Laadukkaat kuulokkeet?

Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
1 465
FedEx kuskasi tänään Hexv2:n ovelle. Nopeasti kävi selväksi, että NX4 ei ainakaan riitä alkuunkaan näiden ajamiseen. High gain, volyymi täysillä ollaan ihan niillä rajoilla viitsiikö kuunnella. Aika yllättävää kun näitä kuitenkin markkinoidaan helposti ajettavina luureina. Pitää odottaa, että balansoitu piuha tulee takaisin lainasta niin pääsee laittamaan H20:n tulille.

Itse luurit; hunajaa. Pitää odottaa, että saa kuunneltua Anandan kanssa samaan aikaan, mutta toistaiseksi omien muistikuvien perusteella miellyttävämpi kuunnella. Kerrankin lähtee Hifimanille myös kehut laadun suhteen. Paljon metallia ja mukavuudeltaan kilpailee K712:n kanssa, eli todella hyvät.

edit: Ei perkele, spotify volume oli 10%. NX4 ajaa näitä ihan mukavasti.
Hifiman tuntuu siirtyvän alempiin hintaluokkiin korvaamalla paremmissakin malleissa metallin muovilla (paitsi Sundara). Sikäli nuo vanhat kunnon metalliset Hifimanit herättävät varmasti enemmän uskoa niiden kestävyyteen. :)
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
1 465
Eilisen kehut tuli liian aikaisin. Oikea puoli meni mykäksi eilen illalla. Reklamoin myyjälle ja Hifimanille suoraan aamulla ennen töitä, katsellaan illalla mitä vastaavat.

Jonkin verran muuten vituttaa.
Ei oo totta! Nyt kyllä harrastus taistelee vastaan, mutta toivottavasti asiaan löytyy ratkaisu. Saat empatia-peukun.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
1 022
Noniin, pitkän väännön jälkeen RMA suoraan Hifimanille nyrjähti eteenpäin. Löysivät yhden HEXv2 parin Ranskasta ja lupasivat sen lopulta mulle.

Se taas on vähemmän kivaa, että luurien lähetys sinne kustansi 37,90€. Valitin siitä niin lupasivat yhdet ylimääräiset ultrapadit mukaan, niin eiköhän ne saa kaupaksi ihan hyvään hintaan kun hinta näyttää pyörivän 80€ nurkissa. Laitoin tänään luurit kohti Ranskaa, ja lupasivat lähettää uudet tänne ensi viikolla kun kollega palaa reissusta, eli lisää odotusta.

Onneksi HE4XX jäi vielä tänne kun en ehtinyt myydä pois.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 099
Planarit on itsellenekin tulossa kun päätin että yhdet sellaiset on "pakko" olla perus dynaamisten rinnalle... Kaveri hehkutti tällaisia Ukrainassa jossakin pajassa valmistettavia "Sasheja" (SASH Deux & Tres; impressive planars from Ukraine) ja ne kuulostaa ainakin paperilla sellaisilta joista voisin tykätä enemmän kuin 400i:stä joka ei oikein iskenyt. Tuottavat ilmeisesti jokseenkin Audeze-suuntaista soundia ja tuo mahdollisuus muuttaa ne suljetuiksi on mielenkiintoinen, tuollaista vaihtoehtoa ei taida olla vielä kovinkaan monissa kuulokkeissa (Hifimanin Edition S on ainoa joka tulee itselle mieleen). Kaikki ei tosin ole tykänneet noista suljettuina.

Saa nähdä mitä tulee. :D Tilaus piti tehdä Facebook-sivulla yksityisviestillä ja maksu onnistuu vain tilisiirrolla, Western Unionilla ja joillakin muilla rahansiirtopalveluilla, Paypal ei jostakin syystä toimi Ukrainassa... Ainakin kaverin palvelu pelaa, kaikki kuppien värin sävystä- ja paksuudesta liittimiin saa päättää itse. Halvempi Deux on kai vähän reilu 300€ ja Tres 360€ ja tuohon vielä noin 26€ postit päälle.

Onhan nuo nyt ainakin helvetin hienot jossei muuta. :p Kuvassa oleva Tres-malli tulossa.

Näyttäisi siltä että tuolta olisi oikeasti tulossa jotakin. Luurit taitavat olla pian enää kasaanlaittamista vaille valmiina. Sanottiin että pitäisi olla 25. päivään mennessä valmista joten ehkä nuo voivat olla hyvällä tuurilla omistuksessa vielä tämän kuun puolella.

Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
1 022
Kerrohan sitten miltä Ukrainan ihme kuulostaa. Itsellä ei ole ikinä riittänyt rohkeus noihin sijoittamiseen. Verum 1 on yksi mitä harkitsin, mutta törmään tässä koko ajan enemmän siihen tosiasiaan, että ei meikäläisen kannata omistaa kuin max kolmet kuulokkeet; ANC-BT matkaluurit, pääkuulokkeet kotikuunteluun, ja lopuksi edulliset varaluurit, esimerkiksi juuri HE4XX. Vielä ei puolisoa ole häirinnyt avoimet luurit mikä on iso onni, ei tarvitse katsella suljettuja.

Tulee jatkuvasti hankittua miljoonat luurit, mutta ei mulla riitä aika niiden kaikkien kuunteluun. Parhaiten toimii se, että on yhdet hyvät, alle tonnin jack-of-all-trades- luurit. Nopean kuuntelun perusteella vaikutti siltä, että HEXv2 voisi olla se vastaus tähän ongelmaan. Katsellaan sitten kesällä kun LCD-2C:t tulee tänne, että kummat jää lopullisesti käyttöön ja kummat lähtee kaverin matkaan. Kaksia tämän hintaluokan luureja en edellämainituista syistä enää kehtaa pitää. Tottakai tulevaisuudessa olisin avoin vaihtamaan taas joihinkin toisiin saman hintaluokan luureihin jos löytyy parempaa.

Puolisokin arvostaa kun ei koko ajan tarvitse hattu kädessä tulla selittämään, että no tuli joo ostettua viidennet luurit kun oli ihan hirveen hyvä tarjous ja ihan aikuisten oikeesti tarviin vähintään yhdet luurit joka huoneeseen. :vihellys:
 
Liittynyt
12.09.2019
Viestejä
343
Verum 1 on yksi mitä harkitsin, mutta törmään tässä koko ajan enemmän siihen tosiasiaan, että ei meikäläisen kannata omistaa kuin max kolmet kuulokkeet;
Nämä toiset Ukrainan ihmeet löytyy multa sekä alkuperäisin padein että paremmin hengittävin rei'itetyin padein, joita Garuspik alkoi myöhemmin tarjota vaihtoehtona. En ole muita planaareja koskaan päässyt kuuntelemaan, joten hankala verrata siltä kantilta, mutta sointi on näissä jollain tapaa erittäin luonnollinen. Toimittaneet pääkuulokkeiden virkaa hankinnasta lähtien ja ainoastaan välillä pelatessa tullut laitettua AKG K712 Prot välillä takas päähän massiivisen soundstagen takia.

Lähiviikkoina Garuspik alkaa tarjota Verumista fiksummalla pannalla ja ripustusmekanismilla varustettua versiota. Nykyisessä mallissa lisäks alkuperäiset 2,5 mm plugit on korvattu jo kestävyyssyistä 3,5 mm plugeilla, joten jos malttaa odottaa sen 6-9 viikkoa ostostaan, ei näitä voi kuin suositella 350 dollarin hintaluokassa.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
1 022
Verumit olisi kyllä kiva päästä kuulemaan joskus, mutta mahdollisuuksia siihen on aika vähän. Mielenkiintoista nähdä miltä kaverin seuraava projekti näyttää.

Denonin AH-D5200 & D7200 olisi toiset mitä haluaisin kokeilla. En ole koskaan päässyt kuulemaan tuota kuulokeperhettä, miinus D2000 joskus kauan sitten, mistä en muista mitään.

Edit: onko kukaan täältä tilannut/tilaamassa tuota BT-Anandaa?
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
1 465
Meillä oli tänään Roderick:in kanssa pikainen kuuloke-miitti, niin ehdin kuunnella nopeasti sekä Sasheja että Verumeita. Kummatkin kuulostivat hyvältä! Verum oli kieltämättä luonnollisen ja tasapainoisen oloinen. Sashit puolestaan olivat ääneltään todella lähellä Audezen LCD2 Classiceja.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
533
Mistähän noita lcd2c:tä voisi tilata ? Näyttää olevan vähän eioota euroopassa. Joku japanilainen ebay myyjä näytti myyvän 677 posteineen ja siihen verot... Joko brittien brexit sulkee britti kaupat pois vaihtoehdoista ? :D
 
Liittynyt
10.10.2018
Viestejä
533
Käväisin tosiaan Sword Of Damocles luona ottamassa pikaiset tyypit Atticuksesta ja Ether CX:stä. Valitettavasti jouduin lähtemään, ennen kuin kunnolla alkuun pääsi. Pikaisella kuuntelulla Ether oli melko neutraalin kuuloinen. Jännä kyllä ne eivät olleet tylsän kuuloiset kuten Aeon Flow openit joita ei tehnyt mieli kuunnella kuin pakotettuna sen lyhyen hetken kun ne joskus omistin. Kiva huomata, että AFO ei ollut joku Mr.Speakersin signature soundi. Jos tarvitsisin suljetut neutraalit planarit niin voisin Ether CX:ää harkita.

Atticuksen kokeilu jäi kanssa harmittavan lyhyeksi. Oikein miellyttävä ja luonnollinen sointi. Instrumentit kuulostivat aidoilta. Harvat kuulemani kuulokkeet ovat tuossa suhteessa yhtä hyviä. Yläkeskialue kuulosti hieman tukkoiselta/verhoutuneelta mutta tuo johtunee pitkälti siitä, että viime aikoina olen kuunnellut aika kirkkaita kailottimia. Korvat ei ollut ihan tuningissa Atticukselle. Pidemmällä kuuntelulla pääsisivät varmasti paremmin oikeuksiinsa. Tuli kieltämättä hinku tutustua ZMF:n muuhunkin valikoimaan.

Tarkoitus oli verrata Sash Tretä Audeze LCD2c:hen mutta valitettavasti en kerinnyt Audezea edes kokeilla. Minidsp ears alkoi myös temppuilla niin Atticuksen ja Etherin mittauksetkin meni plörinäksi. Omistin kyllä pitkaan rinnakkain Sash Deuxit ja LCD-3f:t joten voin kyllä allekirjoittaa sen, että myös Sash Tres soi hyvin Audezemaisesti. Itse päädyin jopa suosimaan Sash Deuxia yli LCD3f:n koska pidemmän päälle Audezen nasaalius alkoi ärsyttää. Sinänsäkin harmi, että en kerinnyt tuota LCD2c:tä testata. Voi olla että sekin olisi soinniltaan miellyttänyt enemmän kuin tuo taannoinen LCD3.

Vähän voisin jotain kirjoitella tähän tuosta Sash Tres:tä kun mulla nyt on ollut ne parisen viikkoa ja jonkin verran olen nyt kerinnyt niitä kuuntelemaankin. Sash Deuxin vahvuus oli iskevässä bassossa ja energisessä rokkaavassa soinnissa. Teknisesti se tuntui edistyneemmältä kuin Verum 1. Detaljeja tuli musiikista helpommin esiin ja Deuxit kuulostivat nopeammilta. Minun mielestä Verumista puuttuu vähän se nopeus mitä yleensä planareihin yhdistetään. Deuxin heikkous taas oli ylikorostunut keskialue ja vain keskiverto äänikuva.

Nyt voinkin iloisena todeta että Tres korjaa nuo Deuxin heikkoudet. Suoraa vertausta en voi tehdä kun mun Deuxit on jenkeissä SBAF tyypeillä mutta sen verran selkeät muutokset ovat kyseessä että en usko näitä kuvittelevani ja tuon keskialueen kohdalta mittauksetkin kyllä vahvistaa tuon asian. Kaikenkaikkiaan hyvin smoothi sointi mutta yläpäässä on kivasti heleyttä niin äänessä on myös ilmavuutta. Äänikuvakin on kasvanut, mikä ei sinänsä ole ihme kun pehmusteiden paksuus on melkein tuplautunut. Toki myös käytetty driveri on uusi.

En muista olleeni näin vaikuttunut LCD3f:n äänikuvan laajuudesta. Sanoisin että pelkässä äänikuvan laajudessa ovat jossain LCD3f ja Hifiman Anandan välimaastossa. Tres mielestäni asettaa kuuntelijan hieman taaemmaksi, LCD3f oli vähän intiimimpi tuossa suhteessa ja Verum 1 jossain tuossa välillä. Tuo on tietysti makukysymys mistä tykkää eniten. Itseäni yleensä miellyttää Verumin tyyli eniten mutta joissakin äänitte. Verumin presentaatio muistuttaa aika paljon Sennheiserin HD800:sta. Musiikki soi samalla todella lähellä mutta tilan tuntu on todella vaikuttava. Toki HD800 on tuossa tilavuudessa omaa luokkaansa mutta esityksen tyyli on Verumissa samankaltainen. Etenkin tuo Verumin kyky esittää asioita äänikentässä vertikaalisesti eri tasoilla on melkoisen vakuuttava ja paras kaikista planareista joita on tullut testattua. Verum soi enemmän "kaikkialla" kun taas Tres on "osoittelevampi". Pahoittelen jos kuvauksissani on välillä yhtä paljon järkeä kuin Kaija Koon lyriikoissa. :)

Bassotoistoa tuossa jo Deuxin osalta sivusinkin ja Tres (onneksi) on samankaltainen. Alas ulottuva ja iskevä basso jossa ei ole merkkiäkään ponnettomuudesta joka mielestäni vaivaa esimerkiksi useita Hifimaneja. Ehdottomasti enemmän Audeze tyylistä toistoa. Verumin bassotoisto vaikka hyvä onkin, jää selvästi kakkoseksi.

Keskialueeltaan Tres soi odotetun tummasti. Oikein miellyttävän kuuloiset mutta itse tykkään enemmän Verumin tyylistä. Verumia on kehuttu juuri tuosta soinnin tasapainosta ja luonnollisuudesta ja onhan se ihan omaa luokkaansa. Hifimanit (Sundara/HE560/Ananda) soivat omaan korvaani vähän ohuena ja LCD3/Tres taas hieman liian synkkä. Tämä jos mikä on tietysti makukysymys mistä tykkää ja miten tuon kuulee. Tres kuitenkin tuntuisi erottelevan musiikista pienet nyanssit ja muut paremmin kuin Verum. Tämä myös yläkeskialueella mikä soi huomattasti hiljempaa Sash:lla. Aika vaikuttavaa sinänsä.

Ylemmillä taajuuksilla Tres soi hitusen korostetummin kuin LCD3/Verum mutta eivät kuitenkaan samalla tavalla kirkkaasti kuin Sundara/He560. Ei valittamista.

Kaikenkaikkiaan ei voi olla kuin tyytyväinen. Olin jo Sash Deuxin osalta sitä mieltä, että ovat ns. paremmat kuulokkeet kuin Verumit mutta Verumin luonnollisempi sointi teki noiden välillä valinnan aika mahdottomaksi. Tres on taas pykälää parempi kuin Deux joten jos tummempi soundi miellyttää niin ei hirveästi ole mielestäni syitä valita Verumia (tai paljon mitään muutakaan tässä hintaluokassa) ylitse Sash Tres:n.

Ja tämähän on tietysti vasta vain osa tarinaa. Nuo tresithän kun ovat siis myös suljetut kuulokkeet ja optiona myös semi-openit. Kirjoittelen noista myöhemmin lisää. Laittelen jotain mittauksia ja vähän yritän kuvailla noitten kuulokkeiden rakenteen hyviä ja huonoja puolia. Tuota "build quality" puolta kun en nyt vielä sivunnut ollenkaan.
IMG_20200119_145041.jpg
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
1 465
Mistähän noita lcd2c:tä voisi tilata ? Näyttää olevan vähän eioota euroopassa. Joku japanilainen ebay myyjä näytti myyvän 677 posteineen ja siihen verot... Joko brittien brexit sulkee britti kaupat pois vaihtoehdoista ? :D
Melkeinpä kannattaa tilata Britanniasta vielä kun ehtii (minulla ei kyllä ole mitään tietoa siitä, tuleeko alvit brittiostoksiin heti helmikuun alusta eteenpäin). :D
Täällä ainakin on tuohon 600 punnan hintaan, mutta ehkäpä kannattanee varmistaa, että niitä on varastossa ja toimitus onnistuu ennen helmikuuta: Audeze LCD-2 Classic Headphones - Black
Saksaan asti ei ole valitettavasti tainnut levitä tuo edullisempi hintataso, kun ovat järjestään 900€, kuten Suomessakin.
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
2 948

Ne on vielä tämän vuoden loppuun EU järjestelmässä vaikka eivät olekkaan jäseniä enää kohta. Jos nyt eivät saa sössittyä sitä erosopimusta vielä.
 
Liittynyt
27.06.2018
Viestejä
563
Mitä noihin Anandoihin tulee niin planareita ei kannata paljoa päähän/korviin päin painella, kalvot on niin ohuet että napsahtaa hyvin helposti käyttökelvottomiksi jos on hyvin tiivis kuuloke. Itse käytin pieniä pillin paloja pehmusteiden alla että hengittivät edes hieman, matalat äänet parani heti myös.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 099
Nuo Sashithan alkavat kuulostamaan jo melkein liian hyviltä ollakseen totta. :D @Sword Of Damocles Osaatko sanoa mitkä olivat mielestäsi selkeimmät erot Tresin ja 2C:n välillä?
 
Ehdin testata noita vain hyvin hyvin pikaisesti, joten tekniset erot jäivät vertailematta. Päällimmäisenä jäi mieleen, että Sashit kuulostivat hieman kirkkaammilta ja sitä myötä vähemmän synkiltä kuin Audezet. Vokaalit puolestaan olivat hieman vähemmän "shouty" eli pykälän verran taka-alalla. Alataajuuksissa ei mielestäni ollut suurta eroa ainakaan volyymissa.

Sasheissa tosiaan tuntuisi olevan Audeze-mainen tuunaus, mutta vähemmän jyrkkänä. Yläkeskiääniin ja korkeisiin ääniin on lisätty hieman eloisuutta ja vokaalit kuulostavat rauhallisemmilta. Moni Audezet omistava varmasti pyrkii samaan EQ:n avulla, joten tuo lienee valmistajalle ihan hyvä markkinarako.

Omat LCD2 Classicit rauhoittuvat vokaalien osalta juuri sopivasti Project Polaris vahvistimen 35ohm output resistance -asetuksella. Tuon jälkeen vokaalit kuulostavat uskomattomilta ja tulee koko ajan kylmiä väreitä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
10.10.2018
Viestejä
533
Jepsis... Jos vähän jotain tuosta Sash Tres:n rakenteesta himpun myös taas sivuten Verumeita. Ihan ensimmäisenä monella on varmasti mielessä paino kun on kuitenkin aika isokokoiset planarit kyseessä. Päätäni en pane pantiksi kun en vierekkäin voi verrata, mutta olen melko varma, että Tres on kevyempi kuin Deux. Tein huiman investoinnin ja ostin tokmannilta kahden euron keittiövaa'an jotta sain nämä punnituksi :) 490g tuli tulokseksi ilman kaapelia. Aika hyvin; LCD-2c painaa 550g ja ne on kuitenkin muovista valmistetut kuulokkeet. Oikeampi vertailukohta voisikin olla Audezen perus puinen LCD-2 joka valmistajan mukaan painaa 595g tai 580g puu tyypistä riippen. Verumeille mittasin painoksi 520g mikä täsmää valmistajan ilmoittamaan lukemaan. Minulla Tres:ssä hieman normaalista poikkeava pantakin joka painaa varmasti hieman enemmän kuin perus version vastaava.

IMG_20200119_161827.jpg

Koska minua ei ole liialla mielikuvituksella siunattu, käyn tuon rakenteen läpi ylhäältä alaspäin edeten. :) Pannan kaari on muovia, ei mikään erityisen nätisti viimeisteltykään mutta ajaa asiansa. Tuo on tuommoista aika elävää materiaalia ja nopeasti aluksi voimakas puristus tasaantui omaan päähän sopivaksi. Pannan pehmuste vaikuttaisi olevan päältä aitoa nahkaa ja sisältä jonkin sortin vaahtomuovia. Sinänsä simppeli ja toimiva ratkaisu mutta vaikuttaisi siltä, että sama kaveri joka liimaa hifimanin earpadit kasaan on ollut liimaamassa Tres:n pehmustetta kiinni pannan kaareen. Tuo pysyy kiinni ihan pyhällä hengellä ja tulee varmasti kyllä irti lähtemään ajan kanssa. Uskoisin että tuo on aika helppo kuitenkin liimata kunnolla paikalleen jos sen haluaa korjata. Toisaalta tuo ei ole edes mikään kauhean huono ratkaisu, vaikka ei lienekään tarkoituksellinen. Mietin että josko tuohon laittaisi Beyerdynamic tyylisen nepparilla kiinnittyvän pehmusteen. Voisi näyttää ihan hyvältä. Toisaalta myös lohb strap tyylinen ratkaisu voisi toimia. Tuossa mielessä ihan hyvä, että tuosta alkuperäisestä pääsee helposti eroon halutessaan.

IMG_20200119_213232.jpg

Tämän minulla käytössä olevan pannan erottaa normaalista se, että tämä panta on suunniteltu isommille päille. Panta jatkuu hieman enemmän sivulle ja tuohon on ilmestynytkin ruuvit ja metallilevy joilla rakennetta on pyritty saamaan kestävämmäksi. Lisäksi tuossa on myös tuollaiset kiristysruuvit joilla tuon pannan säädön saa lukittua haluamaansa asentoon. Vastaava on myös vanhassa LCD3:ssa (ja ehkä muissakin vanhan tyylisissä Audezeissa) ja hieman eri tavalla toteutettuna Verumissa. Mielestäni tuo normaali panta on paremman näköinen ja jos ei aivan valtavaa päätä satu omaamaan niin ei ehkä kannata tuohon isompaan pantaan investoida. Tai investoida on ehkä hieman väärä sana, en tiedä tuleeko tuo maksamaan extraa tai onko tuo edes koskaan varsinaisesti tulossa tuotantoon. Minulle jäi vähän semmoinen kuva että kyseessä on aikalailla prototyyppi vielä.

IMG_20200119_213403.jpg

Pannan korkeuden säätö toimii tuollaisella Audeze tyylisellä hahlo tikku periaatteella. Veivaa sitä vaan ylös alas ja se sitten kliksahtelee mennessään. Aika simppeli systeemi. Tuosta korkeuden säätö "tikustaan" kupit myös pyörivät 360 astetta mikä on tilanteesta riippuen ärsyttävää tai näppärää. Sangan kaaret jotka kiinnityvät kuppeihin ovat metallia, joskin melko ohkaista. Deux:ssa nuo olivat paksumpaa materiaalia ja toivonkin että tämä ohuempi materiiali liittyy tuohon prototyyppi pantaan. Painon (ja kustannusten?) säästöähän tuolla on haettu mutta tuossa designissa on ongelmansa. Koska metalli on ohutta, siinä on vielä jännitettä joka pyrkii ulospäin purkautumaan. Tuo taas aiheuttaa kontaktia ruuveihin joilla sangat ovat kiinni kupissa. Ja tuosta taas aiheutuu se, että ruuvit lähtevät pyörimään ja sankojen kiinnitys löystyy. Vaihtoehtona on joko kiristää ruuvit riittävän tiukalle tai pitää ruuvimeisseliä jossain lähistöllä mikäli tulee tarve noita kiristellä käytön ohessa. Kieltämättä aika kehnoa suunnittelua, ennemmin olisin ottanut 20g lisää painoa ja pitänyt Sash Deuxista tutun sanka rakenteen.

IMG_20200119_213519.jpg

IMG_20200119_213621.jpg

Tästä tuli nyt moniosainen postaus kun näköjään voi linkittää vain 5 kuvaa/viesti. Jatkamma kohta :)
 
Liittynyt
10.10.2018
Viestejä
533
Yleisesti sanoisin tuosta sanka/panta hommasta, että ei tuo ihan optimaalinen ole. Pikku vikaa riittää kyllä. Verumiin verrattuna tuo on kuitenkin parempi. Mun verumit on hädin tuskin käytetyt ja heti alkuun jouduin reklamoimaan pannan yläosassa olevasta motikasta kun se ei pysy paikallaan. Sitten huomasin, että tuo pannan ylös/alas säätö ei toimi koska reiät ja vastakappaleet on porattu vähän sinne päin. Sen jälkeen irtosi vielä sivusta tuo säätö motikka, eikä mene enää paikalleen kun kierteet oli kuluneet ensimmäisellä kiristyksellä. Koomista tilanteessa on se, että nuo osat jotka ei toimi on hienosti tehty titaniumista ja minun ja monen muun Verumien saanti myöhästyi kuukaudella kun niitä odoteltiin valmistajalle saapuviksi. Ois välttäny vähän halvempikin systeemi :)

Mutta takas Tres:n. Kuulokkeiden päädyissä olevat "ritilät" ovat muovia. Niissä on ihan nätti kuvio ja onkin kiva että tuossa ei ole helpoimpaan ratkaisuun tyydytty. Omaa silmääni tosin miellyttäisi enemmän simppelikin metallista rakennettu systeemi. Kysyin Sashalta tuosta designista ja tuossakin kuulemma on haettu tuota painon minimointia. Ja onhan se kyllä totta että jos joka paikassa painoa tulee muutama gramma lisää, niin pian oltaisiinkin samoissa painolukemissa Audezen kanssa. Ritilä on kiinni neljällä kuusiokolo päisellä ruuvilla ja on siten simppeli irroittaa.

IMG_20200119_213756.jpg

Suljettu kuppi kiinnittyy paikallaan samoihin koloihin neljällä ruuvilla. Tähän valitettavasti tarvitaan uusi satsi ruuveja, koska ritilän kiinnittämiseen tarkoitetuissa ruuveissa ei riittäisi pituus. Epäloogisesti nämä ruuvit ovat ristipäällä, eivätkä kuusiokololla kuten tuon ritilän kiinnitys. Työn laadussa ei ole valittamista, itseasiassa aivan helvetin hienothan nuo on. Lakkauksen alla tuntuu vähän puun karheus, mutta tuo oli oma valintani. Halusin vähän tuommoiset rosoisemmat joista selkeästi erottuu tuo puu materiaalina. Deux mallissa kupit oli aivan siloitellut ja kiiltävät kun sellaiset pyysin. Kuppien sisällä on aika simppelit materiaalit. Pelkkä nippu vanulappuja. Jos kiinnostusta löytyy niin modaamalla varmasti saisi kaikenlaista aikaiseksi, en usko että tuo on aivan ideaali ratkaisu vaan tuossa on menty vähän helpoimman kautta.

IMG_20200119_220256.jpg

Tämä on vähän lavastettu kuva. Kuppi ei ole kiinni ja istuu todellisuudessa syvemmällä. Nyt se on vain tuossa ritilän päällä.
IMG_20200119_220603.jpg

Tuo uloke johon johdot kiinnittyy on samasta puusta muokattu, samaan tyyliin kuin vanhoissa Audezeissa. Aika näyttää tuleeko samankaltaisia ongelmia kuin Audezeissa oli aikoinaan, eli kupit tuppaavat halkeamaan. Mulla on tuossa sama 4pin mini xlr kuin Audezeissa mutta halutessaan tuohon saa vaikka 3.5mm liittimet tai vaikka mmcx:t. Johto ei mitenkään tyydyttävästi naksahda paikalleen kuten muistan sen tehneen LCD3:ssa mutta pysyy kuitenkin tukevasti paikallaan. Pikku juttu, mutta pistinpä kuitenkin merkille.

Korvapehmusteet ovat muuttuneet aika reilusti sitten Deux mallin. Deuxin pehmusteet olivat melko jäykät ja jos ei ohuet niin eivät kovin paksutkaan. Kallistusta niissä ei ollut. Tres:n pehmusteet ovat reilusti paksummat ja kallistetut. Ulottuvuuksiltaan ovat joka suhteessa hyvin lähellä Audezea. Pehmusteet ovat aidosta, joskaan ei kovin laadukkaasta nahasta valmistetut. Työn jälki on korkeintaan ok. Ei noissa mitään konkreettista vikaa ole, mutta saumat hieman seilaa ja noissa on hyvin sellainen kotikutoinen fiilis. Isompi ongelma on se, että pehmusteiden sisällä oleva materiaali on melkoisen jäykkää. Eivät todellakaan ole memory foamia tai omaa Audezelle ominaista pehmeyttä. Jos löydän paremmat pehmusteet jostain kohtuu hintaan, niin pistän nuo luultavasti vaihtoon. Edelleen painotan, että ei noissa sinänsä vikaa ole mutta eivät vaan ole ihan linjassa muun toteutuksen kanssa.

IMG_20200119_220857.jpg

IMG_20200119_220945.jpg

Jatkuu taas seuraavassa osassa tuon kuva rajoituksen takia.
 
Liittynyt
10.10.2018
Viestejä
533
Pehmusteet kiinnittyvät tuommoisella kiertäen kiinnittyvällä mekanismilla patjoihin liimatulla renkaalla. Ratkaisu on toimiva ja ainakin parempi kuin Audezen liimatut pehmusteet, Hifimanin rengasratkaisu tai se kummallinen systeemi millä Sennheiser HD800 pehmusteet kiinnittyvät. Toisaalta taas klassinen hahloon työnnettävä patja on aika mainio design ratkaisu. Ihmettelenkin miksi sen ovat monet valmistajat nykyisin hylänneet. Ylivoimaisesti paras ratkaisu on tietenkin magneetilla kiinnittyvät pehmusteet, etenkin jos magneetti on irroitettava ja siihen voi liittää muiden valmistajien pehmuisteita. Moista ratkaisua en ole valitettavasti nähnyt muissa kuin Verumeissa. Aivan uskomattoman hyvä systeemi. Jos joku on tilaamas Sash kuulokkeet ja vaihtoehtoiset pehmusteet kiinnostaa, kannattaa kysyä saisiko mukaan parin noita kiinnitysrenkaita. Minulle ainakin antoi setin ilmaiseksi ihan mukisematta.

IMG_20200119_221235.jpg

Mukana toimitettava kaapeli oli minulla seka Deux:ssa että Tres:ssä aika perus laatuinen, tuommoinen kudottua kangasta vai miksipä tuota sanoisi. Ihmeempiä eristyksiä tuossa ei taida olla, että jos kovin kaapeleihin haluaa panostaa niin tuossa voisi olla parannuksen paikka. Tres:ssä minulla on 6.3mm liittimellä oleva johto, liitin vaikuttaisi olevan samanlainen kuin Beyerdynamic T1:ssä ja värikin on aika päheä :)

IMG_20200119_221605.jpg

Hieman pienenä yhteenvetona totaisin, että sekä Sash:lla että Verumilla on parantamista noissa kuulokkeiden fyysisissä ominaisuuksissa. Tres on tietysti ulkonäöltään parhaillaan aivan upea, mutta ei niinkään käytettynä. Verum ei ehkä oikein kumpaakaan, pois lukien tuo pehmusteiden kiinnitys joka kyllä nolaa kaikki muut aika tehokkaasti. Pien valmistajiin kuten ZMF tai Mr.Speakers on vielä matkaa, nuo tosin ovat jo paljon vanhempia (ja kalliimpia) alallaan. Ehkä osuvampi vertaus olisi Slovenialainen Ollo Audio. Kyseessä on vain parin vuoden ikäinen pulju mutta jo alusta pitäen kuulokkeiden viimeistely ja toimivuus oli suoraan kuin olisivat tulleet isommastakin tehtaasta. Tuommoinen kotikutoisuus negatiivisessä mielessä puuttui täysin. Ovat myös halvempia kuin Sash:n ja Verumin kuulokkeet joten sekään ei eroa selitä.

IMG_20200119_222103.jpg

Kustomoitavuus on oleellinen osa Sash kuulokkeita. Kustomoitavien osien valikoima on kasvanut nopeasti mutta valitettavasti uskon, että mikäli kysyntä lisääntyy tulevat vaihtoehdotkin vähenemään. Veikkaisin ainakin, että kun yksi kaveri kasaa kuulokkeita niin jos meinasi niitä millään aikataululla saada toimitettua niin homman pitää toimia aika yksinkertaisilla rutiineilla. Ehkä ja toivottavasti olen väärässä. Aiemmin puuvaihtoehtoja oli kaksi tammi ja olisko ollut pähkinä. Nykyisin ilmeisesti ainoastaan tammi. Kuulokkeet tulevat vakiona myös suljettuna ja siinä taitaa olla kolme erilaista vaihtoehtoa kupin koon suhteen. Head-fi:ssa näkyi joku tilanneen myös jonkinlaisen välikappaleen jolla koko sai entisestään kasvatettua. Voi olla ihan toimivan kuuloinen systeemi, mutta olihan se aika naurettavan näköinen vimpain. Suljettujen kuppien lisäksi extrana on mahdollista hankkia semi-avoimet kupit jotka lainaa aika vahvasti ZMF:n designia. Tuo reikien määrä on itse päätettävissa.

IMG_20200119_222832.jpg

Mulla oli Deux:n tuo päärakenne tehtynä muovista ja päällystettynä nahalla. Uskoisin että myös Tres on mahdollista saada tuolla designilla. Kuten mainitsin siinä oli puukupit lakattu ja hiottu sileäksi kun taas tämä mun Tres on karheampi ja luonnollisempi viimeistelyltään. Värivaihtoehtoja on jokunen, on tuo "musta", väritön, tuo ihme paremman termin puutteessa "Audeze LCD-XC:n punainen" ja "wenge" mikä mulla on näissä nyt. Tämän pitäisi olla hieman purppura mutta täytyy kyllä saada aika oikeaan valoon että violetti sävy erottuu, yleensä näyttävät ruskeilta.

Tässä vielä se punainen Deux. Vähän sävykkäämpiä kuvia sai heinäkuussa kun valoa tuli muualtakin kun loisteputkesta.

IMG_20190725_140902.jpg

Ainiin, kouhkasin vaan tuosta rakenteesta ja käyttömukavuutta en muistanut mainita. Pehmusteet ovat tosiaan hieman jäykät joten semmoista Audezemaista "pää tyynyssä" fiilistä ei pääse syntymään. Toisaalta puristus on aika sopiva tuon mukautuvan muovirakenteen takia joten eivät nämä pahat ole. Pantaa on helpompi säätää kuin vaikkapa juuri Verumissa ja sopivan "fitin" löytäminen on helpompaa. Mulla oli alkuun ongelmana että kupit tuppaavat kallistumaan eteenpäin ja sitten aiheuttavat painetta ohimoille. Vasta tänään hoksasin ilmeisen,tuolla lukitusruuvilla saa kiinni myös tuota sivuttais liikettä eikä vain ylös/alas suuntaa. Nyt ei kyllä ole mitään ongelmaa puristuksien tai painon epätasaisen jakautumisen suhteen. Eihän tämmöinen design koskaan pärjää kunnon itsestään säätyvälle pannalle, pehmeät memoryfoam padit olis toki kivat ja painoakin tietysti on. Eli ottaen huomioon että nämä ovat isot planarit niin ihan ok suoritus jota kuitenkin pystyisi suhteellisen helposti parantamaan.

Tämä homma kun venyi näin pitkäksi niin palataan sitten seuraavassa osassa noihin mittauksiin ja siihen miten avoin, semi-avoin ja suljettu tres eroaa toisistaan.
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
1 465
Hyvää kirjoittelua!
Tähän väliin voisin heittää ajatuksen. Saisikohan noihin modattua Audezen pääpannan? Metallitangot hahloilla eivät ole selvästikään täysin vastaavat, mutta saako tangot irti, jolloin tilalle voisi kiinnittää Audezen tangot?

Toki jos kuppikoko suurin piirtein mätsää, niin sittenhän nuo kaaretkin voisi samalla vaihtaa.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
1 022
Noin painavat luurit ilman comfort-strappia kuulostaa kyllä mun mielestä todella huonolta idealta. LCD-2C oli jo ihan siinä rajoilla että voiko niitä käyttää yhtään pidempään. Siinä on yksi syy miksi HEXv2 oli niin piristävä kokemus, ne oli ihan älyttömän mukavat päässä. Nyt kun mietin asiaa, niin ne ja AKG K712 on aika pitkälti parhaat kokeilemani luurit mukavuudeltaan.
 
Liittynyt
10.10.2018
Viestejä
533
@Sword Of Damocles tuo stoppari vaikuttaisi siltä, että tuo purkautuisi tuosta avaamalla. Juuri nyt en voi testata. Tuo tappi taitaa kuitenkin olla paksumpi kuin Audezessa joten pannassa joutuis varmaan reikää suurentamaan.
IMG_20200119_234338.jpg

@unholy_walrus olen aika samoilla linjoilla. Kyllä tres mukavuudeltaan hakkaa esim just vanhan LCD3:n mutta ei tuo comfort-strappi huono olisi.

Paljon toki riippuu käyttäjästä. Oon tottunut töissä käyttämään kypärää ja kuulosuojaimia niin ei oikein mitkään kuulokkeet tunnu pahalta. Siinä mielessä minun ei ehkä pitäisi noihin käyttömukavuus asioihin sanoa mitään :D
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
1 465
@Sword Of Damocles tuo stoppari vaikuttaisi siltä, että tuo purkautuisi tuosta avaamalla. Juuri nyt en voi testata. Tuo tappi taitaa kuitenkin olla paksumpi kuin Audezessa joten pannassa joutuis varmaan reikää suurentamaan.
Käsityönähän nuo on kasattu, joten eiköhän ne tarvittaessa saisi purettua kokonaankin. Lähinnä tuli vaan mieleen, että Audeze myy erikseen tuota uusinta pääpantamalliaan ja hahloilla olevia tankoja. Jos nuo tangot saisi vaihdettua kuppien kaariin, voisi tuo onnistuakin. Hintaahan tuolle silti tulisi ja ajaahan tuo Sashien oma pääpantakin asiansa tarpeeksi hyvin.

LCD Spring Steel Suspension Headband
Extended Yoke Rods

Wink wink, ostakaas multa Ether CX:t. :)
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
1 022
Tämä hintaluokka tarvitsi tän tyyppisiä isoja planaareita, eli mun mielestä kaikki Sashit ja Verumit yms on tosi tervetullut ilmiö. En tosin tiedä uskaltaisinko ostaa kuulokkeita vaan joltain kaverilta Ukrainassa. Ei sillä etten luottaisi siihen, että saan luurit, mutta entä sitten kun luurit hajoaa eikä puljua ole enää olemassa? Siinä täytyy ottaa tietoinen riski, mutta onneksi ei liikuta vaikka Audezen hinnoissa.

Haen itse enemmän huoliteltua viimeistelyä tän hintaluokan kuulokkeista, mutta ymmärrän hyvin myös miksi nuo käsityönä tehdyt luurit kiinnostaa. Esimerkiksi Audeze-tyyppisellä pannalla varustettuna noista voisi tulla tosi mielenkiintoinen ja hieno vaihtoehto kunhan kaverille kertyy lisää kokemusta ja oppia kuulokkeiden rakentamisesta - jos hintaluokka pysyy alle 500 eurossa ja pulju pysyy pinnalla.

Hifimanilta tuli ilmoitus, että uusi Edition Xv2 ja ylimääräiset ultra-padit lähtee huomenna liikkeelle Ranskasta. Jos on tarvetta noille padeille niin kysykää pois, laitan ne todennäköisesti myyntiin. Ilmeisesti samat HEX v2 padit menee lisäksi ainakin Anandaan, HEK:iin ja Aryaan (HEXX suhteen en ole varma, mutta kyllä kai).
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
724
Tämä hintaluokka tarvitsi tän tyyppisiä isoja planaareita, eli mun mielestä kaikki Sashit ja Verumit yms on tosi tervetullut ilmiö. En tosin tiedä uskaltaisinko ostaa kuulokkeita vaan joltain kaverilta Ukrainassa. Ei sillä etten luottaisi siihen, että saan luurit, mutta entä sitten kun luurit hajoaa eikä puljua ole enää olemassa? Siinä täytyy ottaa tietoinen riski, mutta onneksi ei liikuta vaikka Audezen hinnoissa.
Tämä on tosiaan hyvä tiedostaa. Minäkin nuo Verumit silloin joskus kickstarttasin ja omissa ei siis ole mitään valittamista ollut. Mutta siellä tulee vieläkin kommentteja kuinka luurit ovat korjausreissussa yli puoli vuotta ja yhteydenpito on täysin olematonta. Ne siis käsittääkseni tulee korjattuna takaisin, mutta hävyttömän pitkällä viiveellä.

Kerkesin minäkin tästä onnettomasta yhteydenpidosta nauttimaan kun tilasin ne paremmat pehmusteet. Tilaus sisään, maksunvälittäjän ilmoitus onnistuneesta maksusta ja sitten ei mitään pariin kuukauteen kunnes tuli postilta lappu että tule hakemaan.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
533
Alkaa loppumaan kohta huumori näitten huoltohommien kanssa. Kirjottelin tännekkin kun k872 kuulokkeissa kuulosti jotain olevan irti toisella puolella. Luurit vein huoltoon studiotecille joulukuun 13 päivä. Sain luurit takasin 7 tammikuuta, ja elementit oli laitettu uudestaan paikoilleen. Nyt kuitenkin kuulostaa siltä, että toinen puoli kuuluu jollakin taajuuksilla häiritsevästi kovempaa. En ymmärrä mitä noille on voinut tapahtua.

Soitin tästä heti huoltoon josta käskettiin tekemään uusi huoltopyyntö ja sanoivat selvittävänsä harmanilta jos noi saisi vaihdettua uusiin. Tätä tietoa on nyt odoteltu 2 viikkoa ja nyt ovat tilanneet uudet elementit jotka saapuvat arviolta 2vk kuluttua.

Eikö tässä kohta voisi jo vaatia rahoja takaisin jos ei 2kk sisään saa kuulokkeita kuntoon?
 
Liittynyt
24.01.2017
Viestejä
692
DT 1990 Pro:t ;)

Joo kyllähän noi on aika hypetetyt. mut silti epäilyttää noin halpa hinta. Mahtaako olla lähelläkään tuplasti tai triplasti kalliimpien sarjassa.

Itsellä oli joskus beyerin halvat dt990 Pro:t ja ne ei ollut missään määrin miellyttänyt äänellään.
 
Liittynyt
02.01.2018
Viestejä
606

Jos DT990:t ei ollu yhtään mieleen ni en kyllä lähtis Beyereitä enää kattoon. Jos hinta saa mennä noinki ylös ni siellähän on vaihtoehtoja vaikka muille jakaa. Riippuu vaan millasta ääntä ettii.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 546

Jos tuon hinta luokan kuulokkeita meinaat ja ei noi dt990 ole miellyttänyt niin ehkä kannattaa kokeilla muuta merkkiä. Audezen lcd-2 classiciakin saa jo tuohon rahaan esim. Jos suljettua niin fostex/denon esim....
 
juu no sitä vähän pelkäsinkin. mietin et olihan noissa täysin eri elementti et jos äänikin olisi jotain aivan muuta.

juu lcd-2 oon miettinyt kanssa. olis kiva päästä koekuunteleen, mut nekin epäilyttää kun on sit taas merkin halvimmat kuulokkeet nuo... Denon AH-D5200 kuulokkeita kokeilin ja ihan kelvottomat, mun Plantronics RIG 800HD pelikuulokkeetkin kuulosti paremmalta. hifiman anandat kuulosti hyvältä mut tuntu et niistä puuttu ryhtiä äänestä tai jotain.
 
escalibur

"Random Tech Channel" @ YouTube
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 072
Joo kyllähän noi on aika hypetetyt. mut silti epäilyttää noin halpa hinta. Mahtaako olla lähelläkään tuplasti tai triplasti kalliimpien sarjassa.

Itsellä oli joskus beyerin halvat dt990 Pro:t ja ne ei ollut missään määrin miellyttänyt äänellään.
Jos oikein muistan DT1990 Prossa taitaa olla uudemmat ja paremmat Tesla-elementit, kuin T1 Gen 2:ssa. Hinta on vaarallinen paremmuusmittari.
 
Liittynyt
02.01.2018
Viestejä
606
juu no sitä vähän pelkäsinkin. mietin et olihan noissa täysin eri elementti et jos äänikin olisi jotain aivan muuta.
Ei ne samat luurit ole ku DT990, DT1990 käyttää samoja elementtejä ku T1 ja onhan ne ihan omassa luokassaan verrattuna DT990 teknisesti, mutta ei se ääni kovin erilainen ole, kirkas niinkö kaikki Beyerit.

LCD-2C voin suositella jos haluat isonkuuloset luurit joissa on bassoa ja keskiääntä. Treble sitten taas Beyerin vastakohta, mutta silti tarkka.
 
Liittynyt
24.01.2017
Viestejä
692
Jos oikein muistan DT1990 Prossa taitaa olla uudemmat ja paremmat Tesla-elementit, kuin T1 Gen 2:ssa. Hinta on vaarallinen paremmuusmittari.
Ei ne samat luurit ole ku DT990, DT1990 käyttää samoja elementtejä ku T1 ja onhan ne ihan omassa luokassaan verrattuna DT990 teknisesti, mutta ei se ääni kovin erilainen ole, kirkas niinkö kaikki Beyerit.

LCD-2C voin suositella jos haluat isonkuuloset luurit joissa on bassoa ja keskiääntä. Treble sitten taas Beyerin vastakohta, mutta silti tarkka.
juu pitää varmaan noille dt 1990 pro kuulokkeille antaa viel mahdollisuus jos jostain liikkeestä saisin ne käsiin kuunneltavaksi. ei ne 990pro:t nyt muistaakseni liian kirkkaat ollu tai niinkään huonon kuuloset. aika hyvin balanssissa mut tylsän hyvät. ei havainnollisen laajaa äänikuvaa taikka tarkkuutta, ne oli vain kuulokkeet josta soi ihan ok musiikki.
 
escalibur

"Random Tech Channel" @ YouTube
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 072
juu pitää varmaan noille dt 1990 pro kuulokkeille antaa viel mahdollisuus jos jostain liikkeestä saisin ne käsiin kuunneltavaksi. ei ne 990pro:t nyt muistaakseni liian kirkkaat ollu tai niinkään huonon kuuloset. aika hyvin balanssissa mut tylsän hyvät. ei havainnollisen laajaa äänikuvaa taikka tarkkuutta, ne oli vain kuulokkeet josta soi ihan ok musiikki.
DT1990 Prot lienee yhdet tarkkimmista kuulokkeista mitä on. Siksi niitä käytetäänkin musiikin miksaamiseen. Kyseessä siis ovat ammattitasoiset kuulokkeet, niiden halvahkosta hinnasta huolimatta.

Koekuuntelun kannattaa suorittaa molemmilla mukana tulevilla padeilla.
 
Liittynyt
02.01.2018
Viestejä
606
juu pitää varmaan noille dt 1990 pro kuulokkeille antaa viel mahdollisuus jos jostain liikkeestä saisin ne käsiin kuunneltavaksi. ei ne 990pro:t nyt muistaakseni liian kirkkaat ollu tai niinkään huonon kuuloset. aika hyvin balanssissa mut tylsän hyvät. ei havainnollisen laajaa äänikuvaa taikka tarkkuutta, ne oli vain kuulokkeet josta soi ihan ok musiikki.
No siinä tapauksessa DT1990 voi olla oikein hyvä valinta, meinaan tarkkuutta noissa piisaa vaikka muille jakaa. Tekevät luureista tosi mukavat jos tykkää oikeasti analysoida musiikkia. Mutta omassa käytössä kävivät liiankin analyyttisiksi vuoden jälkeen ja lähtivät vaihtoon. Äänikuva on myös parempi ku DT990:ssa, muttei hurjasti.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
1 022
@Ollilol90 Ihan sama mihin päädyt - pyri kokeilemaan mahdollisimman monta vaihtoehtoa ennen ostopäätöstä. Kuulokejutut on niin yksilöllisiä. Kahdet kuulokkeet voi olla täysin erilaiset, mutta kumpikaan ei välttämättä ole parempi.

Esimerkiksi Sundarat on hintaansa nähden mahtavat planaarit, tosi herkkäsointiset ja tarkat, mutta toisten mielestä ne on ääneltään liian ohuet. Sundara, Ananda, HEXv2, DT1990, T1gen2, T5Pgen2, LCD-2(F), LCD-2C, LCD-X, LCD-3, 177x GO, TR-X00, Elear - veikkaan että tuosta listasta löytyy yksi joka miellyttää. Kaikkia saa alle tonnilla, kaikki on todella hyviä. LCD-2(F), LCD-3 ja LCD-X pitäisi löytää käytettynä jos budjetti ei taivu yli tonniin, mutta niitä löytyy helposti ebayn kautta. Focal Clear voi myös löytyä 750-900€ hintaan käytettynä. Muita esimerkkejä löytyy myös varmasti läjäpäin, mutta nuo olen itse kuullut ja todennut erilaisiksi mutta hyviksi. Sitten löytyy vielä vaikka Dropista kehuttu Aeon X, ja ebayn kautta Elex.

Minkälaista ääntä etsit? Mikä on budjetin raja?

Omat HEXv2:t eivät vieläkään lähteneet tännepäin. Hifimanilla on Ranskassa vain yksi kaveri, eikä se tahdo vastata niiden viesteihin. Kypsyttää jo jonkin verran.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
1 022
Ei anna editoida aikaisempaa viestiä, niin laitetaan tähän.

Listasta unohtui Hifimanin/Dropin HE4XX ja Sennheiserin tarjoomukset; Drop HD58x & HD6xx, ja sitten HD660s & HD600. 660s ja 58x saa Senkuista erityisesti suosittelut. HD58x ja HE4XX on hintaansa nähden hurjan hyviä.

Kannattaa myös pitää mielessä äänen/oman maun jälkeen tärkein asia, eli mukavuus, ja siihen myös liittyen laatu.

Sundaran ja Anandan kanssa ei ole ollut enää Hifimanin menneitä suunnittelu- ja QC-ongelmia, muoviset sangat katkeilee yms. Uusi pantasysteemi toi kuitenkin mukanaan uuden ongelman - kupit eivät käänny sivusuunnassa. Tämä aiheuttaa joillekin ongelmia padien sopivuuden kanssa. Itselläni ei Sundaran kanssa ollut ongelmaa, Anandan kanssa kyllä. HEXv2:n kanssa ei ole tätä ongelmaa, se käyttää vanhan mallista pantaa jossa muovi on korvattu metallilla, mikä on oma suosikki. Omaan päähän HEXv2:t on mukavimmat kokeilemani kuulokkeet.

Tesla-Beyerit eli DT1990, T1 gen2 ja T5P gen2 on tosi laadukkaan tuntuisia. 1990 on oma suosikki - tosi komea, siisti ja laadukkaan oloinen paketti. Mukavuus on luokkaa hyvä noilla kaikilla. Bonusta saa siitä, että varaosia löytyy helposti.

Audezet painaa sitten kuin synti ja on mun mielestä aika epämukavia vanhan mallisella pannalla. Uusi panta comfort-strapin kanssa parantaa mukavuutta, mutta se strappi venyy helposti niin, että pää alkaa osua metalliin. Tämä on korjattavissa itse - uudet reiät strappiin ja takaisin kiinni. Yksi tapa hidastaa venymistä on hankkia teline, johon luurit saa roikkumaan pelkän metallipannan varassa.

Focalit on komeita ja mukavuus on mun päässä hyvä. Ne tuntuu jämeriltä ja todella laadukkailta. Senkut on mun makuun yleensä aavistuksen liian muovisia, mutta toisaalta työn laatu on aivan priimaa eikä ne nyt käsiin hajoa. Mukavuutta pidetään yleensä hyvänä, mutta itsellä tuli lasien kanssa aika isoja mukavuusongelmia. 58-600 sarjan Senkkuihin saa myös varaosia aika hyvin.

Siinä on nyt jotain lisätietoa. Mun mielestä yli 300€ hintaluokassa kuulokkeiden pitäisi olla mukavat, laadukkaasti rakennettu ja kestävät. Varsinkaan 500-1000€ kuulokkeiden ei pitäisi olla mitään narisevia muovirimpuloita. Siinä on yksi syy lisää pyrkiä kokeilemaan kuulokkeita ennakkoon.
 
Se on s e tonni mitä voisin laittaa kiinni luureihin. Tänään kävin kuuntelee läjän eri kuulokkeita joista ehdottomasti focal clear ja elear osoittautui parhaimmiksi, niissä en Metallican levyllä, mikä oli ainut vaihtoehto kuunnella erottanut suuria eroja muuta kuin hinnassa. Varmaan soi edm musiikilla tyyliin deadmau5 sun muut ihan hyvin myös minkälaista pääosin kuuntelen. Hämmästyttävää että bassot oli paljon paremmat kuin elegiassa vaikka elegia on suljettu malli.

Lcd2 classic oli ihan liian tumma soundiltaan jotenkin niin epäluonnollisen kuuloinen.

Beyer 1990 prota ei sielläkään ollu eikä päässy demoamaan. Ainoastaan Dt 880 josta ainakin oletukseni kävi toteen, kuulosti ihan hyvältä mut ääni oli todella kapea ja tuntu et äänet kuului kuin verhon takaa.
 
Liittynyt
24.01.2017
Viestejä
692
Onko kukaan koetestannut beyerdynamic 1990 pro ja focal elear malleja keskenään? Onko kuulokkeet ihan eri planeetoilla.
 
Liittynyt
02.01.2018
Viestejä
606
Onko kukaan koetestannut beyerdynamic 1990 pro ja focal elear malleja keskenään? Onko kuulokkeet ihan eri planeetoilla.
DT880:t ja DT1990:t omistaneena en kyllä huomannu mitään verhoa kummassakaan, toisin ku Sennheisereitten 600-sarjassa. Nyt heräs mielenkiinto Focaliin, jos se on ihan erilainen ku Beyer..
 
jos

Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
559
Se on s e tonni mitä voisin laittaa kiinni luureihin. Tänään kävin kuuntelee läjän eri kuulokkeita joista ehdottomasti focal clear ja elear osoittautui parhaimmiksi, niissä en Metallican levyllä, mikä oli ainut vaihtoehto kuunnella erottanut suuria eroja muuta kuin hinnassa. Varmaan soi edm musiikilla tyyliin deadmau5 sun muut ihan hyvin myös minkälaista pääosin kuuntelen. Hämmästyttävää että bassot oli paljon paremmat kuin elegiassa vaikka elegia on suljettu malli.
Elearissa on tosiaan se dippi siellä keskialueen yläpuoliskolla. Eli jos et kuuntele musiikkia, jossa on esim. naisvokaaleja, viuluja, pianoa/syntikkaa, niin voit Elearillakin pärjätä ihan hyvin. Toisaalta se dippi voi jäädä jälkikäteen harmittamaan, jos haluaa laajentaa musiikkikirjastoaan. Jonkin verran EQ:lla pystyy säätämään.
 
Liittynyt
24.01.2017
Viestejä
692
DT880:t ja DT1990:t omistaneena en kyllä huomannu mitään verhoa kummassakaan, toisin ku Sennheisereitten 600-sarjassa. Nyt heräs mielenkiinto Focaliin, jos se on ihan erilainen ku Beyer..
Juu no ne 880 kuulokkeet kerkes oleen sen 10sekunttia päässä kun totesin heti et "juu ei todellakaan" kyl niissä joku verho tuntu olevan, niin paljon kirkkaammin/selvemmin eleriat vaan soi plus se et beyereissä olis leikattu 20 prossaa äänialueesta ylimmistä ja alimmasta äänistä, ainakin vaimennettu.
Elearissa on tosiaan se dippi siellä keskialueen yläpuoliskolla. Eli jos et kuuntele musiikkia, jossa on esim. naisvokaaleja, viuluja, pianoa/syntikkaa, niin voit Elearillakin pärjätä ihan hyvin. Toisaalta se dippi voi jäädä jälkikäteen harmittamaan, jos haluaa laajentaa musiikkikirjastoaan. Jonkin verran EQ:lla pystyy säätämään.
Juu tää dippi oli jokseenkin tiedossa, onhan tota syntikkaa, naisvokalistia ja viuluja paljon elektronisessa ja synthwave musiikissa mut jos huomenna käyn noi tilaan liikkeessä no voin vielä kokeilla vähän laajemmalla musiikkivalikoimalla noita kun tuon oman äänilähteen mukana et saa tidalista testattua. Musiikkimaku on laidasta laitaan paitsi mikään pop tai poprock ei uppoa.
 
Liittynyt
02.01.2018
Viestejä
606
Mitkä luurit sulla oli tällä hetkellä käytössä, mihin oot tottunu? Tosiaan tuo on vähän ikävää testata luureja liikkeessä ku ei aivot kerkeä tottua yhtään, taitaa mennä suurimmaksi osaksi tottumusksen mukaan. Monissa hifiliikkeissä on mahollisuus ottaa luurit lainaan viikoksi-kaheksi ennen ostoa, että saa koittaa rauhassa.
 
Tällä hetkellä ei oo mitään kunnollisia kuulokkeita kun keskittynyt kaiutinkuunteluun. Tällä hetkellä löytyy tietokoneesta

https://www.google.com/amp/s/www.gamereactor.fi/amp/laitteet/495743/Plantronics+RIG+800HD

Plantronics RIG 800LX Wireless Review

Ja näiden lisäksi monille tutut mdr-1000x. Vaikka nämä on halpoja perus kuulokkeita aika nimellisesti lähelläkään "hifiä" niin olen näiden äänestä pitänyt paljon. Jokseenkin taitaa noi elearit ja clearit olla testaamistani kuulokkeista sattumoisin juuri lähimpänä noiden ääntä joihin olen tottunut.

Noista kahdesta omistamastani pidän parempiäänisenä noita pelikuulokkeita.
 
escalibur

"Random Tech Channel" @ YouTube
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 072
Eikö DT1990 Prota ollut esim. Verkkokauppa.comissa testattavissa?
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 308
Viestejä
4 156 943
Jäsenet
70 407
Uusin jäsen
Eppupelaa

Hinta.fi

Ylös Bottom