Sain ilmaiseksi vanhan yritysläppärin, jossa oli viimeksi ollut Windows 10. Tarkoitukseni oli tehdä siitä vaan varakone, eli ei ottaa sitä mihinkään aktiiviseen käyttöön. Oletuksena olisin siihen asentanut Windows 11:n, mutta laitteisto ei ole virallisesti tuettu, enkä halunnut alkaa säätämään. Niinpä päätin kokeilla ensimmäistä kertaa ikinä asentaa Linuxin.
Jonkun aikaa distroja tutkittuani päädyin Ubuntuun, koska se on kai suosituin työpöytäkäyttöön ja tukea pitäisi olla helppo löytää. Asennus sujui ongelmitta, käyttö ei. Käyttöliittymä tuntui osittain epäloogiselta ainakin vain Windowsiin tottuneena, mutta todellinen ongelma ilmeni, kun yritin asentaa Vivaldi-selaimen. Ubuntussa ei ollut valmiina ohjelmaa .deb-asennuspakettien asentamiseen. Ohjeiden avulla asensin komentorivistä toisen yksinkertaisen ohjelman sitä varten. Se ei suostunut asentamaan, koska toinen paketinhallintasofta oli jo käynnissä tjsp. Tässä vaiheessa päätin, että pitäkööt tunkkinsa. Jos ei niin perusjuttu kuin haluamansa selaimen asentaminen onnistu graafisen käyttöliittymän kautta (eikä edes perustason loitsuilla), on käyttökokemuksessa jotain pahasti pielessä.
Seuraavaksi kokeiluun löytyi Mint. Sekin asentui ongelmitta, mutta myös toimi ongelmitta. Vivaldi asentui mukisematta ja toimii. Kone on valmis kaappiin istumaan ja ehkä joskus päivän pelastamaan. Vain touchpadin takaisin-elettä jäi kaipaamaan, kaikki muu oleellinen toimi suoraan paketista.
Koneen vuoden 2018 BIOS-säädöissä meni aikaa ihmetellessä, jotta sain sen automaattisesti boottaamaan käyttöjärjestelmään asti, mutta se ei ollut Linuxin vika ja lopulta kaikki meni hyvin. Piti löytää hakukoneella miten asettaa custom boot path \EFI\ubuntu\grubx64.efi ja vielä tajuta asettaa optio käyttöön toisesta kohdasta.