Masennus

Memory

Tukijäsen
Liittynyt
28.12.2016
Viestejä
2 722
Ja poliitikot TV:ssä jaksavat vielä puhua hyvinvointivaltiosta.......
Juuh, just laskin että tämä hallituskausi 4vuotta on päättänyt että eläkkeensaajien asumistukea jäädytetään 4vuodeksi.
ittellä nousi vuokra 40e/kk.
laskin googlen mukaan paljonko on eläkeläisiä niin Petteri Orpo ja Riitta Purra säästää VAIN 40miljoonaa kuukaudessa!
sopii miettiä 40milliä*12*4 tulee siinä taksiseteleille katetta :(
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 356
Avun hakeminen. Vmp.
Itselläkin meni 1,5kk päähän ensimmäinen aika minkä sain psykiatrian poliklinikalta ja siitä seuraavat ajat n. 1kk välein, eli ei mitään kovin intensiivistä "hoidon" aloitusta. Julkisen puolen resurssit on mitä on ja varmaan vaihtelee myös paljon kunnittain.

Varmaan jossain vaiheessa saadaan psyk.polille semmonen tekoälybotti jonka kanssa voi jutella, kun ei muut resurssit riitä. Todennäköisemmin se kuitenkin tulee yksityiselle puolelle, kun eihän julkiselle puolelle voi mitään hankkia ilman kilpailutusta ja lopullinen toteutuskin voi olla ihan mitä vaan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 095
Varmaan jossain vaiheessa saadaan psyk.polille semmonen tekoälybotti jonka kanssa voi jutella, kun ei muut resurssit riitä. Todennäköisemmin se kuitenkin tulee yksityiselle puolelle, kun eihän julkiselle puolelle voi mitään hankkia ilman kilpailutusta ja lopullinen toteutuskin voi olla ihan mitä vaan.
Tuskin mitää fyysistä vastinetta. Eiköhän ne kasaa jonkun kämysen chattibotin nettiin jonka kanssa "asiakas" voi kotona höpötellä ja joka sitten lopuksi vielä vuotaa kaikki tiedot jonnekkin rikollisille.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 356
Tuskin mitää fyysistä vastinetta. Eiköhän ne kasaa jonkun kämysen chattibotin nettiin jonka kanssa "asiakas" voi kotona höpötellä ja joka sitten lopuksi vielä vuotaa kaikki tiedot jonnekkin rikollisille.
Näinhän se todennäköisesti menee. :)

Testasin joku aika sitten ChatGPT:tä puhelimen mikrofonia käyttäen ja yllätyin siitä, miten luonnollisesti sen kanssa voi jutella. Onhan siinä pieni viive vastauksissa, eikä se puhu täydellisesti suomea, mutta kyllä tekoälystä varmasti tulee olemaan apua ainakin yksinäisille ihmisille kun saavat jonkun jonka kanssa jutella.
 

Memory

Tukijäsen
Liittynyt
28.12.2016
Viestejä
2 722
Näinhän se todennäköisesti menee. :)

Testasin joku aika sitten ChatGPT:tä puhelimen mikrofonia käyttäen ja yllätyin siitä, miten luonnollisesti sen kanssa voi jutella. Onhan siinä pieni viive vastauksissa, eikä se puhu täydellisesti suomea, mutta kyllä tekoälystä varmasti tulee olemaan apua ainakin yksinäisille ihmisille kun saavat jonkun jonka kanssa jutella.
Itse olen 57vee vanhuuden höperö, juttelen kaikille linnuille ja koirille ulkona kävellessä, ei tartte gpt tai muuta virual-tietokonetta :)
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 095
Itse olen 57vee vanhuuden höperö, juttelen kaikille linnuille ja koirille ulkona kävellessä, ei tartte gpt tai muuta virual-tietokonetta :)
Olisin sitä mieltä että lintu tai koira ymmärtää paljon paremmin kuin ohjelma jonka tehtävä on arpoa todennäköisyyksien perusteella mikä sana pitäisi muodostaa seuraavaksi.
 

Memory

Tukijäsen
Liittynyt
28.12.2016
Viestejä
2 722
Olisin sitä mieltä että lintu tai koira ymmärtää paljon paremmin kuin ohjelma jonka tehtävä on arpoa todennäköisyyksien perusteella mikä sana pitäisi muodostaa seuraavaksi.
Senhän takia mie variksille, harakoille, puluille jne juttelen aikani kuluksi ohi kävellessä, puhumattakaan koirista ;)
 
Liittynyt
06.08.2018
Viestejä
93
Olen täysin väärä ihminen varmasti osallistumaan ketjuun (vaikkakin alan ammattilaisena aihe on kovin tuttu). Mutta olen kyllä kärsinyt ajoin tyhjyyden tunteesta (masennusta) sekä ahdistuksesta. Olen huomannut että epäaktiivisuus pahentaa helvetisti asioita. Merkittävää eroa mielialaan nyt yli kuukauden kokemuksella on ollut lisätä runsaasti arkiaktiivisuutta; kävelen päivittäin 10k askelta, pyöräilen työmatkan (+6km) ja tähän päälle omat urheilutreenit. Lisääntynyt energian määrä on tolkuton ja tätä vireyttä pystyy kanavoimaan eri juttuihin näin halutessaan. Ristiriitaisena huomiona on sähköhoitotyyppinen ongelma että vireys ja aktiivisuustila voi kohentua merkittävästi mutta paska mieliala säilyä. Tämä voikin turhauttaa kovasti kun energiaa on vaikka muille jakaa mutta yksinäisyyden ja saamattomuuden tunne lamauttaa alitajunnassa. Tähän auttaakin sitten itselläni päiväkirja johon kirjaan plussat, miinukset ja neutraalit jutut päivässä - tämä lisää asteittain posiitivista ajatusmallia. Ikävintä tässä on että oma luonne on todella tyytymätöntä sorttia, mulla on edelliseen elämään verrattuna asiat aivan helvetin hyvin hyvästä taloustilanteesta tyttöystävään mutta silti jostain kumpuaa joku yksinäisyyden tunne jonka juurisyytä ei oikein löydä. Tavoite olisikin jatkaa hyvien mallien lisäämistä arkeen pikkuhiljaa ja vakiinnuttaa nämä toimintamallit pysyvästi arkeen sillä muutokset ovat ultramaraton, ei sprintti ja voi mennä kuukausista vuosiin aikaa että niiden kasautuneiden hyvien toimintamallien hyödyt alkavat todenteolla vaikuttaa.
 
Liittynyt
28.06.2017
Viestejä
3 780
”Mielenterveysperusteisten pitkien sairauspoissaolojen vuoksi menetettiin viime vuonna yli kaksi miljoonaa työpäivää enemmän kuin kymmenen vuotta aiemmin. Työpaikoilla ja yhteiskunnassa laajemmin olisi syytä pyrkiä tukemaan työkykyä niin, että huolestuttava kehitys kääntyisi laskuun”, sanoo Kelan tutkimusprofessori Jenni Blomgren.

Mitä ihmettä on tapahtunut 10 vuodessa työpaikoissa ja yhteiskunnassa?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 953
”Mielenterveysperusteisten pitkien sairauspoissaolojen vuoksi menetettiin viime vuonna yli kaksi miljoonaa työpäivää enemmän kuin kymmenen vuotta aiemmin. Työpaikoilla ja yhteiskunnassa laajemmin olisi syytä pyrkiä tukemaan työkykyä niin, että huolestuttava kehitys kääntyisi laskuun”, sanoo Kelan tutkimusprofessori Jenni Blomgren.

Mitä ihmettä on tapahtunut 10 vuodessa työpaikoissa ja yhteiskunnassa?
Itsellä ainakin vasen jalka ei kestänyt enää kunnolla työtä. Jalka taas kipuili vanhan kaatumisen takia.

Tähän asiaan ei kumminkaan työterveydessä puututtu. Myöskään masennusta ei työterveydessä todettu. Tehtiin kumminkin ensimmäinen työkykyarvio silloin.

Tuossa uutis jutussahan sanottiin, että muut sairaudet on vastaavasti vähentyneet ja masennus taas "räjähdysmäisesti" nousussa.

Aika terve kumminkin pitäisi olla kolmivuorotyössä. Kivut kumminkin yleisesti vaikuttaa niin, että ei saa kunnolla nukuttua ja ei ole hyvä olla nukkumatta pitemmän päälle. Voi seurata masennusta ja muita ongelmia?

Vuoden lomallakin olin töistä, mutta tämä ei oikein auttanut. En siis kumminkaan sairauslomalla, vaan vuorotteluvapaalla. Tuon vapaan aikana taas työterveys ei ollut ollenkaan käytettävissä.
 

Memory

Tukijäsen
Liittynyt
28.12.2016
Viestejä
2 722
Huomenta, tässä ittellä syövän jälkeen tullut 56sena tarpeeksi remppaa, on välilevyä 3:ssa kerrassa, yliliikkuvat nivelet jne. 14 pysyväissairautta.
joita ei voida eikä kannata hoitaa, käsien hermorataviat ei kannata korjata, neurologi vaan leikkelisi jänteitä-hermoja ja sitten ei olisi ollenkaan kättä jäljellä :(
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 953
Huomenta, tässä ittellä syövän jälkeen tullut 56sena tarpeeksi remppaa, on välilevyä 3:ssa kerrassa, yliliikkuvat nivelet jne. 14 pysyväissairautta.
joita ei voida eikä kannata hoitaa, käsien hermorataviat ei kannata korjata, neurologi vaan leikkelisi jänteitä-hermoja ja sitten ei olisi ollenkaan kättä jäljellä :(
Omassa työterveydestä jäi sellainen mieleen, että työkykyarvion perusteella olisi voitu vain irtisanoa töistä. Kumminkin vaarallinen työ, niin voisi tapahtua esim lisää työtapaturmia?

Silloin olisi voinut jäädä tyhjän päälle. Kuntoutustuki oli minusta ainakin parempi vaihtoehto.

Opiskeluhan itselle sopii, mutta työnteko on nykypäivänä aika rankkaa. Vähän alalla kuin alalla? Pitää olla hyvin tehokas työssään? Tehokas ja virheetön.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 356
”Mielenterveysperusteisten pitkien sairauspoissaolojen vuoksi menetettiin viime vuonna yli kaksi miljoonaa työpäivää enemmän kuin kymmenen vuotta aiemmin. Työpaikoilla ja yhteiskunnassa laajemmin olisi syytä pyrkiä tukemaan työkykyä niin, että huolestuttava kehitys kääntyisi laskuun”, sanoo Kelan tutkimusprofessori Jenni Blomgren.

Mitä ihmettä on tapahtunut 10 vuodessa työpaikoissa ja yhteiskunnassa?
Iso osa tapauksista varmaan on sellaisia että sitä hakeudutaan hoitoon vasta sitten kun on siinä kunnossa ettei pysty enää työskentelemään. Näin ainakin kävi itselle. Ennaltaehkäisy on varmasti se mitä pitäisi pystyä työpaikoilla parantamaan, mutta siihen tuskin on yhtä toimivaa ratkaisua olemassa.

Meidänkin työpaikalla on nykyään sellainen kerran kuukaudessa tapahtuva kysely netissä, joka mittaa työntekijän sitoutuneisuutta ja hyvinvointia. Vaikka tuon pitäisi jollakin tavalla auttaa ehkäisemään niitä ongelmia, niin en ole kokenut siitä olevan millään tavalla apua jaksamiseen. Sen antamat vinkitkin ovat itsestäänselvyyksiä ja saavat masentuneena olon vain ärsyyntymään. Esim. jos kyselyssä vastaa ettei nuku tarpeeksi, niin saa vinkkeinä mennä aikaisemmin nukkumaan, mennä aina samaan aikaan nukkumaan, vältä kahvin juontia yms.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 095
Iso osa tapauksista varmaan on sellaisia että sitä hakeudutaan hoitoon vasta sitten kun on siinä kunnossa ettei pysty enää työskentelemään. Näin ainakin kävi itselle. Ennaltaehkäisy on varmasti se mitä pitäisi pystyä työpaikoilla parantamaan, mutta siihen tuskin on yhtä toimivaa ratkaisua olemassa.

Meidänkin työpaikalla on nykyään sellainen kerran kuukaudessa tapahtuva kysely netissä, joka mittaa työntekijän sitoutuneisuutta ja hyvinvointia. Vaikka tuon pitäisi jollakin tavalla auttaa ehkäisemään niitä ongelmia, niin en ole kokenut siitä olevan millään tavalla apua jaksamiseen. Sen antamat vinkitkin ovat itsestäänselvyyksiä ja saavat masentuneena olon vain ärsyyntymään. Esim. jos kyselyssä vastaa ettei nuku tarpeeksi, niin saa vinkkeinä mennä aikaisemmin nukkumaan, mennä aina samaan aikaan nukkumaan, vältä kahvin juontia yms.
Omasta mielestä tuollaiset toistuvat usein tapahtuvat kyselyt ovat puhdasta korporaatiopaskaa jota kalliit ja turhat työterveyskonsultit ovat firmalle saaneet myytyä. Niiden ainoa funktio on että firma voi sanoa tehneensä jotain, vaikka todellista apua niistä tuskin kellekkään on.
 
Liittynyt
28.06.2017
Viestejä
3 780
Omasta mielestä tuollaiset toistuvat usein tapahtuvat kyselyt ovat puhdasta korporaatiopaskaa jota kalliit ja turhat työterveyskonsultit ovat firmalle saaneet myytyä. Niiden ainoa funktio on että firma voi sanoa tehneensä jotain, vaikka todellista apua niistä tuskin kellekkään on.
Niin kai siitä näkee ainakin trendin jos jotain dramaattista taphtuu työpaikalla. Yksilötasolla ei paljon vaikutusta. Onko sulla heittää parempia ehdotuksia tilalle?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 095
Niin kai siitä näkee ainakin trendin jos jotain dramaattista taphtuu työpaikalla. Yksilötasolla ei paljon vaikutusta. Onko sulla heittää parempia ehdotuksia tilalle?
Nojoo, jos kyselyssä on se ainoa firman kannalta hyödyllinen kysymys eli "suosittelisitko yritystä xxxxx työpaikaksi tuttavallesi" niin siitä nyt saa jotain suuntaa työntekijöiden suhtautumisesta firmaan. Mutta kaikki muunlainen "Tunnetko saavasin unta riittävästä -> En -> Mene aikaisemmin nukkumaan" on kyllä täysin hyödytöntä. Ei ne joilla on oikeita ongelmia masennuksen tai muun suhteen vastaa tuollaisiin kuitenkaan niin että siitä jotain dataa saadaan ja vaikka saadaan niin se että alkaako firma mitään sen pohjalta järjestämään. Ehkä joku valtion firma jolla on all inclusive työterveys soppari saattaa jotain tarjota. AInakin oman kokemuksen mukaan noissa on monesti vielä muotoiltu kysymykset siten että siellä ei ole liian negatiivisia vastauksia.
 
Liittynyt
05.01.2019
Viestejä
165
Hei kaikille! Ajattelin tänne jakaa omia kokemuksiani, kaiketi se on ääneen sanottava, masennuksesta. Lähinnä taka-akatuksena, josko tästä tulisi jollekin vaikka uskoa siihen omaan tekemiseen ja olemiseen. Tekstistä tulee varmasti pitkä ja hieman rönsyilevä.

Koen, että olen ollut kunnossa, varmaankin vuoden päivät. Tai ainakin voinut paremmin.

Nuorena, yläasteaikana, olen varmasti kärsinyt masennuksesta, näin jälkikäteen mietittynä. Ja siihen löytyy kyllä elämästä selkeästi selitys. Paljon, varmaan vähän liikaakin kaikenlaisia väärällä tavalla kuormittavia asioita.
Mutta eihän sitä junnuna niin tajua. Koulu ei kiinnostanut (mikä on harmi, koska ilman keulimista, niin kyllä tällä nupilla olisi voinut varmaan vähän lukeakin), päihteet, hölmöily, teiniangsti, kaikki mitä nyt voi olla.
Tätä olen miettinyt useasti jälkikäteen ja muotoillaan se vaikka nyt näin, että ymmärrän hyvin, kuinka tärkeää nuorelle on jollain tavalla terveet ihmis-ja perhesuhteet. Edit: Ja päihteet eivät tarkoita muuta, kuin alkoa. Tietysti normaalit nuoruuden kokeilut "muissa jutuissa", mutta huumeet eivät ole ikinä olleet kuvioissa.

Sen jälkeen, parikymppisenä, paljon töitä, paljon viinaa (ei nyt ihan deeku-meininkiä) ja yleistä häröilyä. Myöskin muuten elämässä tapahtui aika karmeita juttuja, mitä en halua tähän sanoiksi pukea. Sellaisia kuitenkin, ettei henkisellä puolella ollut työkaluja niiden käsittelyyn. Isoja, surullisia asioita.

Muistan siitä ajasta sen, että humalassa en pystynyt hillitsemään tunteitani (negatiivisia, masentavia). Muuten kuitenkin kävin töissä, oli ihmissuhteita ja olin päällisin puolin aika iloinenkin kaveri.

Sitten loppui työt (täysin minusta itsestäni riippumattomista syistä). Sitten loppui rahat ja sanoisin, että ensimmäistä kertaa tuli elämässä "seinä" vastaan.

Kaikki se pelko, ahdistus, masennus, suru, oli niin vahvaa. Oli myös itsetuhoisia ajatuksia. En aivan tarkasti muista kaikkea, mutta olin lukossa. Makasin kotona, todella sotkuisessa kämpässä. Laskuja oli mieletön pino, ne valkoiset kirjekuoret, monta muovipussillista. Ei nettiä, ei älypuhelinta. Kela yms. asioiden hoito oli aivan ylitsepääsemättömän vaikeaa.
Välillä sähköt menivät poikki, muistan, kun en uskaltanut avata jääkaappia viikon jälkeen. En avannut ihmisille ovea, hävetti niin paljon. En vastannut puhelimeen.

Muistan yksittäisen hetken, kun olin itsetuhoisissa ajatuksissa. Olin viikon verran ollut kotona, sama kylpytakki ja kalsarit jalassa, miettien, onko elämässä mitään järkeä. Ja silloin tuli joku omituinen kipinä ja lähdin lenkille.
Aloin liikkumaan. Nostelin välillä painoja. Kävin ihmisten ilmoilla. Tein välillä vähän työkeikkoja. Sain siivottua. Jotenkin.
Sitä kai jollain tasolla aivoissa tiedosti, että nyt ollaan pahassa tilanteessa ja jotain vain on pakko tehdä. Tämä prosessi otti varmaankin vuoden verran. Ja se oli sellaista, että saatoin lähteä vaikka yöllä ulos tallailemaan, jos oli paska olla.

Sain vakituisen työpaikan, pääsin tekemään taas sitä, missä koen olevani ihan hyvä, sitä kautta sosiaalisia kontakteja, hyvää palautetta, rytmiä elämään. Erilaista virtaa. Jotain, mikä pakottaa nousemaan sängystä ylös huonoinakin päivinä.

Huonot hetket töissä. En kuitenkaan ollut aivan kunnossa ja asiat, mitkä jätän sanomatta, painoivat liikaa. Olin kuitenkin vielä aika sekaisin ja loppu, vaikka yleisesti ottaen tilanne olikin parempi. Kävin töissä, mutta pää ei pelannut. Olin jotenkin automaatiolla. En keksi tähän parempaa sanaa. Joskus katsoin työvuorolistaa, että mikä vuoro minulla on seuraavana päivänä, mutta en muistanut sitä oikeasti kotona. Ja päihteillä ei ole tässä kohdassa osuutta asiaan. Aivot olivat vaan seis. Se nolous ja häpeä, mikä tuli, kun en muistanut mennä töihin. Aloin siitä eteenpäin kirjoittamaan seuraavan työvuoron ylös itselleni lähtiessäni töistä. Jouduin tarkastamaan useaan kertaan työpäivän päätteeksi, että olin tehnyt kaiken, mitä pitää olla tehtynä. Tällaisia haasteita. Tämä on muutenkin sellaista aikaa, että minulla on jotenkin aika "usvaiset" muistikuvat, vaikka esimerkiksi alkoholinkäyttö ei ollut liiallista.

Tilanne kuitenkin parani ajan kanssa. Treenasin, tein työt, sosiaalinen juttu, harrastuksia muutenkin. Vähän sussuttelua. Sellaista normaalia elämää. Silti takaraivossa ja omissa tuntemuksissa oli aina sellainen tietty alavireisyys, alakuloisuus. Mutta sen kanssa oppi elämään ja se ei ollut päällimmäisenä. Sellaisena hallitsevana tunteena. Syksyisin olin hieman alakuloisempi, lisäsin liikuntaa.

Vakaa elämä. Pitkä, ehkä vähän kuoppainenkin, mutta silti vakaa parisuhde. Töissä vähän "eteenpäin". Enemmän vastuuta. Aikaisemmin hankittu laskupino alkoi häviämään. Asiat olivat kunnossa ja mieli. Edelleen tiettyä alavireyttä kuitenkin.

Lapsi. Yhteenmuutto. Kaikki hyvin. Mitä nyt normaaleja elämän haasteita.

Burnout? Lapsi oli syntynyt ja töissä oli tullut paljon vastuuta. Työyhteisö oli todella haastava. Suomeksi=yksi kaheli töissä tekee kaikkien elämästä vaikeaa, pienessä työyhteisössä.
Parin vuoden ajan työviikot oli järestään sen 50h+/vko ja vähän kotiin myös töitä. Siihen emännän raskaushormoonit ja mielialaongelmat, sekä pienen lapsen arki. No eihän sitä osannut silloin ajatella, mutta kyllähän sen jälkikäteen tajuaa itsekin, että eihän tossa yhtälössä ole tuon taivaallista järkeä. Hiljaksiin alkoi ukosta puhti loppua, ei oikein ollut hyvä missään. Kotona on raskasta, pitää olla, tehdä ja suorittaa.
Töissä alkaa tunnit ja stressi tuntumaan. Ja vittumainen työkaveri.
Alakulo hiipii taas vahvemmin pintaan. Ei vaan riitä. Vituttaa mennä töihin.

Tavallaan voisi sanoa, että korona tuli hyvään aikaan. Työt loppuivat, kuin seinään. Sai olla kotona pari kuukautta rauhassa. Ihmettelemässä. Akut latautuivat aika hyvin.
Töiden normaalista jatkumisesta ei ollut tietoa, niin vaihdoin duunista. Huonolla palkalla kylläkin, mutta hyvinkin suorittavaa ja aivotonta työtä. Päivätyö. Elämään uudenlaista rutiinia, kotona oloa, hommat alkoivat taas maistumaan. Elämä alkoi taas maistumaan.

Lähellä nykyhetkeä.
Vaihdoin uudestaan työtä. Aivan uuteen ammattiin. Vähän parempi liksa ja paljon leppoisampaa duunia. Samalla tein vähän noita mun alkuperäisiä hommia. Kaikki oli hyvin hetken aikaa. Kunnes taas "täytin lautasen". Perustin oman firman, auttaakseeni kaveria, tein paljon vapaaehtoistyötä (hyväntekeväisyysjuttuja, niihin meni paljon aikaa. Ja ei nyt ei ole tarkoitus kiillottaa sädekehää), arkisin omat työt, viikonloppuisin nuo vanhat hommat, siihen päälle nämä uudet jutut ja lapsielämän arki.
Eikö sitä nyt saatana ihminen voisi tajuta kerrasta. Eihän sitä kauaa jaksanut, kun alkoi taas piiputtamaan nuppi. Siihen päälle vielä keuhkoveritulppa, sekä muksun terveysongelmat.

Pää pehmeni, ei vaan jaksanut enää. Ero (voisi kai sanoa omasta aloitteesta "koska en ole onnellinen sinun kanssasi", olisikohan tätäkin voinut miettiä vähän toiselta kantilta). Muutto omaan asuntoon. Sit alkoi viimeisin alamäki.

Virta loppui jätkästä aivan tyystin. Itkin töissä tauoilla, kun kukaan ei ollut näkemässä. Ilman syyt. Ei kiinnostanut enää yhtään.
Firma jutut stressasivat, loppui virta, en jaksanut hoitaa niitä.
Valkoisia kirjekuoria alkoi kasaantua ja sen päälle piti opetella elämään "uudestaan yksin".
Lopetin työt. Vitutti niin paljon.
Olin henkisesti luovuttanut.
Tunsin suurta häpeää erosta, koska jos jotain, niin halusin lapselle "ehjän perheen". Epäonnistuin.
Sain onneksi paperiasiat hoidettua. Mutta siihen se sitten jäikin.
Olin taas aika samassa jamassa, kuin ~10 vuotta aiemmin. Mutta nyt oli vastuuta silti eri tavalla. Puolessa vuodessa olin siinä kunnossa, että makasin pimeässä kämpässä, kuuntelin ehkä jotain, en saanut kertakaikkiaan mitään aikaiseksi. Samat valkoisten kirjekuorien säkit. Hoidin kyllä muuten paperiasiat, sähkölaskut, vuokran, jotain sentäs.

Lapsi.
Aina kun lapsi tuli luokseni, tsemppasin. Ja siis lapsi oli luonani viikottain. Siivosin, kävin ruokakaupassa, keksin tekemistä muksun kanssa. Mutta kun muksu lähti ovesta ulos, niin sohvalle ja valot pois. Ehkä jotakin teevestä. Mutta mitään järkevää ei. Mieli oli taas aivan musta.
Kun huomasin ensimmäisen kerran itsetuhoisia ajatuksia hiipivän ajatuksiini, soitin samantien tk:hon ja kerroin tilanteen. Sain jonkinlaisen akuuttiajan, juttelin mukavia ja mielialalääkkeet. Kerroin myös entiselle puolisolleni tilanteesta. Olen saanut häneltä paljon tukea. Halusin olla avoin lapsen takia siitä, missä mennään.
Söin lääkkeitä, purkasin lähes päivittäin tuntojani parille ystävälleni ja yritin taas aloittaa liikuntaa.
Lääkkeet auttoivat. Eivät ne ihmettä tehneet, mutta aamut eivät alkaneet enää sillä aivojen sisäisellä mantralla "olet aivan paska, ei tässä ole enää mitään järkeä...".

Söin muutaman kuukauden lääkkeitä, kävin juttelemassa, vietin aikaa lapsen kanssa ja kävin taas välillä töissä. En tykännyt lääkkeiden sivuvaikutuksista. Tunteet/aivot olivat jotenkin vähän turtuneet (ja yksi aika hauska, petipuuhissa ei meinannut nalli laueta millään) niin tein järkevästi ja lopetin ne. Tätä nyt ei tietenkään pitäisi tehdä varmasti näin, enkä voi suositella kenellekkään samaa. Ja hiljalleen olotila alkoi lähestyä normaalihkoa. Ei vieläkään ollut hyvä olla, mutta ei niin paha. Elämä ei jotenkin tuntunut niin tuskaiselta. Rutiinit, lapsi ja avautuminen tutuille auttoivat. Myös itsensä tunteminen, sekä sellainen tietynlainen kokemus tästä alavireisyydestä auttoi (ja auttaa edelleen huonoina hetkinä) käsittelemään ja hieman hallitsemaan omia "ajatusmalleja" tai miksi sitä nyt voisi sanoa. Sellainen tietynlainen tiedostaminen "okei, nyt on paskafiilis, mut ei se mitään, ei pidä antaa sen liikaa hallita".

Edit: Halusin lisätä erikseen tänne, että kun olen ollut "pimeässä", niin unen tarve on aivan mieletön. Sitä pystyy nukkumaan käsittämättömän paljon.

Nykyhetki:
Alan olla taas iskussa. Olen ollut iskussa yli vuoden. Olen palannut "alkuperäisiin" töihini, itseasiassa "alkuperäiselle työnantajalleni". Tykkään todella työstäni. Ja olen kyllä aika hyvä siinä, mitä teen. Se on palkitsevaa. Töissä en ota ihan niin paljon vastuuta ja stressiä, kuin aikaisemmin. Se on ihan tietoinen valinta. Lapsen kanssa vietän käytännössä kaiken vapaa-ajan. Silloin tällöin "varastan" itselleni illan. Käytän sen yleensä jätskiin, roskaruokaan ja huonoon elokuvaan. Hyvällä omalla tunnollakaan en voi väittää, että liikunta olisi hirveän yleinen osa arkea, mutta välillä sitäkin.
Laskupinot ovat edelleen kummittelemassa, mutta en stressaa niitä niin paljon. Ne hoituvat itsekseen pikkuhiljaa pois. Ja jos firma jutuista tulee joltain viralliselta taholta joskus sanomista, niinkuin varmasti tuleekin, niin ei senkään hirmusti väliä. Tulee, mitä on tullakseen. Naisrintamallakin asiat sujuvat ihan "mielekkäästi".

Summarum: jotain omista kokemuksista ja ehkä vinkkiä tai jotain muille, en tiedä.

Luulen, että sellainen piilevä ja välillä pintaan nouseva alakulo on varmasti aina minulla matkassa. Enkä usko, että olen ainoa. Haluaisin kuitenkin yrittää lohduttaa muita, että niinä hetkinä kun "ei missään ole mitään järkeä", niin kyllä se huominen tulee, ellet tee äkkipikaisia päätöksiä.
Ja ennenkaikkea haluaisin rohkaista, että paskojen fiilisten kanssa oppii elämään ja niitä kyllä oppii ajan kanssa vähän käsittelemäänkin. Eikä ne paskat fiilikset taida aina olla ne päällimmäiset ja pysyvät tunteet. Joskus tuntuu paremmaltakin.

Ja ehdottomasti kannattaa hakea apua ja syödä "mömmöjä", jos ei omineen vaan paukut riitä kääntämään kelkkaa. Itsensä kanssa päivittäinen neuvottelu siitä "kuinka paska olet ja elämässä ei ole mitään vitun järkeä yms." on todella kuluttavaa ja jos se imaisee itsestä viimeisetkin mehut pois, niin ehdottomasti apua siihen.

Omalla kohdalla työt ovat pelastaneet hyvin pitkälti. Se jokin pakottava tekijä, mikä saa liikkeelle ja tuo rytmiä elämään.
Lapsi on myös tuonut samanlaisen "tuen" olemassaolollaan ja siitä seuranneella vastuulla.

Tietysti pari läheistä ihmistä, kenelle olen avoimesti, varmasti heidän kyllästymiseensä asti, puhunut näistä negatiivisista tunteista on myös auttanut eteenpäin. Suosittelen puhumista muillekin. Kai se auttaa jäsentelemään asioita
paremmin.

Ja liikunta. Jos tulee sellainen päivä, että olisi edes vähän ylimääräistä energiaa, niin vartin kävelykin on parempi, kuin ei mitään.

Siivoaminen. Omalla kohdalla "pimeissä hetkissä, kun ei saa mitään aikaiseksi" on jollain tasolla toiminut se, että kun hetken on edes piirun verran vahvempi olo, niin siivoaa jonkun yhden tietyn jutun, esim. tiskit.

Valkoiset kirjekuoret. Tämä kauhu. Yksi pahimmista. Antaa niiden olla. Huolehtii, että vuokra, sähkö, puhelin ja netti toimii. En edes säästele enää kirjekuoria, saati avaa, roskiin vaan (ja joo, ei varmasti ole järkevää ja vastuullista). Silloin kun voimaa ei ole, eikä pää pelaa, silloin kun et pysty käytännössä hirveästi vaikuttamaan niihin asioihin, niin älä stressaa. Ne iskee naamalle vasta myöhemmin.

En tiedä, paljon jorinaa ja varmasti aivan liikaa "turhaa tietoa", mutta josko tästä olisi jollekin apua. Vaikka vähän sellaisena vertaistuki-juttuna. Voi myös olla, että kun aamulla herään ja mietin, että miksi vitussa sä edes kirjoitat tuntemattomille ihmisille, jossain tekniikkafoorumilla tällaista, niin alkaa vähän kaduttamaankin. Mutta ei siinä, hyvää yötä kaikille!
 
Viimeksi muokattu:
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
251 607
Viestejä
4 383 285
Jäsenet
72 790
Uusin jäsen
Valtuutettu

Hinta.fi

Ylös Bottom