Masennus

Viestiketju alueella 'Yleistä keskustelua' , aloittaja oestrus taurus, 23.10.2016.

  1. oestrus taurus

    oestrus taurus

    Viestejä:
    1 940
    Rekisteröitynyt:
    16.10.2016
    Kävi tuossa tupakalla käydessäni näin viikonlopun huurteisen aikana (johon tupakoinnin ja tupakoimattomuuden arkena olen nyt rajoittanut) visertelemässä punatulkku omiaan. Kaunis lintu, mutta niin perkeleen melankolinen lauluääni.

    Jos tämä tulkku on iloinen, olisi sen kuulija surullinen. Olisivatpa kummatkin hiljaa, totesin. Eikös niin? o_O

    Ei vaineskaan. Jos molemmat ovatkin hiljaa, täyttyisi maailma tukahdetuista "läheiseni kuoli", "ystävä petti", "olenko minä hullu", "masentaa ja ahdistaa", "rahat eivät riitä" jne...

    Nämä mukautuisivat sitten "hiljaisuuteen", asialinjan vaalimiseen. Tulos olisi lopulta "minä tapan itseni", "menen ja tapan x-määrän ihmisiä" ja "yli-impulsiivista agressiota"...

    Tai sitten sitä kuuluisaa "alisuoriutumista". Tietämys loppuu hiljaisuuden vaalimiseen. Ulosanti on sitten yhtä meditaatiota.

    Jos ei muuta, niin hiljaisuudessa elävä itsemurhamiete, joka sitten todellakin yllättää ympäristönsä postuumissaan.

    Ettei unohtaisi tämänkin palstan merkitys murosta, niin kuin sen avatessa tietää ennalta voivansa jo unohtaa hyvin alkanut päivä, on sillä merkityksensä mielen "vakauttavana tekijänä" puhujilleen.

    Tätä threadia olen vihannut ja rakastanut, samaan aikaa.
     
    Flying Hellfish ja anonyymi tykkäävät tästä.
  2. Aku79

    Aku79

    Viestejä:
    564
    Rekisteröitynyt:
    18.10.2016
    Suomessa todella moni kärsii D-vitamiinin puutoksesta, mikä on yhdistetty monissa tutkimuksissa masennukseen.
    Jos on masentunut niin kannattaa kokeilla D-vitamiinia, ei noi montaa euroa kaupassa maksa.
     
    halcyon tykkää tästä.
  3. kekkeruusi

    kekkeruusi

    Viestejä:
    4 191
    Rekisteröitynyt:
    02.11.2016
    Pieni avautuminen omasta tilanteestani: Vuosituhannen vaihteen jälkeen sairastuin vakavaan masennukseen ja se romautti elämäni täysin. Meni ihmissuhteet, meni opiskelut vituralleen, meni työmahdollisuudet ja jopa asunto alta. Tilalle tuli "itselääkintä" alkoholilla, henkinen tuska, ahdistuskohtaukset, meni elämänhallinta ja terveys vituralleen muutenkin. Toista kymmentä vuotta myöhemmin homma tuntui olevan viimeinkin ohi ja olen tässä yrittänyt päästä kiinni elämään, tehdä positiivisia elämänmuutoksia, hankkia uutta ammattia ja nyt: se vitun masennuspaska iski päälle takaisin. Kovaa ja voimalla, kuin olisi rekka ajanut päälle. Olihan siitä merkkejä ollut pitkin syksyä, mutta kun olen tässä saanut sen verran hyviä asioita elämässäni tapahtumaan viimeisen vuoden aikana, sitä vain yritin uskoa ettei tässä ole ongelmaa. Kunnes tällä viikolla se iski, kuin joku olisi napsauttanu kytkimen eri asentoon. Helvetillinen ahdistus, täysi lamaannus. Lääkäriltä jotain helvetin pameja, joita ilman olen täysin lukossa ja ensi viikolla olisi helvetin tärkeää että olisin töissä mutta on täysin selvää ettei se ole mahdollista. Ilman niitä vitun rauhoittavia en pysty toimimaan ja niiden kanssa olen käytännössä pilvessä. Pelottaa mihin kaikkeen tämä johtaa, varsinkin kun tämä on koettu jo kerran ja siitä on hyvin muistot tallella.

    Mikä vittu siinä on, ettei jotkut vain pysty elämään oman päänsä kanssa. Vitun elämä.

    /avautuminen
     
    Mawe tykkää tästä.
  4. oestrus taurus

    oestrus taurus

    Viestejä:
    1 940
    Rekisteröitynyt:
    16.10.2016
    Voi vain sanoa näin kokeneena että se on jonkinlaista ketjureaktiota. Ketjureaktiota yhdestä/parista vahvasta stressin/kammotuksen/muun paineen tuomasta. Tai se voi olla läjäpäin paineita jotka koostuvat miedompien tai keskivahvojen kokemasta tai odotuksesta.

    Ahdistaa sanaa käytetään liian lieviin tarkoituksiin yleisesti, että ahdistus on kokenut jonkinlaisen inflaation. Monesti tuntuu että ahdistaa sanaa käytetään kuvaamaan pelkkää stressiä ja täten bissikset/teiniukot (vielä viisikymppisenäkin) ja eukot keskustelupalstoilla tuntuvat kokevan ahdistuksen omin tuntein ja voivansa selittää muiden kokemaansa pois.

    Krapulassa muuten voi oikeastikkin ahdistaa ilman syytäkin. Tämä onkin mielenkiintoinen taas fyysisen poikkeamistilan kannalta, joka siten voi olla myös tekijänsä... Tuleepas niin paksua esitelmän aihesta että palataanpa siihen "ketjureaktio ärsykkeistä"

    Oletko miettinyt, onko masennuksen tekijällä jotain yhteistä ärsykettä josta kokonaisuus juontuu? Esimerkiksi tuo "itsensä pakottaminen onnistua" on sellainen jota ärsyke nimenomaan tuntuu rakastavan. Se ärsyke on hyvin sadistinen ja kiusaa täten "voittajaksi tahtovaa". Se tuntuu heittävän vettä lisää kiukaalle, kun nautinnonraja on jo ohittu. Se niin kuin kokoa kaikkia stressin tekijöitä paineeksi ja tekee istujasta kuin "sydänsairaan".

    Miten käytännössä suoraan tapahtuu (esim):

    Olin tänään varmaan kolmatta päivää ahdistunut syvästi. Vaikka minulla oli jonkinlainen aavistus siitä, mikä tämän taustalla on ja huomispäivänä se olisi ohi, olin levoton. Yrittäessäni raikastaa mieltäni raikkaalla pakkasilmalla, kiroilin välillä ääneen. Ääni ei ollut perkele, vaan "polttoaine". Sen huutaminen kiroilevaan sävyyn toi sellaisen tyydytyksen, kuin kirosanakin pudottaessa vaikkapa pellin varpaille.
    Sinä sivussa tuohon voimakkaampaan tilaan oli tullut lisäksi myös ylivoimistunut stressi tarpeesta käydä sukulaisilla tuosta seuraavana päivänä. Lisäksi aaton stressi ja kaikki toivat paineen, jonka jälkeen totesin ajassani, että onneksi joulu on kerran vuodessa ja kaikki me ajassa kuollaan. Sen jälkeen ei ole paineita mihinkään (ellei reinkarnaatio ole totta)
    Kun sain sitten sattumalta puheeksi tultua erään kanssa hoidettuani käydä parturissa (->sukulaisvierailua varten) muualla kuin venäjällä, koko helahoidon mörkö hävisi. Ei tarvinnutkaan lähteä huomenna rajalla. Raja jossa minulla aina iskee omituinen stressi, järjetön pelko että vatsani menee sekaisin ja lasken alle. Tämä ei ole yhtään parantunut yli sadan leiman jälkeen. On aina kuin etulinjaan menisi pahimpaan taistoon.

    Ärsyke oli tässä tapauksessa kylmään ilmaan ja byrokratiseen laitokseen (tulli, poliisi) juontanut stressi. Lisäksi nuukuuteen joka pakotti 30-litraa tankissa ja toisen varastossa jo omaavana lähteä halvemmanhintaluokan parturille, jotta voisi pitää lupaukset ja kehdata seuraavana käydä sukulaisissa jouluvierailulla. Siispä lupauksen kiinnittäminen pikaiseen aikamäärään uskaltautua hoidella yksi stressava muodollisuus (ts. tulliselvitys) johti ylenkasvaneeseen stressitilaan selvitä koko joulusta. Se mistä stressivatsa johtuu historiastaan, on toinen seikkansa mutta se oli syyllinen kaikkeen, sillä ongelman ratkeaminen hoiti kunnialla koko sen muutaman päivän muhineen... sanoisinko sitä jopa jo ahdistukseksi (sillä tiedän mitä on stressi ja jonkinlainen näiden välimuoto). Joulu saa sittenkin tulla omineen.

    Miten käytännössä epäsuoraan tapahtuu (esim):

    Ärsykkeet ovat jonkinlaisia koettujen aistimuksien muistitiloja. Varhaisinta aisti-muistotilaa sanotaan teoriassa synestesiaksi ja suurempi kokonaisuus on sitten varmaan se assosiaatio. Ärsykkeet voivat tulla siten myös epäsuorasti, kuten kävi itselleni jouluna 2014. Oli ensimmäinen joulu kun äitiä ei enää ollut ja samana kesän perään eräs peruskouluajan luokkatoveri oli tehnyt itsemurhan. Joulu oli pyhitetty kokonaisuudessaan kuolemalle ja tehttyihin tai tekemättömiin ajatuksiin. Tämä oli sitten kaiken infernaalisin vaihe, ja siinä häviää 5-100 koko "stressivatsan tuottama ahdistuksen ilmapiiri (jonka vuoksi muutoin kyseenalaistankin oliko tämä kyseinen minun mittapuulla vain jotain talvipäiväseisausta odottava keskisuuri-mielenmörkö)". Tämä selitty sillä että ärsykkeet tunkivatkin nyt kaivettuna suoraan menneisyydestä ja niitä "tod. liioteltiin".

    **********
    Yritä pohtia jotain, olisiko jollain ärsykkelläsi olemassa sinulla jonkinlainen vastaava "vuorovaikutus". Ärsykkeen voittaminen pelkästään "olemalla voimakas", on kyllä vähän sama kuin syövän etäispesäkkeen leikkamisesta kieltäytyminen vetoamalla taistelevansa voittoon. Jonkun sitä pitää ronkkia ja tuoda tietoisuuteen. Esim. stressivatsa (tai pikemminkin sen pelko) on aika saatanan kauan itseäänkin vaivannut, että jos haluaisi uskoa olevansa optimismin iloisessa harhoissa, se eläisi vielä huomiseen. Ja 100% valvottaisi koko tulevan yön. Valkoista leipää olikin jo varattu ja kahvi bannaassa huomenna.

    Joku siellä mielessäsi kaivertaa. Joulun stressi voi olla laukaiseva tekijä ahdistuksella, mutta kuten sanoit että merkkejä on jo pitkin syksyä esiintynyt... Yritä miettiä laajemmin, kuin tyytymmällä pelkkään "burnouttiin" tai "stressiähän se vain on". Kuten mainitsin jo, tuollaisia selityksiä se ärsyke tuntuu rakastavan.
     
    jm82 tykkää tästä.
  5. Algron28

    Algron28

    Viestejä:
    1 140
    Rekisteröitynyt:
    17.10.2016
    Itsekkin ole potenut pidemmän aikaa vähän sellaista ei-vain-jaksa meininkiä. Siis näin yleisesti ottaen tuntuu että elämästä on tullut sellaista jatkuvaa juoksemista jossa aina on sen pari askelta jäljessä. Tuntuu että mitään ei kerkeä tekemään ja sitten jos kerkeäisi niin ei vain yksinkertaisesti jaksa. Välillä on oikein pitänyt pohtia onko tässä koko hommassa mitään järkeä. Vaikka nykyään monesta tuutista toitotetaan kuinka meidän elämä nykyään on niin helppoa, no, onhan se siinä mielessä ettei tarvitse enää sentää kokoajan pellolla raataa että riittää talveksi ruokaa mutta monesti tuntuu että elämästä on tehty toisella lailla hirveän raskas systeemi. Olikohan elämä joskus 40-50 vuotta sitten yksinkertaisempaan?
     
  6. jm82

    jm82

    Viestejä:
    4 683
    Rekisteröitynyt:
    17.10.2016
    Luulisi että 40-50 vuotta sitten ei olisi ollut niin paljon lakipykäliä? Myös heikot kuoli pois ja vahvat jäi jäljelle. 1966 piti varmaan tehdä maatilan töitä että sai elukat hoidettua ja ruoan pöytään. 2016 taitaa taas olla yhtä tappelua turhien lakipykälien takia. Eli on tullut erilaiset ongelmat tilalle?


    Tuonne ylempään. Joskus tosiaan voi luulla että voi paremmin. Mutta sitten kun pitäisi vaikka palata töihin tai hakea opiskelemaan, niin iskeekin se helvetinmoiden ahdistus päälle että ei pysty. Eli kun jotain täytyisi tehdä, niin menee kytkin off asentoon ja ei vaan voi mitään. Silloin tuskin on kunnossa ja sitä juttua vaan ei parane yrittää nyt. Sitä ihme parantumista odotellessa. Itsellä ei ole mitään vaivaa, mutta ennen kyllä olen ollut terve. Nyt vaan sitten ei pysty tekemään oikeastaan yhtään mitään. Eli on fyysisesti aivan eläke ikäinen vaikka toisaalta fyysisesti on kumminkin aivan kunnossa. Eikä ole oikein keksinyt lääkettä. Eli lomailu ehkä on paras lääke. Olla tekemättä yhtään mitään.
     
  7. Randomizer

    Randomizer

    Viestejä:
    402
    Rekisteröitynyt:
    29.10.2016
    Avaudutaampa hieman: En ole varma onko tämä masennusta tai mitä mutta ei oikein kiinnosta enää yhtään mikään. Kaikenlainen sosiaalinen elämä työelämän ulkopuolella tuntuu vastenmieliseltä ja aiheuttaa suunnatonta ahdistusta ja stressiä. Esimerkiksi tammikuussa pitäisi lähteä ystäväporukalla mökille ja sekin tuntuu täysin vastenmieliseltä idealta juuri nyt ja tekisi mieli "keksiä" joku tekosyy etten lähde koska rehellinen vastaus saattaisi loukata ystäviäni. En halua nähdä ketään vaikka ihmiset kyselevät viettämään aikaa yhdessä. Olen ollut nyt tipattomalla 6 viikkoa kun viina ei anna enää kiksejä ja krapulat lähenee kuolemaa joka kerta, miettinyt tässä sen lopettamista kokonaan. Toi sitten on aiheuttanut sen että tajunnut että eipä on jälkeen paljoa elämää ole jäljellä.

    Toisaalta ei edes vituta mutta semmoinen täysin väliinpitämätön olo eikä mikään kiinnosta juurikaan. Mielummin jään kotiin katsomaan leffoja, pelaamaan, musisoimaan kun lähden viettämään esimerkiksi iltaa jonnekin. Jotkut työpaikan joulu/kesä jne. juhlatkin tuntuvat täysin turhilta sosiaalisina pakkona ja nekin skippaan mielellään nykyään. Hyvät ystävätkin vituttavat jostakin syystä. Onko tämä sitten masennusta vai mitä? Tekisi mieli käydä ammattilaisen kanssa puhumassa asiasta ennenkuin asiat etenevät oikeaan masennukseen.
     
  8. Nurffe

    Nurffe

    Viestejä:
    260
    Rekisteröitynyt:
    17.10.2016
    Sama vika, tosin sanon kyllä suoraan tutuilleni ettei kiinnosta lähteä johonkin jos ei kiinnosta ja suurimmaksi osaksi ei nappaile. Lähipiiri myös ihan hyvin tietää mielenkiintoni kaikenmaailman kissanristiäisiä kohtaan. Kahden työn tekeminen taas aiheuttaa sen ettei oikeastaan ihan hirveästi kerkeäkään "sosialisoitumaan" vapaa-ajalla. Duunissakin päivät ovat välillä sen verta raskaita sosiaalisen kanssakäymisen puolesta että.. Sitten on vielä aika efforttia lähteä illalla tunniksi tai pariksi johonkin tuttuja morjestamaan josta matkoihin menee puolet ja aika kuitenkin nipistetään yöunista. Mutta oravanpyöräähän tämä vain on?

    Ryyppäämiset olen myös jättänyt jo vuosia sitten pois. Joskus harvoin saatan lähteä parin kaverin kanssa "muutamalle" oluelle paskaa jauhamaan, mutta kuten aiemmin todettu niin seuraava päivä on aika koomailua ihan jo ylimääräisen valvomisen johdosta puhumattakaan jos niitä tuoppeja menee vähä enempi
     
  9. kekkeruusi

    kekkeruusi

    Viestejä:
    4 191
    Rekisteröitynyt:
    02.11.2016
    Sanoisin, että soita lääkärille aika ja mene puhumaan. Juuri siksi, ettei asiat pahene. Et siinä mitään häviä. Mutta jos et mene ja se todellinen masennus alkaa, niin sitten se voi johtaa ikäviin asioihin. Sitä voi huomata joku päivä olevansa siellä montun pohjalla ja niitä läheisiä ei ole enää ympärillä joihin tukeutua, kun on ne jo kerinnyt elämästään pois ajamaan. Ja siellä montun pohjalla voi sitten huomata, että se masennus on vetänyt muutenkin elämän vessanpöntöstä alas. Mitä syvemmälle sinne monttuun itsensä päästää, sen vittumaisemmaksi elämä menee ja sen vaikeampaa sieltä on ylös päästä. Itse olen tämän kokenut ja siinä paskassa meni ystävät, läheiset, työ sekä asuntokin. Ja siihen montusta pois kiipeämiseen meni vuosia. Ja se viina voi hetkellisesti helpottaa, mutta todellisuudessa se vain työtää syvemmälle siihen monttuun.

    Että hae apua jo nyt, jos tuolta tuntuu.
     
    Rebel, Pekste ja Stud tykkäävät tästä.
  10. Stud

    Stud

    Viestejä:
    131
    Rekisteröitynyt:
    18.10.2016
    Randomizer, ei tuo ole mitään "masennuksen alkua" tms. vaan olet aivan selkeästi masentunut. Suosittelen samaa kuin kekkeruusi, soitto yleislääkärin vastaanotolle. Moni tuttu on käynyt tuon prosessin läpi: sanot lääkärille epäileväsi olevasi masentunut -> saat lapun täytettäväksi -> masennusdiagnoosi ja lääkkeet. Koko homma on hoidettu 15 min sisään. Joillekin nuo lääkkeet eivät toimi, mutta suurimmalle osalle toimii. On kokeilemisen arvoinen asia, ainakin itse vastaavassa tilanteessa varmasti kokeilisin.
     
  11. Ryydike

    Ryydike BANNATTU BANNED

    Viestejä:
    981
    Rekisteröitynyt:
    04.11.2016
    Hanki saikkua myös, lääkkeet eivät auta.
     
  12. kekkeruusi

    kekkeruusi

    Viestejä:
    4 191
    Rekisteröitynyt:
    02.11.2016
    Lääkkeiden ohella kannattaisi kysyä josko voisi päästä puhumaan jonkun kanssa. Vaikka kuinka tuntisi, ettei halua olla sosiaalinen ja puhua ihmisille. Pelkät lääkkeet voivat auttaa, mutta niidenkin kohdalla se ensimmäinen ei välttämättä toimi ja ne alkavat vaikuttamaan vasta viikkojen päästä. Ja ne lääkkeet eivät ole "onnellisuuspillereitä", niillä vain pääsee masennuksesta ns. normaalitilaan.

    Olennaista on ottaa se ensimmäinen askel ja pyytää apua. Ajoissa.
     
  13. Stud

    Stud

    Viestejä:
    131
    Rekisteröitynyt:
    18.10.2016
    Eivät toki mitään onnellisuuspillereitä ole, ne vain saattavat käynnistää positiivisen kehityksen. Kun ei sosiaaliset tilanteet enää niin ahdista -> niihin hankkiutuu helpommin -> lisää positiivisia kokemuksia elämään -> masennus häviää. Toki tuonne psykologillekin voi varata ajan, ja sinne lääkärikin myöhemmin ohjaa, mikäli lääkkeet eivät toivottua vaikutusta saa aikaan. Ihmisillä tuntuu vain olevan suht korkea kynnys itsenäisesti ohjautua psykologille.
     
    Mawe tykkää tästä.
  14. oestrus taurus

    oestrus taurus

    Viestejä:
    1 940
    Rekisteröitynyt:
    16.10.2016
    Onko muuten viinalla ollut merkittävä osuus ystävyydessä? Eli onko paljastumassa sittenkin niin, että ainakin osa siitä sosiaalisesta elämästä onkin ollut juoppokavereita? Jos näin on, niin silloinhan kyseessä ei ole masennus, mutta sosiaalinen elämän puute voi monilla (ajoittain lähes kaikilla, paitsi syvemmillä erakoilla) aiheuttaa masentavaa tilaa, ahdistusta tai jopa masennusta.

    Viihdytkö niiden elokuvien, pelien, musiikin ym. kanssa? Koetko esim toisinaan "herätyksiä", "miksen minä voisi olla kuin muutkin?". On nimittäin ensinnäkin erotettava "omaa rauhaa ja maailmaa luontaisesti vaaliva persoona" yleismallillisesta "laumaseurallisesta ihmisestä". Jos olet ollut jälkimmäinen aiemmin, mutta muuttunut sen jälkeen tähän nykyisyyteen jonkun tragedian (ero, läheisen kuolema, sairaus jne.) sitten voimme pitää mahdollisena masennusta.

    Tämä siten, että paljon kuvaamassasi on minua, joka on ollut aina. Muistan käyneeni peruskoulu-opistoaikana yhden kerran parhaan ystäväni luona vapaa aikanani nelosella, toisen kerran erään luokkalaisen syntymäpäivillä kutosella ja that s it. Joillekin sellainen nyt vaan on luonnollista ja itse tarvitsen niihin merkityksen (Työ, juhla, tai joku ajalla sovittavissa oleva tapaaminen).

    Mieti näitäkin asioita. Hyvä psykologi ei mielestäni ainakaan lääkitse ketään zombie tai opettele näyttelemää yhteishyvän nimessä teatteria. Ja henkilön kanssa, joka vuosi sitten lopetti mielialalääkkeet totesi ettei tuntenut mitään positiivista eikä negatiivistä, vaan pelkkää olematonta. Melkeinpä sanoisin, harkitse ystävyyden punnitsemista ja kerro hänelle suoraan ongelmastasi. Jos hän on ystäväsi, hän ehkä saa keskustelulla avattua "korkin" mahdollisesta masennusesta kuin maksullinen psykologi. Muunlaiset ystävät pitäisin vain kavereina. Anna hänen valita, onko hän ystäväsi vai vain kaveri tai kohta pelkkä tuttu.

    Ensireaktio voi olla tyhjentävä hänellä, mutta aidolla ystävällä on huoli ja myöhemmin halu auttaa. Se halu ei säästä unohtamalla. Jos hän unohtaa, hän ei ollut ystäväsi. Itse ainakin yritän saada kaikki rohkaisemaan mahdollisesti "kytevän korkin" avaamiseen. Se on varmaan tosin jo huomattu.
     
  15. Randomizer

    Randomizer

    Viestejä:
    402
    Rekisteröitynyt:
    29.10.2016
    Viinalla on ainakin minun puoleltani ollut aika merkittävä osuus ystävyydessä, suurinosa heistä ovat jo perheellisiä joten usein ne näkemiset liittyy luonnollisesti johonki yhteiseen illanistujaisiin jossa viinaa juodaan. Toki on muutama ystävä joiden kanssa tulee joskus hengattua myös selvinpäin. Monesti näen ongelmana sen että en pidä sosiaalisesta kanssakäymisestä juurikaan mutta ihmismieli taitaa jokseenkin olla riippuvainen sosiaalisesta kanssakäymisestä ja tämä aiheuttanee masennuksen oireita. Näin olen sen järkeillyt. En esimerkiksi ole kotoa lähtöni jälkeen asunut ikinä kenenkään muun kanssa ja semmoinen ajatus tuntuukin lähes mahdottomalta, yksinäisyys siis on ollut lähes koko elämäni ajan vierelläni ja sen olenkin hyväksynyt ja pystyn elämään sen kanssa.

    Viihdyn kyllä, eteenkin musiikki ja säveltäminen on erittäin hyvä väline ulkoistaa ahdistusta ja yksinäisyyttä, ja siihen liittyy myös sosiaalinen aspekti sillä teen sitä yleensä ystäväni kanssa. "Herätyksiä" miettii kyllä joskus, että miksei minullakin voisi olla esimerkiksi perhettä, lapsia, farmarivolvoa jne. Toisaalta miettii myös että voisin asua jossakin suuressa kaupungissa ja elää boheemia elämää yms. yms. (joka todellisuudessa olisi minun persoonallani mahdotonta).

    Olen ollut jokseenkin aina ns. "feikki" sosiaalisissa tilanteissa, eli ilmenen hyvinkin sosiaalisena pienissä porukoissa mutta todellisuudessa tunnen lähes aina ahdistusta. Olen esimerkiksi hyvin taitava työhaastattelu jne. tilanteissa. Todellisuudessa olen niin introvertti kuin olla ja voi. Usein tuntuu ettei kukaan maailmassa voi ymmärtää minua.

    Olen kyllä käynytkin psykologin puheilla aikaisemmin sillä kärsin unettomuudesta ja keskivaikeasta ahdistuneisuushäiriöstä, ja tämä nykyinen tilanne olleekin jatkoa noille oireille, näin uskoisin. Muutaman ystävän kanssa olen kyllä puhunutkin näistä asioista ja hekin kyllä ymmärtävät ja tsemppaavat, joten siitäkään ei voi heitä moittia. Olen epäillyt myös että saatan kärsiä myös estyneestä persoonallisuushäiriöstä sillä oirekuvaus on melkeenpä yksiyhteen kokemuksieni ja ominaisuuksieni kanssa.

    Kiitos hyvistä vastauksista. Suurin "huolenaihe" on siis nyt se että kiinnostus sosiaaliseen elämään on alkanut kuihtua olemattomaksi ja tunteettomuuskin vaivata, joka kai on aika selvä merkki masennuksesta.
     
  16. jm82

    jm82

    Viestejä:
    4 683
    Rekisteröitynyt:
    17.10.2016
    Ainakin osittain sama vika täällä. Viimeisin lääkäri jotain mainitsi että täytyisi tietää että millainen on ollut ennen, eli että mitä asiaa voisi korjata ja mikä asia vain on näin ja sille ei tavallaan mahda mitään? Niin ainakin itse tulkitsin sen lauseen.

    Vakava työuupumun on "täysin" sama asia kuin masennus. Minusta samanlainen luonteenpiirre on "tarttunut" äidistä. Muutenkin geenit on osittain samat. Molemmilla näkö on aivan yhtä huono kummallakin. Molemmilla on migreeni ja muutenkin pääkipua. Molemmilla on ainakin osittain samat uniongelmat. Molemmat ovat eläneet koko elämänsä "pelossa". Eli ovat olleet lähes kokoajan "ahdistuneita". Mutta toisaalta eivät yhtään "masentuneita", eli ainakaan niin pahasti että ulospäin olisi huomannut mitään "sairautta".

    Eilen telkkarissa sattui puhumaan joku pappi. En ole mikään uskovainen, mutta mielestäni ajatuksessa oli silti jotain järkeä. Eli on pelkoa. Mutta siinä vaiheessa kun pelko muuttuu vihaksi, niin tulee jo ainakin vähän ongelmaa. Itse vihasin jo 3 tai 4 luokalla englannin opettajaa niin paljon, että kun poljin polkupyörällä aamulla kouluun, niin toivoin oikein tosissani, että toivottavasti se ope kuolisi. No se ope oli sitten vahingossa ajanut stop merkin takaa rekan alle ja kuollut heti. Oli sellainen kiertävä ope.

    Toinen oli sitten ehkä 1 tai 2 luokalla. Ei liity minuun mitenkään. Olin kaverin kanssa tukiopetuksessa äidinkielestä. Mulla muistaakseni meni n ja e kirjaimet ristiin. Siinä sitten istuttiin ja kaveri kusi housuun. Ei tohtinut sanoa tukiopettajalle, että sen pitää päästä vessaan. Ope sanoi sitten vaan että ei puhuta tästä asiasta mitään ja kaveri lähti sitten kesken päivän kotiin.

    Psykologi kertoili että olin jo aiemmin oireillut migreenin kautta. Eli jos oli jotenkin liian "ahdistava" tilanne niin tuli migreeni. Esim valinnaisella kotitaloudella kun "kaveri" pätki selkään toisesta pöydästä. Lintsasin sitten kun en halunnut mennä tunnille ja vanha kääkkä ope ei välittänyt yhtään mitään. Toivoin että toivottavasti sille äijälle kävisi oikein huonosti. No kävikin sille lähes tosi huonosti kun oli autokolarissa. Kuski kaahasi liian kovaa. Tää kaveri lähes halvaantui päästä alaspäin, mutta onneksi onnistuttiin leikkaamaan kuntoon. Kuski on vieläkin pyörätuolissa.

    Migreeniä tuli myös samanlaisen tyranni nais open kanssa joka piti ruotsia. Eli migreeni tuli ja en mennyt kokeisiin. Numeroksi tulikin 5. Ilmeisesti yhdistän tuon ongelman naisiin ja jos vielä on joku vanha tyranni kääkkä, niin pahempi. Samaa ongelmaa tuli vähän vanhan nais lääkärin kanssa, mutta onneksi se jäi eläkkeelle ja nyt on kokeneempi mies ja pääsin sen avustamana eläkkeelle (määräaikaiselle, 5kk tuli ja nyt täytyy kinuta lisää).

    Englannista oli pientä ongelmaa yläasteella. Oli vaativa ope ja vähän hankaluuksia osata. Kokeet oli sitten vaikeat koska "muisti" meni jotenkin osittain lukkoon. Meni sitten kokeissa niin kauan itsellä, että en ehtinyt enää linja-autoon. Kävelin sitten tunnin kotiin, mutta seuraava linja-auto sitten jo ohittikin, eli en ollut miettinyt aivan loppuun asti :) Vanhemmille tai kenellekkään en tietenkään tohtinut sanoa yhtään mitään. Mitä nekin olisi sanoneet? Eli elin suuressa pelossa koska en tohtinut avautua? Ilmeisesti molempien vanhempien aikaansaannosta, koska olin erittäin kiltti. Mutta sitten toisaalta ahdistuin. Itse vaan en tiennyt mitä ahdistus on, koska eihän sitä ollut koulussa opetettu? Olisiko syytä? Enkä myöskään tiennyt mitä on masennus? Se on loppuunpalaminen=masennus. Burn out, ei jaksa enää kunnolla? Voisin esittää masentunutta, se olisi hyvin helppoa, mutta minua ei erota mitenkään kenestäkään muusta henkilöstä. Lääkärin lausunnossakin lukee että kerroin avoimesti ja että ulkoisesti ei huomaa mitään eroa "kenenkään", tai jotain siihen suuntaan.

    Ainut ero että en käytä alkoholia ollenkaan, enkä myöskään tupakkaa/nuuskaa/sähkötupakkaa. Alkoholia pystyn kyllä käyttämään ja siitä ei tule mitään "oireita".

    Ahdistukseen saattaisi auttaa esim venlafaxin 75mg (testattu). Tuossa mitä isompi määrä, niin sitä epänormaalimpi olo tulee. Nukkumista saattaa auttaa vähän ketipinor 25 mg + mirtatsapin 7.5 mg. Kai niitä muitakin on mutta en tiedä niistä mitään. Uni on tärkeää, jos ei saa nukuttua kunnolla, niin pää leviää ihan täydellisesti. Aina omia uniongelmia ei huomaa ollenkaan. Myöskään masennusta ei pitäisi huomata itse. Voi pitää itseään täysin terveenä ja vika on jokaisessa muussa, mutta ei itsessä. Eli avautumisen perusteella olet kyllä masentunut. Esim vakuutusyhtiön mukaan masentunutkin kuuluu olla aivan normaalisti töissä. Eli riippuu masennuksen asteesta, että onko työkykyinen vai ei. Itse ilmeisesti en ole ollenkaan työkykyinen koska vakuutusyhtiön mielestäkin saan olla kotona. Meinasivat vain ehdottaa suljetulle osastolle menoa, koska oli pakko avautua. Yrittivät pakottaa takaisin töihin, vaikka olenkin aivan sairas :D Sairaslomaa saa helposti 1 vuoden. Sen jälkeen "palkan" maksaa joko liitto tai eläkevakuuttaja. Täytyy vain olla todistus työpaikalta että heille ei masentuneita palkata! Eli kaikki ei ole vielä menetetty, vaikka sairastaminen onkin tehty suomessa mahdollisimman hankalaksi!
    Niin mulla psykologi sanoi että mulla on kuulemma paniikkihäiriö. Lääke toki auttoi. Lisäksi lääke paranti näkökyvyn takaisin normaaliksi. En ollut huomannut näössä mitään vikaa, vaan syytin "tietenkin" muita. Lisäksi psykologi sanoi jotain että mulla on se auktroriteetti ongelma.
    Niin monta paskaa auktroriteettia on tullut vastaan, että ihmekkös tuo että ongelmia/häiriöitä voi tulla. Niin ja lisäksi psykologi sanoi että ei saa mennä enää töihin. Se toki ihan sopii. Muisti oli täysin normaali. Oli testattu viimeksi 2 vuotta sitten ja silloin muisti oli aivan tosi huono. Eli ilmeisesti uni ja lääkkeet oli "parantaneet" tuon muistin normaaliksi. Matikka mulla oli yleensä 10 eli oli hyvin helppoa, numeroita vaan. Mutta kielet oli sitten vähän tuskaa. Toki isä valitti että telkkarissa piti olla aina äänet kokonaan pois, eli ei ihmekkään että ei kieltä oppinut telkkaristakaan yhtään.

    Ne rastitettavat tehtävät kannattaa sitten vastata "rehellisesti". Jos valehtelee ja vastaa kaikkii ylipositiivisesti, niin masennusta ei osata diagnosoida ollenkaan. Niin kävi mulle ja olin sitten masentuneena vain töissä, koska olin "valehdellut" testeissä.
    Mutta koska osasit noin hyvin avautua, kun vaan menet psykologille avautumaan. Mä sain eka 5 viikkoa lepolomaa. Mitä nopeammin menet, niin sitä parempi mahdollisuus että jotain korjaavaa toimintaa vielä pystyy tekemään.

    Rastitehtävät on samaa tasoa kun armeijan pällitestit. Niissäkin testeissä jouduin kyllä uusintaan, koska rastitin summissa vaan, koska ei jaksanut testi kovin paljon kiinnostaa.
    Lisäksi psykologi sanoi eka testeissä että nää on vastattu väärin, eli ei voi käyttää niitä yhtään mihinkään. Sanoi vaan että ei oo masennusta (paska psykologi). Toinen psykologi sitten testaili noin 2kk ja testit taisi kestää kerralla parisen tuntia. Lisäksi mitään rastitehtäviä ei ollut ollenkaan. Eli haastattelua ja muunlaisia tehtäviä ja kysymyksiä. Sellaista psykiatria en ole vielä koskaan tavannut. Eli lääkäri vain ja testit teki psykologi. Tuli taas avauduttua vahingossa liian pitkästi. Itse olen asunut kyllä kahdestaankin (noin 3.5 vuotta), mutta tässä kunnossa ei ole jaksamista kyllä yhtään mihinkään. Lisäksi ei yhtään kiinnosta, eli sen puoleen ei ole edes yhtään mitään paineita.
    Niin joo, äitillä kuulemma pitäisi leikata kaulakylkiluu, ei ole vain tohtinut mennä leikkaukseen. Itse kuulin asiasta vasta nyt. Itse täytyy kinuta ainakin reumatestit lääkäriltä. Aika monimutkaisia juttuja ja vaikea selvittää että mistä ne asiat oikeasti johtuu. Lisäksi terveydenhoidossa yritetään säästää niin pirun paljon, eli vaikea päästä yhtään minnekään tutkimuksiin.
    Ai niin. Lyricaa saisin myös apteekista. Se on myös hyvin tehokas, mutta on se sitten kallistakin. Vakuutusyhtiö yritti siis lääkitä max annoksella ja laitta töihin, mutta joku raja sentäs.
     
    Viimeksi muokattu: 31.12.2016
    oestrus taurus tykkää tästä.
  17. oestrus taurus

    oestrus taurus

    Viestejä:
    1 940
    Rekisteröitynyt:
    16.10.2016
    Hyvä että olet päässyt ohittamaan tämän ja kertomaan tämän sisällön. Muistinkin tapauksesi tämän kautta. Vaikka "tietoisuus tiedostaa" ettei tuntemuksessaan olisi mitään järkeä, sen järjellä kieltäminen aiheuttaa sen että siitä tulee vielä vaikeampi ongelma ratkaista. Näin minä ainakin ymmärsin sen Freudin narsismi-teorian (narsismi=itserakkaus) että sulaudumme vain yhteiseen muottiin ja sen kustannuksella emme uskalla ulosantaa omiamme. Sehän kuulostaisi häritsevältä, hullulta, jne...

    Eikös helpottanutkin helvetisti kun johonkin sait purettua tuon tunteen, jota koitit "käsittämättömänä" itseltäsikin peittää? Koska näitä ketjureaktioita ei opeteta koulussa, ei niiden yhtäläisyyksiä osata tai monesti pikemminkin uskalleta tunnustaa. Se olisi aivan järjetöntä, ja veisi varmaan "hullujen huoneelle"... Mutta avain on juurin niissä peloissa (edit:tunnustamisessa ja ulosannissa).
     
    Viimeksi muokattu: 31.12.2016
  18. Randomizer

    Randomizer

    Viestejä:
    402
    Rekisteröitynyt:
    29.10.2016
    Nämä kirjoittamasi kokemukset osuvat itseeni aika hyvin. Minullakin on näitä järjettömiä pelkoja ja irrationaalisia ahdistustiloja turhan moniin asioihin, esimerkiksi: autolla ajaminen(en ole pystynyt ajamaan vuosiin) tai edes kyydissä oleminen, ukkospelko, julkiset käymälät ja ns. ujovirtsa, jne. jne. Pelkään ja ahdistun hyvin monesta ns. täysin normaalista asiasta. Uskon että tämä käyttäytyminen on tullut äitiltäni joka oli lapsuudessani yleensä hyvin hätäinen ja lietsoi turhaa pelkoa, sekä oli ylihuolehtiva (valitettavasti tätänykyä enemmän ja vähemmän viinan vienyt). Näistä em. asioista olen puhunutkin aikaisemmin psykologin kanssa ja nämä kaikki liittyvät ahdistuneisuushäiriöön ja ovat myös yksi iso syy miksi olen niin passiivinen. Uutena on vain tullut tuo väliinpitämättömyys ja kiinnostuksen lakkaaminen.

    Mainitsit työuupumisen mutta olen mielestäni töissä yleensä aika rento enkä ressaa siitä juurikaan koska mielestäni minulla ei ole penniäkään kiinni tekeekö firma kovaa tulosta vai ei (iso kansainvälinen yhtiö). Teen kyllä työni hyvin ja pidänkin siitä mutta kuitenkin. Paitsi mahdolliset työkomennukset ulkomaille pelottavat jo siinä mielessä että esim. autolla ajaminen voi olla pakollista niissä tapauksissa, se voisi olla jo tekemätön paikka.
     
  19. oestrus taurus

    oestrus taurus

    Viestejä:
    1 940
    Rekisteröitynyt:
    16.10.2016
    Koska olen nyt laiskana, niin lainaanpa oleellisimmat menneestä murosta. Nämä olivat juurikin niitä "johdannaisia" mielen mentaliteettia.

    [ Vain rekisteröityneet käyttäjät näkevät Spoiler-tagin sisällön. Rekisteröidy foorumille... ]

    [ Vain rekisteröityneet käyttäjät näkevät Spoiler-tagin sisällön. Rekisteröidy foorumille... ]

    [ Vain rekisteröityneet käyttäjät näkevät Spoiler-tagin sisällön. Rekisteröidy foorumille... ]

    Kaveri, jolle vastasin meni viestihistorian mukaan näemmä sitten ichibanniin jonkun turhanpäiväisen USA:n presidentin keskustelun vuoksi (joka siellä on näemmä vielä päivän ykkösteema). Mielellään noita laajennan ja vastaan, kunhan vain selviän huomisesta.

    Pohjana oli siis: sosiaalista puutetta ammentava esseenkirjoitus. Pohtiva essee miettii (mielikuvitus)lukijaansa sekä hänen potenttiaalisia kysymyksiään, ja saa vapaan liikkumaatilan purkaa kaiken. Myöskin naurettavan ja huomata myöhemmin että "Hei, en olekkaan yksin nykyisten tai menneiden ongelmieni kanssa". Mikäli tämä ongelma on mennyttä, ammentaa se kokemuksen pohjan joka pitäisi vain kirjoittaa yleisloogiseksi sävyksi (hyväksy itsesi, niin hyväksyt muut). Mikäli jokun on kuin minä, hän ei tälläisia oppia perusta, kunnes jokun kertoo hänelle "rakenteellisen pohjan". Vaikeita ja vaativiakin ihmisiä on, mutta se siitä.
     
  20. jm82

    jm82

    Viestejä:
    4 683
    Rekisteröitynyt:
    17.10.2016
    Tuossa jo jotain aloin kirjoittamaan, mutta meni niin ohi aiheen että aloittaisi vaikka alusta. Mulla oli työpaikalla työpisteen siirto. Ilmeisesti vaarallisesta työstä vähemmän vaaralliseen työhön. Mutta kun sain ylemmän pomon kiinni, niin oli mulla kieltoja päällä, eli en periaatteessa saanut käyttää nosturia tai trukkia. Tuntui että olin seurannassa ja sitten meni työintokin aivan totaalisesti. Sen minusta koki aika selvästi, kumminkin 14 vuotta hommaillut. Eli ei ollut enää mitään pienintäkään kiinnostusta, tai muutenkaan mitään väliä mistään. Toki pakko oli tehdä ohjeiden mukaan ja oikein, mutta ei tuntunut enää hyvältä ollenkaan. Lisäksi huomasi että joka paikka (eri paikat vaihtelevast) oli vähän väliä kipeä. Oli esim oikean käden joku revähdys ja samalla otti rinnasta kipeää. Sitäkään ei ollut yhtään koskaan aikaisemmin tapahtunut.

    Itselläkin töissä jotkut muut oli ne "hikipingot", mutta eihän nekään niitä raskaimpia edes jaksaneet tehdä. Itsellä tapana tehdä jotain että saisi 8 tuntia kulumaan. Toki siellä muuttui ne säännöt ja sitten ei ollutkaan enää niin "kivaa". Lisäksi tosiaan pakkosiirto. Ilmeisesti olettivat että siirto olisi minulle muka OK, ja hyväksyisin sen mukisematta? Se kumminkaan todellakaan ei käy. Itsellä työt tuli vapaa-aikaan, vaikka ei ollut mitään syytä. Sitten ongelma vain kasvoi ja paisui kasvamistaan.

    Kumma kyllä mulla ei ole noista sun mainitsemista ahdistus jutusta yhtäkään. Mutta esim ilman sitä venlafaxin ahdistuslääkettä joku vittuilisi oikein pahasti, niin tulisi se paniikkihäiriön paniikkikohtaus. Eli oikeastaan häiriö menee joko ohi (liian vähän vittuiltu) tai sitten joudun lähteä vetämään. Kolmas vaihtoehto voisi olla hyökkääminen, eli oikein kunnon nyrkkitappelu. Ilmeisesti menee vähän samoin kuin esim koiralla. Voi joko hyökätä (puolustautua), lähteä pois (juosta henkensä edestä karkuun) tai lamaantua? Eli jäädä vain paikalleen (imeä paska sisäänsä?). Häiriössä tuo vain tapahtuu normaalia herkemmin. Mutta mulla tuossa paniikkihäiriössä ajattelee myös todella paljon vihaa, eli tekee mieli lähes tappaa. Siitä taas seuraa ongelma koska olen kumminkin kiltti, en voisi tai pystyisi tai haluaisi tappaa edes kalaa. Papalla taas mahtoi mennä sitten erilailla, koska hän oli kovin väkivaltainen ja pahoinpiteli. Kuulemma vain, mitä itse kävin katsomassa, niin oli kovin kiva ja hauska. En ole myöskään päissään väkivaltainen tai riidan hakuinen.

    Veljeä kyllä kiusasin ja ala-asteella ehkä suutuksissaan paria yhden kerran. Ja hämärästi muistan että äitiä olisin kerran lyönyt. Mutta periaatteessa joku klikki että en pysty purkamaan pahaa oloa mitenkään pois.

    Säikähtäminen mulla on tullut. Sitä ei ole koskaan ennen ollut. Ainakin jossain vaiheessa säikähdin niin paljon että sydän lähes hyppäsi ulos. Sellainen jotenkin ikävä tunne jos säikähtää oikein kauhean pahasti ja siis sellaisesta syystä joka ei ole koskaan ennen noin säikäyttänyt. Ilmeisesti koiralla vastaava pelko, jos koputan seinään, niin se rupeaa haukkumaan ja kuvittelee että joku tulee ja pitää vartioida (hyökätä vihollisen kimppuun). Mutta se koira ei pelkää ukkosta tai raketteja, eli kovat äänet on sellaisia joihin se ei korviansa edes lotkauta, ei siis ole paukkuherkkä.
     
  21. peq

    peq

    Viestejä:
    51
    Rekisteröitynyt:
    05.11.2016
    Kerronpas oman tarinani tänne, kun olen omasta mielestäni parempi ilmaisemaan itseäni kirjoittamalla kuin suullisesti.

    Aloitin tupakoinnin yläasteella. Pituuskasvuni pysähtyi kasiluokalla ja se oli kova kolaus. En toki ole täysin varma aiheuttiko tupakointi kasvuni pysähtymisen, mutta joka tapauksessa kaverini kasvoivat ohi ja kun itse olin aiemmin tottunut olemaan pisimpien joukossa, se vaikutti itsetuntooni. Siitä lähti kaikki liikkeelle. Yläaste kuitenkin meni ihan hyvin. Sain hyviä arvosanoja ja nautin siitä että olin koko ajan äänessä luokassa ja hauskuutin luokkatovereitani. Usein vähän liiankin kanssa.

    Ammattikoulussa aloin jo lievästi oireilemaan. En saanut oikeastaan ollenkaan uusia kavereita, vaan eristäydyin, mutta vain lievästi jos näin voi sanoa. Ammattiryhmässä pelastukseni oli yläasteajoilta tuttu kaveri, kaksoistutkintoryhmässä puolestaan ryhmän pienuus ja siitä seurannut "väistämätön kaveruus" auttoivat selviytymään.

    Kävin koulut loppuun, sain lakin ja elektroniikka-asentajan paperit. Sitten oli samana kesänä edessä armeija. Se kesä oli kaiken kaikkiaan ihmeellinen. Joskus alkukeväästä/kesän kynnyksellä (ei voi muistaa) ihastuin ja rakastuin ensimmäistä kertaa. Kaikki oli hyvin: oli tyttöystävä ja aivan sama minne menin, oli kavereita. Niihin aikoihin en miettinyt mitään, minä vain elin ja nautin elämästä. Alkoholikin oli kuvioissa, mutta ne eivät olleet mitään surukännejä vaan päinvastoin.

    Vaikka siviilissä oli kaikki päällisin puolin hyvin, oireilin pahasti armeijassa. Rakkauden voima loppui kasarmin porteille. Eristäydyin täysin. En saanut ketään kavereita. Olin kuin muumio, välttelin ihmisten kanssa puhumista niin paljon kuin vain samassa tuvassa asuessa vaan on mahdollista. Tai no, sain muutaman kaverin e-kaudella niistä, jotka olivat samassa ryhmässä. Kuitenkin olin totaalisen hajonnut, kuten on tapana sanoa. En siksi, että harmittaa ryömiä lumessa märissä vaatteissa vaan siksi, että masennuksen oireet alkoivat näkyä ja en ollut oma itseni. Armeijakokemukseni olisi ollut täysin terveenä aivan erilainen kuin mitä siitä tuli.

    Syksyllä päätimme tämän tyttöystäväni kanssa erota minun aloitteestani. Minun ei kannattaisi varmaankaan pitää sitä elämäni suurimpana virheenä, mutta joka tapauksessa se vaikutti sairastumiseeni eniten. En ymmärtänyt, että jos onnen löytää kannattaa siitä pitää kiinni. En oikein tiedä mitä ajattelin ja miksi halusin erota. Jälkeenpäin on tullut mieleen ainoastaan sitoutumisen pelko. Mitään järjellistä muuta syytä erolle ei ollut. Meillä meni ainakin periaatteessa ihan hyvin siinäkin vaiheessa, kun erosimme.

    Kävin armeijan loppuun vaikeuksista huolimatta ja siirryin työelämään. Sain sukulaissuhteilla varastohommia. Hain samalla AMK:hon opiskelemaan. Sain aloituspaikan, ja lopetin varastohommat ja aloitin syksyllä koulun. Ammattikorkeakoulussa olin yhtä eristäytynyt oman tien kulkija kuin armeijassakin, mutta koulusta sentään pääsi kotiin.

    Tapahtui paljon kaikenlaista, lähinnä alkoholin kanssa sekoilua. Alkoholi ei enää vaikuttanut samalla tavalla kuin ennen. Eräänä aamuna menin kouluun ja ennen luennon alkua menin normaaliin tapaan tupakalle. Tupakkapaikalla ei ollut muita. Yhtäkkiä kehoni läpi kulki kylmät väreet ja sairaus puhkesi. Tiesin heti, että nyt olen sairastunut johonkin. Olisi vaan pitänyt mennä välittömästi terveydenhuoltoon.

    Luulin pärjääväni kotona, mutta totuus kävin selväksi pian. Tarvitsin sairaalahoitoa. Menin "tietynlaiseen psykoosiin" kuten psykiatrian erikoislääkäri asian ilmaisi. Olin hoidossa ja aloitin lääkityksen. Pääsin melko pian laitoksesta pois. Jatkoin opiskelua, mutta vaikeaahan se oli. Sitten lääkäri vähensi lääkeannostani, ja psykoosi uusiutui parin vuoden päästä. Taas sairauslomaa pitkäksi aikaa.

    Jatkoin kuitenkin - toivuttuani jonkinlaiseen kuntoon - opiskeluja ja sain niille lisäaikaa sairausjaksoista johtuen. Kuin ihmeen kaupalla valmistuin insinööriksi, ja hieman ennen valmistumista sain projektityötä. Olin tässä samaisessa työssä useamman vuoden, lopetin kuitenkin viime vuonna ne hommat. Minulla oli parhaimmillaan kolme projektitarjousta pöydällä josta valitsin yhden ja sillä tiellä ollaan edelleen. Tästä riittäisi kertomista toiseenkin ketjuun, mutta annetaan nyt olla.

    Tänä päivänä elän aika tavallisen tuntuista elämää. Teen töitä sen verran kuin mitä minulle tarjotaan, selviydyn arjen haasteista ja näin. Mutta en koe olevani onnellinen. Olen onnekas monessakin asiassa, lähinnä siinä että kaikista vastoinkäymisistä huolimatta sain kaikki aloittamani opinnot loppuun ja töitäkin. Rahaa on niin että ei tarvitse joka senttiä laskea. Muutamia kavereita on, mutta ei sellaisia joiden seurassa voisin olla täysin oma itseni ja toteuttaa itseäni. Enkä usko enää saavani - en kavereita taikka tyttöystävää. Usein ajattelen, että tämä oli nyt tässä. Se, miten mieleni toimii ei ole ainakaan kadehdittavaa. Esimerkiksi kaupassa käynti on melkoinen operaatio, jonka aikana päähän mahtuu melko monta negatiivista ajatusta ja tunnetta. Mutta näin mennään nyt ja loppuun asti, ei tämä tästä mihinkään muutu. Niin uskon. Ainoa mikä minut voisi pelastaa olisi se tyttöystävä. Sillä se lähtee millä se on tullutkin. Mutta se on täysin utopistinen ajatus.

    Onkohan tällä tarinalla jokin opetus :) ?
     
    Sequ ja Raskolnikov tykkäävät tästä.
  22. CalEpitan

    CalEpitan BANNATTU BANNED

    Viestejä:
    1 762
    Rekisteröitynyt:
    24.11.2016
    ihan hyvä että näitäkin ketjuja on, varmaan paljon hyvää asiaa
    masentaa vaan niin vitusti ettei pysty lukemaan
     
  23. oestrus taurus

    oestrus taurus

    Viestejä:
    1 940
    Rekisteröitynyt:
    16.10.2016
    Ainakin yksi vahvasti paistava opetus monien joukosta, suoraan lukijalle olisi ainakin loppuunkäsitys taas sille yleistykselle: "armeija on hyväksi miehen itsetunnolle ja tekee paatuneimmasta introvertista "me henkisen-ekstrovertin"".

    Ilmeinen älykkyys ja huono itsetunto kropan kautta, siinähän on yhtälö jo monenlaiseen mielenterveys ongelmaan. Siinä sivussa on mahdollisesti varmaan muitakin tekijöitä... Kun olet huomannut että pystyt käsittelemään asioitasi kirjoittamalla, voisit yrittää käydä niitä syvällisemmin. Se minkä uskallat ulosantaa nimimerkin alla, jalostaa monessa määrin meitä ja auttaa sinua itsessäsikin toteamaan vahvakseen, miten tämä huono itsetunto onkaan elinkaaressaan kehittynyt ja voisiko sen sittenkin todetta nykyisyydessäään käsittämättömäksi ja järjettömäksi ylläpitää.

    Ja sitten kun ollaan alueella, että yksityisyys tuntuu vaarantuvan liikaa, ota joku tekstinkäsittely-ohjelma ja kirjoita nämä "mielikuvitus lukijalle". Sitä ei tarvitse julkistaa ja kaikki palautumat, johtopäätökset ja tulokset ovat tällöin omiaan. Tietenkin niistä voisi referoida jotain tuloksia. Tämä vaihehan on sellainen että se voi alkaa välittömästi. Sitä taidetaan sanoa, itsetutkiskeluksi jossa muistiinpanojen ansiosta voi uppoutua syvemmälle.

    Miten muuten tuo psykoosi, liittyikö siihän mitään "tuonpuoleisia todellisuuksia", vai olivatko kaikki vain vastaan (jonkinlainen paranoidinen ilmiö, missä ei ole ufoja, jumalia tai muita hahmoja), vaiko sittenkin jonkinlainen "syvällinen ja pitkäkestoinen keskittymishäiriö", ilman mitään paranoidiaa tai "höpöjuttuja"? Jotain tyhjän tunnetta ehkä...

    Mutta kyseistä raapustamista on harjoittanut mm. kirjoittaja Oestrus Taurus, havaittuaan Freudin tapauskohtauksesta, miten mieltä tulisi käsitellä vapauttaakseen paineista. 2004 edesmennyt diplomi-insinööri isoisäni oli kuulemma myös harrastanut moista ja sanonut joskus 50-80 luvun naimisissa ollessaan isoäidille: "Kun huoli painaa, kirjoita kaikki huolesi pois."
     
  24. peq

    peq

    Viestejä:
    51
    Rekisteröitynyt:
    05.11.2016
    Lääkäri kuvasi ennen psykoosia ajatteluani hajanaiseksi. Muistan ainakin sen, että koin olevani erityisen tärkeä henkilö. Lisäksi luulin radiosta kuuluvan kappaleen olevan tarkoituksella soitettu juuri minulle. Mitään ns. höpöhöpöasioita ei ollut. Muistan myös, että saatoin tehdä jostakin ilmeestä, eleestä tms. hurjia johtopäätöksiä. Silloin pahimmassa vaiheessa olin sairaudentunnoton.
     
    Raskolnikov ja oestrus taurus tykkäävät tästä.
  25. ttjm

    ttjm

    Viestejä:
    2 965
    Rekisteröitynyt:
    19.10.2016
    Itse ajattelin näin myös jossain vaiheessa masennusta, kun parisuhde oli loppunut omasta aloitteesta. En nyt sano mitään absoluuttista, mutta itsellä tuntui menevän niin, että parisuhde olisi ollut taas pakokeino siitä pahasta olosta (tarkemmin sellainen olo ettei mikään oikein tunnu enää miltään).
    Toinen huono pakokeino on ulkomaille lähteminen.

    Sori ei ole mitään parempia neuvoja, kun itselläkin vielä tämä paraneminen vähän vaiheessa.
     
  26. Mestaritonttu

    Mestaritonttu

    Viestejä:
    1 414
    Rekisteröitynyt:
    21.10.2016
    Itsellä puuttuvat ilon kokemukset lähes täysin, mutta pienetkin vastoinkäymiset ja kohtaamani ikävät asiat herättävät usein suhteettoman suuren epätoivon ja surun tunteen. Jos joku asia liippaa vähän
    turhan läheltä jotain "tunnelukkoa" sulkeutuu mieli lähes täysin, menen tietynlaiseen shokkiin jolloin tilan aiheuttavaa asiaa ei kykene enää käsittelemään ja valtava väsymys valtaa kehon. Tulee
    halu mennä nukkumaan jotta voi sulkea mielestä kaikki ikävät asiat.
     
  27. kekkeruusi

    kekkeruusi

    Viestejä:
    4 191
    Rekisteröitynyt:
    02.11.2016
    Huomenna pitäisi palata töihin ja olen aivan paskana. Koko vitun joulukuu oli yhtä apaattista masennusta päivittäisine ahdistuskohtauksineen. Rauhoittavia pitää napsia joka päivä. Auttavat kyllä, mutta vastapainona on se huumaantunut "pöhnä". On kuin olisi pienessä kännissä koko ajan. Töihin paluun ajatus on tehnyt tästä päivästä yhtä vitun ahdistuskohtausta ja noita vitun opamoxeja on saanut napsia kuin karkkia. Ongelma koko asiassa on vielä se, että kun minä sinne töihin menen ja väistämättä joudun noita kolmiolääkkeitä napsimaan, niin siinä työympäristössä, kiiressä, ahtaassa tilassa ja kaikenlaisia potentiaalisesti vaarallisia asioita ympärillä, minä olisin väistämättä paitsi rasite tässä "pilvessä" muulle porukalle sekä myös helvetillinen riski. Ja siihen päälle oma masentunut apaattisuus. Ei vittu, mitä helvettiä tässä tekee?

    On tämä taas yhtä helvettiä.
     
    jm82 ja barkhorn tykkäävät tästä.
  28. Albireo

    Albireo

    Viestejä:
    433
    Rekisteröitynyt:
    17.10.2016
    ^Kuullostaa siltä, että heti aamulla työterveyteen yhteyttä ja hakemaan sairaslomalle jatkoa.
     
    barkhorn tykkää tästä.
  29. barkhorn

    barkhorn

    Viestejä:
    693
    Rekisteröitynyt:
    17.10.2016
    Mene hyvä mies työterveyshuoltoon het huomenna. Et ole missään nimessä työkykyinen tällä hetkellä. Voimia, toivon kaikkea hyvää!
     
    kekkeruusi, oestrus taurus ja Raskolnikov tykkäävät tästä.
  30. jm82

    jm82

    Viestejä:
    4 683
    Rekisteröitynyt:
    17.10.2016
    Mulla oli lääkäri maanantaina. Nyt vähän epäilen että mullahan saattaisi olla kaksisuuntainen mielialahäiriö. Jännää. Lääkäri ei toki tuollaista ehdottanut, mutta nyt vähän tuntuu siltä että olo ei ole ollut aina ihan sama. Risperdal paketti tuli viime kerralla.

    Kaksisuuntainen mielialahäiriö | Suomen Mielenterveysseura
     
  31. Relaaja

    Relaaja

    Viestejä:
    173
    Rekisteröitynyt:
    06.11.2016
    Kyllä vain. Itsekin odottelen tietoa siitä, että miltä itsestäni oikeasti tuntuu. Toivottavasti raportti olisi edes vähän positiivinen.
     
    jm82 tykkää tästä.
  32. grizly77

    grizly77

    Viestejä:
    119
    Rekisteröitynyt:
    14.11.2016
    Ihmisen mieli on jännä. Kaikkien tilastojen mukaan minun pitäisi olla itsemurhan partaalla, mutta näin vain porskutetaan menemään eteenpäin.
    Lähiaikoina olen menettänyt 2 hyvin läheistä ihmistä, ostettiin vaimon kanssa talo joka osoittautui homepommiksi (ja jouduttiin tekemään sovinnon joka aiheutti meille noin 120.000 euron tappiot), lapsi sairastui vakavasti, molemmissa jaloissa todettu artroosia ja odotan tekonivelleikkausta ja tämän takia työkuviot muuttui niin että palkka laski melkein tonni kuussa, menetin näköni vasemmasta silmästä pienen tapaturman takia 3ksi kuukaudeksi (ei tiedetty palaako koskaan, onneksi palautuu) ja vähän muuta. Stressi on tietysti kova, mutta en vaan suostu antamaan periksi. Rakennan sen perkeleen talon vaikka henki menisi.
    Ymmärrän että ihmiset taipuu paineen alle, ja masentuu erinäisistä syistä.
    Mutta mistä johtuu? Onko ihmiset tottunut liian helppoon elämään, ja taipumus masentua on tullut liian hyvien olosuhteiden takia? Onko nykyihminen tottunut niin hyvään ja helppoon elämään, ettei vastoinkäymisiä enää osata käsitellä kognitiivisella tasolla? Olenko minä selvinnyt näin pitkälle koska elämä on potkinut minua päähän tavalla tai toisella miltei koko ajan, ja olen "tottunut" siihen että hommat kusee?
    Tarkoitus ei ole provosoida ihmisiä ja/tai haukkua heikkomielisiksi, mutta jostainhan tämä masennuskulttuuri johtuu.
     
  33. oestrus taurus

    oestrus taurus

    Viestejä:
    1 940
    Rekisteröitynyt:
    16.10.2016
    No esimerkiksi tuo "lasten vuoksi" lienee aika yleinen ja perusteltu syy kovettaa itseään apaatialta. Nämä ovat yksilöllisiä taipumuksia ja monesti myös kiinni siitä mitä omistaa tai omaa. Oman lapsen sairastuminen on varmana sellainen prosessi, että kaikki muut paineet ovat sen jälkeen "vähemmän vaivaavia".
    Myöskin läheisen kuoleman suru saattaa ottaa jonkinlaisen aikalisän alkaakseen kunnolla, ja näin ollakseen se voi myös suurelta osin peittyä arkeen joissain olosuhteissa. Ja jos kuolema on tapahtunut vakavan pitkäaikais-sairauden tai korkean iän alla, niin silloin se tulee helpommaksi käsitellä, kuin äkillinen poismeno jollain nuoremmalla tai keski-ikäisellä.

    Mitä näiden kahden jälkeen voisi ehdottaa jatkeeksi, "sehän on vain rahaa". Niin minä itse varmana ajattelisin, mikäli oma lapseni olisi ensin invalidisoitunut ja sitten menettänyt vieläpä läheisiä. Ne järjestyvät prioriteetin mukaan ja jos joku ongelma on päälimmäisenä, ei kumminkaan kokonaisuus. Sen kokonaisuuden kohtaaminen saattaisi olla sitten kunnon paukku mielenterveydelle.

    Kannattaa kumminkin varoa tekemästä itsestään mitään "robottia" joka "kyllä hoitaa aina hommat ja sivuttaa itsensä ja tunteensa". Se nimittäin ei (ainakaan) kaikille sovi, vaan voi sairastuttaa ja/tai tehdä välinpitämättömäksi.


    Ja kyllä, niin kuin seksinkin-ylihypetys, niin masennuskin on tällaisessa laajudessaan jotain media tuotosta. Siis sellainen, että some-päivityksessä joku kirjoitaa: "Sormenkynteni katkesi. Iik! masentaa ja ahdistaa..." Se onkin sanojen väärinkäyttöä pahimillaan.
     
  34. ttjm

    ttjm

    Viestejä:
    2 965
    Rekisteröitynyt:
    19.10.2016
    Toivottavasti vastoinkäymisesi ovat pikkuhiljaa purkissa. Tuossa on kyllä yhdelle jo enemmän kuin tarpeeksi.

    Itsellä ei ole oikein vastauksia tuon masennuksen syihin. Itseasiassa välillä vituttaa aika paljon juuri se, etten oikein keksi mistä tämä olisi voinut lähteä käyntiin. Elämä oli ainakin paperilla suhteellisen ok.

    Osittain tuon lisääntymisen voisi selittää se, että mielisairauksista puhuminen ei ole enää niin suuri tabu.
    Yksi syy voisi olla ihmiskontaktien vähyys. Aika monella se kaveriporukka hajoaa viimeistään opiskelujen jälkeen. Varsinkin sinkkuna sitä ollaan sitten aika paljon yksinään.

    Kaikkein epätodennäikimpänä syynä pidän poliittisia päätöksiä ja ilmapiiriä. Oikeastaan minua vituttaa yli kaiken ihmiset, jotka hakevat masennuksen syyllä sairaslomaa, kun USA:ssa voitti väärä presidentti. Pidän tuollaista aika alhaisena uhriutumisena.
     
    The Oath ja oestrus taurus tykkäävät tästä.
  35. jm82

    jm82

    Viestejä:
    4 683
    Rekisteröitynyt:
    17.10.2016
    Unohtui laittaa lainaus tuosta ehkä kaikkein tärkeimmästä kohdasta "kaksisuuntainen mielialahäiriö".

    Itsellä on vain tuo perus F32.2. Bipo häiriö vain sopisi aika mallikkaasti kuvaan. Koska maanisessa tilassa on todella tehokas ja lähes kaikki onnistuu. Eikä itseään tiedosta yhtään sairaaksi, koska on "elämänsä kunnossa". Mutta sitten kun kaikki ei menekään aivan oman käsikirjoituksen mukaan, niin menee läpi vaikka tiiliseinän. Ei ole minkäänlaisia estoja ja vastaan kyllä osaan laittaa jos joku asettuu poikkiteloin eteen. Itse en siis pidä itseäni ollenkaan masentuneena, mutta silti on tuo diagnoosi, jota toki pidän ihan oikeana. Olen ollut toki masennustestissä josta selvisi että en ole masentunut ollenkaan (vastaukset oli puutaheinää, 3 vuotta sitten). Sen jälkeen ei ole tarvinnut enää papereita täytellä, vaan haastateltu vain. Nykyinen lääkäri on ollut onneksi erittäin hyvä ja osaava. Tai varmaan on ollut hyvä shoitaja myös. Lääkärin olen nähnyt vain kaksi kertaa.
     
  36. jm82

    jm82

    Viestejä:
    4 683
    Rekisteröitynyt:
    17.10.2016
    Kiinnostaisi tietää miten meni? Meinasin kirjoittaa jotain, mutta ei sitten keksinyt mitään järkevää ja muut onneksi vastasivatkin. Mulle kirjoittivat lisää saikkua.


    Niin joo. Itse en pitänyt itseäni ollenkaan masentuneena. En ole mielestäni koskaan ollut. Mutta ahdistus on kyllä oikein tuttua. Ahdistustakin voi toki olla erittäin pahaa. Masennus on sellainen sana jota en edes oikein ymmärrä. Mieliala ei ole ollut vielä koskaan masentunut. Ja ulkoisesti näytän täysin "terveeltä".
    Niin siis toivottavasti kävit hakemassa lomaa. Itsellä ei ole rauhoittavia, eivät edes anna, enkä haluakaan.
     
    Viimeksi muokattu: 14.01.2017
  37. kekkeruusi

    kekkeruusi

    Viestejä:
    4 191
    Rekisteröitynyt:
    02.11.2016
    Kommenttisi osoittaa, ettet tajua mistä edes puhutaan. Kyse on mielenterveyden häiriöstä, ei mistään "kulttuurista" tai siitä, että olisi paha mieli vain koska elämä potkii.

    Pelkkää ylimielistä vittuilua pätemisen tarpeesta. No, tyhjät tynnyrithän ne tunnetusti kovimpaa kolisee.
     
    jm82 tykkää tästä.
  38. jm82

    jm82

    Viestejä:
    4 683
    Rekisteröitynyt:
    17.10.2016
    Taisin lukaista että esim tuo bipo olisi perinnöllinen sairaus. Jotain puolet tapauksista saattaa olla tunnistamatta ja hoitamatta? Bipolle voisi siis olla perinnöllinen riski. Lapsuus voi mennä vielä normaalisti, mutta muutos saattaa tulla jossain vaiheessa tai sitten on kokonaan tulematta? Eli "hyvät geenit", niin ei ole riskiä ainakaan tuollaiselle jutulle. Siinä ihmisen käytös muuttuu kokonaan "toiseksi". Hiljaisesta voikin "kasvaa" sosiaalinen. Vaikea selittää mitä yritän ajaa takaa.

    Kuolemia sattuu. Ne ei ainakaan minua hetkauta enää suuntaan taikka toiseen. Sanonkin että eikö se muistanut käydä lääkärissä? Miksi se kuoli, oma vika? Joku 17v kuoli johonkin keuhkokuumeeseen tai vastaavaan, olisiko kannattanut mennä ajoissa lääkäriin? Olla kova?

    Virheitäkin sattuu. Ja rahaakin voi mennä. Mutta virheistä onneksi oppii, ne ei haittaa yhtään mitään.

    Itsellä myös laski palkka koska en pysty olemaan enää töissä (vaikka työpaikka kyllä on vielä). Mutta en voi palata koskaan enää samaan työpaikkaan. Toki vakuutusyhtiö voisi vaikka uudelleenkouluttaa johonkin uuteen työhön, tai vastaavaa jotain. Mullakin masennus vei näkökyvyn, mutta venlafaxin lääke palautti näkökyvyn. Näkö on nyt erittäin tarkka. Epäilin jo että laserleikkaus oli mennyt huonosti, mutta ei se sitä ollut. Toki ne sanoi että leikkaus on onnistunut 100% hyvin ja toki uskoinkin. Erittäin huono näkö vain oli, olin tottunutkin jo siihen.

    Tuo asenne on sinulla onneksi erittäin hyvä. Hyvin menee. Ja perhe ja läheiset auttaa. Kaikilla niitä vain ei ole apuna. Itsellä ei ole perhettä tai vaimoa, mutta se ei ole "menoa" (en pääse minnekään, heh) haitannut ollenkaan. Koira sentään on (saa päästää vain pihalle).
     
  39. kekkeruusi

    kekkeruusi

    Viestejä:
    4 191
    Rekisteröitynyt:
    02.11.2016
    Saikkua kuun loppuun. Vituttaa, kun ei tiedä mihin tämä johtaa ja miten jatkaa eteenpäin.

    Hyvä, ettei sinulla ole tarvetta niille. Ei mitään lääkkeitä pidäkään popsia kuin tarpeeseen. Eikä nuo tosiaan mitään miellyttäviä pillereitä ole, kun niitä joutuu napsimaan. Sitä on sitten kuin pienessä humalassa koko ajan, mutta on ainakin rauhallinen.
     
  40. jm82

    jm82

    Viestejä:
    4 683
    Rekisteröitynyt:
    17.10.2016
    Erittäin tuttu tunne. Mulla tuli 3kk pätkiä, mutta tuntui että ne oli aivan liian lyhyitä. Ei ehtinyt paranemaan 3kk aikana. Sain takautuvasti kuntoutustuen (määräaikainen eläke).

    Mulla lääkäri ei antanut opamoxia vaan lyricaa. Muistaakseni 2x 75mg. Mutta en ole reseptiä hakenut. Venlafaxin on niin tehokas lääke siihen ahdistukseen ja paniikkihäiriöön. Ja tuo lyrica olisi myös kolmiolääke. Mielialan tasaaja = psykoosilääke voi myös tasata oloa vähän. Täytyy vain aloittaa erittäin pienellä määrällä alkuun. Eilen illalla otin 0.5mg risperdal ja 25mg ketipinor, jotka on molemmat jotain tasaavia lääkkeitä. Ja lisäksi illalla 7.5mg mirtatsapin että saa nukuttua.

    Vituttavaan oloon omasta mielestä paras voisi olla se venlafaxin. On erittäin huomaamaton lääke. Ongelmana vain voi olla että piristää ihan vähän, eli sen takia saa huonommin nukuttua.

    Jos ei ole maniaa, niin psykoosilääkkeitäkään ei pitäisi tarvita. Ketipinoria ne määrää kyllä kait unilääkkeeksi, koska se lääke nukuttaa. Mulla määrä vain pitäisi olla 100-200mg että alkaisi uni tulla.


    Eli kaikki on mahdollista. Kannattaisi vain hakea jostain apua. Pelkkä loma ei auta yhtään mitään. Itsekin olin vuoden vuorotteluvapaalla, ei auttanut. Samat jutut tuli heti uudelleen kun alkoi töihin paluu koittamaan uudelleen. Työterveys ei ole oikein sopiva paikka. Koska ne ei halua hoitaa pääkopan asioita kovin hyvin. 2kk vetkuttelin töissä ja sitten tuli tää loppu.

    Jonnekin psykiatriseen juttuun ehkä kannattaisi mennä käymään? Itse en tiennyt että tuollaisia paikkojakin on olemassa. En tiedä millä verukkeella ne sai mut sinne menemään. Muistaakseni uutta työkykyarviota varten käskettiin mennä sinne. Arvioita voidaan tehdä kuulemma 2 vuoden välein.
    Google

    Opamox tekee ehkä lievästi "humalaisen" olon. Samoin se lyrica. On ne varmaan johonkin käyttöön ihan hyviä. Lyrican täytyy aloittaa kanssa pienellä määrällä koska menee hyvin "päähän".

    edit:

    Liittyy vähän masennukseenkin, niin tuolta löytyi yksi testi. Hyvin vahvasti viittaisi bipo:n suuntaan itsellä. En vain ole kiinnittänyt asiaan sen kummempaa huomiota. Mielialahäiriökysely


    e2:
    Joutavaa:

    Tuo mania oli itselle myös vieras sana. Se kait on vähän kuin käänteinen masennus, että "kovaa" menee. Itsellä meni siellä töissä vähän liian "kovaa". Eli ei oikein työt sujuneet (lievästi sanottuna) samoin kun ennen on sujuneet. Liian suuri suuruuden ja tärkeyden tunne. Keskittymisvaikeudet, keskittyminen vääriin asioihin. Tappelut, työtapaturmat, syyttely molemmin puolin. Täydellinen periksiantamattomuus. Romahtanut kunto jostain syystä. Keskittyminen herpaantui aivan olemattomista asioista. Nukkua tarvitsi vain muutaman tunnin (en itse tiedostanut ajoissa). Lisäksi jossain vaiheessa oli myös rahan käyttö reilua ja reissata piti naisten perässä eri suunnilla. Eli meno oli aivan pirun kovaa yhteen väliin. Ostin esim 4 asunto-osaketta (talo oli ennestään). Naisia oli niin monta että en ole pysynyt laskuissa mukana. Autoja mulla itsellä oli 4 enimmillään, mutta ne onneksi oli käytettyjä kaikki. Onneksi oli sen verran säästössä että rahat sentään riitti. En muistanutkaan että olin yhdestä omakotitalosta tehnyt tarjouksen. Eli ei nyt ihan kaikki oo ollut muistissakaan.

    Taloakin suunnittelin rakennuttaa, mutta se onneksi venyi niin että sai tontin varauksen vielä peruttua. Mutta tonttejakin piti katsella 5 ja se valitseminen oli sitten vaikeaa. Eli ei oikein ollut mitään järkeä kaikissa jutuissa. Päässyt vain unohtumaan oikeastaan nuo kaikki jutut. Kaikki ihmissuhteetkin meni ihan pieleen, mutta se nyt ei isommin haittaakaan enää mitään. Ja itse olen siis pirun tarkka raha-asioissa. Se varmaan olikin pelastus että vielä jäikin jotain 100te rahaa, en oo kattonutkaan. Vaimokin toki löytyi, mutta jaksoi katsella 3 vuotta, ilmeisesti liian "ailahteleva luonne" olin. Ihmekös tuo. Ja noista "menetyksistä" ei ole mikään harmittanut, eli "kovaa" menee ja mikään ei "pysäytä". Paitsi (fyysisen) kunnon romahtaminen on pysäyttänyt jo 1.5 vuodeksi.

    Täytyi lukea nuo lääkkeiden pakkausselosteet. Unohtuu niin äkkiä:
    [ Vain rekisteröityneet käyttäjät näkevät Spoiler-tagin sisällön. Rekisteröidy foorumille... ]
     
    Viimeksi muokattu: 14.01.2017
  41. grizly77

    grizly77

    Viestejä:
    119
    Rekisteröitynyt:
    14.11.2016
    Kiitos tästä rakentavasta kritiikista. En puhu bipoöaarisuudesta tai muista perinnöllisistä sairauksista johon maaennus kuuluu, vaan masennuksesta yleisesti (kuten otsikossa lukee ) joten voisin sanoa että SINÄ et tiedä mistä MINÄ puhun. Voin kertoa että tiedän jopa duunini puolesta mistä minä puhun. Nimenomaan TIEDÄN. Lääkäri en ole tosin.
    Ja kuten sanoin, ei ollut vittuilua eikä provoa, mutta ainahan löytyy joku mielensäpahoittaja joka alkaa mesomaan tyhjästä.
    Ja kerroin että minulla olisi enemmän kuin tarpeeksi syitä ottaa ja masentua. Tiedän ihmisiä jotka ovat ostaneet talon joka on osoittautunut hometaloksi, ja molemmat ihmiset masentunut siihen malliin että ovat olleet työkyvyttömiä nyt kohta 2 vuotta, ja heidän talonsa on vähemmän vautioitunut kuin meidän. Nyt en puhu mistään perinnöllisestä sairaudesta, vaan ihan stressin ja ulkoisten tekijöiden aiheuttamasta masennuksesta.
    Työkuvioiden takia kuulun myös riskiryhmään sairastua PTSD:hen. Ja on ollut raskaita jaksoja, mutta niistäkin olen selvinnyt pelkästään defusingin avulla.
    Nuoremmalla lapsella todettiin sydänvikaa, mutta toivoa on että se asia järjestyy jotenkin.
    Lisäksi emännällä epäiltiin rintasyöpää, mutta onneksi osoittautui vääräksi. Tämäkin sattui tämän paskajakson aikana.

    Uskon, että jotkut ihmiset osaavat käsitellä ulkoisia tekijöitä paremmin kuin toiset, kunhan vaan päättää niin. Tai tämä on vissiin tutkitusti totta. Ja toiset antavat helpommin periksi.
    Enhän minä voi sanoa etten ikinä tule napsahtamaan, mutta osaan tarkkailla itseäni melko hyvin, ja olen rehellisesti itsekin yllättynyt kuinka hyvin on jaksanut tämän jakson/1,5 vuotta alamäkeä. Välillä vaatii kunnon itsepsyykkaus, ja unettomia jaksoja on ollut, mutta lääkkeisiin en lähde. Kerran n. 15 vuotta sitten määrättiin unilääkekuurin ja rauhoittavia kun meinas mennä kuoppaan, mutta totesin että aiheutti vaan pseudonormaali olo, ja keskeytin homman konsultoituani lääkäri kanssa.

    Robotti, empatiakyvytön, kylmä jne ovat minulle hyvin tuttuja termejä. Mutta ne ovat myös luonnolliseen puolustusmekanismiin kuuluvia osia, joita pitää osata kytkeä päälle ja pois päältä oikeaan aikaan.
     
    Viimeksi muokattu: 14.01.2017
  42. jm82

    jm82

    Viestejä:
    4 683
    Rekisteröitynyt:
    17.10.2016
    Noihin traumaattisiinkin tapahtumiin onneksi tottuu. Exä taisi olla ambulanssissa töissä, mutta onneksi ei itsellä mitään traumaattista ole edes tapahtunut. PTSD kuulosti aika ikävältä vaivalta jos siihen kuuluu ahdistus ja sellaiset pahat häiriöt.

    Jotkun erittäin "onnekkaat" varmaan pääsevät elämässä kokonaan ilman mitään vastoinkäymisiä. Kaikki jutut täytyisi myös käsitellä.


    Lainaus vikistä:
    "PTSD-oireet jaetaan kolmeen pääluokkaan.
    • Ensimmäinen luokka sisältää oireet, jotka liittyvät trauman uudelleen kokemiseen; näitä ovat muun muassa trauman itsepintainen tunkeutuminen tietoisuuteen esimerkiksi takaumina tai painajaisina.
    • Seuraavaan luokkaan kuuluu välttämiskäyttäytyminen: henkilö välttää traumasta muistuttavia esineitä, paikkoja ja ihmisiä, saattaa eristäytyä ja kokea emotionaalista turtumusta (vaikeus tuntea erilaisia tunteita).
    edit: kolmas kohta siivottu pois.
     
    Viimeksi muokattu: 14.01.2017
  43. ttjm

    ttjm

    Viestejä:
    2 965
    Rekisteröitynyt:
    19.10.2016
    Tämä on vähän sellainen asia, mistä usein kannattaa puhua aika varovasti. Itsellekin menee joskus vähän tämän tyylinen kirjoittelu tunteisiin, mutta sanoit jo heti aiemmassa viestissä, ettei ole tarkoitus arvostella, niin se on ihan ok.
    Näin kärjistäen ehkä pahinta mitä masentuneelle voi sanoa on "ota itseesi niskasta kiinni" tai muuta vastaavaa. Usein joku sanoo jotain tuollaista ja tarkoittaa ihan hyvää, mutta se saa usein masentuneen vaan tuntemaan pahempaa syyllisyyttä tilanteestaa. Tämäkin on ihan mutua omien ja kaverin kokemusten pohjalta, joten ei varmasti toimi kaikille näin.
    Uskoisin että parhaiten masennusta voi ehkäistä oppimalla tuntemaan omaa kehoaan ja fiilistään. Ihmiset käsittelevät stressiä, surua ja muita vittumaisia asioita aina vähän eri tavoin.
    Onko tuo defusing muuten jotakin ihan asioiden läpikäyntiä?
     
  44. grizly77

    grizly77

    Viestejä:
    119
    Rekisteröitynyt:
    14.11.2016
    ttjm,
    Juu, siksi mainitsin ulkoisia tekijöitä. Sehän on tutkittu ja selvä asia että eri ihmiset reagoivat eri tavalla samaan tilanteeseen. The truth is in the eye of the beholder.
    Mutta kokemukseni mukaan monet ihmiset luovuttavat liian aikaisin, syyllistämättä
    Uskon että suuri osa ihmisistä selviäisi tilanteista jos vaan keskittyisivät.
    Nykyään harrastetaan sellaista mental training and preparation monessa erikoisjoukkueessa ja eri valmiusjoukoissa, ja tästä on ollut hyviä kokemuksia. Ihan vaan käymällä läpi skenarioita henkisellä tasolla. Kai sekin tavallaan vahvistaa säännön että pessimisti ei pety.
    En tiedä mikä defusing olisi suomennettuna. Purkutilaisuus on vissiin yksi sana? Käydään henkisellä tasolla läpi äsken koettuja skenaarioita ja konkreettisiä tapahtumia.

    jm82,
    Voi tottua juu. PTSD voi kehittyä vuosikymmenien aikana, tai yhdestä ainoasta tapahtumasta johon reagoidaan sitten jälkeenpäin. Sitä varten defusing-tilaisuuksia monesti järjestetään, ammattilaiset näkee aika hyvin ihmisestä miten kukin reagoi tai tulee ajan myöten reagoimaan tilanteeseen.
    Tuo wikipedian kolmas luokka luonnehtisin enemmän ammattitaudiksi kuin PTSD-luokitukseen :vihellys:
     
    ttjm tykkää tästä.
  45. kekkeruusi

    kekkeruusi

    Viestejä:
    4 191
    Rekisteröitynyt:
    02.11.2016
    Juu, eikä pelkät pillerit. Tällä viikolla piti tulla yhteydenottoa mielenterveystoimistosta (tjsp.), mutta jostain syystä ei vielä kuulunut mitään.
     
    jm82 tykkää tästä.
  46. kekkeruusi

    kekkeruusi

    Viestejä:
    4 191
    Rekisteröitynyt:
    02.11.2016
    Ok. Väärinymmärrys minulta, pahoittelen.
     
  47. jm82

    jm82

    Viestejä:
    4 683
    Rekisteröitynyt:
    17.10.2016
    Wikistä löytyikin suht selkeä selostus. Eli "lievä" kaksisuuntainen mielialahäiriö. Mulla ei ehkä maniaa ole ollut, tai sitten on ollut vain lievästi. Kellään lähisukulaisella ei ole todettu tuota tautia, mutta ei se poista kumminkaan mahdollisuutta. Hypomania – Wikipedia
    Video jossa vähän kerrotaan kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä. Jotain kertoo että voi muuttua ainakin lievästi agressiiviseksikin. Aika vahvasti allekirjoitan nuo kaikki jutut. Selittäisi "epänormaalin" käytöksen.
    [ Vain rekisteröityneet käyttäjät näkevät Spoiler-tagin sisällön. Rekisteröidy foorumille... ]
    wikin omnipotenssi:
    Kaikkivaltius – Wikipedia

    -------
    Tuossa taisi olla siitä kriisin käsittelemisestä: Kriisityö – Wikipedia
     
    Viimeksi muokattu: 15.01.2017
  48. grizly77

    grizly77

    Viestejä:
    119
    Rekisteröitynyt:
    14.11.2016
    Ei hätä mitiä. Olisin tietysti voinut olla selkeämpi kirjoituksessani, mutta väsyneenä ja vielä puhelimella kun selaa niin asiakokonaisuus voi jäädä vähän katkonaiseksi.
     
  49. SuperEgo

    SuperEgo BANNATTU BANNED

    Viestejä:
    722
    Rekisteröitynyt:
    21.10.2016
    On mahdollista, että ovat ilmoittaneet ajasta kirjeellä, joka on pudonnut pohjattomaan kuiluun nimeltä Suomen posti. Kannattaa soittaa.
     
  50. jm82

    jm82

    Viestejä:
    4 683
    Rekisteröitynyt:
    17.10.2016
    Lueskelin noita lähinnä maniaan liittyviä juttuja. Mulla itsellä psykoosi tulikin kerran manian aikana (2015). Masennuksen aikana ei ole ollut koskaan mitään "häröilyä".
    Psykoosi – Wikipedia

    kaksisuuntainen mielialahäiriö (pätkä maniasta), wiki:

    ----------------
    Nyt vasta huomasin lukea tuon keskustelun kolmannen viestin uudelleen. Eli kekkeruusin ekan viestin. Mulla itsellä ekat pienet "bipo" oireet tiedostan 2011-2012 vaihteeseen ja sen jälkeen, kun oli akan kanssa "riitaa". Eli oma mieli erkani siitä, mitä se mieli ennen oli ollut. Eli mielenterveyden häiriötä ihan sananmukaisesti siis. Kesti vain 5 vuotta tajuta se. Toki muistan tapahtumat erittäin erittäin tarkaan vieläkin. Töissä olin normaalisti 2014 kesään asti. Uusi yritys 2015 kesällä pari kuukautta. Silloin olin periaatteessa "pakotettuna" töissä (lääkäri ei ollut määrännyt mitään lääkkeitäkään, sanoin vain että koita nyt vaan jaksaa ja raapi päätään). Pakotettuna mikään ei suju yleensä kovin hyvin, pää leviää vain enemmän ja enemmän. Työura alkoi 2003 helmikuussa.

    Ei tosiaan auta pelkät pilleritkään. Tarvitsisi oikeian suuntaista opastusta että mitä täytyisi tehdä. Epätietoisuus on se hankalin juttu minusta. Toivottavasti ne soittaa tai laittaa postia tai sitten soittaisi sinne uudelleen. Kuulemma taitaa olla päivittäin aina tunnin soittoaikakin, mutta toki sinne kannatta mennä aluksi henk koht tutustumaan henkilöihin. Jos osaa suurin piirtein kuvailla omaa oloaan, niin se jo on hyvä josta voi lähteä eteenpäin. Mitäänhän siellä ei tarvitse osata tehdä. Ehkä olla vain rehellinen.

    Tuossa taisi olla se malli jota siellä EI käytetä. Eli että hosumalla ei tule muuta kuin rumaa jälkeä vain. Jotain se hoitaja silloin alkuun puhui että kaikki täältä on joskus tervehtynyt ja eläkkeelle jäänyt lääkärikin sanoi myös jotain. Täytyy vaan ajan kanssa löytää oikea juttu miten tulisi edetä. Sulla ei ole bipo:a mutta tuo nyt muuten vaan liittyy jollain lailla aiheeseen. Koska bipo:ssa on myös masennus tai vaikea masennus.

    Selviytymiskeskeinen ajattelu ja itsehoito
     
    Viimeksi muokattu: 16.01.2017