Masennus

Nykyisin päivät vaihtuvat kuin siivillä, ja hetken päästä elämä voi päättyä. Tulipa elettyä paska elmä, mutta eipä ollut myöskään häävi lähtötilanne.

Oletko siis työelämässä vai sen ulkopuolella? Mielenkiintoista on se, että työelämän ulkopuolella tuntuu tunnit kuluvan nopeammin kuin duunarityötä tehdessä, jossa välillä tuli kelloa katseltua, joko on tauko tulossa.

Hetkellisinä välähdyksinä elämän sävyt ovat muuta kuin harmaata, yleensä nukkuessa tai kovan urheilusuorituksen (lue: rääkin) aikana.

Harmaata arkea tai työarkea rikkookin kovasti rentouttavat riippumattohetket mökillä tai ulkomaan lomalla. Mieti miten harmaata arkea rikkoisi se, jos olisi Lissabonin auringossa kerrostalon kattoparvekkeella ja voisit katsoa hienoa siltaa ja Jeesus-patsasta.

Myös hotellihuone, josta saisi ikkunalaudat avattua Eiffel-tornin suuntaan rikkoisivat arkea, kun voisi nauttia brunssista tällaisissa näkymissä sen arkisen kodin sijaan.
 
Oletko siis työelämässä vai sen ulkopuolella? Mielenkiintoista on se, että työelämän ulkopuolella tuntuu tunnit kuluvan nopeammin kuin duunarityötä tehdessä, jossa välillä tuli kelloa katseltua, joko on tauko tulossa.



Harmaata arkea tai työarkea rikkookin kovasti rentouttavat riippumattohetket mökillä tai ulkomaan lomalla. Mieti miten harmaata arkea rikkoisi se, jos olisi Lissabonin auringossa kerrostalon kattoparvekkeella ja voisit katsoa hienoa siltaa ja Jeesus-patsasta.

Myös hotellihuone, josta saisi ikkunalaudat avattua Eiffel-tornin suuntaan rikkoisivat arkea, kun voisi nauttia brunssista tällaisissa näkymissä sen arkisen kodin sijaan.
Työelämän oravanpyörää juostu yli 10 vuotta putkeen, firmat on vaihtuneet välissä parisen kertaa. Jännä juttu, koska juuri työpaikalla aika kuluu kaikista vauhdikkaammin mutta ajankäyttö on myös laadukkainta, jos näin voi ilmaista. Työ kuormittaa pääkoppaa melko paljon, ja jatkuva epävarmuus töiden jatkosta on jatkunut monta vuotta putkeen.

Minä en osaa nauttia vapaa-ajasta, paitsi nukkumisesta, jos unenlahjat ovat suotuisat. Kello tikittää koko ajan, et saa mitään aikaan, huono olo 24/7 ja lopulta päivä onkin pulkassa. Keräsin yhdessä vaiheessa pitkän listan kaikista aktiviteeteistä mitä tuli saada tehtyä, mutta lista ei oikein tahtonut edetä, joten tuikkasin sen lopulta takansytykkeeksi. Ulkomailla saisin tuskin mitään sen fiksumpaa aikaiseksi, ehkä nauttisin auringosta ja avomeressä uinnista mutta siinä ne. Turistirysät ja nähtävyydet eivät sytytä, ja pienimuotoinen lentopelko pitää jalat tukevasti maan pinnalla. En varsinaisesti itsessään lentämistä pelkää, mutta pumppu ei oikein ole kunnossa, ja pelkään saavani sairaskohtauksen turbulenssin tai laskeutumisen aikana. Viime kuukaudet on oireillut vähän enemmän, joten olen joutunut karsimaan liikunnan intensiteetistä huomattavasti, joka sitten polkee psyykettä alemmas.
 
Tässä vois kai vähän avautua.

Niin kuin nimimerkki sanoo, niin olen transvestiitti. Tunnistin päässäni asuvan naisen jo pikkulapsena. Tämä nainen haluaa ottaa kroppani käyttöönsä, laittautua ja meikata nätisti, sekä käyttäytyä kuin nainen. Jo pikkulapsena tajusin, ettei tämä ole pojalle sallittua, minkä vuoksi menin kaappiin jossa olen pysynyt tähän asti. Oon siis kaapissa, kuten 99% kaltaisistani.

Vaikka olen perheellinen ihminen, olen viime vuosina järjestänyt itselleni tilaisuuksia mennä muihin kaupunkeihin ja kulkea siellä naisena kaupoissa ja ostoskeskuksissa. On perheenisälle aika äärimmäinen temppu mennä ostoksille täysin naiseksi pukeutuneena. Samalla myös kiinnijäämisen stressi on ollut suuri, jos joku tuttu näkee.

Vuosikymmeniä kestänyt kaapissa olo, salailu ja kaksoiselämän eläminen toiseen sukupuoleen eläytyen on ruvennut stressaamaan aivan saakelisti. Tämän homman takia mulle on tullut masennuskausia, jotka ovat kyllä menneet ohi. Olen kuitenkin huomannut, että palautuminen normaaliin kestää vain kauemmin ja kauemmin.

Hankalan tästä hommasta tekee se, ettei transvestiitit ole oikein yhteiskunnallisesti hyväksyttyjä. Välillä saa aika tavalla paskaa niskaan vastaan tulevilta ihmisiltä. Vertaistukea ei saa mistään, kun kaikki on kaapissa.

Jos täällä on joku vastaavassa tilanteessa, niin mulle saa heittää privaakin.
 
Tässä vois kai vähän avautua.

Niin kuin nimimerkki sanoo, niin olen transvestiitti.
En tiedä kuuluuko minulle mutta olen utelias miksi juuri tänne tekniikka foorumille tulit kertomaan asiasta?

Täällä on enimmäkseen tosi asiallista suvaitsevasta porukkaa mutta muutamissa ketjussa kaikesta normista poikkeavasta voi saada kovaa tylytystä. Esim. Ukrainan sodasta keskustellessa tulee kaalinhaju kommenttia herkästi ja parisuhde ketjuissa muutama naisia halventava incel kirjoittaa kuin oltaisiin 50-luvulla. Näin varoituksen sanana kun kärsit masennuksesta.

En osaa sun tilanteeseen antaa muuta neuvoa kuin kysyä ammattilaiselta.
 
Tämän homman takia mulle on tullut masennuskausia, jotka ovat kyllä menneet ohi. Olen kuitenkin huomannut, että palautuminen normaaliin kestää vain kauemmin ja kauemmin.
Itsehän en tiedostanut masennusta, koska en tiennyt mitä se mahtaa edes tarkoittaa. Ensimmäisessä työkykyarviossa psykologin raportissa oli, että masennusta ei havaittu. Mutta työmuisti oli erittäin huono. Eli ei uusiin töihin, eikä opiskeluun.


Mielestäni tuo masentuminen silloin tällöin kannattaa ottaa vakavasti. Olet huomannut, että palautuminen kestää kauemmin. Riskinä voi olla, että masennus jää päälle / pysyväksi. Siis pahimmillaan.

Itse joudun syömään masennuslääkettä ja psykoosilääkettä, koska tila on jäänyt pysyväksi. Venlafaxin + Abilify. On myös fibromyalgia, johon tuo masennuslääke kai pitäisi hieman auttaa. Nukkumiseen Mirtazapin.

Mulla yhtenä ongelmana on taas persoojallisuushäiriö. Eristäytyvä persoonallisuus.

Ei nyt tule mitään hyvää juttua mieleen, mutta lääkärin/hoitajan kanssa olisi tärkeää tehdä suunnitelma tuota masennusta vastaan. Esim joku pysyvä lääkitys tulee mieleen. Saatan olla kyllä väärässäkin. Mutta hyvin osasit kertoa ongelmasta, niin kannattaisi kertoa myös hoitohenkilökunnallekin.
 
Kokeilin joskus lopettaa Champixin kanssa tupakointia ja alku menikin hyvin, mutta lopputulos oli kuin makkara puolet liian pienessä suolessa ja meinasi kuuppa räjähtää.
Se kuuri sit loppui siihen ja sain ^ mainitsemaasi Venlafaxin lääkettä.
Muuten ihan ok, mutta yhdenkin pillerin unohti, niin aivan järkyttävät oireet, sellaisia aivosähköiskuja!
Piti lopettaa niin että avasi se kapselin ja sieltä sitten vähensi hiljalleen niitä sisällä olevia pieniä pillereitä.

Itsellänikin on masennustaustaa elämänvarrelta alkaen jostain reilu 30v takaa ja monenmoista hoitoa ja pilleriä on tullut kokeiltua.
Koin että jokaisesta on ollut jotain harmia sivuvaikutuksien suhteen ja en halunnut enää syödä mitään psyykelääkkeitä.
Mulla 9v sitten tuli autoimmuuni kilpparin vajaatoiminta ja siihen ei Thyroxin lääke ole tuonut vusien jälkeenkään toivottua hoitovastetta ja meinasi jo usko loppua ainaisen väsymyksen takia.
Lääkäri kehoitti kokeilemaan Citalopram lääkettä ja lopulta suostuin kokeilemaan.
On ollut hiton hyvä lääke omalla kohdalla, ei ole tullut mitään sivuoireita (no ehkä libidosta lähti loputkin sen mitä kilpparisairaudesta jäi) ja elämänlaatu on noussut huimasti kun en enää stressaa jatkuvasti väsymystäni ja ole muille ihmisille äreä.
Näillä näkymin popsin sitä vielä pitkään, ainakin työuran loppuun varmasti.

Nyt kun tuli tähän ketjuun kirjoitettua, niin koiraihmisenä on hieman vaikea ymmärtää että otetaan terapiakoira vain itsensä takia.
Saako se varmasti tarvitsemaansa hoitoa ja liikuntaa siitä riippumatta mikä on masentuneen tila?
Ainakin tukiverkkoa olisi hyvä olla joka sitten huolehtisi koirasta jos ei omistajan kunto anna siihen myöden.
Tämä vaan oma mielipide, siitä ei pidä pahastua.
 
Lääkäri kehoitti kokeilemaan Citalopram lääkettä ja lopulta suostuin kokeilemaan.
On ollut hiton hyvä lääke omalla kohdalla, ei ole tullut mitään sivuoireita (no ehkä libidosta lähti loputkin sen mitä kilpparisairaudesta jäi) ja elämänlaatu on noussut huimasti kun en enää stressaa jatkuvasti väsymystäni ja ole muille ihmisille äreä.
Näillä näkymin popsin sitä vielä pitkään, ainakin työuran loppuun varmasti.

Nyt kun tuli tähän ketjuun kirjoitettua, niin koiraihmisenä on hieman vaikea ymmärtää että otetaan terapiakoira vain itsensä takia.
Saako se varmasti tarvitsemaansa hoitoa ja liikuntaa siitä riippumatta mikä on masentuneen tila?
Ainakin tukiverkkoa olisi hyvä olla joka sitten huolehtisi koirasta jos ei omistajan kunto anna siihen myöden.
Tämä vaan oma mielipide, siitä ei pidä pahastua.
Tuo lääke on ilmeisesti lähes sama kuin Essitalopram. On tuttu myös ja oli aika pitkään käytössä.

Mulle ei Venlafaxinista tule mitään sivuoireita, vaikka onhan siinä paljon niitä mahdollisia haittavaikutuksia. Muistaakseni Duloksetiinillä tuli juuri noita hyvin ikäviä sähköiskuja.

Itse opiskelin noin 3 vuotta ja pääsin opiskelusta läpi. Nyt olen aloitellut sellaista auttavaa työtä, joka ei liity siihen opiskeluun aivan suoraa, mutta mutta tulisi vähän rahaa kuntoutustuen lisäksi. Tosin kuntoutustukea saan vain tämän kuun, eli tuen jatko on vasta kohta käsittelyssä. Työhistoriaa 12 vuotta, niin työeläkevakuutusyhtiö on maksanut aina sen kuntoutustuen. Kerran sain jopa tukea 2 vuotta putkeen. ECT hoidossa myös olin joskus vuosia sitten. Mutta harmillisesti se harvempi ylläpitohoito ei auttanut mitään. Tiheä sarja kyllä piristi minusta kummasti. 12 hoitokerran sarja vaan sen verran kallis hyötyihin nähden, että en saa enää ECT:tä.


Itsellä tuli eksältä 3 vuotias saksanpaimenkoira, joka oli minulla 10 vuotta. Ei ole enää sitä, hyvä. On siinä vaan työtä. Joutui siis lopettaa ihan hyvässä 13 vuoden iässä.

13 vuotias adoptio kissa sitten ollut. Onhan siinäkin ruoan ja hiekan ostamista. Ruokkimista ja laatikon puhdistamista. Tuo nyt vielä itsellä menee, mutta koiran ulkoiluttaminen esim 2 kertaa päivässä alkaisi ottamaan päähän. Siis tavallaan harmittamaan, että taas pitää lähteä pihalle.

Onhan niitä joitakin hyvinvoivia masentuneita, jotka jaksaa lenkittää ahkerastikin. Itsellä sen verran tasaista, että jatkuvasti on sama olo.


Puoliso muuten on useaan kertaan käskenyt lopettaa lääkkeet, vaikka niistä on itselle minusta selvä hyöty. Lisäksi ei ole kovin kallistakaan, kun on se 112 korvaus (psykoottinen masennus) pysyvänä. Tai siis kaikki minun oireet/diagnoosit on nyt ollut niin, että ne ei ole pysyviä. Eli voisi parantua papereiden mukaan, mutta ei ole näköpiirissä itsellä sellaista tapahtumaa.

Puolison mukaan en ole siis masentunut. Vaan esim adhd/autismin kirjo? Mutta kävin kyllä viime vuonna lääkärillä asiaan liittyen. Asia loppuunkäsiteltiin sillä, että nuo nykyiset diagnoosini on samankaltaisia, kuin autismin kirjo. Lähinnä siis ilmeisesti se eristäytyvä persoonallisuushäiriö?
 
En tiedä kuuluuko minulle mutta olen utelias miksi juuri tänne tekniikka foorumille tulit kertomaan asiasta?

Täällä on enimmäkseen tosi asiallista suvaitsevasta porukkaa mutta muutamissa ketjussa kaikesta normista poikkeavasta voi saada kovaa tylytystä. Esim. Ukrainan sodasta keskustellessa tulee kaalinhaju kommenttia herkästi ja parisuhde ketjuissa muutama naisia halventava incel kirjoittaa kuin oltaisiin 50-luvulla. Näin varoituksen sanana kun kärsit masennuksesta.

En osaa sun tilanteeseen antaa muuta neuvoa kuin kysyä ammattilaiselta.
Yhden jollain lailla tiedän.

Voihän täällä olla miesten joukossa tällainen?

Tämä yksi siis joutui tekeytyä mieheksi, että sai töitä. Kiinnostuksen kohteetkin varmasti vaihtelee paljon riippuen henkilöstä. Eli tällekin foorumille voi helposti joku eksyä?
 
Nyt kun tuli tähän ketjuun kirjoitettua, niin koiraihmisenä on hieman vaikea ymmärtää että otetaan terapiakoira vain itsensä takia.
Saako se varmasti tarvitsemaansa hoitoa ja liikuntaa siitä riippumatta mikä on masentuneen tila?
Ainakin tukiverkkoa olisi hyvä olla joka sitten huolehtisi koirasta jos ei omistajan kunto anna siihen myöden.
Tämä vaan oma mielipide, siitä ei pidä pahastua.

Moro, mulla välillä 57vuotiaana karmea masennus, tahtoo vaan kuolla (ei kuitenkaan itsarit ole mielessä) ettei olisi kaikkea velvollisuuksia jne.
Sitä melkein itsesäälissä itkee että on paha olo, en tiedä kylläkään miksi itsesääli on olevinaan aina negatiivisen paha? "älä vittu pyöri aina siinä itsesäälissä" jne :(
Sitten välillä on tosi häpi-häpi fiilis ja virtaa riittää, itse olen "diagnisoinut" että jos on kyrpä ottassa niin päikkärit heti, lepo-uni nollaa kaikki ja paskat ovat veke päästä.

Koira, juuh kyllä mulle psykan ylilääkäri laittoi "koira on verrattavissa terapiakoiraan" lisäksi on geeneissä, 4vuotiaana tuli jo koira, nyt 5.11.2024 tuli kuudes hauva.
Miut kasvatti koira, ei ollut 1974 päiväkoteja enkä mennyt naapuriin hoitoon, yksin duunasin koiran kanssa.

Itse vaikka olisin masis-kusipää niin viattoman luontokappaleen hoidan aina, se pakottaa ottamaan itseään niskasta kiinni.
jos masentaa taikka vituttaa, laiskotuttaa niin en jatka sitä päivää pidempään.

Tosin masis-vitutustakin on vaikeampaa tasoa.
 
itse olen "diagnisoinut" että jos on kyrpä ottassa niin päikkärit heti, lepo-uni nollaa kaikki ja paskat ovat veke päästä.
Onkohan tuo muuten kuinka normaalia? Vaikea arvioida. Itse en pysty ottamaan päikkäreitä. Paitsi sitten "viimeisessä hädässä" jos onkin huonompi olo. Ehkä tunnin saa nukuttua. Tai sitten otan 7.5mg Mirtazapinia päivällä, niin saa tunnin päästä siitä jo hieman huilattua hetken päivälläkin, jos ei ole muuta.

Yhden kanssa juteltiin, niin sillä sama, että päikkärit "virkistää" oloa. Se sitten ikävää, jos tuo vaikuttaa liikaa säännölliseen unirytmiin.

Kissa on ollut pienenä se juttu, kun naapurin kissa oli kuulemma eksynyt meille. Koirista on se 10 vuoden kokemus, mutta itselle vaivatonta olla ilman koiraa.


Myös se että jolleikin toisille saa puhua asioita jotenkin virkistää oloa. Mutta sen jälkeen iskee kyllä usein pääkipu. Jos on vaikka pitkän 6h päivän jutellut ja kuunnellut. Eli Panadolia kannattaa ottaa sille reissulle mukaan. 3g olisi maksimi päiväannos, mutta jos on oikein liikaa pää kipeä, niin olen väärinkäyttänyt ja ottanut sinä päivänä yhteensä 4g. Ei ole mitään muuta lääkettä pääkipuun. Buranaan en ole saanut reseptiä. Toki sitä ilman reseptiäkin saisi, mutta ei ole ollut oikein edes tarvetta sille.
 
Itse vaikka olisin masis-kusipää niin viattoman luontokappaleen hoidan aina, se pakottaa ottamaan itseään niskasta kiinni.
jos masentaa taikka vituttaa, laiskotuttaa niin en jatka sitä päivää pidempään.

Tosin masis-vitutustakin on vaikeampaa tasoa.
Hienoa että näin, siinä kohdin varmasti sellainen tuo apua ja koirankin elämä on elämisen arvoista :tup:

Olen itse läheltä kuitenkin valitettavasti joutunut seuraamaan että näin ei aina ole.
Koiraa ei lopulta lenkitetty enää lainkaan, vaan päästettiin pienelle takapihalle pikaisesti tarpeilleen, jossa se stressaantuneena haukkui jatkuvasti.
Vaihtoehtoisesti isolla koiralla pari 100m lenkkiä päivittäin ja välillä ei lainkaan.
Näistä olen soittanut eläinvalvontaan ja koirat ovat lähteneet uuteen kotiin, kyseiset kaverit ovat siitä huolimatta hyvin toipuneet vaikeastakin tilanteestaan, masennusta, erakoitumista tms.

Toki ihmisiä on ilman mitään syytäkin aivan liikaa jotka eivät koiristaan pidä huolta, retuuttavat niitä lenkeillään että pääsisivät itse äkkiä takaisin kotiin omiin menoihin.
Koronapandemia lisäsi ainakin täällä reilun sadan asunnon taloyhtiössä koirien määrää paljon ja osa niistä valitettavasti näyttää olevan sellaisia jotka vain itsekeskeisistä tarpeista ovat koiran ottaneet ja nyt se jää hoitamatta kun etätyöt loppuneet ja saa taas mennä vapaasti.

Masennuksen kirjo on tosiaan laaja, toisilta menee toimintakyky täysin ja toisilla enemmän sellaista kausiluontoista alakuloa, joka kyllä elämään varmaan kuuluu ihan jokaisella.
Tsemppiä Teille joilla masennus on elämänkumppanina!
 

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
265 306
Viestejä
4 595 938
Jäsenet
75 589
Uusin jäsen
Antsuli

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom