- Liittynyt
- 10.01.2019
- Viestejä
- 25 390
Joo, mutta videolla myös näkyy hetki kun välimatka taksiin alkaa kasvaa ja tilanne alkaisi olla ohi.
Tässä videossa https://v.ylilauta.org/82/9797750b.mp4 sellaista kohtaa ei ollut.
Siinä vaiheessa kun välimatka meinaa alkaa kasvamaan (taksi ilmeisesti koittaa sitä taktiikkaa että ajaisi lujempaa) niin videolla näkyy että kuvajaa kiihdyttää (jopa sen videon nopeuslukeman perusteella).
Pelisilmää ?Tuosta peräänajosta olen sitä mieltä, että mikäli on peileistä seurannut takana tulevaa liikennettä niin hyvä pelisilmä että on nätisti hidastettu ja vain pieni osuma tullut. Peltiä saa rahalla kumminkin, sen sijaan että olis vaikka onnistunut tekemään paniikissa ketjukolarin.
silloin olisi jo ennen taksin kaistanvaihtoa reagoinut tilanteeseen ja tiputtanut oman vauhdin rajoitusten mukaiseksi ja pitänyt huolen siitä turvavälistä.
Jos joku olisi ollut sen kuvaajan takakontissa kiinni, niin olisi kerinnyt varoittaa sitäkin.
Sitten ei tosin ollut mitään mielenkiintoista videota jaettavana.
Peiliseilitys voisi olla jokin sellainen että on ajanut takantulevan kanssa kisaan ja ökkäyröinyt sinnekkin päin ja niitä peilejäkatsellessa on sitten kajauttanut edelläajavan perään.
Viimeksi muokattu:


