Tästä on aikaisemminkin joku täällä kirjoittanut, mutta laitetaan nyt omakin kokemus siitä, että hypogonaismi eli testosteronin puutos (tai omassa tapauksessa perimmäinen syy on hypopituitarismi, eli aivolisäkkeen vajaatoiminta) voi olla masennuksen taustalla. Tai ainakin masennuksen kaltaisten oireiden taustalla ja varmasti pidemmän päälle puhtaan masennuksenkin. Ja miten tässäkin apu tuli muualta kuin sieltä julkisesta terveydenhuollosta. Menkööt tarina pitkän kaavan mukaan.
Olen 48 vuotta ja aktiivisesti harrastanut liikuntaa enemmän tai vähemmän aina. Kuitenkin sanotaanko viiimeiset 5 vuotta on ollut vähän enemmän veto poissa, mutta olen pystynyt treenaamaan ja henkisesti ollut ihan ok. Minulla on teininä ollut aika paha skolioosi, joka on leikattu 16 vuotiaana ja sen seurauksena tiestysti selkä on sellainen aina vähän kipuileva ja ikää tulessa olen antanut sen vaikuttaa liikuntaan ja tuossa pari vuotta sitten melkein jäi 2-3 kertaan viikossa liikunnan harrastaminen kun piti antaa selän palautua. Sitten päätin että otetaan spurtti ja aloitin lisäämään enemmän lihashuoltoa ja liikuntaa ja sain selän kestämään, tiputin painon n. 84kg:en joka minulla on jo ihan kohtuu alhainen. Treenaaminen sujui, juoksu sujui ja tuntui että palaudun hyvin, tähän osin varmasti vaikutti myös että otin ravintoasiat paremmin. Sitten helmikuussa sairastuin ja olin 5 viikkoa kuumeessa, loppuvaiheessa labrat viittasivat virukseen, mutta perimmäinen syy jäi selvittämättä. Tästä toivuin pari viikkoa ja aikaisemmin vaivannut eturauhastulehdus uusiutui ja kävin urologilla, joka otatti samalla kattavat labrat, testosteroni yhtenä. Kokonaistesto oli just päälle 12 kun noissa labroissa alaraja on 8 ja 8-12 harmaa alue. Urologi kuitenkin kiinnitti siihen huomiota ja sanoi, että ikään nähden ihan liian alhaalla (vapaakin oli alta 200). Koska olin ollut juuri pitkään kipeenä ja siinä vaiheessa kuittasin sen itse sillä sairastelulla.
Mutta tästä eteenpäin huomasin, että tuntuu ettei liikunnasta palaudu kunnolla ollenkaan. Ennen teki raskaan treenin ja seuraavana päivänä ei ollut ongelmaa treenailla kunhan välillä oli lepopäivä tai palauttavaa treeniä. Nyt tuntui, että kun käy lenkillä, niin tarvitsen 3 päivää palautumiseen. Paino alkoi hitaasti taas nousta, kun tuntui että pitää syödä enemmän että palautuu jotenkin. Syksyllä olo alkoi olemaan vähän sietämätön, ahdisti, aikaisemmin itseäni häiritsemättömät autismikirjoon liittyvät "oireet" pahenivat. Tuntui etten siedä muita ihmisiä kuin hetken, työmotivaatio oli aivan nollassa ja kaikki muukin motivaatio. Ja tuntui yleisesti että en vaan jaksa mitään. Testosteroni ei siinä vaiheessa käynyt mielessä kun seksiä kuitenkin teki mieli ja sekin sujui, mutta minullahan oli nyt toisena eturauhaslääkkeenä tadalafiliä pieni annos joka päivä ja sehän on myös erektiolääke...
Marraskuussa katkesi kamelin selkä, totesin että nyt on jotain niin pahasti pielessä, että apua on saatava. Tuntui ettei aamulla jaksa nousta sängystä ja otin yhä vähemmän töitä kun en vaan saanut niitä tehtyä kuin pienen määrän. Palautuminen liikunnasta oli tosi paskaa ja tuntui että happi loppuu heti kun hengästyy. Yleensä olen käyttänyt yksityisiä lääkäreitä jne, mutta ajattelin, että kokeillaas tässä julkista puolta ja kävin lääkärille kertomassa ja siellähän oltiin heti, että olet masentunut vaan ja univaikeudet jne johtuu siitä, ota lääkkeitä. Totesin, että en ota. En halua syödä masennuslääkkeitä tosta vaan ilman tarkkoja diagnooseja, ja että tässä nyt on jotain muutakin pielessä. Sain kuitenkin lähetteen masennushoitajalle. Josta ei seuraavaan tammikuuhunkaan kuulunut mitään. Totesin, että hajoan jos en tee jotain, varaan ajan yksityiselle terapeutille ja katsotaan onko siitä apua ja aloitin näitä motivaatio-ongelmia jne käsittelemään siellä. Mainittakoot, että tässä vaiheessa tuli ilmoitus masennushoitajan ajasta jonka peruutin selityksenä, että olen aloittanut yksityisen terapian. Silti ne soitteli sieltä kahteen kertaan perään, että ainakin yrittävät ottaa masentuneet tosissaan. Oli miten oli, kognitiivinen psykoterapia yllättäen auttoi ihan jonkin verran tuohon henkiseen puoleen. Tai ainakin siihen, että sain motivoitua paremmin itseni tekemään työtä käyttämällä siellä opittuja työkaluja, mutta ei se koko tilannetta korjannut.
Kevään tullessa nukuin yhä huonommin, lihoin lisää ja taas oli huolimatta terapian työkaluista helvetin vaikea motivoitua mihinkään. Päätin, että liikunta on ennenkin auttanut, pakko saada painoa alas ja kun kerran ei oikein tunnu palautuvan kunnon treeneistä, niin harrastetaan siinä ohessa semmosta mikä ei vaadi isoa palautumista, eli kävellään. Ja pakotin itseni sitten kävelemään 20-30 kilsaa viikossa muutaman varsinaisen treenin lisäksi, se onneksi onnistui äänikirjojen avulla, niitä jaksoin kuunnella. Paino lähti tippumaan, mutta henkisesti olin ihan loppu. Kaikki vitutti, olin ärtyisä. Ahdisti. ASD "oireet" tapissa.
Sitten koitti kesä ja tuon eturauhasen vuoksi vuosittainen urologin tarkastus. Ensin vaan kyseltiin kuulumiset ja vointi tarkoituksena varata labrat ja siinä sitten kerroin, että eturauhasen osalta lääkitys hyvin auttanut, mutta muuten ollut aika vetämätön olo ja urologi sanoi, että nyt on hyvä ottaa kaikki labrat. Ei muuta kuin laaja verenkuva, testot, PSA jne. Ja kun tulokset tuli, niin labralla oli vaihtunut menetelmä, joka nostaa niitä testotuloksia jopa 20% ja silti kokonaistesto oli tippunut jo sinne 8 pintaan. Tulosten jälkeen lääkäri kyseli sitten enemmänkin elämästä ja menosta ja totesi, että nyt kyllä on kaikki testosteronipuutoksen oireet jo muutenkin ja suositteli korvaushoidon kokeilua. Tässä vaiheessa vielä otettiin lisää labroja ja selvisi, että aivolisäke tuntui etulohkostaan käyvän ohjaavien hormoonien osalta vähän vajaalla, muut olivat vielä rajoissa, mutta testosteroni tuotantoa ohjaava LH oli aivan liian alhaalla. Yleinen syy näille on hyvälaatuinen kasvain, mutta joskus myös tulehdukset voivat tätä vajaatoimintaa aiheuttaa ja kenties tuolle arvojen isommalle romahdukselle oli syynä tuo 5 viikon sairastelu.
No joka tapauksessa aloitettiin testosteronikorvaushoitokokeilu ensin geelillä, joka sitten minulla hieman poikkeuksellisesti imeytyi liiankin hyvin ja normiannoksella nosti tasot suprafysiologiselle tasolle muutamassa tunnissa (ko. labran yläraja normaali kokonaistestolle 45 ja minulla melkein 65 ja vapaa testo suhteessa korkealla alhaisen shbg:n vuoksi) ja sitten toki romahtivat seuraavaksi aamuksi takaisin. Mutta keskimäärin tasot olivat vähän liiankin kovat ja sen kyllä huomasin kun 10 päivän kohdalla, emäntä ei enää rauhaa saanut ja palautuminen heitti häränpyllyä, tuntui että samana päivänä aamusta pystyi vetää punttitreenin ja illasta kympin lenkille. Henkinen tilakin alkoi hitaasti palautua. Mutta ekojen kontrollilabrojen jälkeen totesin, että geeliannoksen pienentämisen sijasta voisin nyt kokeilla kuitenkin pistettävää testoa, kun geeli ärsytti vähän ihoa ja piti aina rasvailla ja lisäksi se saman päivän arvot tappiin ja aamuksi romahdus teki kuitenkin olossa vaihtelua ja nännien nöpöttämisestä päätellen myös estradioli rupes olemaan ongelma. Nyt ollaan menty sen jälkeen piikillä 10 päivän välein ja muutos on ollut valtava. Ei pelkästään siinä, että voi taas urheilla kuin 10 vuotta sitten, vaan myös henkinen hyvinvointi kokenut dramaattisen muutoksen. Jo geelikuukauden aikana tuntui että ahdistus hävisi ja uni alkoi parantumaan ja nyt piikillä olo koko ajan parempi. Myös ASD:n liittyvä "antisosiaalisuus" on paremmin hallinnassa, motivaatio tehdä asioita koko ajan kasvaa, en ole ärtynyt ja äksy. Voisi sanoa että nyt 3,5kk korvaushoidolla oltua kaikki masennuksen kaltaiset oireet alkavat olemaan poissa ja se että palautuu on palauttanut liikuntaankin ilon. Eikä siitäkään ole haittaa, että alhaisen teston vuoksi romahtanut hemoglobiini on palautunut sieltä miehen alarajalta lähemmäksi urheilevan miehen arvoja.
Omassa tapauksessa jos minulla ei olisi ollut eturauhastulehdusta ja (yksityistä)urologia, joka oli kiinnostunut yleisemminkin terveydentilastani, olisin tällä hetkellä masentunut ja söisin masennuslääkkeitä oireisiin, jotka todellisuudessa johtuisivat helpolla lääkityksellä hoidettavasta sairaudesta. Maailmalla on yleisestikin herätty jo siihen, että erityisesti nuoria miehiä lääkitään masennuslääkeillä vaikka todellisuudessa syy on alhaisessa testosteronissa. Asiaa ei helpota yhtään se, että "normaalin" rajat on määritelty ottamalla näytteet 18-80 vuotiaista miehistä ja siinä missä se 8-12 voi vielä olla 80-vuotiaalle miehelle ok, koska keho on vähitellen tottunut hitaasti laskeneisiin arvoihin, nuorella miehellä jopa 15 kokonaistesto voi jo aiheuttaa oireita, erityisesti jos on korkea shbg ja vapaa testo suhteessa pienempi.
Testosteroni ei ole mikään ihmelääke masennukseen ja sen puutos on vain yksi mahdollisista syistä oireille. Mutta ehdottomasti sellainen, joka kannattaa tarkastaa. Itse olen kohtuu avoimesti puhunut tästä ja minulle selvisi hyvin nopeasti että tunnen pari muutakin, itseäni nuorempaa miestä, jotka ovat aloittaneet vastikään kanssa testosteronikorvaushoidon ja toisella oli hyvinkin pahoja masennusoireita, jotka nyt ovat aikalailla helpottaneet.
