kumpi pystyy helpommin vaikuttamaan sinun treffiseuran ja säkällä ehkä jopa seurustelukumppanin saantiin - Suomen valtio vai sinä itse? Ja kummalla siihen kuvittelisi olevan enemmän intressejä?On se varmaan hämmentävää jossei ole yhtään seurannut mihin suuntaan tämä maa ja maailma on kehittynyt viime vuosina.