Masennus

Mitenkäs toverit masentuneet/ahdistuneet lievittävät oireilluaan? Mä olen tuossa selaillut noita kriisijuttuja, mutta puhelimessa puhuminen on vain vähän mukavampaa kuin sulan lyijyn juominen ja chätitkin tarkoitettu alle kolmekymppisille.

Mulla on vähäsen paha jutella mm. sukulaisten kanssa kun ne eivät ymmärrä ja ne sitten kaataa omat paskat mun niskaan jolla on muutenkin omaa paskaa.
mä soitan usein kirkon palvelevaan puhelimeen 18-24, ne ovat kivoja, ei mitään pysyvää apua saa koska aina vastaaja vaihtuu mutta parempi kuin ei mitään.
joku kriisipuhelin on tarkoitettu lähinnä itsarin estoon, näin mä käsitin kun kerran soitin sinne, sitten kun 2017 oli syöpä ja pelkäsin että kuolen niin silloin soitin sairaalasta 03 yöllä, se oli vielä maksullinen puhelin ja tuli 40e:n lasku :(

Mä leikin paljon koiran kanssa, se on ihana. mulla on oikein terapia koira, siis psyka merkkasi mulle että "tarvitsee koiraa terapiaksi"..
Esim. Jyväskylässä tuolla lausunnolla saa kaikki koiran terppakulut soskuun maksettavaksi kun on oikein terapia koira.
mulla ollut koira aina 1974 lähtien, nämä ovat kivoja ja pakottavat ulos aina kun on aika.

Sitten nämä forumit, näistä saa hyvää vertaistukea, nämä ovat hyviä. ainoa vaan ettei tänne voi purkaa itseään 100:lla kun tulee viestiä että mene räbään kun käytät tuollaista kieltä, siellä taas voi purkaa ihan satasella mutta se tyhjenee aina tiheään.
Onko siulla diagnoosia ja lääkkeitä, onko oikeat lääkkeet? mulla kesti 10vuotta saada lääkkeet oikeiksi...
Tsemppiä Sinulle ja juttele vaikka tänne.
 
Mitenkäs toverit masentuneet/ahdistuneet lievittävät oireilluaan? Mä olen tuossa selaillut noita kriisijuttuja, mutta puhelimessa puhuminen on vain vähän mukavampaa kuin sulan lyijyn juominen ja chätitkin tarkoitettu alle kolmekymppisille.

Omalla kohdalla ei toi korona ole aiheuttanu isompia lisäahdistuksia. Hieman toki mietityttää läheisten riskiryhmäläisten kohtalo jne.

Hesarissa oli suht laaja lista noista palveluista mistä saa apua/juttuseuraa tarvittaessa.

Ja tässä viel toinen liittyen masennukseen/ahdistukseen ja etähoitoon.

Jaksamisia kaikille masentuneille/ahdistuneille. Toki muillekkin.
 
Onko siulla diagnoosia ja lääkkeitä, onko oikeat lääkkeet? mulla kesti 10vuotta saada lääkkeet oikeiksi...
Tsemppiä Sinulle ja juttele vaikka tänne.
Joo, on. Ketamiinikuurin loppumisesta on kohta puoli vuotta ja vaikka se paransi mielialaa aivan loistavasti, nin siitä lähtien on pikkuhiljaa luisuttu takaisin.

Olo on vähän kuin ltn Coffeyllä Abyssin lopussa. Pitää varmaan soittaa TYKSiin että jos pääsis takasin.
 
Tiedän tuon, on tosi ilkeää että laitetaan lääkkeet loppuun ihmeen säästösyistä, tosi ihmeellistä, minäkin monta kertaa sanoin lekurille joka onkin urologi eikä psykiatri että minä menen sitten osastolle ja kela maksaa kulut kun ei muuten sitten lääkkeitä saa, on tämä yhtä perkelettä kun toimivat lääkkeet ajetaan alas, on tämäkin kanssa. Koitahan jaksaa :thumbsup:
 
Omalla kohdalla ei toi korona ole aiheuttanu isompia lisäahdistuksia. Hieman toki mietityttää läheisten riskiryhmäläisten kohtalo jne.

Hesarissa oli suht laaja lista noista palveluista mistä saa apua/juttuseuraa tarvittaessa.

Ja tässä viel toinen liittyen masennukseen/ahdistukseen ja etähoitoon.

Jaksamisia kaikille masentuneille/ahdistuneille. Toki muillekkin.

Tekee hyvää että välillä saa jutella toisten kanssa, sitten on jotain asiaa joista jutellakkin muillekkin ilman että kaikki vaan valittaa.
On vaikeeta kuunnella niin että toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Jaksuja minunkin puolestani :snod:
 
Onhan se välillä vaikeeta kuunnella toisten valitusta, varsinkin jos itellä erittäin paska päivä/viikko/kk.
Mutta täytyy aina yrittää kuunnella, Samanlailla sillä voi olla paska päivä/viikko/kk jolle ite purkaa asioitaan ja oloaan.
 
Elämä on sitä että yrittää olla ja miettiä mitä miettii ettei mieti mitä ei mieti :o
tuossa porukat panikoi AIVAN sikana toyota corollan vuoksi, aivan turhaan.
kuitenkin sitä kuollaan, miksi ihmiset eivät ole ihmisiä ja panikoi muualla.
Onhan se aivan kauheaa, "me kuolemme sadan vuoden päästä" :(
ei se murehtimalla asiat parane, se on näin että näillä mennään mitä ollaan saatu.

Toisilla on välillä hyvät päivät , toisilla välillä huonot päivät.
Hain sitten lyricaa lisää 56kpl. se on elämää että on yksin koiran kanssa ja miettii että mitä sitä huomenna tekee, ei kuitenkaan mieti liikoja.

Mitenkäs muut panikoi kun maailmanloppu tulee nyt, vai tuleekohan se?
 
Mitenkäs viikonlopun viettoon mennään?
mää nukuin ihan kauniisti tosin mirtzan puolikkaan voimalla.
En ole vielä käyttänyt maskia joita ostin pari kpl. varastoon syövän 2017:n jälkeen silloin maksoi 50c/kpl. nyt vaikka kuinka paljon
Tsemppiä kaikille.
Olen vähentänyt rivat 2.5->1:een että riittää sitten 10.04-15.04 saakka jolloin tulee lisää, oli kirjattu ylös että olin soittanut ettei riitä, mutta ei lekuria kiinnosta :(
 
Nukuin tosi huonosti, syynä koira. sillä on juoksut ja se metelöi ja rauhottelin ja käyttelin sitä 3 kertaa yöllä ulkona eikä tehnyt kuin pienet pissat :(
Nyt menee rivat 1*0.5mg että riittää kunnolla sitten 15.04 saakka kun lekuri ei kuulemma uusi näemmä sitä :(
 
Nyt nukuin hyvin kun koiro antoi nukkua, nukkumaan 01 ja sitten heräsin 12:n aikaan pirteänä. tosin vähän unisena ;)

BDA-21 antoi taas 33 pistettä, vittu jippii. No, se tieto lähti lekurille uutta ketamiinihoitojaksolähetettä varten. Toivottavasti tärppää.

Mun lekuri ei vaan uusi sitten rivaa, on se kivat sulle.
Menen kohta sen oven taakse kämpille sanoo että pidä kuule nämäkin mutta vastuu on sitten sun kun lopetan käytön :(
 
Katsoin kannasta "potilas ilmoitti ettei lääkkeet riitä, poikkeuksellisesti laitettu uusinta 15.04:n sijaan 09.04, mutta jos vielä sama toistuu NIIN EI UUSITA ENÄÄ RESEPTEJÄ"
Siis jumalauta, pitääkö ne mua jonain narkkiksena, saatana :mad:
Mulle haettiin rivaa 10vuotta sitten sitä syötiin 30vuotta, sitten aletaan vähentää että ei uusita jollei noudata vähennyskaavaa!!!
Minähän otan vain määrätyt, pitää huomenna soittaa tuolle homolle että kuules natzi
"jos otat lääkkkeet veke, ja vaikka vähennys menee kunnolla, niin minä menen osastolle terarpiakoiran kanssa, sitten kuule tulee kamaa"

Kun kaikenlaiset paskpää urologit jotka tietää virtsavaivoista niin ne alkaa säätää kaverin 40vuoden kokemuksella hankittuja masislääkkeitä, ei helvetti!

Viimeksi sanoin ja kirjattiin että, "potilas ilmoitti että paniikkikohtaukset tuli pahoina takaisin, masennusta tuli, unettomuutta ja väkivaltaisuutta"
Otan sitten tämän homon kirjoittaman paska-epikriisin ja menen heittelee jepariautoja kananmunilla, näytän vaan paperia että soita kuule tänne homolle, se on sen vika, ei minun!

On tämä nyt yhtä perkelettä, en ihmettele enää pennin vertaa että ihmiset ostelee pimeinä lääkkeitä, tulkoot sitten jepet paikalle kun ostan pimeetä rivaa, mä näytän vaan vaan mikäs maksaa? mulla on respa ja määrätty, menkää ja kuskaa mukiin.

Pitäisköhän mennä suoraan akuuttiin ja sanoa "lääkäri nano nano lopetti rivat 30vuoden jälkeen, mä tahdon osastolle, en saa terapiakoiraa hoitoon, otan sen mukaan, nyt ollaan teidän vastuulla, tehkääs jotain. T. Tuntematon potilas"

Mitäköhän se lekuri sitten meinaa kun laitan sille viestiä että alasajo epäonnistui, ja on pahat oireet?
:rage:
 
Näinköhän sitä kannattaa enää roikkua kynsin hampain työelämässä kun jokainen uus työtehtävä saa kädet vapisemaan? Jos koittais siihen saakka että jos pääsis ketamiinille ja mahdollisesti psykopolille sanomaan päivää. Mutta jumalauta että on työn ja tuskan takana päästä aamulla työkuntoon.
 
Aivan samaa ajattelin, minä näen joka helvetin yö painajaisia ex-duuneista että kohta laitan raastupaan henkisestä kärsimyksestä vamman tuottamus korvausta, mullakin on se paha vika että aina pitää duunit ottaa 100:lla, ei vaan "kunhan nyt teen" vaan koko sielu on aina mukana, ei kivaa.
Enkä osannut (ennen eläkkeelle pääsyä) jättää töitä kotiin.
Tällainen maaninen ihminen on työnantajalle paras, ei valita ja tekee ilmaiseksi ylitöitä :(

Onko Sulla sitten vaikeeta aamulla nousta, vaiko saada itsensä psyykkisesti kasaan? avaudu jos kehtoot.. myö kuunnellaan :thumbsup:

Minusta ei ole oikein että duunissa on pakko olla ja sanotaan vaan että ota pillereitä, kyllä sinä niitten avulla jaksat.
Samaa kuin sanottaisiin että ei se haittaa vaikka sinulla on avohaava, laita vaan kiristyssidettä tiukemmalle :(

Positiivisia ajatuksia näin ensi alkuun Sinulle, en sano tätä samaa paskaa mitä lääkärit aina sanoo "koita kestää" se on kulunut klisee :(

Mää odottelen soitto-aikaa psyka lääkärille, sanon sille suoraan että koska lekuri katsoo etten minä itse kykene vähentämään lääkkeitä (rivaa) vaan pitää oikein apteekkiinkin laittaa että annettaan vain 45vrk:n lääkkeet, niin sanon sille suoraan päin naamaa että unohdetaan koko juttu, kerran jo itse kykenin vähentämään ohjelman mukaisesti mutta kun se ei helvetti auta, miksi ottaa syöpälääke esim. poies jos sen haitat ovat kovat, en ymmärrä näitä!

Tuo on lekurilta aivan selvä epäluottamuslause, "et kykene itse lopettamaan niin annetaan vain kuukaudeksi lääkkeet kerrallaan" kas kun ei laita että saat viikon pillerit kerrallaan, jumalauta, se on minun eikä puoskarin elämä :(

Taas mää alotin itse valittaa, sori :(
 
Onko Sulla sitten vaikeeta aamulla nousta, vaiko saada itsensä psyykkisesti kasaan? avaudu jos kehtoot.. myö kuunnellaan :thumbsup:
Ei meinaa päästä duuniaikaan. Kello soittaa kuudelta ja vaikka etätöissä olenkin (aina), niin hyvä jos duunin VPN on 0830 tulilla. EI vaan halua, ei jaksa.

Minusta ei ole oikein että duunissa on pakko olla ja sanotaan vaan että ota pillereitä, kyllä sinä niitten avulla jaksat.
Samaa kuin sanottaisiin että ei se haittaa vaikka sinulla on avohaava, laita vaan kiristyssidettä tiukemmalle :(
Sitä toistellaan että mahdollisimman äkkiä takaisin töihin, ettei syrjäydy. Mutta mites sitten kun duuni ahdistaa, että juttele pomon kanssa vai? Ripusta siinä sitten selkääs "tämä ens yyteissä pihalle"-lappu. Ja kai sinä nyt vielä jaksat, lisää nappeja vaan (paitsi noita sinisiä, niihin jäät vielä koukkuun), pure hammasta vaan, ei ole helppoa kellään.
 
Tähän voin tavallaan samaistua. Jostain yläasteajasta asti toitotettiin esimerkiksi, miten mun sukupolven pitää puhua sujuvasti ainakin n-määrää kieliä. N oli aina kolme tai suurempi. Sitten sellaisia ihmisiä löytyy oikeasti aika vähän.
Mun sukupolvi heitettiin Yläkoulusta suoraan vaan meneen, ilman että ketään kiinnosti mitä meistä tulee. Ei mitään valmennusta työelämään saati sitten ohjausta. Opo suositteli vain kaikille LVI-alaa ja siinä se oli.
Valtio ei edes yrittänyt kouluttaa meitä johonkin saati sitten opastaa eteenpäin.
Kielistä ei puhuttu mitään, kuten ei mistään muustakaan. Sitten ihmeteltiin miksi on niin paljon työttömiä.
Itse en edes 20 vuoden jälkeen tiedä mitään työelämästä, en siitä miksi haluisin valmistua, kun en tunne mitään aloja. Ainut mitä koulun puolelta asiaa vietiin eteenpäin, oli tutustuminen ammattikouluun 9-luokalla. Sekin oli niin, että siihen oli varattu tunti tai pari ja kukaan ei ollut ottamassa meitä vastaan, me ei edes tiedetty mikä ovi on pääovi ja koko tutustuminen jäi tekemättä. Mentiin vaan kahville jonnekin Arnoldsiin. Samaa laatua oli kaikki.
Olisi hiton siistii olla joku laborantti tms. harmi kun ei kelpaa ees roskiskuskiksi.
 
Katsoin kannasta "potilas ilmoitti ettei lääkkeet riitä, poikkeuksellisesti laitettu uusinta 15.04:n sijaan 09.04, mutta jos vielä sama toistuu NIIN EI UUSITA ENÄÄ RESEPTEJÄ"
Siis jumalauta, pitääkö ne mua jonain narkkiksena, saatana :mad:
Mulle haettiin rivaa 10vuotta sitten sitä syötiin 30vuotta, sitten aletaan vähentää että ei uusita jollei noudata vähennyskaavaa!!!
Minähän otan vain määrätyt, pitää huomenna soittaa tuolle homolle että kuules natzi
"jos otat lääkkkeet veke, ja vaikka vähennys menee kunnolla, niin minä menen osastolle terarpiakoiran kanssa, sitten kuule tulee kamaa"

Kun kaikenlaiset paskpää urologit jotka tietää virtsavaivoista niin ne alkaa säätää kaverin 40vuoden kokemuksella hankittuja masislääkkeitä, ei helvetti!

Viimeksi sanoin ja kirjattiin että, "potilas ilmoitti että paniikkikohtaukset tuli pahoina takaisin, masennusta tuli, unettomuutta ja väkivaltaisuutta"
Otan sitten tämän homon kirjoittaman paska-epikriisin ja menen heittelee jepariautoja kananmunilla, näytän vaan paperia että soita kuule tänne homolle, se on sen vika, ei minun!

On tämä nyt yhtä perkelettä, en ihmettele enää pennin vertaa että ihmiset ostelee pimeinä lääkkeitä, tulkoot sitten jepet paikalle kun ostan pimeetä rivaa, mä näytän vaan vaan mikäs maksaa? mulla on respa ja määrätty, menkää ja kuskaa mukiin.

Pitäisköhän mennä suoraan akuuttiin ja sanoa "lääkäri nano nano lopetti rivat 30vuoden jälkeen, mä tahdon osastolle, en saa terapiakoiraa hoitoon, otan sen mukaan, nyt ollaan teidän vastuulla, tehkääs jotain. T. Tuntematon potilas"

Mitäköhän se lekuri sitten meinaa kun laitan sille viestiä että alasajo epäonnistui, ja on pahat oireet?
:rage:
Mulla on ollut nyt jonkun aikaa ahdistukseen Abilify 15mg. Saisi nostaa 30mg, mutta en ole sellaiseen viitsinyt. Jonkun verran taitaa kumminkin rauhoittaa oloa. Varmaan vähän sama vaikutus kuin Ketipinorilla, mutta Abilify ei niin väsytä.

Sulla taisi olla se Rivatril ja kai siihen tarvitsisi jotain toista lääkettä tilalle, jos Rivat aiotaan kerran kokonaan lopettaa jossain vaiheessa?

Itse saan 3kk lääkeen 4.5€ hintaan, mutta en tiedä sitten uusivatko enää sitä kelakorttia, jossa on tuo alennus. Viimeksi sain 2 vuodeksi tuolla alennuksella masennus tai psykoosi lääkkeitä. Täytyy varmaan apteekista koittaa kysyä. Nyt kun ei ole enää omaa lääkäriäkään olemassa. Kuntoutustukea sai sopivasti 2 vuodeksi, joka oli hyvä juttu. Masennukseen on ollut se 300mg Voxra. Tuo Voxra on minusta hyvin huomaamaton lääke, eli ei ole haittavaikutuksiakaan.
 
Ei meinaa päästä duuniaikaan. Kello soittaa kuudelta ja vaikka etätöissä olenkin (aina), niin hyvä jos duunin VPN on 0830 tulilla. EI vaan halua, ei jaksa.

Sitä toistellaan että mahdollisimman äkkiä takaisin töihin, ettei syrjäydy. Mutta mites sitten kun duuni ahdistaa, että juttele pomon kanssa vai? Ripusta siinä sitten selkääs "tämä ens yyteissä pihalle"-lappu. Ja kai sinä nyt vielä jaksat, lisää nappeja vaan (paitsi noita sinisiä, niihin jäät vielä koukkuun), pure hammasta vaan, ei ole helppoa kellään.

Nukutko hyvin vai onko lääkkeet? mahdollisuus liukuvaan työaikaan? mä olen pirteä todella vahvasti 18->, siksi en aamulla tee yhtään mitään.
 
Mun sukupolvi heitettiin Yläkoulusta suoraan vaan meneen, ilman että ketään kiinnosti mitä meistä tulee. Ei mitään valmennusta työelämään saati sitten ohjausta. Opo suositteli vain kaikille LVI-alaa ja siinä se oli.
Valtio ei edes yrittänyt kouluttaa meitä johonkin saati sitten opastaa eteenpäin.
Kielistä ei puhuttu mitään, kuten ei mistään muustakaan. Sitten ihmeteltiin miksi on niin paljon työttömiä.
Itse en edes 20 vuoden jälkeen tiedä mitään työelämästä, en siitä miksi haluisin valmistua, kun en tunne mitään aloja. Ainut mitä koulun puolelta asiaa vietiin eteenpäin, oli tutustuminen ammattikouluun 9-luokalla. Sekin oli niin, että siihen oli varattu tunti tai pari ja kukaan ei ollut ottamassa meitä vastaan, me ei edes tiedetty mikä ovi on pääovi ja koko tutustuminen jäi tekemättä. Mentiin vaan kahville jonnekin Arnoldsiin. Samaa laatua oli kaikki.
Olisi hiton siistii olla joku laborantti tms. harmi kun ei kelpaa ees roskiskuskiksi.

Meillä oli amiksen tutustumiset hienoja, otettiin kunnolla vastaan ja kierreltiin ja vastattiin kaikkiin kysymyksiin avoimesti.

Mulle peruskoulun opo pisti jauhot suuhun, "ei sun huonolla matikalla mitään atk-duunia kyllä tehdä" paskan marjat, olin duunissa mikrotukihenkilönä, nyt tekisi mieli näyttää paljasta persettä tälle jätkälle, kivat kun ajattelee toisten puolesta valmiiksi negatiivisesti :(

Mä kyllästyin ainaisiin opojen ja duunareiden valitukseen, siksi vaihdoin duunia vähän väliä, vaihdoin mm. mikrotuesta ajoneuvo-asentaja linjalle jne.

Jollei ikää ole liikaa niin skoleen vaan jos mahista, nyt pääsee esim. 30veenä kunnolla amikseen kun on ikäpisteitä niin sikana.
mä olin amiksessa 30veenä ja ope oli 31vee :) hauskaa oli junnujen seurassa :)
 
Mulla on ollut nyt jonkun aikaa ahdistukseen Abilify 15mg. Saisi nostaa 30mg, mutta en ole sellaiseen viitsinyt. Jonkun verran taitaa kumminkin rauhoittaa oloa. Varmaan vähän sama vaikutus kuin Ketipinorilla, mutta Abilify ei niin väsytä.

Sulla taisi olla se Rivatril ja kai siihen tarvitsisi jotain toista lääkettä tilalle, jos Rivat aiotaan kerran kokonaan lopettaa jossain vaiheessa?

Itse saan 3kk lääkeen 4.5€ hintaan, mutta en tiedä sitten uusivatko enää sitä kelakorttia, jossa on tuo alennus. Viimeksi sain 2 vuodeksi tuolla alennuksella masennus tai psykoosi lääkkeitä. Täytyy varmaan apteekista koittaa kysyä. Nyt kun ei ole enää omaa lääkäriäkään olemassa. Kuntoutustukea sai sopivasti 2 vuodeksi, joka oli hyvä juttu. Masennukseen on ollut se 300mg Voxra. Tuo Voxra on minusta hyvin huomaamaton lääke, eli ei ole haittavaikutuksiakaan.

Äsken psykan hoitaja soitti että koita vaan jaksaa, mä sanoin että mua ei mollata, mun pillereitä ei tarvitse laskea "saa reseptin 09.04 ja saa lääkkeitä 45vrk:ksi"
perkele, sitten kun ollaan ajettu kokonaan alas niin ei mitään tilalle, sanoin psykan hoitajalle että sitten otan sirdaludia rivan sijaan!
Sitäkö se puoskari tahtoo täh!
pakko ottaa jotain rauhoittavaa kun ei rivaa saa, ja se toimii, mää ala kuulkaas 53sena taas lääke kokeilurumbaan.

Sitten ton puoskarin kannanotto "jos lääkkeet eivät riitä niin ei kirjoiteta uutta respaa" alkaa jätkä uhoo!!
 
Nukutko hyvin vai onko lääkkeet? mahdollisuus liukuvaan työaikaan? mä olen pirteä todella vahvasti 18->, siksi en aamulla tee yhtään mitään.
Kyllä mä nukun kuin kuollut Tolvonin ja melatoniinin avustuksella. Täällä liukuva työaika tarjoittaa 07-09 väliä :rolleyes:
 
Mulle ei melatoniini auta yhtäsen yhtään :(
hyvää viikonloppua kaikille, lunta tulee etelässäkin :)
mäntsälä.JPG
Mä näin yöllä hiton painajaisia, en saanut enää unta päästä kiinni. tosi pahoja olivatten.
Eilen oli paha päivä, pää sekaisin kun nukuin huonosti ja oli pakko ottaa toissa yönä mirtza puolikas ja sitten illalla lyrica :(
koko iltapäivä oli pää ihan sekaisin, kohta kauppaan hakemaan kuukauden ostokset, 9kpl. gluteenitonta leipää, 5maitoa, 5 kahvia ja koirolle 10kg:n säkki ruokaa, siinä se on sitten ..
Toivottavasti kaveri tuo parit läppärit huoltoon niin olisi jotain kunnon tekemistä, eikä mitään "vale-tekemistä" :(
 
Masista on nyt paljon liikenteessä kun porukoilla meinaa kaatua seinät päällänsä.
sinänsä ihan kivaa että taviksetkin pääsee tutustumaan "masentuneen" elämään, eikä vaan sitten kuittailla
"ei se mitään masista ole, ei sellaista ole olemassakaan-se vaan tuntuu siltä"
Hyvää viikonloppua kuitenkin kaikille.
tabuilla näillä mennään eteenpäin.
Eipähän toyota corolla takia tule virpojia oville :)
 
...
Masista on nyt paljon liikenteessä kun porukoilla meinaa kaatua seinät päällänsä.
...
Mua luvattiin vetää tänään turpaan kadulla, kun en pyynnöstä huolimatta noudattanut kahden (2) metrin suojaetäisyyttä, luultavasti korona. Jalkakäytävän leveys oli alle 2 m.
En vastannut mitään enkä siirtynyt ajoradalle, vaan menin mahdollisimman reunaa ohitse.
Perään kuului turpaanvedon lisäksi "Venäjällä olisi jo tapettu" -kommentti. :(
Oli kyllä pahat tilanteet käsillä.
 
Aikas hullua touhua, ihme skitsoilua :(
Oliko viinalla osuutta asiaa?
 
Itseasiassa ei eikä huumeilla päälipuolisin.

Norminäkoinen vanhempi mies, mutta aavistuksen verran kasvoista luin etukäteen syrjäsilmällä, että ei kannata tuijotella. :(
 
Toisilla on sitten pinnat tiukalla. mullekkin kerran nuori jengi tuli baarista ja yksi hemmo alkoi elvistelee "tahdot sää turpaa".
En sen enempää kommentoinut vaan jatkoin matkaani, ihme skitsoja on liikkeellä ollut :(
 
Juu ja tilanne pahenee vielä tässä.

En usko että pahenee kuolemaa pahemmaksi, siinä se sitten onkin. eipä ketään enää kiinnosta arkun sulkemisen jälkeen mitä tapahtuu...
Kaikki sanoo että kuolema on pahin asia maan päällä, minusta se on että kituu pahiten esim. sairastessa, monet sanookin että kuolisi perkele mutta kun ei, pitää kitua letkuissa ja tipassa.
Kaikesta huolimatta, hyvää alkavaa viikkoa jokaiselle <3
 
Nyt oli kaunis sekä hyvä päivä, näin kaunista unta että olin Tukholman risteilyllä kaverin kanssa, oikein positiivisella päällä olin.
Sitten oli auringonpaistetta ja katsonut telkasta wanhoja dallas-dynastya-star trek sarjoja.

Koittakaa jaksella <3
 
Pentele kun ei pääse kerholle muitten ihmisten kanssa, tosin nyt saa ainakin levätä tarpeeksi.
Käyn normaalisti ihmisten ilmoilla, kaupoissa ja apteekeissa kuten tarvii.
Yöllä meinaa masentaa , tulla paniikkia kun pelkää ettei hengitys kulje kunnolla ja että tyyny on huonosti että kurkku menee tukkoon, päivätorkut houkuttelee todella veikeästi kun se helpottaa ajan kulumista ja pahan olon poistamista, mutta ei ole järkevää.
En muista milloin viimeksi olen käynyt nukkumaan ennen 02:ta.
Telkkaa olen katsellut vähäsen enemmän, lähinnä taltioituja ohjelmia muisti-tikuilta. menee aika mukavasti 2h/leffa.
Tietsikka-aikaa olen yrittänyt vähentää, se on paha sellaisenaan.
Eilen meni pitkästä aikaa päivä ilma lyricaa.
kerran otin kossupaukun ja sitten aamulla vasta ihmettelin että on kauhea olo, niin en ole varma että olinko ottanut ennen paukkua lyrican kun sekin meinaa välillä olla automaattinen tapa.

Tämä kuukauden paussi on tuntunut jo vuodelta huh hitsi.

Rivatrilit sain 09.04, oli lääkäri merkinnyt 45vuorokauden satsin, ei ollut antaa 125tablettia,eikä apteekissa saa availla paketteja, niin antoi 150kpl:een purkin mutta merkkasi että riittää toukokuun viimeiseen päivään saakka.

Mitenkäs muilla menee?
 
Kirjoitan tämän altteri tunnuksella ihan ymmärrettävistä syistä mutta mitähän sitä oikein kannattaisi tehdä?

Tarinani on tälläinen.

Jo kymmenisen vuotta sitten kävin ensimmäisen kerran puhumassa asiasta psykologille. Ensin piti mennä jonkun "kriisiryhmän kautta" joka jo nimenä kuulosti joltain aivan kauhealta ottaen huomioon että olin kuitenkin toimintakykyinen ja enb ollut hyppäämässä sillalta jokeen heti ensimmäisenä. Se mihin tuolloin lähdin apua hakemaan oli se kuinka elämä tuntui yhdentekevältä ja aika merkityksettömältä.

Kriisiryhmän jälkeen sain ajan jollekkin muistaakseni psykologille jonka kanssa rupateltiin noin viisi kertaa jonka päättesi totesi ettei nähnyt minussa "mitään vikaa" ja ei oikein nähnyt tarvetta enemmille käynneille joten enempiä käyntejä ei järjestynyt.

Tämän jälkeen jatkoin elämää normaalisti, tai siis niin normaalisti kuin se oli enen tuotakin ollut. Kävin töissä ja elämässä oli vähän parempia ja sitten huonompia vaiheita. Aina kuitenkin taustalla vaivasi tunne ettei omalla elämällä ollut merkistystä, jos huomenna kuolisi, ei ajatus tuntunut kovin pahalta koska mitään merkittävää ei tulisi menettämään. Elämä jatkuin vähän kuin itsestään ilman varsinaista suuntaan.

Tätä jatkuin toissa vuodelle saakka jolloin päätin koittaa uudestaan ja otin yhteyttä aikuispsykiatrian osastolle paikalliseen sairaalaan. Aika järjestyi jollekkin hoitajalle ja kävin asioista juttelemassa kähemmäksi kymmenen kertaa. Hoitaja ei mielestäni ottanut oikein mihinkään kantaa, kuunteli, mutta ei kuullu. Kelan terapiatuki päätöksestä puhuttiin niinkuin se olisi ollut joku kartta eldoradoon. Kuinka se ratkaisisi kaikki ongelmat. Lopuksi joku sen puolen lääkäri käytti huoneessa sen verran että totesi tutustuneeni papereihini ja kirjoittaisi puoltavan lausunnun Kelalle. Homma oli ohi kymmenessä minuutissa ja lääkäri toivotti hyvää päivänjatkoa. Tämän jälkeen hoitaja vielä antoi nivaskan mukaan Kelan hyväksymistä terapeuteista. Epäilin jo tässä vaiheessa saisinko ikinä aikaiseksi alkaa käymään listaa läpi ja soitella niille, kertoen kerta toisensa jälkeen saman tarinan ja anellen paikkaa.

Kelan päätöksessä meni useampi viikko ja kun se viimein saapui olisi pitänyt alkaa soitella. En vain jaksanut. Kun on päivän töissä niin ei jotenkaan ensimmäisenä tule mieleen alkaa sen jälkeen soittelemaan jonnekkin, jos nuo edes vastaavat toimistoajan ulkopuolella. EI vain saanut aikaiseksi kun sitä aina siirsi seuraavaan päivään. Mistään kukaan ei ottanut yhteyttä ja kysynyt miten pärjäsin tai että oliko asia edennyt.

Tämän vuoden puolella sitten otin asian työterveydessä puheeksi ja sain ajan taas jollekkin tietäjälle. Varsinaiselle "shamaanille" aikaa ei järjestynyt vaan sain jokun hommaan opiskelevan harjoittelijan. Selitin taas samat jutut jotka eivät juuri vuosien varrella olleet muuttuneet. Ihan mukava kaveri, täytin lappuihin rastia ruutuu ja totesi ettei ole masennusta. Töyterveys sopimus ei kuulemma kattanut kuin pari käyntikertaa jonka jälkeen ei sitten ollut apua tuolta saatavilla. Suositteli ottamaan yhteyttä Kelaan ja kysyä vieläkö terapiatuki päästös olisi voimassa. Tämän jälkeen olin taas omillani.

Se mihin olen koittanut saada muutosta on se kuinka elämä tuntuu päämäärättömältä. Joskus mietinkin onko elämisessä mitään järkeä ylipäätään jos tulevaisuus näyttää tyhjältä. Ne unelmat mitä oli 10 vuotta sitten eivät tapahtuneet joten miksi seuraavatkaan tapahtuisi. Aloitekyky on vuosien varrella vain huonontunut. Töissä kuintekin olen käynyt, se on se henkireikä joka pitää yllä jonkinlaista elämän rytmiä, vaikka tarkoitusta siitä ei elämään saisikaan. Työssä käynti on myös siksikin tärkeää että siitä saa rahaa jota nyt sattuu pakostakin tarvitsemaan asuntovelallisena elämään. Pelkäänkin hieman että joku työterveyslääkäri innostuukin sairaslomaa kirjoittamaan, vaikka omasta mielestä ainakaan tässä vaiheessa tällä ei ole vaikutusta työkykyyni.

Ongelmaani ehkä vaikeuttaa etten ole "ranteet auki hetikohta" tyyppiä. Osaan selittää asia ainakin omasta mielestäni järkevästi enkä välttämättä ulkoisesti vaikuta "sillaltahyppääjältä". Kuitenkin sisälläni tunnen henkisen väsymyksen kasvamista ja yksinäisyyttä. Vaikka puhuminen muiden ihmisen kanssa ei tuota ongelmia tunnen kuintenkin itseni kuitenkin jotenkin erilaiseksi kuin muut. Suhteidein, niin ystävyys kuin muidenkin luonti tuntuu vieraalta ja hankalalta vaikka halua siihen onkin. Kavereita on joitain, mutta monestikkin se jonkinlainen yhteys mitä kaipaan jää puuttumaan. Tämän takia tunnen itseni jotenkin epänormaaliksi. Apua ei tunnu saavan koska en ole akuutisti vaarallinen itselle tai muille. Toisaalta taas soittelu ympäriinsä ja terapiapaikan (joista on ilmeisesti muutenkin pulaa) aneli taas tuntuu henkisesti isolta hommalta.

En enää oikein tiedä mitä tässä voisi tehdä sillä elämä näin jatkettuna ei tunnu oikein mielekkäältä idealta. Lääkkeitä en näe ainakaan tässä vaiheessa avuksi, sillä koen ne samanlaisena asia kuin jos autosta kuuluu kolinaa niin laitettaisiin radiota isommalle jottei kolina kuulu.
 
Kiitos ^ viestistä, tunteeni ovat ja olivat melko samat, minä hajotin pääni masikseen ja panikseen intissä.
minullakin tuntui ja tuntuu välillä että mitä hiton väliä elämällä on kun kuitenkin kuolee, olen päässyt siitä itse funtsimalla eteenpäin että mitä sitten?
minä tässä märehtimässä eläkkeellä eikä ketään kiinnosta, no tehdään sitten jotain elämän hyväksi.
Elän miten elän, en jaksa ottaa oikein paineita muista kuin pakoista paheista, esim. koronat tms, hoidan että se tulee jos tulee ja jos kuolee niin se on sitten sitä.

Minä kaipaan hirveästi iskääni, oli aikas ja on raastavaa elää kun iskä kuoli 7veenä, kasva siinä sitten ilman faijan opetusta.
minulla katsottiin skitsoidi persoonallisuus eli viihdyn sairaalloisen hyvin yksin.
välillä kyrsii niin että sanon ja teen suoraan että paljonko pitää maksaa että olet minun kaveri ½h!
palaa oikein päreet kun kaikki ajattelee vain rahaa ja rahaa, ihan kuin maailmassa ei olisi muuta.
jos saisin lotossa voiton niin maksaisin kaikki omat turhat velat perinnästä veke ja sitten broidin velat ja lahjottaisin loput kodittomille koirille, evvk koko raha, ei se mun elämässä niin suurta osaa näyttele, sillä saan vaatteita ja ruokaa tarpeeksi, se siitä sitten.

Onko sulla harrastuksia? mä tein niin aikoinaan että lähdin opiskelemaan uudestaan ja uudestaan, sain elämäni täyttymykset kun sain unelmani toteen, se riitti minulle, nyt on vähäsen tyhjä olo kun ei ole mitään tavoiteltavaa, mutta tässä sitä sitten kärvistellään menemään.

Ja tykkään auttaa muita, olen meidän kerhollakin vastaava, nyt tosin pentele kerho on kiinni kun on virusjuttua, sinne kaipaa moni.

Kerro lisää jos kiinnostaa, kyllä me täällä jotain keksimme :thumbsup:
 
Jos ei ole masennusta, niin voisiko olla joku persoonallisuushäiriö. Esim eristäytyvä persoonallisuus. En tiedä sitten, että miten sitä hoidetaan.

Itsellä on lääkkeenä Voxra 300mg. Tuota voisin suositella, vaikka et haluakaan käyttää. Muistaakseni lääkäri sanoi, että Voxra ei suoraan auta masennukseen, vaan pitää tehdä jotakin muuta.

Hyvä että jaksat käydä vielä töissä. Terapeutille varmaan itse yrittäisin, vaikka itse en ole ollut. Kolmesti on kyllä ollut psykologin työkykyarvio. Sulla ei ole arviosta hyötyä, koska pystyt olemaan normaalisti töissä.
 
Sepä se kun se tutkiminen tuntuu olevan niin hankalan takana. Omien asioiden aloittaminenkin tuntuu nykyään työläämmältä kuin ennen ja tuo Kelaan soittelu ei kyllä nappaisi. Se kun on muutenkin niin hankalan byrokraattinen laitos.

Kiitos ^ viestistä, tunteeni ovat ja olivat melko samat, minä hajotin pääni masikseen ja panikseen intissä.
minullakin tuntui ja tuntuu välillä että mitä hiton väliä elämällä on kun kuitenkin kuolee, olen päässyt siitä itse funtsimalla eteenpäin että mitä sitten?
minä tässä märehtimässä eläkkeellä eikä ketään kiinnosta, no tehdään sitten jotain elämän hyväksi.
Elän miten elän, en jaksa ottaa oikein paineita muista kuin pakoista paheista, esim. koronat tms, hoidan että se tulee jos tulee ja jos kuolee niin se on sitten sitä.

Minä kaipaan hirveästi iskääni, oli aikas ja on raastavaa elää kun iskä kuoli 7veenä, kasva siinä sitten ilman faijan opetusta.
minulla katsottiin skitsoidi persoonallisuus eli viihdyn sairaalloisen hyvin yksin.
välillä kyrsii niin että sanon ja teen suoraan että paljonko pitää maksaa että olet minun kaveri ½h!
palaa oikein päreet kun kaikki ajattelee vain rahaa ja rahaa, ihan kuin maailmassa ei olisi muuta.
jos saisin lotossa voiton niin maksaisin kaikki omat turhat velat perinnästä veke ja sitten broidin velat ja lahjottaisin loput kodittomille koirille, evvk koko raha, ei se mun elämässä niin suurta osaa näyttele, sillä saan vaatteita ja ruokaa tarpeeksi, se siitä sitten.

Onko sulla harrastuksia? mä tein niin aikoinaan että lähdin opiskelemaan uudestaan ja uudestaan, sain elämäni täyttymykset kun sain unelmani toteen, se riitti minulle, nyt on vähäsen tyhjä olo kun ei ole mitään tavoiteltavaa, mutta tässä sitä sitten kärvistellään menemään.

Ja tykkään auttaa muita, olen meidän kerhollakin vastaava, nyt tosin pentele kerho on kiinni kun on virusjuttua, sinne kaipaa moni.

Kerro lisää jos kiinnostaa, kyllä me täällä jotain keksimme :thumbsup:

Eipä kyllä ole sellaisia sosiaalisia harrastuksia. Elektroniikan ja tietotekniikan parissa tulee puuhasteltua. Kirjoja olen ennen tykännyt lukea mutta nykyään kun ottaa kirjan käteen niin jo alkaa kohta silmät painumaan kiinni.
 
Sepä se kun se tutkiminen tuntuu olevan niin hankalan takana. Omien asioiden aloittaminenkin tuntuu nykyään työläämmältä kuin ennen ja tuo Kelaan soittelu ei kyllä nappaisi. Se kun on muutenkin niin hankalan byrokraattinen laitos.

Eipä kyllä ole sellaisia sosiaalisia harrastuksia. Elektroniikan ja tietotekniikan parissa tulee puuhasteltua. Kirjoja olen ennen tykännyt lukea mutta nykyään kun ottaa kirjan käteen niin jo alkaa kohta silmät painumaan kiinni.

Pystytkö hoitamaan noi Kelaan soittamiset kirjoitusmuodossa paremmin? Jos pystyt, niin kelan nettisivujen kautta voi laittaa viestiä. Ainakin itelle helpompi hoitaa tolla tavalla.
 
En usko että pahenee kuolemaa pahemmaksi, siinä se sitten onkin. eipä ketään enää kiinnosta arkun sulkemisen jälkeen mitä tapahtuu...
Kaikki sanoo että kuolema on pahin asia maan päällä, minusta se on että kituu pahiten esim. sairastessa, monet sanookin että kuolisi perkele mutta kun ei, pitää kitua letkuissa ja tipassa.
Kaikesta huolimatta, hyvää alkavaa viikkoa jokaiselle <3

Vaikka onkin taas vähän lillukan varsiin tarttumista niin oikea termi olisi varmaan enklanninnoksesta they are saying tai some are saying. Suomessa usein viitataan kaikki vaikka nyt ei tarkoitetakkaan kaikkia. En itse ainakaan pystyisi allekirjoittamaan, että kuolema olisi pahin. Enkä kyllä usko, että suurinosakaan. Jos on ateisti niin kuoleman jälkeen on vain tyhjää muutoin taas sitten varmaan 95% eri uskovaisista uskoo pääsevänsä johonkin itseään isompaan ja parempaan paikkaan, joten miksi kuolema olisi pahin asia. 5% uskovaisista ehkä voisi uskoa joutuvansa helvettiin tai vastaavaan. Tällöinkään itse kuolema tuskin on pahin vaan se mitä sen jälkeen seuraa. Toi 95/5 on ihan hatusta heitetty... ihmiset kuitenkin lähtökohtaisesti uskoo olevansa hyviä vaikka tekisivät pahoja asioita. Joten usko omaan taivaspaikkaan on varmaan suurimmalla osalla vahva vaikka muiden mielestä se kuuluisi helvettiin kuten jotkut islamistit...

Mitä nyt muuten kun massis triidissä ollaan niin omalla kohdalla 1,5v takainen ero oli kova paikka. Jotta nostan kyllä hattua niille joiden elämä on sellaista 24/7 kun itsellä oli reilun kuukauden päivät. Tosiaan ei sitä 'terve' usko ennenkuin itse kokee. Ehkä pahinta siinä oli kun ei näkynyt mitään ulospääsyä. Kaikki mitä luki niin sanottiin, että voi mennä vuosia jne. Sitten kun aatteli että päiväkin olisi ihan tarpeeksi niin mitä hittoa jos tää jatkuu vaan vielä viikkoja, kuukausia jne. Helposti varmaan noista masennus jutuista tulee sellanen itseään ruokkiva kierre jota ei saa katkaistua. Vaikka itse laitoin erorattaat pyörimään ja olin asiaa kelannut jo pari vuotta niin kyllä pääsi homma yllättämään. Isoin tekijä varmaan oli siinä kun en ole mikään sosiaalinen tyyppi niin jos arjesta häviää se tuttu naama niin olkootkin vaikka kuinka vituttava 70% ajasta niin tulee joku cäppi normiin mitä aivot ei osaa paikata tjsp.

Omalla kohdalla musiikki jostain syystä helpotti paljon. Vaikka en tiedä 90% kuulemieni kappaleiden nimiä enkä ole musikaalinen ihminen niin rokin tai klassisen kuuntelu sai jotenkin nollattua ajatuksia. Muuten en oikein osaa sanoa miten siitä sitten pääsi loppujanlopuksi yli kuukaudessa. Menin työterveyteenkin puhumaan (hemmetin iso kynnys siinäkin) ja sieltä sai ajan psykologille, mutta kuukauden päähän... Se oli aivan toivotonta ajatella silloin kk oli puolen eliniän päässä. Homma tuli kuitenkin taputeltua omassa pääkopassa ennen ja peruin tuon psykologin.

Nyt menee omasta mielestä ihan ok. Mitään parisuhdeta en oikein halua kun en usko, että löytyy saman tyylistä ihmistä ja normaalit ihmiset kuluttaa liikaa. Sosiaaliset kontatkit on muutenkin aika no go. Juuri porukat heitti, että mikset vie naapurille jotain kun se kattoo vanhempaa kissaa (En oo pyytänyt, mutta itse on ottanut sen sisälle ja varmaan ruokaakin antaa kun ei katille aina maita samaan tapaan.). Totesin, että sehän voi pyytää vaikka kahville :O. Illan istujaisia on ehdottanut jo vaikka kuinka monta kertaa grillaamisesta viskien maisteluun. Tehokkaasti olen onnistunut kiertämää ne niin ei nyt voi kyllä antaa yhtään toista kuvaa. Ihan mukava äijjä ei siinä mitään, mutta ei kiitos. Ei kiinnosta sosialisoida itseään. Töissä joutuu pitämään itseään esillä aivan tarpeeksi. Liikaa sosiaalisia kontakteja kuluttaa oman pakin aivan loppuun.

Tällänen korona 'eristyäytyminen' ei tunnu yhtään missään suoraan sanottuna. Ihan normaalia XD. Kaupassa käyn muutenkin kerran viikossa tai kahdessa. Parasta hupia on maastopyöräillä, pelata tai katsoa leffaa ja mieluusti yksin. Liityin kyllä johonkin paikalliseen mtb ryhmään kun noita tuolla poluilla näkyy ja tulee juteltua, mutta eih. Kyllä mä nautin siitä, että saan yksin sotkea luonnossa. Ainoastaan joka toinen viikkoa tulee muksujen kanssa touhuttua jotain 'normaalia' ihmisten ilmoilla. Niitä nyt viitsi eristää... saavat sitten itse päättää vanhempina miten elämänsä haluavat pedata. Saa nähdä voi olla, että siinä vaiheessa kun nuo lentää pesästä tulee jotain sosiaalisia tarpeita aktivoitua.

Mutta juu moneen junaan meitä löytyy. Toiset nauttii sosiaalisten kontaktien vähyydestä ja toisilla hajoaa pää.
 
Sepä se kun se tutkiminen tuntuu olevan niin hankalan takana. Omien asioiden aloittaminenkin tuntuu nykyään työläämmältä kuin ennen ja tuo Kelaan soittelu ei kyllä nappaisi. Se kun on muutenkin niin hankalan byrokraattinen laitos.

Eipä kyllä ole sellaisia sosiaalisia harrastuksia. Elektroniikan ja tietotekniikan parissa tulee puuhasteltua. Kirjoja olen ennen tykännyt lukea mutta nykyään kun ottaa kirjan käteen niin jo alkaa kohta silmät painumaan kiinni.

Eipä ole paljon minullakaan, monesti haaveilen wanhojen teksti-pelien ja jotain call of dutyn perään, mutta ne lopsahtaa heti alkuunsa, ei jaksa, kun ei jaksa.
manuaalit ovat kivoja lukea, ne ovat kehittäviä ja sitten harrastuksena Ruåtti, sitä tulee jauhettua ja katsottua iptv:n kautta ilmaiseksi 10 ruåttin kanavaa, siinä aivot lepää.
Minulta jäi elektroniikka kokonaan kun tuli ikänäkö jne., olen jo vanha 53:n käpy :( eikä näe edes kunnolla tinata :(
historia ja maantieto sekä anatomia kiinnostaa nyt kun lapsuus oli perseestä ja ei koulussa tullut mitään tehtyä kun muutettiin 8* peruskoulun aikana, nyt sitten otan aikaa takaisin.

Oletko samanlainen että funtsit todella paljon vaikka lepäät? ennen nukkumaan menoa funtsit päivän asioita ja tulevia todella paljon? mä olen sellainen.
 
Vaikka onkin taas vähän lillukan varsiin tarttumista niin oikea termi olisi varmaan enklanninnoksesta they are saying tai some are saying. Suomessa usein viitataan kaikki vaikka nyt ei tarkoitetakkaan kaikkia. En itse ainakaan pystyisi allekirjoittamaan, että kuolema olisi pahin. Enkä kyllä usko, että suurinosakaan. Jos on ateisti niin kuoleman jälkeen on vain tyhjää muutoin taas sitten varmaan 95% eri uskovaisista uskoo pääsevänsä johonkin itseään isompaan ja parempaan paikkaan, joten miksi kuolema olisi pahin asia. 5% uskovaisista ehkä voisi uskoa joutuvansa helvettiin tai vastaavaan. Tällöinkään itse kuolema tuskin on pahin vaan se mitä sen jälkeen seuraa. Toi 95/5 on ihan hatusta heitetty... ihmiset kuitenkin lähtökohtaisesti uskoo olevansa hyviä vaikka tekisivät pahoja asioita. Joten usko omaan taivaspaikkaan on varmaan suurimmalla osalla vahva vaikka muiden mielestä se kuuluisi helvettiin kuten jotkut islamistit...

Mitä nyt muuten kun massis triidissä ollaan niin omalla kohdalla 1,5v takainen ero oli kova paikka. Jotta nostan kyllä hattua niille joiden elämä on sellaista 24/7 kun itsellä oli reilun kuukauden päivät. Tosiaan ei sitä 'terve' usko ennenkuin itse kokee. Ehkä pahinta siinä oli kun ei näkynyt mitään ulospääsyä. Kaikki mitä luki niin sanottiin, että voi mennä vuosia jne. Sitten kun aatteli että päiväkin olisi ihan tarpeeksi niin mitä hittoa jos tää jatkuu vaan vielä viikkoja, kuukausia jne. Helposti varmaan noista masennus jutuista tulee sellanen itseään ruokkiva kierre jota ei saa katkaistua. Vaikka itse laitoin erorattaat pyörimään ja olin asiaa kelannut jo pari vuotta niin kyllä pääsi homma yllättämään. Isoin tekijä varmaan oli siinä kun en ole mikään sosiaalinen tyyppi niin jos arjesta häviää se tuttu naama niin olkootkin vaikka kuinka vituttava 70% ajasta niin tulee joku cäppi normiin mitä aivot ei osaa paikata tjsp.

Omalla kohdalla musiikki jostain syystä helpotti paljon. Vaikka en tiedä 90% kuulemieni kappaleiden nimiä enkä ole musikaalinen ihminen niin rokin tai klassisen kuuntelu sai jotenkin nollattua ajatuksia. Muuten en oikein osaa sanoa miten siitä sitten pääsi loppujanlopuksi yli kuukaudessa. Menin työterveyteenkin puhumaan (hemmetin iso kynnys siinäkin) ja sieltä sai ajan psykologille, mutta kuukauden päähän... Se oli aivan toivotonta ajatella silloin kk oli puolen eliniän päässä. Homma tuli kuitenkin taputeltua omassa pääkopassa ennen ja peruin tuon psykologin.

Nyt menee omasta mielestä ihan ok. Mitään parisuhdeta en oikein halua kun en usko, että löytyy saman tyylistä ihmistä ja normaalit ihmiset kuluttaa liikaa. Sosiaaliset kontatkit on muutenkin aika no go. Juuri porukat heitti, että mikset vie naapurille jotain kun se kattoo vanhempaa kissaa (En oo pyytänyt, mutta itse on ottanut sen sisälle ja varmaan ruokaakin antaa kun ei katille aina maita samaan tapaan.). Totesin, että sehän voi pyytää vaikka kahville :O. Illan istujaisia on ehdottanut jo vaikka kuinka monta kertaa grillaamisesta viskien maisteluun. Tehokkaasti olen onnistunut kiertämää ne niin ei nyt voi kyllä antaa yhtään toista kuvaa. Ihan mukava äijjä ei siinä mitään, mutta ei kiitos. Ei kiinnosta sosialisoida itseään. Töissä joutuu pitämään itseään esillä aivan tarpeeksi. Liikaa sosiaalisia kontakteja kuluttaa oman pakin aivan loppuun.

Tällänen korona 'eristyäytyminen' ei tunnu yhtään missään suoraan sanottuna. Ihan normaalia XD. Kaupassa käyn muutenkin kerran viikossa tai kahdessa. Parasta hupia on maastopyöräillä, pelata tai katsoa leffaa ja mieluusti yksin. Liityin kyllä johonkin paikalliseen mtb ryhmään kun noita tuolla poluilla näkyy ja tulee juteltua, mutta eih. Kyllä mä nautin siitä, että saan yksin sotkea luonnossa. Ainoastaan joka toinen viikkoa tulee muksujen kanssa touhuttua jotain 'normaalia' ihmisten ilmoilla. Niitä nyt viitsi eristää... saavat sitten itse päättää vanhempina miten elämänsä haluavat pedata. Saa nähdä voi olla, että siinä vaiheessa kun nuo lentää pesästä tulee jotain sosiaalisia tarpeita aktivoitua.

Mutta juu moneen junaan meitä löytyy. Toiset nauttii sosiaalisten kontaktien vähyydestä ja toisilla hajoaa pää.

Kyllä mielestäni monien mielestä kuolema on pahin, siksihän sitä käytetään pahimpana rangaistuskeinona, sitten kun ei pääse nauttimaan miljoonista euroistaan ja kesämökki mönkijöistä, siksi kolmanteen; se on vain menolippu, joku kooma tms. voi olla meno että paluu-lipullakin varustettu.

Toi on totta, usein suomen kielessä sanotaan "kaikki sanovat, kaikki tekeävät" luetaan :"useimmat tykkäävät tapaavat tehdä"

Musiikki relaa minullakin, sillä on jotenkin stressiä helpottava voima, ja mitä vanhempi (mutua) niin opettaa nöyremmin kulkemaan, ei olla sitten enää:
"minä en nyt ikinä varmasti psykalle mene, minulta menee maine" (buahhh, mikä fitun maine?, onko maine tärkeämpi kuin elämä itse, sitä sopii kysyä)

Tuosta naapuristasi tulee mieleen että pelkää että siitä tulee "riesa", minulla on ainakin niin että jos liian usein tyrkyttää itseään niin en enää vastaa puhelimeen enkä avaa ovea, jos tulee paha kammo että nyt se taas tulee ja riivaa. Suomalaiset ovat tykästyneet olemaan itse ja yksinään, sehän on nähty.
Sitten humalassa saadaankin tehdä aivan mitä tahansa :)
 
Veikkaan että ei se itse kuolema ole monelle ongelma, vaan se mikä aiheuttaa sen kuoleman. Ja jossain määrin kai se milloin se kuolema tulee.
 
Siksi siihen pitää olla valmis, jos on isot "bisnekset" menossa ja kovat suunnitelmat niin kyllä kuolema maistuu pahalta, jos on kuten meikä valmista kamaa nähnyt ja kokenut jo kaikkea ja saanut elämältä kaiken mitä on vaan osannut haluata, niin soronoo vaan, eikun montun kaivuuseen alkamaan.
Rauhallinen nukkuessa tullut kuolema on paras, kituen tuleva on pahin.
Tosin ei viitsi liikoja puhua tästä, uskon että monille kovien suunnitelmien tehneille ja masis-ihmisille aihe on todella paha.
 
Oon samaa mieltä tosta että nukkuessa se parhain lähtö olis/on.
Mutta oon eri mieltä tästä aiheesta puhumisesta, jollekkin voi olla tän elämän ja tyhjyyden(tai mihin sitten uskookaan) välisen ajan lyhyyden tajuaminen yks kahva mistä pitää kiinni kun mikään ei tunnu miltään ja haluaa siitä pois.

E:Ja siis yleensäkkin tosta aiheesta puhuminen voi laittaa ihmisen yleensäkkin käsittelemään tota asiaa jos siitä on ahdistusta ja pelkoa.
 
Totta turiset, mulle on kaiken muitten mielestä se joulupukki-uskonto a ja o, minulle se on joku joka ei petä, vaikka mitä tapahtuisi niin olisi joku turva kun kaikki muut kaatuu ympäriltä, jokainen uskoo mihin tahtoo, mutta mutua että ihmisellä pitää olla jonkinlainen ankkuripaikka.

btw. aamulla kun herään laitan ensin radion päälle, sieltä tulee sontaa, sitten laitan noxon nettiradion, 65k kanavaa, mutta kuuntelen vain relaxantti jouluradiota, vaikka toisaalta laskenkin että xxx päivää jouluun niin en tod. ole jouluihminen, nykyään vanhemmiten tulee pahat masennukset ja tosi paha olo ennen joulua, vasta joulupäivänä tuntuu että "huh hemmetti, nyt olo helpottaa" mutta kuten sanottu, musiikkiterapia auttaa paljon.

Sitten nyt uutena atk:n korvikkeena sain iptv:n laitteen 10k kanavaa 20e/vuosi, ja siitä tulee paljon iloa, pääsee maailman matkalle ympäriinsä ja aika menee kivasti.

Ei muuten mutta aikoinaan tosi masentuneena tuli itsetuhoisuudet pinnalle, se on ja oli kovaa aikaa, sitten kun siitä toisaalla keskusteltiin kavereiden kanssa niin äkkiä tuli sulku-lähdöt että tänne ei kuulu itsemurhat ollenkaan ja että se "masentaa ihmisiä"....

En tiedä että onko "oikein" käsitellä kaikkia asioita, kohta taas tulee kuolemaa vastaan kun jo 12vuotias terapiahauva vanhenee, mutta se on sen ajan murhe, mulla menee masikseen 30vuoden ajan jo rivatril(jota ajetaan alas), seronil, suprium. ne tekee (en usko että muuten olisin tällainen) sen, että kaikki tunteet ovat tylsiä, ei mukavaa. ei oikein sureta mikään, "aijaah, se delasi, nooh hankitaan toinen, sillä selvä" ei kivaa elämää kun on tunteeton :(
 
Kyllä mielestäni monien mielestä kuolema on pahin, siksihän sitä käytetään pahimpana rangaistuskeinona, sitten kun ei pääse nauttimaan miljoonista euroistaan ja kesämökki mönkijöistä, siksi kolmanteen; se on vain menolippu, joku kooma tms. voi olla meno että paluu-lipullakin varustettu.

Toi on totta, usein suomen kielessä sanotaan "kaikki sanovat, kaikki tekeävät" luetaan :"useimmat tykkäävät tapaavat tehdä"

Musiikki relaa minullakin, sillä on jotenkin stressiä helpottava voima, ja mitä vanhempi (mutua) niin opettaa nöyremmin kulkemaan, ei olla sitten enää:
"minä en nyt ikinä varmasti psykalle mene, minulta menee maine" (buahhh, mikä fitun maine?, onko maine tärkeämpi kuin elämä itse, sitä sopii kysyä)

Tuosta naapuristasi tulee mieleen että pelkää että siitä tulee "riesa", minulla on ainakin niin että jos liian usein tyrkyttää itseään niin en enää vastaa puhelimeen enkä avaa ovea, jos tulee paha kammo että nyt se taas tulee ja riivaa. Suomalaiset ovat tykästyneet olemaan itse ja yksinään, sehän on nähty.
Sitten humalassa saadaankin tehdä aivan mitä tahansa :)

Toki jos sen ajattelee noin että tulevaisuuden suunnitelamat häviää. Ajattelin itse ehkä enemmänkin olotilan kautta.

Kaikki on kuitenkin pääasiassa kemikaalisia reaktioita päässä ja se, että jää ne miljoonat käyttämättä ei välttämättä ole yhtään sen kummempi kuin jollain toisella jää seuraava jakso kauniita ja rohkeita katsomatta. Pää-asiassa ei kannata elää yhtään hetkeä elämästää mentaliteetillä 'sitten kun'. Sitä kun tilannetta ei välttämättä koskaan tule ja suurelta osin haaveet on materiaalisia ja huoletta kyllä mieli keksii taas lisää kun aikaisemmat saavutettu. Itse olen ollut tyytyväinen tähän astiseen elämään enkä kyllä kokisi mitään suurta pettymystä jos vaihtaisi hiippakuntaa. Toki mihinkään kaulakiikkuun aio järkkääntyä, mutta ei tuo ajatuksena pelota. Tietenkin se olisi kiva nähdä miten muksut ja maailma makaa 60v päästäkin.

Maineella ei ole mitään väliä, jos sellaista nyt edes voi väittää omaavan. Enempi kyse oli siitä, että taas uusi epämiellyttävä sosiaalinen tilanne ja kun akuutti ongelma oli ohi niin ei napannut. Sekä ei olisi kuuluntu työaikaan ja matkoihin 150km... Olisihan se varmaan ollut ihan hyödyllistä käydä puhumassa jollekulle ammattilaiselle. Monesti tullut mietittyä, mitä kaikkia autismeja sun muita vastaavia meikäläisestä löydettäisiin jos tutkittaisiin... Enpä tiedä onko siitä mitään konkreettista hyötyä jos saat lapun kouraan jossa lukee burgeri ja/tai kärsii sosiaalisten tilanteiden pelosta.

10v tässä on tullut jo väisteltyä noita naapurin ehdotuksia, jotta eiköhän jatkokin onnistu ihan ok. Moni varmaan olisi innoissaan menossa kun saisi ilmaset viinat tai hyvää sapuskaa. Viimeksi asetin itseni treffeillä epämukavuusalueelle kun lopuksi kysysi lähdenkö huomenna laivalle. Ehdoton no go pään sisällä, mutta aattelin, että kokeillaan. Kyllä oli henkinen pakki tyhjä viikonlopun jälkeen, eikä enää ikinä uusiksi... Onhan se ihan jees välillä kokeilla omia rajoja, jotta huomaa missä ne menee. Kyllä nekin joustaa/muuttuu kuitenkin jossain määrin. Jos 15 vuotiaalle meikäläiselle olisi sanonnut, että sulla on sellaset muksut, koti ja työ kuin nyt on niin en olisi uskonut. Vaimoahan nyt ei ole niin ei sitä tartte uskoakkaan :D. Rasittavaa vaan niiden rajojen hakeminen, helppoa olis aina painaa vaan samaa vanhaa rataa eikä tehdä mitään epämiellyttävää, mutta yleensä positiiviset asiat tulee vaan sielä alunperin negatiivisten muutosten kautta. Harvalla elämä on onnistumisesta toiseen tanssimista.
 
@elmo Olotilaa kyllä tuo helpottaa ja se on minunkin mielestäni tärkeintä että tämä nykyinen hetki, tämä nykyinen sekunti on tärkeä eikä ajatella "katsotaan nyt sitten 300vuoden päästä miten minulla mennee" ;)
Kuten sanoit, tunnen muutamia joitten kanssa on meno : "soitan sitten takaisin kun olen katsonut kanit ja rotat" WTF. onko elämä noin tärkeetä että ihmisen tekemää soopaa katsellaan koko ajan? jos toinen meinaa soittaa että vedän ranteet auki niin toinen ei vastaa ja laittaa textarii "mää katon ny salkkareita" Fittu :(
Silloin on kyllä "kaverit" väärän laatuisia.

Etkö sinä sitten haaveile enää mistään elämässäsi? ymmärrän että "ehkä" olet nuori ja meinaat että olet saanut kaikki ja valmis vaihtamaan hiippakuntaa, mutta kyllä se elämäkin opettaa, mäkin olen huomannut että hitto, nyt vasta hokasin sen , miksi on kiva jutella metsän eläimille muuten vaan :)
ennen wanhaan katsottiin että toi on sekopää kun se juttelee variksille :)

Mäkään en tykkää yhtään tahattomista vapaa-ehtoisista vaikeista sossu-tilanteista, uudet tutustumiset tuntemattoman kanssa ovat vaikeita.
ei sinänsä, mä olen kerholla nähnyt paljon uusia kavereita, ja nyt kun olen taaplannut niitten seurassa vuosia niin kyllä uskallan lähteä niitten kanssa laivalle, mutta jos olisi ihan tuosta vaan ja ilman mitään pohjatietoja/tutustumista lähdettävä niin not ever.
Lapset ovat kivoja, mä olen usein ajatellut ja mun päätä ei siinä asiassa hevillä eikä muullakaan musalla käännettä, että eukot not, hoidin broidin muksuja junnuna tarpeeksi, niin että no thanx, pojan voisin ottaa jatkaa sukua, adoptoimalla taikka sitten lainakohdulla mutta eukot, voi helvetti mä en kestä niitä :(

Vaikeudetkin voivat kasvattaa ja opettaa, mutta jos sitä kivimurskaa tulee aina niskaan niin sitten ei ole ollenkaan kivaa :(

Hyvät alkuviikot Sinulle ja kaikille muillekkin. <3
 
Armeija oli minulle kaikkein pahin paikka, elämäni suurin mullistus, siitä alkoi masennukset sekä paniikkikohtaukset.
En silloin nuorena ymmärtänyt että miksi!!?? miksi minun piti mennä vankilaa pahempiin olosuhteisiin ilman mitään rikosta.
Se oli todella masentavaa, 80-luvun lopulla oli vielä kovat paikat, toista mitä nykyään 2000-luvulla, oli se sitten kait vaivan arvoista että sinne pääse työ-orjaksi eikä siitä mitään hyötyä ollut, ja pää hajosi kun tuli psyykkiset ongelmat päällensä.

Onko täällä ketään muuta jolle armeija olisi tehnyt vastaavia kommervenkkejä?
 
Pystytkö hoitamaan noi Kelaan soittamiset kirjoitusmuodossa paremmin? Jos pystyt, niin kelan nettisivujen kautta voi laittaa viestiä. Ainakin itelle helpompi hoitaa tolla tavalla.

Ei se kirjoittaminen ole sen pienempi homma. Olettaisin kuitenkin ettei se terapiapäätös kovin montaa vuotta ole voimassa. Ja sen jälkeehän se vasta se suurin urakka alkaa. Pitää kattoa josko saisi soitettua ensi viikolla. En tosin viimeviikollakaan saanut aikaiseksi. Jotenkin se aika vain katosi jonnekkin.

Eipä ole paljon minullakaan, monesti haaveilen wanhojen teksti-pelien ja jotain call of dutyn perään, mutta ne lopsahtaa heti alkuunsa, ei jaksa, kun ei jaksa.
manuaalit ovat kivoja lukea, ne ovat kehittäviä ja sitten harrastuksena Ruåtti, sitä tulee jauhettua ja katsottua iptv:n kautta ilmaiseksi 10 ruåttin kanavaa, siinä aivot lepää.
Minulta jäi elektroniikka kokonaan kun tuli ikänäkö jne., olen jo vanha 53:n käpy :( eikä näe edes kunnolla tinata :(
historia ja maantieto sekä anatomia kiinnostaa nyt kun lapsuus oli perseestä ja ei koulussa tullut mitään tehtyä kun muutettiin 8* peruskoulun aikana, nyt sitten otan aikaa takaisin.

Oletko samanlainen että funtsit todella paljon vaikka lepäät? ennen nukkumaan menoa funtsit päivän asioita ja tulevia todella paljon? mä olen sellainen.

Nojaa, tuleehan sitä mietittyä kaikkea. Politiikka ja yhteiskunta on ihan filosofisessa ja psykologisessa mielessä kiinnostavia aihealueita. Itse tykkään miettiä asiat läpi ennen tekemistä eli en ole siis spontaani persoona.

Viime aikoina (no, vuosina enemminkin) on lisääntynyt sellainen fyysisen läheisyyden kaipuu, parisuhteen kaipuu, ja onpa käynyt jopa mielessä että lapsi(a) olisi myös todella hieno asia. En ole mikään sosiaalisesti räiskyvä persoona joten se parisuhde on sellainen todella hankala asia. Voisi kai sanoa että olen tietyllä tavalla yksinäinen, vaikka kaverisuhteitakin on. Parikymppisenäkään en tykännyt käydä baareissa tai yökerhoissa, nekun ovat sellaisia örvellysmestoja joissa aivot jätetään narikkaan ja sen jälkeen saa (pitää) olla hulluna hutikassa. En oikein koskaan ymmärtänyt mikä siinä oli hauskaa. Mielummin otin alkoholia joko kaveriporukalla jossain mökillä tai sitten mentiin johonkin rauhallisempaan kuppilaan jossa pystyi oikeasti keskustelemaankin asioista. Tosin on varmaan selvää että tuollainen "illanvietto" ei ollut kaikista suosituinta muotoa ainakaan silloin.
 
@Aurum mä olen välillä tosi spontaasi ja tuosta vaan teen jotain hulluja päätöksiä :)
Samaa mulla, mä tahtoisin että olisi joku ketä halata, ilmoittaa että minä olen tässä, ei oikein riitä että koiraa halailee, tai sitten täytyy olla tosi vähään tyytyväinen .:)
Minä en tahdo naista, mutta oman pojan tahtoisin jatkamaan minun sukuani.
Minä en koskaan käynyt enkä käy baareissa, laivan baarissa käyn, siellä on ihan erinlainen kansainvälinen meno päällänsä.

Hyvää alkavaa viikkoa Sinulle sekä kaikille muillekkin <3
 
Mulle ei melatoniini auta yhtäsen yhtään :(
hyvää viikonloppua kaikille, lunta tulee etelässäkin :)
mäntsälä.JPG
Mä näin yöllä hiton painajaisia, en saanut enää unta päästä kiinni. tosi pahoja olivatten.
Eilen oli paha päivä, pää sekaisin kun nukuin huonosti ja oli pakko ottaa toissa yönä mirtza puolikas ja sitten illalla lyrica :(
koko iltapäivä oli pää ihan sekaisin, kohta kauppaan hakemaan kuukauden ostokset, 9kpl. gluteenitonta leipää, 5maitoa, 5 kahvia ja koirolle 10kg:n säkki ruokaa, siinä se on sitten ..
Toivottavasti kaveri tuo parit läppärit huoltoon niin olisi jotain kunnon tekemistä, eikä mitään "vale-tekemistä" :(
Tuo Mirtazapin aiheuttaa painajaisia, syön ite unettomuuteen 7,5mg
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
297 588
Viestejä
5 075 575
Jäsenet
81 335
Uusin jäsen
Kosminen kettu

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom