Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Ei saakeli. Ihan sama tie ja voi olla hyvin mahdollisesti sama Volvo. Pakoputki pärisi, nuoria täynnä ja vauhtia riitti yli nopeusrajoituksen.Kävelin toimistolle aamulla ja olin jo astumassa suojatielle. Katsoin, että kauempaa tuleva Volvo tuleekin muuten aika pirun kovaa. Pakoputki pörisi kiihdytyksessä, Volvo oli täynnä kaikkia Amistuning-teippejä, sisällä istui nuoria ja suuntana ilmeisesti ammattikoulu. Jouduin sitten perääntymään, kun Volvo kiskaisi varmaan 80 lasissa 40-rajoituksella nenän edestä. Ai että kun olisi taas toivonut poliisia tuohon tilanteeseen silminnäkijäksi. Tuo on semmoinen suojatie, että siinä saa havainnoida tarkkaan jalankulkijoita, vaikka ajaisi ihan nopeusrajoituksen mukaan. Aivan uskomattoman tyhmää kaahata tuplanopeudella klo 8 aamuruuhkassa siinä, mutta kuskin aivot tuskin vielä kehittynyt tarpeeksi ymmärtääkseen riskejä.
Siis ei kuitenkaan keskikaiteellisella ohituskaistallaYllättävän paljon kertynyt perseilyä muistikortille. On mm. kaksi ohitusta vastaantulijoiden ohituskaistan kautta (!),
Ei ole keskikaidetta. Ei siinä vaaratilannetta välttämättä synny, jos ketään ei tule vastaan, mutta laitonta perseilyä se silti mielestäni on. Mitä enemmän aletaan ajattelemaan, että ohituskieltoalue ei ole mitään muuta kuin keltainen viiva, niin sitä enemmän voi alkaa syntyä yllättäviä vaaratilanteita. Samalla jos liikennesääntöjen rikkomista aletaan katsomaan sormien läpi, alkaa liikennekulttuuri helposti menemään välinpitämättömään suuntaan ja kohta ajetaan kuin etelä-Euroopan maissa. Siellä ei ole liikennesäännöillä ihan niin väliä, mutta pelti kolisee luonnollisesti paljon enemmän.Siis ei kuitenkaan keskikaiteellisella ohituskaistalla? Onpa kamalaa perseilyä, varsinkin silloin kun ei ole ensimmäistäkään vastaantulijaa, fiskaalista idioottimaista liikennesääntöä toki rikotaan. Turvallisempaa se tuossa on ohittaa kun kolmelle autolle on oma kaista eli joku yksittäinen vastaantulijakaan ei haittaa mitään.
WTFToinen näistä oli tilanne, jossa savuttava amismersu ohitti ihan reunimmaista kaistaa, jolloin keskikaista jäi tyhjäksi.
En tiedä millaisesta tilanteesta kyse, mutta maanteiden ohituskaista osuuksiin suuntien väliin on laitettu sulkuviivat ihan siitä syystä että niissä tapahtui vakavia ohitus onnettomuuksia. Eli sille ihan painavat syyt. Jos rahoitus niin nykyään laitetaan kaiteet.Siis ei kuitenkaan keskikaiteellisella ohituskaistalla? Onpa kamalaa perseilyä, varsinkin silloin kun ei ole ensimmäistäkään vastaantulijaa, fiskaalista idioottimaista liikennesääntöä toki rikotaan. Turvallisempaa se tuossa on ohittaa kun kolmelle autolle on oma kaista eli joku yksittäinen vastaantulijakaan ei haittaa mitään.
Ihan normaalista ohituskaistasta, vaikka tästä: Google MapsEn tiedä millaisesta tilanteesta kyse, mutta maanteiden ohituskaista osuuksiin suuntien väliin on laitettu sulkuviivat ihan siitä syystä että niissä tapahtui vakavia ohitus onnettomuuksia. Eli sille ihan painavat syyt. Jos rahoitus niin nykyään laitetaan kaiteet.
Tosin veikkaan että noissa kohdissa ohiteltiin myös silloin kun oli näkyviä vastaantulijoita, Eikä sulkuviivan syy ei ollut ne tilanteet missä ei vastaantulijoita ja ohitetaan hyvän näkyvyyden tilanteessa jokin hidasajoneuvo. Tosin kuvittelen että tarinan tapauksessa ei ollut kyse sellaisesta.
Ihan normaalista ohituskaistasta, vaikka tästä: Google Maps
Onhan se nyt "ihan helvetin urpoa" kieltää ohitus 1km suoralla alamäkeen joka on 3 kaistaa leveä jos/kun vastaantulijoita _on korkeintaan yhdellä kaistalla niin harvakseltaan etteivät ne toisiaan ohita_. Sanoisin että ainoastaan fiskaalisesti asetettuja pykäliä tyhmempi on se joka ei tuollaisessa kohdassa pyyhkäisisi ohitse mikäli vastaantulijoita ei ole ollenkaan.
Sulkuviivat tuli noihin ihan siitä syystä että tuon tyyppisissä tapahtui paljon vakavia onnettomuuksia.Ihan normaalista ohituskaistasta, vaikka tästä: Google Maps
Onhan se nyt "ihan helvetin urpoa" kieltää ohitus 1km suoralla alamäkeen joka on 3 kaistaa leveä jos/kun vastaantulijoita _on korkeintaan yhdellä kaistalla niin harvakseltaan etteivät ne toisiaan ohita_. Sanoisin että ainoastaan fiskaalisesti asetettuja pykäliä tyhmempi on se joka ei tuollaisessa kohdassa pyyhkäisisi ohitse mikäli vastaantulijoita ei ole ollenkaan.
Tälläisiä paikkoja kun rakennellaan niin samalla ne sulkuviivat pikkuhiljaa menettävät merkitystään myöskin siellä jossa niille on joku järkiperäinen perustelu. Vähän niinkuin kehä II -> kehä I välillä on nyt tullut ties kuinka kauan paljon puhuttu "tietyö", 80 lätkät olleet viikkoja ja maalaamatta on pieni muutaman sadan metrin pätkä oikean ja keskikaistan välissä katkoviivaa - maalaus pre-markkit kyllä löytyy eli kaikki tietää missä ne kaistat menee jollei ilman apuviivaa asiaa osaisi ymmärtää (no eihän tuossa kukaan 80 kymppiä aja, kuten ei aja sitten sellaisessakaan paikassa jossa joskus sattuu joku olemaan töissä ja rajoituksella joku merkitystkin)...
Edelleenkin tuo joidenkin autoilijoiden krooninen piittaamattomuus suuntamerkin käytön suhteen. Ajelin tuossa tänään vajaan kilometrin yhden V70 Vulvan perässä ja tuona aikana ei vilkku välähtänyt kertaakaan. Tuohon matkaan sisältyi mm. kaistanvaihto/ryhmittyminen, kääntyminen valoristeyksestä oikealle, kääntyminen T-risteyksessä vasemmalle(tottakai ajoradan oikeasta reunasta) ja kiertoliittymään ajaminen ja siitä poistuminen.
Samaan kastiin pitää laskee se ~50% eläkeläisautoilijoiden osuus joka ei ymmärrä ryhmittäytyä sillä saatanan yariksellaan kun käännytään. Oon ottanut tavaksi ängetä väkisin sitten rinnalle jos sille on ollut tarvetta.Edelleenkin tuo joidenkin autoilijoiden krooninen piittaamattomuus suuntamerkin käytön suhteen. Ajelin tuossa tänään vajaan kilometrin yhden V70 Vulvan perässä ja tuona aikana ei vilkku välähtänyt kertaakaan. Tuohon matkaan sisältyi mm. kaistanvaihto/ryhmittyminen, kääntyminen valoristeyksestä oikealle, kääntyminen T-risteyksessä vasemmalle(tottakai ajoradan oikeasta reunasta) ja kiertoliittymään ajaminen ja siitä poistuminen.
Kuullostaa siltä että luit kuitenkin toisen aikeet oikein. Mutta jos joku on rymittynyt tien oikeaan reunaan, eikä vilkuta niin oletus että ajaa suoraan, jolloin jos itse kääntyy vasemmalle ja leveyttä riittää niin ryhmitytyään rinnalle.Samaan kastiin pitää laskee se ~50% eläkeläisautoilijoiden osuus joka ei ymmärrä ryhmittäytyä sillä saatanan yariksellaan kun käännytään. Oon ottanut tavaksi ängetä väkisin sitten rinnalle jos sille on ollut tarvetta.
Samaan kastiin pitää laskee se ~50% eläkeläisautoilijoiden osuus joka ei ymmärrä ryhmittäytyä sillä saatanan yariksellaan kun käännytään. Oon ottanut tavaksi ängetä väkisin sitten rinnalle jos sille on ollut tarvetta.
Tähän kategoriaan voitaneen laskea ne "ajolinjan pyöristäjät" jotka esim. oikealle kääntyessään ohjaavat autoaan kymmeniä senttejä vasemmalle ennen käännöstä.Samaan kastiin pitää laskee se ~50% eläkeläisautoilijoiden osuus joka ei ymmärrä ryhmittäytyä sillä saatanan yariksellaan kun käännytään. Oon ottanut tavaksi ängetä väkisin sitten rinnalle jos sille on ollut tarvetta.
Näinpä, negatiivinen ryhmityminen on nuorien tauti, sitä käytetään koska kännykän ja muiden tarvikeiden käsittely helpottuisi eikä tarvitsisi kahta kättä ratille, kahta kättä ei autoiluun käytä kuin ne eläkeläiset! ;-)
Sinne päin ryhmittäydytään minne päin käännytään. Ei siinä mikään turvaväli ole kysymyksessä, ihan turhaan joutuu pysähtymään kun jäädään keskelle tietä sen vilkun kanssa ihmettelemään. 90% tapauksista mahtuu hienosti ohi jos kääntyjä osaisi huomioida muut ihmiset/ajaa autoaan.Jos on leveä auto, ei kaistalle mahdu kahta autoa sivuuttamaan toisen kääntyessä. Toisekseen takaa tullaan hirveällä vauhdilla ja vedetään miltei kylki ruttuun tai sivupeili mukaan, niin ainoa turvallinen keino on laittaa vilkku ajoissa ja jarruttaa hitaasti moottorilla ryhmittymättä. Saa tykätä pahaa, mutta se on ihan oma moka jos pitää ajaa lyhyellä turvavälillä ja tykätä muiden kääntymisistä pahaa.
Olet aivan oikeassa,jos kaksi Micraa sivuuttaa toisensa no problem. Nykyautot ovat leveitä ja maantiellä tämä ongelma tulee vastaan. Juu eihän turvavälejä kannata pitää, nehän ovat nynnyille.Sinne päin ryhmittäydytään minne päin käännytään. Ei siinä mikään turvaväli ole kysymyksessä, ihan turhaan joutuu pysähtymään kun jäädään keskelle tietä sen vilkun kanssa ihmettelemään. 90% tapauksista mahtuu hienosti ohi jos kääntyjä osaisi huomioida muut ihmiset/ajaa autoaan.
Mitä tekemistä turvavälillä on sen kanssa osaako edellä oleva ryhmittyä. Ei mitään. Sä pysähdyt sinne taakse oli sitä väliä 10m tai 100m josset mahdu ohi.Olet aivan oikeassa,jos kaksi Micraa sivuuttaa toisensa no problem. Nykyautot ovat leveitä ja maantiellä tämä ongelma tulee vastaan. Juu eihän turvavälejä kannata pitää, nehän ovat nynnyille.![]()
Moottoripyöräilijät opetetaan viemään auton tila myös ryhmittyessä, ettei liian läheltä vauhdilla ohittavan ilmavirta imaise seuraavan alle.Mitä tekemistä turvavälillä on sen kanssa osaako edellä oleva ryhmittyä. Ei mitään. Sä pysähdyt sinne taakse oli sitä väliä 10m tai 100m josset mahdu ohi.
Jos osataan ryhmittyä sinne kääntymissuuntaan lähelle reuna/keskiviivaa niin yleensä mahtuu isommallakin autolla ohi. Se ei ole yleensä kääntyjän tiedossa minkä kokosia autoja takaa tulee, eli aina olisi syytä ryhmittyä oikein, oli millainen laite tahansa alla. Se kaistan reunaan meneminen ei maksa mitään ja helpottaa muiden elämää. Se kaistan tukkiminen vituttaa, eritoten jos sieltä mahtuisi ohi toisen ryhmittyessä oikein. Miksi siellä takana pitäisi seisoa minuutti odottamassa (+ 10 muuta takana) sen takia kun joku ei vaan osaa siirtää autoansa kaistan kääntymislaitaan?
Joo kaksipyöräinen onkin vähän eri laite ettei käy hullusti ilmavirran kanssa.Moottoripyöräilijät opetetaan viemään auton tila myös ryhmittyessä, ettei liian läheltä vauhdilla ohittavan ilmavirta imaise seuraavan alle.
Mutta mahdollisesti tarkoitit "millaisella vaan laitteella" nelipyöräisiä?
Tässä ei nyt varmaan ihan kaikki ole perillä millä tiellä olet nyt oikealle ryhmittyvää pysähtynyttä sivuuttamassa.. Totta että osalla kaksikaista tietä mahtuu rymittyneet ja pysähtyneen ohittamaan.Mitä tekemistä turvavälillä on sen kanssa osaako edellä oleva ryhmittyä. Ei mitään. Sä pysähdyt sinne taakse oli sitä väliä 10m tai 100m josset mahdu ohi.
Jos osataan ryhmittyä sinne kääntymissuuntaan lähelle reuna/keskiviivaa niin yleensä mahtuu isommallakin autolla ohi. Se ei ole yleensä kääntyjän tiedossa minkä kokosia autoja takaa tulee, eli aina olisi syytä ryhmittyä oikein, oli millainen laite tahansa alla. Se kaistan reunaan meneminen ei maksa mitään ja helpottaa muiden elämää. Se kaistan tukkiminen vituttaa, eritoten jos sieltä mahtuisi ohi toisen ryhmittyessä oikein. Miksi siellä takana pitäisi seisoa minuutti odottamassa (+ 10 muuta takana) sen takia kun joku ei vaan osaa siirtää autoansa kaistan kääntymislaitaan?
Itselläni tulee lähinnä kysymys, miksi autosta pitää mennä ohi? Tänäänkin kun käännyn risteyksen kohdalla oikealle pikkutielle, niin eihän siinä ole mitään oikeaa tarvetta takanatulevan ohittaa risteyksen kohdalla vasemmalta (toki se on laissakin kielletty, mutta jos ei puututa siihen). Vie ehkä sen ylimääräisen 3-5 sekuntia hiljentää ja jättää ohittamisen risteysalueella väliin.
No kait se nyt ärsyttää jos joutuu jarruttamaan, mahd. tiputtamaan vakkari pois, kaivamaan askista pienempiä vaihteita ja sitten kiihdyttämään uudelleen. Ja ainiin, bensaakin menee enempi.Itselläni tulee lähinnä kysymys, miksi autosta pitää mennä ohi? Tänäänkin kun käännyn risteyksen kohdalla oikealle pikkutielle, niin eihän siinä ole mitään oikeaa tarvetta takanatulevan ohittaa risteyksen kohdalla vasemmalta (toki se on laissakin kielletty, mutta jos ei puututa siihen). Vie ehkä sen ylimääräisen 3-5 sekuntia hiljentää ja jättää ohittamisen risteysalueella väliin.
Tuossa lähellä olevissa valoissa sen tietyllä tavalla ymmärtää paremmin kun oikealle kääntyy, kun samalle kaistalle mahtuu ensimmäisen auton rinnalle toinen jos kääntyvä auto ryhmittyy ihan oikeaan viivaan. Varsinkin kun tuossa ei ole kääntyville omaa valoa vaan mennään samalla valolla. Tuossa ei myöskään ole riskiä että auto tulisi jostain yllättävästä suunnasta samalla, koska risteävilllä on punaiset.
Jos on maantielle järkevä turvaväli, niin ei ole tarvetta edes hidastaa jos edestä joku kääntyy oikealle.No kait se nyt ärsyttää jos joutuu jarruttamaan, mahd. tiputtamaan vakkari pois, kaivamaan askista pienempiä vaihteita ja sitten kiihdyttämään uudelleen. Ja ainiin, bensaakin menee enempi.
Kyllä mäkin maantiellä ohitan vasemmalta puolelta jos toinen ryhmittyy oikealla kääntyäkseen tai yhtälailla oikealta puolelta jos toinen kääntyy vasemmalle. Ja siinähän se vkäyrä sitten nouseekin jos toinen ei ryhmity ja pitää hidastaa taakse/käyttää keskialuetta tai vastaantulijan kaistaa että kääntyjästä pääsee ohi.
Toki jokainen tavallaan mutta itse ajan mieluusti mahdollisimman vaivattomasti ja mieluusti taloudellisestikin.
Autoissa on erilaisia vakkereita mutta jos ei ne vaikeatkaan kai noin vaikeita että menee tunteisiin.No kait se nyt ärsyttää jos joutuu jarruttamaan, mahd. tiputtamaan vakkari pois, kaivamaan askista pienempiä vaihteita ja sitten kiihdyttämään uudelleen. Ja ainiin, bensaakin menee enempi.
Maanteillä taitaa hyvin harvoin tulla tilanteita missä oikealle kääntyvää tarve ohittaa, niihin taitaa liittyä jotain muutakin.Kyllä mäkin maantiellä ohitan vasemmalta puolelta jos toinen ryhmittyy oikealla kääntyäkseen tai yhtälailla oikealta puolelta jos toinen kääntyy vasemmalle. Ja siinähän se vkäyrä sitten nouseekin jos toinen ei ryhmity ja pitää hidastaa taakse/käyttää keskialuetta tai vastaantulijan kaistaa että kääntyjästä pääsee ohi.
En tiedä millaisella ajonenuvolla ajat, mutta aiempiin viitaten jos henkilöautolla mennään, turvavälit kunnollisia, kääntyvä ajoissa vilkku, niin onko ne ihan ajotaidottomia siellä vai, vedätkö jollain kässärillä kolmeenkymppiin satametriä ennen liittymää. (joo, ilmeisesti on ajotaidottomia)Tulee vähintään kerran viikkoon käännyttyä maantieltä oikealle pikkutielle, tällä kohdalla on vielä ohituskaistaa ~400m jäljellä. Jos ryhmityn oikeaan reunaan ennen käännöstä, niin porukka tunkee samalla kaistalla ohi. Jos pysyy kaistan keskellä ohjautuu porukka sinne ohituskaistalle.
Välillä hirvittää kun vedetään 5cm välillä ohi nopeuseron ollessa 80-100km/h
Ei yleensä olekaan varsinkin jos kääntyjä ei alota hidastamista 1.5km ennen kääntymistä ilman vilkkua, näitäkin on.Jos on maantielle järkevä turvaväli, niin ei ole tarvetta edes hidastaa jos edestä joku kääntyy oikealle.
Jos osaa pitää itse väliä, niin miksi tuon lopun tuohon lisäsit. Tuo tuo mieleen se että painetaan rinnalta ohi, vieläpä hidastamatta.Harvoin on tarve hidastaa mihinkään kun osaa itse pitää väliä ja muut osaavat jättää kaistalle tilaa kun kääntyvät johonkin.
Ja tänään lähes identtinen ajosuorite melkein samalla ajoreitillä. Kolme risteyksissä kääntymistä, kaistanvaihto/ryhmittäytyminen sekä kiertoliittymään ajo ja siitä poistuminen. Ei edellä ajaneessa mersussa vilkku välähdellyt. Vahva epäilys että ratissa oli vähemmistökansalainen, tämä selittää osaltaan tässä tapauksessa tapahtunutta.Edelleenkin tuo joidenkin autoilijoiden krooninen piittaamattomuus suuntamerkin käytön suhteen. Ajelin tuossa tänään vajaan kilometrin yhden V70 Vulvan perässä ja tuona aikana ei vilkku välähtänyt kertaakaan. Tuohon matkaan sisältyi mm. kaistanvaihto/ryhmittyminen, kääntyminen valoristeyksestä oikealle, kääntyminen T-risteyksessä vasemmalle(tottakai ajoradan oikeasta reunasta) ja kiertoliittymään ajaminen ja siitä poistuminen.
Joka kohta ei ole suoraan luettavissa tieliikennelaistakaan. Esimerkiksi:Ajan kuvan vastaavaa kiertoliittymää punaista viivaa pitkin, sinistä viivaa pitkin tuleva auto vetää liinat kiinni ja alkaa huudattaa torvea. Ihmettelin että kuka soittaa kenelle, kunnes tajusin kun seuraavissa valoissa tämä arjen sankari ajaa vierelle että meinasi ajaa minun kylkeen kun en väistänyt häntä kolmion takaa!
![]()
Pyysin ystävällisesti tutustumaan tieliikennelakiin ja katsomaan kohdan "sulkuviiva", en usko että ymmärsi.
Toki hyvä kommentti, mutta nyt jäi vähän epäselväksi mistä tööttiä painanut kaveri hermostu, oliko hän menettänyt auton halinnan ja meinasi ajaa yli viivan ja varoitti toiminnastaan.Joka kohta ei ole suoraan luettavissa tieliikennelaistakaan. Esimerkiksi:
Vaikka viivan yli tultaisiin toisen kylkeen, niin kolmion takaa tulija jäisi silti pääsyylliseksi kolaritilanteessa.
Noudattamisjärjestyksessä liikennemerkki jyrää maalaukset.
Tämä keskustelu yhteys vähän hämmensi, onko siellä vaivattu ikkunat auki ja alettu huutaan toisille, vai miten tämä viestien vaihto tapahtui.kunnes tajusin kun seuraavissa valoissa tämä arjen sankari ajaa vierelle että meinasi ajaa minun kylkeen kun en väistänyt häntä kolmion takaa!
Pyysin ystävällisesti tutustumaan tieliikennelakiin ja katsomaan kohdan "sulkuviiva", en usko että ymmärsi.
Eilen eräs arjen sankari päätti ajaa kuvan punaista linjaa. Kääntyi aivan vasemmaisimmalta kaistalta oikealle useamman auton välistä, ja jokaisella kaistalla oli vähintään se 10 autoa jonossa. Itse olin Kehä 1 valoissa seuraamassa tilannetta. Useita tyyttäyksiä ja hyvin hämmentyneitä kuljettajia.
Välillä ihmetyttää itsekkyyden määrä. Mihin on niin kiire, ettei voi kärsiä omasta väärästä kaistavalinnasta muutamaa minuuttia?
![]()
Muuten hyvä artikkeli, mutta "Niemi toisaalta kannustaa moottoritiellä ajavaa ottamaan jalan pois kaasulta hetkeksi, jolloin auto luonnostaan hidastuu. Tällöin kiihdytyskaistalta tulevan on mukavampi tulla moottoritielle."Vanha aihe, jota täälläkin puitu, tuli uutisjuttu vastaan: Katso, miten autoilijoiden kohteliaisuus rikkoo lakia – vaarallinen tapa yleistyy moottoriteillä
Ihan totta, kuvittelen kuitenkin, että tuossa tarkoitetaan mahdollisesti tilannetta, jossa on oikeasti ruuhkaa ja ajokaistat on ihan täynnä eteen ja taaksepäin, silloin siinä voi ketään häiritsemättä aavistuksen nostaa kaasua ja tehdä siihen eteensä pienen reiän johon pääsee siististi liittymään. Tässäkin on tärkeää vaan oikea ajoitus, silloin se liike (hidastaminen) voi olla hyvin pieni ja nopea liike joka on muille takana tulijoille huomaamaton, se pitää myös osua sille liittyjälle oikealle kohdalle.Muuten hyvä artikkeli, mutta "Niemi toisaalta kannustaa moottoritiellä ajavaa ottamaan jalan pois kaasulta hetkeksi, jolloin auto luonnostaan hidastuu. Tällöin kiihdytyskaistalta tulevan on mukavampi tulla moottoritielle."
Ainoa oikea tapa on pitää oma ajonopeus samana ts. reagoimatta mitenkään liittyvään ajoneuvoon. Liittyminen puolestaan kannataa aina tehdä toisen auton TAAKSE, ei eteen. Tällöin tuollainen kaasun nostaminen hankaloittaa huomattavasti oikeaoppista liittymistä. On tullut monta kertaa vastaan liittyjänä tilanne, jossa olen jäänyt hieman odottelemaan päätietä ajavaa, joka on päättänytkin alkaa jarruttelemaan "antaen tilaa".