Kuriirifirmat: DHL, UPS, DPD, Fedex yms.

Okei, no sitten täytyy toivoa, että tuon heidän Google docsin muutospyynnöt toimivat sujuvasti. :D Hyvät aspa-ajatkin kyseisellä firmalla: ma-pe 16-18..
Liuttu toi google docs on aina toiminut minulla moitetomasti. Nyt vaan täällä Vaasan seudulla on joku uusi paska alihankija joka jätää lappu oveen joka ei toimi se koodi tai ei ole edes puhelinnumero.
 
Mielenkiintoista, vielä pari kk sitten ne oli 8-20.
Kieltämättä aika oudot ajat, olisko UPS paketeille lyöty oma aspa normi aspan jälkeen.. Noh, eipä tuolla mitään väliä taida muutenkaan olla. Eilen illalla paketti skannattu Helsingissä ja sieltä ei ole mihinkään ainakaan seurannan perusteella liikkunut, eli varmaan aika turha odottaa sitä tänään muutenkaan.
 
Saakohan DB Schenkerin paketteja noudettua suoraan terminaalista? Vähän vaikuttaa siltä, että paketti tulee huomenna kaupunkiin, mutta ehtisi jakeluun vasta viikonlopun jälkeen.
 
Yleensä noihin terminaalinoutoihin ei olla kovin iloisia, soita ja sovi etukäteen, anna nimi ja lähetjyksen tiedot, niin ehkä.
 
Tilasin kamaa Saksasta Ouluun. UPS:n seuranta näytti jo viikonloppuna, että paketti tulee tänään. Seurannan mukaan paketti on ollut Tampereella jo 29.5. eli eilen. Tänään sitten seuranta ilmoitti, että "Osoitetiedot vaaditaan" ja että "Yritämme saada pääsykoodin rakennukseen toimitusta varten".

Soitin UPS:lle että missä mättää. Kuulemma yritetty luovuttaa klo 9.35. Sanoin että olen ollut koko päivän kotona, miksei tsuppari soita? Ei kuulemma ole työpuhelimia. Paketti menee sitten lähimpään noutopaikkaan.

Ei minulle iso ongelma, mutta onhan tämä nyt aivan paskalafka, eihän tuossa ole edes onnistumisen edellytyksiä. Seuranta näyttää mitä sattuu eli kokonaan eri kaupunkia, jakelun loppupäässä ajankohtaa ei tarkenneta millään ja jakelijoilla ei ole yhteydenpitovälineitä.
 
Hoitaako UPS itse Oulussa vai onko alihankinassa?
 
Tilasin Lenovolta läppärin ja UPS otti paketin haltuun lauantaina, maanantaina lähti sitten liikkeelle Kiinasta, kiersi Korean kautta Saksaan tiistaina ja sieltä sitten Suomeen aamuksi. Tekstiviesti tuli, että milloin haluan vastaanottaa ja valitsin tottakai tämänpäivän klo 14:30-16:30 välisen ajan, tuossa tovi sitten soikin summeri (taloyhtiön ovet lukittu, soitettava summeria että voi päästää sisään, pelkäsin vähän, että käykö kuski tuon takia vaan ovella pyörähtämässä) ja sitten hetkenpäästä ovikello soi ja paketti käteen.
UPSilla ei voi antaa toimitukselle lisätietoja mitenkään ennen toimitusta, vasta jos epäonnistuu, niin tulee koodi jonka kautta voi sitten antaa tarkemmat ohjeet uudelle toimitukselle. Pyrin aina antamaan lisäohjeet tuon taloyhtiön lukittujen ovien takia, mutta nyt ei pystynyt, mutta onneksi kuski hoiti homman kunnialla.

Näin siis Jyväskylässä, pari kertaa aiemminkin on vuosien varrella tullut UPSilla paketti ja aina on kyllä toiminut hyvin palvelu täällä.

Edit: Nyt jälkikäteen tuli sellainen mieleen, että seurannassa ja kaikessa viestinnässä kovasti painotettiin, että allekirjoitus vaaditaan, mutta eipä sellaista pyydetty, vaan paketti kouraan ja morjens.
 
Viimeksi muokattu:

Näissä näyttää olevan isoja eroja. Minulle ei tullut tekstaria missään vaiheessa lähetyksen aikana, eikä annettu vaikutta jakelun ajankohtaan.

Minun toimitukseen pyydettiin lisätietoja. Toki kirjauduin sinne UPS:n sivuille, koska sillä sai tarkempaa seurantaa (joka oli kuitenkin täysin virheellistä tietoa).

Nyt kun paketti on mennyt sinne noutopisteeseen (kauppaan) epäonnistuneen jakelun vuoksi, tuli tekstari.
 
Onko kellään kokemusta miten FedEx toimii jos tulee Virheellinen osoite Toiminnallinen Viive?

Osoitteessa on Ä ja Fedexin järjestelmiin se on mennyt ae:na. Ilmeisesti liian vaikeaa vielä 2023 näitä käsitellä ja kuskikaan ei osaa vissiin oikeaa osoitetta iskeä naviin.

Olen saanut ainoastaan päivityksiä tästä sähköpostilla. Kuulema ennen yhtä tulisi seuraava päivitys.

Edit: ei kuulunut päivitystä. Huomasin että tuolla on chatti johon sain heti yhteyttä ja väittivät että korjattu osoite ja ovikoodi olisi lähetetty varastolle alta parin minuutin chatin. Jos näin tosiaan on niin FedEx selvästi parantanut asiakaspalveluaan.
 
Viimeksi muokattu:
DPD /PostNord.

Aivan susiskeidaa touhua: Tilasin saksasta Rengas-Onlinestä kaksi rengasta toukokuulla. Ne lähti sieltä heti, mutta sitten ei kuulunut mitään. Lopulta selvittelin asiaa niin DPD / PostNord on hävittänyt ne jonnekin, pakettiseuranta päättyy heidän Vantaan terminaaliinsa ja aspa / ym. levittelee käsiään eli kukaan ei tiedä minne ne ovat menneet. Viimeinen statuspäivitys 31.5...

Asiaan liittyen soittivat mulle Rengas-Onlinesta ja lähettivät uudet renkaat tulemaan. 5/5 palvelua sieltä!
 
Aina tulee ihmeteltyä miten paska UPS on. Aivan järjetöntä skeidaa tuo toiminta. Alle kaksi viikkoa sitten lähetys viety jonnekin Nesteen asemalle vaikka piti kotiin tuoda ja jännäksi menee taas vaihteeksi. Mikäköhän viivästys tällä kertaa ja mihin lähetys lopulta päätyy. :hammer:

Viimeksi kävi tuuri ja näin alakerrassa upsin kuskin ja kerroin että lähetys vietiin huoltikselle kodin sijasta, hän sanoi hakevansa sen seuraavana päivänä ja sitä seuraavana tuovansa sen minulle. :rofl2:

IMG_1940.jpeg
 
Omat UPS paketit Espoossa menevät Leppävaarassa olevaan Afro Asian Markettiin. Ihan sama oliko kyseessä kotiinkuljetus vai ei, aina menevät sinne. Siellä sitten tyypit merkkaavat kuljetuksen toimitetuksi samantien kun vastaanottavat sen. Jos ei jatkuvasti kyttää seurantaa niin tuostahan ei tule mitään ilmoitusta että se on noudettavissa. Sitten niillä on paketit aina ihan huhanhajan kauppaa ilman mitään järkevää systeemiä ja aina joku vartin kaivaminen joskus jopa 3 ukon voimin että löytävät pakettini.

Vituttaa tuo UPS pelleily niin paljon että jos verkkokaupassa ainoa toimitusvaihtoehto on UPS jätän nykyään tilaamatta ellei ole aivan pakko kyseisestä puljusta tilata.
 
Viimeksi muokattu:
Torstaina kinkeistä lähtinFedexillä paketti.
Seuraavana maanantaina ilmoitus että tullaus pitää suorittaa, hoidett ma iltana.
Tiistaina päivällä paketti kotona.

Hätäistä hommaa :)
 
Omat UPS paketit Espoossa menevät Leppävaarassa olevaan Afro Asian Markettiin. Ihan sama oliko kyseessä kotiinkuljetus vai ei, aina menevät sinne. Siellä sitten tyypit merkkaavat kuljetuksen toimitetuksi samantien kun vastaanottavat sen. Jos ei jatkuvasti kyttää seurantaa niin tuostahan ei tule mitään ilmoitusta että se on noudettavissa. Sitten niillä on paketit aina ihan huhanhajan kauppaa ilman mitään järkevää systeemiä ja aina joku vartin kaivaminen joskus jopa 3 ukon voimin että löytävät pakettini.

Vituttaa tuo UPS pelleily niin paljon että jos verkkokaupassa ainoa toimitusvaihtoehto on UPS jätän nykyään tilaamatta ellei ole aivan pakko kyseisestä puljusta tilata.
Tuo oli kyllä todella ärsyttävä paikka hakea paketteja. Onneksi omat menee nykyään Lintuvaaran Kukkataloon, josta ne saa jopa aika nopeasti.
 
Ei oikein tiedä pitäiskö itkeä vai nauraa. En käsitä miten kivikautinen toteutus UPSin ns. last mile on Suomessa. Tavara liikkuu kivasti pidemmältäkin Vantaalle, mutta vienti vastaanottajalle kusee isolla rahalla.

Eilen oli jo merkitty toimitukseen ja sitten tuli tyhjentävän selityksen antava Delay -teksti. Sitten poistuikin kuljetuksesta ja onkin taas ’matkalla’

IMG_1954.jpeg
 
UPS:llä myös tulossa paketti, saapunut Helsinkiin viime torstaina, seurannassa vaan pyörinyt tilana matkalla joka päivä siitä saakka eikä mitään ilmoitusta arvioidusta toimituspäivästä tms.

No asiakaspalvelusta kävi ilmi, että ovat koittaneet toimittaa joka päivä siitä saakka pakettia mutta eivät ole onnistuneet yllättäen ja tänään klo 10-17 välillä olisi kuulemman taas yritys, no kiva tietää se näin 10.20, kun olen kaukana kotoa, ei herranen aika mitä touhua tuo voi olla.
 
Minäkin edelleen odottelen lähetystä joka piti jo maanantaina toimittaa. Soitin äsken UPSlle ja kuulemma maanantaina ollut varastolla ’kauhea kaaos’. Nyt on kuulemma autossa jo kyydissä ja iltapäivällä pitäisi saapua. Seuranta kertoo edelleen, että toimituspäivä ilmoitetaan mahdollisimman nopeasti.

Uskomattoman amatöörimäistä neppailua. Ei sinänsä yllätä kun aiemmin muutaman kerran käynyt heidän Vantaan varastolla noutamassa lähetyksen joita eivät osanneet toimittaa.

Joku Bring/DHL-> Posti -kombo toimii helvetin paljon paremmin, puhumattakaan DHL Expressistä.
 
Tänään tuli Fedex paketti jota en edes tiennyt että on tulossa. Eilen lähti Itävallasta ja tänään tuli. Kuski soitti alhaalta ja paketti oli kourassa kunhan sai vaatteet ensiksi päälle.

Oletin että valuu postilla tms. kun oli täysin ilmainen tuote ja lähetys.

Tuo parin postauksen takainen Ä - > ae sekoilukin selvisi sen chatin kautta ja paketti oli kourassa seuraavana päivänä. Vaikuttaisi siltä että FedEx on toimivin tällä hetkellä jos vaan muistaa ottaa osoitteesta äät pois.
 
Täällä ollu paljon valitusta tosta UPS touhusta, niin miksi ei vaan pyydä lähimpään access pointtiin tuota pakettia? No okei ei ehkä järkevää jos on isokin paketti ja/tai kaukana. Itse ainakin tullut kaikki pienemmät tullut vaan pistettyä lähimpään ja hyvin on toiminu, ei tarvii miettiä koska se lähetti käy siellä pihassa.
 
Mitä jos ei pääse sinne access pointtiin helposti tai laisinkaan? Lisäksi tuskin se on liikaa vaadittu jos saa lähetyksensä kuten on sovittu myyjän kanssa? Oma, ketjussa aiemmin seikkailut lähetys vietiin access pointtiin tasan viikkoa myöhemmin kuin se piti minulle tuoda himaan. Ei pysty ihan täysiä pisteitä antamaan toiminnasta. Bonuksena seurantatiedoissa ei ollut mitään tietoa muuta kuin, että uusi aikataulu ilmoitetaan kohta puoliin.
 
Täällä ollu paljon valitusta tosta UPS touhusta, niin miksi ei vaan pyydä lähimpään access pointtiin tuota pakettia?

Viime vuonna yritin tätä tekstiviestein ja aspaan soittamalla. Ei onnistunut, tuli jatkuvasti kotiinkuljetuksella vaikka seurannassa luki, että oli pyydetty Access Point toimitusta, että ei tämäkään aina autuaaksi tee :D
 
Täällä ollu paljon valitusta tosta UPS touhusta, niin miksi ei vaan pyydä lähimpään access pointtiin tuota pakettia? No okei ei ehkä järkevää jos on isokin paketti ja/tai kaukana. Itse ainakin tullut kaikki pienemmät tullut vaan pistettyä lähimpään ja hyvin on toiminu, ei tarvii miettiä koska se lähetti käy siellä pihassa.
juuh. tuota voi verrata siihen että tilaat suomalaisesta verkkokaupasta tavaraa kotiinkuljetuksella ja se viedäänkin ilman sun lupaa tai pyyntöä postitoimipaikkaan noudettavaksi. olisitko tyytyväinen?

totta kai pitää vaatia että UPS tuo kotiin jos UPSin toimitusmuoto on kotiinkuljetus!
 
Viime vuonna yritin tätä tekstiviestein ja aspaan soittamalla. Ei onnistunut, tuli jatkuvasti kotiinkuljetuksella vaikka seurannassa luki, että oli pyydetty Access Point toimitusta, että ei tämäkään aina autuaaksi tee :D

Ja täällä päin kuskataan Access pointtiin jos ei viesteihin reagoi hetkessä vaikka etäilen 100% niin paikalla päivällä varmasti ja voisi oletusarvoisesti aina tuoda kotiovelle. Ei käy yksiin jne. Saakohan tollasta "toimitus aina kotiin" -vipua päälle mihinkään omaan profiiliin.
 
Täällä ollu paljon valitusta tosta UPS touhusta, niin miksi ei vaan pyydä lähimpään access pointtiin tuota pakettia? No okei ei ehkä järkevää jos on isokin paketti ja/tai kaukana. Itse ainakin tullut kaikki pienemmät tullut vaan pistettyä lähimpään ja hyvin on toiminu, ei tarvii miettiä koska se lähetti käy siellä pihassa.
Viimeisimmän kokemuksen mukaan, toimitusyrityksenkin saa tietoonsa vain neljä päivää myöhemmin itse soittamalla asiakaspalveluun niin onhan toi nyt aivan naurettavaa toimintaa yhdeltä suurimmista kuriireista.

Ihan sama toimiiko se Accespointti paremmin vai ei, jos paketti on kotiin toimituksella tilattu niin kyllähän sen nyt pitäisi sitten myös onnistua.
Ja tässähän sitten kävi vielä niin, että asiakaspalveluun soitosta, missä henkilö sanoi paketin olevan kuriirin kyydissä ja tulevan iltapäivällä, kesti vain viikko, että oikeasti toimittivat pakettia seuraavan kerran ja sen sain, niin onhan toi nyt aika uskomatonta.
 
DPD /PostNord.

Aivan susiskeidaa touhua: Tilasin saksasta Rengas-Onlinestä kaksi rengasta toukokuulla. Ne lähti sieltä heti, mutta sitten ei kuulunut mitään. Lopulta selvittelin asiaa niin DPD / PostNord on hävittänyt ne jonnekin, pakettiseuranta päättyy heidän Vantaan terminaaliinsa ja aspa / ym. levittelee käsiään eli kukaan ei tiedä minne ne ovat menneet. Viimeinen statuspäivitys 31.5...

Asiaan liittyen soittivat mulle Rengas-Onlinesta ja lähettivät uudet renkaat tulemaan. 5/5 palvelua sieltä!

Taas tämä mystinen Vantaan terminaali. Tuntuu, että siellä ahtaajat nostelee kontteja laivaan, joka ei vielä ole satamassa (eli suoraan satama-altaaseen). Samaan mustaan aukkoon hävisi pari vuotta takaperin firman lähettämä komponenttilähetys (DPD:n mukaan). Iso laatikko jossa oli kelakaupalla komponentteja matkalla tehtaalle. Taisi olla hankinta-arvoltaan jotain kymppitonnin arvoinen paketti, joka hävisi kuin pieru saharaan DPD:n kuljettamana juuri pahimman komponenttipulan alussa. Enemmän tuossa kirpasi, kun uusia komponentteja oltaisiin saatu odotella käytännössä 22 kuukautta. Onneksi löytyi kyseiseen tuotantoerään korvaavia komponentteja laarin pohjalta ennen kuin nekin loppuivat. Tämän jälkeen ollaan koitettu vältellä DPD:tä. Iso paketti ja kaikkea. Ei tuonkaan paketin sisällöllä paljoa narkkarille ole arvoa, kun ei noita nyt niin paljoa maailmalla kysyntää ole tuollaiselle random setille komponentteja. Tuon jälkeen ollaan päätetty laittaa trackerit vähänkään arvokkaamien pakettien kyytiin. Kerran kyllä laitettiin yksi pienen arvon omaava paketti, jossa sattui trackeri olemaan ihan featurena ja seurattiin mielenkiinnolla, kun paketti seilasi Turku - Tukholma väliä kahdeksan kertaa edestakaisin. Ruotsin keskiosiin oli matkalla ja näytti käyvän Etelä-Ruotsissa pari kertaa matkan aikana. Paketti löysi lopulta tiensä perille, kun oltiin aktiivisesti yhteydessä DPD:hen ja päivitettiin paketin sijaintia ja aikatauluja, milloin oli missäkin ollut. Saivat kuriirin kiinni ja kuskilta kootut selitykset.
 
Tuon jälkeen ollaan päätetty laittaa trackerit vähänkään arvokkaamien pakettien kyytiin. Kerran kyllä laitettiin yksi pienen arvon omaava paketti, jossa sattui trackeri olemaan ihan featurena ja seurattiin mielenkiinnolla, kun paketti seilasi Turku - Tukholma väliä kahdeksan kertaa edestakaisin.

Ihan mielenkiinnosta mitä träkkeriä käytitte?
 
Täällä ollu paljon valitusta tosta UPS touhusta, niin miksi ei vaan pyydä lähimpään access pointtiin tuota pakettia? No okei ei ehkä järkevää jos on isokin paketti ja/tai kaukana. Itse ainakin tullut kaikki pienemmät tullut vaan pistettyä lähimpään ja hyvin on toiminu, ei tarvii miettiä koska se lähetti käy siellä pihassa.
Joo noh kyllä se olisi hyvä juttu jos sais 1. Yhteytä Aspan. 2. Yhteytä UPS alihankijan.
 
Täällä ollu paljon valitusta tosta UPS touhusta, niin miksi ei vaan pyydä lähimpään access pointtiin tuota pakettia? No okei ei ehkä järkevää jos on isokin paketti ja/tai kaukana. Itse ainakin tullut kaikki pienemmät tullut vaan pistettyä lähimpään ja hyvin on toiminu, ei tarvii miettiä koska se lähetti käy siellä pihassa.

Koska se access point haisee pilantuuneelle kalalle aina, kielimuurin takia kommunikaatio ei toimi, paikan päällä palvelu hidasta ja sekavaa ja access point merkkaa paketit toimitetuiksi kun vastaanottavat?
 
Ihan mielenkiinnosta mitä träkkeriä käytitte?

Ei se nyt varsinainen trackeri sinänsä ole. Eli kyseisessä paketissa meni meidän muuhun tarkoitukseen oleva tuote, joka keskustelee pilvipalvelun kanssa matkapuhelinverkon kautta. Paikannus tapahtuu tukiasemien kentän voimakkuuksia vertailemalla ja tarkkuus on kymmenestä metristä pariin sataan metriin riippuen monesta tekijästä. Laite raportoi halutessa sijaintinsa halutulla intervallilla muun lähetettävän datan ohessa. Operaattorina on globaali virtuaalioperaattori ja laite toimii lähes kaikkialla, missä NB-IoT / CAT-M1 verkkoa löytyy.

Metodin etuna on lähes olematon virrankulutus. GPS onnistuisi, mutta tarvittavia komponentteja ei yleensä laiteta levylle kun se vie niin paljon virtaa ja lisää kustannuksia.
 
Amazonista olisi tulossa lähetys. Nyt seurantaan tuli tämmönen viesti:

5:01 PM Delivery attempted - Front door / Driveway was not accessible

Mitään esteitä ei ole ja olen ollut kotona koko päivän eikä kukaan ole käynyt ovella. Kuljetusliike on DPD / PostNord.
 
Kannattaa vilkaista kuljetusfirman omasta seurannasta tarkempia tietoja. Joskus Amazonin seurantaan tulee vääriä merkintöjä. Tosin useiden ihmisten kokemusten mukaan PostNordin kuljettajat ajelevat talojen ohi tai muuten jättävät kuljettamatta (itselleni PostNordin kautta tulleet pakettit ovat tulleet perille ok, tosin niitä ei ole kuin muutama kun harvoin tulee sitä kautta itselleni mitään).
 
PostNordin omassa seurannassa lukee:

Ei voitu toimittaa
Vastaanottajan tavaran vastaanotto on suljettu tänään.

:rolleyes:
 
Olisivatkohan yrittäneet toimittaa johonkin noutopisteeseen joka oli jostain syystä suljettu tms.
 
Olisivatkohan yrittäneet toimittaa johonkin noutopisteeseen joka oli jostain syystä suljettu tms.

Sellaista noutopistettä ei ole lähettyvillä joka olisi tänään ollut suljettu. Seurannassa lukee ”Toimitus ovelle”.

Tänään on satanut koko päivän, joten epäilen että kuljettaja ei tahtonut astua ulos autosta. Laitoin viestin PostNordin aspaan. Saa nähdä tuleeko sieltä mitään selitystä.
 
Lähetys toimitettiin ovelle tänään.
 
UPS: "Asiakas ei paikalla toimitusta yrittäessä. Toimitus lähellä olevaan UPS Access Point™ -toimipaikkaan noudettavaksi."

Muuten hyvä, mutta olin etupihalla viimeiset pari tuntia. Ei näkynyt UPS:n kaveria ovella sinä aikana.
 
Juu, UPS tykkää harrastaa tuota aina välillä.
 
Saa nähdä mitä Tulli keksii. Sain takuusta ehjän kammen polkupyörään, en maksanut mitään itse siis. Vanhaa risaa eivät kaipaa takaisin. Tullasin sen takuuvaihtona, toivottavasti tuo nyt kelpaa, vaikka en olekaan mitään romua itse lähettänyt kovaan hintaan merten taakse, koska siinä ei ole mitään järkeä edes valmistajan mielestä.
 
En nyt ihan saa kiinni että miten olet ton tehnyt mutta tullin sivuilta lainattua jos haluaa mennä ns. oikein ton kanssa:

Et lähetä viallista tavaraa korjaukseen tai vaihtoon

Joskus saatat saada viallisen tavaran, jota ei tarvitse palauttaa. Tällaisia tilanteita ovat esimerkiksi:

  • Myyjä lähettää sinulle uuden tavaran ilmaiseksi.
  • Myyjä lähettää sinulle tavaraan kuuluvan uuden osan ilmaiseksi.
  • Myyjä ei lähetä uutta tavaraa tilalle, vaan hyvittää sinulle tavaran hinnan.
  • Myyjä ei lähetä uutta tavaraa tilalle eikä hyvitä tavaran hintaa.

Näissä tapauksissa voit hakea tullauspäätöksen korjausta eli oikaisua, jotta voit saada takaisin viallisesta tavarasta maksamasi maahantuontiverot.

Jos myyjä lähettää sinulle uuden tavaran tai tavaraan kuuluvan uuden osan ilmaiseksi, tullaa se. Jos tullaat tavaran Henkilöasiakkaan tuontitullauspalvelussa, valitse aloitussivulla, että haluat tullata ”ostetun tavaran”. Ilmoita tavaran tai osan arvoksi sen normaali hinta. Tämän jälkeen voit hakea alkuperäisen tullauspäätöksen korjausta eli oikaisua.

Ilmeisesti meni tullista läpi niin, että tullasin takuuvaihtona, ja laitoin liitteeksi sähköpostikeskustelun, ja selitykseksi että eivät halunneet vanhaa osaa takaisin. Hyvä niin. Ajattelin että tästä tulee isompikin säätö, jos saa ilmaiseksi takuusta ehjää tavaraa tilalle..
 
Joo tulli voi olla aika jäykkä jossain tapauksissa, ihan töiden puolesta tiedän. Mutta jos meni tuollakin niinku pitikin niin ei siinä mitään. Kannattaa muuten säästää noi sähköpostit ja muut mitä on tosta. Tullihan voi tehdä näihin max 4 vuoden sisään lisäkyselyn.
 
Näissä tapauksissa voit hakea tullauspäätöksen korjausta eli oikaisua, jotta voit saada takaisin viallisesta tavarasta maksamasi maahantuontiverot.

On muuten ihan perseestä tuo tullauspäätöksen korjaus jolla pitäisi oikeaoppisesti hoitaa nämä tuotteesta puuttuvat osat tai takuujutut joissa ei lähetetä mitään toiseen suuntaan. Tuossa keväällä puuttui noin viiden sadan euron tuotteesta noin sentin arvoinen osa (yksi pelikortti). Siinäpä sitten tullaat 500 euron arvoisena yhden pelikortin ja hyppäät 10 kuukauden tullauspäätösten korjausjonoon, josta voi tulla myös kielteinen päätös.

Juu ei, tullasin itsekin tuon "väärin" ja raapustin niin pitkät selostukset asiasta kuin lomakkeeseen sai kirjoittaa. Ei muuten kovin pitkää tarinaa saanut kirjoittaa.
 
Tonhan olis voinu tehdä niin että lähettäjä tekee euro sentin arvosen proforman, tullaat sen puuttuvan sillä sitten kun saapuu, ja sitten hakee oikaisua tuolle sentin arvolle tuohon alkuperäiseen tullaukseen. Tosin jos tosiaan senteistä kyse niin itse en lähtisi työmäärän takia tota tekemään.
 
Ostin siis tavaran Saksasta, mutta otin asiasta yhteyttä valmistajaan ensin. Ne toimii Jenkeissä ja sanoivat että laittaa ehjää osaa tulemaan. En ole siis alun perin mitään tullannut ennen tätä takuucasea.
 
Noniin, taas mennään.. UPS laittoi Amazonin paketista jo viime viikolla kyselyviestin, jossa pyydettiin vastaamaan jos haluaa kotiinkuljetuksen ja laittamaan ovikoodin viestin loppuun. Jostain ihmeellisestä mielenhäiriöstä johtuen sitten näin tein, vaikka olisi luonnollisesti pitänyt antaa mennä suoraan sinne access pointiin.

Nyt se paketin saapuminen sitten oli eiliseksi arvioitu, ja seurantatietojen mukaan jo kuljetuksessa aamusta asti kunnes loppuillasta tuli "rescheduled for delivery", ja nyt ei sitten ole mitään tietoa missä paketti on ja koska tulossa. "The delivery date will be provided as soon as possible."

Eli joku tuuhioinut sen paketin varmaan johonkin väärään autoon tms. Jos sitä ensi kerralla jo olisi oppinut ettei edes yritä sitä kotiinkuljetusta kun se tuolla paskalafkalla menee aina säätämiseksi. Paketti olis varmaan jo eilen ollut mulla jos en ois mennyt vastaamaan siihen viestiin.

E: no saivat sentään tuotua sen tänään kotiovelle, vaikkei mitään seurantainfoa tai aika-arvioita tullutkaan sitä ennen. Ja tällä kuskilla oli jopa puhelin jolla varmisti 10 min ennen toimitusta että olen paikalla :woot:
 
Viimeksi muokattu:

Statistiikka

Viestiketjuista
301 163
Viestejä
5 146 566
Jäsenet
81 954
Uusin jäsen
McBean

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom