Itse epäilen että mulla on joko tuo skitsoidi persoonallisuushäriö tai sitten ehkä estynyt persoonallisuushäriö. Toisaalta viihdyn todella hyvin omissa oloissani enkä kaipaa muiden ihmisten seuraa kovin paljoa, mutta sitten taas toisaalta koen myös alemmuuden ja riittämättömyyden tunnetta ja monesti tuntuu siltä ettei kukaan oikeastaan halua viettää aikaa seurassani. Kumpikin näistä persoonallisuushäiriöistä kuvaa minua hyvin, joten en osaa sanoa että kumpi se on, vai onko se jotain ihan muuta. En osaa sanoa, että mikä tähän on syynä. Kotitausta on ihan hyvä, mutta olen jotenkin aina jäänyt sosiaalisten piirien ulkopuolelle ihan ala-asteesta lähtien ja sillä on varmasti ollut vaikutusta asiaan.
Muutenkin vähän tuntuu siltä, että jotain mun sisällä on tässä vuosien saatossa kuollut, ja erityisesti tässä viimeisin parin vuoden aikana. En välillä vain osaa puhua ihmisille, jos joku vaikkapa töissä tulee juttelemaan mulle niin en välillä vain keksi mitään sanottavaa. Aika harva asia enää tuottaa aidosti iloa ja monesti tuntuu siltä että oikein mikään ei meinaa kiinnostaa. Myös sellainen yleinen ahdistuneisuus on pikkuhiljaa lisääntynyt ja stressaan nykyään kaikenlaisista pienistäkin asioista aivan liikaa.
Välillä haaveilen siitä, että voisin vain jättää kaiken tässä nykyisessä elämässä taakse ja muuttaa vaikka johonkin toiseen maahan. Tai vaihtoehtoisesti ehkä johonkin pieneen kylään pohjoiseen Lappiin elämään yksinkertaista elämää. Tein viime kesänä pitkän erävaelluksen yksin ja oli jotenkin ihanan vapauttavaa kulkea yksin. Näillä näkymin tarkoitus tehdä vastaava uudelleen loppukesästä.
Minä paikkailen "ystävyyttäni" alitajuntaisesti "lahjomalla" heitä, aina ostelemassa ystäville, tuntemattomille kaikenlaista pientä tarviketta ja lahjoja, niin että välillä olen taloudellisesti pulassa, mutta minulle tuo antamisen ilo tuo elämääni tyydytystä, tosin sitten vastaanottajalla on vaikeeta kun tuntee olevansa kiitollisuuden velassa.
jo amiksessa ja kaikissa työpaikoissa olin aina se, joka toi munkit kahvipöytään, ja tykkään järjestellä kaikkea, esim. duunissa järjestin että päästiin paremmalle puolelle opettajan huoneeseen juomaan joulun välipäivien kahvit ja pullat..
Olen kuullut kiitoksen niin monta kertaa etten edes osaa reagoida siihen mitenkään.
Mutta olen melkein perfektionisti, kun minä haluan jotain niin itken jollen saa sitä. pakko saada tahtonsa läpi.
Sitten jos ja kun tahdon jutella ysävien-ihmisten kanssa niin soitan kaikki läpitte, ja ne kyllästyvät sikana älyttömään puhelinrumbaan.
Sitten kun ei vastata puhelimeen niin poltan päreet, poistan ne kännyn luettelosta ja suljen puhelinliittymän kokonaan .
niin että kun - jos ne soittelee minulle niin tulee viesti "numero ei ole käytössä", ihme räävä-kakara
Sitten kun polttelen siltoja takaani, en tykkää ihmisistä jotka eivät vastaa puhelimeen kun minulla olisi tarve jutella.
koska he omien sanojensa mukaan "eivät jaksella kuunnella minun asioitani/ongelmiani"
MUTTA, kyllä helvetti he soittavat ja kertovat omistaan ongelmistaan ja pyytävät atk-auton korjaus-apua ILMAISEKSI TIETTY!
Olen monelle laittanut txt:n "en ole mikään ilmainen huorasi, vie laitteesi firmaan joka ottaa 180e/h, hyvästi"
Olen _todella_ kiivas kun sille päälle satun, sitten monet hokasee "olet omalaatuinen kautta täys hullu"
joka lähinnä huvittaa minua, olen sentään oma herrani ja oman itseni hulluuden kanssa toimeentuleva ja sinut hah!
Tunteet kuollut: Minulla on 30vuotta sitten kun seronil, rivatril, suprium alettiin niin tunteet kuoli.
harvoin enää edes kykenen itkemään.
sitten kun lääkitys on sekaisin niin itken karmeasti esim. kympin uutisille
Mielummin minäkin reissaan yksin jollei kaveri ole sopiva, kerran oli kusipää eukko ja poltin päreet sen kanssa sikana totaalisesti, onneksi oli vain 3h:n reissu Hämeenlinnaan, sekin riitti, määki vaan minä-minä-minä heti alussa "voidaanko käydä heti ekana kaupassa" ei helevetti.
siksi olen onnellinen/onneton sinkku 54:na.
Jännitän usein, skolessa jännitin kokeita niin pahasti että sain vatsakivut aikaiseksi.
Sain tietää että tähän vuokrakämppään jossa olen asunut pisimpään 32vuotta, tehdään 3-5vuoden päästä putki-kalusto remppa, evakkoon jonnekkin helvetin kuuseen (ehkä naapuriin jos hyvin käy) evakkoon vuodeksi.
Laitoin ja soitin isännöisijälle tiedoksi että tiedätkö mitä teet?
mulla on psykan ylilääkärin lausunto että muutto on minulle helvettiä, melkein tulee psykoosi.
eihän terveet mitään välitä kun ei ole pennin latia kiinni.
Nyt vasta viime aikoina olen antanut asian mennä omalla painollaan, olen tahallaan unohtanut muuton ja sen tuoman paskan.
murehditaan sitten kun se tulee, ei kannata pilata elämäänä määkimällä itsesäälissä 3-5vuotta turhaan, elän ja voin hyvin.
Ennen osasin relata vain lonkerolla, ennen meni 1prk/vrk, sitten alkoi maistumaan lisää 4-7prk, sitten monesti yritin lopettaa, mutta olin jo itsekin riippuvainen rennosta olosta, nyt onneksi tuli virtsatie tulehdus ja lonkerot jäissä viikon, tekee hyvää.
en tahdo olla kuten muu suku, täysiä juoppoja.
Pysyisimpä raittiina.
Masislääkkeet ei rentouta, ne väsyttää, pieni alkoholi rentouttaa kivasti, mutta missä menee se ihmisen raja, se on paha juttu/aine
Pistetäänkö samalla kaikki keskustelufoorumilaiset ja kommenttipalstalaiset, jotka mollaa työttömiä tai sairauslomalaisia terapiaan, että pääsevät ajatusvääristymistään? 
)
)
