Masennus

[Akka]

Onko normaalia jos ei kiinnosta ihmissushteet?

Minua ei kiinnosta hyvän päivän tutut, ei kaverit, ei työkaverit, ei ystävät, ei kaupan kassat.

Hoidan vain välttämättömän rupattelun esim. kassalla hei moi, oliko tuotteessa väärä hinta yms. Olen äärimmäisen yksinäinen ja arvostan sitä.

Ei kiinnosta puhelimessa puhuminen, eikä edes viestittely, haluan että ihmiset jättävät minut rauhaan!

Tuo ihmissuhteet ei kiinnosta on masennusdiagnoosin yksi oreista, joten pitäisikö huolestua?

En tunne olevani masentunut, ihmissuhteet eivät vain kiinnosta minua.

Mulla aivan sama. Allekirjoitan joka ikisen sanan, jonka kirjoitit. (Paitsi että mulla tulee masennusoireilua enemmän tai vähemmän.)

Joskus nuorempana kaikenmaailman nettitestejä tehdessä tuli skitsoidi persoonallisuus esille, mutta jätin sen tuolloin omaan arvoonsa. Nyt pari vuosikymmentä myöhemmin siitä kun lukee, niin osuu kyllä edelleen kohdalleen. Mutta ei siis ole mitään virallista skitsoidisen persoonallisuuden diagnoosia mulla (ainakaan vielä) - masennusdiagnoosi kyllä löytyy. Ja siitä pääsinkin "omissa tutkimuksissani" sitten usein päällekkäiseksi menevän autismikirjon pariin, vasta ihan nyt viime viikkoina, koska sieltä löytyy sosiaalisen kanssakäymisen "ongelmia" myös.

Oon tässä pari päivää sitten ottanut lukuun kirjan "Women and Girls with Autism Spectrum Disorder: Understanding Life Experiences from Early Childhood to Old Age" (by Sarah Hendrickx, foreword by Judith Gould). Noin 15 % kirjasta vasta luettuna, mutta hemmetti soikoon, kun osuu moni asia kohdalleen. Luen tässä nyt kirjan kesän aikana ja pistän vähän asioita kirjoittamalla ylös. Mulla on uuden psykologin kanssa tapaaminen elokuussa. Tiedä vaikka tässä pitäisi ruveta tutkimaan autismispektrumin mahdollisuutta mun kohdalla myös. Se saattaisi nimittäin selittää mun välinpitämättömyyttä sosiaaliseen elämään ja ihmissuhteisiin. Ja loppujen lopuksi selittää masennusoireilunkin - ja itse asiassa myös ainakin osittain vakavan työuupumuksen.

Kirjassa oli kohta, joka suurin piirtein räjäytti mun tajunnan:

It is suggested that women with autism are able to apply the systematic nature of their autistic brain (Baron-Cohen 2002) to the study and replication of people skills in order to imitate and participate socially. However, the mechanical (rather than intuitive) basis of these strategies means that at times of stress, in unexpected situations or after a period of time, it may be impossible for them to be maintained.

For some women this can mean that they present a very capable front that cannot be maintained beyond certain limits, after which it collapses (and sometimes so does she). What has not yet been measured is the toll that this socially typical facade takes on the individual over a period of time.

Oikeasti, jos mun työuupumus olikin ainakin osittain sitä, että kerta kaikkiaan väsyin teeskentelemään työpaikalla olevani sosiaalisten suhteiden kohdalla ns. "normaali"? Oon nimittäin tässä vaiheessa siinä pisteessä, että en jaksaisi teeskennellä enää yhtään. Ja koen siitä huonoa omaa tuntoa (mikä puolestaan sitten käynnistää niitä masennusoireita). Eilen 4 lapsuudenystävää viestittelivät - meillä on tapana nähdä porukalla muutaman kerran vuodessa. Mulla meni melkein 8 tuntia, että kykenin vastaamaan niille, että mulle sopii ensi perjantai myös. OON TUNTENU NE NAISET KOKO ELÄMÄNI. MIKSI HELVETISSÄ MUA EI KIINNOSTA NÄHDÄ NIITÄ MUUTAMAA KERTAA VUODESSA??? Ongelma on todellakin minun, ei heidän. Toukokuun alussa (vai huhtikuun??) kaveri/entinen työkaveri ulkomailta lähetti ääniviestin pitkästä aikaa. En oo vieläkään kyennyt vastaamaan sille. Ja haluan kyllä - on vain jotenkin niin ylitsepääsemättömän iso urakka ruveta vääntämään kaverille viestiä. Että joo. Sama homma siis täälläkin päässä. En ole ihan "normaali", mitä ihmissuhteisiin tulee. Sinänsä aika uskomatonta, että kaverit jaksavat edelleen, vuosienkin jälkeen roikottaa kuitenkin minua mukanaan...

 

[finWeazel]

meillä on tapana nähdä porukalla muutaman kerran vuodessa. Mulla meni melkein 8 tuntia, että kykenin vastaamaan niille, että mulle sopii ensi perjantai myös. OON TUNTENU NE NAISET KOKO ELÄMÄNI. MIKSI HELVETISSÄ MUA EI KIINNOSTA NÄHDÄ NIITÄ MUUTAMAA KERTAA VUODESSA??? Ongelma on todellakin minun, ei heidän.

Mulla on todella introvertti luonne ja ihmisten kanssa oleminen syö energiaa. Hyvin harvan kaverin kanssakaan voi olla niin, että akut latautuisivat. Työpaikalla oli pakko olla ihmisihminen. Työ söi kaiken sosiaalisen jaksamisen. Eipä tota oikeat kaverit ja työkaverit tajunneet miksi, kun kieltäydyin viikonloppuna muita tapaamasta tai jätin työpaikan pippalot väliin. Viikonloput olivat ainoata aikaa missä sai omat akut ladattua seuraavaa työviikkoa varten.

Työhommat kun lopetin niin sosiaaliset suhteet ovat muuttuneet kovasti. Nyt kun ei tarvi olla energiavampyyrien kanssa niin hyvin mieluusti hengaa kavereiden kanssa ja on tullut myös tehtyä uusia kavereita harrastusten parista. Maailma muuttui ihan erilaiseksi, kun työpaikan jengi ei ime energiaa.

mindfullness ja hengitysharjoituset ovat hyvä juttu auttamaan palautumista.

 

[cl0]

Tuo lääkkeiden kanssa temppuilu on mulle ihan uutta ja omituista. Näyttää sinunkin ^ juttusi perusteella aika sattumanvaraiselta loppujen lopuksi, miten mikäkin vaikuttaa juuri sinuun ihmisenä

2011-2021 meni ilman mitään ongelmia pelkän Sertarlinin kanssa mutta tämä vuosi on sitten saatu tapella sosiaalisen tilanteiden pelon kanssa. Sertralin ei tuntunut vaikuttavan siihen mitään vaikka annosta nostettiinkin.
Oli aivan perseestä tuo lääkeannoksen vaihtelu ja kokeilu mutta onneksi löysin nyt vaikuttavan coctailin.

 

[tipu]

-

 

[cl0]

Onko normaalia jos ei kiinnosta ihmissushteet?

Minua ei kiinnosta hyvän päivän tutut, ei kaverit, ei työkaverit, ei ystävät, ei kaupan kassat.

Hoidan vain välttämättömän rupattelun esim. kassalla hei moi, oliko tuotteessa väärä hinta yms. Olen äärimmäisen yksinäinen ja arvostan sitä.

Ei kiinnosta puhelimessa puhuminen, eikä edes viestittely, haluan että ihmiset jättävät minut rauhaan!

Tuo ihmissuhteet ei kiinnosta on masennusdiagnoosin yksi oreista, joten pitäisikö huolestua?

En tunne olevani masentunut, ihmissuhteet eivät vain kiinnosta minua.

Aivan normaalia. Itse olen harrastuksissa yksin ja pidän siitä. Kaupassa käyn vain hakemassa välttämättömän ja puhun sen mitä tarvii kun sanon moro tai kysyn neuvoa.

Kalastus ja valokuvaus on mahtavia yksin. Töissäkin toivon jonkunlaista yksinäisyyttä mutta en kuitenkaan halua olla täysin yksin siellä.
Olen tykännyt käydä kirjastossa pari kertaa viikossa. Siellä lehtilukusalissa ei ole paljon ketään niin saan olla rauhassa mutta tarvittaessa voin höpötellä virkailijan kanssa jos tulee liian yksinäistä.

 

[Jeesbox]

Taas itsetuhoiset ajatukset valtaa mielen: Mietin, et voidaanko mua rankaista sen takia, et perseilin intissä liikaa. Rangaistus on se, et en ikinä löydä parisuhdetta, vaikken täysin ymmärrä mekanismia. Jos näin on, ni mun kantsis tehdä protestina itsari. Vai oisko parempi elää ja kärsiä rangaistus? Itsari vois aiheuttaa sen, et perseilystä ei rangaistais muitakaan ja Puolustusvoimat rapautuis.

Nykyään kuitenkin ymmärrän, et on hyvä asia, et suomella on Puolustusvoimat. Joku ratkaisu pitäis kuitenkin keksiä, et mun ei tarttis ajoittain ajatella näin. Näen, että noiden asioiden välillä ei ole syy-seuraus -suhdetta, eikä varmaan korrelaatiota. Silti asia tuntuu todelliselta.

En tiiä, onks tos mitään järkeä, mut ehkä tän kirjoittaminen auttaa.

 

[Memory]

Taas itsetuhoiset ajatukset valtaa mielen: Mietin, et voidaanko mua rankaista sen takia, et perseilin intissä liikaa. Rangaistus on se, et en ikinä löydä parisuhdetta, vaikken täysin ymmärrä mekanismia. Jos näin on, ni mun kantsis tehdä protestina itsari. Vai oisko parempi elää ja kärsiä rangaistus? Itsari vois aiheuttaa sen, et perseilystä ei rangaistais muitakaan ja Puolustusvoimat rapautuis.

Nykyään kuitenkin ymmärrän, et on hyvä asia, et suomella on Puolustusvoimat. Joku ratkaisu pitäis kuitenkin keksiä, et mun ei tarttis ajoittain ajatella näin. Näen, että noiden asioiden välillä ei ole syy-seuraus -suhdetta, eikä varmaan korrelaatiota. Silti asia tuntuu todelliselta.

En tiiä, onks tos mitään järkeä, mut ehkä tän kirjoittaminen auttaa.

Tiedän, jollekkin kertominen auttaa. tsemppiä.
itsellä samaa, mietin että "olisi kiva käydä intti uudestaan oikein tsempin kanssa"
katselin vähän aikaa sitten kursseja mutta eivät sovellu, koska ovat viikonlopun ja on sellaiset sairaudet että ei saa väsyä liikaa, kuulemma siellä oltiin sitten nukuttu vain 4h/vrk:ssa, kaikki mennään pilaamaan.

itse pääsen itsari-ajatuksista eroon nukkumalla ja funtsaamalla että tämä on sellainen lahja tämä elämä jota ei edes Bill Gates saa millään maailman rahoilla, siksi pidän siitä kiinni..

Jatka vaan kirjoittelemistä,
ps. itse aikoinaan suunnittelin viimeistä piirtoa myöten miten tehdä itsari ja miten varmistaa ettei jää metsään ruumis mätänee jemmaan.
Hyvää viikonloppua Siulle <3

 

[finWeazel]

Taas itsetuhoiset ajatukset valtaa mielen: Mietin, et voidaanko mua rankaista sen takia, et perseilin intissä liikaa. Rangaistus on se, et en ikinä löydä parisuhdetta, vaikken täysin ymmärrä mekanismia. Jos näin on, ni mun kantsis tehdä protestina itsari. Vai oisko parempi elää ja kärsiä rangaistus? Itsari vois aiheuttaa sen, et perseilystä ei rangaistais muitakaan ja Puolustusvoimat rapautuis.

Nykyään kuitenkin ymmärrän, et on hyvä asia, et suomella on Puolustusvoimat. Joku ratkaisu pitäis kuitenkin keksiä, et mun ei tarttis ajoittain ajatella näin. Näen, että noiden asioiden välillä ei ole syy-seuraus -suhdetta, eikä varmaan korrelaatiota. Silti asia tuntuu todelliselta.

En tiiä, onks tos mitään järkeä, mut ehkä tän kirjoittaminen auttaa.

Ei universumi välitä. Ei kukaan ole niin tärkeä, että tuollaisesta näkymättömän käden toimesta rankaistaisiin. Ihan kuten ei jotku mun jalkaan valitsemat sukat vaikuta kalaonneen tai suomen mm-kisamenestykseen. Mutta ehkä, jos kuvittelee jonkun rankaisevan niin voi alitajuisesti toimia niin, että tulee paskaa tuulettimeen.

 

[Jeesbox]

Ei universumi välitä. Ei kukaan ole niin tärkeä, että tuollaisesta näkymättömän käden toimesta rankaistaisiin. Ihan kuten ei jotku mun jalkaan valitsemat sukat vaikuta kalaonneen tai suomen mm-kisamenestykseen. Mutta ehkä, jos kuvittelee jonkun rankaisevan niin voi alitajuisesti toimia niin, että tulee paskaa tuulettimeen.

Kiitos tästä. Tota alitajuista toimintaa mä itsekkin vähän pelkään. Jotenkin, et yrittää näyttää asian todeksi, et niin tosiaan on, ja voi sanoa sit, et niin on. No, onneks on terapia hakusessa, ku ne varmaan ymmärtää tota mun "taikauskoa". Se on kuitenkin rasittavaa, ku joutuu välillä kelailemaan tollasia, tai jotain muita pakkoajatuksia, tai miksi niitä nyt pitäisi kutsua edes.

 

[Jeesbox]

Tiedän, jollekkin kertominen auttaa. tsemppiä.
itsellä samaa, mietin että "olisi kiva käydä intti uudestaan oikein tsempin kanssa"
katselin vähän aikaa sitten kursseja mutta eivät sovellu, koska ovat viikonlopun ja on sellaiset sairaudet että ei saa väsyä liikaa, kuulemma siellä oltiin sitten nukuttu vain 4h/vrk:ssa, kaikki mennään pilaamaan.

Tää on kyl hyvä idea. Ainut vaan, et mul on lääkitys (psykoosin esto), eikä ne varmaan ota sinne, jos on ollut psykoosissa kerran. Käyn kuitenkin töissä normisti yms. Toi ois ollut niin hyvä katharsis.

 

[potero]

Minulla todettiin alussa sama, skitsoidi persoonallisuus.
viihtyy sairaalloisen hyvin yksin.
syy= ïsäpuoli jonka velkojen takia muutettiin peruskouluaikana 8 kertaa, ei siinä kerennyt paljoa kavereita saamaan.
kateeksi käy he, jotka voivat muistella "oltiin samalla luokalla 1-9:ään ihanaa aikaa" nähdä toisen kasvavan,
hemmetin kateeksi käy

Itse epäilen että mulla on joko tuo skitsoidi persoonallisuushäriö tai sitten ehkä estynyt persoonallisuushäriö. Toisaalta viihdyn todella hyvin omissa oloissani enkä kaipaa muiden ihmisten seuraa kovin paljoa, mutta sitten taas toisaalta koen myös alemmuuden ja riittämättömyyden tunnetta ja monesti tuntuu siltä ettei kukaan oikeastaan halua viettää aikaa seurassani. Kumpikin näistä persoonallisuushäiriöistä kuvaa minua hyvin, joten en osaa sanoa että kumpi se on, vai onko se jotain ihan muuta. En osaa sanoa, että mikä tähän on syynä. Kotitausta on ihan hyvä, mutta olen jotenkin aina jäänyt sosiaalisten piirien ulkopuolelle ihan ala-asteesta lähtien ja sillä on varmasti ollut vaikutusta asiaan.

Muutenkin vähän tuntuu siltä, että jotain mun sisällä on tässä vuosien saatossa kuollut, ja erityisesti tässä viimeisin parin vuoden aikana. En välillä vain osaa puhua ihmisille, jos joku vaikkapa töissä tulee juttelemaan mulle niin en välillä vain keksi mitään sanottavaa. Aika harva asia enää tuottaa aidosti iloa ja monesti tuntuu siltä että oikein mikään ei meinaa kiinnostaa. Myös sellainen yleinen ahdistuneisuus on pikkuhiljaa lisääntynyt ja stressaan nykyään kaikenlaisista pienistäkin asioista aivan liikaa.

Välillä haaveilen siitä, että voisin vain jättää kaiken tässä nykyisessä elämässä taakse ja muuttaa vaikka johonkin toiseen maahan. Tai vaihtoehtoisesti ehkä johonkin pieneen kylään pohjoiseen Lappiin elämään yksinkertaista elämää. Tein viime kesänä pitkän erävaelluksen yksin ja oli jotenkin ihanan vapauttavaa kulkea yksin. Näillä näkymin tarkoitus tehdä vastaava uudelleen loppukesästä.

 

[finWeazel]

Kiitos tästä. Tota alitajuista toimintaa mä itsekkin vähän pelkään. Jotenkin, et yrittää näyttää asian todeksi, et niin tosiaan on, ja voi sanoa sit, et niin on. No, onneks on terapia hakusessa, ku ne varmaan ymmärtää tota mun "taikauskoa". Se on kuitenkin rasittavaa, ku joutuu välillä kelailemaan tollasia, tai jotain muita pakkoajatuksia, tai miksi niitä nyt pitäisi kutsua edes.

Ei tietty auta yhtään, mutta tykkäsin kovasti "necessary roughness" tv-sarjasta. Siinä oli paljon jännittäviä taikauskoja urheilijoilla mitä psykologitäti sitten auttoi. Ei tuntunut omat huolet siitä jäikö hella tai hana päälle tai ovi lukitsematta kotoa lähtiessä niin pahalta ton sarjan katsomisen jälkeen. Monella on jotain outoa päässä, mutta harva kehtaa asioista puhua kenellekään.

Unelmien kolhimat (TV Series 2011–2013) ⭐ 7.0 | Comedy, Drama, Romance

1h | TV-PG

www.imdb.com

 

[Memory]

Itse epäilen että mulla on joko tuo skitsoidi persoonallisuushäriö tai sitten ehkä estynyt persoonallisuushäriö. Toisaalta viihdyn todella hyvin omissa oloissani enkä kaipaa muiden ihmisten seuraa kovin paljoa, mutta sitten taas toisaalta koen myös alemmuuden ja riittämättömyyden tunnetta ja monesti tuntuu siltä ettei kukaan oikeastaan halua viettää aikaa seurassani. Kumpikin näistä persoonallisuushäiriöistä kuvaa minua hyvin, joten en osaa sanoa että kumpi se on, vai onko se jotain ihan muuta. En osaa sanoa, että mikä tähän on syynä. Kotitausta on ihan hyvä, mutta olen jotenkin aina jäänyt sosiaalisten piirien ulkopuolelle ihan ala-asteesta lähtien ja sillä on varmasti ollut vaikutusta asiaan.

Muutenkin vähän tuntuu siltä, että jotain mun sisällä on tässä vuosien saatossa kuollut, ja erityisesti tässä viimeisin parin vuoden aikana. En välillä vain osaa puhua ihmisille, jos joku vaikkapa töissä tulee juttelemaan mulle niin en välillä vain keksi mitään sanottavaa. Aika harva asia enää tuottaa aidosti iloa ja monesti tuntuu siltä että oikein mikään ei meinaa kiinnostaa. Myös sellainen yleinen ahdistuneisuus on pikkuhiljaa lisääntynyt ja stressaan nykyään kaikenlaisista pienistäkin asioista aivan liikaa.

Välillä haaveilen siitä, että voisin vain jättää kaiken tässä nykyisessä elämässä taakse ja muuttaa vaikka johonkin toiseen maahan. Tai vaihtoehtoisesti ehkä johonkin pieneen kylään pohjoiseen Lappiin elämään yksinkertaista elämää. Tein viime kesänä pitkän erävaelluksen yksin ja oli jotenkin ihanan vapauttavaa kulkea yksin. Näillä näkymin tarkoitus tehdä vastaava uudelleen loppukesästä.

Minä paikkailen "ystävyyttäni" alitajuntaisesti "lahjomalla" heitä, aina ostelemassa ystäville, tuntemattomille kaikenlaista pientä tarviketta ja lahjoja, niin että välillä olen taloudellisesti pulassa, mutta minulle tuo antamisen ilo tuo elämääni tyydytystä, tosin sitten vastaanottajalla on vaikeeta kun tuntee olevansa kiitollisuuden velassa.
jo amiksessa ja kaikissa työpaikoissa olin aina se, joka toi munkit kahvipöytään, ja tykkään järjestellä kaikkea, esim. duunissa järjestin että päästiin paremmalle puolelle opettajan huoneeseen juomaan joulun välipäivien kahvit ja pullat..

Olen kuullut kiitoksen niin monta kertaa etten edes osaa reagoida siihen mitenkään.

Mutta olen melkein perfektionisti, kun minä haluan jotain niin itken jollen saa sitä. pakko saada tahtonsa läpi.
Sitten jos ja kun tahdon jutella ysävien-ihmisten kanssa niin soitan kaikki läpitte, ja ne kyllästyvät sikana älyttömään puhelinrumbaan.
Sitten kun ei vastata puhelimeen niin poltan päreet, poistan ne kännyn luettelosta ja suljen puhelinliittymän kokonaan .
niin että kun - jos ne soittelee minulle niin tulee viesti "numero ei ole käytössä", ihme räävä-kakara

Sitten kun polttelen siltoja takaani, en tykkää ihmisistä jotka eivät vastaa puhelimeen kun minulla olisi tarve jutella.
koska he omien sanojensa mukaan "eivät jaksella kuunnella minun asioitani/ongelmiani"
MUTTA, kyllä helvetti he soittavat ja kertovat omistaan ongelmistaan ja pyytävät atk-auton korjaus-apua ILMAISEKSI TIETTY!

Olen monelle laittanut txt:n "en ole mikään ilmainen huorasi, vie laitteesi firmaan joka ottaa 180e/h, hyvästi"

Olen _todella_ kiivas kun sille päälle satun, sitten monet hokasee "olet omalaatuinen kautta täys hullu"
joka lähinnä huvittaa minua, olen sentään oma herrani ja oman itseni hulluuden kanssa toimeentuleva ja sinut hah!

Tunteet kuollut: Minulla on 30vuotta sitten kun seronil, rivatril, suprium alettiin niin tunteet kuoli.
harvoin enää edes kykenen itkemään.
sitten kun lääkitys on sekaisin niin itken karmeasti esim. kympin uutisille

Mielummin minäkin reissaan yksin jollei kaveri ole sopiva, kerran oli kusipää eukko ja poltin päreet sen kanssa sikana totaalisesti, onneksi oli vain 3h:n reissu Hämeenlinnaan, sekin riitti, määki vaan minä-minä-minä heti alussa "voidaanko käydä heti ekana kaupassa" ei helevetti.
siksi olen onnellinen/onneton sinkku 54:na.

Jännitän usein, skolessa jännitin kokeita niin pahasti että sain vatsakivut aikaiseksi.
Sain tietää että tähän vuokrakämppään jossa olen asunut pisimpään 32vuotta, tehdään 3-5vuoden päästä putki-kalusto remppa, evakkoon jonnekkin helvetin kuuseen (ehkä naapuriin jos hyvin käy) evakkoon vuodeksi.

Laitoin ja soitin isännöisijälle tiedoksi että tiedätkö mitä teet?
mulla on psykan ylilääkärin lausunto että muutto on minulle helvettiä, melkein tulee psykoosi.
eihän terveet mitään välitä kun ei ole pennin latia kiinni.

Nyt vasta viime aikoina olen antanut asian mennä omalla painollaan, olen tahallaan unohtanut muuton ja sen tuoman paskan.
murehditaan sitten kun se tulee, ei kannata pilata elämäänä määkimällä itsesäälissä 3-5vuotta turhaan, elän ja voin hyvin.

Ennen osasin relata vain lonkerolla, ennen meni 1prk/vrk, sitten alkoi maistumaan lisää 4-7prk, sitten monesti yritin lopettaa, mutta olin jo itsekin riippuvainen rennosta olosta, nyt onneksi tuli virtsatie tulehdus ja lonkerot jäissä viikon, tekee hyvää.
en tahdo olla kuten muu suku, täysiä juoppoja.

Pysyisimpä raittiina.
Masislääkkeet ei rentouta, ne väsyttää, pieni alkoholi rentouttaa kivasti, mutta missä menee se ihmisen raja, se on paha juttu/aine

 

[Memory]

Olin viikon antibiootti-kuurilla, nyt teki mieli relata, ostin 9e:lla 2*½l:n vodka-lime lonkeroon, se on aivan eri olla ottaneena ja relata.
kuin vetää pamia eikä olle rentoutuneena vaan että väsyttää.
liikaa mietittävää elämässä, mietin jo että ilmoitan pikkupomolle etten ala vetää elokuussa enää kerhoa, menee aika paremminkin.
kyllä ne siellä pärjää, jollei niin se on heidän murhe, tosin siitä on kivaa duunia miulle.
onneksi nukuin yön ylitse.
kannattaa uskoa vanhaa kansaa, "ennen isoja päätöksiä nuku yön ylitse, aamulla on toiset aatokset".
onko kyseessä sitten hyvä vaiko huono asia, sitä en ala kommentoimaan I

 

[Väsähtänyt]

Tää ketju sopii ihan hyvin tähän kysymykseen.

Eli mitä tehdä kun on tylsää?

 

[maaco]

Tää ketju sopii ihan hyvin tähän kysymykseen.

Eli mitä tehdä kun on tylsää?

Luontoon liikkumaan (jos mahdollista), jos ei nappaa ulkoilu, niin soita kaverille ja pyydä kahville. Vaikka itse olen pari masennuskautta mennyt läpi ja jatkuva mielialalääkitys, en silti viihdy hirveämmin ihmisten seurassa vaikka kavereita paljon onkin. Vapaa-ajalla ulkoilen paljon koiran kanssa, saunon, laitan hyvää ruokaa ja katselen sarjoja tai pelailen videopelejä.

 

[Väsähtänyt]

Luontoon liikkumaan (jos mahdollista), jos ei nappaa ulkoilu, niin soita kaverille ja pyydä kahville. Vaikka itse olen pari masennuskautta mennyt läpi ja jatkuva mielialalääkitys, en silti viihdy hirveämmin ihmisten seurassa vaikka kavereita paljon onkin. Vapaa-ajalla ulkoilen paljon koiran kanssa, saunon, laitan hyvää ruokaa ja katselen sarjoja tai pelailen videopelejä.

Mun mielestä luonto on kyllä niin tylsää kun mahd. jos sinne vaan menee muuten vaan heilumaan.
Ei oikein ole sellasia kavereita kenen kanssa haluisin mennä ulos. Myös monet on sellaisia että ei niitä saakkaan ulos, pelkkää häiriköintiä niitä tavoitella.
Eipä ole lääkitystä mulla. Ei nyt niin masennuskaan, ehkä vähän. Masennushan on ankaruutta itseä kohtaan, eli pitäis vaan mennä ulos kiltisti mut ei huvita
Ruokakiintiö on täynnä, koiraa ei ole, sarjat ei kiinnosta, ja pelejä pelannu tälle päivälle niin että ei jaksa enää.

Kyl tää tonne "soita kaverille ja kahville" osastolle päin viittais. Täytyypä vielä pohtia

 

[Väsähtänyt]

Luontoon liikkumaan (jos mahdollista), jos ei nappaa ulkoilu, niin soita kaverille ja pyydä kahville. Vaikka itse olen pari masennuskautta mennyt läpi ja jatkuva mielialalääkitys, en silti viihdy hirveämmin ihmisten seurassa vaikka kavereita paljon onkin. Vapaa-ajalla ulkoilen paljon koiran kanssa, saunon, laitan hyvää ruokaa ja katselen sarjoja tai pelailen videopelejä.

Vähän niinkun mulla on kanssa sellanen skitsoidi asenne että en oikein jaksa mennä kaverien kanssa. Vois tehdä hyvää hengailla ulkona ja noinpoispäin, mutta jos joku esim. on sanonut aiemmin jotain mistä en ole pitänyt, muistan se nvahvasti, enkä halua tavata sellaisia ihmisiä.

 

[maaco]

Mulla on kans pari pitkäaikaista kaveria, joiden kanssa olisin masennuskauden aikana halunnut jutella niitä näitä ja myös nähdäkin, koska olo oli sillon todella ahdistunut. Mutta kun puhelimessa kuuluu useamman soiton kohdalla "en nyt ehdi jutella, kun pleikkarilla formulakisa alkaa" , niin en olekaan ollut enää yhteyksissä.

Kyl ne aidot kaverit järjestää aikaa milloin vain. Ja mun kohdalla myös ymmärtävät, että en aina jaksa olla sosiaalinen.

 

[Väsähtänyt]

Mulla on kans pari pitkäaikaista kaveria, joiden kanssa olisin masennuskauden aikana halunnut jutella niitä näitä ja myös nähdäkin, koska olo oli sillon todella ahdistunut. Mutta kun puhelimessa kuuluu useamman soiton kohdalla "en nyt ehdi jutella, kun pleikkarilla formulakisa alkaa" , niin en olekaan ollut enää yhteyksissä.

Kyl ne aidot kaverit järjestää aikaa milloin vain. Ja mun kohdalla myös ymmärtävät, että en aina jaksa olla sosiaalinen.

Just näin.
Nyt on vaan se, että on sit sen takia hiton tylsää :/

 

[Memory]

Mulla on kans pari pitkäaikaista kaveria, joiden kanssa olisin masennuskauden aikana halunnut jutella niitä näitä ja myös nähdäkin, koska olo oli sillon todella ahdistunut. Mutta kun puhelimessa kuuluu useamman soiton kohdalla "en nyt ehdi jutella, kun pleikkarilla formulakisa alkaa" , niin en olekaan ollut enää yhteyksissä.

Kyl ne aidot kaverit järjestää aikaa milloin vain. Ja mun kohdalla myös ymmärtävät, että en aina jaksa olla sosiaalinen.

Miulla samaa, on näitä "soitan kun tartten jotain, en muuten"
sitten jos satun häiritsemään niin on kaikenlaista kiirettä, pahimmat paistaa suoraan tekosyiltä
ja vielä pahemmat sanovat suoraan "en jaksa kuunnella sun juttujas" mutta kun niillä on jotain niin mun _pitäisi_ jaksaa tukea niitä.
ne olen suoraan heittänyt puhelinnumerot mustalle listalla kele..

Miulla on onneksi 14vee koira ja teen vapaaehtoisduunia arkisin, keittelen kaffetta, siivoilen paikkoja pidän jöötiä, availen ovea jne.
on todella tervetullut tuo rutiini takaisin elokuun 1pv, ollut kuukauden loma ja hulluksi meinaan tulla

ulkona tihkuttaa vettä mutta pakko viedä koira ulos 23:n lenkille kohta, ihan kivaa että pakottaa ulos lenkille..

en voi kaikille kavereille puhua masennuksesta, toiset ovat sitä mieltä että koko mielenterveysjuttu on höpö-höpöä

 

[Memory]

Monia masentaa minua masentaa kaikkia masentaa.
päivät pääksytysten samanlaisia, ei ollenkaan kivaa.
nooh, elettävä on kuitenkin.
jos on paha olla niin 4*0.5mg rivatril tuo tasapainoa päivään.
Hyvää alkuviikkoa kaikille <3

 

[kurkimies]

Oisko joku mielenterveyspotilas vailla hoitoa?

Oudot ”uhkauskirjeet” hämmentävät Salon seudulla

 

[Memory]

Tullut liikaa masennusta sekä pahaa oloa poistamaan alkoholi, melkein joka päivä parit drinkit onneksi kotona, niin ei käy lompakon päälle.
meinaa vaan lähimuisti mennä, en uskalla paljastaa itselleni että olisi alko-ongelma, on muutenkin tarpeeksi ongelmia.
hmmmm

 

[Akka]

Kannattaisi ottaa lääkärin kanssa puheeksi tuo alkoholinkäyttö. Se ei missään nimessä paranna tilannetta...

 

[Memory]

Kannattaisi ottaa lääkärin kanssa puheeksi tuo alkoholinkäyttö. Se ei missään nimessä paranna tilannetta...

Miulla on aika ravitsemus-terapeutille, lähimuisti menee.
ennen lonkeron kanssa karkasi käsistä 4-7 lonkeroo päivässä
nyt menee 3dl vodkaa ja kasa kokista.

ei oikein kuullosta hyvältä

 

[Tinke-80]

MT-ongelmien kanssa alkoholin käyttämnen on pahin mahdollinen asia mitä voit tehdä itsellesi. Nimimerkillä kokemusta on. Kannattaa ottaa asia puheeksi lääkärin kanssa.

 

[Memory]

MT-ongelmien kanssa alkoholin käyttämnen on pahin mahdollinen asia mitä voit tehdä itsellesi. Nimimerkillä kokemusta on. Kannattaa ottaa asia puheeksi lääkärin kanssa.

Pitää ottaa jooh kun pääsen sinne, on odotuslistalla.
rivatril on muuten hyvä mutta ei rentouta, alko vähäsen rentouttaa oloa, eikä ole kakkamainen paniikkimainen olotila.
probleema on vaan että kun se ei melkein koskaan jää yhteen paukkuun, tosin en sammu koskaan.
aamulla vaan hemmetin moiden krapula...

masis lääkkeet väsyttää sikana, en minä tahdo 15:n maissa mennä koisii vaan relata.
nooh katsotaan kuinkas äijän käy :/

 

[Memory]

Nyt loppu alkon ottaminen, saa nähdä kuinka kauan kestää, paraimillaan ollut viikko.
kunhan sitä vaan ei ajattele ollenkaan niin ei tee mieli.
mulla paukkujen jälkeen tulee sikamainen väsymys ja koisimaan, siinä kaikki.
toivotaan parasta.

 

[Desgorr]

Kannattaa myös kysellä lääkäriltä jotain muuta masennuslääkettä jos nykyinen väsyttää kovasti. Noita löytyy sen verran paljon, että varmasti toimivakin vielä löytyy.

 

[jm82]

Kannattaa myös kysellä lääkäriltä jotain muuta masennuslääkettä jos nykyinen väsyttää kovasti. Noita löytyy sen verran paljon, että varmasti toimivakin vielä löytyy.

Jep. Taitaa ainakin jotkut vanhemmat lääkkeet väsyttää (enemmän sivuvaikutuksia).

Itsellä menee lääkkeet vanhaan tapaan ja siis lääkkeiden käyttöön olen tottunut. Joskus olen aamulla unohtunut ottaa, mutta olen ottanut sitten illalla. Tuo Venlafaxin (melko uusi lääke) menee 300mg.
"Mihin aikaan venlafaxin?

Yleistyneen ahdistuneisuushäiriön, sosiaalisten tilanteiden pelon ja paniikkihäiriön hoidossa maksimiannos on 225 mg vuorokaudessa. Ota Venlafaxin ratiopharm suurin piirtein samaan aikaan joka päivä, joko aamulla tai illalla."

myös psykoosilääkkeet taitaa yleensä väsyttää ainakin vähän? Paitsi tuo Abilify 7.5mg ei juuri vaikuta? Ilmeisesti psykoosilääkkeitä voidaan käyttää vanhuksillakin, mutta suoraan tuota Abilifyä ei ole siihen hyväksytty.
"Lääkettä ei ole hyväksytty dementoituneiden vanhusten muistisairauksiin liittyvien käytöshäiriöiden hoitoon."

Itse käytän lisäksi 25mg Ketipinoria, joka kyllä jonkin verran ainakin väsyttää. Mutta omalla kohdalla on päivälläkin mahdollista käyttää. Saattaa jopa parantaa keskittymiskykyä, kun lääke rauhoittaa (hiukan ahdistavaa) oloa.

Nyt loppu alkon ottaminen, saa nähdä kuinka kauan kestää, paraimillaan ollut viikko.
kunhan sitä vaan ei ajattele ollenkaan niin ei tee mieli.
mulla paukkujen jälkeen tulee sikamainen väsymys ja koisimaan, siinä kaikki.
toivotaan parasta.

Lääkkeet (Bentsot) ja alkoholi taitaa tehdä sen. Vähän mieli tekisi juoda tilkka alkoholia illalla, mutta ei ole vuosiin silti tullut harrastettua juomista.

Kahvia on kiva saada ainakin aamusta. Muuten tulee juotua vähän limsaa ja vettä.

Toivotaan siis että käyttö pysyy mahdollisimman vähäisenä tai parempi olisi, että ei ollenkaan.

 

[Akka]

Mulla riistäytyi (ainakin toistaiseksi) viimeiseksi jääneen "normaalin" työelämävuoden aikana alkoholin käyttö käsistä siinä mielessä, että alkoholia tuli otettua kuutena päivänä viikossa sen verran, että tuntui. Alkoholi oli sekä 1) palkkio siitä, että selvisin taas yhdestä työpäivästä, että 2) rauhoittava aine, joka turrutti sunnuntai-iltapäivällä alkanutta maanantaiahdistusta. Lauantait oli ainoita päiviä, jolloin ei ollut mitään "tarvetta" ottaa sitä cocktailia tai paria, tai viiniä, tai olutta, tai siideriä, tai viskiä tai pahimmillaan vodkaa suoraan pullosta (kyllä, sitäkin tapahtui kerran tai pari). Nyt työelämästä kun on poissa (tällä hetkellä sairauslomalla masennuksen vuoksi, jonka siis laukaisi vaikea työuupumus), niin alkoholille ei enää ole tarvetta. Saunassa menee pieni siideri ja saunan jälkeen pitsan kanssa yleensä toinen. Viikolla saattaa mennä erikoisolut tai kesällä kuumempaan aikaan siideri tai hard seltzer. Mutta mitään tarvetta en enää koe, että alkoholin ottamisen pitäisi tuntua jossain. Päinvastoin, humaltumisen tunne on vastenmielinen. Jotenkin se yhdistyy mielessä niihin huonompiin aikoihin. Humalassa en ole ollut moneen vuoteen.

Mulla aika pienikin stressi laukaisee sen ajatuksen, että alkoholi olisi se hyvä "rauhoittava ratkaisu", joten pyrin elämässäni vähentämään stressiä kaikin mahdollisin keinoin, jotta sitä vahvaa rentotutumisen tarvetta ei edes tulisi. Joskus, jos pikku stressi iskee jostain syystä päälle, niin mulla on aina jääkaapissa kylmänä sokeriton limsavaihtoehto. Se hoitaa käytännössä saman asian, kunhan stressi ei tosiaan ole mitään huomattavaa. Sokeriton limsa toimii minulle myös "palkkiona" ihan hyvin, jos haluan itseäni jostain arjessa palkita. Ja toki aamulla on otettava se kaksi kuppia kahvia.

 

[jm82]

Nyt työelämästä kun on poissa (tällä hetkellä sairauslomalla masennuksen vuoksi, jonka siis laukaisi vaikea työuupumus), niin alkoholille ei enää ole tarvetta. Saunassa menee pieni siideri ja saunan jälkeen pitsan kanssa yleensä toinen. Viikolla saattaa mennä erikoisolut tai kesällä kuumempaan aikaan siideri tai hard seltzer. Mutta mitään tarvetta en enää koe, että alkoholin ottamisen pitäisi tuntua jossain. Päinvastoin, humaltumisen tunne on vastenmielinen. Jotenkin se yhdistyy mielessä niihin huonompiin aikoihin. Humalassa en ole ollut moneen vuoteen.

Mulla aika pienikin stressi laukaisee sen ajatuksen, että alkoholi olisi se hyvä "rauhoittava ratkaisu", joten pyrin elämässäni vähentämään stressiä kaikin mahdollisin keinoin, jotta sitä vahvaa rentotutumisen tarvetta ei edes tulisi. Joskus, jos pikku stressi iskee jostain syystä päälle, niin mulla on aina jääkaapissa kylmänä sokeriton limsavaihtoehto. Se hoitaa käytännössä saman asian, kunhan stressi ei tosiaan ole mitään huomattavaa. Sokeriton limsa toimii minulle myös "palkkiona" ihan hyvin, jos haluan itseäni jostain arjessa palkita. Ja toki aamulla on otettava se kaksi kuppia kahvia.

Itse olen kanssa kuntoutustuella masennuksen vuoksi. Täytyy lokakuun alussa soittaa terveyskeskukseen, jos saisi sairauslomalle toivottavasti jatkoa. Joskus muutama vuosi aiemmin en käyttänyt lääkkeitä ohjeiden mukaan vaan vähemmän. Sitten sainkin lääkekorvauksen (psykoottinen masennus), joka oli ihan hyvä. Kumminkin nuo uusimmat lääkkeet on aika kalliita ja yhtäkin lääkettä saattaa mennä sen 2kpl päivässä.

Mun kohdalla tuon masennuslääke + psykoosilääke on toiminut ihmeen hyvin. Mitä nyt turhaa ostelua on joskus tullut. Vähän jännittää se sairauslomat jatko, että mahtaako sitä saada. Nyt oon kumminkin ollut ihan normaalisti koulussa, niin mitä lääkäri ja vakuutusyhtiö tykkäävät siitä. Koska lääkkeet on ok, niin koulu on ollut ihan ok juttu myös. Oppii uutta mielekästä asiaa. En tiedä sitten onko muisti ollut aina vähän heikko, eli ei nyt kauhean vaikeaa koulua/opiskelua ainakaan itselle, että pääsisi niistä opinnoista läpi.

En oikein usko, että työnteosta tai opiskelustakaan tulisi mitään ilman lääkkeitä. Vieläkin nukkuminen on haastavaa ja joudun käyttää 25mg ketipinor + 7.5mg mirtazapin. Ja koska yleensä tapaan herätä yöllä "virkeänä", niin otan nuo samat vielä uudelleen.


Niin se sitten varmaan menee että se pieni tai isompi stressi aiheuttaa sitä työuupumusta tai/ja masennusta. Mutta koska kotonakin saattaa vielä joskus tulla tylsää, niin ehkä sitten kannattaa miettiä kaikenlaista harrastusta, mitä jaksaisi mielekkäästi tehdä tai tykkää siitä.

 

[Akka]

Mulla on myös sairausloman loppu lähellä. Ensi viikolla ratkennee jatko. Ahdistaa ihan hemmetisti, jos mun on palattava tässä kunnossa työnhakijaksi...
Se tässä on niin hankalaa, kun tuntuu, ettei oma elämä ole omissa käsissä. Kaikki riippuu siitä, mitä muut päättävät, oli sitten kyse lääkäreistä, psykiatreista tai virkailijoista. Ja MT-asioista kun on kyse, se on kuitenkin kaikkinensa hyvin henkilökohtainen prosessi ja monella solmun aukaisemiseen saattaa mennä vuosikausia. Eikä sekään välttämättä tarkoita sitä, että solmun auettua kykenisi elämään elämäänsä niin kuin "tavallinen" tai "normaali" keskivertoihminen kykenee. Ja sitten kun masennus itsessään vielä aiheuttaa näköalattomuutta, niin tulevaisuuden suunnitteleminen tuntuu ihan mahdottomuudelta. Hukassahan jokainen masentunut taitaa jossain määrin ainakin olla.

Ja toki samalla yhteiskunta hengittää koko ajan niskaan, että pitäisi olla tuottava ja tehokas, ja keskustelupalstat on täynnä ihmisiä, jotka leimaavat sinut yhteiskunnan loiseksi ja taakaksi sen sijaan, että olisit "kunnollinen veronmaksaja" ja se ei muuta kuin lisää ahdistusta ja aiheuttaa syyllisyyden tunteita. (Vaikka itse asiassa kun käytin juuri syyllisyydentunnoissani kerran tuota ilmaisua "kunnollinen veronmaksaja", psykiatrini näki sen ajatusvääristymänä, johon voisi olla terapiasta hyötyä. Lohdullista... ehkä? Pistetäänkö samalla kaikki keskustelufoorumilaiset ja kommenttipalstalaiset, jotka mollaa työttömiä tai sairauslomalaisia terapiaan, että pääsevät ajatusvääristymistään? )

 

[Memory]

En oikein usko, että työnteosta tai opiskelustakaan tulisi mitään ilman lääkkeitä. Vieläkin nukkuminen on haastavaa ja joudun käyttää 25mg ketipinor + 7.5mg mirtazapin. Ja koska yleensä tapaan herätä yöllä "virkeänä", niin otan nuo samat vielä uudelleen.

mulla mennyt pitkään 7.5mg ½ mirtza nukahtamiseen, en ota enempää kun on kait sellaista myrkkyä että laskee kaikki tabut mitä apoteekista saa
sama on rivat, en saa yliannostuksen vuoksi kuin vasta sitten kun on kaikki käytetty, en snaijaa, voisin säästää 3prk 0.5mg:sia ja napsia ne sitten.
enkä usko että rivoilla itsari onnistuu, joku tehnyt 100kpl 600mg buranalla, se siitä.

supriumia määrätty 1-aamu 1-ilta usein en ota iltaa, en tiedä vaikuttaako.
4*0.5mg rivaa tuo rennon ja rauhallisen olotilan.

mä tein kerran atk mikrotukihommia 05-23 välisen ajan kun oli avain duuniin, paloin kauniisti loppuun, ei kivaa.
näin painajaisia duunista vielä vuosia vuosia ja vuosia

 

[jm82]

mulla mennyt pitkään 7.5mg ½ mirtza nukahtamiseen, en ota enempää kun on kait sellaista myrkkyä että laskee kaikki tabut mitä apoteekista saa
sama on rivat, en saa yliannostuksen vuoksi kuin vasta sitten kun on kaikki käytetty, en snaijaa, voisin säästää 3prk 0.5mg:sia ja napsia ne sitten.
enkä usko että rivoilla itsari onnistuu.

supriumia määrätty 1-aamu 1-ilta usein en ota iltaa, en tiedä vaikuttaako.
4*0.5mg rivaa tuo rennon ja rauhallisen olotilan.

mä tein kerran atk mikrotukihommia 05-23 välisen ajan kun oli avain duuniin, paloin kauniisti loppuun, ei kivaa.
näin painajaisia duunista vielä vuosia vuosia ja vuosia

Mulla myös tuo Mirtazapin lääke loppuu aina ensimmäisenä. Kai sitten johtuu pakkauskoosta, että ei ole juuri ylimääräisiä tabletteja.

Suprium tietysti vaikuttaa (jotain), jos otat vain aamulla. Koska saat vain puoli annosta. En tiedä sitten mitä tapahtuu, jos oottaa kaksi aamulla? Kun sekin on reseptin vastaisesti.

Itse otan yleensä 25mg Ketipinorin aamulla. Voisi ottaa useamminkin (taisi olla 1-5kpl), mutta ei ole ollut tarvetta ottaa aamun jälkeen.


Joo, sun pitkät päivät "nörtteilyä" oli varmasti rankkoja. Sitä on varmaan jo silloin töissä ollessa ollut "tosi sairas", kun niitä niin muistelee jälkikäteen ei lämmöllä. Ja että vaikka tulee uniinkin painajaisina. En tiedä sitten millä lailla sitä käsittelisi pois? Jos ei se nykyinen lääkityskään ole muuttanut asennoitumista jollain lailla paremmaksi? Joku terapian kaltainen juttu, jolla koittaa muuttaa ajattelua?

 

[jm82]

Mulla on myös sairausloman loppu lähellä. Ensi viikolla ratkennee jatko. Ahdistaa ihan hemmetisti, jos mun on palattava tässä kunnossa työnhakijaksi...
Se tässä on niin hankalaa, kun tuntuu, ettei oma elämä ole omissa käsissä. Kaikki riippuu siitä, mitä muut päättävät, oli sitten kyse lääkäreistä, psykiatreista tai virkailijoista. Ja MT-asioista kun on kyse, se on kuitenkin kaikkinensa hyvin henkilökohtainen prosessi ja monella solmun aukaisemiseen saattaa mennä vuosikausia. Eikä sekään välttämättä tarkoita sitä, että solmun auettua kykenisi elämään elämäänsä niin kuin "tavallinen" tai "normaali" keskivertoihminen kykenee. Ja sitten kun masennus itsessään vielä aiheuttaa näköalattomuutta, niin tulevaisuuden suunnitteleminen tuntuu ihan mahdottomuudelta. Hukassahan jokainen masentunut taitaa jossain määrin ainakin olla.

Ja toki samalla yhteiskunta hengittää koko ajan niskaan, että pitäisi olla tuottava ja tehokas, ja keskustelupalstat on täynnä ihmisiä, jotka leimaavat sinut yhteiskunnan loiseksi ja taakaksi sen sijaan, että olisit "kunnollinen veronmaksaja" ja se ei muuta kuin lisää ahdistusta ja aiheuttaa syyllisyyden tunteita.


(Vaikka itse asiassa kun käytin juuri syyllisyydentunnoissani kerran tuota ilmaisua "kunnollinen veronmaksaja", psykiatrini näki sen ajatusvääristymänä, johon voisi olla terapiasta hyötyä. Lohdullista... ehkä? Pistetäänkö samalla kaikki keskustelufoorumilaiset ja kommenttipalstalaiset, jotka mollaa työttömiä tai sairauslomalaisia terapiaan, että pääsevät ajatusvääristymistään? )

Kyllä sitä sairauslomaa onneksi pitäisi saada, jos vielä masennustestistä tulee se keskivaikea masennus.

Hyvin pitkälle kyllä samaa mieltä kuin sinä. Mutta terapiasta en itse osaa sanoa, kun en ole itse päässyt. Ja lääkärin mukaan mun kohdalla terapiasta ei olisi apua. Mutta eri terapian muotojakin olisi ilmeisesti aika paljon.

Itse vaan koitan opiskella, kun siitäkin on minusta ollut hyötyä, kun opettelee/oppii uutta.

 

[xana]

Itselläni on Brintellix 10 mg 1½ tablettia. Aiemmin oli sama 10 mg ja 1 tablettia. Kelan kuntoutukseen olen hakenut. On mennyt jo liki kaksi kuukautta hakemuksen käsittelyssä.

 

[Akka]

Kyllä sitä sairauslomaa onneksi pitäisi saada, jos vielä masennustestistä tulee se keskivaikea masennus.

Hyvin pitkälle kyllä samaa mieltä kuin sinä. Mutta terapiasta en itse osaa sanoa, kun en ole itse päässyt. Ja lääkärin mukaan mun kohdalla terapiasta ei olisi apua. Mutta eri terapian muotojakin olisi ilmeisesti aika paljon.

Itse vaan koitan opiskella, kun siitäkin on minusta ollut hyötyä, kun opettelee/oppii uutta.

Saa nähdä miten tänään käy... Hirvittää kyllä koko vastaanotto. Sekä psykiatri että alueen uusi psykologi paikalla.

Itse en ole kokenut saavani hirveästi hyötyä terapiasta, mutta se voi olla persoonasta kiinni. Ulkomailla oli 2 kk CBT:tä (kognitiivinen käyttäytymisterapia?) ja Suomessa kolmisen kuukautta jotain puheterapiaa ja sitten kokeiltiin jotain erityistä traumaterapiamuotoa, josta EHKÄ oli jotain hyötyä hälventämään työjuttuihin liittyviä muistoja. Tämän lisäksi tein ahdistuneisuuteen liittyen noin 3 kk:n nettiterapian joka oli kyllä mulle yhtä tyhjän kanssa. Noiden puheterapioiden ongelma mulle on se, että väsyn niistä ihan hemmetisti, kun sosiaalinen kanssakäyminen väsyttää jo itsessään. Mulla ei oo tilanteeseeni mitään ratkaisua. Siksi sitä kai ammattilaisten pakeille hakeudutaankin...

Luulen, että nettiterapioihin on aika helppo päästä - jos kenties haluaisit kokeilla jotain niistä, niin kannattaa ottaa lääkärin kanssa puheeksi (jos siis itse olet sitä mieltä, että lääkäri saattaa olla arviossaan väärässä ja haluaisit kokeilla voisiko siitä olla hyötyä sittenkin). Lähetteellä pääsee tekemään netin kautta noita juttuja. Linkki: Terapia- ja kuntoutusohjelmat. Tietyllä tavalla opiskelua se on se terapiakin. Kuitenkin jotain uutta oppii aina.

 

[Akka]

Itselläni on Brintellix 10 mg 1½ tablettia. Aiemmin oli sama 10 mg ja 1 tablettia. Kelan kuntoutukseen olen hakenut. On mennyt jo liki kaksi kuukautta hakemuksen käsittelyssä.

Kelalla on todella hidasta tätä nykyä tuo toiminta. Kesälomien jättämä suma on vielä varmaan purkuvaiheessa myös.

 

[Memory]

Onneksi pystynyt kohta olemaan viikon ilman alkoa, vodkaa ennen join, nyt se maistuu tärpätiltä sama on lonkero.
maksa sanoo äkisti poks.
kävin hakemassa äsken apteekista rivatril 0.5mg:n purkin.
kerroin farmalle että on inhottavaa kun pitää jemmata varuis tabuja, lauantaina oli jäljellä 2kpl. pitäisi olla 4/vrk.
mutta idiootti lääkäri kirjoittanut iterin 37.5vrk. eli aina jää vajetta, nytkin tuli viikonloppuna 6tablettia

Mulla oli psykan ajat viimeksi 30vuotta sitten, se vaan kyseli kuulumisia, enkä osannut kertoa oikein mitään.
paras on tilanteella päällä ollessa päällä kirjoittaa ylös "mitä on tapahtunut".
kokeilin tähän noitatohtoriin, "tässä on tapahtumat viime-aikoina jotka vaivaavat, 4*a4 lue siitä"
- enkä lue, kerro itse omin sanoin, niin ja tämä kestää vain 45min/kerta ja max 3-5kertaa 3kk:n välein

taisi mummolla olla tampaxit väärinpäin, ei enää koronan jälkeen ketään kiinnosta pennin jeniä vakavasti sairaat.
"masennusta nyt on jokaisella, ota buranaa ja tarkkaile ruokavaliota"
selma

 

[MeriHoo]

Onneksi pystynyt kohta olemaan viikon ilman alkoa, vodkaa ennen join, nyt se maistuu tärpätiltä sama on lonkero.
maksa sanoo äkisti poks.
kävin hakemassa äsken apteekista rivatril 0.5mg:n purkin.
kerroin farmalle että on inhottavaa kun pitää jemmata varuis tabuja, lauantaina oli jäljellä 2kpl. pitäisi olla 4/vrk.
mutta idiootti lääkäri kirjoittanut iterin 37.5vrk. eli aina jää vajetta, nytkin tuli viikonloppuna 6tablettia

Mulla oli psykan ajat viimeksi 30vuotta sitten, se vaan kyseli kuulumisia, enkä osannut kertoa oikein mitään.
paras on tilanteella päällä ollessa päällä kirjoittaa ylös "mitä on tapahtunut".
kokeilin tähän noitatohtoriin, "tässä on tapahtumat viime-aikoina jotka vaivaavat, 4*a4 lue siitä"
- enkä lue, kerro itse omin sanoin, niin ja tämä kestää vain 45min/kerta ja max 3-5kertaa 3kk:n välein

taisi mummolla olla tampaxit väärinpäin, ei enää koronan jälkeen ketään kiinnosta pennin jeniä vakavasti sairaat.
"masennusta nyt on jokaisella, ota buranaa ja tarkkaile ruokavaliota"
selma

No älä nyt ymmärrä tätä väärin, mutta kyllähän tuo sinun tilanne aika vaikealta varmaan lääkäreistä vaikuttaa, ja kyllä sekin varmaan vaikuttaa saatuun hoitoon, pitääkö lääkärit mahdollisena työ- tai opiskeluelämään paluuta, vaikkeivat sitä suoraan myöntäisikään. Kyllähän se valitettavasti niin on että ns. lohduttomat tapaukset ja syrjäytyneet saavat keskimäärin vaikeammin hoitoa.

Mutta on lääkäreissä poikkeuksiakin, on olemassa oikein hyviä psykiatreja. Sinullekin varmaan semmoinen löytyy jossain kohti.

Ja btw, rivatrileja on todella vaikea saada, samoin kuin muitakin bentsoja. Olet onnellisessa asemassa että sulla on lääkäri joka on noita määrännyt tarpeeseen.

Sun jutuista paistaa vähän tuollainen "idiootti lääkäri", "tampaxit väärinpäin psykiatri" - jos lähdet tommosella asenteella terveydenhuoltohenkilöstöä tapaamaan, ei sitä juuri muuta sitten saakaan.

 

[Memory]

No älä nyt ymmärrä tätä väärin, mutta kyllähän tuo sinun tilanne aika vaikealta varmaan lääkäreistä vaikuttaa, ja kyllä sekin varmaan vaikuttaa saatuun hoitoon, pitääkö lääkärit mahdollisena työ- tai opiskeluelämään paluuta, vaikkeivat sitä suoraan myöntäisikään. Kyllähän se valitettavasti niin on että ns. lohduttomat tapaukset ja syrjäytyneet saavat keskimäärin vaikeammin hoitoa.

Mutta on lääkäreissä poikkeuksiakin, on olemassa oikein hyviä psykiatreja. Sinullekin varmaan semmoinen löytyy jossain kohti.

Ja btw, rivatrileja on todella vaikea saada, samoin kuin muitakin bentsoja. Olet onnellisessa asemassa että sulla on lääkäri joka on noita määrännyt tarpeeseen.

Sun jutuista paistaa vähän tuollainen "idiootti lääkäri", "tampaxit väärinpäin psykiatri" - jos lähdet tommosella asenteella terveydenhuoltohenkilöstöä tapaamaan, ei sitä juuri muuta sitten saakaan.

Jooh, itsehän ne kehoittivat aikoinaan "kirjoita tuntemuksia kun ne ovat päällä, sitten täällä kerrot niistä".
tämä lotto-arvonta tyttöä ei vähempää kiinnostanut.

Tiedän rivojen taustat, toiset vetää peräti 30mg/vrk.
meikältä meinattiin laskea alas, kerroin irl faktaa että tuntuu pahalta ja tahdon vaan tappaa kaikki, siksi pelkään tavata siskoakin.
eikä tuo ollut mutua, tuli aivan hullut fiilarit...

ei enää mulle anneta 53veenä psykaa, on kuulemma pahempia "psykoosi-tapauksia" kiva näin.
mitäs meistä valmiina hautaan niin se on sitten soronoo-tapaus.
broidi kuoli sydäriin 55veenä, sitä odotellassa, saahan tällekkin tyhmälle life-gamelle lopun saa nukkua vaan ikuisesti, eikä ole mitään vaivoja eikä vaateita.
vain relax olotila..

Kun ihmisen elämä alkaa olemaan siinä vaiheessa ettei ole kuin kerran vuodessa "onnellinen" olotila ja loput masentaa/vituttaa, niin tämä on kyllä niin maanpäällistä helvettiä koko touhu.
sitten zombiena vaelletaan lääkkeiden kanssa, kun on kerran kokeiltu vähentää ja alkaa pää hajoo, huippaa, itkettää 22:n uutiset, sähköshokkeja päästä jalkoisin sekunnin välein.
niin ei tarvitse lääkärin tulla sanomaan "näköjään sitten tarvitset näitä lääkkeitä"

En olisi tässä skriivaamassa jos olisin mustan pörssin ostakkeena saanut käsi-aseen 700e:lla 22:n kiväärin sijaan, googletin ja sain tietää että tuolla kiväärillä
jäät satasella vihannekseksi, vein sitten jeppe-asemalle hävitettäväksi.

 

[Akka]

Saa nähdä miten tänään käy... Hirvittää kyllä koko vastaanotto. Sekä psykiatri että alueen uusi psykologi paikalla.

Tuli 3 kk jatkoa sairauslomalle ja samaan syssyyn muutaman kuukauden arviointijakso, jonka aikana tutkitaan mahdollinen neuropsykologinen "oireilu" (eli käytännössä tutkitaan, löytyykö aspergeriin/autismin kirjoon viittaavaa taustalta, mikä olisi tuon masennusoireilun takana ja pahentamassa työuupumuskokemusta). Meni siis loppujen lopuksi oikeastaan parhaalla mahdollisella tavalla, paitsi että ei oikein natsannut yhteen uuden psykologin kanssa. Aika näyttää mitä hänen kanssaan tekemisestä tulee.

 

[jm82]

No älä nyt ymmärrä tätä väärin, mutta kyllähän tuo sinun tilanne aika vaikealta varmaan lääkäreistä vaikuttaa, ja kyllä sekin varmaan vaikuttaa saatuun hoitoon, pitääkö lääkärit mahdollisena työ- tai opiskeluelämään paluuta, vaikkeivat sitä suoraan myöntäisikään. Kyllähän se valitettavasti niin on että ns. lohduttomat tapaukset ja syrjäytyneet saavat keskimäärin vaikeammin hoitoa.

Mutta on lääkäreissä poikkeuksiakin, on olemassa oikein hyviä psykiatreja. Sinullekin varmaan semmoinen löytyy jossain kohti.

Ja btw, rivatrileja on todella vaikea saada, samoin kuin muitakin bentsoja. Olet onnellisessa asemassa että sulla on lääkäri joka on noita määrännyt tarpeeseen.

Sun jutuista paistaa vähän tuollainen "idiootti lääkäri", "tampaxit väärinpäin psykiatri" - jos lähdet tommosella asenteella terveydenhuoltohenkilöstöä tapaamaan, ei sitä juuri muuta sitten saakaan.

Yritin samaistua lääkäriin, niin tosiaan lääkäri varmaan joutuu olemaan aika tarkkana, että mitä sanoo tai tekee. Esim lääkitystä ei kannattaisi juuri muutella, kun tähän asti mennyt kohtuullisen hyvin kumminkin.

Itse sain muuteltua masennuslääkettä muistaakseni noin: (eka lääke Ketipinor 25-200, jäi käyttöön muistaakseni 25*5) -> Cymbalta (SNRI) -> Brintellix -> Mirtazapin (jäi käyttöön 7.5*2) -> Venlafaxin 300mg.

Avauduin psykiatrille (omasta olosta kai), niin sain Risperidon lääkkeen. Sitten myöhemmin lääkäri/psykiatri vaihtui ja pyysin kokeiluun Olantsapin lääkkeen. Joskus myöhemmin pyysin vaihtamaan Abilify lääkkeeseen.

Tuo lääkäri ehdotti sitä jotain Abilify pistosta, mutta en oikein lämmennyt ideasta. Periaatteessa olisi ihan hyväkin vaihtoehto, mutta ei kumminkaan ainakaan itselle, koska en vaan halunnut sellaista. Abilifyn saisi vielä nostettua kaksinkertaiseksi, mutta minusta oli jo jotenkin liian vahvaa lyhyt kokeilu (muistaakseni 30mg).

Eli muutoksia kyllä pystyy aika hyvin tehdä, jos on edes jollain lailla "samalla puolella" lääkärin kanssa? Tai siis yhteistyökykyinen. Se että pystyykö jotain lääkettä nostamaan, niin lääkäri sen sitten loppupeleissä päättää. Ei asiakas.


Mulla ainakin sitten reseptiä pienennetty, jos olen sanonut, että pienemmällä annoksellakin pärjää. Jos siis tarvitsisi esim 4* päivä, niin resepti riittää juuri ja juuri siihen. Täytyy siis varalta sanoa, että ketipinoria menee 5* päivä, vaikka yleensä kolme riittää. Aamuksi ja yöksi kaksi.

"Kirjoita tuntemuksia kun ne ovat päällä, sitten täällä kerrot niistä".
tämä lotto-arvonta tyttöä ei vähempää kiinnostanut.

Tiedän rivojen taustat, toiset vetää peräti 30mg/vrk.
meikältä meinattiin laskea alas, kerroin irl faktaa että tuntuu pahalta ja tahdon vaan tappaa kaikki, siksi pelkään tavata siskoakin.
eikä tuo ollut mutua, tuli aivan hullut fiilarit...

ei enää mulle anneta 53veenä psykaa, on kuulemma pahempia "psykoosi-tapauksia" kiva näin.
mitäs meistä valmiina hautaan niin se on sitten soronoo-tapaus.
broidi kuoli sydäriin 55veenä, sitä odotellassa, saahan tällekkin tyhmälle life-gamelle lopun saa nukkua vaan ikuisesti, eikä ole mitään vaivoja eikä vaateita.
vain relax olotila..

Kun ihmisen elämä alkaa olemaan siinä vaiheessa ettei ole kuin kerran vuodessa "onnellinen" olotila ja loput masentaa/vituttaa, niin tämä on kyllä niin maanpäällistä helvettiä koko touhu.
sitten zombiena vaelletaan lääkkeiden kanssa, kun on kerran kokeiltu vähentää ja alkaa pää hajoo, huippaa, itkettää 22:n uutiset, sähköshokkeja päästä jalkoisin sekunnin välein.
niin ei tarvitse lääkärin tulla sanomaan "näköjään sitten tarvitset näitä lääkkeitä"

En olisi tässä skriivaamassa jos olisin mustan pörssin ostakkeena saanut käsi-aseen 700e:lla 22:n kiväärin sijaan, googletin ja sain tietää että tuolla kiväärillä
jäät satasella vihannekseksi, vein sitten jeppe-asemalle hävitettäväksi.

Hyvin tehty.


Nuo kirjoita ylös on varmaan joskus yleisiä kysymyksiä. Joskus jollekin voi toimia, mutta ei sitten sinun kohdalla toiminutkaan (ollenkaan). Lisäksi jos lääkäri tai hoitaja vielä vaihtuu, niin se käytäntökin voi olla taas eri. Jos vaikka tulikin lääkärin mielestä liikaakin tekstiä, niin ei sitten viitsinytkään lukaista läpi, kun aika olisi mennyt ehkä siihen. Mutta täysin maallikkona kai siitä monien sivujen mittaisesta sepustuksesta sai jotain kiinni lukemattakin. Vaikka sen, että pahaa oloa on ollut paljon kirjoitushetkellä? Ei vaan ole silloin käyntikerralla saanut niitä sanottua, kun on "mennyt lukkoon".

Muistelen vaan, että hoitaja olisi minullekin sanonut, että kirjoita ylös (ja tuo paperi?). Mutta saatan muistaa täysin väärinkin. En ole kumminkaan koskaan mitään listaa tehnyt näytettäväksi.

Viimeksi ei ole ollut hoitajaa, vain lääkäri/psykiatri, sekä sosiaalityöntekijä oli muutaman kerran. Eikä siis nyt pariin vuoteen mitään sairaanhoitoa enää ole "tarvinnut". Mutta joo, vaikeita juttuja varmaan yleensä.

 

[kntkvtknt]

Mitä olette mieltä jos on masentuneelle kaverina, eikä itse ole masentunut?

Mitä haluatte kaverilta? Entä pystyttekö huomioimaan kaverin toiveita, esim. jos hän haluaa tulla kylään festariviikonloppuna yöksi vaikka teillä olisi masennus päällä.

Saako masentunutta auttaa rahallisesti, jos on tiukilla talous? Entä onko soveliasta ehdottaa terapian etsintää, jos sitä ei yksinkertaisesti kuulemma ole?

 

[Akka]

Mulla ainakin sitten reseptiä pienennetty, jos olen sanonut, että pienemmällä annoksellakin pärjää.

MT-juttuihin liittyen on usein ihan hemmetin hankala saada kommunikoitua asioita ja lääkkeistä keskusteleminen lääkärin kanssa on myös tilanne, jossa se keskustelu saattaa onnistua tai sitten jäädä onnistumatta. Mulla on toistaiseksi 'onnistunut' siinä mielessä, että lääkäri on pariin kertaan ehdottanut lääkityksen nostamista, mutta olen kieltäytynyt, koska en aidosti tunne sille olevan tarvetta ja olen pystynyt perustelemaan myös lääkärille miksi koen näin. Mutta pidän myös mielessäni sen, että ehdotuksia on tullut tässä puolentoista vuoden sisään kaksi, ja palaamme asiaan taas muutaman kuukauden kuluttua. Olen päässäni päättänyt eilisen istunnon jälkeen, että silloin olen valmis kokeilemaan muutosta, vaikka se menisi oman mutuilun vastaisestikin, jos se kolmas ehdotus tuolloin tulee.

Kommunikaatiosta tuossa kuitenkin on kyse, ja se on joskus tosi vaikeaa. Mutta omalla kohdalla asiaa on auttanut se, että pakotan itseni olemaan täysin rehellinen noissa tilanteissa. Tai toisin sanoen: luovun kaikesta teeskentelystä tai potilaan roolin "esittämisestä", jota tuollaisissa "virallisissa" tilanteissa normaalisti ehkä tapahtuisi. Tuli sitten itku silmään tai joutui sitten myöntämään, että "en tiedä" tai "en osaa pukea sitä sanoiksi, mutta perustunteet/-ajatukset, jotka jossain siellä sekamelskan keskellä ovat, ovat X ja Y". Se keskustelun toinen osapuoli (lääkäri) kuitenkin todennäköisesti tulkitsee asiaa selväjärkisemmin kuin sinä ja on parempi antaa mahdollisimman täysi ja oikea kuva omasta tilanteesta lääkkeistä keskustellessa ja jättää se järkeily ahdistuksen ja ehkä tunnekuohuilunkin keskellä lääkärin hoidettavaksi.

Mitä olette mieltä jos on masentuneelle kaverina, eikä itse ole masentunut?

Mitä haluatte kaverilta? Entä pystyttekö huomioimaan kaverin toiveita, esim. jos hän haluaa tulla kylään festariviikonloppuna yöksi vaikka teillä olisi masennus päällä.

Saako masentunutta auttaa rahallisesti, jos on tiukilla talous? Entä onko soveliasta ehdottaa terapian etsintää, jos sitä ei yksinkertaisesti kuulemma ole?

Tuo riippuu ihan täysin kaverista.

Mitä haluan kavereilta: jättäkää minut vain rauhaan. Inhoan olla huomion keskipisteenä, inhoan puhua asioistani muille kasvotusten, olen tarkka yksityisyydestäni, joten en halua kertoa elämästäni edes kavereille. En kaipaa "elämän ylä- ja alamäkien jakamista" kenenkään kanssa. Ja sitten on taas niitä ihmisiä, jotka janoavat yhteyttä toisiin ja ystävyyttä ja lämpöä ja jakamista. Heille se, että ystävä ojentaa kätensä voi olla elinehto. Ja sitten on ihmisiä koko tuon jatkumon eri kohdista.

Kysy kaveriltasi mitä hän haluaisi, olisi minun vinkkini! Ja kun kysyt, anna kaverille aikaa. Jätä ovi auki sille, että hän muuttaa mielensä myöhemmin, jos vastaus nyt on esim. kieltävä ja pois työntävä. Anna hänen ymmärtää, että kynnys lähestyä puolin toisin on matala, jos kynnys todella ON matala. Jos toisella ei ole alkoholin kanssa ongelmaa, ehdota vaikka, että tulet käymään six packin kanssa joku ilta ihan muuten vaan. Tai sano, että hän voi napata six packin mukaansa ja tulla käymään milloin tahansa. Kerro hänelle kenties jostakin omasta hankaluudestasi elämässä pehmentääksesi maaperää, jotta hän ei koe olevansa yksin outo ja "epäonnistunut". Yksi kavereistani tuli käymään tässä vähän aikaa sitten. Ihan selvästi oli tuollainen "tarkastus- ja huolenpitokäynti". Juttelimme ihan normaaleja asioita koko vierailun ajan, mutta lähtiessään hän sai viimein ulos suustaan "miten sulla noin muuten menee". Ja kerroin muutamalla lauseella, itselleni normaalisti pidätellen, koska en tosiaan syntyjä syviä halua muiden kanssa itsestäni puhua. Mutta tuo vierailu tarkoitti sitä, että ovi on tuonne suuntaan aina auki keskustella, jos sille päälle satun - vaikka hän ei sitä koskaan ääneen sanonutkaan. Se on tällaiselle säilykepurkin avoimuudella varustetulle ihmiselle kuitenkin mukava tieto.

Jos kaverini olisi tulossa kylään viikonloppuna, kun minulla on masennus päällä, se olisi todella hankala tilanne. Mutta tuokin taas riippuu ihmisestä: väsyykö hän seurassa vai kaipaako huomion vetämistä pois omasta masennuselämästä ja sen rutiineista? Omalla kohdallani sanoisin luultavasti kaverille kyllä (koska toivon muille parasta), mutta samalla tekisin itselleni hallaa: väsyttäisin itseäni entisestään pakottamalla itseni olemaan sosiaalinen vaikka välttämättä sitä en halua. Tuntisin oloni huonoksi, koska en uskaltanut sanoa kaverille ei. Ja jos sanoisin kaverille ei, sekin tuntuisi pahalta. Tuohon tilanteeseen ei olisi hyviä ratkaisuja minun kohdallani...

Tuo rahajuttukin riippuu ihmisestä. Omalla kohdallani olen tottunut maksamaan aina kaiken yksin ja omistani, tai sitten on jaettu esim. illallislasku porukan kesken. Joten rahallista apua en kykenisi ottamaan kaverilta vastaan vaikka mikä tulisi. Omalla kohdalla ystävä tarjoutui maksamaan minulle hotelliyön ja lipun teatteriin, jos lähtisin hänen kanssaan irrottautumaan arjesta illaksi (kyseessä siis naispuolinen ystävä, perheenäiti, diplomi-insinööri - ei rahasta puutetta, mutta omasta ajasta ja aikuisesta naisseurasta kyllä!). En kerta kaikkiaan pystynyt ottamaan tarjousta vastaan ja itse joudun elää säästeliäästi, joten omista rahoistani en ollut valmis tuohon lohkaisemaan. (Ja sitten totta kai tunsin olevani huono ystävä, kun en lähtenyt teatteriin vaikka toinen halusi breikkiä harmaasta arjesta... )

Kenties tuollaisessa tilanteessa olisi mahdollista pukea rahallinen tuki esim. jonkinlaiseen työpanokseen...? Olen itse tehnyt käännöstöitä firmalle, jossa tuo kaverini työskentelee, mutta kyseessä oli selkeästi työtehtävä, josta maksettiin virallisesti firman kautta. Joten vaikka kaverini ikään kuin tuki minua mahdollistamalla minulle muutaman freelance-keikan, se tuki tuli ammatillisia teitä pitkin ja se hoidettiin kaikin puolin asiallisesti, normaalissa freelancer & asiakas -suhteessa, jossa käytännön toimeksiantajani oli toinen henkilö firman sisältä. Sen kanssa minulla ei ollut mitään ongelmaa.

Terapian suhteen matalan kynnyksen ehdotus voisi olla tuo, jonka ylempänä ketjussa tein; Linkki: Terapia- ja kuntoutusohjelmat. Jos kaverisi on OK nettijuttujen kanssa, hänelle voisi vinkata nettiterapiasta ja kehottaa katsomaan, osuisiko niistä joku kohdalleen. Lääkäreillä on varmasti myös matalampi kynnys antaa lähetettä nettiterapiaan, jos sellaista pyytää. Nettiterapiassa on oikea ihminen tehtävien takana niitä lukemassa, kysymyksiin vastaamassa ja tukea/kannustusta antamassa, mutta samalla netin kautta pystyy pitäytymään "anonyyminä", joten jos on minkäänlaista häpeäntunnetta esim. mukana, kun terapiaa harkitsee, niin nettiterapia on PALJON helpompi vaihtoehto kuin "oikeaan" terapiaan hakeutuminen. Nettiterapiasta tuskin kenellekään on haittaa, mutta siitä voi kenties olla jollekin paljonkin hyötyä.

 

[jm82]

MT-juttuihin liittyen on usein ihan hemmetin hankala saada kommunikoitua asioita ja lääkkeistä keskusteleminen lääkärin kanssa on myös tilanne, jossa se keskustelu saattaa onnistua tai sitten jäädä onnistumatta. Mulla on toistaiseksi 'onnistunut' siinä mielessä, että lääkäri on pariin kertaan ehdottanut lääkityksen nostamista, mutta olen kieltäytynyt, koska en aidosti tunne sille olevan tarvetta ja olen pystynyt perustelemaan myös lääkärille miksi koen näin. Mutta pidän myös mielessäni sen, että ehdotuksia on tullut tässä puolentoista vuoden sisään kaksi, ja palaamme asiaan taas muutaman kuukauden kuluttua. Olen päässäni päättänyt eilisen istunnon jälkeen, että silloin olen valmis kokeilemaan muutosta, vaikka se menisi oman mutuilun vastaisestikin, jos se kolmas ehdotus tuolloin tulee.

Kommunikaatiosta tuossa kuitenkin on kyse, ja se on joskus tosi vaikeaa. Mutta omalla kohdalla asiaa on auttanut se, että pakotan itseni olemaan täysin rehellinen noissa tilanteissa. Tai toisin sanoen: luovun kaikesta teeskentelystä tai potilaan roolin "esittämisestä", jota tuollaisissa "virallisissa" tilanteissa normaalisti ehkä tapahtuisi. Tuli sitten itku silmään tai joutui sitten myöntämään, että "en tiedä" tai "en osaa pukea sitä sanoiksi, mutta perustunteet/-ajatukset, jotka jossain siellä sekamelskan keskellä ovat, ovat X ja Y". Se keskustelun toinen osapuoli (lääkäri) kuitenkin todennäköisesti tulkitsee asiaa selväjärkisemmin kuin sinä ja on parempi antaa mahdollisimman täysi ja oikea kuva omasta tilanteesta lääkkeistä keskustellessa ja jättää se järkeily ahdistuksen ja ehkä tunnekuohuilunkin keskellä lääkärin hoidettavaksi.

Itse vielä tein alkuvaiheessa niin, että söinkin vähän määrättyä määrää vähemmän lääkkeitä. Esim 150+75 venlafaxinista 75mg. Mutta vasta esim 300mg vaikuttaa eri välittäjäaineisiinkin ja 75mg taas vaikuttaa kuten normaali ssri lääke. Ja 30 Abilifystä neljäsosa eli 7.5mg.

Syynä varmaankin se, että en kokenut suuremmasta annoksesta hyötyä ja toisena ehkä se, että nuo ei kovin halpoja ehkä ole.

Venlafaxinin (masennuslääke) maksimi olisi 150+150+75, mutta sitä ei ole sitten jostain syystä nähty aiheelliseksi. Edellinen psykiatri taas piti maksimina 150+75, mutta minusta tuo on rahallisestikin typerä koko, kun 75mg ja 150mg taisi olla lähes samalla hinnalla. Lisäksi puolittamalla joku isompi esim 4mg tabletti neljään osaan, (jos 1mg riittää) niin olisi kanssa halvempi. Vaikka masentunut ei varmaan ihan ekana mieti raha-asioita ja sitten unohtuu kysyä asiaa lääkäriltä.

 

[jm82]

Itselläni on Brintellix 10 mg 1½ tablettia. Aiemmin oli sama 10 mg ja 1 tablettia. Kelan kuntoutukseen olen hakenut. On mennyt jo liki kaksi kuukautta hakemuksen käsittelyssä.

Tuosta kuntoutus jutusta en itse taida tietää mitään. Lääkäriltä sain kumminkin lähetteen sairaalan ryhmäkuntoutukseen (3kk), jossa siis oli muitakin "asiakkaana". Tultiin aamusta ja olitiin päivä siellä. Oli siis mielekästä vertaistukea ja ihan hyvät ohjaajat. Lisäksi oli vielä ruokakin, että jaksoi olla koko päivän.

Lisäksi oli joku yhteisövalmennus, mutta siellä en kauhean kauaa ehtinyt käydä, kun päätin hakea kouluun.

Itsellä ainakin se lääkitys on auttanut ja siellä kuntoutuksessakin on pystynyt olemaan ja siitä on ollut hyötyä. Joku ahdistusryhmä oli noita kaikkia ennen, mutta jostain syystä siitä ei tainnut olla mitään apua mulle. Ehkä syynä on sitten joku muu asia kuin ahdistus?

 

[Memory]

Nyt on hyvä mieli, kaapissa saarenmaata lahjaksi saatuna ½l.
enkä koske.
tehnyt atk-applen puhelin asennus hommia, on hienoa kun aivoilla on täysi työ, mulla vaan menee usein ylitse.
olen niin adrenaliinissa etten saa nukuttua päikkäreitä, yöt menee kunnolla lääkkeiden kanssa, suurin hyöty on lume-vaikutuksella mutta who cares.
ihmisen elämä menee kauniisti sekä nopeasti kun on aktiivi ajattelemista-tekemistä, ihanaa.

ja saa samalla auttaa ihmisiä, se on kivaa touhua, kunhan eivät aseta liikaa vaatimuksia, eräällä "normi"-kaverilla 80vee on pinnat tiukalla, minulla on onneksi lääkkeet niin osaan ottaa rennosti ja olla provosoitumatta ja ajatella että heillä on isommat murheet.

ei liika alko ole hyväksi, menee maksa ja alkaa vain nukuttaa, alkon tekemä nukahtaminen on teennäistä sekä levotonta.
Kohta on jo syyskuu, äkäsee menee aika, enää alle 4kk jouluun ja lumeen sekä talveen.
ulkona pilvistä ja viileetä, joka sopii minulle kun olen syntynyt joulukuussa.

Koittakaas jaksella porukat <3