Noissa raskaan liikenteen ylinopeuksissa on usein taustalla se, että ajoaika on tulossa täyteen. Ylityksestä jäisi merkintä digipiirturin korttiin, joten siitä voi jäädä myöhemminkin kiinni, päin vastoin kuin ylinopeudesta. On aika perseestä jäädä johonkin keskelle ei mitään autoon neppailemaan kun ajoaika on täysi, jos määränpää olisi ollut ylinopeudella saavutettavissa ajoajan puitteissa ja olisi päässyt kotiin.
Väärin se toki on, mutta inhimillisesti ymmärrettävää.
Lisätietoja näistä:
https://tyosuojelu.fi/tyosuhde/ajo-ja-lepoajat/saadokset
Minulla ei ole tilastotietoa, mutta jos usein niin sitten kyllä on kyse ihan kuskin tai ajojärjesteliän töpeksinnästä.
Ja sinänsä ajatuksena aika karmea että ollaan valmiita tekemään pahempi, vaarallisempi virhe sen takia että peitellään toista mokaa, josta vaari pienempi, mutta kiinni jäämis riski isompi.
Rajusti lisää automaatti valvontaa nopeuksiin.
Mutta uskon kyllä että tuolla koulutetuissa on ihan niitä tapa "rikollisia" jotka nyt vaan ajaa ylinopeutta kuin voivat ja kiinni jäämisen riksi lähinnä onnettomuuksien myötä.
Menee kategoriaan: "hämmentää, joskus jopa ällistyttää, mutta ei varsinaisesti ärsytä.". Sopii silti otsikon alle.
Liittyy siihen, että n. 50-80% suomen maantiestä on about tämännäköistä tällä kelillä.
Kesällä sinänsä ymmärrän että ajetaan noissa urissa (vaikka ei se silloinkaan hyvää tee). Mutta että varsin suuri, ehkä jopa valtaosa, painaa näillä vesikeleilläkin noissa urissa nastat rapisten. Yleensä löytävät noi montutkin varsin hyvällä prosentilla, koska ne on lähes aina uran kohdilla.
Vesi on tosiaan paha urille ja niiden syntymiselle, silloin sentä jotkut ajaa sivussa, talvikelillä, kun jäätä, niin alkaa jo käymään aika harvinaiseksi, uran vieressä ajaminen. taajamissa voi olla aika karut, jääreunat jolloin jo oma vaaransa pyrkiä pysymään pois urasta.
Kesällä sama homma, mutta vähän tasaisempi kulutus kun jää ei suojaa uran reunoja ja sää ja rengastuskin vähän hellempi.
Siinä missä vilkkujen käyttämättömyys, myös punaisia päin ajaminen on oman subjetiivisen näkemykseni mukaan kasvanut reilusti. Johtuuko tämä kenties poliisin vähentyneestä valvonnasta, en tiedä... Joka tapauksessa nykyään on aika usein pakko varmistaa, että omista vihreistä huolimatta sieltä risteävältä tieltä kukaan ei päädy ajamaan kylkeen. Todistajana ollut jo yhdessä tällaisessa kylkikolarissa, jossa edellä ajava tuli joutuneeksi kylkikolariin, kun oikealta tullut keski-ikäinen ja kantasuomalainen miesautoilija ajatteli, että "kyllä sitä vielä ehtii", vaikka valot olivat vaihtuneet punaisiksi ajat sitten. Kortti tietysti häneltä hyllylle siinä saman tien ja toivottavasti pitkäksi aikaa. Kukaan ei onneksi vakavasti loukkaantunut, mutta ainakin kylkikolaroitu auto mitä todennäköisimmin meni lunariin.
Tämän tästä näen myös sitä, että mennään valojen vaihduttua "imussa" edellisten perässä, vaikka omalla kohdalla niistä myöhäisistä vihreistä ei olisi ollut enää puhettakaan. Olen nyt jo niin monta kertaa joutunut noita väistämään ja tööttäilemään, että ihan uskomattomaksi menee. Siellä ratin takana voi olla ihan kuka vaan, mutta ilmiönä ehkä kuitenkin korostuvat nuoret miehet.
Voi olla alueellista, ja vuosien saatossa paikkakunta eroja, vilkku mielestäni aina ympäri suomea hukassa, (ehkä sitten turistejaa.) liikenevalojen virityksessä vähän paikkakunta eroja, ja jossain paikalliset oppineet sen oman rytmin, miten paljon vanhoilla voi ajaa. Mutta mainitsit tuon että joutuu varomaan omilla vihreillä, talvella hitailla rajoitus alueilla nopeat valot isompi risteys voitu virittää niin että jos menet viimeisillä vihreillä niin sieltä jo nopeimmat keltasilla lähtiät irti viivasta. Talvella hitaissa tilanteissa , huonon talvikunnossapidon aikaan vihreillä meniät vielä risteyksssä.
Vilkun käyttö mielestäni aina ollut huono, toki tiettyjä yleistyneitä automalleja joissa erityisen vaikea vilkku, mutta olisin melkein väittänyt että kiertoliittymissä melkein lisääntynyt.
Automalleista vielä se että riemulla ottannut vastaan isot animoidut vilkut, mutta samaan aikaan tullut atuomalleja joissa se vilkku on aivan onneton, pieni näkyy huonosti, ja epäedullisessa kulmassa todella huonosti, sivupelien vilkut oli aikanaa iso plussa (ympyröissä ehdoton), mutta nyt joissain sekin on aika onneton.
Osa BMW halitijoista on ratkaisseet vilkku käyttö ongelmaa ajamalla kokoajan keltaisen valot päällä.