Mikä ärsyttää kanssa-autoilijoissa?

Päiväsakot ovat olleet vähintään riksakon verran 1999 alkaen, ref: HE 74/1998 - Hallituksen esitykset - FINLEX ® , en tarkastanut perään, että oliko tämä otettu huomioon, kun rikesakoista siirryttiin liikennevirhemaksuihin.

Olen kuitenkin samaa mieltä rike-/päiväsakko problematiikasta. Rikkaat voi sikailla kunhan pysytään rikesakkojen rajoissa ja köyhät kun vedetään överisti ja ollaan päiväsakkojen puolella.
Ei suraan viestiisi, mutta jatkoa keskusteluun.
Edelleen sitä mieltä että tehokkaimin kuskeihin vaikuttaa kiinni jäämisen riski ja nopea puuttuminen, rangaistuksilla on vaikutus, mutta Suomessa on kovat rangaistukset ylinopeudesta, niin ei sekään ole taikasana.

Ajo-oikeuden menettäminen on myös tehokas, vaatii toki sen että kiinnijäämis riski. Onhan noita esimerkkejä jotka ihan tietoisesti, tahallaan ajavat ylinopeutta, mutta jos ei puututa, jos ei ajolupa mene vaikka autoa ei saa pysymään sallittuissa, niin jatkuu.

Ylinopeus, turvavälit ym, niin lisää tienpäällä puuttumista, että lisää automaattivalvontaa, ja kahdenvuoden sisään jos 3-4 "käryä", niin ajolupa pois määräajaksi. Sitä voisi kartuttaa nekin käryt mistä ei kerrasta rangaistusta. Esim jos ajelee toistuvasti kameratolppaa pienellä ylinopeudella tai välillä.

Jos kiinni jäämisenrekis pieni, niin isot rangaistukset kerrasta, ajoluvan menettäminen 1-2 kerrasta on enemmänkin arpajaisia kuin kohdistettuja
 
Eikö noilta automurhaajilta voisi edes ottaa loppuiäksi ajokortin pois? Kun muutenkin rangaistukset on naurettavat niin olisi edes jotain seuraamusta.
Ja sitten auton takavarikointi ekasta kerrasta jos ajaa kortitta.

edit: Poliisi: ”Erittäin huolestuttava” ilmiö lisääntynyt liikenteessä matkapuhelimen käyttö kuskeilla lisääntymässä. Saadaan siis enemmän näitä kivoja pikku kolareita.
Viime aikoina jalankulkua harrastettaessa on tullut pantua merkille, että ihan merkittävällä osalla autoilijoista, teini-ikäisestä bemaristista tai mopoautoilijasta viiskymppiseen sähköautoilevaan perheenäitiin, tuntuu olevan kännykkä naaman ja ratin välissä. Vieressä päiväkotia, alakoulua, kauppaa ja useita suojateitä. Ihme, ettei ole vielä tapahtunut mitään. Asiaa ei auta, että moni vielä ajaa surutta kuuttakymppiä nopeusrajoituksen ollessa tuossa lyhyellä pätkällä 40.
 
Puhelimen käytön suhteen poliisilla voisi olla joku huomaamaton valvontakamera liikenneympyröiden exitissä. Aika usein, kuten eilenkin, huomaa että kuskilla jää vilkku näyttämättä poistuessa ja vähintään osasyynä muun asenteen ja osaamattomuuden lisäksi on se puhelin, jota tasapainotellaan ratin päällä. Eilen kyseessä oli Tesla, luulisi että Teslalla voi navigoida perille ilman puhelinta, tai sanella vaikka tekstiviestin jos on pakko viestejä lähettää kesken ajon.

No eipä siinä mitään, odottelin siinä turhaa omaa vuoroani ja jäin jälkikäteen toivomaan, että kaveri sai tärkeän ongelmansa puhelimella ratkottua.
 
No eipä siinä mitään, odottelin siinä turhaa omaa vuoroani ja jäin jälkikäteen toivomaan, että kaveri sai tärkeän ongelmansa puhelimella ratkottua.
Muut hävis ehkä minuutti, tuskin sitäkään, hän säästi multitaskaamalla 10min. :-) Sais vielä sen yhden säikeen lisään vilkunkäyttövarten.

No vakavasti, ympyröiden vieressä usein keveynliikeenteen väylää ja sitten joku noista kerran elämässään teilaa sen uhrin sairaalaan, meneekin viikkoja,kuukausia uhrilla, + kaikki hälytys, viranomaiset, hoitohenkilökunta, läheiset jolloin pientä se puolentunnin jumi itse onnettomuuspaikalla.

10 min * 400/vuosi*10 vuotta, onhan se jo 666 tuntia säästöä, sillä ei tosin makseta kuvailtua hoitojakosia.
 
Päiväsakot ovat olleet vähintään riksakon verran 1999 alkaen, ref: HE 74/1998 - Hallituksen esitykset - FINLEX ® , en tarkastanut perään, että oliko tämä otettu huomioon, kun rikesakoista siirryttiin liikennevirhemaksuihin.

Olen kuitenkin samaa mieltä rike-/päiväsakko problematiikasta. Rikkaat voi sikailla kunhan pysytään rikesakkojen rajoissa ja köyhät kun vedetään överisti ja ollaan päiväsakkojen puolella.

Tästä päästäänkin siihen, miksi ajo-oikeuden menettämisen "kynnys" pitäisi olla nykyistä paljon matalampi. Eli ajo-oikeus pitäisi menettää pienemmistä rikkeistä ja pidemmäksi aikaa.

Ihmismieli on siitä hauska, että asia kuin asia josta ei pääse rahalla / jota ei voi kuitata/korvata/uusia rahalla, sen menettäminen tuntuu kymmeniä kertoja pahemmalta kuin asia, josta selviää vaikkapa yhdeltä säästötililtä pari-kolme touhutonnia nostamalla tai vaikkapa osakesäästöjään myymällä.

Hyvätuloisille, säästöjä ja mammonaa kerryttäneille, nykyinen sakotusjärjestelmä on vitsi. Geneerisesti ilmaistuna "ylinopeussakot" on suurempia, "jopa" useita tuhansia euroja ( :D ), mutta omaisuutta, säästöjä, "löysää rahaa" on kertynyt aivan varmasti monta, monta kertaa enemmän kuin ns. "pienituloisilla" -> tästä seuraa se, että pienituloiselle sakot - vaikka sitten rahallisesti pienet - iskee arjen talouteen aivan eri tasolla kuin "hyvätuloiselle".

Sen sijaan ajo-oikeuden menettäminen iskee kaikille, sosiaalisesta statuksesta huolimatta, tasavertaisesti. Olet sitten 8te/kk tai 2te/kk tienaava, sinulta on ajo-oikeus pois seuraavat 9kk koska tuli vähän perseiltyä. Sitä ei kuitata säästöillä eikä toisaalta se iske pienituloisen, jopa "köyhyysrajalla" elävän ihmisen saatika perheen "taloudelliseen arkeen" niin pahasti.
 
Tästä päästäänkin siihen, miksi ajo-oikeuden menettämisen "kynnys" pitäisi olla nykyistä paljon matalampi. Eli ajo-oikeus pitäisi menettää pienemmistä rikkeistä ja pidemmäksi aikaa.
Ajo-oikeuden voi nykyään kuitenkin menettää kohtuu helposti ja pitkäksi aikaan, sakkojen pienuudesta mutisit, vaikka tunnetuista Suomessa autokuskin sakot ovat poikkeuksellisen korkeat.

En tässä silti vastusta esim sitä että noista pienistä toistuvista tolppa ylityksistä tuli kutsu haastatteluun ja jopa lyhyt kortin menetys.

Jos valvontaa, niin 3-4 selkeää rikettä tai isomaa vuodessa niin ajo-oikeus pois joksikin aikaan, nuorella kuljettajalla tiukempia.

Kuljettajat ovat siviiliihmisiä, ihmiset tekee virheitä, jos valvonta tehokasta niin virheitä pitää ja kannattaa hyväksyä.
Jos valvonta ei ole tehokasta, ja lättästään isot rangaistukset, niin se myös on kohtuutonta, tuurista kiinni.
 
Täällä on tasaisin välein puhetta noista vaarallisista ohituksista ja tässä taas yksi ihan järjetön. En ymmärrä miten tossa tilanteessa kukaan jatkaa ohituskaistalla toisenkin auton ohi kun rekka tulee noin lähellä vastaan... Täytyy vaivata järjen köyhyys pahasti. Sitten vielä se, että mitä tuo apina tekee ensimmäiseksi omalle kaistalle palattuaan? No jarruttaa tietysti aivan juuri ohittamansa hevoskärryn vetäjän nokan edessä :facepalm:

Ei sillä, että yksi vaarallinen ohitus ylittäisi niin selkeästi uutiskynnyksen että mielelläni uutisia lukiessa katselisin näitä videoita mutta tällä kertaa klikkiotsikko vei voiton minusta.
 
Sen sijaan ajo-oikeuden menettäminen iskee kaikille, sosiaalisesta statuksesta huolimatta, tasavertaisesti. Olet sitten 8te/kk tai 2te/kk tienaava, sinulta on ajo-oikeus pois seuraavat 9kk koska tuli vähän perseiltyä. Sitä ei kuitata säästöillä eikä toisaalta se iske pienituloisen, jopa "köyhyysrajalla" elävän ihmisen saatika perheen "taloudelliseen arkeen" niin pahasti.
Asuinpaikka ja ammatti vaikuttaa paljon siihen, miten kovasti kortin menetys iskee. Toiselta menee työpaikka, toiselta vain aikaa ja vaivaa kun joutuu matkaamaan julkisilla.
 
Ajo-oikeuden voi nykyään kuitenkin menettää kohtuu helposti ja pitkäksi aikaan, sakkojen pienuudesta mutisit, vaikka tunnetuista Suomessa autokuskin sakot ovat poikkeuksellisen korkeat.

En tässä silti vastusta esim sitä että noista pienistä toistuvista tolppa ylityksistä tuli kutsu haastatteluun ja jopa lyhyt kortin menetys.

Jos valvontaa, niin 3-4 selkeää rikettä tai isomaa vuodessa niin ajo-oikeus pois joksikin aikaan, nuorella kuljettajalla tiukempia.

Kuljettajat ovat siviiliihmisiä, ihmiset tekee virheitä, jos valvonta tehokasta niin virheitä pitää ja kannattaa hyväksyä.
Jos valvonta ei ole tehokasta, ja lättästään isot rangaistukset, niin se myös on kohtuutonta, tuurista kiinni.

Uusi 1.6.2020 voimaan tullut tieliikennelaki muuttanut ajokieltoehtoja

Toistuviin rikkomuksiin ei enää 1.6.2020 jälkeen lasketa
  • enintään 60 km/h nopeusrajoitusalueella enintään 10 km/h ylinopeuksia tai
  • yli 60 km/h nopeusrajoitusalueella enintään 15 km/h ylinopeuksia.
Käytännössä muutos merkitsee sitä, että ajokiellolta välttyy jatkossa silloin, jos pikkusakkoja on saanut useita esimerkiksi ikävästi sijoitetuista nopeusvalvontakameroista.

------------------------

Nimenomaan pikkusikailusta ei voi nykyään edes menettää korttia, vaan lompakolla pärjää. Eli 30/40/50 taajamassa saa edelleen laittaa vakkarin "rajoitus + 13" asentoon, ja ei käytännössä tarvitse ressata ajo-oikeuden menettämistä eikä keskituloisena touhu tunnu edes lompakossa.
 
Viimeksi muokattu:
Täällä on tasaisin välein puhetta noista vaarallisista ohituksista ja tässä taas yksi ihan järjetön. En ymmärrä miten tossa tilanteessa kukaan jatkaa ohituskaistalla toisenkin auton ohi kun rekka tulee noin lähellä vastaan... Täytyy vaivata järjen köyhyys pahasti. Sitten vielä se, että mitä tuo apina tekee ensimmäiseksi omalle kaistalle palattuaan? No jarruttaa tietysti aivan juuri ohittamansa hevoskärryn vetäjän nokan edessä :facepalm:

Ei sillä, että yksi vaarallinen ohitus ylittäisi niin selkeästi uutiskynnyksen että mielelläni uutisia lukiessa katselisin näitä videoita mutta tällä kertaa klikkiotsikko vei voiton minusta.
kuva_2024-09-30_105939117.png

Tässä siis ohitti ensin kuvaajan, ja päätti jatkaa ohitusta vielä rekkaa päin. (ei osunut)

No oli otettu sivuun myöhemmin, tässä ehkä tapaus että suoraan jalkamieheksi.

Oliko pysäkillä (vasemmalla puolelle rekan takana) siviilin auto, vai liikennevalvontaa suorittava.
 
Joo, ottaisin itse kortin pois jos voisin päättää. Olisin muuten itsekin voinut vähän paremmin avata linkin sisältöä, toi kuvakaappaus oli hyvä tapa, kiitos siitä:thumbsup:
 
Uusi 1.6.2020 voimaan tullut tieliikennelaki muuttanut ajokieltoehtoja

Toistuviin rikkomuksiin ei enää 1.6.2020 jälkeen lasketa
  • enintään 60 km/h nopeusrajoitusalueella enintään 10 km/h ylinopeuksia tai
  • yli 60 km/h nopeusrajoitusalueella enintään 15 km/h ylinopeuksia.
Käytännössä muutos merkitsee sitä, että ajokiellolta välttyy jatkossa silloin, jos pikkusakkoja on saanut useita esimerkiksi ikävästi sijoitetuista nopeusvalvontakameroista.
....
Ei voi, taustalla taitaa olla se että pienistä ei enään saa perinteisiä sakkoja, joten ei niiden kiertymisestä oikein voi antaa lisärankkua. (ne "virhemaksut" ei välttämättä kohdistu kuskille, verratavissa pysäköintivirhemaksuihin).
10km/h lappuun merkattu ylinopeus on vähän enemmän kuin puuttumis kynnys.

Mutta kannatan siis sitä että jos sama kuski toistuvasti ajelee pientä ylinopeutta ja nimenomaan kuski eikä ajoneuvo, niin mahdollisuus kovempaa rankkua ja jopa ajolupaa lepään.

Jos yksityinen ajoneuvo ja niitä pieniä kameraylityksi (joista muistutus), niin kutsua asemalle ja jos kutsuttu todetaan useamman takana niin lappua kouraan

Edit:
Ja siis kannata sitä että joko tikkari ym rajoitukset oli myös puuttumiskynnys raja, tai sitten korkein salittu olisi tikkarri + puuttumiskynnys, tämä on huono missä osa ajattelee korkeimman sallitun olevan tikkari + puuttumiskynnys + virhemarginaali.

Edit:
Vertaus pysäköintivirhemaksuun vähän liian mutkia oikova, suoraviivainen. Mutta juju varmaan selvisi.
Kannattaa lukea AXXU vastaus
 
Viimeksi muokattu:
(ne "virhemaksut" ei välttämättä kohdistu kuskille, verratavissa pysäköintivirhemaksuihin).

Ei vertaudu pysäköintivirhemaksuihin:

Ajoneuvokohtaisen liikennevirhemaksun määräämisen edellytyksenä on, että rikkomuksen tekijä on valokuvattu tai vastaavalla teknisellä järjestelmällä tallennettu siten, että hänet voidaan tunnistaa.
 
10km/h lappuun merkattu ylinopeus on vähän enemmän kuin puuttumis kynnys.

Näin on: puuttumiskynnys menee kai edelleen käytönnössä 7kmh (käytännössä 10kmh, koska mittausvirhe) ylityksessä, mikä on jo itsessään ihan järjettömän paljon. Tuo 13kmh mitä nostin, tulee siitä, että käytännössä mittausvirheen takia ylitys saa olla 13km/h, josta selviää aina pelkästään rahalla, eikä kortin menettämistä tarvi murehtia.
 
Lukijan mielipide | Rampilta pitää päästä moottoritielle turvallisesti tämä ärsyttää

Puolet kommentoijista taas sitä mieltä, ettei moottoritielle pääse liittymään jos muut ei anna tietä. Osa ei suosittele kaistanvaihtoa, mutta ehdottaa tilan antamista hidastamalla omaa vauhtia. Toimii jos liittyjä on selvästi edellä, mutta pahimmillaan suurinta myrkkyä kun yrittää liittyä moottoritiellä olevan taakse.

Mutta jos joudut kirjoittajan tilanteeseen, eli pysähtymään kiihdytyskaistan päähään, on 99% kerroista syynä se, että yritetään liittyä selvästi päätiellä ajavien nopeutta hitaammin.
 
Elinalta puuttuu ajotaito. Eipä tuossa sen suurempaa ongelmaa, paitsi että Elinan mieletä muiden pitää ratkaista hänen oppimistarpeensa.
Hävettäis kirjoitella tuollaisia omalla nimellä lehteen.
 
Lukijan mielipide | Rampilta pitää päästä moottoritielle turvallisesti tämä ärsyttää

Puolet kommentoijista taas sitä mieltä, ettei moottoritielle pääse liittymään jos muut ei anna tietä. Osa ei suosittele kaistanvaihtoa, mutta ehdottaa tilan antamista hidastamalla omaa vauhtia. Toimii jos liittyjä on selvästi edellä, mutta pahimmillaan suurinta myrkkyä kun yrittää liittyä moottoritiellä olevan taakse.

Mutta jos joudut kirjoittajan tilanteeseen, eli pysähtymään kiihdytyskaistan päähään, on 99% kerroista syynä se, että yritetään liittyä selvästi päätiellä ajavien nopeutta hitaammin.
jos ne turvavälit kunnossa niin aika isollakkin nopeuserolla pääsee liittyyn, siinä kyllä samaa mieltä että jos sitä vauhtia ei ole ajoissa saanut, niin vaikeuksiin siinä voi joutua jos pääväylällä ahdasta. Ja jos vielä perässä tulee sankarit jotka tuuppaa takaa rinnalle.

Mutta en ole lukenut artikkellia mihin mielipide kirjoittaja viittasi, YLEn artikkelista oli jossain ketjussa keskustelua, ja siinä korostettiin turvavälejä.

Mielipidekirjoittaja kokoaan sivuutti turvavälit ja tarjosi niiden sijaan riskialttiimpaa kaista pujottelua. Mielestäni jälkimmäinen on se viimeinen vaihtoehto, esim jos vaaratilanne uhkaa.

Kirjoitta sanoi joutuneensa odotteleen joskus liitytäntiellä, jos merkityksen ymmärsin oikein, niin se toki oikea tapa, siis näen mielessäni tilanteen missä pääväylällä menee possujuna johon ei ole välttävän turvallista tilaa liittyä vaikka nopeuden voisi sovittaa, saati jos epävarma ja riski että joutuu sinne kiihdyskaistan päähän ja jatkaa pientareella.
 
Statistiikka

Viestiketjut
254 549
Viestejä
4 424 843
Jäsenet
73 379
Uusin jäsen
Korte40

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom