Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Kannattaako tällaisen ihmisen ottaa keskusteluun osaa ruoantuotannosta jos tietotaso maataloudesta on näin alkeellista. Jotain mansikka- ja kaalipeltoja saatetaan kastella mutta ei todellakaan viljapeltoja saati heinäpeltoja.Huoh. Viljelmiä kastellaan joissain paikoissa esim. järvivedellä. Monissa kunnissa se ei kuitenkaan ole sallittua. Rikkahat isännät saattavat käyttää kastelulaitteita mutta usein se ei kannata, etenkin jos paikalliset vesivarat ovat vähissä. Mistä moinen käsitys ettei tippaakaan vettä ihmisten toimesta millekään pellolle Suomessa ikinä vaikka olisi mikä kuivuus?
Lähinnä mansikkoja, sipulia ym. erikoiskasveja joita viljellään pienellä alalla kastellaan, jos on oikein kuivaa, mutta viljalla, öljykasveilla tai nurmella en oo kuullu tai nähnyt kenenkään kastelua harrastavan nykypäivänä.Huoh. Viljelmiä kastellaan joissain paikoissa esim. järvivedellä. Monissa kunnissa se ei kuitenkaan ole sallittua. Rikkahat isännät saattavat käyttää kastelulaitteita mutta usein se ei kannata, etenkin jos paikalliset vesivarat ovat vähissä. Mistä moinen käsitys ettei tippaakaan vettä ihmisten toimesta millekään pellolle Suomessa ikinä vaikka olisi mikä kuivuus?
No nyt kun on kuukeloitu kasteluasia, niin voitkin alkaa neuvoa kainuun maitotilallissia kuinka helposti onnistuu kaalien yms itujen kasvattaminen turvepohjaisilla hallanaroilla pelloilla että voivat pistää lehmät teuraaksi ja alkaa tuottaa ituja hipeille.Ehdottomasti kannattaa. Voin myöntää ettei tietämykseni ole kaikissa asioissa täydellistä, mutta tässähän se keskustelujen lomassa karttuu, etenkin kun tietoa etsii monesti lisää. En pelkää sanoa olevani välillä väärässä.
Viljapeltojen kastelussa ei tosiaan löydy kuin muutama vastarannankiiski joka on moista edes yrittänyt. Muita viljelyksiä kyllä saatetaan kastella mahdollisuuksien mukaan.
EDIT: Ja se, että olen joskus väärässä, ei tarkoita, että olisin aiemmissa argumenteissani oikeassa![]()
Antakaa minulle yksikin syy syödä eläinperäisiä tuotteita.
Kotipizzan lihamestari, huuhdeltuna alas punaisella kukollaAntakaa minulle yksikin syy syödä eläinperäisiä tuotteita.
Antakaa minulle yksikin syy syödä eläinperäisiä tuotteita.
En pikaseltaan onnistunut löytämään tukea väitteelle, että jomman kumman rasvahapon imeytyminen heikentyisi, jos toista tulee huomattavasti enemmän. Onko lähdettä heittää?
Saatan haksahtaa rölliin, mutta syöminen ei ole mustavalkoista. On eettisiä syitä, moraalisia pakkomielteitä tai pakkovalintoja, esmes sairaus tms. Käyttämäsi vaatteet on varmaan tehokkaasti öljyperäisillä materiaaleilla tuotettuja, vai keritkö joka syksy genuiinin ja väsäät villasukat? Se soijakin tulee loppujen lopuksi sieltä lehmän takapuolesta, ellei halua lannoittaa peltoaan jollain muulla kuin luonnon tuottamilla ravinteilla.
Kotipizzan lihamestari, huuhdeltuna alas punaisella kukolla![]()
Kunnon medium/medium-rare naudanliha pihvi on aivan saatanan hyvää.
Minua ei kiinnosta eettisyys, eli maapallon kunto tai eläinten oikeudet tmv. Minua ei kiinnosta mikää muu kuin oma terveyteni. Toisaalta minua kuvottaa eläinperäiset ruoat. Et antanut syitä syödä eläinperäisiä tuotteita.
En voi sietää eläinperäisiä tuotteita, ne eivät maistu mielestäni hyvältä, luultavasti sen takia, että tiedän että siinä on jotain oikean eläimen tuotosta. Tieto siitä, että syön jotain eläimestä tullutta kuvottaa, vaikka eettisyys ei kyllä kiinnosta yhtään.
No herranlettas! Älä syö eläinperäisiä asioita, jos et niitä halua syödä.
Onhan se hemmetin soijalitkukin ties kuinka prosessoitua. Lisäksi sen soijan saa raahata toiseltapuolen maailmaa... Ja silti häviää maidolle. Henkilökohtaisesti vihaan sanaa "prosessointi" näissä asiayhteyksissä. Suola on suola, otit sen merestä tai valmistit sen kemiallisesti. samoin vesi on vettä, otit sen purosta tai poltit vetyä. Prosessoinnilla ei ole merkitystä, vaan sillä miten sitä käytetään. Maidosta rasvan poisto on maailman yksinkertaisin prosessi. D-vitamiinia siihen lisätään, kun ei siitä haittaakaan ole. Tehostaa kalsiumin imeytymistä. Tällä pallonosasella D-vitamiinin luontainen lähde, aurinko, kun on vähän vajaassa tätä kesää lukuunottamatta.Väännetään sitten, vaikkapa soijajuomasta. Soijan aminohappokoostumushan on erinomainen.
Rasvaton maito: 3.3g proteiinia ja 4.9g hiilaria, energiaa 140kJ/33kcal. Hinta 0.65€/l
Soijajuoma: 3.2g proteiinia, 3.9g hiilaria, 1.8g rasvaa, energiaa 187kJ/45kcal. Hinta 1.15€/l
Ei tuo nyt hirveän kauaksi heitä. Pienellä lisäinvestoinnilla välttää mahdolliset prosessoidun maidon tuomat terveysongelmat. Maidon valmistus ei myöskään kestä ekologista tarkastelua aivan niin hyvin kuin kasvisjuomavaihtoehdot. Jo puhdasta juomakelpoista vettä kuluu n. viisi litraa yhtä maitolitraa kohden.
Kyllähän kaurankin viljelyyn maataloustukia saa - jotta siitä saadaan suurin osa rehuksi maitolehmille.
En ymmärrä miksi eläinperäisiä ruokia edes pitäisi ylipäätänsä syödä. Saan kaiken tarvittavan terveellisemmässä muodossa, eli vegaanisessa muodossa.
Saan kaiken tarvittavan terveellisemmässä muodossa, eli vegaanisessa muodossa.
Vastasin jo, koska ne maistuu hyvältä.
Tämä on ihan puhdasta paskapuhetta, suoraa valehtelua. Se vegaanisuus ei tee siitä yhtään terveellisempää, päin vastoin.
Opin ketjusta uutta; joku oikeasti argumentoi maidon/kauramaidon/soijamaidon paremmuudesta proteiinilähteenä. Yksikään noista ei ole hyvä proteiinilähde, koska niissä on enemmän hiilareita kuin proteiinia. Olis nyt vedetty edes maitorahka, joka taas on hyvä proteiinilähde. Kaurastakin on tehty vastaavia, mutta eivät ihan taida päästä proteiinipitoisuuksissa samoihin lukemiin.
@hkultala Tarkoitin tohon omega 3 ja 6 keskusteluun omega 3-kapseleita, mutta kuten sanoit, saa niitä kasviksistakin.
Toimisiko "sekaruokavalio" ilman lisättyä jodia suolassa ja d-vitamiinia maidossa tai ilman D-vitamiinia purkista nautittuna?
Hyvä maku ei tarkoita, että ruoka olisi terveellistä.
[citation needed]
Ei tietenkään mutta eihän siitä tuossa ollutkaan kyse vaan syistä syödä lihaa.
Koko ketju on täynnä niitä perusteluja ja väittelyä asiasta.
Tulet tänne toitottamaan oman mihinkään faktoihin perustumattoman mielipiteesi muka "totuutena" ignoraten kaiken, mitä täällä on asiasta sanottu.
Syön terveellisyyden takia vaan. EDIT: siis vegaanista ruokavaliota syön
No muille ruoka ei välttämättä ole vain pakollista ravintoa.
Lehmänmaito on tarkoitettu vasikoiden mahdollisimman nopeaan kasvattamiseen täysikasvuisiksi. Sen soveltuvuus ihmisen, etenkin aikuisen ihmisen säännölliseksi ravinnoksi on vähintäänkin kyseenalaista. Maidonjuonti tuntuu olevan kytköksissä monenlaisiin terveysongelmiin.
Oliko toi sarkasmia? Suurin osa maailman ihmisistä pärjää vallan mainiosti juomatta maitoa tai edes käyttämättä maitotuotteita...Viralliset suositukset kylläkin sanovat että maito on terveellistä ja välttämätöntä.
Oliko toi sarkasmia? Suurin osa maailman ihmisistä pärjää vallan mainiosti juomatta maitoa tai edes käyttämättä maitotuotteita...
Kala on hyväksi terveydelle - THLItselle ravinto ei ole muuta kuin oman terveyden maksimoista. Ymmärrän kyllä ihmiset, jotka syövät epäterveellistä ruokaa - lihaa jne. - ihan vaan maun ja hyvän olon takia. Jos pelkältä ravinnon terveyskantilta ajatellaan, en näe syytä eläinkunnan ruokien syömiselle.
Lisääs hampunsiemen vielä listalle 1:3 omega 3/6 suhteella(fineli lähde)Saa, mutta pellava on about ainoa kasvi missä sitä on oikeasti paljon suhteessa muihin rasvahappoihin ja sen lisäksi rypsi ja rapsi ovat ainoita kasveja, jossa omega-6- ja omega-3 -rasvahappojen suhde on suurinpiirtein terveydelle optimaalisella tasolla.
Hempseed is also a rich and unusual source of the polyunsaturated fatty acid gamma linolenic acid (GLA) (18:3n6) to the body. Additionally, another important biological metabolite of ALA and LA, stearidonic acid (18:4n3; SDA)
Hyvä pointti. En ole ottanut missään kohtaa kantaa asian nykyiseen tilaan, eli lihan ylituotantoon. Kyllä porsaat, lehmät ja kaikki muutkin ennen ovat ilman soijaa toimeen tulleet. Hyvin tulisivat toimeen nytkin. Nämä on näitä valintakysymyksiä. Joillekin prosessoitu maito tuottaa terveysongelmia. Ei siltikään kaikille, eikä edes suurelle osalle. Enemmistön elimistö sulattelee tuon oikein hyvin. Jos se ei itselle sovi, on täysin luontevaa käyttää soijasta tai kaurasta valmistettua. Kasvissyöntiä olisi tosissaan syytä lisätä. Tällöin lihaa tarvitsisi tuottaa vähemmän, ja sen tuottamisen voisi tehdä fiksummin kuin nykysin. Mutta kotimaan kasvillisuus ei helpolla riitä korvaamaan kaikkia ravinnon osia, eikä kaikkea tarvitsisikaan toisaalta korvata.Jos olet perehtynyt siiten miten soijamaitoa valmistetaan, ei se ole prosessoinnissa läheskään samassa mittakaavassa maidon kanssa. Ja kyllä, sitä soijaa roudataan toiselta puolelta maailmaa tänne vaikka kuinka. Tuontisoijasta n. 95% menee rehuteollisuuden käyttöön, eli lihan- ja maidontuotantoon. Tuontisoija on ah, niin paha kasvissyöjien ravintona, kun se tuodaan niin kaukaa.. mutta kun kotimainen lihantuotanto on sillä samalla tavaralla syötetty, niin eipä hätää. Kun tarkastelet koko tuotantoketjua, huomaat ehkä miksi soijajuoma voisi kilpailla maidon kanssa. Maidossa muuten prosessointi on juuri se toimenpide joka aiheuttaa monilla ihmisillä niin vatsa- kuin iho-ongelmiakin. Edelleen - sitä kalsiumia ja D-vitamiinia saa muualtakin.
Jos haluat käyttää ympäristöystävällistä ja eettistä ravintoa, jätät maidon pois. Mutta tuossapa idea kansalaisaloitteelle: maidon hinta ylös niin saadaan eläimille paremmat elinolosuhteet.
Evoluutio on jännä juttu. Ihminen on biologisesti sekasyöjä mutta selviytyy silti loistavasti ilman lihaa.
Kasvisruoka on hyvästä. Mutta valitettavasti sen sijaan, että koitetaan perus Pertille tuoda esille "hei, tälläisiäkin vaihtoehtoja olisi tarjolla", asia ilmenee muutaman harvan kiihkofanaattisena mesoamisena siitä, kuinka liharuoka on saatanasta. Suurin ongelmahan on, että nykytilassa suuren osaa Suomalaisten päivällisellä lautasella on paketti kabanossia ja yksi varhaisperunaJos porukka noudattaisi paremmin sitä linjaa lihaa 1/4 lautasesta, saataisiin jo kasvisten kulutus kovaan nousuun.
Ehkei ne sarkasmia ole, mutta onhan se vähän erikoista, että vaan Suomessa ollaan keksitty maidon olevan aikuisille välttämätöntä, ja 99% maailman ihmisestä Suomen ulkopuolella ei maitoa säännöllisesti juo, mutta monen monessa maassa kuitenkin huitelevat eliniänodotteissa Suomea korkeammalla.Miksi viralliset terveyssuositukset olisi jotain sarkasmia?
Olet toki oikeassa jos proteiinilähde on oltava ruoka eikä "lisäravinne".Ja proteiinia/hinta-mittarilla maito voittaa käytännössä kaikki muut proteiinilähteet.
Ehkei ne sarkasmia ole, mutta onhan se vähän erikoista, että vaan Suomessa ollaan keksitty maidon olevan aikuisille välttämätöntä, ja 99% maailman ihmisestä Suomen ulkopuolella ei maitoa säännöllisesti juo, mutta monen monessa maassa kuitenkin huitelevat eliniänodotteissa Suomea korkeammalla.
Itselle ravinto ei ole muuta kuin oman terveyden maksimoista. Ymmärrän kyllä ihmiset, jotka syövät epäterveellistä ruokaa - lihaa jne. - ihan vaan maun ja hyvän olon takia. Jos pelkältä ravinnon terveyskantilta ajatellaan, en näe syytä eläinkunnan ruokien syömiselle.
Eipä tuo osteoporosikaan jää vissiin pahasti jälkeen.OT: jännä kuinka pieni Suomi on aika monissa asioissa maailman #1 (koulutushypetyksen lisäksi). Maidonkulutuksessa, suvereeni ykkönen kahvinjuonnissa, alzheimeriä reilusti eniten ja yli tuplasti enemmän kuin muissa EU-maissa, jne.
Suomi maailman kärjessä
Suomi on maailman 20 kärkimaan joukossa vastasyntyneiden elinajanodotteessa. Erot kärjen joukossa ovat pieniä.
WHO, Life expectancy
Suomessa syntyy OECD-maista vähiten lapsia alipainoisena (alle 2500 g).
OECD, Low birth weight
Suomessa äitien ja lasten hyvinvointi on maailman toiseksi parasta.
Pelastakaa lapset, State of the World´s Mothers 2015, 16th annual report
Suomessa on maailman kolmanneksi pienin imeväiskuolleisuus (alle vuoden ikäisenä kuolleet).
YK, SDG Indicators, Infant mortality rate
Suomessa sattuu Islannin, Kreikan ja Puolan ohella vähiten äitiyskuolemia maailmassa.
WHO, World Health Statistics 2018: Monitoring health for the SDGs
Suomessa on EU-maiden toiseksi alhaisin kokonaiskuolleisuus syöpään.
OECD, Health at a Glance: Europe 2016: Mortality from cancer
Suomessa aikuisten tupakointi on kolmanneksi harvinaisinta EU-maissa.
OECD, Health at a Glance: Europe 2016: Adults smoking daily
En löytänyt yhtä helposti huonoja. Mutta tuosta noukin terveysjutut näkyviin.Toi OT minkä sanoin oli nimenomaan juttuja missä Suomi on selvä ja ikuinen #1. Aika tylsiä on kaikki top 3 tai top 20 jne. listaukset, etenkin kuin tuo linkki listaa vaan positiiviseksi nähtäviä asioita.
-Seleenin vähäisyys
Käytämme välttämättömiä evästeitä, jotta tämä sivusto toimisi, ja valinnaisia evästeitä käyttökokemuksesi parantamiseksi.