Nettitreffit + Tinder

Liittynyt
12.11.2019
Viestejä
88
Vai meinaatko että hyvä draivi lähtee käyntiin sopivalla itsepetoksella ja positiivisella asenteella, ja sitten nämä tunteet tarttuvat naisiin jopa Tinderin tekstimuotoisen viestinnän kautta? Ja jos suoraan sanotaan, enemmän kuin itse tilanne mua ärsyttää se, ettei sitä kuulu sanoa ääneen. Mutta jos ei yleistä, asiasta ei voi keskustella. Ei joka paikkaan voi kirjoittaa "monet Tinderissä olevat naiset" tai se alkaa kuulostaa kömpelöltä kapulakieleltä. Monet eivät tykkää kun sanoo suoraan, että tilanne on anuksesta, vaan sen sijaan yritetään selittää kaikki parhain päin.
Vaikuttaa siltä, että sulla on sen verran vahvasti urautunut ajattelu ja olet niin vakuuttunut omista päätelmistäsi, että eipä tämä keskustelu sun kanssa taida oikein johtaa mihinkään. Aidosti tsemppiä kuitenkin tinderöintiin!
 
Liittynyt
05.08.2017
Viestejä
4 676

Turha antaa tsemppiä, kun oon poistanut sovelluksen jo vuosi sitten saatuani siitä tarpeekseni.

Naisena on kyllä todella eriskummallinen tunne lukea omasta sukupuolestaan opiskelun kohteena. Naisten keskuudessa en muista koskaan puhutun miesten iskemisen tekniikasta, vaan enemmänkin ”mistä tietää onko mies on tosissaan?” Minusta ei siis välttämättä ole sille naisellekaan eduksi tämä Tinderin epätasapaino. Onko yhteydenottojen määrällä lopulta merkitystä, jos 99% kuitenkin haluaa jopa kikkakolmosten avulla vain sen mitä on jalkojenvälissä, ja itse haluaa elämänkumppanin?
Voi kuvitella. Ja todella rasittava tämä tilanne on miehellekin, jos ei jaksa hioa käyttäytymistrategioita loppuun asti ja opetella noita psykologisia kikkakolmosia...
 
Liittynyt
10.01.2017
Viestejä
133
Väitän muuten, että Tinderissä kuten kaikessa nettideittailussa oikeasti helpointa on keski-ikäisillä (karkeasti 30-50 v. tässä kontekstissa) hyvännäköisillä, varakkailla, supliikeilla, huumorintajuisilla ja fiksuilla miehillä. Naisia riittää laajalla ikähaitarilla ja toisin kuin kysytyimmillä naisilla, matchien laatu suhteessa määrään on huomattavasti korkeampi eikä asiattomuuksia jne. tarvitse sietää juuri ollenkaan verrattuna naisiin. Löytyy niin yhden yön seuraa kuin vakavasti liikkeellä olevaa, sen kun vain valitsee.
Tämä pitää paikkansa vaikken ole varakas enkä perusjamppaa kummemman näköinen. Reilu vuosi sitten kokeilin tinderiä ensimmäistä kertaa eläissäni, ehdin olla siellä kaksi päivää ja sain muistaakseni 17 matchia joista 7 kanssa sovin treffit seuraavalle viikolle, yksi per päivä. Yksi peruutti treffit, ja noista kuudesta ensimmäinen on nykyinen tyttöystävä. Jos tätä vertaa joskus vuosia sitten alta kolmekybäsenä kokeilemiini treffipalstoihin, niin kyllä aika lailla enemmän sai vääntää edes yksien treffien eteen ennekuin natisi.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
4 197
Tuli semmonen 15 goldi tykkäystä lisää kun eilen ja tänään kävi piipahtaa isommassa kaupungissa. Mut eipä mulla ole goldia joten antaa olla siellä vaan. Nyt on jo saldolla 33. Muuten taas en ymmärrä kun on naisia enemmän kuin ehtisi deittailla. Mut kyl nyt on kiikarit tässä eilispäivän muikelossa. Voiko löytää jonku näin aidon ihmisen, tosin en vedä mitään suurempia johtopäätelmiä vielä tästä. Tekisi mieli keskittyä tähän yhteen, mutta jos homma leviääkin, niin ei viitsisi kertoa jo muille, että ei kiitos. No aikansa ottaa ja katsoo mitä tapahtuu :)
 
Liittynyt
25.04.2017
Viestejä
2 467
Tämä pitää paikkansa vaikken ole varakas enkä perusjamppaa kummemman näköinen. Reilu vuosi sitten kokeilin tinderiä ensimmäistä kertaa eläissäni, ehdin olla siellä kaksi päivää ja sain muistaakseni 17 matchia joista 7 kanssa sovin treffit seuraavalle viikolle, yksi per päivä. Yksi peruutti treffit, ja noista kuudesta ensimmäinen on nykyinen tyttöystävä. Jos tätä vertaa joskus vuosia sitten alta kolmekybäsenä kokeilemiini treffipalstoihin, niin kyllä aika lailla enemmän sai vääntää edes yksien treffien eteen ennekuin natisi.
Mielenkiintoista. Itsellä juuri päinvastainen efekti entiseen ja nykyiseen verrattuna.
 
Liittynyt
12.05.2020
Viestejä
314
Nämä sun kaksi kommenttia muodostavat aika koomisen yhdistelmän.

Väitän muuten, että Tinderissä kuten kaikessa nettideittailussa oikeasti helpointa on keski-ikäisillä (karkeasti 30-50 v. tässä kontekstissa) hyvännäköisillä, varakkailla, supliikeilla, huumorintajuisilla ja fiksuilla miehillä. Naisia riittää laajalla ikähaitarilla ja toisin kuin kysytyimmillä naisilla, matchien laatu suhteessa määrään on huomattavasti korkeampi eikä asiattomuuksia jne. tarvitse sietää juuri ollenkaan verrattuna naisiin. Löytyy niin yhden yön seuraa kuin vakavasti liikkeellä olevaa, sen kun vain valitsee.
Ei oo montaa prossaa niitä miehiä joilla menee noin hyvin... :dead:
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
4 197
Tällä hetkellä 36 gold tykkäystä, enkä ole swaipannut ketää oikealle varmaan viikkoon. Ei ole Goldia joten ne ovat siellä blurrina.
Mätsejä on 16 kenelle en ole kirjottanut mitään, joista varmaan puolet ihan ulkonäön perusteella potentiaalisia.
Sitten näiden kanssa kenen keskustellut niin voin rehellisesti sanoa, että suurin osa keskusteluista on kuihtunut itseni takia, en ole jaksanut vastata naiselle / todella laiskasti.
Whatsappin puolella on nyt ainakin kolme kenen kanssa, joista nyt se yksi on jossa kiikarit. Pari muuta mielenkiintoista. En ajatellut kenenkää kanssa laittaa peliä poikki ennenkuin tietää tämän yhden kohdalla että eteneekö asiat vai ei.

Tarjontaa on aivan liikaa omalla kohdalla tällä hetkellä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
94

Miten tuossa kestää oma pää enää mukana jos pyörittää seitsemää eri naista samaan aikaan? :hmm:
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
4 197
Torstaina treffeillä meinasin unohtaa jo daamin nimen. Ajattelin että ei tää nyt voi tapahtua, mut muistin kuitenkin. Siinä oli meinaan vitsiä tulossa ja siihen tarvitsisi sen.

Mut joo. Eilenkin tuli taas mätsi, en tiedä miltä ajalta, ja tykkäykset lisääntyy. Onpahan taas poppoota jos tämä nykyinen keissi ei etene. Ja nyt yksi daami Tinderistä vihjaa Whatsappiin, koska näemmä höpötän liikaa ja jos haluaisin jatkaa ääniviesteillä.

Kyllä tässä pää pysyy mukana mut ei ole aikaa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.08.2021
Viestejä
2 330
Nyt on ollu jonkun aikaa kivanoloisen naisen kanssa juttelut tulilla deittisovelluksessa. Nainen yksi päivä elokuvista puhuttaessa kysyi, että mitkä on mun lempi naisista kertovat elokuvat ja sarjat. No enhän osannu nimetä kun ihan muutaman mitä olen katsonut eikä nekään suosikkeja. Joo tiedän, että pitäisi olla katsottuna paljon enemmä naisista kertovia elokuvia ja sarjoja. No nyt tänään nainen sitten taas elokuvista puhuttaessa kysyi, että onko mun vaikea katsoa naisista kertovia elokuvia/sarjoja, kun sitä hieman kiukuttaa tämä etten osannut sanoa hyviä.

No selitin sitten naiselle kyllä, että ei se siitä naisen/naisten keskiössä olemisesta johdu!!. Kysyin mikä on naisen mielestä paras Rambo " ei ollut ainoatakaan nähnyt"..hoho .Mä sanoin että Suutun jos ei tykkää ja lemppaan sut jos et ole edes nähnyt kaikkia. selitin että Luutnantti Ellen Ripley, oli Nostromon ainoa henkiin jäänyt. Selitint todella tarkkaan ja yksityiskohtaisesti, kuinka Alien muurasi perustuksen scifi-kauhulle ja Aliens -Paluu sitten vielä lanseerasi oikeastaan scifi-kauhu-toiminnan. no Eihän nainen ollut sitäkään nähnyt... voii jeesus
Kuulostaa nykyfeminismin mädättämältä. Suosittelen säästämään kaikkien aikaa ja vaivaa ja pistämään uutta suoleen. Alkaa tosin olla nykyään koko ajan hankalampaa löytää järkeviä naisia, varsinkin kun heistäkin monet kokevat, että heidän pitää ainakin ulkoisesti esittää kannattavansa kaikea tuota nykykvammailua.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
28.10.2021
Viestejä
214
Samalla tosta paistoi vähän läpi perinteinen prinsessa. Miehen pitää olla kiinnostunut prinsessan asioista, mutta pikku prinsessan ei tietenkään tarvi olla kiinnostunut miehen asioista.
 
Liittynyt
05.08.2017
Viestejä
4 676
Nyt on ollu jonkun aikaa kivanoloisen naisen kanssa juttelut tulilla deittisovelluksessa. Nainen yksi päivä elokuvista puhuttaessa kysyi, että mitkä on mun lempi naisista kertovat elokuvat ja sarjat. No enhän osannu nimetä kun ihan muutaman mitä olen katsonut eikä nekään suosikkeja. Joo tiedän, että pitäisi olla katsottuna paljon enemmä naisista kertovia elokuvia ja sarjoja. No nyt tänään nainen sitten taas elokuvista puhuttaessa kysyi, että onko mun vaikea katsoa naisista kertovia elokuvia/sarjoja, kun sitä hieman kiukuttaa tämä etten osannut sanoa hyviä.

No selitin sitten naiselle kyllä, että ei se siitä naisen/naisten keskiössä olemisesta johdu!!. Kysyin mikä on naisen mielestä paras Rambo " ei ollut ainoatakaan nähnyt"..hoho .Mä sanoin että Suutun jos ei tykkää ja lemppaan sut jos et ole edes nähnyt kaikkia. selitin että Luutnantti Ellen Ripley, oli Nostromon ainoa henkiin jäänyt. Selitint todella tarkkaan ja yksityiskohtaisesti, kuinka Alien muurasi perustuksen scifi-kauhulle ja Aliens -Paluu sitten vielä lanseerasi oikeastaan scifi-kauhu-toiminnan. no Eihän nainen ollut sitäkään nähnyt... voii jeesus
Olisit sanonut että ihmissuhdedraama ei kiinnosta, ja naisista kertovat leffat tuppaa yleensä menemään siihen kategoriaan. Poikkeuksiakin toki löytyy, kuten vaikka Alienit. Tai Terminaattorit. :hmm:
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
4 197
Mä oisin heittänyt jotai läppää tohon leffajuttuun. Läppä toimii aina suuntaan tai toiseen. Joko 1. on mukana joka on hyvä asia 2. menee tunteeseen ja homma lässähtää. Jotenkin jos alkaa selittelee naiselle niin peli on pelattu.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
05.08.2017
Viestejä
4 676
Mä oisin heittänyt jotai läppää tohon leffajuttuun. Läppä toimii aina suuntaan tai toiseen. Joko 1. on mukana joka on hyvä asia 2. menee tunteeseen ja homma lässähtää. Jotenkin jos alkaa selittelee naiselle niin peli on pelattu.
Mitä tarkoitat? Käytännössähän läpällä vastaus on kysymyksen väistäminen. :hmm:
 
Liittynyt
24.02.2017
Viestejä
2 775
Nyt on ollu jonkun aikaa kivanoloisen naisen kanssa juttelut tulilla deittisovelluksessa. Nainen yksi päivä elokuvista puhuttaessa kysyi, että mitkä on mun lempi naisista kertovat elokuvat ja sarjat. No enhän osannu nimetä kun ihan muutaman mitä olen katsonut eikä nekään suosikkeja. Joo tiedän, että pitäisi olla katsottuna paljon enemmä naisista kertovia elokuvia ja sarjoja. No nyt tänään nainen sitten taas elokuvista puhuttaessa kysyi, että onko mun vaikea katsoa naisista kertovia elokuvia/sarjoja, kun sitä hieman kiukuttaa tämä etten osannut sanoa hyviä.

No selitin sitten naiselle kyllä, että ei se siitä naisen/naisten keskiössä olemisesta johdu!!. Kysyin mikä on naisen mielestä paras Rambo " ei ollut ainoatakaan nähnyt"..hoho .Mä sanoin että Suutun jos ei tykkää ja lemppaan sut jos et ole edes nähnyt kaikkia. selitin että Luutnantti Ellen Ripley, oli Nostromon ainoa henkiin jäänyt. Selitint todella tarkkaan ja yksityiskohtaisesti, kuinka Alien muurasi perustuksen scifi-kauhulle ja Aliens -Paluu sitten vielä lanseerasi oikeastaan scifi-kauhu-toiminnan. no Eihän nainen ollut sitäkään nähnyt... voii jeesus
Sano, että Tuhkimo, Prinsessa Ruusunen ja Jenna Jameson Anal intruder ja kehut kaikkia ihan hitosti.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
4 197
Mitä tarkoitat? Käytännössähän läpällä vastaus on kysymyksen väistäminen. :hmm:
Pointti oli oikeestaan heittää siihen kysymykseen jotai huumorilla, jos ei siis tiedä mitään naistenleffoja. Mut ylipäätään jos vastapuoli vetää tunteisiin niin kannattaa väistää tulevaa miinaa :)
 
Liittynyt
05.08.2017
Viestejä
4 676
Pointti oli oikeestaan heittää siihen kysymykseen jotai huumorilla, jos ei siis tiedä mitään naistenleffoja. Mut ylipäätään jos vastapuoli vetää tunteisiin niin kannattaa väistää tulevaa miinaa :)
Eli väistää kysymyksen, johon vastapuoli ei oikeasti halua vastausta, vai? :)

Sinänsä ei kyllä lupaa hyvää, jos tällainen tilanne ylipäätään tulee.
 
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
853
Mulla oli Tinder tiltannut (päivitys tms?) ja heittänyt pihalle, joten piti kirjautua sisään uudestaan. Ainakin kolme matchia/keskustelua hävisi. En jaksa uskoa siihen sattumaan, että kaikki kolme olisi poistanut matchin samaan aikaan, koska siinä oli yksi hieman vanhempikin keskustelu. Eniten harmitti, että siinä meni yksi potentiaalinen tapaus ja just oli mielessä, että olisko aika ottaa WA käyttöön.
Täytyy kyllä muutenkin sanoa, että onkohan tässä kenties tullut nirsoksi, kun aika harvakseltaan edes yrittää alkaa rakentelemaan mitään. Naiset on aivan totaalisen huonoja keskustelemaan ja harvakseltaan on selkeää vuorovaikutusta. Tykkäykset pyörii koko ajan jossain 40-50 välillä (joita en siis näe), mutta harvakseltaan matchia tulee ja nekin tuntuu tulevan ryppäissä.
Tosin täytää myöntää, että tässä on iän mukana tullut "pehmennyttyä" itsekin tällä saralla. Ennen muinoin sitä ns. otettiin vaan kädestä kiinni ja sanottiin, et nyt lähdetään. Nyt olevinaan pitää kuulostella pitkän kaavan kautta :rolleyes:
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
4 197
Sano, että Tuhkimo, Prinsessa Ruusunen ja Jenna Jameson Anal intruder ja kehut kaikkia ihan hitosti.
Ja yllöolevaan tarkoitus ei ole väistää kysymystä, vaan toki vastata siihen. Mutta jos mie en nyt naistenleffoja tiedä, niin kertoisin suoraan siitä, ja tähän voi heittää myös jotain vihjailevaa. Jos nainen sitten ihmettelee, niin tähän kohtaan on hyvä heittää läppändeerusta sen sijaan että pyytäisi anteeksi omaa sivistystä naistenleffoista. Siis ei mua kiinnosta henkkohtaisesti katsoa edes mitää leffoja saati naistenleffoja :D Eri juttu sitten mennä treffeille leffaan tai jonkun kaverin kanssa sillo tällöin. Parisuhteessa toki asia erikseen, jolloin leffaillat kultapupun kainalossa on ihan eri asia kuin itse röhnöttää sinkkuna kalja kädessä.

Summarum: Positiivisena ja hauskana on hyvä pysyä. Negatiivisuus ja tosikkoisuus (onkoha tämä edes sana?) pilaa tunnelman ja deittailut.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
733
Mulla oli Tinder tiltannut (päivitys tms?) ja heittänyt pihalle, joten piti kirjautua sisään uudestaan. Ainakin kolme matchia/keskustelua hävisi. En jaksa uskoa siihen sattumaan, että kaikki kolme olisi poistanut matchin samaan aikaan, koska siinä oli yksi hieman vanhempikin keskustelu. Eniten harmitti, että siinä meni yksi potentiaalinen tapaus ja just oli mielessä, että olisko aika ottaa WA käyttöön.

...snip...
En muuten ota kantaa, mutta testaa esim. pöytäkoneella selaimella Tinderiä. Itsellä oli yhdessä vaiheessa sama homma, että luurista katosi keskustelut, mutta löytyi nätisti pöytäkoneen selaimen kautta.
 
Liittynyt
28.07.2022
Viestejä
88
Jos nainen tenttaa treffeillä persuista, sukupuolineutraaliudesta ja tutkailee onko mies riittävästi nuollut maata naissukupuolen jalkojen edessä. Niin (mahdollisesti) kyseessä on herneet joka aukkoon ihan joka asiasta vetävä wokepesty turhanvaikeuttaja samanhenkisellä kaveripiirillä. Sen toisiaan komppaavan tyttökerhon edustajan kanssa ei voi elää kuin toinen woke tai lapamato. Eikä ainakaan mies, joka tykkää mies-asioista.

Naisten asema on tärkeä, ja taistelun arvoinen. Mutten perustaisi parisuhdetta sellaisen ylimielisen ja näkökulmiin kykenemättömän henkilön kanssa joka vie ”taistelun” treffeille ja parisuhteeseen heti ensimetreillä lunastaen moraalinvartijan roolin.
 
Liittynyt
18.08.2021
Viestejä
2 330
Naisten asema on tärkeä, ja taistelun arvoinen. Mutten perustaisi parisuhdetta sellaisen ylimielisen ja näkökulmiin kykenemättömän henkilön kanssa joka vie ”taistelun” treffeille ja parisuhteeseen heti ensimetreillä lunastaen moraalinvartijan roolin.
Tää, niin vitusti. Olen ehdottomasti tasa-arvon kannattaja ja sitä mieltä, että Suomessakin riittää vielä töitä sukupuolten välisessä tasa-arvossa. Feminismi nykymuodossaan on kuitenkin isoilta osin aivan totaalisen korruptoitunut/kaapattu ja myrkyllinen aate, joka valitettavasti leviää juuri niin tehokkaasti kuin myrkyllisillä ajatuksilla on tapana.

Ongelmana on juurikin nuo lapselliset viholliskuvat, ylimielinen hyvikset vs. pahikset (tai meidän jengi vs. muut) - ajattelu ja suoranaisesti yhteiskunnan vakautta ja jatkuvuutta uhkaavat konseptit.

Heillä on myös aivan ihmeellinen taipumus tarttua aivan epäoleellisiin asioihin ja tehdä niistä vitullisia taistelutantereita, vaikka maailmassa ja ihan Suomessakin piisaaisi vielä ihan oikeitakin ongelmia naisten asemassa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
15.01.2017
Viestejä
345
No en kyllä tiedä kannattaako Tinderiä opiskella Youtuben avulla :lol: Siis joo, ehkä sen verran, että ymmärtää kutakuinkin algoritmin taustalla ja mitä kannattaa/ei kannata tehdä (tasoa älä swaippaa kaikkia oikeaan), mutta kaikki muut ohjeet lienee tasoa "ota hyvät kuvat ja tee hyvä profiiili". Hyvällä profiililla pärjää kyllä vaikkei tietäisikään miten algoritmi toimii, huonolla ei pärjää vaikka mitä Youtubessa kerrottua mustaa magiaa soveltaisi.
Kyllä kannattaa. Perusasiat asiat selväksi ja olet heti paremmissa lähtökohdissa kuin iso osa muista.

Se mitä olen esim. Suomen pienissä kunnissa käynyt ja niissä käyttänyt Tinderiä. On tarjonnassa usein sellaisia naisia, että olisi kannattanut edes ne perus vinkit lukea sieltä youtubesta. Itä-Suomessa se ero suomalaisen keskiverron ja venäläisen keskiverto profiilin välillä on astronoooominen! Voisin veikata, että miehillä ihan samoja ongelmia.

Venäjällä on se asetelma, että laadukkaita miehiä on suhteessa väkilukuun pieni määrä tarjolla ja näin ollen niistä vähistä käydään kovaa kilpailua. Naiset siis panostavat ainakin ulkoiseen olemukseen ihan urakalla siellä. Harmi sinänsä koska Venäläinen nainen ei ole itselle erityisen houkutteleva kaikkine "mies maksaa kaiken" vaatimuksineen.
 
Jos ei halua "opiskella deittausta" niin se on oma valintansa, mut väitän että tässä kohtaa oma ego vain rajoittaa actionia.
Mä olen youtubesta katsonut tosiaan videoita sekä lukenut kirjallisuutta aiheen ympärillä. Poiminut myös netistä kaikkea iskureploja, joita olen sitten soveltanut.
Toisinsanoen en ole mitää "pick up" linjoja tai muutakaan suoraa kopsannut vaan luonut niistä omaan persoonaan sopivia.
Tähän lisäten vielä, että kaikki nämä opit netistä ja kirjallisuudesta ei ole mitään mustaa valkosella opettelua ulkoa, vaan olen oppinut uusia tapoja kuin pesusieni ja alitajuisesti muuttanut omaa itseäni paremmaksi.
Toki väittäisin, että nämä deittailuun liittyvät opiskelut ei ole ainoa tapa parantaa omia tsäännsejä. Kyllä tässä muutenkin on tullut kehitettyä itseäni eri osa-alueilla, jotka heijastaa tähän tekemiseen.

Olen siis ollut tylsä tavis mies, ilman mätsejä. Nykyään tilanne on aivan toinen.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 598

Ainut pikku red flag mikä tässä tuli itselle mieleen on se että "olen oppinut uusia tapoja kuin pesusieni ja alitajuisesti muuttanut omaa itseäni paremmaksi". Lähinnä siis siksi että onko se muutos oikeasti sinua vai liuta opeteltuja tapoja toimia / reagoida jne. En siis väitä missään nimessä että niin olisi mutta tuota on hvä jossain kohden pysähtyä mielttimään ihan vaan ettei hukkaa itseään. :) Ja hyvähän se on jos deittiseuraa löytyy!
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
4 197
Ainut pikk ured flag mikä tässä tuli itselle mieleen on se että "olen oppinut uusia tapoja kuin pesusieni ja alitajuisesti muuttanut omaa itseäni paremmaksi". Lähinnä siis siksi että onko se muutos oikeasti sinua vai liuta opeteltuja tapoja toimia / reagoida jne. En siis väitä missään nimessä että niin olisi mutta tuota on hvä jossain kohden pysähtyä mielttimään ihan vaan ettei hukkaa itseään. :) Ja hyvähän se on jos deittiseuraa löytyy!
Hyvä kysymys ja tässä onkin hyvä olla tarkkana ettei ala muuttaa sisäistä itseään. Kyllä mä oon itsereflektointia tehnyt sen verran, etten mä ala sisäistä itseäni muuttamaan. Välillä kyllä käynyt mielessä esittää jotain muuta kuin olen, mut se ei vie mihinkään <-- Siis aikaisemmin kun erosta ei ollut pitkä aika ja pimpsan nälkä oli sen verran kova.

Sen verran tarkennan noista uusista opetelluista tavoista tai toimista. Olen siis menneisyyden kriisien sekä nykypäivän itsereflektoinnin kautta pyrkinyt poistamaan negatiiviset asiat ja ajattelumallit itsestäni, sekä tietoisesti luopumaan huonoista tavoista. Tässä kyse ei ole oman itseni muuttamisesta vaan oman itseni kehittämisestä.

Mutta erinomainen pointti sulta kuitenkin, että tämä opiskelu ei saa muuttaa sisintäsi, eli ei esitetä muuta :)

PS. Olen aika ines omien tunteiden kanssa ja muutenkin aika tunteellinen persoona. En tiedä nyt miten tää liitty ylläolevaan, mut kaippa se liittyy siihen että olen sujut itseni kanssa.
 
Liittynyt
02.06.2018
Viestejä
4 604
Testasin tinderissä taktiikkaa, että vedän kaikki oikealle. Kyllähän sieltä parit matsit nasahti. Yksi feikki ja yksi rahan perässä. Yksi poisti osuman heti.
Kaksi jäi jolle vois jotain koittaa raapustaa.
 
wanderer_

Team R&T
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 559
Mun mielestä on todella erikoista, jos henkilö ei ole nähnyt yhtään naisista kertovaa elokuvaa. Ihan ilman feminististä näkökulmaakin.

Se taas ei ole erikoista, jos joku ei ole nähnyt yhtään Ramboa. Hän on silti (aivan varmasti) saattanut nähdä muita, mahdollisesti laadukkaampia "mieselokuvia".
 
Mikä lasketaan naiselokuvaksi? Toki Suon Villi Laulu oli ehkäpä enemmän naiselokuva, jonka olen viimeksi nähnyt :)
 
wanderer_

Team R&T
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 559
Mikä lasketaan naiselokuvaksi? Toki Suon Villi Laulu oli ehkäpä enemmän naiselokuva, jonka olen viimeksi nähnyt :)

Eikös puhe ollut elokuvista, jotka kertovat naisista. Ei "naisten elokuvista". Ero on aika merkittävä.

Tuo mainitsemasi ainakin on sellainen (vaikken ole itse sitä nähnytkään mutta mutulla).
 
wanderer_

Team R&T
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 559
Meni jo käsite sekaisin mulla, mutta joo, ei mulla niin isoa aukkoa sivistyksessä sit kuitenkaan ;)

Juu, ja jos tuo alkuperäinen kysymyksen esittäjä on ollut yhtä nipo käsitteiden kanssa kuin minä tässä :smoke: , niin ymmärrän miksi hän on ehkä ihmetellyt vastausta. Mutta joo, ei kaikki ihmiset sovi kaikille ja tutustuessahan sen huomaa, ollaanko samoilla aallonpituuksilla vai eikö sittenkään.
 
Liittynyt
05.08.2017
Viestejä
4 676
Sen verran tarkennan noista uusista opetelluista tavoista tai toimista. Olen siis menneisyyden kriisien sekä nykypäivän itsereflektoinnin kautta pyrkinyt poistamaan negatiiviset asiat ja ajattelumallit itsestäni, sekä tietoisesti luopumaan huonoista tavoista. Tässä kyse ei ole oman itseni muuttamisesta vaan oman itseni kehittämisestä.

Mutta erinomainen pointti sulta kuitenkin, että tämä opiskelu ei saa muuttaa sisintäsi, eli ei esitetä muuta :)
Mitä oikein tarkoitat negatiivisten asioiden tai ajattelumallien poistamisella? Samoin "itsensä kehittäminen" kai ihan jo määritelmästä lähtien tarkoittaa itsensä muuttamista ainakin jossain määrin. Toki se ei aina ole huono asia, mutta se riippuu tapauksesta.

Sun aiemmasta viestistä kyllä sai vaikutelman, että käyttäytymisstrategiat on hyvinkin tarkkaan hiottuja, mikä suoraan sanottuna vastaa hyvin mun mielikuvaa siitä, mitä menestys Tinderissä vaatisi. :hmm:

Naiset on aivan totaalisen huonoja keskustelemaan ja harvakseltaan on selkeää vuorovaikutusta.
Joo. Huomasin kanssa saman, mikä oli yksi iso syy Tinderiin kyllästymiseen.

Eikös puhe ollut elokuvista, jotka kertovat naisista. Ei "naisten elokuvista". Ero on aika merkittävä.

Tuo mainitsemasi ainakin on sellainen (vaikken ole itse sitä nähnytkään mutta mutulla).
Edellä mainitut tosin tuppaa yleensä olemaan jälkimmäisiä, vaikka poikkeuksiakin on.
 
Liittynyt
24.09.2020
Viestejä
1 244
Mun mielestä on todella erikoista, jos henkilö ei ole nähnyt yhtään naisista kertovaa elokuvaa. Ihan ilman feminististä näkökulmaakin.

Se taas ei ole erikoista, jos joku ei ole nähnyt yhtään Ramboa. Hän on silti (aivan varmasti) saattanut nähdä muita, mahdollisesti laadukkaampia "mieselokuvia".
Piti kyllä kovasti miettiä näitä ja ensimmäisenä tuli mieleen että tarkoitetaanko tässä nyt että pääosassa on nainen vai naisista kertovaa? Sekin tietty mitä sillä tarkoitetaan. Black swan, Nälkäpeli, Alien ja kill bill mitkä ehkä lasketaan mutta en nyt ihan vakuuttunut ole ovatko nämä mitä ylempänä haettiin. Onko Titanic nais vai mies elokuva?

Mutta joo, hyviä ns. naiselokuvia ei ole kovin paljoa. Pikku naisia elokuva joka olisi pitänyt katsoa mutta vähän jäänyt. Osaatko suositella jotain?
 
Liittynyt
28.07.2022
Viestejä
88
Mun mielestä on todella erikoista, jos henkilö ei ole nähnyt yhtään naisista kertovaa elokuvaa. Ihan ilman feminististä näkökulmaakin.
Täytyy myöntää, että jos joku tulisi kysymään tätä minulta, niin en osaisi vastata. Yleensä koen katsovani vain elokuvia, en mieti sukupuolia niissä. Mieleen tulee pitkään mietittyäni Bridgerton, Ylpeys ja Ennakkoluulo sekä Bridget Jones. Oikeita naisten oikeuksien helmiä, ei varmaan menisi läpi kun en muista yhtään vakavaa kultturellia naiseuden tuskasta kertovaa leffaa.

Mutta ihan sama montako elokuvaa muistaa. Jokaisen tulisi ajatella millaista on elämä jatkuvan epäilyksen alla. Olen täysin allerginen sille miten toinen osapuoli määrittelee kysymyksiin puettuna piilosäännöt sille oletko sovinisti, koronadenialisti tai rasisti yms mitä vaan sille ihmiselle sattuukin olemaan ismi. Ei voi vaikka kysyä avoimesti mitä mieltä on naisten oikeuksista, ja uskoa sitten vastausta - vaan kaikkia pitää lähtökohtaisesti kohdella kuin syyllisiä, jotka voivat vapautua syyllisyydestä vain täyttämällä piilonormit, jotka on yksipuolisesti määritelty siellä omassa kuplassa.

Jos olisin mies, menisin pakoon vessan ikkunasta ennen kuin vahingossakaan kuuntelisi liikaa väärää päätä kropassa.
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
516
Sen verran paljon vituttaisi tommonen typerä öyhötys, että varmaan kysyttäessä vittuilisin, että taidan olla niin harvinaisen edistyksellinen, etten katso elokuvia sukupuolen perusteella. + kylkeen esim. "On varmaan keskimääräistä paskemmat ohjaajat/käsikirjoittajat/näyttelijät/tuotato sit niissä naisten/nais-elokuvissa jos niitä ei niin paljoa ole tullut nähtyä eivätkä saavuta suurempaa suosiota muutenkaan."
 
wanderer_

Team R&T
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 559
Täytyy myöntää, että jos joku tulisi kysymään tätä minulta, niin en osaisi vastata. Yleensä koen katsovani vain elokuvia, en mieti sukupuolia niissä. Mieleen tulee pitkään mietittyäni Bridgerton, Ylpeys ja Ennakkoluulo sekä Bridget Jones. Oikeita naisten oikeuksien helmiä, ei varmaan menisi läpi kun en muista yhtään vakavaa kultturellia naiseuden tuskasta kertovaa leffaa.

Mutta ihan sama montako elokuvaa muistaa. Jokaisen tulisi ajatella millaista on elämä jatkuvan epäilyksen alla. Olen täysin allerginen sille miten toinen osapuoli määrittelee kysymyksiin puettuna piilosäännöt sille oletko sovinisti, koronadenialisti tai rasisti yms mitä vaan sille ihmiselle sattuukin olemaan ismi. Ei voi vaikka kysyä avoimesti mitä mieltä on naisten oikeuksista, ja uskoa sitten vastausta - vaan kaikkia pitää lähtökohtaisesti kohdella kuin syyllisiä, jotka voivat vapautua syyllisyydestä vain täyttämällä piilonormit, jotka on yksipuolisesti määritelty siellä omassa kuplassa.

Jos olisin mies, menisin pakoon vessan ikkunasta ennen kuin vahingossakaan kuuntelisi liikaa väärää päätä kropassa.

Aika vahvoja reaktioita tuntuu heräävän.

Ehkei aina kannattaisi vedellä kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä vaikka nyt yhdestä kysymyksestä. Riippuen tietysti hieman mistä on kyse :)

Nuoremmat on muutenkin nykyään paljon tiedostavampia kuin me vanhempi sukupolvi.
 
Liittynyt
21.05.2020
Viestejä
2 450
Mun mielestä on todella erikoista, jos henkilö ei ole nähnyt yhtään naisista kertovaa elokuvaa. Ihan ilman feminististä näkökulmaakin.
Mä olen nähnyt ainoastaan naisista(kin) kertovia elokuvia. Mikä on sellainen elokuva joka ei kerro naisista? :rofl:
 
Liittynyt
28.07.2022
Viestejä
88
Aika vahvoja reaktioita tuntuu heräävän.

Ehkei aina kannattaisi vedellä kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä vaikka nyt yhdestä kysymyksestä. Riippuen tietysti hieman mistä on kyse :)

Nuoremmat on muutenkin nykyään paljon tiedostavampia kuin me vanhempi sukupolvi.
Itsellä on muutama nuoruuden kontakti siirtynyt politiikkaan tai on muuten vaan johonkin ismiin syventyneitä. Vuosien kuluessa tietty kaava, tietynlaiset ihmiset ja kuviot. Feminismi, rasismi, korona, mamut. Se kommentointi, riitely tai päteminen somessa. Ilmaisen itseäni hiukan vitsikkäästi, mutta ne aatteen ihmiset on parisuhteessa vähän kuin masentuneet tai alkoholistit. Täytyy ymmärtää mihin ryhtyy. Kaikki menee aina niiden ehdoilla tai on tunteet esillä. Vaaran merkit on nähtävillä heti alussa kun probe tyyliin tutkitaan onko potentiaalinen kumppani ajatusrikollinen milloin mihinkin.

Varmaan osaa erottaa onko kyseessä viaton kysymys, ja reaktiosta päätellä oliko kyseessä smal talk. Mutta aika usein päällisin puolin normaaleistakin aktivoituu ”se puoli.”

En osaa antaa parempaa esimerkkiä kuin anoppi. Moderni, koulutettu, älykäs, liikunnallinen eläkeläinen joka ei koskaan käy kirkossa. Et ikinä arvaisi. Mutta ismi aktivoitui välittömästi itkukauhuksi kun halusi pitää huolen, että lapset kastetaan. Aivopesu, se yllättää aina. Kyselijä ei ehkä ole ”keksinyt aatetta” mutta on oppinut reagoimaan kuplassaan. Älykkyys ja viisaus ei aina kulje samassa paketissa. Itse koen raskaaksi ismittelijän tarpeen määrittää millaisia muiden pitää olla, joskin kaikki toki haluavat määrittää millaisen kumppanin haluavat itselleen. Se taas on ihan tavallista.
 
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
853
Treffeillä varmaan pääsee kattomaan Ghostbusters 2016 tai Ocean 11, ai että kun voimaannuttavaa naiselokuvia kattoa! ihan sama kuinka perseestä ne on :D. Mrs. Doubtfire, Big Momma ja White Chicks -elokuvissa oli normaalia paljon paremmat naisnäyttelijät, kannattaa ne mainita nirppanokkanaiselle, varmasti saa pisteitä.
Pitää muistaa Pretty Woman. Voimaannuttava naiselokuva... ja voisi olettaa, että sen on aika moni myös nähnyt.

Kyllä mulla pääsääntöisesti menee vasuriin kaikki jotka edes viitsivät mainita profiilissaan olevansa feministejä. Siinä sivussa monesti vassareita, tai vihreitä, sekä enenevässä määrin vegaaneja.
Vaikka mä nyt muuten olenkin varsin suvaitsevainen ja avarakatseinen, niin parempi väistellä noidenkin kohdalla luodit jo ennakkoon.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 257
Hmm, katson noin 95%:sti dokumentteja mutta ne kertoo kyllä sekä miehistä että naisista, tän takia varmaan saan niin vähän matchejä :rofl:
 
Liittynyt
29.06.2018
Viestejä
127
Mitähän ihmettä tapahtuu, varmaan 8 matchia hävinnyt parin päivän aikana? Mitään en oo profiilissa muuttanut :speak:
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
4 197
Nyt on muutama naismätsi ottanut kontaktia suoraa. Toinen poisti mätsistä ku en vastannut muutamaan tuntiin. Vähän hei kärsivällisyyttä. Mä saatan kerran päivässä käydä Tinderissä.
Sunnuntaina tuli käytyä erään luona jonka kanssa viestitelly pidempään. Kun nainen kutsuu kotiin, lopputulema tiedetään.
Perjantaina on toiset treffit tämän kiikarissa olevan naisen kanssa. Nyt on sen verran kova kiinnostus, että aika viedä jalat alta, tai ainakin pyrkiä siihen, olemalla toki oma itseni. Viestittelystä päätellen kiinnostus on molemminpuolista.
 
Liittynyt
02.06.2018
Viestejä
4 604
Varmaan kannattaa vähän aikaa antaa vastauksia odottaakin. Paljastuu turhan kärsimättömät jne sillä tavalla.
 
Liittynyt
05.08.2017
Viestejä
4 676
Kaveri linkkasi tutkimuksen Tinderiin liittyen. Sinänsä se näyttäisi tukevan omia havaintoja, että Tinderissä on vähän erikoista porukkaa. :) Keskimäärin Tinderin käyttäjät ovat ekstrovertimpia, taipuvaisempia muiden miellyttämiseen ja vähemmän avoimia uusille kokemuksille. Lisäksi ahdistus ja erilaisten päihteiden käyttö oli Tinderihmisten keskuudessa yleisempää.

Tinder users differed from non-users on almost all included variables. Compared to non-users, Tinder users were younger and more likely to be men, born in Norway, childless, and non-religious. Tinder users had higher scores on extroversion and agreeableness and lower scores on openness compared to non-users. Further, compared to non-users, Tinder users reported more symptoms of anxiety and were more likely to have hazardous, harmful, or dependent alcohol use and to report use of illegal substances.
Ilmeisesti Tinderin käyttö korreloi suhteeseen päätymisen kanssa, mutta tämä korrelaatio katosi kun se normalisoitiin päihteiden käytön ja persoonallisuuspiirteiden suhteen (jotka siis ilmeisesti lisäävät suhteeseen päätymisen todennäköisyyttä). Näyttäisi siis siltä, että suhteiden hakemiseen Tinder on varsin huono.

Compared to non-users, Tinder users had a higher likelihood of having formed a romantic relationship at T2 in the crude model (p < 0.05) and when controlling for demographic (p < 0.05) and mental health (p < 0.05) covariates. However, when controlling for personality, substance use, and all included covariates, the difference in likelihood of romantic relationship formation was no longer significant. In conclusion, the current results suggest that Tinder users have a higher likelihood of forming romantic relationship longitudinally, but that this increased likelihood can be explained by Tinder users’ personality and substance use characteristics.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
4 197
Meikäläisellä on vain ammattikoulutausta, mut silti tuntuu nuo yliopistomuikelot kiinnostuvan.

Toi on kyllä nykypäivänä aivan järjetöntä edes väittää että pitäisi olla joku korkeakoulu suoritettu, että isä hyväksyisi jonkun miehen :D Sitä paitsi vanhempien sanalla ei pitäisi olla painoarvoa. Tulee mieleen joku pakotettu paritusmetodia.

Nykyään on helppoa itseopiskella netistä ihan mitä tahansa alaa ja ns. mennä omaa polkua ilman että tarvis pakolla käydä yliopistoa tai ammattikorkeakoulua, vaikka siis näistä on hyötyä kaikinpuolin. Opiskelu kannattaa.

Esim. tiedän somettajia jotka tienaa varmasti enemmän kuin Hesarin pomo ilman kummempaa koulutusta.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
4 197
naamakertoimella pääsee pitkälle...
Totta tämäkin. Itse kyllä olen aika normaali. Ehkä nenä on jopa ruma (ainakin omasta näkökulmasta). Tosin takuuvarmasti atleettinen ulkomuoto tekee tehtävänsä. Pituutta on muute vain 171cm. Toisaalta kun on sujut itsensä kanssa, se reflektoi kaikkeen, ehkäpä se tärkein juttu.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
4 197
No enpä oo kuullut moisesta aikasemmin :D Ylpeä Manletti siis! Sunnuntainen daami oli siitä jännä kun hän oli siis yli 180cm ja käyttää mitä, 10-15cm korkkareita. Kysyi multa että onks mulle ongelma hänen pituus. Sanoin, että ei. Yleensä se miehen pituus on naiselle ongelma. En viittinyt siihen kohtaa heittää et ei tartte liikkua mihinkään suuntaa ku voi sukeltaa tissien väliin, vaikka mielessä kävi.
 
Liittynyt
05.08.2017
Viestejä
4 676
eli oot Manletti....;).manlet-raja | Urbaani Sanakirja

ps. no olen minäkin(175cm)....:)
Aika tiukat on rajat, jos alle 185cm mies on lyhyt. :D Eikös keskipituus ole tyyliin alle 180cm?

No enpä oo kuullut moisesta aikasemmin :D Ylpeä Manletti siis! Sunnuntainen daami oli siitä jännä kun hän oli siis yli 180cm ja käyttää mitä, 10-15cm korkkareita. Kysyi multa että onks mulle ongelma hänen pituus. Sanoin, että ei. Yleensä se miehen pituus on naiselle ongelma. En viittinyt siihen kohtaa heittää et ei tartte liikkua mihinkään suuntaa ku voi sukeltaa tissien väliin.
Olen kyllä ihmetellyt vähän samaa, että miksi pituus on naisille niin iso juttu. Ei sillä että olisin juuri koskaan tavannut itseä pidempiä naisia, kun useimmat naiset tuppaa olemaan aika lyhyitä. :D
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
241 330
Viestejä
4 214 920
Jäsenet
71 039
Uusin jäsen
wormik

Hinta.fi

Ylös Bottom