Nää on kyllä rasittavia. Tänäänkin oli pyörältä laskeutunut jalankulkijaksi 1m suojatiestä selkeästi odottaen ylipääsyä. Tulin kauempaa jo nähden että 5m tätä suojatietä ennen on risteys jossa joku odotti oikealle (minun ajosuuntaan) kääntymistä kolmion takana. Tämä jäi kuitenkin väistämään tätä odottavaa naista. Sitten paikalle saavun minä ja pysäytän siihen suojatien eteen että menee nyt sitten (kun ei aiemminkaan ollut mennyt). Ja vitut, sitten alkaa se viittominen, että mene sinä vain ensin. Läksin kunnon runnulla sitten menemään kun hommasta ei tullut mitään. Ihan uskomatonta pelleilyä, puoli kaupunkia odottaa ja voi käyttää sitä omaa vuoroa, ties miten kauan se kääntyjäkin jo veivasi muniaan siinä ettei käännä suojatien ylittäjän päälle. Enskerralla istun vaikka minuutin siinä jono takana kunnes menee ja luen vaikka iltalehden odotellessa.
Samaan kastiin menee nää eläkeläiset ym. jahkailijat jotka jää sinne 5-10m päähän venailemaan selkeästi että haluaavat yli. Muuten hyvä mutta reippaasti yli puolissa tilanteissa kun näet tuommoisen tiedät myös vallan hyvin että siitä kerkeää anyway yli vaikka se lähtisikin sieltä liikenteeseen, eli turha pysähtyä odottelemaan. Ja jos niin teet niin alkaa ensimmäisen kappaleen show.