Avaudutaampa hieman: En ole varma onko tämä masennusta tai mitä mutta ei oikein kiinnosta enää yhtään mikään. Kaikenlainen sosiaalinen elämä työelämän ulkopuolella tuntuu vastenmieliseltä ja aiheuttaa suunnatonta ahdistusta ja stressiä. Esimerkiksi tammikuussa pitäisi lähteä ystäväporukalla mökille ja sekin tuntuu täysin vastenmieliseltä idealta juuri nyt ja tekisi mieli "keksiä" joku tekosyy etten lähde koska rehellinen vastaus saattaisi loukata ystäviäni. En halua nähdä ketään vaikka ihmiset kyselevät viettämään aikaa yhdessä. Olen ollut nyt tipattomalla 6 viikkoa kun viina ei anna enää kiksejä ja krapulat lähenee kuolemaa joka kerta, miettinyt tässä sen lopettamista kokonaan. Toi sitten on aiheuttanut sen että tajunnut että eipä on jälkeen paljoa elämää ole jäljellä.
Toisaalta ei edes vituta mutta semmoinen täysin väliinpitämätön olo eikä mikään kiinnosta juurikaan. Mielummin jään kotiin katsomaan leffoja, pelaamaan, musisoimaan kun lähden viettämään esimerkiksi iltaa jonnekin. Jotkut työpaikan joulu/kesä jne. juhlatkin tuntuvat täysin turhilta sosiaalisina pakkona ja nekin skippaan mielellään nykyään. Hyvät ystävätkin vituttavat jostakin syystä. Onko tämä sitten masennusta vai mitä? Tekisi mieli käydä ammattilaisen kanssa puhumassa asiasta ennenkuin asiat etenevät oikeaan masennukseen.
Ainakin osittain sama vika täällä. Viimeisin lääkäri jotain mainitsi että täytyisi tietää että millainen on ollut ennen, eli että mitä asiaa voisi korjata ja mikä asia vain on näin ja sille ei tavallaan mahda mitään? Niin ainakin itse tulkitsin sen lauseen.
Vakava työuupumun on "täysin" sama asia kuin masennus. Minusta samanlainen luonteenpiirre on "tarttunut" äidistä. Muutenkin geenit on osittain samat. Molemmilla näkö on aivan yhtä huono kummallakin. Molemmilla on migreeni ja muutenkin pääkipua. Molemmilla on ainakin osittain samat uniongelmat. Molemmat ovat eläneet koko elämänsä "pelossa". Eli ovat olleet lähes kokoajan "ahdistuneita". Mutta toisaalta eivät yhtään "masentuneita", eli ainakaan niin pahasti että ulospäin olisi huomannut mitään "sairautta".
Eilen telkkarissa sattui puhumaan joku pappi. En ole mikään uskovainen, mutta mielestäni ajatuksessa oli silti jotain järkeä. Eli on pelkoa. Mutta siinä vaiheessa kun pelko muuttuu vihaksi, niin tulee jo ainakin vähän ongelmaa. Itse vihasin jo 3 tai 4 luokalla englannin opettajaa niin paljon, että kun poljin polkupyörällä aamulla kouluun, niin toivoin oikein tosissani, että toivottavasti se ope kuolisi. No se ope oli sitten vahingossa ajanut stop merkin takaa rekan alle ja kuollut heti. Oli sellainen kiertävä ope.
Toinen oli sitten ehkä 1 tai 2 luokalla. Ei liity minuun mitenkään. Olin kaverin kanssa tukiopetuksessa äidinkielestä. Mulla muistaakseni meni n ja e kirjaimet ristiin. Siinä sitten istuttiin ja kaveri kusi housuun. Ei tohtinut sanoa tukiopettajalle, että sen pitää päästä vessaan. Ope sanoi sitten vaan että ei puhuta tästä asiasta mitään ja kaveri lähti sitten kesken päivän kotiin.
Psykologi kertoili että olin jo aiemmin oireillut migreenin kautta. Eli jos oli jotenkin liian "ahdistava" tilanne niin tuli migreeni. Esim valinnaisella kotitaloudella kun "kaveri" pätki selkään toisesta pöydästä. Lintsasin sitten kun en halunnut mennä tunnille ja vanha kääkkä ope ei välittänyt yhtään mitään. Toivoin että toivottavasti sille äijälle kävisi oikein huonosti. No kävikin sille lähes tosi huonosti kun oli autokolarissa. Kuski kaahasi liian kovaa. Tää kaveri lähes halvaantui päästä alaspäin, mutta onneksi onnistuttiin leikkaamaan kuntoon. Kuski on vieläkin pyörätuolissa.
Migreeniä tuli myös samanlaisen tyranni nais open kanssa joka piti ruotsia. Eli migreeni tuli ja en mennyt kokeisiin. Numeroksi tulikin 5. Ilmeisesti yhdistän tuon ongelman naisiin ja jos vielä on joku vanha tyranni kääkkä, niin pahempi. Samaa ongelmaa tuli vähän vanhan nais lääkärin kanssa, mutta onneksi se jäi eläkkeelle ja nyt on kokeneempi mies ja pääsin sen avustamana eläkkeelle (määräaikaiselle, 5kk tuli ja nyt täytyy kinuta lisää).
Englannista oli pientä ongelmaa yläasteella. Oli vaativa ope ja vähän hankaluuksia osata. Kokeet oli sitten vaikeat koska "muisti" meni jotenkin osittain lukkoon. Meni sitten kokeissa niin kauan itsellä, että en ehtinyt enää linja-autoon. Kävelin sitten tunnin kotiin, mutta seuraava linja-auto sitten jo ohittikin, eli en ollut miettinyt aivan loppuun asti
Vanhemmille tai kenellekkään en tietenkään tohtinut sanoa yhtään mitään. Mitä nekin olisi sanoneet? Eli elin suuressa pelossa koska en tohtinut avautua? Ilmeisesti molempien vanhempien aikaansaannosta, koska olin erittäin kiltti. Mutta sitten toisaalta ahdistuin. Itse vaan en tiennyt mitä ahdistus on, koska eihän sitä ollut koulussa opetettu? Olisiko syytä? Enkä myöskään tiennyt mitä on masennus? Se on loppuunpalaminen=masennus. Burn out, ei jaksa enää kunnolla? Voisin esittää masentunutta, se olisi hyvin helppoa, mutta minua ei erota mitenkään kenestäkään muusta henkilöstä. Lääkärin lausunnossakin lukee että kerroin avoimesti ja että ulkoisesti ei huomaa mitään eroa "kenenkään", tai jotain siihen suuntaan.
Ainut ero että en käytä alkoholia ollenkaan, enkä myöskään tupakkaa/nuuskaa/sähkötupakkaa. Alkoholia pystyn kyllä käyttämään ja siitä ei tule mitään "oireita".
Ahdistukseen saattaisi auttaa esim venlafaxin 75mg (testattu). Tuossa mitä isompi määrä, niin sitä epänormaalimpi olo tulee. Nukkumista saattaa auttaa vähän ketipinor 25 mg + mirtatsapin 7.5 mg. Kai niitä muitakin on mutta en tiedä niistä mitään. Uni on tärkeää, jos ei saa nukuttua kunnolla, niin pää leviää ihan täydellisesti. Aina omia uniongelmia ei huomaa ollenkaan. Myöskään masennusta ei pitäisi huomata itse. Voi pitää itseään täysin terveenä ja vika on jokaisessa muussa, mutta ei itsessä. Eli avautumisen perusteella olet kyllä masentunut. Esim vakuutusyhtiön mukaan masentunutkin kuuluu olla aivan normaalisti töissä. Eli riippuu masennuksen asteesta, että onko työkykyinen vai ei. Itse ilmeisesti en ole ollenkaan työkykyinen koska vakuutusyhtiön mielestäkin saan olla kotona. Meinasivat vain ehdottaa suljetulle osastolle menoa, koska oli pakko avautua. Yrittivät pakottaa takaisin töihin, vaikka olenkin aivan sairas
Sairaslomaa saa helposti 1 vuoden. Sen jälkeen "palkan" maksaa joko liitto tai eläkevakuuttaja. Täytyy vain olla todistus työpaikalta että heille ei masentuneita palkata! Eli kaikki ei ole vielä menetetty, vaikka sairastaminen onkin tehty suomessa mahdollisimman hankalaksi!
Niin mulla psykologi sanoi että mulla on kuulemma paniikkihäiriö. Lääke toki auttoi. Lisäksi lääke paranti näkökyvyn takaisin normaaliksi. En ollut huomannut näössä mitään vikaa, vaan syytin "tietenkin" muita. Lisäksi psykologi sanoi jotain että mulla on se auktroriteetti ongelma.
Niin monta paskaa auktroriteettia on tullut vastaan, että ihmekkös tuo että ongelmia/häiriöitä voi tulla. Niin ja lisäksi psykologi sanoi että ei saa mennä enää töihin. Se toki ihan sopii. Muisti oli täysin normaali. Oli testattu viimeksi 2 vuotta sitten ja silloin muisti oli aivan tosi huono. Eli ilmeisesti uni ja lääkkeet oli "parantaneet" tuon muistin normaaliksi. Matikka mulla oli yleensä 10 eli oli hyvin helppoa, numeroita vaan. Mutta kielet oli sitten vähän tuskaa. Toki isä valitti että telkkarissa piti olla aina äänet kokonaan pois, eli ei ihmekkään että ei kieltä oppinut telkkaristakaan yhtään.
Ne rastitettavat tehtävät kannattaa sitten vastata "rehellisesti". Jos valehtelee ja vastaa kaikkii ylipositiivisesti, niin masennusta ei osata diagnosoida ollenkaan. Niin kävi mulle ja olin sitten masentuneena vain töissä, koska olin "valehdellut" testeissä.
Mutta koska osasit noin hyvin avautua, kun vaan menet psykologille avautumaan. Mä sain eka 5 viikkoa lepolomaa. Mitä nopeammin menet, niin sitä parempi mahdollisuus että jotain korjaavaa toimintaa vielä pystyy tekemään.
Rastitehtävät on samaa tasoa kun armeijan pällitestit. Niissäkin testeissä jouduin kyllä uusintaan, koska rastitin summissa vaan, koska ei jaksanut testi kovin paljon kiinnostaa.
Lisäksi psykologi sanoi eka testeissä että nää on vastattu väärin, eli ei voi käyttää niitä yhtään mihinkään. Sanoi vaan että ei oo masennusta (paska psykologi). Toinen psykologi sitten testaili noin 2kk ja testit taisi kestää kerralla parisen tuntia. Lisäksi mitään rastitehtäviä ei ollut ollenkaan. Eli haastattelua ja muunlaisia tehtäviä ja kysymyksiä. Sellaista psykiatria en ole vielä koskaan tavannut. Eli lääkäri vain ja testit teki psykologi. Tuli taas avauduttua vahingossa liian pitkästi. Itse olen asunut kyllä kahdestaankin (noin 3.5 vuotta), mutta tässä kunnossa ei ole jaksamista kyllä yhtään mihinkään. Lisäksi ei yhtään kiinnosta, eli sen puoleen ei ole edes yhtään mitään paineita.
Niin joo, äitillä kuulemma pitäisi leikata kaulakylkiluu, ei ole vain tohtinut mennä leikkaukseen. Itse kuulin asiasta vasta nyt. Itse täytyy kinuta ainakin reumatestit lääkäriltä. Aika monimutkaisia juttuja ja vaikea selvittää että mistä ne asiat oikeasti johtuu. Lisäksi terveydenhoidossa yritetään säästää niin pirun paljon, eli vaikea päästä yhtään minnekään tutkimuksiin.
Ai niin. Lyricaa saisin myös apteekista. Se on myös hyvin tehokas, mutta on se sitten kallistakin. Vakuutusyhtiö yritti siis lääkitä max annoksella ja laitta töihin, mutta joku raja sentäs.
