Tarpeettoman häikäisyn estämisen parkissa ollessa vielä ymmärrän, mutta miksi auton siirtäminen pimeänä on ihanteellista?Hyvinkin marginaalista kyllä eikä mitenkään välttämätöntä noita etsivätouhuja lukuunottamatta.Tärkeämpäähän se on parkeille saada. Ihan konkreettisen häikäisyn välttämiseksi.
Joskus tykkään pitää omana tietonani että moottori on käynnissä, eikä skenaario siis ole liikennepako tai stalkkaaminen. Ei autossa tarvitse olla ulkopuolisille merkkivaloa siitä, että auto käy. Naapuri satojen metrien päässä voi ihmetellä, parkitkin voivat häikäistä omasta ikkunasta jne. Joskus voi tarvita käyttää moottoria. Ihannetapauksessa auton saa pimeäksi muutenkin kuin käsijarrulla, eli voi myös siirtää pimeänä.
Lisäksi marginaalinen energiansäästö saavutetaan juuri tuolla käsijarrupimennyksellä. Esimerkiksi 30 wattia kuulostaa vähältä, mutta laturisähkö on paljon kalliimpaa kuin verkkosähkö, sanotaan nyt vaikka 7-12 kertaa kalliimpaa. 210-360 watin turhan kulutuksen poistamiseksi nykyään melkein hakataan oma ja kaverin käsi irti. Tai 2,1-3,6 watin säästämiseksi. Tietysti tyhjäkäynnin välttäminen on parempi lähestymistapa, mutta se on erillinen kysymys. Tämä automatiikka säästää energiaa ilman kenenkään aktiivisia toimenpiteitä.
Tietysti ihanat ärsyttävät kanssa-autoilijamme mukavasti väärinkäyttävät tällaista mahdollisuutta, joten toivon sitä vain itselleni.
Ja huvittavaa on se, jos parkkivalojen energiankulutuksella on muka merkitystä, jos kuitenkin pitää autoa tyhjäkäynnillä kuluttamassa polttoainetta ja saastuttamassa.



