Nettitreffit + Tinder

Liittynyt
18.08.2021
Viestejä
2 275
Täytyy kyllä sanoa, että on jotenkin ihan äärettömän vaikea asettua ns. "kullankaivajien" saappaisiin. Ehkä se vaan johtuu siitä, että on edes jonkinlaisella perusmoraalilla varustettu, mutta en kyllä vaan mitenkään pystyisi feikkaamaan kiinnostusta pahimmillaan vuositolkulla ja olemaan jonkun kanssa edes osittain pelkästään rahan takia. Kyseessä ei itseasiassa ole edes täysin akateeminen pohdinto, sillä joskus aikanaan tapailin yhtä neitoa, jonka isä oli juuri netonnut reilusti yli parikymmentä miljoonaa euroa firmansa myymällä. Osteli sitten lapsilleen autot ja asunnot sun muut ja rakennutti itselleen Westendiin kunnon kartannon (jep..) jne.

Siinä vaiheessa olin jo hyvin vahvasti "etsin tuleville lapsilleni äitiä" - mielellä parisuhdemarkkinnoilla. Jos hänen kanssaan olisi hommaan lähtenyt, niin niillä hypoteettisilla lapsilla olisi varmasti ollut hyvin turvattu tulevaisuus. Valitettavasti nainen ei kuitenkaan ihan ollut sitä mitä lasteni äidiltä odotin, joten sinne meni miljoonat. En voi väittää, etteikö olisi käynyt mielessä, että niistä tietyistä punaisista lipuista huolimatta olisi jatkanut hommaa, varsinkin kun olen ihan vierestä nähnyt oman setäni ja hänen lastensa kohdalla miten helppoa elämää tuollaisesta kuviosta potentiaalisesti seuraa (myös hänen vaimonsa isä myi aikoinaan kymmenillä miljoonilla oman firmansa). On isot tilukset, kaikki mahdolliset pelit ja vehkeet, ei mitään oikeaa ammattia vaan lähinnä harrastelee maatalousjuttuja pelkästä kiinnostuksesta, serkuilla ei mitän tutkintoja tai oikeaa ammattia, mutta puolisen miltsiä kilisee pääomatuloja joka vuosi, jolla lähinnä maleksitaan päämäärättömästi läpi elämän. Eipä siinä, voihan se olla että kyseessä on ihan aito rakkausavioliitto, mutta toisaalta kun katsoo noiden serkkujen elämää, niin en kyllä tiedä haluaisinko oikeasti omille lapsilleni samaa.
 
Viimeksi muokattu:

baggio

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
2 884
Tässäkin kun heti alkuun tuo heti ilmi selkeästi, mutta ylpeästi, eikä nolostuneen alentuneesti, että on persaukinen ja täysin varaton duunari, ja harrastaa olosuhteiden pakosta askeettista elämää jossa ilo on revittävä jostain muualta kuin kuluttamisesta ja materiasta, niin toisille treffeille tulee sitten vain sellaisia, joille tuo ei mun kokonaisuutta kokonaisuudessaan pahemmin heikennä.
 
Liittynyt
05.08.2017
Viestejä
4 573
itse olen nussinut joka päivä köyhää opiskelijaelämää viettäessäni, ja toisaalta seurustellut miljonääriperijättären kanssa nussien ankarasti. Toki vauraus tuo parhaimmillaan vapautta ja vapaa-aikaa, mut yleensä se myös tuo vastuuta sekä tiukkoja aikatauluja.
Epäilemättä olet kova karju, mutta ei se välttämättä ole niin helppoa jos ei ole sitä luontaista karismaa tai ei supliikki luista.

Sikäli hyvä pointti kyllä, että ei varallisuus yleensä ole oleellinen asia tässä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
367
Eiköhän naisten haarovälit parhaiten aukea rahalla.
Ne muutamat gigachadit saattaa ehkä päästä tuikkimaan lmaiseksi, mutta 99.9% miespopulaatiosta saa olla ilman.
Naiset suosivat miehiä, jotka tarjoavat parhaat resurssit selviytymisen ja jälkikasvun tuottamisen kannalta. Taloudelliset resurssit on yksi tekijä. Sen lisäksi hyvä koulutus ja miehen sosiaalinen status merkitsevät parinvalinnassa.

Mitä fyysisiin ominaisuuksiin tulee; naiset suosivat miehillä symmetrisiä kasvonpiirteitä, jotka indikoivat terveyttä ja hyviä geenejä. Naisiin vetoavat maskuliiniset piirteet; vahva leukalinja, leveät hartiat, lihaksikkuus ja pituus - koska nämä viittaavat riittävään testosteronin määrään lisääntymisen kannalta.

Suosittelen myös katsomaan/kuuntelemaan, jos aihe enemmän kiinnostaa:

Liittynyt
06.02.2023
Viestejä
1 215

Vieläkö joku ottaa tuon kohuproffan tosissaan? Hän on voinut olla uransa alussa ihan lupaava tieteentekijä, mutta jossain vaiheessa alkoi arvostelukyky pettää ja jutut muuttuivat harhaisiksi. Tiedemaailmassa tuskin enää kukaan ottaa vakavissaan, paitsi toiset misogynistiset hullut. Tästä nyt vaikka alkuun tutkivaa journalismia ko. hepusta: LP 105 – Tutkija Markus J. Rantala selittää kaiken evoluutiopsykologialla. Ovatko hänen teoriansa totta?
 
Liittynyt
04.03.2023
Viestejä
462
Evoluutiopsykologia on tosi kiinnostavaa, mutta ne on kyllä pelkkiä arvauksia lopulta. Mitä tulee Rantalaan,hän on tosi jännä hahmo kaikkiaan, ja noi tieteelliset saavutukset on aika kontroversiaaleja, mutta voihan hörhölläkin olla ihan hyviä teorioita ja ajatuksia.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
4 141
Kävin lauantaina reffeillä. Jotenki odotukset oli taas tosi pienet ja en odottanut mitään. Päinvastoin rupesin matkalla miettii, että tuhlaankoha nyt omaa aikaa. Tuli sitten lopulta käveltyä ulkona ja keskusteltua 3-4 tuntia. Uudet reffit tällä viikolla. Pitäs vaan aina mennä ilman ennakkoluuloja. Välillä tulee huonoja treffejä, välillä hyviä. Ennakkoasetelmista ei voi päätellä mitään.

Hauska sattuma myös kun mä olin mun Whatsappin (vaihdettiin siis numerot lopuksi) tarinaan laittanu linkin mun tekemästä youtubevideosta, niin hän ilmeisesti klikkasi sitä ja samalla huomas, että oli katsonut jotai mun videoo yli vuosi sitten, koska se oli keskeneräisenä katsottujen listoilla :D Kyselin sitten perään että mikäs video kyseessä ja ekoja videoita mitä laitoin juutuubiin. Interesting..
 
Liittynyt
18.01.2019
Viestejä
473
Evoluutiopsykologia on tosi kiinnostavaa, mutta ne on kyllä pelkkiä arvauksia lopulta. Mitä tulee Rantalaan,hän on tosi jännä hahmo kaikkiaan, ja noi tieteelliset saavutukset on aika kontroversiaaleja, mutta voihan hörhölläkin olla ihan hyviä teorioita ja ajatuksia.
Just näin. Tällaisesta lähestymistavasta mä tykkään! Evoluutiopsykologian kaltaiset jutut on kiinnostavia keskustelun aiheita vaikka sen tieteenalan ongelma tosiaan on just toi, että sitä ei voi oikein empiirisesti vahvistaa, sen takia se on luonteeltaan enempi hypoteesien heittelyä. Saa niihin hypoteeseihin toki jonkin verran taustaa biologian ja antropologian perustutkimuksesta. Mutta vierastan sitä, että ei edes suostuta kuuntelemaan ja pohtimaan jonkun ajatuksia, koska ajatusten esittäjä on ikuisesti tuomittu olemaan harhainen misogynisti, leimautunut "väärään leiriin".

Niille, joilla on mieli avoinna aiheelle, suosittelen myös Osmo Tammisalon blogia.
 
Niin, olihan Freudinkin ajatukset ja teoriat mielenkiintoisia, mutta ei se niistä faktoja tee. Ei sen toteaminen tee kenestäkään umpimielistä, vaan järkevän. Kaikki tieteen nimissä sanottu tai tehty ei ole faktaa. Se on tieteen tekemisen yksi perusidea: esitetään hypoteeseja, joita sitten pyritään todistamaan oikeiksi tai vääriksi. Nämä herrat ovat unohtaneet jälkimmäisen osan. Esittelevät faktoina omia ideoitaan ja sitten närkästyvät ja syyttävät salaliitoista ja ajojahdista kun tiedeyhteisö älähtää - aivan kuten sen pitääkin älähtää.
 
Liittynyt
18.08.2021
Viestejä
2 275
En tätä Rantalaa tunne, enkä nyt muuten lähde asiaa sen evoluutiopsykologian meriittejä tai ongelmia kommentoimaan, mutta toteanpahan vaan, että yleisesti biologian alalla kaikki sukupuoleen, rotuun, seksuaalisuuteen ja sen sellaiseen liittyvä tutkimus on ollut jo pitkään aivan äärettömän politisoitunutta ja kukaan täysissä järjissään tutkija oikein viitsi lähteä (ihmislajin) osalta näitä aiheita tutkimaan, eikä varsinkaan mitään virallispoliittisen liturgian "vastaisia" tuloksia julkaisemaan jos sellaisia sattuisi tulemaan, koska se olisi aika täydellinen uraitsemurha. Ihan siis riippumatta siitä miten laadukas/laaduton itse tutkimus on. Se, että "tiedeyhteisö älähtää", ei välttämättä tarkoita alkuunkaan sitä, että joku tutkimus olisi väärässä, koska nykyään niin monilla tiedeyhteisön jäsenillä on tarve ja ihan konkreettisia intressejä ajaa tiettyjä näkemyksiä myös täysin ulkotieteellisin perusteluin.

t. tiäde ukko, joka tietää pitää turpansa kiinni politisoituneista aiheista vaikka olisi kuinka perustellusti eri mieltä
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
367
Vieläkö joku ottaa tuon kohuproffan tosissaan? Hän on voinut olla uransa alussa ihan lupaava tieteentekijä, mutta jossain vaiheessa alkoi arvostelukyky pettää ja jutut muuttuivat harhaisiksi. Tiedemaailmassa tuskin enää kukaan ottaa vakavissaan, paitsi toiset misogynistiset hullut. Tästä nyt vaikka alkuun tutkivaa journalismia ko. hepusta: LP 105 – Tutkija Markus J. Rantala selittää kaiken evoluutiopsykologialla. Ovatko hänen teoriansa totta?
Evoluutiopsykologia on tosi kiinnostavaa, mutta ne on kyllä pelkkiä arvauksia lopulta. Mitä tulee Rantalaan,hän on tosi jännä hahmo kaikkiaan, ja noi tieteelliset saavutukset on aika kontroversiaaleja, mutta voihan hörhölläkin olla ihan hyviä teorioita ja ajatuksia.
Pitää toki suhtautua varauksella, kyseenalaistaa, ja tarvittaessa haastaa, mutta Rantala on itse sanonut, että koska hänen esittämiään tutkimuksia ei ole tieteellisillä faktoilla pystytty kumoamaan, niin jäljelle on jäänyt vain yritys mustamaalata hänet, siinä onnistumatta. Hyvä niin, tutkimusta tarvitaan lisää.
 
Liittynyt
04.03.2023
Viestejä
462
Joo, se on kyllä sääli, että tiede ja tutkimus on niin politisoitunutta ja jotkut aiheet on niin tulenarkoja, ettei niitä oikeesti voi tutkia tai rahoitusta ei saa ja pahimmassa tapauksessa saat heittää hyvästit urallesi. Ei sen näin pitäs mennä.

edit. oma kantani on, että kaikelle saa nauraa ja kaikkea saa tutkia.
 
Mä en ole ihan samaa mieltä. Jos kaikkea saisi tutkia (ja kaikelle nauraa) olisimme jälleen sadan vuoden takaisessa tilanteessa kallonmittailuineen. Tiedeyhteisö on onneksi oppinut historiasta ja sitoutunut kansainvälisiin eettisiin periaatteisiin, jotka asettavat myös jonkinlaiset rajat sille mitä saa tutkia ja miten. Rantalan toiminta koettelee näitä rajoja ja ilmeisesti osin myös ylittää ne, jos hän on valjastanut tieteen omien misogynistisien asenteidensa palvelukseen. Tieteen politisoituminen voi toki olla joissain tilanteissa perusteltu syytös, mutta aika paljon sitä heitellään juuri tällaisissa tilanteissa "mitään ei saa enää sanoa" -tyyliin. Kun joku jossain huomauttaa naisvihasta, saa takuuvarmasti punavihreän leiman, vaikkei näillä asioilla ole mitään tekemistä keskenään.
 
Eihän tuolla tutkimuksella ja opetuksella ole mitään tekemistä minkään "misogynisten asenteiden" kanssa. Jos jotain tuollaista esiintyisi, se varmaankin pystyttäisiin osoittamaan.

Turun yliopistohan teki selvityksen näistä Rantalaan kohdistuneista naisvihamielisistä syytöksistä, eikä löytänyt toiminnassa mitään huomautettavaa.

Biologisten ilmiöiden ja lainalaisuuksien objektiivisesta tutkimisesta ei tarvitse vetää arvopäätelmiä.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
645
Kyllä kaikkea pitää lähtökohtaisesti saada tutkia, kunhan se tehdään eettisesti ja tulokset käsitellään ilman painostusta. Siinä selviää näiden kallonmittauksienkin lähtökohdat virheellisiksi, mutta jotain odottamatonta nämäkin mittaukset voivat nostaa esille. Ja juuri tämän mahdollisuuden vuoksi tutkiminen kannattaa, kunhan ne alkulähtökohdat ovat perustellusti järjelliset.
 
Liittynyt
26.02.2017
Viestejä
96
Tinder vinkkasi tänään, että minut on "valittu" Tinder Selectiin "hyvän" profiilini ja vastausprosenttini vuoksi. Taitaa pikemminkin kyse olla siitä, että Tinder on päätellyt minun olevan niitä heidän palveluun ikuisesti roikkumaan jääviä tyyppejä jopa miehelle matalan match raten vuoksi.

Ei sillä, että itse ottaisin tuota kun olisi muutakin käyttöä 500€:lle kuussa, mutta onko joku hurja täällä tuota kokeillut?
 
Liittynyt
21.04.2020
Viestejä
530
Evoluutiopsykologia on tosi kiinnostavaa, mutta ne on kyllä pelkkiä arvauksia lopulta. Mitä tulee Rantalaan,hän on tosi jännä hahmo kaikkiaan, ja noi tieteelliset saavutukset on aika kontroversiaaleja, mutta voihan hörhölläkin olla ihan hyviä teorioita ja ajatuksia.
keskiverto ihminen tuottaa jonkun tietyn määrän ajatuksia elämänsä aikana, mistä odotusarvoisesti joku 0,00001% on hyviä. Kaikenmaailman kohuproffat, donald trumpit tms. "hörhöt" tuottavat niitä ajatuksia elämänsä aikana huomattavasti enemmän ja siten voivat joskus osua kultasuoneen, vaikka 99,9999% ajasta olisikin ihmisten naureskeltavana.
 
12.05.2020
Viestejä
304
Ainakin aasialaiset on usein feikkejä.

Toisaalta aasialaisten kanssa tuntuu olevan vaikeaa saada mitään kovin syvällistä keskustelua aikaan, vaan vastailevat lyhyesti ja tylsästi, eivätkä oikein lähde juttuun mukaan. Tällainen kokemus mulla on...

Afrikkalaisia tuntuu olevan hyvin vähän Tinderissä suhteessa katukuvaan...
Aasialaisten lähinnä thaimaalaisten kanssa oon saanut eniten juttua aikaan mutta ne jutut on kyllä kuivuneet kuten kaikki muutkin. Osittain sen takia että monet noista asuisivat Thaimaassa eikä mikään 10000km etäsuhde oikein nappaa, pitäisi sitten lähteä sinne.

Aasialaisia feikkejä on tullut myös vastaan mutta myös noita jotka ei ainakaan heti lähde pyytämään rahaa sairaan serkun hoitamiseen.

Afrikkalaisen näköisiä tulee kyllä vastaan, lähi-idän naisia ei sitten niinkään.
 
Liittynyt
12.05.2020
Viestejä
304
Tinder "valitsee" helposti höynäytettäviä hölmöjä maksamaan tähtitieteellisiä summia toiveesta saada seuraa, jota ei kuitenkaan saa... =)
Kovasti tuo yrittää goldia tyrkyttää, vähän väliä 24h tarjous "puoleen hintaan". Juuh, alussa taisi hinta olla yli neljäkymppiä, sitten "puoleen hintaan" 20, no viimeisin "puoleen hintaan" oli jo 11 euroa, juuh okei. En osta.

Tykkäysten suhteen todella köyhää, Valossa on vähemmän naisia mutta tykkäyksiä tuli enemmän kuin nyt tinderissä tällä yrityksellä. Paskaa, en osta.

@Garald Minkälainen profiili sulla on, paljonko kuvia, tekstiä? Mätsejä? Mistä lähtökohdista tuota selectiä ruvetaan tarjoamaan?
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
4 141
Tinder vinkkasi tänään, että minut on "valittu" Tinder Selectiin "hyvän" profiilini ja vastausprosenttini vuoksi. Taitaa pikemminkin kyse olla siitä, että Tinder on päätellyt minun olevan niitä heidän palveluun ikuisesti roikkumaan jääviä tyyppejä jopa miehelle matalan match raten vuoksi.

Ei sillä, että itse ottaisin tuota kun olisi muutakin käyttöä 500€:lle kuussa, mutta onko joku hurja täällä tuota kokeillut?
Siis mitä, 500e kuussa, niinku mistä?
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
4 141
tinderin extreme premiumjäsenyydestä. :psmoke:
Miten tämä eroaa esim. 30e platinum jäsenyydestä? Näytkö naisille aina ekana listalla?

Jos mul olis 500e/kk laittaa tinderin extremepremiumiin niin samalla mul ois rahaa palkkaa one-on-one PT:n joka antaa ohjeet dream bodyyn ja personal valokuvaajan joka tekisi miusta niin hienot kuvat, että pärjäisin 30e platinumilla vaikka lopunikää, just saying. :D

Kenelle tää 500e jäsenyys niinku oikeasti on kohdennettu?
 
Kompuutteri

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
22.09.2023
Viestejä
45
Piti tässä viikko sitten taas kokeilla Tinderiä, niin heti aluksi tuli kaksi osumaa ilmaisen Tinderin kautta joista toinen oli hakualueeni ulkopuolelta ja toinen oli sellainen, että muijan kuvana oli vain pää kuvattuna takaapäin, eli näkyi vain hiukset, eikä sitten edes vastannut, kun kysyin, että kuka mahtaa löytyä hiusten takaa. Tämä alueen ulkopuolinen sanoi, että kannattaaa kaventaa hakualuetta, vaikka olin sata varma, että alue ei ollut sinne asti missä tämä asui/oleskeli. Sen jälkeen ei tullut enää ainuttakaan osumaa, mutta toki tuli näitä maksullisen puolen osumia, että maksa, niin näet jne. Pelkkää kalastelua ja kusetusta koko Tinderi, ellet sitten ole jonkin sortin alfa ori, jonka ei tarvitse kuin vähän kuvassa hymyillä ja olla "oikeat" tekstit, niin johan on naiset lääpällään. En ole katkera, vaan suorastaan v#%&u siihen, että nykyyään tuo naisen löytäminen treffipalstojen kautta on täysin mahdotonta. Ennen jopa minäkin löysin naiseni treffipalstojen kautta, mutta ei enää, naisista on tullut pirun vaativia ja tuntuu, että se raha ja työ on se pääasia, vaikka ei hakisikaan edes vakavaa parisuhdetta, taikka varsinkaan saman talouteen asuvaa.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
4 141
Niin no se fakta on se, että Tinderiin on laitettava hyvät ja mielenkiintoiset kuvat + hyvästä tekstistä plussaa. Sun on laitettava sinne "The best version of yourself" mentaliteetilla.
Muuten on hiljasta.

Nettireffien kautta parisuhteen muodostaminen tosin on liki mahdotonta nykypäivänä - Parasta on elää omaa elämää ja sitten synkkaa jonkun kanssa jos synkkaa, hirveästi asiaa miettimättä.
 
Vaikka laittaisi kuinka hyvän kuvan, niin ei se naamaa paranna ja eikö aitoudella ole mitään merkitystä? Koko Tinderi on oikeasti silkkaa rahastusta. En voi ymmärtää, että miksi ei maksuttoman puolella ole naisia jotka olisivat kiinnostuneita, mutta maksullisen puolella tulee jatkuvasti "kiinnostusta"? Nuo naiset jotka ovat muka "kiinnostuneita" on "sisääänheittäjiä" ja jotkut epätoivoiset menee maksamaan, jotta näkisivät kuka on "kiinnostunut".
 
Tinder rahastaa miesten kustannuksella. Ei naisten tarvitse maksaa siitä elleivät ite halua poimia parhaat blurrin takaa.
Suurin osa miehistä ei saa mitää mätsejä, sitten on se pieni joukko joka saa semi hyvin mätsejä , ja lopuksi chadit jotka saa enemmän mätsejä kuin naiset.

Raakaa tämä peli, mutta tämän ei voi kuin hyväksyä ja joko
a) poistua nettideittailusta täysin ja lähestyä vain livenä mimmejä
b) rueta kehittää itseään fyysisesti, henkisesti, taloudellisesti jotta mimmit alkaa kiinnostumaan susta

e: typot
 
Liittynyt
26.11.2016
Viestejä
41

Kyllä sä niiden kanssa voit matchata myös ilman maksamista. Kyseessä on siis ennemminkin pay-to-win, matchaat nopeammin jos maksat.
 
Joo, mutta jos on esim. työtön, niin täytyyhän tuolla olla naisia jotka on työttömänä ja näin kaksi työtöntä löytäisi toisensa jne. Ei kaikki naiset voi olla jotain pintaliitäjiä, eli sillä aitoudella ei ole mitään merkitystä Tinderin maailmassa.
 
Loogisesti tämähän menis näin, mutta koska naiset deittailee vain ylöspäin, työtön mies jää nuolee näppejänsä. It is what it is..

Toki varmasti löytyy "helmiä", joita ei kiinnosta toisen varallisuus vaan se persoona.. Tinderissä kun on äärettömän vaikeaa löytää juuri sellaista.
 
Kompuutteri

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
22.09.2023
Viestejä
45
Kyllä sä niiden kanssa voit matchata myös ilman maksamista. Kyseessä on siis ennemminkin pay-to-win, matchaat nopeammin jos maksat.
Et nyt ymmärtänyt pointtia. Jos maksan, niin en taatusti saa sen enempää matcheja, taikka edes keskustelua aikaiseksi, olen lähes sata varma tästä. eli ovat vain "sisäänheittäjiä", eli missä aidot naiset, jotka ei maksa Tinderistä?
 
Kompuutteri

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
22.09.2023
Viestejä
45
Loogisesti tämähän menis näin, mutta koska naiset deittailee vain ylöspäin, työtön mies jää nuolee näppejänsä. It is what it is..

Toki varmasti löytyy "helmiä", joita ei kiinnosta toisen varallisuus vaan se persoona.. Tinderissä kun on äärettömän vaikeaa löytää juuri sellaista.
Ei kaikki naiset, mutta harvassa on ne jotka hakevat vain persoonaa.
 
Liittynyt
25.02.2021
Viestejä
1 346
Loogisesti tämähän menis näin, mutta koska naiset deittailee vain ylöspäin, työtön mies jää nuolee näppejänsä. It is what it is..
Käytännössä ainakin rikkaimmissa eu maissa naiset deittailee alaspäin, ainakin jos pelkästään koulutuksella mitataan.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
4 141
Käytännössä ainakin rikkaimmissa eu maissa naiset deittailee alaspäin, ainakin jos pelkästään koulutuksella mitataan.
Bosniassa tuli havaittua hyvinkin ulkoisesti kauniinoloisia mimmejä ihan "tavallisten" miesten rinnalla. Toki Bosnia ei ole rikas eu maa, mutta kontrastia Suomeen :)
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 074
ja lopuksi chadit jotka saa enemmän mätsejä kuin naiset.
Mun tietääkseni sellaisia chadeja ei olekaan, jotka saisi enemmän mätsejä kuin edes rumat naiset saati sitten hyvännäköiset naiset. (Ainakin olettaen, että ne rumat naiset swaippaa liberaalisti oikealle.)

Asiaa on mielestäni testailtu tubettajien toimesta.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
4 141
Mun tietääkseni sellaisia chadeja ei olekaan, jotka saisi enemmän mätsejä kuin edes rumat naiset saati sitten hyvännäköiset naiset. (Ainakin olettaen, että ne rumat naiset swaippaa liberaalisti oikealle.)

Asiaa on mielestäni testailtu tubettajien toimesta.
Toisaalta en täysin lukuja tiedä, mut pari videoo katsoneena ja dataa analysoiden, "kympin miehet" vetää enemmä mätsei kuin kasin ja ysin naiset syystä että kaikki chasee noita "parhaita" miehiä.

Tää on tosin yleistys. Maun preferenssejä ulkonäön ja muun elämän suhteen vaihtelee. Toiset tykkää kitaristeista, toiset bisnesmiehistä.
 
Ei mun mielestäni tuossa väitteessä ole mitään järkeä. Hyvännäköiset naiset saa tykkäyksiä mielin määrin miespoolista, joka on sitä paitsi jo lähtökohtaisesti pari-kolme kertaa suurempi kuin naispooli.

Mutta jossei se nainen itse tykkää juuri kenestäkään, niin tietenkään mätsejä ei tule! Että sehän on ihan siitä kiinni.
 
Korjataas. Olikoha tässä nyt vaa suhdanne. Eli jos ajatellaan että (anteeksi, menen taas numerologiikkaan) 1 - 10 naiset saa mätsei suht tasaisesti. Tosin mitä parempi numero, sitä enemmän mätsei, tottakai.
Miesten kohdalla taas 1-5 ei saa mätsei ollenkaan, 6-8 saa jonku verran ja 9-10 vetää kaikki loput.

Mut joo, aivan varmasti naiset vetää noin muuten enemmän mätsei jo pelkästään sillä, että Tinderissä on n. 66% miehiä.
 
Tässä kontekstissa olisi järkevämpää puhua tykkäyksistä kuin mätseistä.

Naiset tykkäilee nirsosti, joten hänen mätsien määrä on tietenkin ihan siitä kiinni. Jos hyvännäköinen nainen swaippailisi puolet oikealle kuten miehet keskimäärin tekee, niin mätsien määrässä ei olisi mitään tolkkua, ja ainoa rajoittava tekijä olisi ilmaisjäsenyyden tykkäysrajoitukset. Jos ottaisi maksullisen jäsenyyden ja jatkaisi samaa peliä, niin kymmeniä tuhansia mätsejä saisi sitä mukaa kun jaksaa vaan swaippailla.
 
Liittynyt
03.10.2023
Viestejä
671
Korjataas. Olikoha tässä nyt vaa suhdanne. Eli jos ajatellaan että (anteeksi, menen taas numerologiikkaan) 1 - 10 naiset saa mätsei suht tasaisesti. Tosin mitä parempi numero, sitä enemmän mätsei, tottakai.
Miesten kohdalla taas 1-5 ei saa mätsei ollenkaan, 6-8 saa jonku verran ja 9-10 vetää kaikki loput.

Mut joo, aivan varmasti naiset vetää noin muuten enemmän mätsei jo pelkästään sillä, että Tinderissä on n. 66% miehiä.
Ei ne rumimman pään naiset saa mätsejä kuin miehiltä, jotka vetää kaikki oikealle pysähtymättä mihinkään. Näitä läpikäydessä sitten poistoon naurun ja unohduksen kautta. 1-5 tason naiset ovat näkymättömiä miehille (kun huumori on otettu tieltä pois).
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 074
Ei ne rumimman pään naiset saa mätsejä kuin miehiltä, jotka vetää kaikki oikealle pysähtymättä mihinkään. Näitä läpikäydessä sitten poistoon naurun ja unohduksen kautta.
Ai kumpi osapuoli nauraa ja unohtaa? Rumat naiset nauraa partaansa?

Saattaapi olla vähän sekä että, riippuen miehestä... Mulle jos tulee "vahinkomätsi", niin en mä mitään naura vaan poistan ja sillä siisti. Joskus käy vahinkoja esimerkiksi transujen kanssa tai sitten on joku läski nainen livahtanut tutkan ohi.

1-5 tason naiset ovat näkymättömiä miehille (kun huumori on otettu tieltä pois).
Jos 1-5 tason naiset on näkymättömiä miehille (mikä on vale), niin siinä tapauksessa 1-5 tason miehet on näkymättömiä potenssiin 5 naisille.

Tason 5 nainen on hyvinkin kuranttia tavaraa näillä markkinoilla, ja siitä alaspäinkin sitten kysyntää kyllä löytyy, mutta ei ne välttämättä ole A-luokan chadejä, jotka ensisijaisesti on tykkäämässä. Hekin saattavat heikkona pallien pakotushetkenä alentua moiseen.
 
Liittynyt
03.10.2023
Viestejä
671
Se OkCupidin analysointi, josta taitaa olla lähtöisin koko "naiset arvioivat enemmistön miehien kuvista epäviehättäviksi", saisi olla kunnolla luettu. Siitä on nyt jauhettu vuosikausia, ja koko jutun pihvi on unohdettu aivan täysin.

Kyllä, miehet arvioivat naisia viehättävimmiksi kuin naiset miehiä, mutta miehet eivät viesti vähemmän viehättävimmille, kun taas naiset viestivät kyllä heillekin, joita eivät arvioineet viehättäviksi. 2/3 miesten viesteistä meni top 1/3 naisille.

Nykypäivän Tinderissä toki on vähemmän naisia joka päivä, ja paljon vähemmän rumia naisia, koska mitä helvettiä he siellä tekisivät. Monella miehellä tuntuu sitkeästi istuvan ajatus, että he ansaitsevat mahdollisimman täydellisen naisen. Ja joo, naiset eivät välitä siitä miehen ulkonäöstä niin paljoa, mutta saa sitä aika paljon muitakin avuja sitten olla. Ihan jo pelkkä keskustelutaito ja naisvihattomuus. Kukaan ei varmasti löydä mitään Tinderistä, jos asenne on se, ettei täältä ketään löydä/naiset ovat pihtarihuoria/en kelpaa kenellekään.
 
Sulla on kyllä ihan ihmeellinen (ja väärä) käsitys siitä mikä on homman nimi.

Ensinnäkin, ei Tinderissä noin vain "viestitä" ihmisille, ellei ensin ole syntynyt mätsiä. Lisäksi naiset eivät lähtökohtaisesti laita ensimmäistä viestiä ylipäätään juuri lainkaan tai harvoin. Eivätkä nyt ainakaan rumille miehille, jos mätsi sellaisen kanssa on jotenkin vahingossa syntynyt!

Toisekseen, kyllä Tinderissä on ihan edustava otos rumia naisia. Mullakin on tykkäyslistassa (siis jotka ovat tykänneet minusta mutta minä en heistä) tällä hetkellä 173 naista, jotka on käytännössä kaikki keski-ikäisiä, ylipainoisia ämm... naisia. Tai transuja.

Ja se, että kuka luulee ansaitsevansa kenetkin, siinäkin sulla menee luulot ihan väärinpäin. Päinvastoin kaikkihan viittaa yhä enemmän siihen, että naiset on "entitled" ja etsivät täydellistä miestä, ja voivat sellaisen jopa sänkyynsä saadakin. Ja sitten kun saavat sänkyyn niin luulevat, että kyllä maar heillä on nyt oikeus saada sellainen pitkäänkin suhteeseen.

Ja Tinder todellakin on ulkonäkökeskeinen sovellus. Ei siellä kukaan mies millään "naisvihattomuudella" mätsejä saa. Tottakai keskustelutaito auttaa mätsin syntymisen jälkeen. Tosin jos on tosi komea, niin silläkään ei ole niin väliä.
 
Missä sanoin, että Tinderissä viestitään? Vuosia siteerattu juttu on OkCupidista, kuten tuossa viestissäni lukee. Se väite tulee niiden "tutkimuksesta".

Tästä on turha muutenkaan puhua sun kanssa, kun sulle keski-ikäinen nainen on yhtä kuin ruma. Samalla logiikalla kukaan nainen ei kyllä todellakaan katsele yhtäkään kolmenkympin ylittänyttä ukkoa. Biosta selviää jo paljon ja loput ensimmäisissä viesteissä, usko tai älä.

Suurin osa tästäkin ketjusta kuitenkin liittyy parisuhteen etsimiseen, ja sinullahan sitä halua ei vissiin ollut. En ota kantaa höpötykseesi sen enempää.
 
No millä tavalla joku ikivanha tutkimus on relevantti tänä päivänä ja tämän päivän sovelluksiin liittyen?

Tinder on muuttanut maailman täysin, mikä ei ole hirveän suuri salaisuus. Eikä todellakaan miesten kannalta edullisempaan suuntaan.

Ylipainoinen on yhtä kuin ruma. Ei ikä ole minulle kynnyskysymys. Paitsi jos mennään yli viidenkympin. Sitten ei ehkä pysty. Ellei ole joku Halle Berry tms.

Ei liity vaan tämä ketju liittyy Tinderiin ja nettitreffailuun. Parisuhdetta varten on oma ketjunsa.
 
Jos se on susta ikivanha, niin et varmaan jatkossa itsekään perustele, että naiset näkevät 80 % miehistä epäviehättävinä. Hieno homma.

Eiköhän iso osa täällä hae parisuhdetta, nettitreffailu ei ole mitään yksien panojen etsimistä. Mukavahan se on aina asioita vääntää pelkkään omaan mutuun.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 003
Viestejä
4 189 054
Jäsenet
70 680
Uusin jäsen
Temek_99

Hinta.fi

Ylös Bottom