Laadukkaat kuulokkeet?

Pistimpähän tuon Multibracketsin tilaukseen niin saa K712 Prolle säilytyspaikan työpöydälle. Osaako joku sanoa löytyisikö mistään kohtuuhinnalla telineitä joihin mahtuisi useampia kuulokkeita?
 
Viimeksi muokattu:
Alkaa 4 vuotta palvelleen sennheiser rs-180 kuulokkeista välillä pätkiä ääni ja joutuu irrottelemaan noita akkuja/pattereita että saa toiminaa. Olisiko suositella vastaavia langattomia kuulokkeita hyvällä äänenlaadulla? Toki mahdollisimman lyhyt viive olisi eduksi kun tulee myös pelattua näillä.
 
König & Meyer telineet on todella laadukkaita ja jykeviä, metallista rakennettuja. Suosittelen. Hintaansa nähden aivan upeita.

Ilmeisesti Hifiman on lähettänyt luurit halvinta mahdollista palvelua käyttäen. Kyselin arviota toimitusajasta, niin hyvällä tuurilla paketti on täällä maanantaina viikon kuluttua. Paskalla tuurilla puhutaan sitten useasta viikosta. Loistavaa. En ymmärrä miksi meikäläisen piti sitten maksaa siitä, että mun kappale ehti perille nopeasti.
 
Pientä virittelyä. Pienien alkuvaikeuksien jälkeen onnistui neljän johdon niputtaminen. Muutamat vittusaatanat pääsi kunnes idea valkeni. Katotaan mihin tämä päätyy..
20200127_223808.jpg
 
Äh, tuli tilattua toi Silverstone sen jälkeen kun katsoin tämän Linuksen videon:



On se tyylikäs, ja tuo hopeinen väritys sopii noihin HD800 luureihin ihan täydellisesti. :tup:

Tilaakin sitten riittää jos tekee joskus side-graden :D
 
Viimeksi muokattu:
Focal Elearit soi kyllä todella nätisti :tup: sonarworksin pienet equt viel käyttöön niin avot.
 
Hakusessa BT-kuulokkeet (ei nappeja, mielellään over ear) ja hieman ruvennu kiinnostamaan Valcon luurit. Onko tekkiläisillä mitään näkemyksiä noiden äänenlaadusta ja kestävyydestä?
Koneella ollessa luukuttelen O2:n DACin ja vahvarin kautta DT990 Prota, mutta reissuja varten olis ihan kiva saada luuriin (menivät perkeleet 1+:llakin poistamaan kuulokeliittimen) ja tablettiin kuulokkeet ja vastamelu tuossa olisi myös varsin näppärä bonus.
 
Hakusessa BT-kuulokkeet (ei nappeja, mielellään over ear) ja hieman ruvennu kiinnostamaan Valcon luurit. Onko tekkiläisillä mitään näkemyksiä noiden äänenlaadusta ja kestävyydestä?
Koneella ollessa luukuttelen O2:n DACin ja vahvarin kautta DT990 Prota, mutta reissuja varten olis ihan kiva saada luuriin (menivät perkeleet 1+:llakin poistamaan kuulokeliittimen) ja tablettiin kuulokkeet ja vastamelu tuossa olisi myös varsin näppärä bonus.

Omakohtaisia kokemuksia ei ole mutta @Merkath niputti tuossa jokin aika sitten melko hyvin kyseisen puljun businesslogiikan Laadukkaat kuulokkeet?
 
Vähän erilainen kysymys kuulokkeista. Ostaisitteko käytettynä?
Onko hygieeniatuote korvatyynyineen. Olisi tietty optimi jos pystyisi tyynyt vaihtamaan. Nyt kyse isoista tyynyllisistä, ei mitään on ear / in ear nappivirityksiä tietenkään, tai itse asiassa niissä just yleensä kyllä olisi vaihtopäät, mutta isoista bluetooth -kuulokkeista nyt kyse.
 
Viimeksi muokattu:
Itse en ymmärrä tuota käytettyjen kuulokkeiden välttelyä yhtään, sain kerran yhdet kuulokkeet ilmaiseksi, putsasin ne käsidesillä ja ei muuta kuin käyttöön. Nappikuulokkeet on eri asia, mutta korvan päälle tulevat, niin miksipäs ei. Kunhan ne desinfioi ennen käyttöä.
 
Vähän erilainen kysymys kuulokkeista. Ostaisitteko käytettynä?
Onko hygieeniatuote korvatyynyineen. Olisi tietty optimi jos pystyisi tyynyt vaihtamaan. Nyt kyse isoista tyynyllisistä, ei mitään on ear / in ear nappivirityksiä tietenkään, tai itse asiassa niissä just yleensä kyllä olisi vaihtopäät, mutta isoista bluetooth -kuulokkeista nyt kyse.

Ostaisin, ja parit luurit olen myynytkin kun tullut settiä päiviteltyä. Kankaisista pehmusteista lähtee edellisen käyttäjän korvakarvat sun muut näppärästi sellaisella vaatteiden putsaukseen tarkoitetulla teippihommalla.

Nappikuulokkeissakin voisi harkita kun niihin kuitenkin laittaa omalle korvalle sopivat tipsit.
 
Joo ei käytetyissä mitään vikaa ole, napeissakaan. Ne saa kuitenkin putsattua aina, jos nyt edes sitäkään tarvitsee tehdä.
 
Niitä kuulokkeita kannattaa kyllä muutenkin putsata kuin osto- tai myyntitilanteessa. :)
 
Vähän erilainen kysymys kuulokkeista. Ostaisitteko käytettynä?
Onko hygieeniatuote korvatyynyineen. Olisi tietty optimi jos pystyisi tyynyt vaihtamaan. Nyt kyse isoista tyynyllisistä, ei mitään on ear / in ear nappivirityksiä tietenkään, tai itse asiassa niissä just yleensä kyllä olisi vaihtopäät, mutta isoista bluetooth -kuulokkeista nyt kyse.

Olen ostanut valehtelematta noin kahdet sadat kuulokkeet käytettynä. Vain pari kertaa on tullut vastaan ikäviä yllätyksiä. Yksissä ultrasoneissa oli sen verran entisen omistajan terveisiä, että pistin suosiolla padit vaihtoon. Yhdet Sennheiser HD800 kuulokkeet haisivat niin käsittämättömän vahvasti hielle, että ei auttanut edes etikka kylvyt. Ite olisin sen hajun kanssa voinut elääkkin nippa nappa, mutta kun myin kuulokkeet pois niin vaihdoin pehmusteet. Vain yhden kerran olen itse saanut negatiivista palautetta myymistäni kuulokkeista, joita olen myynyt noin kolmet sadat. Haisivat kuulemma tupakalle, mikä varmasti pitikin paikkansa. Olivat olleet lainassa kaverilla joka tykkää sisätiloissa poltella enkä tullut ennen kauppoja niitä haistelleeksi. Yleensä kun myyn kuulokkeet pyyhin pehmusteet vain kostealla pyyhkeellä mutta jos ovat käytetymmät velour tyyliset niin sitten pesen käsin jollain pesuaineella ja kylvetän etikassa 24h. Tietysti riippuu vähän kuulokkeiden hinnastakin. Jos kympillä myydään rämät niin en kymppiä käytä niitten pesemiseenkään.

Lisäksi on mainittava, että kyllä melkein kaikki high end kuulokemeininki pyörii käyettyjen ympärillä. Hyvin harvalla on varaa pamautella ostaa tuhansien eurojen kuulokkeita. Hyvin pitkälti samat yksilöt kiertävät käyttäjältä toiselle.
IMG_20190821_150542.jpg

Siinä on ovh:lla melkein 10 000 eurolla kuulokkeita. Ei meikäläisen tuloilla semmoisiin investoida mutta käytettynä kun järki päässä hankkii niin hetkittäin kasaan saa aika järeitäkin settejä. Nyt ei noista talossa tosin ole enää kuin fostexit(myynnissä) ja JVC. Semmoseksi on elo menny että se on joko kuulokekokoelma tai 10 vuotta vanha Skoda Octavia.



Asiasta viidenteen, voi kiinnostaa ainakin @L0nkero . Sash Tres kehitti melko vahvan sivuäänen toiseen elementtiin. Ilmeisesti meinaa kirjaimellisesti revetä liitoksistaan. Tyyppi sanoi, että no problem pistä kuulokkeet takaisin mutta kun mainitsin että suomen postitaksat on semmoiset että luurit ukrainaan maksaisi noin 60€ niin päädyttiin miettimään muita ratkaisuja. Lopputulema on se, että Sasha lähettää kokonaan uudet kupit mulle. Siis koko puuhässäkkä drivereineen ja minun vastuulle jää ruuvata se sankoihin kiinni. Mulle maksaa 0 euroa. Kun mietin asiakaspalvelua niin ensmäinenen sana mikä tulee mieleen ei ole Ukraina, mutta nyt kyllä ei voi valittaa. Tietysti valittaa voi siitä, että kuulokkeet kesti kokonaiset kaksi viikkoa, mutta tuntuu olevan melko lailla normaalia *cough couch* Audeze, Hifiman.
 
Viimeksi muokattu:
10 000 taalan (euron) kysymys, mikä niistä oli paras?
Eiköhän se ole aika lailla makuasia. ;)

HEXit on mahdollisesti jo huomenna tulossa lähipostiin noudettavaksi, mutta katsotaan nyt onko näin, ja mitkä luurit siellä sitten lopulta on. Kovasti lupasivat kotiinkuljetusta, mutta posti on asiasta kyllä eri mieltä. Toivotaan parasta.
 
Mä täällä testailen vasta noin "sadan euron" Sennheisereita. Mulle ihan uusi alue tämä, heittäkää lyhyet kommentit mihin osuu laadultaan nämä langattomat Sennheiserit HDR-160? Älkää tuomitko kovin pahasti,heh.

Ja kuinka suuria laatueroja on tässä hintaluokassa langattomissa.

Sen verran ikää kertynyt että muistan kasarilta kun broidi sijoitti "isot rahat" Sennheisereihin, oli silloin SE merkki kuulokkeissa kun hi-fiä harrasti, oli himassa Marantzia, Thorenseniä jne.
 
Tosi pitkään kesti mullakin nämä ZMF:n Atticukset. Nyt on oikeanpuoleinen driveri vikaantunut. Tietyt taajuudet särkee ääntä ja kuuluu metallisena kaikuna taustalla. Näköjään ei piuhalla tai vahvistimella ole vaikutusta ja kuuluu puhelimenkin kautta. Hiljaisella äänenvoimakkuudella tuota ei edes huomaisi, mutta hiemankin kovemmalla alkaa kuulostaa samalta kuin olisi radio hieman väärällä taajuudella. Täytyypä laittaa nämä Zachille huoltoon jenkkeihin. Hänestä kun ei tiedä, vaikka korjaisi nämä hyvälle tuulelle sattuessaan ilmaiseksi. Postikulut toki joutuu maksamaan, mutta minulla taitaa muutenkin olla noihin sopiva vakuutus.
 
Tosi pitkään kesti mullakin nämä ZMF:n Atticukset. Nyt on oikeanpuoleinen driveri vikaantunut. Tietyt taajuudet särkee ääntä ja kuuluu metallisena kaikuna taustalla. Näköjään ei piuhalla tai vahvistimella ole vaikutusta ja kuuluu puhelimenkin kautta. Hiljaisella äänenvoimakkuudella tuota ei edes huomaisi, mutta hiemankin kovemmalla alkaa kuulostaa samalta kuin olisi radio hieman väärällä taajuudella. Täytyypä laittaa nämä Zachille huoltoon jenkkeihin. Hänestä kun ei tiedä, vaikka korjaisi nämä hyvälle tuulelle sattuessaan ilmaiseksi. Postikulut toki joutuu maksamaan, mutta minulla taitaa muutenkin olla noihin sopiva vakuutus.

Aika paljon on saanut lukea (täältä ja muualta), että näissä ns. "boutique" merkeissä on ajurit vikaantunut hyvinkin lyhyessä ajassa. Täytyy toivoa, että Hifiman on jo sen verran laatunsa tasaannuttanut, että omissa Anandoissa ei ongelma ala ilmetä.
 
Mä täällä testailen vasta noin "sadan euron" Sennheisereita. Mulle ihan uusi alue tämä, heittäkää lyhyet kommentit mihin osuu laadultaan nämä langattomat Sennheiserit HDR-160? Älkää tuomitko kovin pahasti,heh.

Ja kuinka suuria laatueroja on tässä hintaluokassa langattomissa.

Sen verran ikää kertynyt että muistan kasarilta kun broidi sijoitti "isot rahat" Sennheisereihin, oli silloin SE merkki kuulokkeissa kun hi-fiä harrasti, oli himassa Marantzia, Thorenseniä jne.

Onko sulla siis jo se RS-160 systeemi? Kun mun mielestä nuo Senkun HDR-luurit on lisäkuulokkeita valmiiseen settiin (RS-160, RS-175 jne) eikä toimi itsekseen.

Mitä langattomiin, ei-vastamelukuulokkeisiin tulee niin oma kokemus on rajallinen, varsinkin 100€ luokassa. Senkun RS-sarjan yläpään luurit oli nopeiden kokeilujen perusteella luokkaa meh, ihan ok. 160 en ole kuullut. Iso heikkous on se riippuvaisuus siitä keskusyksiköstä/lähettimestä. Samalla rahalla saisi tottakai paljon parempaakin ääntä jos tinkii langattomuudesta. Audio Technican DSR7BT ja DSR9BT on tosi hyviä langattomia bt-luureja, istuvuus voi olla ongelma. Noita näkyy nykyään tosi hyvissäkin tarjouksissa. Siitä seuraava tason bt-luurit on sitten Beyerdynamic Amiron wireless, mitkä on jo tosi kovat, millä mittarilla vain. Sen jälkeen ylivoimaisena kuninkaana on sitten Hifimanin Ananda-BT, mutta hintaakin on se tonni.

Mitä vastamelukuulokkeisiin tulee, niin Senkun momentum 2:t kuulosti ihan hyvältå mutta anc oli buginen paska. Käytettynä hankitut Sonyn WH-1000XM2:t on nyt ollut matkakäytössä päivittäin yli vuoden eikä ole valittamista. Ääni on tän luokan kuulokkeista paras ja anc on virheetön. DSR7BT hakkaa nämä äänen suhteen, mutta niistä puuttuu anc ja Sonyt vie mukavuudessa kuusnolla.

Chi-fi ketjusta voisi löytyä apua. Kiinasta löytyy 100€ luokan bt-kuulokkeita älytön määrä, ja osa vaikuttaa aidosti hyvältä.

Uudet Edition X:t tuli tänään täysin yllättäen kotiovelle. Mukavin yllätys pitkään aikaan. Nyt kun näitä on muutaman tunnin kuunnellut tuon Gustardin H20:n kautta, niin onhan tämä paras yhdistelmä mitä oon ikinä kuullut. En olisi uskonut, mutta kyllä tässä jää LCD-2C kakkoseksi. Tekisi mieli ottaa H20 pois myynnistä, mutta puoliso muistutti vähän realiteeteista. Nautitaan tästä nyt niin kauan kun voidaan.

Eiköhän tässä pärjää yksillä luureilla seuraavan vuoden tai pari kun kuulostavat tältä.
 
Henk. koht olen tyytyväinen siihen että kun sain HD800:t ja asensin niihin SD-modin, pistin myös pisteen kuuloke keräilylle. Tänä kesänä tulee sitten 4v täyteen siitä kun viimeksi hommannut mitään "kunnollisia" luureja.

Muutenkin musamaku painottuu nykyään enemmän 70-80-lukujen vähemmän ideaalisesti masteroituun musiikkiin, niin melkein kuulostaa paremmalta mitä huonommat luurit päässä. :D
 
Pitää vielä malttaa antaa päälle aikaa tottua uuteen ääneen ennen kuin annan lopullisen tuomion. Vaikka tässä menikin RMA:n kanssa 40€ rahtiin ja viikkotolkulla aikaa hukkaan, puhumattakaan aspan sekoilusta, niin tulipahan demokappaleen tilalle täysin uusi pari. Taisi olla viimeinen uusi Edition X V2 mitä Hifimanilta löytyy, ainakin Euroopasta.

Nyt on sitten myös kummatkin orkkispiuhat - molemmat täyttä paskaa. En tiedä mikä älynväläys Hifimanilla on käynyt noiden piuhojen suhteen. Aikaisemmin esimerkiksi HE-400i:n tai HEXv1:n mukana tuli ihan ok kangaspäällysteiset johdot - ei mitään ihmeellistä, mutta ei välttämättä tarvinnut heti tilata uusia (tosin IMO yli tonnin hintaisten luurien mukana pitäisi aina tulla myös balansoitu piuha). Sitten tapahtui jotain, ja kaikkien high-end Hifimanien mukana alkoi tulla paskimmat piuhat mitä on ikinä nähty. Materiaalista tulee elävästi mieleen sairaalan IV-letkut - en ymmärrä kenen idea oli tunkea kuulokepiuhat sen sisään. Se on ruma, tuntuu paskalta, ja jojoilee minne sattuu. En tiedä miten ne kehtaa laittaa niitä jopa HEK:n mukaan, helvetti yli parin tonnin luurit. Sundaran orkkispiuha oli huono, mutta HEXV2:n, Anandan, HEK:n yms piuhat on jo suorastaan törkeän paskat.
 
Henk. koht olen tyytyväinen siihen että kun sain HD800:t ja asensin niihin SD-modin, pistin myös pisteen kuuloke keräilylle. Tänä kesänä tulee sitten 4v täyteen siitä kun viimeksi hommannut mitään "kunnollisia" luureja.

Muutenkin musamaku painottuu nykyään enemmän 70-80-lukujen vähemmän ideaalisesti masteroituun musiikkiin, niin melkein kuulostaa paremmalta mitä huonommat luurit päässä. :D

Käytätkö noita ihan vakiona.pl modi? Välistä on mukava laittaa Sonarworks eq päälle 80% asetuksella (joskus heitän HD650 korville...) laskee tarkkuutta mutta tekee äänestä paksumman ja ei ihan yhtä armotonta:D
 
Käytätkö noita ihan vakiona.pl modi? Välistä on mukava laittaa Sonarworks eq päälle 80% asetuksella (joskus heitän HD650 korville...) laskee tarkkuutta mutta tekee äänestä paksumman ja ei ihan yhtä armotonta:D
Ihan vakiona. Tosin tuo V200 vahvari on ihan hyvä kombo senkuille, kun on niin poikkeuksellisen lämmin transistorivahvariksi. Pehmentää mukavasti treblen terävyyttä musan kuuntelussa.
 
Mistäs kokeneet hifistelijät on yleensä hankkineet balansoidut piuhansa? Joko etsin huonosti tai sitten 80e kolmemetrisestä on peruskauraa. Alkuperäisille Verumeille käy HD700-plugeilla varustetut piuhat parhaiten, joten olen silmäillyt seuraavia:

#Aliexpress € 85,59 14%OFF | Amazing Balanced Upgrade Hifi Audio Headphone Cable Wire For Sennheiser HD700 XLR 4 Pins CANNON PLUG 2.5M Length
https://a.aliexpress.com/_sLqyCB

#Aliexpress € 46,08 | Venture Electronics Basic Black litz HD700 hd7xx 2.5mm 4.4mm balanced headphone cable
https://a.aliexpress.com/_sm96Cr
 
70-80€ on toimituksineen käytännössä halvin hinta mitä löytyy 3 metrin piuhalle. Tulliin noita ilmeisesti menee aika harvoin, kahteen kertaan oon joutunut verot maksamaan piuhoista. Hyvästä custom piuhasta saa maksaa sitten vähän enemmän vielä.

Onko täällä tiedossa onko Beyerin Amiron wireless Copper ääneltään erilainen kuin orkkisversio? Näyttää tosi hyvältä, mutta hintaakin tullut aika reippaasti lisää. Jostain luin, että olisi tullut tuki AAC:lle & aptX LL:lle ja pantaan laitettu alcantaraa. En tiedä onko nuo sitten 200€ arvoiset päivitykset.
 
Onko sulla siis jo se RS-160 systeemi? Kun mun mielestä nuo Senkun HDR-luurit on lisäkuulokkeita valmiiseen settiin (RS-160, RS-175 jne) eikä toimi itsekseen.
.
Kiitti kommenteista. hyvä viesti.

Jep, HDR-160 se taitaa olla, eli lähetin tietty mukana. Käyttää Kleeriä eikä BT:tä. Hyvin toimii, on ollut hiukan tottumista "laadukkaampaan ääneen", mun kaikki aiemmat kuulokkeet ovat olleet liian bassovaltaisia. Nyt todella neutraali basso, eikä tuossa ole edullisimpien bt-kuulokkeiden kohinaa ollenkaan. Hyvä ostos parilla kympillä.
 
Onko ihmisillä kokemuksia noista Sonyn WH-XB900N -kuulokkeiden basson tasosta? Mukavuuden puolesta vaikuttaa parhailta tuohon 150€ ja alle budjettiin näistä Bluetooth + ANC kuulokkeista, mutta en ole vielä livenä löytänyt pareja joissa on virtaa tai edes johtoa josta tulee ääntä.
 
Jos parilla kympillä irtosi tollanen RS-160 setti kuulokkeineen ja lähettimineen, niin oli kyllä tosi hyvä diili. Vaikka tuo ei pärjääkään vähän yli satasen langallisille kuulokkeille, niin kyseessä on kuitenkin ihan pätevä vaihtoehto langattomiksi kotikuulokkeiksi, ja hintaakin uutena jotain 170€ luokkaa. Olisin itsekin ostanut muutaman kympin hintaan. :tup:

@heggu Tuttu osti nuo Sonyt ja palautti, ei tykännyt bassosta. Kuulemma sitä on liikaa ja haukkui löysäksi. Kaveri on tosin tottunut kuuntelemaan TH900 & high-end planaareja, eli kannattaa suhtautua pienellä varauksella noihin haukkuihin.
 
Viimeksi muokattu:
Jos parilla kympillä irtosi tollanen RS-160 setti kuulokkeineen ja lähettimineen, niin oli kyllä tosi hyvä diili. Vaikka tuo ei pärjääkään vähän yli satasen langallisille kuulokkeille, niin kyseessä on kuitenkin ihan pätevä vaihtoehto langattomiksi kotikuulokkeiksi, ja hintaakin uutena jotain 170€ luokkaa. Olisin itsekin ostanut muutaman kympin hintaan. :tup:

@heggu Tuttu osti nuo ja palautti, ei tykännyt bassosta. Kuulemma sitä on liikaa ja haukkui löysäksi. Kaveri on tosin tottunut kuuntelemaan TH900 & high-end planaareja, eli kannattaa suhtautua pienellä varauksella noihin haukkuihin.
On sitten eroa HDR180 luureihin,niissä aika neutraali basso.
 
Jos parilla kympillä irtosi tollanen RS-160 setti kuulokkeineen ja lähettimineen, niin oli kyllä tosi hyvä diili. Vaikka tuo ei pärjääkään vähän yli satasen langallisille kuulokkeille, niin kyseessä on kuitenkin ihan pätevä vaihtoehto langattomiksi kotikuulokkeiksi, ja hintaakin uutena jotain 170€ luokkaa. Olisin itsekin ostanut muutaman kympin hintaan.

Juu, en langallisiin nyt vertaile, niihin kompastuu olkkarissa juoksentelevat lapset ja itsekin joskus sotkeutunut kun ampassut sohvalta pystyyn. Nyt voi huoletta lähteä jääkaapille ja kuselle luurit päässä. :D
 
@heggu Tuttu osti nuo Sonyt ja palautti, ei tykännyt bassosta. Kuulemma sitä on liikaa ja haukkui löysäksi. Kaveri on tosin tottunut kuuntelemaan TH900 & high-end planaareja, eli kannattaa suhtautua pienellä varauksella noihin haukkuihin.

Täytynee yrittää löytää testimalli tai yhtä mukavat BT+ANC kuulokkeet jostain, ikävä kyllä WH-900N mallin Sonyt olivat paljon epämukavammat korvilla, ja kotona tottunut suht mukaviin Beyerdynamicin kuulokkeisiin. Ei oikein saman tasoisia kuulokkeita vaikuta löytyvän tuohon 150 euron budjettiin.
 
Käytätkö noita ihan vakiona.pl modi? Välistä on mukava laittaa Sonarworks eq päälle 80% asetuksella (joskus heitän HD650 korville...) laskee tarkkuutta mutta tekee äänestä paksumman ja ei ihan yhtä armotonta:D
miksi tarkkuus laskisi?
 
Onko täällä kellään noita Sennheiserin HD800S kuullokkeita?
Tarkoituksena olisi ostaa kyseiset luurit.
Mietin vain että kuinka paljon paremmat on esim. Akg K712pro verrattuna joihin olen kovin tykästynyt.
Onko kyseisen 1100€ edestä enemmän vastinetta vs Akg K712Pro?
Toisina kuullokkeina löytyy Philips Fidelio X2HR joista en hirveästi tykkää liian kirkkaan yläpään takia.
 
Onko täällä kellään noita Sennheiserin HD800S kuullokkeita?
Tarkoituksena olisi ostaa kyseiset luurit.
Mietin vain että kuinka paljon paremmat on esim. Akg K712pro verrattuna joihin olen kovin tykästynyt.
Onko kyseisen 1100€ edestä enemmän vastinetta vs Akg K712Pro?
Toisina kuullokkeina löytyy Philips Fidelio X2HR joista en hirveästi tykkää liian kirkkaan yläpään takia.

En ole kuullut, mutta eikös 800s juuri ole erityisen kirkas kuuloke?
 
Onko täällä kellään noita Sennheiserin HD800S kuullokkeita?
Tarkoituksena olisi ostaa kyseiset luurit.
Mietin vain että kuinka paljon paremmat on esim. Akg K712pro verrattuna joihin olen kovin tykästynyt.
Onko kyseisen 1100€ edestä enemmän vastinetta vs Akg K712Pro?
Toisina kuullokkeina löytyy Philips Fidelio X2HR joista en hirveästi tykkää liian kirkkaan yläpään takia.

Itse juuri hetki sitten sain moiset käsiini. Edelliset olivat AKG Q701 joista kyllä pidin kovasti. Se onko näissä vastinetta rahoille on hankalampi kysymys.

Oma polkuni meni niin, että pitkään olin vain tietoinen jostain ihan halvoista ja huonoista kuulokkeista (tai äänentoistosta ylipäätään). Sitten hankin nuo AKG:t ja ero oli massiivinen. Niillä menin monta vuotta, mutta kaipasin muutamiin asioihin parannusta. Erityisesti halusin "nopeutta" ja erottelua, koska kuuntelen paljon musiikkia missä on valtavasti soittimia yhtäaikaa mikä sitten menee hieman puuroksi, jos laitteisto ei ole priimaa.

HD 800 S toi kyllä tähän huomattavaa parannusta. Voisin kuvailla ääntä kokonaisuudessaan hieman "isommaksi" ja soittimilla on ikään kuin omat tilansa joissa ne soivat eivätkä niiden äänet sotkeudu toisiinsa. Soinnissa on sellainen ilmavuus ja vaivattomuus. Basso on ehkä hieman napakampi kuin Q701:ssä jossa se oli mielestäni aivan älyttömän hyvä, mutta kokonaispotku on hieman vaimeampi, eli ns. ei tunnu vaan kuuluu. Tämä on mielestäni pieni miinus. Tämä voi toki riippua muusta laitteistosta. Näin kuitenkin tällä Asus xonar essence stx -äänikortilla. Ääni on myös hyvin saman sävyinen, eli mitään isoa eroa ei ole missään äänen lämpötilassa tms. joten hyvin luontevaa oli siirtyä näihin.

Fyysinen mukavuus on erinomainen tosin minulla meinaa hieman painaa päälakea, mutta siirtämällä pääpantaa hieman sopiva kohta yleensä löytyy ja sitten ei enää paina. Korvia nämä eivät kosketa ollenkaan, eli siltä osin kaikki on erinomaisella tolalla. Pään puristusvoima on hyvin pieni, eli jos katsoo alaspäin, niin kuulokkeet meinaavat pudota. Pää kannattaa siis pitää pystyssä.

Lopuksi voisin vielä todeta, että jos sijoittaisin ne halvat, peruskuulokkeet (alle 40 €) asteikolla 10 kohdalle, niin Q701 olisi 100 kohdalla ja HD 800 S ehkäpä 120 paikkeilla. Ei siis mikään tajunnanräjäyttävä ero, mutta selvä kuitenkin. Hintalaatusuhde kyllä heikkenee jyrkästi kalliimmissa laitteissa, mutta se oli kyllä tiedossakin. Ihan tyytyväinen olen näihin.
 
Onko täällä kellään noita Sennheiserin HD800S kuullokkeita?
Tarkoituksena olisi ostaa kyseiset luurit.
Mietin vain että kuinka paljon paremmat on esim. Akg K712pro verrattuna joihin olen kovin tykästynyt.
Onko kyseisen 1100€ edestä enemmän vastinetta vs Akg K712Pro?
Toisina kuullokkeina löytyy Philips Fidelio X2HR joista en hirveästi tykkää liian kirkkaan yläpään takia.

Mulla on ollut/on nuo kaikki tosin HD 800 sdr modattuna versiona eli ei S, sanoisin että se parantaa jokaista osa-aluetta lievästä huomattavaan, diskantti,basso,keskiäänet,imaging,soundstage jne. Toinen asia että näiden määrät poikkeavat Akg K712Prosta eli tuunaus on erilainen.

Fidelio x2 diskantin laatu on hitusen heikko, se "sihisee" korville välistä vittumaisesti, HD800s on diskanttia myös mutta se on eri calibeeria eikä sihinöistä ole tietoa.
 
Kannattaa kokeilla muitakin vaihtoehtoja ennen ostopäätöstä. 800S oli omaan korvaan edelleen liian kirkas, vaikka miljoonasti parempi kuin 800. 800/800S on myös aika kuuluisia siitä, että ne muuttuu varsin paljon vahvistimesta riippuen, eli se on myös hyvä pitää mielessä. Oon kerran kuullut miellyttävän 800S:n, mutta se oli helvetin kalliista putkivahvistimesta.

Jos budjetti on yli tonnin luokkaa niin siinähän aukeaa maailma. Siellä on vaikka ZMF Aeolus, Beyerin DT1990, T1gen2, Hifiman Ananda, Hifiman Arya, Dan Clark Aeon 2, Fostex TH900mk2, Audezen LCD-X, LCD-2F, LCD-2C ja miljoonat muut. Riippuu ihan täysin omasta mausta ja kuulosta mistä lopulta tykkää. Noita on mahdoton laittaa paremmuusjärjestykseen. Itse en tykkää koko 800-sarjasta yhtään, mutta toisille se on endgamea.

Kokeile ennen ostopäätöstä.
 
10 000 taalan (euron) kysymys, mikä niistä oli paras?
Kuten jo todettiin niin makuasiahan se on. Kuten arvata saattaa, niin suurin osa testaamistani kuulokkeista on ollut erinäistä halpis kamaa, joten mitään Utopia vs Abyss vs Susvara vs LCD-4 vertailua en pysty heittämään. Jonkin verran on tullut noita yli tonnin luureja kokeiltua, 300-500 euron hinta luokassa kymmeniä ja loput sitten tuommoista vähän normaalille ihmiselle hinnoitellumpaa tavaraa.

Itelläni on tietyt preferenssit jotka olen ajan kanssa oppinut tiedostamaan. Yritänkin olla siis suuna päänä suosittelematta "parasta" kuuloketta, kun se todellakin on ihan kuuntelijasta kiinni. Tykkään että bassoa on mieluummin liikaa kuin liian vähän ja pistän ehkä keskivertoa enemmän painoarvoa kuulokkeiden isolle, mahdollisimman kaiutinmaiselle äänikuvalle. Lisäksi en ole kovin herkkä korostuneelle diskantille. Lisäksi vaikka tykkäänkin enempi avoimista kuulokkeista, koen myös että joskus suljetut kuulokkeet tuo jotain virtuaalista tilan tuntua joka voi tehdä joissakin tapauksissa suljetuista jopa avoimia paremmat.

Jos objektiivisesti lähtisi ajattelemaan, niin kyllähän varmaan parhaat kuulokkeet on ollut Focal Clearit. Erittiäin hyvä balanssi, bassoa vaikka ei hirveästi ole niin se iskevyys on todella kova. Äänikuva on pieni, suppea...noh ihan paska suomeksi sanottuna. Ja kuten sanottu niin mulle tuo on ihan ehdoton deal breaker. Ei vaan pysty kuuntelemaan tuommoista missä äänikuva rajoittuu hartialinjaan. Ja mulla ei ole painijan hartialinjaa, niin ei oo siitäkään kiinni :)

Omissa mieltymyksissä se on kolmen kauppa. Hauskasti kaikki ovat suljettuja. Fostex TH900:sta tykkään ihan älyttömästi. Basso on aivan julmetun hyvä. Sitä on paljon (vähän jopa liikaa) mutta se on erittäin laadukasta bassotoistoa. Jotkut sanoo, että TH-X00 on ihan yhtä hyvä ja TH900 on vaan kalliimpi kun siinä on hienommat kupit. Vaikka TH-X00 (ebony) olikin omaan makuun mainio kuuloke niin oli siinä mun mielestä melkonen ero. Ennen kaikkea basson laadussa ja äänen yleisessä läpinäkyvyydessä(Ei siis "verhoa", vaan kaikki soi siinä ja nyt selkeästi). TH-X00 oli kyllä paremmin tuunattu, sitä ei käy kieltäminen. TH900 diskantti on ihan liian ylikorostunut mutta itse olen siihen jo tottunut. Mutta en panisi pahakseni jos se räiskyisi vähemmän. Focal Cleariin verrattuna TH900 on ihan tasaväkinen joka suhteessa ja vaikka Clearit ovatkin tonaalisesti "oikeammat" niin Fostexin isompi äänikuva oli ratkaiseva tekijä. Vaikka ovat suljetut niin tilan tuntu on vaan paljon parempi Fostexissa.

Syy minkä takia nuo mun Fostexit on myynnissä, on Campfire Audio Cascadet. Noissa on semmosia tuunauslappuja millä säädetään ilman virtauksia kupista pehmusteeseen päin. Tein sitten sen modin mitä valmistajakin kielsi tekemästä ja otin pois laput joita ei saisi irrottaa. Tuloksena on aivan äärimmäisen V-soundinen kuuloke, mutta tykkään niin perhanasti. Normaaliin verrattuna yläkeskiäänet tuli paremmin esille niin eivät kuulostaa niin synkiltä bassotykeiltä enää. Bassoa on suhteessa vieläkin vähän liikaa ja diskantit saisi olla vähäsen hillitymmät. Eli aika samat fiilikset kuin fostexeissa. Cascadet ei pärjää fostexille basson laadussa, mutta silti bassotoisto on kyllä ensiluokkaista. Äänikuva on erittäin hyvä, ihan fostex tasoa, ellei jopa isompi. Cascadet soi kuitenkin mielestäni vielä piirun verran tarkemmin kuin Fostexit. Kun lavalla/levyllä on laulajan takana soittaja niin Cascade "piirtää" sen kuvan terävämmin. Uskomatonta kyllä, niin TH900 kuulostaa jopa himpun muhjuiselta tuossa suhteessa. Käytettävyyttä jos miettii niin siinäkin on eronsa. Cascadet on maltillisen kokoiset, taittuu kasaan eikä ne päästä laskiessa tarvitse varoa hienoja puisia kuppeja. Lisäksi nuo soi siedettävästi vaikka pleikkarin ohjaimesta silloin harvoin kun kerkiän mitään pelailemaan.

Top kolmosen kolmantena joko kolmannella tai ensimmäisellä sijalla fiiliksestä riippuen on JVC DX1000/DX700. Nuo on periaatteessa ihan samat kuulokkeet, DX1000:ssa on vaan hienommat johdot ja kovempi hinta. Näissä korostuu tuo mainitsemani suljetun kuulokkeen kyky luoda se virtuaalinen tila. Millään muulla kuulokkeella en ole päässyt yhtä lähelle sitä kuuluisaa siellä olemisen tunnetta. Äänikuva on iso ja sijoittelu tarkkaa. Bassoa on aika ronskisti mutta maltillisemmin kuin TH900:ssa tai Cascadessa, sanoisinko että aivan optimi määrä. Toisi kuin TH900 tai Cascade DX1000 soi yläpäästäänkin tasapainoisesti, mutta valitettavasti hieman särkien. Nuo on jo ikivanhat kuulokkeet, ja kyllähän sen kuulee että jotain edistystä on tapahtunut. Mulla on nuo ollu varmaan sen kymmenen vuotta ja jollain tasolla ovat aina ne referenssit joihin muita kuulokkeita vertaan, halusin tai en. Jos pyssyllä uhattaisi ja vaadittaisin valitsemaan niin luultavasti nuo ottaisin mukaan autiolle saarelle. Siksi rankkaan ne ykköseksi mutta nyky kuuntelun valossa jäävät Cascaden ja TH900 taakse kolmanneksi.

Kolmet kuulokkeet ja kaikissa isojakin vikoja :)

Muutamia muita kuulokkeita mainitakseni:

Sennheiser HD800

Pariin kertaan on nuo tullut omistettua ja juuri hiljattain myin taas ne pois. Noissa on todella paljon hyvää. Bullshit termejä viljelläkseni niin yleisessä äänen läpinäkyvyydessä hakkaavat niin fostexit, cascadet, jvc't kuin Clearitkin. Nuo vaan soi niin "verhottomasti" että ei järkeä. Itseäni ei myöskään liika häirinnyt nuo piikit korkeissa äänissä, kuten sanottu oon semmoiseen liian tottunut. Ongelmaksi muodostui sitten tuo basson puute. HD800 basso on kyllä hyvä ja iskeekin ihan napakasti mutta kun omat mieltymykset on mitkä on niin ei jatkoon. Mutta uskomattomat luurit nuo sinänsä on. Ikää on jo yli kymmenen vuotta ja vielä nykyisinkin kun markkinoille tulee uudet 4000 euron kuulokkeet niin vertailukohtaa haetaan HD800:sta. Ja vaikka varmasti nuo 4000 euron kuulokkeet ovatkin parempia niin silti kuulee juttua tyyliin että megahintaiset kuulokkeet X:t eivät kuitenkaan yllä äänikuvan laajudessa HD800 tasolle tai HD800 on erottelukykyisempi jne. Aika kova saavutus mielestäni.

Sony MDR-CD3000

Näistä on kyllä lämpimiä muistoja. Ääni oli kultaa mutta valitettavasti rakenteelta melkoista muoviromua. Himpun enemmän tykkäsin DX1000:sta rotevamman basson takia mutta CD3000:sta ei kyllä ole mitään pahaa sanottavaa. Vertailin noita aikoinaan Beyerdynamic T5p gen1 luureihin ja kyllä sonyt vei 5-0. Toisaalta mielestäni T5p oli kyllä aivan luvattoman paska esitys, etenkin kun maksoivat aikoinaan uutena jotain 1400 euroa. En kyllä yleisestikään fanita Beyerin kuulokkeita, mutta tuo oli vaan jonkin sortin pohja noteeraus. T1 gen1 oli ihan hyvä, samoin DT1990 mutta minua ärsyttää suunnattomasti tuo beyereiden diskantti. En siis koe sitä epämiellyttäväksi sillä tavalla että se olisi vihlova tai mitään, se vain kuulostaa todella ärsyttävältä. Joka helvetin mallissa sama "heinäsirkka" säksättää siellä samalla taajuudella niin, että ei oikein pysty mihinkään muuhun keskittymään. Raivostuttavaa.

Hifiman Ananda

Näitä tuli pyöriteltyä samaan aikaan Clearin, Fostexin ja HD800 kanssa. En oikein osaisi valita ottaisinko nämä vai clearit jos valita pitäis. Sundara ja HE560 ovat aika muovisen kuuloisia luureja ja Ananda oli siinä mielessä mega harppaus luonnollisempaan soundiin. Tykkäsin Anandassa kaikesta paitsi hieman pehmestä/pyöristetystä/laiskasta bassosta. Lisäksi täytyy sanoa, että resoluutiossa jäivät toiseksi HD800:lle ja ehkä myös himpun Clearille ja TH900:lle. Hifimanin Arya olis kyllä mielenkiintoinen testata.

Audeze LCD-3f

Tuossa nyt tuli lueteltua kuulokkeita joista tykkään, niin mainitaan nyt nämä tuolta inhokki listan puolelta kun ovat kuitenkin kalleimmat kuulokkeet jotka olen koskaan omistanut. Eihän nämä tietysti huonot ole...ehei, mutta eivät lähellekään hintansa väärtit mielestäni. Kaikki pelaa sinänsä niin kuin pitääkin. Puolet halvemmat HD800:set tosin soivat selkeämmin. Bassot ovat maailman luokkaa, mutta eivät mielestäni samalla tasolla kuin halvemmissa TH900:ssa tai eivät ehkä pärjää edes paljon halvemmille Sash kuulokkeille. Äänikuva oli keskiverto ja sointi yleisesti ottaen semmoinen nasaali. Lisäksi painavat tonni ja patjat on liimattu kiinni. Jep. Alkuun ihastuin noiden soundiin mutta ensi rakkauden jälkeen kyllä sitten kyllästyinkin nopeasti. Äänellisesti rankkaisin LCD3f:n jonnekkin 500 euron kuulokkeiden parhaaseen kolmannekseen. Ei vaan vakuuttanut minua, ei sitten pätkääkään.


iBasso SR1

Nämä varmaan on aika lailla loppuun myyty joka paikassa tätä nykyä. Olivat vaan semmoinen 500 kappaleen limited edition. Aivan perkeleen hyvät kuulokkeet. mcxx liittimet on tietysti ihan kuraa ja koko design vähän outo mutta kuitenkin materiialit on laadukkaat. Hitosti hienommathan nuo on kuin vaikka mitkään alle 2500 euron hifimanit. Ääneltään ovat aika samankaltaiset kuin mielipiteitä jakavat audioquestin kuulokkeet. SR1 on kuitenkin lähempänä keskivertoa kuluttajan mieltymystä, joten ihan yhtä synkät eivät ole. Omaan makuun osuvat aivan nappiin ja sanoisin että Verum 1 ohella ehkä omaan korvaan taajusvasteeltaan miellyttävimmät kuulokkeet hinnasta riippumatta. Basson toisto näissä on verrattavissa TH900 tai Cleariin. Ei iske aivan yhtä napakasti kuin Clear tai omaa semmosta Fostexin "grab you by the balls" fiilistä mutta toisaalta nämä ovat siitä harvinaiset dynaamiset, että basson toisto on lineaarinen aina 10hz asti. Dynaamisen kuulokeen basso isku planarin ulottuvuudella ja hintakin on "halvahko" 500 euroa.

Tässä kohtaa tosin täytyy mainita, että toinen elementti kehitti pienen sivuäänen. Tuota ei kovallakaan voluumilla huomaa kaikissa kappaleissa mutta ajoittan häiritsee. Kävivät sitten kiinassa takuuhuollossa ja minun mielestäni ne ei tehneet niille kuulokkeille siellä yhtään mitään vaikka muuta väittävät. Tästä käydään vieläkin taistelua, että mitäs tämän tilanteen kanssa tehtäisi. Tästä syystä en kyllä voi suositella kenellekkään noitten hankkimista uutena mutta käytettynä kannattaa ebaysta katsella. Muutamat mitä oon nähny ovat menneet noin 350 euron hintaan mikä on kyllä melkoisen hyvä diili.

Sash Tres

Noista jo kirjoittelinkin ummet ja lammet. Pirun hyvät luurit. Toistaiseki jää sen driveri vian takia mysteeriksi päätyvätkö säännölliseen käyttöön Cascaden rinnalle vai jäävätkö hyllyyn koristeeksi. Lyhyelläkin tuttavuudella kuitenkin vakuuttivat sen verran, että jos mulla olis joku hall of fame listaus niin kyllä nuo sinne päätyisivät. :)

EDIT: Lisätäänpä vielä parit jotka unohdin mainita: Audeze EL-8 titanium

Tuolla EL-8 sarjalla on huono maine, kun ilmeisesti alkuperäinen EL-8 avoin versio oli aika huono ja hintaakin oli jotakuin 800 euroa. Tuo titanium versio on kuitenkin paranneltu versio ja suljetuksi kuulokkeeksi oikein mainio. Perhanan painavathan nuo on mutta ei mitenkään epämukavat. Noitten äänessä ei häirinnyt oikein mikään. Semmosta perus Audezen LCD- sarjan synkkyyttä noissa ei ole eikä vähän kihisevää diskanttia joka minua häiritsi Audeze Sinessä. Hyvin tasapainoiset kuulokkeet ilman kummempia heikkouksia. Noita saa ihan hyvällä hinnalla ebaysta jos jaksaa kyttäillä.

KEF M500

Vähän yllättäen halvat on-earit. Tai halvat ja halvat, ovh oli jotain 300 euroa mutta saahan noita käytettynä nykysin 50 eurolla ja uutenakin joskus alle satasen. Joskus kun päätin että tarvitsen kuulokkeet, joita ilkeää pitää julkisilla paikoilla tuli käytyä läpi melkoinen liuta kannettavaan käyttöön suunniteltuja kuulokkeita. Oikeastaan Audeze Sine oli ainoa joka mielestäni kuulosti paremmalta noista ns. pikku kuulokkeista. Sinet vaan valitettavasti oli tuskallisen epämukavat ja profiilikin on vähän semmoinen että pullottaa päästä ulos liikaa. Oppo PM3 oli mielestäni vähän tylsä ja onhan se myös hieman isohko jos haluaa huomaamattomat kuulokkeet. Keffissä on kivasti kaikki balanssissa ja kuulostavat kokoaan isommilta. Mielestäni tosi hyvän näköiset kuulokkeet ja on-eariksi yllättävän mukavat. Nuo on kohta jo ihan puhki kulutetut mutta vieläkin ovat meikäläisen ykkösvalinnat jos tien päälle kuulokkeet otan. Eiväthän nuo mitään absoluuttista hifiä ole mutta riittävän hyvät että niitä mielellään kuuntelee.

JVC MX100z

Ostin joskus huuto.netistä ihan kokeilumielessä. "kun halvalla sai" tyylinen tapaus. Yllätyksekseni olivatkin aivan mainiot ja yhdet niistä harvoista kuulokkeista joita en varmasti koskaan myy. Nuo on suunniteltu studio kuulokkeiksi mutta eivät ole ollenkaan kliinisen kuuloset. Tarkat mutta eivät mitenkään lineaarit tiettyyn vasteeseen pyrkivät. Musikaaliset studiokuulokkeet? En tiedä, mutta jos nämä saisi hienommassa kuosissa, irroitettavalla johdolla niin olisivat kyllä aika tylyt pelit. 200-300 euron suljettujen joukossa ehdottomasti omat suosikit. Valitettavasti melko harvinaiset joten ei näitä missään testaamaan pääse ja taitavat muutenkin olla ns. japan exclusive tuote.
 
Viimeksi muokattu:
Siinä oli jo vähän perusteellisempaa raporttia. @Roderick :D Tosi mukava lukea hyvin perusteltuja mielipiteitä ja kokemuksia laajalta skaalalta.

Oma ehdoton ykkönen lienee Hifiman Susvara jonkun vissiin Headampin vahvarin läpi. Tuosta on jo jonkin verran aikaa ja siinä oli vain puolisen tuntia kuunteluaikaa, mutta kyllä se teki silloin aivan helvetin ison vaikutuksen. Muistan elävästi sen vitutuksen ja masennuksen kun ymmärsin minkä hintainen setti siinä on, ja ettei mulla tule ikinä olemaan varaa siihen. :rofl: Toinen oli Stax L700, mutta se jäi Susvaran kokemuksesta selvästi. Kaikki Utopiat, LCD-4:t, 1266:t, kalliimmat Staxit yms multa on vielä kuulematta, sekä tietty nämä kymppitonnien elektrostaatit.

Siinä on nyt kotiutunut uusi perheenjäsen ja itse ideoidut hienot jouluvalot!

20200130_223353.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Tuttu miettii LCD-2C:n tilaamista briteistä, mutta tuo brexit tuo epävarmuutta. Meneekö luurit nyt sitten heti huomisesta eteenpäin tulliin ja verot maksuun?
 
Tuttu miettii LCD-2C:n tilaamista briteistä, mutta tuo brexit tuo epävarmuutta. Meneekö luurit nyt sitten heti huomisesta eteenpäin tulliin ja verot maksuun?
Aijemmin utelin samaa. Sillon muistaakseni todettiin, että tämä vuosi siirtymää eli ei pitäisi vielä mennä.
 

Statistiikka

Viestiketjuista
270 069
Viestejä
4 667 735
Jäsenet
76 549
Uusin jäsen
Tare96

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom