Masennus

[jm82]

Avun hakeminen. Vmp.

Hidas prosessi?

 

[BGZ]

Hidas prosessi?

No kyllä. Hyvä että edes jokseenkin ajoissa ymmärsin hakea apua. Täälläpäin on ilmeisesti pitkät hoitojonot.

 

[Algron28]

Ja poliitikot TV:ssä jaksavat vielä puhua hyvinvointivaltiosta.......

 

[Memory]

Ja poliitikot TV:ssä jaksavat vielä puhua hyvinvointivaltiosta.......

Juuh, just laskin että tämä hallituskausi 4vuotta on päättänyt että eläkkeensaajien asumistukea jäädytetään 4vuodeksi.
ittellä nousi vuokra 40e/kk.
laskin googlen mukaan paljonko on eläkeläisiä niin Petteri Orpo ja Riitta Purra säästää VAIN 40miljoonaa kuukaudessa!
sopii miettiä 40milliä*12*4 tulee siinä taksiseteleille katetta

 

[mikkelson]

Avun hakeminen. Vmp.

Itselläkin meni 1,5kk päähän ensimmäinen aika minkä sain psykiatrian poliklinikalta ja siitä seuraavat ajat n. 1kk välein, eli ei mitään kovin intensiivistä "hoidon" aloitusta. Julkisen puolen resurssit on mitä on ja varmaan vaihtelee myös paljon kunnittain.

Varmaan jossain vaiheessa saadaan psyk.polille semmonen tekoälybotti jonka kanssa voi jutella, kun ei muut resurssit riitä. Todennäköisemmin se kuitenkin tulee yksityiselle puolelle, kun eihän julkiselle puolelle voi mitään hankkia ilman kilpailutusta ja lopullinen toteutuskin voi olla ihan mitä vaan.

 

[Algron28]

Varmaan jossain vaiheessa saadaan psyk.polille semmonen tekoälybotti jonka kanssa voi jutella, kun ei muut resurssit riitä. Todennäköisemmin se kuitenkin tulee yksityiselle puolelle, kun eihän julkiselle puolelle voi mitään hankkia ilman kilpailutusta ja lopullinen toteutuskin voi olla ihan mitä vaan.

Tuskin mitää fyysistä vastinetta. Eiköhän ne kasaa jonkun kämysen chattibotin nettiin jonka kanssa "asiakas" voi kotona höpötellä ja joka sitten lopuksi vielä vuotaa kaikki tiedot jonnekkin rikollisille.

 

[mikkelson]

Tuskin mitää fyysistä vastinetta. Eiköhän ne kasaa jonkun kämysen chattibotin nettiin jonka kanssa "asiakas" voi kotona höpötellä ja joka sitten lopuksi vielä vuotaa kaikki tiedot jonnekkin rikollisille.

Näinhän se todennäköisesti menee.

Testasin joku aika sitten ChatGPT:tä puhelimen mikrofonia käyttäen ja yllätyin siitä, miten luonnollisesti sen kanssa voi jutella. Onhan siinä pieni viive vastauksissa, eikä se puhu täydellisesti suomea, mutta kyllä tekoälystä varmasti tulee olemaan apua ainakin yksinäisille ihmisille kun saavat jonkun jonka kanssa jutella.

 

[Memory]

Näinhän se todennäköisesti menee.

Testasin joku aika sitten ChatGPT:tä puhelimen mikrofonia käyttäen ja yllätyin siitä, miten luonnollisesti sen kanssa voi jutella. Onhan siinä pieni viive vastauksissa, eikä se puhu täydellisesti suomea, mutta kyllä tekoälystä varmasti tulee olemaan apua ainakin yksinäisille ihmisille kun saavat jonkun jonka kanssa jutella.

Itse olen 57vee vanhuuden höperö, juttelen kaikille linnuille ja koirille ulkona kävellessä, ei tartte gpt tai muuta virual-tietokonetta

 

[Algron28]

Itse olen 57vee vanhuuden höperö, juttelen kaikille linnuille ja koirille ulkona kävellessä, ei tartte gpt tai muuta virual-tietokonetta

Olisin sitä mieltä että lintu tai koira ymmärtää paljon paremmin kuin ohjelma jonka tehtävä on arpoa todennäköisyyksien perusteella mikä sana pitäisi muodostaa seuraavaksi.

 

[Memory]

Olisin sitä mieltä että lintu tai koira ymmärtää paljon paremmin kuin ohjelma jonka tehtävä on arpoa todennäköisyyksien perusteella mikä sana pitäisi muodostaa seuraavaksi.

Senhän takia mie variksille, harakoille, puluille jne juttelen aikani kuluksi ohi kävellessä, puhumattakaan koirista

 

[Maikkeli01]

Olen täysin väärä ihminen varmasti osallistumaan ketjuun (vaikkakin alan ammattilaisena aihe on kovin tuttu). Mutta olen kyllä kärsinyt ajoin tyhjyyden tunteesta (masennusta) sekä ahdistuksesta. Olen huomannut että epäaktiivisuus pahentaa helvetisti asioita. Merkittävää eroa mielialaan nyt yli kuukauden kokemuksella on ollut lisätä runsaasti arkiaktiivisuutta; kävelen päivittäin 10k askelta, pyöräilen työmatkan (+6km) ja tähän päälle omat urheilutreenit. Lisääntynyt energian määrä on tolkuton ja tätä vireyttä pystyy kanavoimaan eri juttuihin näin halutessaan. Ristiriitaisena huomiona on sähköhoitotyyppinen ongelma että vireys ja aktiivisuustila voi kohentua merkittävästi mutta paska mieliala säilyä. Tämä voikin turhauttaa kovasti kun energiaa on vaikka muille jakaa mutta yksinäisyyden ja saamattomuuden tunne lamauttaa alitajunnassa. Tähän auttaakin sitten itselläni päiväkirja johon kirjaan plussat, miinukset ja neutraalit jutut päivässä - tämä lisää asteittain posiitivista ajatusmallia. Ikävintä tässä on että oma luonne on todella tyytymätöntä sorttia, mulla on edelliseen elämään verrattuna asiat aivan helvetin hyvin hyvästä taloustilanteesta tyttöystävään mutta silti jostain kumpuaa joku yksinäisyyden tunne jonka juurisyytä ei oikein löydä. Tavoite olisikin jatkaa hyvien mallien lisäämistä arkeen pikkuhiljaa ja vakiinnuttaa nämä toimintamallit pysyvästi arkeen sillä muutokset ovat ultramaraton, ei sprintti ja voi mennä kuukausista vuosiin aikaa että niiden kasautuneiden hyvien toimintamallien hyödyt alkavat todenteolla vaikuttaa.

 

[kuoris]

”Mielenterveysperusteisten pitkien sairauspoissaolojen vuoksi menetettiin viime vuonna yli kaksi miljoonaa työpäivää enemmän kuin kymmenen vuotta aiemmin. Työpaikoilla ja yhteiskunnassa laajemmin olisi syytä pyrkiä tukemaan työkykyä niin, että huolestuttava kehitys kääntyisi laskuun”, sanoo Kelan tutkimusprofessori Jenni Blomgren.

Mitä ihmettä on tapahtunut 10 vuodessa työpaikoissa ja yhteiskunnassa?

 

[jm82]

”Mielenterveysperusteisten pitkien sairauspoissaolojen vuoksi menetettiin viime vuonna yli kaksi miljoonaa työpäivää enemmän kuin kymmenen vuotta aiemmin. Työpaikoilla ja yhteiskunnassa laajemmin olisi syytä pyrkiä tukemaan työkykyä niin, että huolestuttava kehitys kääntyisi laskuun”, sanoo Kelan tutkimusprofessori Jenni Blomgren.

Mitä ihmettä on tapahtunut 10 vuodessa työpaikoissa ja yhteiskunnassa?

Itsellä ainakin vasen jalka ei kestänyt enää kunnolla työtä. Jalka taas kipuili vanhan kaatumisen takia.

Tähän asiaan ei kumminkaan työterveydessä puututtu. Myöskään masennusta ei työterveydessä todettu. Tehtiin kumminkin ensimmäinen työkykyarvio silloin.

Tuossa uutis jutussahan sanottiin, että muut sairaudet on vastaavasti vähentyneet ja masennus taas "räjähdysmäisesti" nousussa.

Aika terve kumminkin pitäisi olla kolmivuorotyössä. Kivut kumminkin yleisesti vaikuttaa niin, että ei saa kunnolla nukuttua ja ei ole hyvä olla nukkumatta pitemmän päälle. Voi seurata masennusta ja muita ongelmia?

Vuoden lomallakin olin töistä, mutta tämä ei oikein auttanut. En siis kumminkaan sairauslomalla, vaan vuorotteluvapaalla. Tuon vapaan aikana taas työterveys ei ollut ollenkaan käytettävissä.

 

[Memory]

Huomenta, tässä ittellä syövän jälkeen tullut 56sena tarpeeksi remppaa, on välilevyä 3:ssa kerrassa, yliliikkuvat nivelet jne. 14 pysyväissairautta.
joita ei voida eikä kannata hoitaa, käsien hermorataviat ei kannata korjata, neurologi vaan leikkelisi jänteitä-hermoja ja sitten ei olisi ollenkaan kättä jäljellä

 

[jm82]

Huomenta, tässä ittellä syövän jälkeen tullut 56sena tarpeeksi remppaa, on välilevyä 3:ssa kerrassa, yliliikkuvat nivelet jne. 14 pysyväissairautta.
joita ei voida eikä kannata hoitaa, käsien hermorataviat ei kannata korjata, neurologi vaan leikkelisi jänteitä-hermoja ja sitten ei olisi ollenkaan kättä jäljellä

Omassa työterveydestä jäi sellainen mieleen, että työkykyarvion perusteella olisi voitu vain irtisanoa töistä. Kumminkin vaarallinen työ, niin voisi tapahtua esim lisää työtapaturmia?

Silloin olisi voinut jäädä tyhjän päälle. Kuntoutustuki oli minusta ainakin parempi vaihtoehto.

Opiskeluhan itselle sopii, mutta työnteko on nykypäivänä aika rankkaa. Vähän alalla kuin alalla? Pitää olla hyvin tehokas työssään? Tehokas ja virheetön.

 

[mikkelson]

”Mielenterveysperusteisten pitkien sairauspoissaolojen vuoksi menetettiin viime vuonna yli kaksi miljoonaa työpäivää enemmän kuin kymmenen vuotta aiemmin. Työpaikoilla ja yhteiskunnassa laajemmin olisi syytä pyrkiä tukemaan työkykyä niin, että huolestuttava kehitys kääntyisi laskuun”, sanoo Kelan tutkimusprofessori Jenni Blomgren.

Mitä ihmettä on tapahtunut 10 vuodessa työpaikoissa ja yhteiskunnassa?

Iso osa tapauksista varmaan on sellaisia että sitä hakeudutaan hoitoon vasta sitten kun on siinä kunnossa ettei pysty enää työskentelemään. Näin ainakin kävi itselle. Ennaltaehkäisy on varmasti se mitä pitäisi pystyä työpaikoilla parantamaan, mutta siihen tuskin on yhtä toimivaa ratkaisua olemassa.

Meidänkin työpaikalla on nykyään sellainen kerran kuukaudessa tapahtuva kysely netissä, joka mittaa työntekijän sitoutuneisuutta ja hyvinvointia. Vaikka tuon pitäisi jollakin tavalla auttaa ehkäisemään niitä ongelmia, niin en ole kokenut siitä olevan millään tavalla apua jaksamiseen. Sen antamat vinkitkin ovat itsestäänselvyyksiä ja saavat masentuneena olon vain ärsyyntymään. Esim. jos kyselyssä vastaa ettei nuku tarpeeksi, niin saa vinkkeinä mennä aikaisemmin nukkumaan, mennä aina samaan aikaan nukkumaan, vältä kahvin juontia yms.

 

[Algron28]

Iso osa tapauksista varmaan on sellaisia että sitä hakeudutaan hoitoon vasta sitten kun on siinä kunnossa ettei pysty enää työskentelemään. Näin ainakin kävi itselle. Ennaltaehkäisy on varmasti se mitä pitäisi pystyä työpaikoilla parantamaan, mutta siihen tuskin on yhtä toimivaa ratkaisua olemassa.

Meidänkin työpaikalla on nykyään sellainen kerran kuukaudessa tapahtuva kysely netissä, joka mittaa työntekijän sitoutuneisuutta ja hyvinvointia. Vaikka tuon pitäisi jollakin tavalla auttaa ehkäisemään niitä ongelmia, niin en ole kokenut siitä olevan millään tavalla apua jaksamiseen. Sen antamat vinkitkin ovat itsestäänselvyyksiä ja saavat masentuneena olon vain ärsyyntymään. Esim. jos kyselyssä vastaa ettei nuku tarpeeksi, niin saa vinkkeinä mennä aikaisemmin nukkumaan, mennä aina samaan aikaan nukkumaan, vältä kahvin juontia yms.

Omasta mielestä tuollaiset toistuvat usein tapahtuvat kyselyt ovat puhdasta korporaatiopaskaa jota kalliit ja turhat työterveyskonsultit ovat firmalle saaneet myytyä. Niiden ainoa funktio on että firma voi sanoa tehneensä jotain, vaikka todellista apua niistä tuskin kellekkään on.

 

[kuoris]

Omasta mielestä tuollaiset toistuvat usein tapahtuvat kyselyt ovat puhdasta korporaatiopaskaa jota kalliit ja turhat työterveyskonsultit ovat firmalle saaneet myytyä. Niiden ainoa funktio on että firma voi sanoa tehneensä jotain, vaikka todellista apua niistä tuskin kellekkään on.

Niin kai siitä näkee ainakin trendin jos jotain dramaattista taphtuu työpaikalla. Yksilötasolla ei paljon vaikutusta. Onko sulla heittää parempia ehdotuksia tilalle?

 

[Algron28]

Niin kai siitä näkee ainakin trendin jos jotain dramaattista taphtuu työpaikalla. Yksilötasolla ei paljon vaikutusta. Onko sulla heittää parempia ehdotuksia tilalle?

Nojoo, jos kyselyssä on se ainoa firman kannalta hyödyllinen kysymys eli "suosittelisitko yritystä xxxxx työpaikaksi tuttavallesi" niin siitä nyt saa jotain suuntaa työntekijöiden suhtautumisesta firmaan. Mutta kaikki muunlainen "Tunnetko saavasin unta riittävästä -> En -> Mene aikaisemmin nukkumaan" on kyllä täysin hyödytöntä. Ei ne joilla on oikeita ongelmia masennuksen tai muun suhteen vastaa tuollaisiin kuitenkaan niin että siitä jotain dataa saadaan ja vaikka saadaan niin se että alkaako firma mitään sen pohjalta järjestämään. Ehkä joku valtion firma jolla on all inclusive työterveys soppari saattaa jotain tarjota. AInakin oman kokemuksen mukaan noissa on monesti vielä muotoiltu kysymykset siten että siellä ei ole liian negatiivisia vastauksia.

 

[Taituri]

Hei kaikille! Ajattelin tänne jakaa omia kokemuksiani, kaiketi se on ääneen sanottava, masennuksesta. Lähinnä taka-akatuksena, josko tästä tulisi jollekin vaikka uskoa siihen omaan tekemiseen ja olemiseen. Tekstistä tulee varmasti pitkä ja hieman rönsyilevä.

Koen, että olen ollut kunnossa, varmaankin vuoden päivät. Tai ainakin voinut paremmin.

Nuorena, yläasteaikana, olen varmasti kärsinyt masennuksesta, näin jälkikäteen mietittynä. Ja siihen löytyy kyllä elämästä selkeästi selitys. Paljon, varmaan vähän liikaakin kaikenlaisia väärällä tavalla kuormittavia asioita.
Mutta eihän sitä junnuna niin tajua. Koulu ei kiinnostanut (mikä on harmi, koska ilman keulimista, niin kyllä tällä nupilla olisi voinut varmaan vähän lukeakin), päihteet, hölmöily, teiniangsti, kaikki mitä nyt voi olla.
Tätä olen miettinyt useasti jälkikäteen ja muotoillaan se vaikka nyt näin, että ymmärrän hyvin, kuinka tärkeää nuorelle on jollain tavalla terveet ihmis-ja perhesuhteet. Edit: Ja päihteet eivät tarkoita muuta, kuin alkoa. Tietysti normaalit nuoruuden kokeilut "muissa jutuissa", mutta huumeet eivät ole ikinä olleet kuvioissa.

Sen jälkeen, parikymppisenä, paljon töitä, paljon viinaa (ei nyt ihan deeku-meininkiä) ja yleistä häröilyä. Myöskin muuten elämässä tapahtui aika karmeita juttuja, mitä en halua tähän sanoiksi pukea. Sellaisia kuitenkin, ettei henkisellä puolella ollut työkaluja niiden käsittelyyn. Isoja, surullisia asioita.

Muistan siitä ajasta sen, että humalassa en pystynyt hillitsemään tunteitani (negatiivisia, masentavia). Muuten kuitenkin kävin töissä, oli ihmissuhteita ja olin päällisin puolin aika iloinenkin kaveri.

Sitten loppui työt (täysin minusta itsestäni riippumattomista syistä). Sitten loppui rahat ja sanoisin, että ensimmäistä kertaa tuli elämässä "seinä" vastaan.

Kaikki se pelko, ahdistus, masennus, suru, oli niin vahvaa. Oli myös itsetuhoisia ajatuksia. En aivan tarkasti muista kaikkea, mutta olin lukossa. Makasin kotona, todella sotkuisessa kämpässä. Laskuja oli mieletön pino, ne valkoiset kirjekuoret, monta muovipussillista. Ei nettiä, ei älypuhelinta. Kela yms. asioiden hoito oli aivan ylitsepääsemättömän vaikeaa.
Välillä sähköt menivät poikki, muistan, kun en uskaltanut avata jääkaappia viikon jälkeen. En avannut ihmisille ovea, hävetti niin paljon. En vastannut puhelimeen.

Muistan yksittäisen hetken, kun olin itsetuhoisissa ajatuksissa. Olin viikon verran ollut kotona, sama kylpytakki ja kalsarit jalassa, miettien, onko elämässä mitään järkeä. Ja silloin tuli joku omituinen kipinä ja lähdin lenkille.
Aloin liikkumaan. Nostelin välillä painoja. Kävin ihmisten ilmoilla. Tein välillä vähän työkeikkoja. Sain siivottua. Jotenkin.
Sitä kai jollain tasolla aivoissa tiedosti, että nyt ollaan pahassa tilanteessa ja jotain vain on pakko tehdä. Tämä prosessi otti varmaankin vuoden verran. Ja se oli sellaista, että saatoin lähteä vaikka yöllä ulos tallailemaan, jos oli paska olla.

Sain vakituisen työpaikan, pääsin tekemään taas sitä, missä koen olevani ihan hyvä, sitä kautta sosiaalisia kontakteja, hyvää palautetta, rytmiä elämään. Erilaista virtaa. Jotain, mikä pakottaa nousemaan sängystä ylös huonoinakin päivinä.

Huonot hetket töissä. En kuitenkaan ollut aivan kunnossa ja asiat, mitkä jätän sanomatta, painoivat liikaa. Olin kuitenkin vielä aika sekaisin ja loppu, vaikka yleisesti ottaen tilanne olikin parempi. Kävin töissä, mutta pää ei pelannut. Olin jotenkin automaatiolla. En keksi tähän parempaa sanaa. Joskus katsoin työvuorolistaa, että mikä vuoro minulla on seuraavana päivänä, mutta en muistanut sitä oikeasti kotona. Ja päihteillä ei ole tässä kohdassa osuutta asiaan. Aivot olivat vaan seis. Se nolous ja häpeä, mikä tuli, kun en muistanut mennä töihin. Aloin siitä eteenpäin kirjoittamaan seuraavan työvuoron ylös itselleni lähtiessäni töistä. Jouduin tarkastamaan useaan kertaan työpäivän päätteeksi, että olin tehnyt kaiken, mitä pitää olla tehtynä. Tällaisia haasteita. Tämä on muutenkin sellaista aikaa, että minulla on jotenkin aika "usvaiset" muistikuvat, vaikka esimerkiksi alkoholinkäyttö ei ollut liiallista.

Tilanne kuitenkin parani ajan kanssa. Treenasin, tein työt, sosiaalinen juttu, harrastuksia muutenkin. Vähän sussuttelua. Sellaista normaalia elämää. Silti takaraivossa ja omissa tuntemuksissa oli aina sellainen tietty alavireisyys, alakuloisuus. Mutta sen kanssa oppi elämään ja se ei ollut päällimmäisenä. Sellaisena hallitsevana tunteena. Syksyisin olin hieman alakuloisempi, lisäsin liikuntaa.

Vakaa elämä. Pitkä, ehkä vähän kuoppainenkin, mutta silti vakaa parisuhde. Töissä vähän "eteenpäin". Enemmän vastuuta. Aikaisemmin hankittu laskupino alkoi häviämään. Asiat olivat kunnossa ja mieli. Edelleen tiettyä alavireyttä kuitenkin.

Lapsi. Yhteenmuutto. Kaikki hyvin. Mitä nyt normaaleja elämän haasteita.

Burnout? Lapsi oli syntynyt ja töissä oli tullut paljon vastuuta. Työyhteisö oli todella haastava. Suomeksi=yksi kaheli töissä tekee kaikkien elämästä vaikeaa, pienessä työyhteisössä.
Parin vuoden ajan työviikot oli järestään sen 50h+/vko ja vähän kotiin myös töitä. Siihen emännän raskaushormoonit ja mielialaongelmat, sekä pienen lapsen arki. No eihän sitä osannut silloin ajatella, mutta kyllähän sen jälkikäteen tajuaa itsekin, että eihän tossa yhtälössä ole tuon taivaallista järkeä. Hiljaksiin alkoi ukosta puhti loppua, ei oikein ollut hyvä missään. Kotona on raskasta, pitää olla, tehdä ja suorittaa.
Töissä alkaa tunnit ja stressi tuntumaan. Ja vittumainen työkaveri.
Alakulo hiipii taas vahvemmin pintaan. Ei vaan riitä. Vituttaa mennä töihin.

Tavallaan voisi sanoa, että korona tuli hyvään aikaan. Työt loppuivat, kuin seinään. Sai olla kotona pari kuukautta rauhassa. Ihmettelemässä. Akut latautuivat aika hyvin.
Töiden normaalista jatkumisesta ei ollut tietoa, niin vaihdoin duunista. Huonolla palkalla kylläkin, mutta hyvinkin suorittavaa ja aivotonta työtä. Päivätyö. Elämään uudenlaista rutiinia, kotona oloa, hommat alkoivat taas maistumaan. Elämä alkoi taas maistumaan.

Lähellä nykyhetkeä.
Vaihdoin uudestaan työtä. Aivan uuteen ammattiin. Vähän parempi liksa ja paljon leppoisampaa duunia. Samalla tein vähän noita mun alkuperäisiä hommia. Kaikki oli hyvin hetken aikaa. Kunnes taas "täytin lautasen". Perustin oman firman, auttaakseeni kaveria, tein paljon vapaaehtoistyötä (hyväntekeväisyysjuttuja, niihin meni paljon aikaa. Ja ei nyt ei ole tarkoitus kiillottaa sädekehää), arkisin omat työt, viikonloppuisin nuo vanhat hommat, siihen päälle nämä uudet jutut ja lapsielämän arki.
Eikö sitä nyt saatana ihminen voisi tajuta kerrasta. Eihän sitä kauaa jaksanut, kun alkoi taas piiputtamaan nuppi. Siihen päälle vielä keuhkoveritulppa, sekä muksun terveysongelmat.

Pää pehmeni, ei vaan jaksanut enää. Ero (voisi kai sanoa omasta aloitteesta "koska en ole onnellinen sinun kanssasi", olisikohan tätäkin voinut miettiä vähän toiselta kantilta). Muutto omaan asuntoon. Sit alkoi viimeisin alamäki.

Virta loppui jätkästä aivan tyystin. Itkin töissä tauoilla, kun kukaan ei ollut näkemässä. Ilman syyt. Ei kiinnostanut enää yhtään.
Firma jutut stressasivat, loppui virta, en jaksanut hoitaa niitä.
Valkoisia kirjekuoria alkoi kasaantua ja sen päälle piti opetella elämään "uudestaan yksin".
Lopetin työt. Vitutti niin paljon.
Olin henkisesti luovuttanut.
Tunsin suurta häpeää erosta, koska jos jotain, niin halusin lapselle "ehjän perheen". Epäonnistuin.
Sain onneksi paperiasiat hoidettua. Mutta siihen se sitten jäikin.
Olin taas aika samassa jamassa, kuin ~10 vuotta aiemmin. Mutta nyt oli vastuuta silti eri tavalla. Puolessa vuodessa olin siinä kunnossa, että makasin pimeässä kämpässä, kuuntelin ehkä jotain, en saanut kertakaikkiaan mitään aikaiseksi. Samat valkoisten kirjekuorien säkit. Hoidin kyllä muuten paperiasiat, sähkölaskut, vuokran, jotain sentäs.

Lapsi.
Aina kun lapsi tuli luokseni, tsemppasin. Ja siis lapsi oli luonani viikottain. Siivosin, kävin ruokakaupassa, keksin tekemistä muksun kanssa. Mutta kun muksu lähti ovesta ulos, niin sohvalle ja valot pois. Ehkä jotakin teevestä. Mutta mitään järkevää ei. Mieli oli taas aivan musta.
Kun huomasin ensimmäisen kerran itsetuhoisia ajatuksia hiipivän ajatuksiini, soitin samantien tk:hon ja kerroin tilanteen. Sain jonkinlaisen akuuttiajan, juttelin mukavia ja mielialalääkkeet. Kerroin myös entiselle puolisolleni tilanteesta. Olen saanut häneltä paljon tukea. Halusin olla avoin lapsen takia siitä, missä mennään.
Söin lääkkeitä, purkasin lähes päivittäin tuntojani parille ystävälleni ja yritin taas aloittaa liikuntaa.
Lääkkeet auttoivat. Eivät ne ihmettä tehneet, mutta aamut eivät alkaneet enää sillä aivojen sisäisellä mantralla "olet aivan paska, ei tässä ole enää mitään järkeä...".

Söin muutaman kuukauden lääkkeitä, kävin juttelemassa, vietin aikaa lapsen kanssa ja kävin taas välillä töissä. En tykännyt lääkkeiden sivuvaikutuksista. Tunteet/aivot olivat jotenkin vähän turtuneet (ja yksi aika hauska, petipuuhissa ei meinannut nalli laueta millään) niin tein järkevästi ja lopetin ne. Tätä nyt ei tietenkään pitäisi tehdä varmasti näin, enkä voi suositella kenellekkään samaa. Ja hiljalleen olotila alkoi lähestyä normaalihkoa. Ei vieläkään ollut hyvä olla, mutta ei niin paha. Elämä ei jotenkin tuntunut niin tuskaiselta. Rutiinit, lapsi ja avautuminen tutuille auttoivat. Myös itsensä tunteminen, sekä sellainen tietynlainen kokemus tästä alavireisyydestä auttoi (ja auttaa edelleen huonoina hetkinä) käsittelemään ja hieman hallitsemaan omia "ajatusmalleja" tai miksi sitä nyt voisi sanoa. Sellainen tietynlainen tiedostaminen "okei, nyt on paskafiilis, mut ei se mitään, ei pidä antaa sen liikaa hallita".

Edit: Halusin lisätä erikseen tänne, että kun olen ollut "pimeässä", niin unen tarve on aivan mieletön. Sitä pystyy nukkumaan käsittämättömän paljon.

Nykyhetki:
Alan olla taas iskussa. Olen ollut iskussa yli vuoden. Olen palannut "alkuperäisiin" töihini, itseasiassa "alkuperäiselle työnantajalleni". Tykkään todella työstäni. Ja olen kyllä aika hyvä siinä, mitä teen. Se on palkitsevaa. Töissä en ota ihan niin paljon vastuuta ja stressiä, kuin aikaisemmin. Se on ihan tietoinen valinta. Lapsen kanssa vietän käytännössä kaiken vapaa-ajan. Silloin tällöin "varastan" itselleni illan. Käytän sen yleensä jätskiin, roskaruokaan ja huonoon elokuvaan. Hyvällä omalla tunnollakaan en voi väittää, että liikunta olisi hirveän yleinen osa arkea, mutta välillä sitäkin.
Laskupinot ovat edelleen kummittelemassa, mutta en stressaa niitä niin paljon. Ne hoituvat itsekseen pikkuhiljaa pois. Ja jos firma jutuista tulee joltain viralliselta taholta joskus sanomista, niinkuin varmasti tuleekin, niin ei senkään hirmusti väliä. Tulee, mitä on tullakseen. Naisrintamallakin asiat sujuvat ihan "mielekkäästi".

Summarum: jotain omista kokemuksista ja ehkä vinkkiä tai jotain muille, en tiedä.

Luulen, että sellainen piilevä ja välillä pintaan nouseva alakulo on varmasti aina minulla matkassa. Enkä usko, että olen ainoa. Haluaisin kuitenkin yrittää lohduttaa muita, että niinä hetkinä kun "ei missään ole mitään järkeä", niin kyllä se huominen tulee, ellet tee äkkipikaisia päätöksiä.
Ja ennenkaikkea haluaisin rohkaista, että paskojen fiilisten kanssa oppii elämään ja niitä kyllä oppii ajan kanssa vähän käsittelemäänkin. Eikä ne paskat fiilikset taida aina olla ne päällimmäiset ja pysyvät tunteet. Joskus tuntuu paremmaltakin.

Ja ehdottomasti kannattaa hakea apua ja syödä "mömmöjä", jos ei omineen vaan paukut riitä kääntämään kelkkaa. Itsensä kanssa päivittäinen neuvottelu siitä "kuinka paska olet ja elämässä ei ole mitään vitun järkeä yms." on todella kuluttavaa ja jos se imaisee itsestä viimeisetkin mehut pois, niin ehdottomasti apua siihen.

Omalla kohdalla työt ovat pelastaneet hyvin pitkälti. Se jokin pakottava tekijä, mikä saa liikkeelle ja tuo rytmiä elämään.
Lapsi on myös tuonut samanlaisen "tuen" olemassaolollaan ja siitä seuranneella vastuulla.

Tietysti pari läheistä ihmistä, kenelle olen avoimesti, varmasti heidän kyllästymiseensä asti, puhunut näistä negatiivisista tunteista on myös auttanut eteenpäin. Suosittelen puhumista muillekin. Kai se auttaa jäsentelemään asioita
paremmin.

Ja liikunta. Jos tulee sellainen päivä, että olisi edes vähän ylimääräistä energiaa, niin vartin kävelykin on parempi, kuin ei mitään.

Siivoaminen. Omalla kohdalla "pimeissä hetkissä, kun ei saa mitään aikaiseksi" on jollain tasolla toiminut se, että kun hetken on edes piirun verran vahvempi olo, niin siivoaa jonkun yhden tietyn jutun, esim. tiskit.

Valkoiset kirjekuoret. Tämä kauhu. Yksi pahimmista. Antaa niiden olla. Huolehtii, että vuokra, sähkö, puhelin ja netti toimii. En edes säästele enää kirjekuoria, saati avaa, roskiin vaan (ja joo, ei varmasti ole järkevää ja vastuullista). Silloin kun voimaa ei ole, eikä pää pelaa, silloin kun et pysty käytännössä hirveästi vaikuttamaan niihin asioihin, niin älä stressaa. Ne iskee naamalle vasta myöhemmin.

En tiedä, paljon jorinaa ja varmasti aivan liikaa "turhaa tietoa", mutta josko tästä olisi jollekin apua. Vaikka vähän sellaisena vertaistuki-juttuna. Voi myös olla, että kun aamulla herään ja mietin, että miksi vitussa sä edes kirjoitat tuntemattomille ihmisille, jossain tekniikkafoorumilla tällaista, niin alkaa vähän kaduttamaankin. Mutta ei siinä, hyvää yötä kaikille!

 

[Memory]

Päivää, onneksi on syksy.
Ihanan raitis ilma.
viikonloppu meni frendin ja oman tietokoneiden kanssa. meinasi voimat ja usko mennä.

tuossa oli vähän aikaa sitten tapaus että aamurutiini häiriintyi, menin siinä sitten kaupungille kauppa-reissulle
ja jo siellä mietin että sekaisa olo, omituinen hölmön kaltainen, 13:n pintaan himassa tein diagnoosin ja hokasin etten
muistanut ottaa aamutoimien sekoittuessa aamulääkkeitä.

ihmeellistä touhua kun ja jos uskoo että lääkkeet on otettu mutta elimistö muistuttaa kuitenkin.

keskikesällä lekuri uusi supriumia 50mg:n annoksia 100kpl, jotka riittää 10päiväksi, 8/pv.
otan aina kuitenkin vain 4kpl.
kun on kiinapojalla tuottavuus ongelmia eli 200mg:n pakut ovat jäissä.
niin ennen meni 200mg 2päivässä oli määräys, mulla meni vain yksi aamulla.
nyt lekuri aluksi leikki ja uusi vain 1*100 kerrallaan, sanoin hoitsulle että on näemmä liikaa aikaa kun ei voi uusia enempää kun 10vrk:n välein aina uusii.
viimein snaijasi, kunnolla laittoi 57 pakua, tossa sain lauantaina 8pkt. eli 3kk:n annos.

 

[Dexdor]

Täältä kirjoittelee masentuja, terve vaan kanssasairastajat.
Ah. Syksy ja mieliala. Ne linkittyvät toisiinsa hyvin vahvasti, ainakin minulla. Huomaa, että on heikompi jakso osaltaan menossa tällä hetkellä, sillä olo on vähintään puolet päivästä ahdistunut ja jännittynyt, tietty näköalattomuus ja tästä kaikesta seuraava väsymys vaivaa. Adhd -tutkimuksiinkin pitäisi kampeutua, mutta siitä on tehty melko hankalaa, mutta se on toinen tarina. Enkä tiedä onko nyt sopiva hetki sellaiselle muutenkaan.

Enpäs ole tällä erää muualle oikein tästä olotilasta puhunutkaan. En edes kotona, vaikka yleensä näistä on voitu keskustella puolison kanssa. Viime aikoina ollut enemmän riitaa, paljon kuormaa, hoidettavaa, uusi työ (joka on muuten mieleinen), perus perhearjen haasteet ja rikkinäiset yöunet. Onhan sitä siinäkin.

Lopetin keväällä brintellixin hissukseen ja kuulostelin olotiloja. Omatoimisesti. Kesä meni mukavasti, mutta nyt taas puskee niitä synkimpiä ajatuksiakin jo pintaan. Brintellix oli suhteellisen tyyris ja en ihan vakuuttunut sen tehosta, escitalopraamista tuli kauhea kutina ja urtikaria. Ja lihominen huolettaa.

Hoitavaa tahoa ei oikein ole ollut, vaikka apuja olen hakenut sieltä ja täältä, joka sotkee parantumista.

Elämän palikat on sinänsä kunnossa, mutta ei sitten kuitenkaan. Ei oikein jaksaisi taistella taas tämän ajanjakson läpi, mutta suurin motivaattori tähän on oma perhe, etenkin jälkikasvu. Työtkin ovat hoituneet ihan mukavasti, vaikka paljon on joutunut opettelemaan uutta. Ammatillisesti olen nyt siinä pisteessä, missä halusinkin olla, enkä koe sitä ongelmaksi. Muutos on toki aina muutos. Kuitenkin ensimmäistä kertaa ajatuksia on ollut myös erossa ja siinä, tulisiko sellainen ”ottaa”. Ei siksi, että kokisin parisuhteen huonoksi, vaan siksi, että voisin suojata perhettäni näiltä oireiltani nykyistä paremmin.

En oikein tiedä miten päin olisi, joten halusin siksi kirjoittaa ajatuksiani tänne. Edes jonnekkin. Kiitos, jos jaksoit lukea.

 

[cl0]

Kesällä oli masennusta mutta se meni ohi kun sain psykiatrilta luvan nostaa trisyklinisten lääkkeiden annostusta. Viikko psykiatrin soiton jälkeen pääsin juttelemaan psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa kaikista mieltä painaneista asioista mitä oli kesän aikana tapahtunut. Se auttoi jonkun verran.

Ostoriippuvuus meni sitten niin pahaksi että piti hakea apua. Päätös siihen tuli viime viikkoa edeltävänä sunnuntaina kun vaihdoin renkaita autoon ja rupesin ajattelemaan uutta suoritinta koneeseen. Tiesin etten sitä tarvitse mutta tuli kuitenkin joku ihme ajatus että se suoritin on pakko saada. Ja sen jälkeen tuli jonkunlainen pahoinvoiva olo ja kova ahdistus. Viime viikolla kävin ensimmäistä kertaa a-klinikalla juttelemassa ostoriippuvuudessa. Pääsin sinne 2 päivässä mitä pidän erittäin nopeana aikana.

Pelkäsin että sosiaalisten tilanteiden pelko tekee koulusta helvettiä mutta yllätyksekseni huomasin että se pelko on aika lievä. Ja tuo koulu on kuitenkin ties miten monen sadan opiskelijan kampus joten olin yllättynyt pelon lievästä vaikutuksesta.

Nyt sitten kaamosmasennus vetää mielen matalaksi. Saa nähdä miten koulussa menee kun kaamosmasennuksen takia olen tavallistakin väsyneempi ja mikään ei kiinnosta.

Nyt sitten on ollut päivisin ihme sekava olo. Alan epäilemään että lääkitykseni ei enää sovi minulle joten taas tulee psykiatrille asiaa.

 

[cl0]

Ah. Syksy ja mieliala. Ne linkittyvät toisiinsa hyvin vahvasti, ainakin minulla. Huomaa, että on heikompi jakso osaltaan menossa tällä hetkellä, sillä olo on vähintään puolet päivästä ahdistunut ja jännittynyt, tietty näköalattomuus ja tästä kaikesta seuraava väsymys vaivaa.

Sinulla on varmaan kaamosmasennus syksyisin. Itsellä ainakin kaamosmasennus lisää väsymystä ja vähentää mielialaa. Pitäisi kokeilla kirkasvalo lamppua.

En oikein tiedä miten päin olisi, joten halusin siksi kirjoittaa ajatuksiani tänne. Edes jonnekkin. Kiitos, jos jaksoit lukea.

Tämä ketju on aika hyvä jos haluaa saada pahan olon purettua. Täällä on muitakin samassa tilanteessa olevia.

Mieli Ry:llä on jonkunlainen chat jossa voi jutella jostain. On tuolta jotkut saaneet apuakin.
Varmaan Suomesta löytyy muidenkin mielenterveys yhdistysten pitämiä keskustelualueita.

 

[mikkelson]

Täältä kirjoittelee masentuja, terve vaan kanssasairastajat.
Ah. Syksy ja mieliala. Ne linkittyvät toisiinsa hyvin vahvasti, ainakin minulla. Huomaa, että on heikompi jakso osaltaan menossa tällä hetkellä, sillä olo on vähintään puolet päivästä ahdistunut ja jännittynyt, tietty näköalattomuus ja tästä kaikesta seuraava väsymys vaivaa. Adhd -tutkimuksiinkin pitäisi kampeutua, mutta siitä on tehty melko hankalaa, mutta se on toinen tarina. Enkä tiedä onko nyt sopiva hetki sellaiselle muutenkaan.

Enpäs ole tällä erää muualle oikein tästä olotilasta puhunutkaan. En edes kotona, vaikka yleensä näistä on voitu keskustella puolison kanssa. Viime aikoina ollut enemmän riitaa, paljon kuormaa, hoidettavaa, uusi työ (joka on muuten mieleinen), perus perhearjen haasteet ja rikkinäiset yöunet. Onhan sitä siinäkin.

Lopetin keväällä brintellixin hissukseen ja kuulostelin olotiloja. Omatoimisesti. Kesä meni mukavasti, mutta nyt taas puskee niitä synkimpiä ajatuksiakin jo pintaan. Brintellix oli suhteellisen tyyris ja en ihan vakuuttunut sen tehosta, escitalopraamista tuli kauhea kutina ja urtikaria. Ja lihominen huolettaa.

Hoitavaa tahoa ei oikein ole ollut, vaikka apuja olen hakenut sieltä ja täältä, joka sotkee parantumista.

Elämän palikat on sinänsä kunnossa, mutta ei sitten kuitenkaan. Ei oikein jaksaisi taistella taas tämän ajanjakson läpi, mutta suurin motivaattori tähän on oma perhe, etenkin jälkikasvu. Työtkin ovat hoituneet ihan mukavasti, vaikka paljon on joutunut opettelemaan uutta. Ammatillisesti olen nyt siinä pisteessä, missä halusinkin olla, enkä koe sitä ongelmaksi. Muutos on toki aina muutos. Kuitenkin ensimmäistä kertaa ajatuksia on ollut myös erossa ja siinä, tulisiko sellainen ”ottaa”. Ei siksi, että kokisin parisuhteen huonoksi, vaan siksi, että voisin suojata perhettäni näiltä oireiltani nykyistä paremmin.

En oikein tiedä miten päin olisi, joten halusin siksi kirjoittaa ajatuksiani tänne. Edes jonnekkin. Kiitos, jos jaksoit lukea.

Terve vaan ja tervetuloa kerhoon!

Tuli tuosta viestistäsi mieleen, että jokin hoitosuhde johonkin tahoon olisi varmaan hyvä olla. Pelkillä masennuslääkkeillä ei pitkälle pötki jos ei hoida yhtään niitä juuriongelmia mistä se masennus kumpuaa. Itsekin lopettelin itsekseen omat masennuslääkkeet (voxra + sertralin), koska koin että ne turrutti liikaa omia tunteita eikä sen kummemmin mikään surettanut tai ollut iloista.

Kelan tukema psykoterapia on ollut omasta mielestä todella hyvä vaikka joutuukin itse maksamaan siitä osan. Se vain vaatii että on ensin ollut 3kk hoitosuhde esim. julkisella puolella eli ensin pitäisi hakeutua sinne ja sitä kautta pyytää hoitavalta psykiatrilta lausuntoa tuota psykoterapiahakemusta varten. Sitä psykoterapiaa voi myös halutessaan hakea pariterapiana jos tuntuu, että siitä olisi hyötyä myös parisuhteelle.

 

[Dexdor]

Terve vaan ja tervetuloa kerhoon!

Tuli tuosta viestistäsi mieleen, että jokin hoitosuhde johonkin tahoon olisi varmaan hyvä olla. Pelkillä masennuslääkkeillä ei pitkälle pötki jos ei hoida yhtään niitä juuriongelmia mistä se masennus kumpuaa. Itsekin lopettelin itsekseen omat masennuslääkkeet (voxra + sertralin), koska koin että ne turrutti liikaa omia tunteita eikä sen kummemmin mikään surettanut tai ollut iloista.

Kelan tukema psykoterapia on ollut omasta mielestä todella hyvä vaikka joutuukin itse maksamaan siitä osan. Se vain vaatii että on ensin ollut 3kk hoitosuhde esim. julkisella puolella eli ensin pitäisi hakeutua sinne ja sitä kautta pyytää hoitavalta psykiatrilta lausuntoa tuota psykoterapiahakemusta varten. Sitä psykoterapiaa voi myös halutessaan hakea pariterapiana jos tuntuu, että siitä olisi hyötyä myös parisuhteelle.

Psykoterapia on itseasiassa käytynä noin viitisen vuotta sitten. Terapeutin kanssa ei oikein natsannut, joten se meni hieman hukkaan ja syvällisempi asioiden perkaaminen jäi vajaaksi. Lähtökohtaisesti koen hankalana luottaa (ja avata tuntemuksia) ”ulkopuoliselle”.

Onhan tämä siltäkin osin ironista, että itse on käsitellyt muiden ihmisten vastaavia ongelmia työkseen. Avun saaminen on siksi hieman haasteellista, kun tuntee miltei ”koko kentän” henkilökohtaisesti ja vieläpä osin yli kuntarajojen. Nostaa kummasti kynnystä hakeutua mihinkään, vaikka muuten näiden asioiden suhteen en häpeää koe. Masennus on sairaus yhtä lailla kuin vaikkapa astmakin on.

 

[mikkelson]

Psykoterapia on itseasiassa käytynä noin viitisen vuotta sitten. Terapeutin kanssa ei oikein natsannut, joten se meni hieman hukkaan ja syvällisempi asioiden perkaaminen jäi vajaaksi. Lähtökohtaisesti koen hankalana luottaa (ja avata tuntemuksia) ”ulkopuoliselle”.

Onhan tämä siltäkin osin ironista, että itse on käsitellyt muiden ihmisten vastaavia ongelmia työkseen. Avun saaminen on siksi hieman haasteellista, kun tuntee miltei ”koko kentän” henkilökohtaisesti ja vieläpä osin yli kuntarajojen. Nostaa kummasti kynnystä hakeutua mihinkään, vaikka muuten näiden asioiden suhteen en häpeää koe. Masennus on sairaus yhtä lailla kuin vaikkapa astmakin on.

Itsellä on nyt toinen vuosi psykoterapiaa menossa ja kolmannesta pitäisi laittaa kohta puolin hakemusta sisään. Harmi homma ettei sulla natsannut oman terapeutin kanssa. Muistan että itselläkin oli tasan kaksi terapeuttia joista valita ja onneksi valitsin hyvin.

 

[Memory]

Opiskeluhan itselle sopii, mutta työnteko on nykypäivänä aika rankkaa. Vähän alalla kuin alalla? Pitää olla hyvin tehokas työssään? Tehokas ja virheetön.

Terve sinne, juuh. ennen 30veenä tein duunia kivasti 05-23 8h:n palkalla.
nykyään 57veenä "taantunut" aina saa ihmetellä pieniäkin itsestään selviä mokia
"taasko tälläinen lapsus".

Kuten pitäisihän se heti hokata että jos tiesikassa on win10 32bittinen 4Gt ram.
että turha siihen on lähteä hankkimaan lisää rammia kun 32:lla limitti on 4Gt.
mutta ei. sitten frendi sanoo että ootkos sää noin tyhmä

ennen olin fiksu mut nyt ilman terapiakoiraa vuoden niin olen täysi vajakki.

Ja töistä, mä olen saanut 6kk:n jälkeen fudut kahdesta duunista jotka piti olla vakkareita, 1-että saatiin toisen pidempi-aikaisen vakkarin eukko suojatöihin.
2- koska eräs sihteeri laittoi juorun liikkeelle "eihän kukaan tee ilmaiseksi ylitöitä, että tekee pimeitä duunia firman tiloissa ja laitteilla"

Eli jos näytät että nautit duunista ja jos vaatii, niin jäät 16:n jälkeen sinne siivoo tms. koska on pakko etkä ala narisee ettet saa mania, niin fudut tulee nopsaa.

Pelkäsin että sosiaalisten tilanteiden pelko tekee koulusta helvettiä mutta yllätyksekseni huomasin että se pelko on aika lievä. Ja tuo koulu on kuitenkin ties miten monen sadan opiskelijan kampus joten olin yllättynyt pelon lievästä vaikutuksesta.

Koulut on vanhemmiten ihania, ite kävin amiksen 18vee 84-87 sitten hommia jne. sitten innostuin vaihtaa atk:n (vaikka on atk-hommia joka päivä eläkkeellä kun olen) auto-asentajalinjalle; se oli tosi nastaa aikaa samassa amiksessa, 30vuotiaana menin sinne, junnut 18vee ja ope 31vee, oli ihanaa katsoa nuoria viattomia, ei kiroiltu eikä kännätty

Nyt sitten on ollut päivisin ihme sekava olo. Alan epäilemään että lääkitykseni ei enää sovi minulle joten taas tulee psykiatrille asiaa.

Mulle tollanen sekavuus aiheuttaa heti pahat paniikit, mutta ensin on check-in lista, onko medit kaikki otettu? jos on niin älä sekoile se on vaan verenpainetta jne.

Tuli tuosta viestistäsi mieleen, että jokin hoitosuhde johonkin tahoon olisi varmaan hyvä olla. Pelkillä masennuslääkkeillä ei pitkälle pötki jos ei hoida yhtään niitä juuriongelmia mistä se masennus kumpuaa.

Tämä, mulla on kiva että on 16vuoden jälkeen Päihde- ja mielenterveyskuntoutujen vapaaryhmä, ei mitään tartte tehdä mutta on ohjaajat apuna, siellä keittelin kaffet, siivoilen paikkoja, auttelen frendejä, kyllä 4vuoden aikana ei ollut ohjaajia ja meikä oli niinkuin "vetäjä" sitä duunaan vieläkin availen ovia jne.

Siellä on kivaa duunata 3* viikossa 3h per kerta.
Näkee hyvin että "ei hitto, mullahan on asiat hyvin kun kuuntelee tota tossa"

 

[Dexdor]

Itsellä on nyt toinen vuosi psykoterapiaa menossa ja kolmannesta pitäisi laittaa kohta puolin hakemusta sisään. Harmi homma ettei sulla natsannut oman terapeutin kanssa. Muistan että itselläkin oli tasan kaksi terapeuttia joista valita ja onneksi valitsin hyvin.

Sille terapialle on kyllä ehdottomasti paikkansa ja mukava kuulla, että sinulla on synkannut. Ei ole itsestäänselvyys! Koko prosessin laittaminen alkuun oli minun kokemuksen mukaan todella työläs.

Kiitos myös vastauksista, tämäkin jo auttaa omassa voinnissa, kun tänne purkaa.

Edit:
Ja niin kyllähän työnteko on itsessään terapiaa. Ainakin itselle ja sellaisessa ympäristössä, missä pääsee haastamaan itseään. Toisaalta kun on liian tunnollinen, niin lopputuloksena on muutaman kerran tästä seurannut sairasloma uupumisen vuoksi. Joku sanoisi, että heikko on (minun) ihmismieli, mutta itse näen asian päinvastoin. Tiedostavana, suhteellisen fiksuna (luulen) ihmisenä sitä on altis monenmoiselle.

 

[Memory]

Ja niin kyllähän työnteko on itsessään terapiaa. Ainakin itselle ja sellaisessa ympäristössä, missä pääsee haastamaan itseään. Toisaalta kun on liian tunnollinen, niin lopputuloksena on muutaman kerran tästä seurannut sairasloma uupumisen vuoksi. Joku sanoisi, että heikko on (minun) ihmismieli, mutta itse näen asian päinvastoin. Tiedostavana, suhteellisen fiksuna (luulen)

Itsellä automaatiota välillä vähäsen liikaakin, aivot tekee nopeita päätöksiä ja myöhemmin funtsailee että muistinko tehdä sen, automaattisesti nanosekunnissa duunaa aivokapasiteelilla homman ja siinä sitä sitten ollaan :o

Jes, jännittää terveesti kuin pientä oravaa, uutta terapiakoiraa olisi tulossa 5.:n hauvan jälkeen.
edellinen nukkui poies vuosi sitten, 5vee poikakoira tulossa uuteen kotiin huh.

 

[Dexdor]

Itsellä automaatiota välillä vähäsen liikaakin, aivot tekee nopeita päätöksiä ja myöhemmin funtsailee että muistinko tehdä sen, automaattisesti nanosekunnissa duunaa aivokapasiteelilla homman ja siinä sitä sitten ollaan :o

Jes, jännittää terveesti kuin pientä oravaa, uutta terapiakoiraa olisi tulossa 5.:n hauvan jälkeen.
edellinen nukkui poies vuosi sitten, 5vee poikakoira tulossa uuteen kotiin huh.

Koirat on pahimmillaankin parasta terapiaa. Pentuaikana se pitää kiireisenä ja kun siitä selviää, voi nauttia matkasta. Kyllähän oma koira on itsellekkin ollut tärkeä, varsinkin edellinen yksilö oli sellainen, että toista vastaavaa tuskin tulee.

 

[Memory]

Koirat on pahimmillaankin parasta terapiaa. Pentuaikana se pitää kiireisenä ja kun siitä selviää, voi nauttia matkasta. Kyllähän oma koira on itsellekkin ollut tärkeä, varsinkin edellinen yksilö oli sellainen, että toista vastaavaa tuskin tulee.

Juuh, nukkumaan 22 ja 4:ltä pissille siitä sitten jännittää dogia pari tuntia pyörien.
Frendit vaan sanoo että tsiikaa koska on sekarotuinen ja huskia osa niin ettei ole adhd ja tarttee laumana paljon duunia jne.
ettei se stressaa itseään meikän määkijän luona kuoliaaksi.
eli tämä kynnys vielä.

meinasi eilen tulla omituinen olotila ja paniikkia, oikein alkoi tuolilla huimaa höh.
meni makuulla ohitte.

Aina sitä epäilee, jokainen uusi koira on omanlaisensa, omat jutut ja tavat mitä tulee.
Ei sitä tiedä jollei yritä, ei maailmaakaan rakenneta jollei yritetä ja tsiikata että otetaas riski ehkä menee perseelleen tai sitten futaa komeasti.

Mulle oikein psyka aikoinaan teki ylilääkärin kanssa tokarin "katsotaan että x:lle koiran on terapeuttinen eli verrattavissa terapiakoiraan"

Kokeilin saada kelasta, sossusta, vammaispalvelusta tukea edellisen hankintaa muttei tullut.

Virallinen koiran kouluttaminen Terapiakoiraksi maksaa 2viikkoa (muistaakseni) 2000e hah.

 

[Memory]

Huokaus, tyhjä-ärsyyntynyt-voimaton-masentunut olotila
ma oli fb viesti että koiraa sulle 200e Sastamalasta.
Innostuin kunnolla, psyykkasin että nyt ja otetaan mittaa että kykenenkö enää hoitaa hauvaa.
annoin phonen se antoi omansa (prepaid) pääosin fb:n yv:llä hoitelin, tiedustelin ja viimein että manit ja kyyti on. perjantaina tullaan hakee anna address.
Ei mitään, "mää nukutan lasta, saa hampaita"

Viimein viesti eilen 21, sen jälkeen ei mitään vaikka duunasin.
Eli näemmä tuli katumapäälle, taikka lapset vaatii ettei 5vee dogia saa myydä veke.
Olisi voinut sanoa heti kiduttamisen jälkeen, mutta mykkänä oli parempi olla.

En tiedä oliko heti alusta saakka huijari.

Vei voimat kunnolla, tyhjä, tyhmä, masis olotila.
Ensin pääset kummun ylitte että joskos sittenkin jaksaa ja kykenee ottaa uutta koiraa.
Sen jälkeen kynnys tehdä ilmoa jossa kertoo minkälaista ja mihin paikkaan.

Sitten se ma-ke välinen jännitys, unettomia öitä että viimeinkin on tulossa uusi kaveri ab.10-13vuodeksi.
sitten fittu ei mitään.

ilmoitin sille 18:n aikaan että soronoo, ei jaksa pelleillä. ei mitään replyä.

Sitten vielä eilen *tana kun piti saada 300e lainaa, olihan vitun vaikeeta.

Tehnyt ilmaisia YYA duunia ex duunikaverille 80vee äijä 1993 lähtien,
sanoin sille että risteilyn peruutusmanit 165e tulee 5.11 ja sulle tullut 2viikkoo sitten reklamaatiomanit 60e.
Että tekee sulle 225e 5.11, niin ei ei muuta kuin mumissut että "on paljon menoa, pitää laittaa vitun pyhään kesämökin savusaunaan uusi kaivo kaivurilla"

Olen auttanut ton äpärän pankkiduunia, aina on 5000e ja ämmällä perintömania 60ke sijoitustilillä.

Luulisi että JO 1993:n jälkeen olisi tutustunut niin paljon etten kuseta 300egeä ja maksusuunnitelmakin oli valmiina.

Mutta jos on mökit, talot, uusi merssu ja mania niin vitun rikkaat usein ovat todella kusipäitä!

Eivät usko kun sanotaan että älä kerää aarteita ja maallista mammonaa maan päälle!

Ei voi kun vituttaa tollaiset saatanan käytökset, aina kun tarvitaan jotain niin otetaan yhteyttä puhelimella.
Pitäisi olla todella kusipää-kylmäkiskoinen ja vastata että mene ammattiliikkeeseen, ne ottaa 180e/h mä en jaksa enää olla ilmainen vara-kusipää.

Tosi paskamainen olotila, toivon että yöunien jälkeen on tsempimpi

200e oli dogiin ja 100e kyytiin Lahti-Tampere.

Kaikesta huolimatta koittakaa jaksaa viikonloppuna <3

 

[mikkelson]

Huokaus, tyhjä-ärsyyntynyt-voimaton-masentunut olotila
ma oli fb viesti että koiraa sulle 200e Sastamalasta.
Innostuin kunnolla, psyykkasin että nyt ja otetaan mittaa että kykenenkö enää hoitaa hauvaa.
annoin phonen se antoi omansa (prepaid) pääosin fb:n yv:llä hoitelin, tiedustelin ja viimein että manit ja kyyti on. perjantaina tullaan hakee anna address.
Ei mitään, "mää nukutan lasta, saa hampaita"

Viimein viesti eilen 21, sen jälkeen ei mitään vaikka duunasin.
Eli näemmä tuli katumapäälle, taikka lapset vaatii ettei 5vee dogia saa myydä veke.
Olisi voinut sanoa heti kiduttamisen jälkeen, mutta mykkänä oli parempi olla.

En tiedä oliko heti alusta saakka huijari.

Vei voimat kunnolla, tyhjä, tyhmä, masis olotila.
Ensin pääset kummun ylitte että joskos sittenkin jaksaa ja kykenee ottaa uutta koiraa.
Sen jälkeen kynnys tehdä ilmoa jossa kertoo minkälaista ja mihin paikkaan.

Sitten se ma-ke välinen jännitys, unettomia öitä että viimeinkin on tulossa uusi kaveri ab.10-13vuodeksi.
sitten fittu ei mitään.

ilmoitin sille 18:n aikaan että soronoo, ei jaksa pelleillä. ei mitään replyä.

Sitten vielä eilen *tana kun piti saada 300e lainaa, olihan vitun vaikeeta.

Tehnyt ilmaisia YYA duunia ex duunikaverille 80vee äijä 1993 lähtien,
sanoin sille että risteilyn peruutusmanit 165e tulee 5.11 ja sulle tullut 2viikkoo sitten reklamaatiomanit 60e.
Että tekee sulle 225e 5.11, niin ei ei muuta kuin mumissut että "on paljon menoa, pitää laittaa vitun pyhään kesämökin savusaunaan uusi kaivo kaivurilla"

Olen auttanut ton äpärän pankkiduunia, aina on 5000e ja ämmällä perintömania 60ke sijoitustilillä.

Luulisi että JO 1993:n jälkeen olisi tutustunut niin paljon etten kuseta 300egeä ja maksusuunnitelmakin oli valmiina.

Mutta jos on mökit, talot, uusi merssu ja mania niin vitun rikkaat usein ovat todella kusipäitä!

Eivät usko kun sanotaan että älä kerää aarteita ja maallista mammonaa maan päälle!

Ei voi kun vituttaa tollaiset saatanan käytökset, aina kun tarvitaan jotain niin otetaan yhteyttä puhelimella.
Pitäisi olla todella kusipää-kylmäkiskoinen ja vastata että mene ammattiliikkeeseen, ne ottaa 180e/h mä en jaksa enää olla ilmainen vara-kusipää.

Tosi paskamainen olotila, toivon että yöunien jälkeen on tsempimpi

200e oli dogiin ja 100e kyytiin Lahti-Tampere.

Kaikesta huolimatta koittakaa jaksaa viikonloppuna <3

Tuossa on kyllä kaksi asiaa mitkä saa itselläkin ärsyyntymisen aikaan. Kauppiaat jotka ei kunnolla kommunikoi tai muuttaakin mieltään ja sitten itsekeskeiset ihmiset jotka eivät ole halukkaita auttamaan muita.

Tuo jälkimmäinen asia on ainakin itselle ollut iso herätys et kun on itse aina ollut kiltti ja auttavainen, niin onhan se ollut järkytys kun ei olekaan saanut vastaavasti samoilta henkilöiltä mitään apua takaisin kun olisi tarvinnut. Tuntuu että sellaiset ihmiset vaan käyttää muiden ystävällisyyttä ja kiltteyttä hyväksi, mutteivat itse ole valmiita auttamaan ketään. Sellaiset ihmiset olisi hyvä tunnistaa mahdollisimman nopeasti että ne voi heittää omasta elämästä kokonaan ulos.

Raha on myös monesti hyvin mielipiteitä jakava asia ja se myös tuntuu olevan joillekin se maailman tärkein asia elämässä.

Toivottavasti sopiva koira vielä löytyy ja saat siitä taas hyvän pitkäaikaisen kaverin!

 

[Memory]

Raha on myös monesti hyvin mielipiteitä jakava asia ja se myös tuntuu olevan joillekin se maailman tärkein asia elämässä.

Toivottavasti sopiva koira vielä löytyy ja saat siitä taas hyvän pitkäaikaisen kaverin!

Kiitos replystä.
on älyttömän suuri stressi-tapaus kun valmistautuu henkisesti johonkin.
aivan samaa hiton tyhjyyttä eilen kuin jos 30vuotta kestänyt avioliitto menee eroon


nyt olisi aivan diegon entisen hauvan näköinen sekarotuinen, tosin 9vee mutta loppusijoitukseen, eläke-päiviksi.

tosin tuo on vaikeaa näin psyykkisesti vajakille, muutenkin tunteet medien takia pinnalla ja aina 5vuoden jälkeen sitten piikkille ja itkua

Jos itseä fituttaa niin kaikki yleensä sanoo "tsiikaa peiliin siinä vika".

En ole vielä itsediagnoosissa kyennyt solvea että mikä helvetti tässä on, kun ennen lankaliittymien aikaan soiteltiin kerran viikossa ja kyseltiin että oletkos hengissä vaiko tilaanko lanssin jne.
edes kerran vuodessa.
mutta kun 2024 nämä idiootit "en mää viitti-jaksa soittaa JOLLEI OLE ASIAA"!

Meikä ainoa riipankivi joka soittelee ja kyselee, tietty nämä sitten vastapuolella kyrpiintyy "taas se soittaa joka päivä eikä ole mitään asiaa"

Sitten AINA kun ja jos joku soittaa, niin voin suoraan nähdä kuka soittaa (olkoot kuka tahansa)
ja laittaa playta menemään nauhalle "MORO, MITÄ HELVETTIÄ SÄ TÄLLÄ KERTAA TARVIT? ET SÄÄ MUUTEN SOITA!"

Tämä on varmaankin joku junnujen juttu, eikä ole 80vee homotkin tekee samoin

ei voi olla, eli tämä on nykytrediä ja sille ei voi yhtään mitään
jos 98% tuttavista tekee tätä niin aivan helvetin turha ottaa hernettä nenään, ei sitä hommaa voi muuttaa.

Itsekseni hoen aina jääkaapissa "mikä helvetin ilmainen huora mä olen"

luojalle kiitos monet hokasee "mitä maksaa-kustantaa? olisihan ammatti-liikekin ottanut paljon"?

Jos en ota, niin toiset "fiksut" vääntää väkisin taskuun 10-20e ja sanoo että jollet ota niin laitan välit poikki.

Sitten otan iloiten jos on tili miinuksella, mutta yleensä joudun selittämään että liika raha on pahasta.
3000 vuotta sitten ihmiset soti ja tappeli yhden kolikon takia, en tykkää liian rahasta, sitä pitää olla jos tarvii.

tämä 93-vuodesta saakka tuntema 80vee kääkkä ei vieläkään näemmä luota etten mää kuseta sitä.

tekisi mieli taas vittuilla ja laittaa kuten 2017 eposti että olen saanut sinun sekoilusta tarpeeksi, nyt pidetään paussia meidän hommista, mun hermot ei kestä!

Tälläkin olisi aihetta hokasta "ehkä tsiikaan peiliin, ehkä vika onkin minussa" , mutta kun helvetti ei

Ei näistä kannata paiseita ottaa, relaa-kävele-haravoi lehtiä ja nauti elämästä, who cares

tulihan taas vuodatettua, johan helpotti
<3

Kivaa viikonloppua kaikille.

 

[Memory]

Jes, lehtiä haravoitu, peräti 1½ h tulihan verensokerit alas ja kunnon hiki hih.
kun ei osaa rennosti haravoida

13:n jälkeen lähen kerholle määkii.
toivottavasti kestän siellä niitä "riippuvaisia"
välilllä on niin saatanan sairasta menoa että päreet palaa jopa Moosekselta, ei helvetti.
Ja kun uskovaisena yritän välttää näitä kiro ja vittu huuteluita huoh.

Jooh , vanhimmalle velipojalle jota olen kanssa auttanut atk:n ja auton kanssa.
soitin sille
"niin jooh, näinhän se on.. RIITTA VASTAA PUHELIMEEN aivan, kyllä hmmm.... missäs sä nyt olet, kotona vai?"

ETKÖ SÄ PERKELE YHTÄÄN VITTU KUUNTELE MITÄ MÄ SULLE SANON? MÄHÄN KERROIN JO ETTÄ HARAVAN HAIN VARASTOSTA JA NYT DUUNISSA TAKAPIHALLA!

Nooh, pitää lopettaa olemasta aina neitsyt Maaria kiltti, yleensä velipoika soittaa "tarvis auton vikakoodia kattoa"
Minä siihen heti "nappaan atk:n ja tulen heti"

Pitää vetää Juudas Iskariot linjaa ja maksaa paskat paskana
kun joku natzi taas soittaa ja itkee niin pitää vetää samaa linjaa.
"juuh, näinhän se on, kylläpäs täällä onkin paljon jengiä täällä kirppiksellä, hmm, yhym, juuh, näin se menee"

Jatkaa tuota koko puhelun ajan.

Raamattukin sanoo että älä maksa pottuja potuilla, mutta monta kertaa sukulaiset-tuttavat ovat niin perseestä

Onko kukaan samaa mieltä?

<3