Muuttotappiopaikkakunnille muuttaminen kasvukeskuksista

No ei sitä sen kummemmin tarvitse murehtia vaikka asunnon arvon lähi- tai kaukaisemmassa tulevaisuudessa ottaisikin huomioon. Onko sinulla muuten vakuutuksia, ethän murehdi tulevaa. :)
Vakuutukset on yllätyksiä varten, ei tulevaisuutta.
Minähän olen ottanut asunnon arvon huomioon niin lähi- kuin kaukaisemmassa tulevaisuudessa ja tiedostan sen että tällä tönöllä ei voittoa tehdä. Se on prioriteettilistallani häntäpäässä, toisilla se on lähempänä kärkeä ja ostavat talonsa kasvukeskuksista, viihtyivät siellä tai ei.
 
On toki muutakin nautintoa, esim. mielenrauha kun pääsee tarvittaessa vaikka sitten (tappiolla) kämpästä eroon (järkiajassa). :) Tarpeeksi syrjässä sijaitsevasta ei välttämättä pääse eroon edes ilmaiseksi ja aika mälsää lastenkaan riesaksi jättää tällaista kämppää. Mutta nämä on näitä, kukin toimii ja elää niinkuin parhaaksi näkee/kokee.
Tässähän on huomioitava sekin, että kaikilla ei ole peukalo keskellä kämmentä. Joillakin on kyvyt ja nippu kunnossa saada tarvittaessa se arvottomaksi jäänyt tönö häviämään olemasta jolloin kulut lakkaavat.
 
Juu toki on täysin mahdollista että tässäkin alkaa käydä samoin kuin esim. golf osakkeissa jne. missä sitten nimellisellä euron hinnalla (ja pullolla alkoholia tms) joku "random" henkilö sitten ostaa sen tontin ja kaikki suuresti yllättyvät kun tonttiveroja tai muitakaan ei enää hoideta...
 
Haluaisitko hieman avata tätä masterplania?
Tarkoitan yksinkertaisesti sitä, että syrjäisellä metsätilalla olevan asuinrakennuksen voi, tuota, ammattikielellä, purkaa.

Sehän on toki kallista, mutta toisaalta kun puhutaan 20-100k kiinteistöistä alunperinkin, niin jollain voi ihan hyvin olla varaa pörsäillä 30k endgameen. Tätä pitää siis verrata siihen, että aika mitättömästäkin kerrostalon vessasta metropoleissa maksetaan 200k ja linnunpönttötalo ei ole mikään kunnon keskiluokankaan statussymboli ellei se maksa yli 400k.

Voihan monia hökkeleitä vaikka polttaa. Kunhan vakuutuksen ensin irtisanoo ja irtautuu infrasta, niin tuskin siitä vankilaan joutuu.

Juu toki on täysin mahdollista että tässäkin alkaa käydä samoin kuin esim. golf osakkeissa jne. missä sitten nimellisellä euron hinnalla (ja pullolla alkoholia tms) joku "random" henkilö sitten ostaa sen tontin ja kaikki suuresti yllättyvät kun tonttiveroja tai muitakaan ei enää hoideta...

Tässä on sitten se toinen suunnitelma, jolla saa vaikka kunta uimahallit katoamaan ja pankki konttorin liiketilan katoamaan. Tällainen ei tee yhteiskunnalle hyvää.
 
Jos joku nyt on muuttamassa haja-asutusalueelle niin muistakaa ostaa niihin omakotitalokiinteistöihin mukaan riittävästi metsää/peltoa/maata. Useasti niistä on lohkottu pellot ja metsät erilleen perikunnan toimesta. Tämä kuitenkin laskee omakotitalokiinteistön käyttöarvoa kun ei saa puuta metsästä tai peltoa hevosille yms. Pelkkä vanha omakotitalokiinteistö 1000 neliön tontilla on harvoin se mikä kiinnostaa landelle muuttajia. Paljon parempi tilanne on kun kauppaan sisältyy +10 hehtaaria maata talon välittömässä läheisyydessä. Ostotilanteessa usein pystyy tinkimään mukaan rahalla/ilman maata tai peltoa, tällöin kuitenkin joutuu usein maksamaan lohkomiskulut +1000e.

Sehän 10 hehtaarin pala hyvässä kasvuvaiheessa olevaa tukkimetsää voi maksaa sitten sen sata tonnia.

Kuolinpesän kannaltakin se metsä on paljon mukavempi omistaa kun se kasvaa useamman prosentin edestä vuosittain tekemättä mitään. Siitä vanhasta omakotitalosta ei ole muuta kuin loputtomasti kuluja ja sen arvo vain laskee laskemistaan.
 
Sehän 10 hehtaarin pala hyvässä kasvuvaiheessa olevaa tukkimetsää voi maksaa sitten sen sata tonnia.
Joo, niin voi. Jos taas se KP on tehnyt pikku aukon, niin siinä tontin ohessa olisi ihan kiva olla vaikka puoli hehtaaria elinkelpoista taimikkoa. Samoin ne surkeat peltoheitot joilla ei pysty kunnolla kaupallisesti viljelemään mitään olisivat useinkin aika haluttuja mörön perseeseen muuttajien keskuudessa. Sen mörskän tontin pikku laajennus ei äkkiä olisi myyjälle kuin muutaman tonnin tappio. Valitettavasti ihan liikaa löytyy näitä omakotimittaan amputoituja mummonmökkejä alle hehtaarin tontilla.
Kuolinpesän kannaltakin se metsä on paljon mukavempi omistaa kun se kasvaa useamman prosentin edestä vuosittain tekemättä mitään.
Tuosta voisin omakohtaisen kokemuksen kautta olla kovasti eri mieltä, vaikka arvelen ettei tässä tarkoitettu kirjaimellisesti. Metsä kasvaa vain osan elinkaarestaan tekemättä mitään ja pääoma on aina uhattuna. Koskaan ei tiedä, millä verukkeella tuoton lunastaminen lopulta estetään. Voi olla, ettei puita saakaan kaataa koska metsässä on saniaisia tai kiviä.
 
Omalla kohdalla ei tosiaan ole mahdollisuutta omakotitaloon muuttaa. Eikä tosiaan muuttotappiokunnalla kannata muuttaa kunnan vuokrataloon ottaen huomioon, että vaikka todennäköisesti en hakisi asuntoja kaupungin firmalta, niin vuokraus yksityiseltä taholta voi myös mennä pieleen. Voi olla paperilla/teoriassa parempi mahdollisuus päästää rauhallisempaan oloon, jos/kun koko taloyhtiötä ei ole vuokralla.

Minkälainen asuinpaikka on Huittinen? Sieltä löytyisi muutama kerrostalo edullisesti ja seutu vaikutti kiintoisalta.

Omalla kasvuseudulla ongelma on lähinnä tämä:

Kuntani päätösprosessi etenee näin:

1. Tampereella sanotaan että Tampereen aluetta halutaan kasvattaa.

2. MEILLÄ sanotaan että kyllä herra, kyllä rouva, käskystä.

3. Maita pakkolunastetaan ja tehdään kaava.

4. Asukkaita kuullaan, mutta asukkaiden mielipiteillä ei ole mitään merkitystä. Päätös on jo tehty.

5. Päätös sinetöidään. Asukkaille luvataan että nyt ei enää kaadeta metsiä ja rakenneta lisää peltoja täyteen.

6. Siirry takaisin kohtaan 1.

Lempäälässä, Kangasalla, Pirkkalassa ja Ylöjärvellä kaikki tätä samaa homma. Siksi muuttoa harkitsenkin, mutta se loppukunta on vielä työn alla.
 
Viimeksi muokattu:
Minkälainen asuinpaikka on Huittinen? Sieltä löytyisi muutama kerrostalo edullisesti ja seutu vaikutti kiintoisalta.
Varmaan ihan kiva hatusta vetäen Suomen kuntia kokoonsa nähden tarkastellen. Hiljainen maaseutupitäjä mutta ei mikään pieni tai kuoleva. Ei liene mikään dödspatrullen-kohde lähiaikoina.
 
Varmaan ihan kiva hatusta vetäen Suomen kuntia kokoonsa nähden tarkastellen. Hiljainen maaseutupitäjä mutta ei mikään pieni tai kuoleva. Ei liene mikään dödspatrullen-kohde lähiaikoina.
Joo, minulle tuli hyvä kokonaiskuva siitä pitäjästä, kun pari-kolme kertaa olen nyt käynyt yhteensä. Todella jokinen kunta, mutta viihtyisä, paljon uimapaikkoja. Hirveän kaunis pitäjä, jos huomioi itselleen tärkeitä asioita, kuten maaseutumaisuus, hiljaisuus ja luonnon loistokkuus kaikkialla. Osa maisemista jopa rikollisen tyylikkäitä, ja hienosti pärjäävät, vaikka ratikkaa tai muuta verosyöppöä olekaan. Muuttohan ei saisi perustua lyhyisiin mielikuviin, mutta ainakaan nykykunnasta moni ei pidä. Muuttoa voi vaikeuttaa läheisten jakautuminen tai yksinkertaisesti siteen töihin tai omistusasuntoon.

Muuttoa ajateltaessa pitää myös miettiä voiko seutu kasvaa tulevaisuudessa? Kasvuhan tarkoittaisi sitä, että esimerkiksi luontoja ja kaupunkipuistoja tullaan jyräämään alas kasvun tieltä.

Se tuskin tapahdu ensimmäisenä Huittisissa, Keuruulla tai vastaavissa pienpitäjissä, vaikka isoihin kasvukeskuksiin julkisillakin pääsee.
 
Vanhasta talosta voi päästä myös ihan luvan kanssa eroon jos paikallinen vpk ottaa sen harjoituskohteeksi. Niin työkaveri pääsi eroon kätevästi homeisesta (peritystä kylläkin tässä tapauksessa) vanhasta mörskästä.
Joillain alueella on jo liiankin kassa noita palotalotarjouksia niin että eivät ehdi kaikkia edes käyttää joten ton varaan eei kannata mitää laskea.
 
Minulla on ainakin (nykyisissä) prioriteeteissa ja ihan kodiksi tämänkin asunnon käsitän koska siinä nyt asun.. Mutta voi toki olla että joskus ajattelen asiasta toisin, nyt en kuitenkaan koe kotia ja asunnon arvon säilymistä toisensa pois sulkevina asioina.
Niinkuin sanottu, se ei vaan kaikilla onnistu koska koti ja sijoitus on suurimmalle osalle joko tai vaihtoehtoja.
Jos sulla on budjettia X euroa ostaa talo ja valinnan varaa on 40m2 koirankoppi kerrostalossa joka saattaa näennäisesti säilyttää arvonsa tai sitten 120m2 omakotitalo hiukan syrjemmässä mutta muuten hyvä joskaan alue on muuttotappiota ja jälleenmyyntiarvoa ei välttämättä ole tai saa omiaan takas niin se on sitten henkilöstä kiinni. Itse valitsin jälkimmäisen
 
Tässä nyt keskustelut kiertää kehää, mutta näin ympäri Suomea erikokoisissa isoissa ja pienissä kaupungeissa ja käpykylissä asuneena voin AP:lle vaan suositella että mene heti kokeilemaan jos ja kun ei ole painolastina perhettä tai muuta. Ilmeisesti aika joustava työpaikka taustalla jos saa vaan valita minne asettuu, koska useimmat (lähes kaikki) valitsevat asuinpaikkansa työtarjousten perusteella. Niin itsekkin olen kiertänyt maata ja niin tekivät myös oma vanhempani ja isovanhempani. Toki PK-seudulta niitä töitä helpoimmin saa, mutta jos koulutus ja työkokemus riittää, niin voi onnistaa myös muualtakin.

Jos vuokralla asut niin ei edes ole mitään riskejä. Jos tykkäät, niin sitten ostat oman asunnon. Mitään miljoonahuvilaa nyt ei kannata kuolevalta seudulta ostaa, ellei sitten ole jokin paratiisipaikka rantatontilla jne. kunnon kesähuvila Saimaan rannalla. Kuten niin moni on jo todennut, syrjäseudulta saat oman asunnon samaan hintaan kuin uuden perheauton, joten siinä ei edes voi pudota korkealta, joten mitä väliä paljon sen arvo ehkä putoo, koska se on asumista varten, kuten se autokin on ajamista varten ja kun aika koittaa niin se menee paaliin.

Ja kun tästä auto asiasta niin niin paljon jänkätty, ellet liiku siellä pienemmässä kaupungissa todellakin pidemmälle metsään, ja terveys tallella kävellä tai fillaroida, niin autoa et välttämättä tarvitse. Luulisi että tiedät tämän itsekkin jo ihan hyvin kohtuu pienessä kaupungissa asuneena. Etäisyydet vaan ovat paljon pienempiä kuin esim. PK seudulla, jossa ihan normaalia että kaveri asuu 20-30km päässä. Jossain Imatralla etäisyys kaupungin keskustasta Venäjän rajalle on pienempi kuin Hesan keskustasta Kehä ykköselle.
 
Vähän kummallista tekstiä. Syrjäseudulla asuminen ilman autoa On haastavaa. Puhut vain etäisyyksistä, mutta jätät kertomatta, että siellä PK-seudulla (ja useimmissa muissa isompien kaupunkien lähialueilla) julkinen liikenne kulkee, jolloin välimatka käsitteenä muuttuu nopeasti lähes merkityksettömäksi asiaksi. Sen sijaan pikkupaikkakunnilla (jos ei nyt ihan taajamassa asu) ne pienemmätkin välimatkat esim kauppaan tai apteekkiin täytyy kulkea fillarilla tai kävellen. Ja jos sanotaan että lähimpään kauppaan olisi matkaa vaikka 5 km, olisihan tuo nyt perseestä ilman autoa tai julkisia. Joskus on myös tarve kuljettaa jotain isompaa asiaa jne jne. Autottomuus yhdistettynä maaseudulla/syrjäseudulla asumiseen on kyllä puhdasta masokismia.
 
Joo. Ja kun asuu maaseudulla vanhassa talossa, on tällaista tarvetta enemmän kuin muilla.
Alkaa jo peräkärrykin olemaan landella melko pakollinen.. Kokoajan pitäis olla hakemassa tai tuomassa jotakin mihin tarvii kärryä. Ja joo, vuokraus ei paljon maksa mutta nyt asutaankin landella jolloin kärryn hakeminen ja palauttaminen ei välttämättä ole sekään ihan 5min homma..
Mikään ei vituta niin paljon kuin että joku proggis viivästyy tai hinnaa kiinni siitä että pitäis pitkää tavaraa pitäis hakee tai viedä pois..
 
Oon monesti todennut omakotitaloon muutettuani että peräkärry on ollut varmaan paras ostos ikinä. Aina jotakin jonnekkin tai jostakin.
 
Komppaan edellisiä. Itsellä on koko maalla asumisen ajan ollut pitkä paku ja 4 metrin kärry kovassa käytössä. Ja silti pitänyt välillä lainata traktoriinkin kippikärryä.
 
Meillekin piti tulla kärry ja kaveri remppas yhden vanhan viimeisen päälle ja uusilla osilla, mutta siihen se sitten jäikin koska se oli aikoinaan otettu rekisteristä ja siitä puuttu tyyppikilpi joten nyt se on kasa paskaa uusilla osilla jota ei saa rekisteröityä eikä katsastettua koska vitun tyyppikilpi puuttuu..:facepalm:

Siellä se nyt homehtuu kaverin pihan perällä kun sitä ei saa käyttää. Ihan lievästi vituttaa kun vielä maksettiin siihen uudet osat.
 
Oon monesti todennut omakotitaloon muutettuani että peräkärry on ollut varmaan paras ostos ikinä. Aina jotakin jonnekkin tai jostakin.
Tuo on varmasti ihan totta, itse asun kerrostalossa ja tarvitsen kärryä ehkä kerran vuodessa ja joka kerta sen vuokraaminen tai lainaaminen ärsyttää yhtä paljon. Ajelee ensin jonnekin Puuiloon hakemaan kärryä, täyttelee niitä vuokrauspapereita, odottaa että myyjä tarkastaa kärryn jne ja sitten onkin jo ensimmäinen tunti mennyt tuohon sähellykseen. Ja sitten jos kärryä tarvitseekin liikkeen aukiolon ulkopuolella, sitten pitää lähteä jostain kaverilta asti hakemaan joka asuu vielä kauempana jne. Ja lopuksi vielä se palautusruljanssi päälle.
 
Meillekin piti tulla kärry ja kaveri remppas yhden vanhan viimeisen päälle ja uusilla osilla, mutta siihen se sitten jäikin koska se oli aikoinaan otettu rekisteristä ja siitä puuttu tyyppikilpi joten nyt se on kasa paskaa uusilla osilla jota ei saa rekisteröityä eikä katsastettua koska vitun tyyppikilpi puuttuu..:facepalm:

Siellä se nyt homehtuu kaverin pihan perällä kun sitä ei saa käyttää. Ihan lievästi vituttaa kun vielä maksettiin siihen uudet osat.
Saahan tuon rekisteröityä, saahan itse tehdyn kärrynkin rekisteriin tekemällä itse tyyppikilven ja katsastaa sen "omavalmiste" -merkkisenä. Tiedän useammankin henkilön joka on tehnyt itse itselleen peräkärryn.
 
Tuo on varmasti ihan totta, itse asun kerrostalossa ja tarvitsen kärryä ehkä kerran vuodessa ja joka kerta sen vuokraaminen tai lainaaminen ärsyttää yhtä paljon. Ajelee ensin jonnekin Puuiloon hakemaan kärryä, täyttelee niitä vuokrauspapereita, odottaa että myyjä tarkastaa kärryn jne ja sitten onkin jo ensimmäinen tunti mennyt tuohon sähellykseen. Ja sitten jos kärryä tarvitseekin liikkeen aukiolon ulkopuolella, sitten pitää lähteä jostain kaverilta asti hakemaan joka asuu vielä kauempana jne. Ja lopuksi vielä se palautusruljanssi päälle.
Jep, itsekin lainasin isäukolta aina kärryä mutta kyllästyin siihen kuskaamiseen ja tyhjäämiseen. Kärryn vakuutukset muutenkin vaan sen n. 20e/vuosi niin eipä tuosta kuluja juuri ole vaikka seisoo pihassa, kuitenkin heti käytettävissä aina tarvittaessa.
 
Ei saa. Laki muuttunu -22.
Jahas, taas kaikki kielletään... Mikähän tuohonkin taas on ollut syynä? Tuskin ainakaan se että omavalmisteet ovat olleet jotenkin vaarallisempia tai huonokuntoisempia, ainakin kun katselee joita liikenteessä näkyviä tehdastekoisia kärryjä joista on lamput paskana, lokari puuttuu ja pohjassa on reikä tms.
 
Jep, älä muuta sano. Teoriassa ton kyllä sais mutta oli niin saatanallinen projekti että oli pakko hylätä se.
Ennen -22 tosiaan pystyi vielä omavalmisteena rekisteröimään kun hommas valmistenumeron ja leimas tai teki laatan. Sen pohjalta mekin tohon projektiin lähettiin kunnes kuultiin että laki muuttunu.. ja kaikki yhden saatanan kilven takia. Jos tietäis vanhan rekkarin tai omistajan tai valmistenumeron niin ei ongelmaa, mutta kun ei tiedä noista mitään niin homma menee käytännössä mahdottomaks.

E: ja EU säännöksethän tuossa taustalla
 
Viimeksi muokattu:
Itse tässä jo useamman vuoden Orivedellä asunut ja hieman vastaavan tyylisesti paikkaa halunnut valita.
Jos taktisesti valitsee terveyskeskusen lähelle paikan niin Tampereelle pääsee junalla 25min ja keskustassa järkevät palvelut (Lidl, S-market, K super, tokmanni ja löytötex. Kirjasto, uimahalli ja karvakäsiä löytyy jopa useampi ja pari lounaspaikkaa) parin kilometrin päässä joihin pääsee näppärästi pyörällä/ omalla skuutilla. 5G on itsellä toiminut hyvin(100-300MBit nopeuksia ollut) ja valokuituakin saa rahalla

Asuntojen hinnat ovat huomattavasti halvempia kuin Ylöjärvi/ Nokia / Kangasala ja tuo että pääsee tre keskustaan nopeasti oli oma seikka ja en ole katunut kun kaupunkiin en kaipaa.
Pääsee ihan taajamassa olemaan omassa rauhassa omakotitalossa joka on tältä vuosituhannelta maalämmöllä eikä lumitöitä tarvitse määräänsä enempää tehdä ja jos haluaisi niin pärjäisi kyllä ilman autoa ja kärryä mitä en itse toki ole tekemässä mutta työmatka ajo tre keskustaan ei houkuttele niin vr on tuon hoitanut yllättävän luotettavasti ja nysse kortti maksaa 600€ vuodessa millä saa mennä tuota väliä. Sitä en tiedä tuleeko tuo lähijunaliikenteen kilpailun lisääntyminen parantaa vai huonontaa tilannetta ensi vuonna.

Ja jos järkevästi katsoo kämpän joka on kunnossa niin siitä pääsee todennäköisesti myös eroon, toki noita ei liian usein tule myyntiin ja ne menee myös kohtuu nopeasti. Eli kyllä niitä homepommeja on ja virolaisten miten sattuu remppaamia myös mikä vaatii tiettyä tutustumista taustoihin joita myydään vuodesta toiseen. (pätee kyllä kaikkialle nämä jos omaksi tahtoo)

Vuokrakämppiä täällä ei vaan tahdo järkeviä olla juurikaan ellei kunnan valikoima houkuta ja niissä on yleensä tulorajat mallia kela, se missä itse asui taloa etsiessä oli kyllä karmea loukko joka olisi parempi purkaa. Toki itse oli tarve >70m2 koolle kun on vaimo ja lapsi joten yksiöitä ja kaksiota ei tullut katsottua.

Toki tulevaisuutta en osaa ennustaa mutta tämä on vielä kohtuu vakaa asukasluvulta, ei kasva mutta ei pienene ja mökkiläiset pitää palveluita hengissä. Ei tarvitse mennä kuin Juupajoelle tai Mänttä-Vilppulaan missä on meno aika paljon ankeampaa ja siellä ei tarvitse jälleenmyytiarvoa enään miettiä, kyse on enemmän tuosta että pääseekö edes eroon asunnostaaan.

Aiemmin asuin Ilmajoella ja se oli enemmän peräkylä vaikka siellä asui tuplat enemmän väkeä neliökilometrille ja väkimäärä kasvoi hitaasti jossa ilman autoa asuminen olisi ollut jo elämäntapaintiaani meininkiä ja palveluita oli vähemmän kun kaikki oli Seinäjoella. Toki pätee etelä-pohjanmaan seutuun kun siellä kulkee vain käytännössä koulukyydit ja kelataksi Seinäjoen keskustan ulkopuolella( ja ei sielläkään pääse sitä kehumaan kun Orivedellä näkyy useammin nyssejä kuin mitä siellä edes busseja ylipäätään)
 
Vähän kummallista tekstiä. Syrjäseudulla asuminen ilman autoa On haastavaa. Puhut vain etäisyyksistä, mutta jätät kertomatta, että siellä PK-seudulla (ja useimmissa muissa isompien kaupunkien lähialueilla) julkinen liikenne kulkee, jolloin välimatka käsitteenä muuttuu nopeasti lähes merkityksettömäksi asiaksi. Sen sijaan pikkupaikkakunnilla (jos ei nyt ihan taajamassa asu) ne pienemmätkin välimatkat esim kauppaan tai apteekkiin täytyy kulkea fillarilla tai kävellen. Ja jos sanotaan että lähimpään kauppaan olisi matkaa vaikka 5 km, olisihan tuo nyt perseestä ilman autoa tai julkisia. Joskus on myös tarve kuljettaa jotain isompaa asiaa jne jne. Autottomuus yhdistettynä maaseudulla/syrjäseudulla asumiseen on kyllä puhdasta masokismia.

Missän kohtaa en puhunut metsäkylästä.

Joo, jos asut siellä syrjemmällä +5km päässä lähimmästä kaupasta, niin toki auto, mutta AP ei halunnut ostaa OK taloa ja harvemmin keskelle metsää rakennetaan kerrostalolähiöitä.

Jos esim. menee sinne Imatralle ja etsii halvan rivarin tai kerrostaloluukun, niin jos yhtään valitsee sijaintia niin lähikauppa löytyy ihan vierestä ja sen kerran kun pitää mennä ostaa jotain specifimpää vaikka Apteekista, Prismasta tai Motonetista, niin sinne menee busseja tai terve aikuinen jaksaa fillaroida pari kilometria, koska se kaupunki kerrostalolähiöineen vaan on niin pieni.
 
Kyseessä siis muuttohalu Tampereen seudulta maalle lähelle luontoa. Mainittu Huittinen oli ainakin itselle yllättävän suuri paikka etukäteiskuvaan nähden nyt kun siellä pari kertaa pyörinyt. Mutta jos se uiminen, joet ja luonto kiinnosti, niin vahvasti suosittelen kyllä päinvastaista lähtösuuntaa Tampereelta. Käytännössä kaikki vesistöt etelälounaaseen ovat karseaa tai erittäin karseaa peltokuravelliä. Sitten taas pohjoiseen alkaa löytyä jo aika puhtaitakin vesiä ja vähän vähempi maatalousvaltaista luontoa.
 
Loimijokihan on aika savinen, en tiedä sitten tuosta Punkalaitumenjoesta, joka sielläkin on. Huittisissa on myös Kokemäenjoki, siellä vesi on varmaan puhtaampaa.

Minua ei sikäli pellot ja lanta haittaa, lähinnä kiinnostaa sellainen kunta, jossa asuessa ei tarvitse katsoa kiirettä, ohiajelevia rekkoja ja moottoritien melua jatkuvasti. Esimerkiksi Urjala - Turku -välillä oleva Loimaa vaikuttaisi olevan juuri sellainen kylä, joka on rauhallinen ja jossa ei tiemelua ole liian paljon. Olen käynyt itsekin Mänttä-Vilppulassa, siellä on myös Keurusselkä joka lienee uimavedeltään puhdas. Keuruullakin olen käynyt, mutta se paikka oli jotenkin kolkko omaan makuun. Varsinkin Haapamäki oli tylsä ja eloton. Vilppulan Kolho oli taas mallia, me halutaan liittyä täältä Keuruulle!

Kuntamuutossa olen avarakatseinen: en siis tarvitse välttämättä uimahalliakaan, koska en niissä käy. Kuntosaleilla en käy, ei tarvitse katsoa mimmoset on. Kaiken lisäksi en käytä jäähalleja, elokuvateattereita, ravintoloita jne. Sinkkuna ei myöskään kouluille/opiskelumahdollisuuksille tarvitse antaa tilaa kuntamietinnässä. Minulle tärkeintä on junaraide/kohtuulliset bussiyhteydet Tampere/Helsinki jne. ja luonto.

Toki kerran vuodessa saattaisin uimahallissakin käydä ja ravintolassa, että toki tasokkaasta uimahallista ja edes yhdestä hesburgerista plussaa.

Peräkärrystä on täällä ollut paljon juttua ja autosta maaseudulle muuttaessa, mutta moni unohtaa, että postikin sinne kulkee eli kotiinkuljetuksella saa esim. isommat huonekalut ja matot.
 
Peräkärrystä on täällä ollut paljon juttua ja autosta maaseudulle muuttaessa, mutta moni unohtaa, että postikin sinne kulkee eli kotiinkuljetuksella saa esim. isommat huonekalut ja matot.

Tähän on kyllä pakko muistuttaa että jos kyseessä on joku tila tai talo kaukana keskellä "ei mitään" se posti voi olla laatikko usean kilometrin päässä missä ennen oli se maitolaituri ja sinne tulee vain ilmoitus ja itse posti voi sijaita kymmenien kilometrien päässä lähimmässä kaupungissa.

Toki teoriassa kun tilaa esim. amazonista tai zooplussalta pitäisi tulla kotiinkuljetus mutta se ei vaan aina ole "kotiin kuljetus" vaan voi tulla kännykkään / laatikkoon noutoilmoitus ja jopa väite että yritetty toimittaa mutta ei oltu kotona / tavoitettu joten hakekaan noutopisteestä / pääpostilta.
 
Peräkärrystä on täällä ollut paljon juttua ja autosta maaseudulle muuttaessa, mutta moni unohtaa, että postikin sinne kulkee eli kotiinkuljetuksella saa esim. isommat huonekalut ja matot
Mutta esimerkis omakotitalossa tulee paljon kärrättävää, esim kehtiä kaatopaikalle, ja jos remppaa tekee niin listaa ja levyä sun muita sorasäkkejä ja laattoja saa olla kokoajan kuskaamassa.
Toki jossain kerrostalossa on ihan eri..
 
Tähän on kyllä pakko muistuttaa että jos kyseessä on joku tila tai talo kaukana keskellä "ei mitään" se posti voi olla laatikko usean kilometrin päässä missä ennen oli se maitolaituri ja sinne tulee vain ilmoitus ja itse posti voi sijaita kymmenien kilometrien päässä lähimmässä kaupungissa.

Toki teoriassa kun tilaa esim. amazonista tai zooplussalta pitäisi tulla kotiinkuljetus mutta se ei vaan aina ole "kotiin kuljetus" vaan voi tulla kännykkään / laatikkoon noutoilmoitus ja jopa väite että yritetty toimittaa mutta ei oltu kotona / tavoitettu joten hakekaan noutopisteestä / pääpostilta.
Ei ne laatikot kilometrien päässä ole kun puoli kilometriä muistaakseni raja haja-asutusalueellakin, poikkeustapauksissa kauempana.

Ja melkein uskallan väittää että mitä pienempi paikkakunta niin sen paremmin posti toimii, työntekijät pääsääntöisesti olleet ikuisuuden töissä ja heillä kyllä ottaa luonnonpäälle ruveta kikkailemaan. Poikkeuksiakin toki aina löytyy.

Suhteellisen paljon nykyään kotiin vietävistä paketeista täytyy sopia vastaanottajan kanssa että ovat kotona ennen kuin toimitetaan ja niitä ei saa edes viedä asiamiespostiin ellei vastaanottajan kanssa erikseen näin sovita.
 
Tähän on kyllä pakko muistuttaa että jos kyseessä on joku tila tai talo kaukana keskellä "ei mitään" se posti voi olla laatikko usean kilometrin päässä missä ennen oli se maitolaituri ja sinne tulee vain ilmoitus ja itse posti voi sijaita kymmenien kilometrien päässä lähimmässä kaupungissa.

Toki teoriassa kun tilaa esim. amazonista tai zooplussalta pitäisi tulla kotiinkuljetus mutta se ei vaan aina ole "kotiin kuljetus" vaan voi tulla kännykkään / laatikkoon noutoilmoitus ja jopa väite että yritetty toimittaa mutta ei oltu kotona / tavoitettu joten hakekaan noutopisteestä / pääpostilta.

Paremmin toimii pienellä muuttotappiopaikkakunnalla kotiinkuljetukset kun muutama kilometri valtakunnan pääkaupungin keskustasta.
 
Paremmin toimii pienellä muuttotappiopaikkakunnalla kotiinkuljetukset kun muutama kilometri valtakunnan pääkaupungin keskustasta.

Niin no, jos ei ongelmia olisi miksi tälläisiä tarinoita sitten löytyy:
Tai:

Helsingissä ja isommissa paikoissa ne noutopisteet on sentään ns. järkevissä matkoissa ja itse olen valittamalla saanut uudelleen toimituksen. Tässäkin jutussa kerrotaan (itsellekin välillä käynyt) miten ei edes yritetä toimittaa:
 
Jokaiselta firmalta löytyy omat ongelmansa. Posti toimittaa vuodessa varmaan sen 40 miljoonaa pakettia, siitä voit miettiä montako pakettia kuitenkin menee oikein per yksi epäonnistuminen.

Valitettavasti ne negatiiviset kokemukset saa aina sen isoimman palstatilan ja paljon suuremman painoarvon. Suomalaiset kaikenlisäksi vielä älyttömän huonoja kehumaan yhtään mitään.
 
No täytyy kyllä kehua että ainakin täällä meillä sivummalla kuljetukset hoituu hienosti. UPS , Posti ja kumppanit jättävät paketit autotalliin vaikka en ole kotona
 
Mutta esimerkis omakotitalossa tulee paljon kärrättävää, esim kehtiä kaatopaikalle, ja jos remppaa tekee niin listaa ja levyä sun muita sorasäkkejä ja laattoja saa olla kokoajan kuskaamassa.
Toki jossain kerrostalossa on ihan eri..
Ei ole kyllä täällä maalla tullut mieleenkään alkaa lehtiä kuskaamaan jonnekin. Aina löytyy joku monttu, tai puhaltaa ne puhaltimella metsään tai pellolle joka kuitenkin keväällä käännetään.
Soratkin löytää kuoppiin jos sellaista jostain kertyisi.

Toki on kärry ihan kiva olla, niin voi viedä esim metalliromut paikalliseen romulaan.
 
Toki on kärry ihan kiva olla, niin voi viedä esim metalliromut paikalliseen romulaan.
Joo ja esimerkiksi 1 000 kg omenoita on helpompi hävittää viemällä paikallisen metsästysseuran pyytämään paikkaan kuin kompostoida tontilla. Tietysti vielä parempi jos haluavat hakea.

Ja ei, niitä ei tosiaan voi jättää sijoilleen mätänemään.

Jokaiselta firmalta löytyy omat ongelmansa. Posti toimittaa vuodessa varmaan sen 40 miljoonaa pakettia, siitä voit miettiä montako pakettia kuitenkin menee oikein per yksi epäonnistuminen.
Niitä tyrimisiä kannattaa varmaan mieluummin verrata kotiinkuljetusten määrään, joita taitaa olla aika paljon vähemmän. Noutopisteeseen tai automaattiin tilatut yleensä onnistuvatkin, mitä nyt noutopisteet vaihtuvat liian usein ja typerällä tavalla.

Sama koskee muitakin toimijoita kuin ItellaPostiPosti, ja omalla kohdallani en ole juuri kohdannut ongelmia edes UPS:n kanssa. Nämä harmit ovat selkeästi hyvin alueellisia ja niitä esiintyy monenlaisilla seuduilla. Erityisesti maaseudulla tulee kuitenkin ongelmaksi, jos kohdalle sattuu mätämunia aliurakoitsijoita tai iteljooneja.

E: Kirjeposti on viime aikoina jaettu pisin vittua. Tällöin muutaman kilometrin päässä asuva avulias naapuri on niitä tuonut. En tosin tiedä onko mennyt jonnekin muualle vähemmän avuliaalle ihmiselle.
 
Viimeksi muokattu:
Meillekin piti tulla kärry ja kaveri remppas yhden vanhan viimeisen päälle ja uusilla osilla, mutta siihen se sitten jäikin koska se oli aikoinaan otettu rekisteristä ja siitä puuttu tyyppikilpi joten nyt se on kasa paskaa uusilla osilla jota ei saa rekisteröityä eikä katsastettua koska vitun tyyppikilpi puuttuu..:facepalm:

Siellä se nyt homehtuu kaverin pihan perällä kun sitä ei saa käyttää. Ihan lievästi vituttaa kun vielä maksettiin siihen uudet osat.
No eikö siihen nyt kannattaisi ostaa vaan joku romu kärry josta tyyppikilpi ja runkonumero. Niinhän se on koko maailman sivu tehty.
 
Niitä tyrimisiä kannattaa varmaan mieluummin verrata kotiinkuljetusten määrään, joita taitaa olla aika paljon vähemmän. Noutopisteeseen tai automaattiin tilatut yleensä onnistuvatkin, mitä nyt noutopisteet vaihtuvat liian usein ja typerällä tavalla.
En nyt sanoisi että aika paljon enemmän mutta luultavasti on. Meidän tienoolla menee ehkä puolet noutoon ja puolet viedään, valtakunnallisesti en osaa sanoa.
Ja kuten todettu niin kaupungeissa kokemukset on huonoja Postilla, maaseudulla ei niinkään kun taas maaseudulla ei toimi mikään muu.

Terveisin yli kuukauden odottelin Postnordin pakettia niin että en saanut kehenkään yhteyttä koko firmassa. Viesti tuli missä kysyttiin miten haluan paketin mutta siihen viestiin ei voinut vastata..
 
Terveisin yli kuukauden odottelin Postnordin pakettia niin että en saanut kehenkään yhteyttä koko firmassa. Viesti tuli missä kysyttiin miten haluan paketin mutta siihen viestiin ei voinut vastata..
Tässä ei kaiketi ollut ideana sanoa että Posti on huonompi kuin jokin muu kuljetusyritys*, vaan että ongelmien ilmetessä maaseudulla harmi on suurempi kuin kaupunkialueella. Näin usein lienee. Tosin itse autoilevana maalaisena otan kaiken automaatteihin jos voin, ja vain isot lähetykset tilaan kotipihaan asti. Lisäksi jotkut kaupat toimittavat vain kotiovelle, joten sekin käy. Usein nämäkin on mahdollista ohjata noutopisteeseen, esimerkiksi UPS.

Ja vaikka sitä kärryn pitoa ja käyttöä edellä kannatin, niin saapuvan ison tavaran haluan mieluusti perille asti. Useimmiten ihan sama vaikka jättävät keskelle pihaa sateeseen, kunhan vaan voin valtuuttaa moisen tempun.

*Etenkin UPS taitaa olla tunnettu ninjailusta. Vai olisiko DHL ongelmallisempi?
 
Statistiikka

Viestiketjuista
256 593
Viestejä
4 459 856
Jäsenet
73 780
Uusin jäsen
Albert89

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom