Kuntosali, urheilu ja painonpudotus

Liittynyt
10.10.2018
Viestejä
457
Onko kukaan tykkännyt tehdä yhden jalan liikkeitä? Bulgarian split squatia ajattelisin kokeilla.
Ehdottomasti kannattaa pitää ohjelmassa myös yhden raajan liikkeitä. Näillä saa mahdollisia puolieroja kurottua tasaisemmaksi ja lisäksi monessa liikkeessä luontaisemman tuntuisen liikeradan. Ainoa huono puoli on, että aikaa kuluu enemmän. Itse tykännyt aina pitää 1 raajan liikkeitä ohjelmassa. Mm. erilaisia soutuja (ylä-, ala-, pysty-), punnerruksia, prässiä, kyykkyä (askel tai bulgarialaista), ojennuksia, pohkeita, käsiliikkeet ym. Varsinkin jos on selviä puolieroja raajoissa kannattaa ottaa yhden raajan liikkeitä ohjelmaan
 
Liittynyt
08.11.2018
Viestejä
1 660

Ja bonuksena nuo oppii huomattavasti nopeammin kun hyvän kyykkytekniikan, varsinkin isommilla painoilla eli voi turvallisemmin ajaa kovaa. Toki alussa järki päässä ja vähitellen.
 
Liittynyt
01.01.2018
Viestejä
1 143
Onko kellään ajatuksia ohjelmastani? Tätä olen tehnyt jo melkein vuoden 3x viikkoon mutta kysytään kuitenkin jos herää jotain mieleen. Raskaat jalkaliikkeet on 3x6 yleensä ja loput 3x8 tai niin paljon kuin jaksaa toistoja. Nuo split kyykyt on vielä tarkoitus lisätä ohjelmaan.

Vuoro treenein:

Mave
Kyykky

Penkki
Vinopenkki

Ylätalja
Alatalja

Joka treeni:

Hauiskääntö tangolla ez
Viparit
Vatsat jalkoja nostamalla

Joskus:

Facepull
Olkapääpunnerus
 
Takareisille aika vähän mitään tuossa, samoin työntävät ylöspäin.

Lisää pystäri ja sjmv/vastaava?
 
Liittynyt
01.01.2018
Viestejä
1 143
Takareisille aika vähän mitään tuossa, samoin työntävät ylöspäin.

Lisää pystäri ja sjmv/vastaava?
Joo tuo takareisi puoli ollut pimennossa, lähinnä mave sille. Olkapääpunnerus on sillä lailla miten minä olen sen tehnyt periaatteessa pystäri käsipainoilla. Mutta täytyy ottaa useammin treeneihin.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 879
Kaiken negatiivisen valituksen sijaan yleensä tekee mielelle hyvää katsella videoita tai lukea keskusteluista, joissa ei nimenomaan osoitella sormella miten kaikki menee jotenkin pieleen ja kuinka itse tekee aina kaiken paremmin jne.

Tässä yksi sellainen pätkä. Videossa täältä varmasti monille tuttu Youtuben "RenaissancePeriodization" kanavan Mike Israetel kommentoi näyttelijä/WWE-tähti John Cenan treenaamista. Ei löydy hirveästi moitteen sijaa tekemisestä. Tai no, korkeintaan pientä hienosäätöä ja kun alla on todennäköisesti myös kasvuhormoneja, niin toki siitä tulee vähän sanomista, mutta muuten on kyllä näyttävää menoa.

Vision

Make ATK Great Again
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 473

Sattuipa sopivasti, juuri aiemmin illalla katsoin ja ei voi kuin ihailla, käsittämätön määrä voimaa ja tekniikkakin kuin suoraan oppikirjasta, douppaamisesta toki miinusta mutta ei kai noissa piireissä muutakaan voi.

Tämän herran treenivideo aiheutti taasen itsessäni lähinnä myötähäpeää.

Siitoimenpeku

Tukijäsen
Liittynyt
28.10.2018
Viestejä
229
Lehdestä tuli luettua juttua suomalaisesta sovelluksesta nimeltään aitofit, onkohan tälläinen mistään kotoisin. Omalla kohdalla ainakin suuri heikkous on juurikin treenien muokkaus, vaihtelu ja lepovikkot yleensäkkin. Tuolla ainakin saisi ne automatisoitua kohtuu edullisesti. Ihan yhtälailla sinne salille tietysti joutuu vääntäytymään, mutta se ei yleensä ole ongelmana :geek:
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
2 286
Kaiken negatiivisen valituksen sijaan yleensä tekee mielelle hyvää katsella videoita tai lukea keskusteluista, joissa ei nimenomaan osoitella sormella miten kaikki menee jotenkin pieleen ja kuinka itse tekee aina kaiken paremmin jne.

Tässä yksi sellainen pätkä. Videossa täältä varmasti monille tuttu Youtuben "RenaissancePeriodization" kanavan Mike Israetel kommentoi näyttelijä/WWE-tähti John Cenan treenaamista. Ei löydy hirveästi moitteen sijaa tekemisestä. Tai no, korkeintaan pientä hienosäätöä ja kun alla on todennäköisesti myös kasvuhormoneja, niin toki siitä tulee vähän sanomista, mutta muuten on kyllä näyttävää menoa.

Noi RP:n videot julkkisten treeneistä on kieltämättä viihdyttäviä. Mielestäni niissä Israetel kritisoi silloin kun aihetta on, ja aika karastrofaalistenkin treenitapojen keskeltä kyllä noukkii ne vähät positiiviset asiat, jos niitä on. Onhan noi usein hölmöjä, kun laitetaan joku näyttelijä tekemään ties mitä sirkustemppuja painojen kanssa jumppapallon päälle, vaikka ihan tavalliset kyykyt ajaisi sata kertaa paremmin asian. Katsomistani videoista eniten kritiikkiä taisi saada Mark Wahlberg, kun taas Dave Bautistan treeni kuului sinne kärkipäähän.

Muutenkin hyviä videoita, ei ole semmosta egoilukamaa. Vaikka näin maallikkotreenaajana pitääkin välillä olla tarkkana, milloin kyse on jostain tosi bodarispesifistä treenivinkistä jne.
 
Liittynyt
16.11.2020
Viestejä
2 639
Onko kellään ajatuksia ohjelmastani? Tätä olen tehnyt jo melkein vuoden 3x viikkoon mutta kysytään kuitenkin jos herää jotain mieleen.
Vaikea nyt sen enempää lähteä tarjoamaan ohjelmaa, kun ei tiedä yhtään, mitä nää tuolla ohjelmalla haet, mutta siis aika yksipuolinenhan tuo on, jos vedät vaan tuolla samalla sapluunalla päiivästä ja viikosta toiseen. Eikö tuo rupea tympäiseen? Siihen varmaan auttaa jo se, että vähän kierrätät liikkeitä ja toistomääriä, vaikka pitäisit nuo reenattavat lihasryhmät samoina. Jos punnertaa paljon, niin minä pitäisin alhaalta tai edestä tulevaa takaolkapää- / hartialiikettä koko ajan mukana.

Ja millä varmaan rupeais tulemaan helpommin kehitystä vois olla volyymiprogressio. Jos nyt teet kolme kutosta jollain sarjapainolla, niin koitat päästä samalla sarjapainolla yhdessä reenissä siihen, että teetkin 6x6. Sen jälkeen vaikka pieni kevennys ja pikkaisen suuremmalla raudalla sama homma.

Tyyliin siis (ihan hatusta):

viikko1 3x6
viikko2 4x6
viikko3 5x6
viikko4 6x6

tai saman viikon sisällä

viikko1 3x6, 4x6, 3x6
viikko2 4x6, 3x6, 5x6
viikko3 4x6, 5x6, 4x6
viikko4 5x6, 4x6, 6x6
jne. ideana vaan, että tuo viikkovolyymi nousee progressiivisesti ja jos jossain kohtaa tulee stoppi, niin sitten kevennys ja kokeilee taas pari kiertoa aikaisemmasta uudestaan eteenpäin.

Tuollai tuo jää minusta turhan helposti junnaan paikallaan, jos tehdään aina samat sarjat ja toistot ja korkeintaan jossain pikkuliikkeissä koitetaan silloin tällöin puristaa toisto pari lisää.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
01.01.2018
Viestejä
1 143
Vaikea nyt sen enempää lähteä tarjoamaan ohjelmaa, kun ei tiedä yhtään, mitä nää tuolla ohjelmalla haet, mutta siis aika yksipuolinenhan tuo on, jos vedät vaan tuolla samalla sapluunalla päiivästä ja viikosta toiseen. Eikö tuo rupea tympäiseen? Siihen varmaan auttaa jo se, että vähän kierrätät liikkeitä ja toistomääriä, vaikka pitäisit nuo reenattavat lihasryhmät samoina. Jos punnertaa paljon, niin minä pitäisin alhaalta tai edestä tulevaa takaolkapää- / hartialiikettä koko ajan mukana.

Ja millä varmaan rupeais tulemaan helpommin kehitystä vois olla volyymiprogressio. Jos nyt teet kolme kutosta jollain sarjapainolla, niin koitat päästä samalla sarjapainolla yhdessä reenissä siihen, että teetkin 6x6. Sen jälkeen vaikka pieni kevennys ja pikkaisen suuremmalla raudalla sama homma. Tuollai tuo jää minusta turhan helposti junnaan paikallaan, jos tehdään aina samat sarjat ja toistot ja korkeintaan jossain pikkuliikkeissä koitetaan silloin tällöin puristaa toisto pari lisää.
Oikeastaan tykkään siitä että treeni on melkein samanlainen aina. Tavoitteet on perus voima/lihas/laihdutus, toki lähinnä voima ja laihdutus on kehittynyt. Sarjoja voisi tietty vaihdella enemmän.
 
Liittynyt
16.11.2020
Viestejä
2 639
Oikeastaan tykkään siitä että treeni on melkein samanlainen aina. Tavoitteet on perus voima/lihas/laihdutus, toki lähinnä voima ja laihdutus on kehittynyt. Sarjoja voisi tietty vaihdella enemmän.
Muokkasin tuohon edelliseen jotain progessioideaa, jota voi soveltaa, jos kiinnostaa.

Aina samanlaisen treenin tekemisessä on tosiaan se haaste, että sillai on tosi vaikea saada mitään kehitystä tietyn pisteen jälkeen. Alkuvaiheessa kaikki salilla rimpuiltu kehittää, mutta yhtään pidempään reenatessa vaihtelu ja nuo progressiot on sit se, jolla kehitystä saa.
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
2 286
Ja millä varmaan rupeais tulemaan helpommin kehitystä vois olla volyymiprogressio. Jos nyt teet kolme kutosta jollain sarjapainolla, niin koitat päästä samalla sarjapainolla yhdessä reenissä siihen, että teetkin 6x6. Sen jälkeen vaikka pieni kevennys ja pikkaisen suuremmalla raudalla sama homma.

Tyyliin siis (ihan hatusta):

viikko1 3x6
viikko2 4x6
viikko3 5x6
viikko4 6x6
Itse kun aloitin tavoitteellisemmin treenata joskus vuoden 2022 kesän jäljiltä, niin aika lailla tätä olen käyttänyt osan vuodesta. Joskin siis vielä toistomäärät pääosin isompina. Koin että se oli aloittelijalle aika helppo tapa päästä jyvälle jostain progression tyylisestä. Sitten osan vuodesta vaihtanut voimaa kehittävään kiertoon, jossa liikkeitä on vähän vaihdettu/yksinkertaistettu entisestään ja toistomäärät laskettu jonnekin neljän tai vitosen hujakoille. Sitä ennen vaan oli hyvä, että oli ehtinyt edes jollain tasolla saada tekniikkaa haltuun (ei sillä etteikö siinäkin vielä tekemistä olisi).
 
Liittynyt
16.11.2020
Viestejä
2 639
^ joo, pidemmässä juoksussa tuo jäljempänä oleva pikkaisen aaltoileva progressio todennäköisesti toimivampi kuin liian jyrkkä lineaarinen progressio, mutta joka tapauksessa pitäs olla aika varmaa, että kehittää paremmin kuin samojen sarjojen tekeminen reenistä toiseen.

Ja näitähän voi tosiaan toteuttaa miljoonalla eri tavalla riippuen liikkeestä, toistoista, montako treeniä viikkoon jne jne.
 
Liittynyt
21.11.2016
Viestejä
366
Mistä ja minkälaista maustamatonta heraisolaattia kannattaisi ostaa? Olen aikaisemmin käyttänyt SportLife Whey protein Isolaattia, jonka proteiinipitoisuus 90% ja hinta 34,14€/kg. Fitnestukun Star Nutrition Whey-100 Heraproteiini 4 kg Naturell maksaisi 29,98€/kg. Sisällöstä 87% proteiinia.

Yllä mainituilla esimerkeillä on hintaeroa noin 5€/kg, koska fitnestukussa ilmaiset postikulut. Kummatkin vaikuttaisivat olevan aika "puhtaita", mitään selvää amino-spiking viitettä ei näy. Onko tuo 3% proteiinisisältö jotenkin merkityksellinen, jos haluaa käyttää laadukkaita tuotteita ja elää "perusterveellisesti"?
 
Liittynyt
18.02.2022
Viestejä
491

Junnuaikoina tein peruskuntokautta 4-6 viikkoa putkeen, jossa oli pidempiä sarjoja, isoja rautoja joilla sai vielä sarjoja pumpattu, lyhimmät sarjat tyyliin 3 toistoa. Sitten about 2-4 viikkoa räjähtävän voiman jalostusta, sekä sitä tukevia apujuttuja kuten hyppyjä, loikkia jne, pisimmät sarja 3-4 toistoa. Sitten pari kertaa vuodessa päätähtäiminä toimiviin kisoihin vielä päälle max 2 viikkoa sellaista kunnon hakkaamista hermoston totuttamiseksi sarjat 1-2 toistoa kaikilla merkittävillä painoilla ja tavoitteena kisasuorituksen ulosmittaamista jo ennen kisaa jolloin varmuus kisoissa oli hyvä.

Tietysti tämä on jo aika lajikohtainen ohjeistus, mutta tällä periaatteella väänsin useamman vuoden niin että aina peruskuntokaudella vitutti ja viikko ennen kisoja ei meinannut pysyä housuissaan :D

Nyt kun on reilut 10 vuotta tullut panostettua elämässä täysin eri asioihin, ajattelin alkaa taas väsäämään ohjelmaa itselle. Jos vaikka lähtis siitä pitkästä peruskuntokaudesta ja vielä siten muokattuna että alkais ensimmäistä kertaa elämässään erikseen reenata myös yläkroppaa eikä anna sen vain tulla itsestään perässä:D
 
Liittynyt
10.10.2018
Viestejä
457
Mistä ja minkälaista maustamatonta heraisolaattia kannattaisi ostaa? Olen aikaisemmin käyttänyt SportLife Whey protein Isolaattia, jonka proteiinipitoisuus 90% ja hinta 34,14€/kg. Fitnestukun Star Nutrition Whey-100 Heraproteiini 4 kg Naturell maksaisi 29,98€/kg. Sisällöstä 87% proteiinia.

Yllä mainituilla esimerkeillä on hintaeroa noin 5€/kg, koska fitnestukussa ilmaiset postikulut. Kummatkin vaikuttaisivat olevan aika "puhtaita", mitään selvää amino-spiking viitettä ei näy. Onko tuo 3% proteiinisisältö jotenkin merkityksellinen, jos haluaa käyttää laadukkaita tuotteita ja elää "perusterveellisesti"?
Tuolla 3% erolla ei ole mitään merkitystä. Jos haluat, voit toki ottaa 87%:sta hiukan enemmän ja jäät silti "voitolle" halvemman kilohinnan vuoksi.
 
Liittynyt
02.05.2017
Viestejä
2 636
Fitnesstukussa muistakaa se, että pistää kamat ostoskoriin mutta jättää tilaamatta -> kas kummaa tulee s-posti muutaman pv kuluessa, että jäikö tilaus kesken ja saat alekoodin päätöstä helpottamaan. Ei kannata siis hosua ku toimii TUKKU20 ja TUKKU30 lisäksi päällekkäin :D
 
Liittynyt
14.08.2023
Viestejä
817
Lehdestä tuli luettua juttua suomalaisesta sovelluksesta nimeltään aitofit, onkohan tälläinen mistään kotoisin. Omalla kohdalla ainakin suuri heikkous on juurikin treenien muokkaus, vaihtelu ja lepovikkot yleensäkkin. Tuolla ainakin saisi ne automatisoitua kohtuu edullisesti. Ihan yhtälailla sinne salille tietysti joutuu vääntäytymään, mutta se ei yleensä ole ongelmana :geek:
Otin just testiin ja aloitin maanantaina. Takana n. 9kk 3 krt viikossa kokovartaloa (sitä ennen vuoden tauko ja n. 2v salitreeniä) ja nyt alan tekemään tuolla aitofit:llä 4 krt viikossa upper/lower ohjelmaa.

Katsotaan miten käy. :tup:
 
Liittynyt
05.12.2016
Viestejä
273

Mitenköhän kauan yleensä noilla yksijakoisilla kokovartalotreeneillä saa hyviä tuloksia aikaan treeniuran alussa, aika samat lähtökohdat nyt minulla ja pohdin että kuinka kauan jatkaisin ja siirrynkö missä vaiheessa juurikin mainitsemaasi ylä-/alakroppa jaotteluun.

Voiko vuodessa jo oppia niin kovan lihasten irtiottokyvyn että kannattaisi siirtyä tuohon? Vai saako tuloksia aikaan ensimmäiset ~2, 3 tai jopa max. 5 vuotta pelkällä yksijakoisella ja esim. hyvinkin simppelillä kyykky-penkki-pystypunnerrus-maastaveto ohjelmalla joka käyntikerta jos on mahdollista käydä salilla vain maksimissaan 2-3x/vk.
 
Kokeilemalla selviää - valitse ohjelma ja pidä kirjaa tuloksista, jos kehitystä tapahtuu niin homma toimii. Jos kehitys pysähtyy niin sitten voi miettiä ohjelman vaihtamista.

Itse tein noin 3 vuotta 2-jakoista ja nyt sellainen ehkä 1.5-jakoinen. Nykyinen ei olis toiminut alussa kun tekniikkaa piti hieroa ja voluumia oli tarpeen saada. Nyt pääosin pystyy ajamaan kovempaa mutta silti jokainen on yksilö, vaikka lihakset kehittyisikin niin liikkuvuus ja nivelten kestävyys voi vaatia paljon enemmän aikaa.
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 907
Mitenköhän kauan yleensä noilla yksijakoisilla kokovartalotreeneillä saa hyviä tuloksia aikaan treeniuran alussa, aika samat lähtökohdat nyt minulla ja pohdin että kuinka kauan jatkaisin ja siirrynkö missä vaiheessa juurikin mainitsemaasi ylä-/alakroppa jaotteluun.
Jaottelun voi tehdä kahteen hyvin niinkin, että toisella treenikerralla on vuorossa jalat, rinta ja ojentajat ja toisella treenikerralla selkä ja koukistavat eli lähinnä hauis.

Loput pienet lihakset sitten jakaa sen mukaan eri treenikerroille miltä itsestä tuntuu.

Tuollaisessa jaossa tulee jaloillekin parina päivänä treeniä jos toisena päivänä tekee kyykkyä ja muuta jalkaliikettä ja toisella treenikerralla viikossa selkää treenaa maastavedolla, kun se maastavetokin ottaa aika tavalla jalkoihinkin.

Kunnolla kun lyö pökköä pesään treeneissä ja tekee useamman sarjan "failiin" saaka, niin viikkokin tahtoo olla siinä ja siinä, että ehtiikö siitä edellisestä kerrasta palautua. Sen vuoksi kolmen tiukan viikon jälkeen on viisasta ottaa kevyempi viikko siihen että kroppa ehtii palautua kunnolla vimeistään silloin.

Kyykkyä ja maastavetoa ei kannata ehkä ihan feiliin aina vetää vaan jättää varastoon noin yksi toisto. Syynä loukkaantumisriskin pienentäminen.
 
Siitoimenpeku

Tukijäsen
Liittynyt
28.10.2018
Viestejä
229
Otin just testiin ja aloitin maanantaina. Takana n. 9kk 3 krt viikossa kokovartaloa (sitä ennen vuoden tauko ja n. 2v salitreeniä) ja nyt alan tekemään tuolla aitofit:llä 4 krt viikossa upper/lower ohjelmaa.

Katsotaan miten käy. :tup:
Sorruin myös itse ottamaan aikalailla heti alkuperäisen kyselyni jälkeen, mielenkiinnolla odotan muiden mielipiteitä.
Salilla käynyt nyt tällä iällä noin pari vuotta vailla varsinaisia tavotteitta eli lähinnä kuntoilun takia. Nyt kuitenkin hieman innostunut ja katsoo mitä jos panostaisikin hieman enemmän. 3x viikossa on aikalailla maksimit mitä ehtii itse käymään.
Kymmenisen vuotta sitten tuli hinkattua salilla viisi kertaa viikossa ja arvatenkin intoa oli enemmän kuin järkeä. Josko nyt mentäisiin fiksummin.
 
Liittynyt
14.08.2023
Viestejä
817
Mitenköhän kauan yleensä noilla yksijakoisilla kokovartalotreeneillä saa hyviä tuloksia aikaan treeniuran alussa, aika samat lähtökohdat nyt minulla ja pohdin että kuinka kauan jatkaisin ja siirrynkö missä vaiheessa juurikin mainitsemaasi ylä-/alakroppa jaotteluun.

Voiko vuodessa jo oppia niin kovan lihasten irtiottokyvyn että kannattaisi siirtyä tuohon? Vai saako tuloksia aikaan ensimmäiset ~2, 3 tai jopa max. 5 vuotta pelkällä yksijakoisella ja esim. hyvinkin simppelillä kyykky-penkki-pystypunnerrus-maastaveto ohjelmalla joka käyntikerta jos on mahdollista käydä salilla vain maksimissaan 2-3x/vk.
Kun katsoo netistä influencerien (ei niiden paskojen vaan oikeasti asiosta ymmärtävien) videoita, artikkeleja, tutkimuksia niin konsensus tuntuu olevan se että kokovartalotreenillä voi vetää vaikka maailman tappiin asti. Ihmisillä on kuitenkin yksilöllisiä eroja ja joskus kannattaa vaihtaa splittiä jo ihan motivaation ylläpitämisen ja vaihtelun vuoksi.

Joku taisikin jo sanoa, mutta vaihtaisin splittiä silloin kun luvut ei enää nouse tai jos treeni alkaa tuntua liian tylsältä. Imo tärkeintä on että salilla tulee käytyä eikä homma lopu kuin seinään.
 
Riippuu minusta siitä miksi siellä salilla käy. Jos on kuntourheilija, järkevää olisi pitää keskivartalon tukilihakset aina mielessä pitkän iän ja terveyden kannalta.

Jos on kilpaurheilija niin priorisointi tietysti sen oman lajin mukaisesti. Jos omassa lajissa jalat on ykkösprioriteetti ympäri vuoden, niitä voi ihan hyvin reenata eniten ympäri vuoden vaikka kymmenen vuoden ajan ja silti kehittyä. Tärkeämpää on jaksottaa hermoston kuormitusta. Peruskuntokauden tulee olla pidempi, sillä pitkällä kilpailukaudella menee hermosto herkästi "tukkoon" eli vaikkapa nopeutta ja räjähtävyyttä hakiessa alkaa liikkeet hidastua.

Peruskuntokaudella hakataan pidempiä sarjoja ja painot luokkaa alle 85% omasta "ykkösmaksimista" jolloin rakennetaan pohjakuntoa. Silloinkin voidaan tehdä irtiottoreenejä esim. maksimiraudat millä saa kolme toistoa, ns. "kolmosmaksimi" tms. Peruskuntokauden miellän myös monipuolisemmaksi, koska mitä kovemman yleiskunnon pystyt rakentamaan sitä paremmin saat kilpailu-/irtiottokaudella itsestäsi irti.

Sen jälkeen irtiottokaudella, käydään siellä 80-90% alueella toistuvasti, jopa maksimituloksissa asti ja tehdään niillä lyhyitä sarjoja ja irtiottoreeni voi olla sitten ykkösmaksimi.
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 907
Kun katsoo netistä influencerien (ei niiden paskojen vaan oikeasti asiosta ymmärtävien) videoita, artikkeleja, tutkimuksia niin konsensus tuntuu olevan se että kokovartalotreenillä voi vetää vaikka maailman tappiin asti. Ihmisillä on kuitenkin yksilöllisiä eroja ja joskus kannattaa vaihtaa splittiä jo ihan motivaation ylläpitämisen ja vaihtelun vuoksi.
Varmaan tuokin riippuu aika paljon tavoitteista. Jos on esimerkiksi pitkästi vanhuuseläkeiän ylittänyt seniori, niin sehän on erinomaista treenia kun käy vaikka kaksi kertaa viikossa kuntosalilla harjoittelemassa vähän koko kroppaa. Tavoitteena lienee tuossa iässä usein fyysisen lihaskunnon ylläpitäminen että arki sujuu ja vaikka että sängystä nouseminen sujuisi vielä vuosia eteenpäinkin omin avuin.

Samoin tuollainen voi olla ihan hyvää treeniä aktiivi-ikäisellekkin aikuiselle kun tavoitteet on muualla kuin saada lisää voimaa ja lihasmassaa tai jompaa kumpaa.

Jos tarkoitus on kehittää lisää voimaa ja lihasmassaa, niin silloin se alkaa olla minusta viisasta siirtyä jossain vaiheessa yksi jakoisesta kaksi kertaa viikossa treenistä siihen että kaksi kertaa viikossa treeniin, mutta tekee sen niin, että toisella kertaa treenaa pääosin toiset lihakset kropasta. Onko se aika sitten kahden kuukauden jälkeen vai vuoden jälkeen vai jotain muuta, niin siihen en osaa sanoa.

Siinä tahtoo mennä viikon päivät, että lihas on täysin tai lähes täysin palautunut kovasta treenikerrasta ja toivon mukaan korjannut ne mikrolihasvauriot niin, että lihas on aiempaa isompi ja voimakkaampi. Kunnolla kun antaa kyytiä jollekkin lihasryhmälle ja tappiin saakka sitä piiskaa salilla, niin sehän lihas tahtoo olla vielä neljä vuorokautta sen treenin jälkeen arka viivästyneestä lihaskivusta vaikka olisi vuosien treenitausta alla. Joskus jos on oikein onnistunut treeni, niin viisikin vuorokautta. Ja jalkatreenien jälkeen jalat on sellaisen tuntuiset että hyvä kun pystyssä pysyy kun salilta lähtee ja sieltä kotia kohti köpötely jotenkin onnistuu tai minne nyt meneekään.

Tuolla intensiteetillä kun treenit vetää, niin ei niitä ainakaan natuna pysty kukaan kovin kauaa kahta kertaa viikossa tekemään samoille lihaksille vaan ainoa keino on jakaa ne vähintään kahteen osaan. Ja kolmen neljän viikon välein keventää ja tehdä kevyt viikko, että ehtii palautua kunnolla rääkistä. Selässä ja jaloissa on ne ihmiset isoimmat lihakset ja ne on ainakin hyvä tehdä eri kerroilla viikossa minusta. Se miten isoja painoja milläkin lihaksilla liikuttelee, kertoo siitä lihaksen koosta. Ihan eri dekadilla ne liikuteltavat painot ovat vaikka isojen jalkalihasten treenissä jalkakyykyssä kuin pienten hauislihasten treenissä.

Kuusinkertaisen mr Olympian Dorian Yatesin harjoittelufilosofiaan kuului ns. "HIT" eli High Intensity Training, joka korosti lyhyitä, mutta hyvin intensiivisiä harjoitusjaksoja. Yates harjoitteli ajoittain vain kerran viikossa punttisalilla, mutta tämä yksi harjoituskerta oli äärimmäisen vaativa ja intensiivinen. Yatesin lähestymistapa korosti harjoittelun laadullista puolta määrän sijasta. Hän keskittyi voimakkaaseen harjoitteluun, joka salli lihaksen kunnollisen palautumisen seuraavaan harjoituskertaan asti. Pääsosin Yates treenasi kuitenkin neljä tai viisi kertaa viikossa, keskittyen korkean intensiteetin "HIT" eli High Intensity Trainingiin.

Kannattaa ymmärtää se, että Yates ei todellakaan ollut mikään natutreenaaja vaan anabolisia lääkkeitä ja muita myrkkyjä kului uralla ison apteekillisen varaston verran. Siltikin se palautuminen vaati viikon päivät kovasta treenistä.
 
Liittynyt
18.02.2022
Viestejä
491
Tuolla intensiteetillä kun treenit vetää, niin ei niitä ainakaan natuna pysty kukaan kovin kauaa kahta kertaa viikossa tekemään samoille lihaksille vaan ainoa keino on jakaa ne vähintään kahteen osaan. Ja kolmen neljän viikon välein keventää ja tehdä kevyt viikko, että ehtii palautua kunnolla rääkistä. Selässä ja jaloissa on ne ihmiset isoimmat lihakset ja ne on ainakin hyvä tehdä eri kerroilla viikossa minusta. Se miten isoja painoja milläkin lihaksilla liikuttelee, kertoo siitä lihaksen koosta. Ihan eri dekadilla ne liikuteltavat painot ovat vaikka isojen jalkalihasten treenissä jalkakyykyssä kuin pienten hauislihasten treenissä.
Jos voimasta puhutaan ja kommentoin nyt tässä viestissä pelkästään voimaharjoittelua, ei yhtään mitään järkeä reenata itteänsä kerrasta niin piippuun että menee viikko palautua. Ehkä tämä on bodaushommia jossa ainut tavoite on että lihas kasvaa sen verran kuin on kasvaakseen? Jos puhutaan tuloskunnosta ja voiman hankkimisesta, näkisin että lihasta tulee kuormittaa mahdollisimman usein hyvin suunnitellulla kuormalla (suhteutettuna maksimisuoritustasoon) ja kaikki muu on vähemmän tavoitteellista voimaharjoittelua tai priorisoitu toisin esim. siihen lihaskasvuun. Muistaakseni joku Mr. Olympia -kisaaja kertoi reenanneensa koko uransa ~40-50kg painoilla muistanko ihan väärin koko jutun?
Kannattaa ymmärtää se, että Yates ei todellakaan ollut mikään natutreenaaja vaan anabolisia lääkkeitä ja muita myrkkyjä kului uralla ison apteekillisen varaston verran. Siltikin se palautuminen vaati viikon päivät kovasta treenistä.
Kreikkalaiset olympiapainonnostajat asuivat harjoituskeskuksessa erossa perheistään 6-12kk ennen olympialaisia 90-luvulla ja treenasivat muistaakseni ~8 krt/pv 2 liikkeen treenejä joissa toistui kyykyt 3-4 krt/pv. Sitten pokkasivat kirkkaimmat mitalit olympialaisista uskomattomalla suoritusvarmuudella, vaikka mitalitaisto oli hyvin tiukkaa. En usko hetkeäkään että seuraavilta kymmeneltä sijalta löytyi ketään joka teki 5 harjoitusta viikossa tai vähemmän.
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 907
Jos voimasta puhutaan ja kommentoin nyt tässä viestissä pelkästään voimaharjoittelua, ei yhtään mitään järkeä reenata itteänsä kerrasta niin piippuun että menee viikko palautua. Ehkä tämä on bodaushommia jossa ainut tavoite on että lihas kasvaa sen verran kuin on kasvaakseen? Jos puhutaan tuloskunnosta ja voiman hankkimisesta, näkisin että lihasta tulee kuormittaa mahdollisimman usein hyvin suunnitellulla kuormalla (suhteutettuna maksimisuoritustasoon) ja kaikki muu on vähemmän tavoitteellista voimaharjoittelua tai priorisoitu toisin esim. siihen lihaskasvuun. Muistaakseni joku Mr. Olympia -kisaaja kertoi reenanneensa koko uransa ~40-50kg painoilla muistanko ihan väärin koko jutun?
Tuollaista juttua en muista koskaan lukeneeni. Sen muistan, että joku perhanan iso mr. olympiatason kehonrakentaja ei omien sanojensa mukaan koskaan treenannut kuin korkeintaan 130 kilon painoilla. Nimeä en muista nyt äkkiseltään, mutta Pakkotoiston forumia kaivelemalla se varmaan löytyisi tarvittaessa.

Ronnie Colemanilla oli sitten tuollaiset maksimiraudat:
  • Deadlift: 800 lb (363 kg) × 2 reps (The Unbelievable, 2000)
  • Squat: 800 lb (363 kg) × 2 reps (The Cost of Redemption, 2003)
  • Bench press: 500 lb (227 kg) × 5 reps (The Cost of Redemption, 2003)
  • Dumbbell Bench press: 200 lb (91 kg) Dumbbells × 12 reps (The Unbelievable, 2000)

Iso-Arskalla taas:

"My best bench press was 238 kilograms, my best dead weight reached 322 kilograms and my maximum squat, 276 kilograms," the seven-time Mister Olympia winner said. Schwarzenegger

Parempi se on bodauksessa, että saa pidettyä ne raudat maltillisena ja tehostettua muuten treeniä esimerkiksi tekemällä laskuvaiheen hidastettuna ja vaikka pysäyttämällä esimerkiksi maastavedossa raudat laskussa hieman ennen kuin osuu maahan. Paikat kestää silloin paljon paremmin sitä rääkkiä kuin kiskoessa maksimiraudoilla suunnilleen ykkösiä.

Kreikkalaiset olympiapainonnostajat asuivat harjoituskeskuksessa erossa perheistään 6-12kk ennen olympialaisia 90-luvulla ja treenasivat muistaakseni ~8 krt/pv 2 liikkeen treenejä joissa toistui kyykyt 3-4 krt/pv. Sitten pokkasivat kirkkaimmat mitalit olympialaisista uskomattomalla suoritusvarmuudella, vaikka mitalitaisto oli hyvin tiukkaa. En usko hetkeäkään että seuraavilta kymmeneltä sijalta löytyi ketään joka teki 5 harjoitusta viikossa tai vähemmän.
Painonnosto on enemmänkin tekniikka kuin voimalaji. Sen vuoksi siinä lienee perusteltua tahkota paljon toistoja pienemmillä raudoilla tekniikan ja hermotuksen kehittämiseksi.

Voimanostossa ja jossain voimamies kisoihin treenaamisessa taas se on toimiva että kerran viikossa on isoille lihaksille se maksimaalinen treeni. Muistaakseni Ilkka Nummisto ja sen kaveri Markku Suonenvirta aikoinaan treenasi niin kovaa, että kerran viikossa oli muistaakseni perjantaina jalkapäivä ja sitä päiväkausia etukäteen jännittävät kun se oli niin raju rääkki. Samoin täällä Oulun seudulla 1990-luvulla yksi voimanoston maailmanmestari treenasi kerran viikossa isot lihakset. Jalkapäivä oli muistaakseni viikonloppuna kerran viikossa ja se oli viikonloppuna sen vuoksi, että viikonloppuna sai paikalle kylän isoimmat karjut varmistamaan kun rautaa oli tangossa joku 350 kiloa tms. ja siinä ei heiveröisistä ole edes varmistamaan sitä määrää rautaa. Sen voimailijan ura sitten loppui siihen kun joskus taisi olla lähemmäs neljäsataa kiloa rautaa tangossa kun reisilihas pamahti poikki. En ollut itse silloin paikalla, mutta noin kuulin.
 
Liittynyt
18.02.2022
Viestejä
491
Parempi se on bodauksessa, että saa pidettyä ne raudat maltillisena ja tehostettua muuten treeniä esimerkiksi tekemällä laskuvaiheen hidastettuna ja vaikka pysäyttämällä esimerkiksi maastavedossa raudat laskussa hieman ennen kuin osuu maahan. Paikat kestää silloin paljon paremmin sitä rääkkiä kuin kiskoessa maksimiraudoilla suunnilleen ykkösiä.
Totta, ykkösmaksimilla ei varmaan huippubodarit muuta teekään kuin ns. "kivatietää" paljonko pystyy tekemään.

Painonnosto on enemmänkin tekniikka kuin voimalaji. Sen vuoksi siinä lienee perusteltua tahkota paljon toistoja pienemmillä raudoilla tekniikan ja hermotuksen kehittämiseksi.
En nyt sanoisi että enemmän tekniikka- kuin voimalaji jos 80-kiloisen kaverin pitää työntää yli 210kg voittaakseen Olympiakisoja. Siinä on osattava tekniikka, mutta se opitaan lapsena tai teini-ikäisenä viimeistään, huippunostajat eivät aikuisiällä hinkkaa tekniikkaa pienillä painoilla. Havaittavissa esim. turkkilaisilla ja kiinalaisilla aivan eri tyyli tempauksen ja työnnön maastavedossa: kiinalaisilla perse on alhaalla ja jalat irrottaa tangon maasta kun taas turkkilaisella nousee ensin perse ja sen jälkeen selkä tekee enemmän töitä yhdessä jalkojen kanssa. Nyrkkimatikka vie pitkälle, suunnilleen niin että jos kaveri ensin kyykkää pohjasta enemmän kuin 220kg voi työnnössä alkaa haaveilla +170kg raudoista suorilla käsillä.

Voimanostossa ja jossain voimamies kisoihin treenaamisessa taas se on toimiva että kerran viikossa on isoille lihaksille se maksimaalinen treeni. Muistaakseni Ilkka Nummisto ja sen kaveri Markku Suonenvirta aikoinaan treenasi niin kovaa, että kerran viikossa oli muistaakseni perjantaina jalkapäivä ja sitä päiväkausia etukäteen jännittävät kun se oli niin raju rääkki. Samoin täällä Oulun seudulla 1990-luvulla yksi voimanoston maailmanmestari treenasi kerran viikossa isot lihakset. Jalkapäivä oli muistaakseni viikonloppuna kerran viikossa ja se oli viikonloppuna sen vuoksi, että viikonloppuna sai paikalle kylän isoimmat karjut varmistamaan kun rautaa oli tangossa joku 350 kiloa tms. ja siinä ei heiveröisistä ole edes varmistamaan sitä määrää rautaa. Sen voimailijan ura sitten loppui siihen kun joskus taisi olla lähemmäs neljäsataa kiloa rautaa tangossa kun reisilihas pamahti poikki. En ollut itse silloin paikalla, mutta noin kuulin.
Okei, en ala paskapuheeksikaan väittämään mutta oudolta kuulostaa omaan korvaan :D Suomalainen tempauksen ME-mies Jaakko Kailajärvi poimi johonkin lehtihaastatteluun seuraavanlaiset yhden viikon statsit 60-luvun treenipäiväkirjastaan jotka kuvastaa yhtä tapaa treenata ja palautua: 90 tonnia nostoja + 50km aerobista lenkkiä päälle.
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 907
Totta, ykkösmaksimilla ei varmaan huippubodarit muuta teekään kuin ns. "kivatietää" paljonko pystyy tekemään.

En nyt sanoisi että enemmän tekniikka- kuin voimalaji jos 80-kiloisen kaverin pitää työntää yli 210kg voittaakseen Olympiakisoja. Siinä on osattava tekniikka, mutta se opitaan lapsena tai teini-ikäisenä viimeistään, huippunostajat eivät aikuisiällä hinkkaa tekniikkaa pienillä painoilla. Havaittavissa esim. turkkilaisilla ja kiinalaisilla aivan eri tyyli tempauksen ja työnnön maastavedossa: kiinalaisilla perse on alhaalla ja jalat irrottaa tangon maasta kun taas turkkilaisella nousee ensin perse ja sen jälkeen selkä tekee enemmän töitä yhdessä jalkojen kanssa. Nyrkkimatikka vie pitkälle, suunnilleen niin että jos kaveri ensin kyykkää pohjasta enemmän kuin 220kg voi työnnössä alkaa haaveilla +170kg raudoista suorilla käsillä.

Okei, en ala paskapuheeksikaan väittämään mutta oudolta kuulostaa omaan korvaan :D Suomalainen tempauksen ME-mies Jaakko Kailajärvi poimi johonkin lehtihaastatteluun seuraavanlaiset yhden viikon statsit 60-luvun treenipäiväkirjastaan jotka kuvastaa yhtä tapaa treenata ja palautua: 90 tonnia nostoja + 50km aerobista lenkkiä päälle.
"Bill Katzmaeir ei koskaan itse lastannut kyykkytankoa, eikä katsonut miten paljon levyjä pakassa oli. Paul Wrenn 440 kilon kyykkymies ja metodisti-pappi keskittyi rukoilemalla suuriin rautoihin. Sokerina pohjalla kuitenkin kaikkien Kalevalan kyykkyjumalien ja Lapin noitien aikaansaannos. Kyösti Vilmi oli 1980- ja 1990-luvuilla suomalaisen kyykkyharjoittelun ruumiillistuma.
Kyykky oli pyhä liike ja se tehtiin sunnuntaina. Aamulla “köpä” meni meren rantaan ja karjui merituuleen. Sitten kierrettiin autolla koko Lapin-lääni ja etsittiin varmistajia. Lopuksi kyykättiin 3 x 400 kiloa ja verta tuli nenästä ja korvista..
Esimerkilläni haluan valottaa keskittymisen merkitystä kovana harjoituspäivänä. Hyvä keskittyminen on paras turva ennaltaehkäistä vammoja. On todella sääli, ettei tänä päivänä ole Vilmin tai Pauli Mellbergin tapaisia miehiä, jotka heittivät 10-kilon levyllä heti salin höpöttäjiä."

Tässä on juttua tuosta Ilkka Nummiston treenistä:

Onhan ne painonnostajatkin aivan käsittämättämön riskejä voimiltaan. Esimerkiksi työnnössä naisten maailmanennätys on 193 kiloa. Väittäisin, että täällä io-techin palstalla kukaan ukkokaan ei pysty tuollaiseen.

Mielestäni se on kuitenkin paljon enemmän tekniikkalaji kuin voimanosto ja painonnoston tekniikkatreenaukset pitää aloittaa jo ennen teini-ikää jos haluaa joskus kesäolympialaisissa vaikka mitalin saada. Sama se on monessa muussakin urheilulajissa ja herkkyysikä oppia tekniikka on mennyt jos sitä lajia alkaa harrastamaan sanotaanko vaikka 20-vuotiaana. En ainakaan tiedä yhtään vaikka uinnin olympiavoittajaa nykyajalta, joka olisi aloittanut kilpauimaan vasta parikymppisenä. Voimanostossa tai vaikka kehonrakennuksessa se ei ole mikään este menestyä jos tuossa iässä aloitellut.

EDIT: Tässä vähän Jouko Aholalta mallia siitä, mitä se tiukka treeni tarkoittaa:

Täytyy olla jo todellinen ihmemies, jos tuollaisista paljon alle viikossa voi palautua.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.02.2022
Viestejä
491
Mielestäni se on kuitenkin paljon enemmän tekniikkalaji kuin voimanosto ja painonnoston tekniikkatreenaukset pitää aloittaa jo ennen teini-ikää jos haluaa joskus kesäolympialaisissa vaikka mitalin saada. Sama se on monessa muussakin urheilulajissa ja herkkyysikä oppia tekniikka on mennyt jos sitä lajia alkaa harrastamaan sanotaanko vaikka 20-vuotiaana. En ainakaan tiedä yhtään vaikka uinnin olympiavoittajaa nykyajalta, joka olisi aloittanut kilpauimaan vasta parikymppisenä. Voimanostossa tai vaikka kehonrakennuksessa se ei ole mikään este menestyä jos tuossa iässä aloitellut.
Juu, onhan se. Se tekniikka pitää hallita tai fiksata viimeistään teini-ikäisenä sillä silloinen aineenvaihdunta vie palautumiskyvyn ihan eri sfääreihin kuin kolmikymppisellä saati nelikymppisellä.

Mielenkiintoisia ja hauskoja juttuja tuntuu olevan nuo videot, pitää katella ajan kanssa.
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
2 286
Itse aattelin sen näin että jos ottaa hieman isommat, voi aina koettaa paikata paksummilla sukilla tai syömällä vain enempi mutta jos menee ituiksi, tiedetään mihin suuntaan voidaan sormea osoittaa ;) oma tilaus ei ole vielä liikahtanutkaan joten voi hyvinkin olla että saadaan samoihin aikoihin. Itse asiassa tein kylläkin ekan tilauksen jo viime viikolla mutta jostain syystä tilaus peruutettiin ja pyydettiin tekemään uudelleen.
Eilen illalla tipahti kengät noutopisteeseen, eli tasan se viikko tilauksesta. Nopeasti ehdin aamulla ennen töitä sovitella. Pidän kyllä molemmista kengistä, mutta kai nämäkin olisi voinut juuri ja juuri olla puoli numeroa isommat, eli lopulta siis puoli numeroa mun yleistä kokoa pienemmät. Kenkien leveys varpaissa on todella hyvä, mutta kai se korotettu kantapää tekee herkästi sen, että varpaat ottaa kärkeen kiinni.

Etenkin noi kalliimmat Power G 380:t on yllättävän notkean oloiset, eli varmaan on helppo tottua noihin verrattuna vaikka Romaleoksiin, jotka on joka puolelta aika kovat ja järeät. Fastlift 360 on sekin aika ketterän oloinen ja kevyt, vaikka sitten muuten on tehty kovemmaksi.

Nyt täytyy sitten miettiä, pistääkö noi molemmat takaisin ja vaihtaa jommankumman puolta numeroa isompaan, vai pistääkö molemmat takaisin ja pitää noi Adipowerit, joita en ole vielä palauttanut. Nekin on vähän ahtaat varpaista, muttei toisella kokeilulla ihan niin pahalta enää tuntunut.
 
Liittynyt
02.05.2017
Viestejä
2 636
pelkällä yksijakoisella ja esim. hyvinkin simppelillä kyykky-penkki-pystypunnerrus-maastaveto ohjelmalla joka käyntikerta jos on mahdollista käydä salilla vain maksimissaan 2-3x/vk.
1-jakoinenhan ei tarkoita sitä, että aina tehtäis sama treeni tai varsinkaan aina SBD-päivä. Ts. siinäkin variaatioita eli modailee sitä aika-ajoin ja kierrättelee eri liikkeitä, sarja- ja toistomääriä ja progressiomalleja. Toki sellaisillekin "turpakii"-ohjelmille on paikkansa ja aikansa (olen tässäkin ketjussa puhunut Korte 3x3:sta mikä on ns. kisaan valmistautumisohjelma 1-jakoisena ja vaan ja ainoastaan pelkkää SBD:tä 9 viikkoa).

Kyllähän tietysti aloittelijana voi vetää samanlaistakin 1-jakoista, eli vaikka Arnoldin G6 aina vaan sama, mutta ei se välttämättä optimi ole muutamaa kuukautta pidempään.
 
Joo hyvä pointti. Kyllä minä ajattelin käsipainoillakin välillä treenata, ottaa vaikka jonkun yhden 8-12 viikon kauden vuoden aikana (onko tämä sopiva määrä teidän mielestä?) jolloin treenais pelkästään käsipainoilla penkkiä, pystypunnerrusta yms.

Vinopenkkiä nyt tulee tehtyä muutenkin välillä, käsipainoilla lähinnä kun tuntui hieman epämukavalta olkapäässä kerran se tangolla tehty. Yhdet tukevat apuliikkeet tulee myös tehtyä rinnalle ja ojentajille lähes joka kerta noiden isojen moninivelliikkeiden jälkeen. Ja leukoja/selkää ja vatsoja tulee tosiaan erikseen treenattua myös kerran viikossa, hieman karrikoidusti ja yksinkertaistaen kirjoitin tuon "hyvinkin simppelin kyykky-pena-mave-pystäri" ohjelman.

Noihin yhdellä raajalla tehtäviin liikkeisiin en välttämättä lähde kun kesto käytännössä tuplaantuu ellen nyt havaitse isoja eroja raajojen välillä.

Ja toki omat sarjamäärät kasvaa pikkuhiljaa, ehkä maksimissaan viiteen työsarjaan (tämä perustuen StrongLifts 5x5, Starting Strength yms.)? Samalla toistomääriä varioiden voimaharjoittelun perusperiaatteiden mukaisesti (esim. peruskausi -> voimakausi -> maksimivoimakausi) hamuten sitä maagista satasen penkkiä. Sitten voi miettiä tavoitteitaan ja treenejä uusiks jos/kun sinne asti päästään.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
02.05.2017
Viestejä
2 636
Sorruin myös itse ottamaan aikalailla heti alkuperäisen kyselyni jälkeen, mielenkiinnolla odotan muiden mielipiteitä.
Kokeilin tuota Aitofittiä tammikuussa (ja huomasin/petyin, että silkkaa *askaa) tai siis en todellakaan treenannut ainuttakaan kertaa sen mukaan tai edes harkitsis kännykkä kädessä salilla ropaamista, vaan kotona kikkailin/tutustuin sen takia kun pari aloitellutta tyttölasta on tuosta vouhottanut -> varmaan vasta-alkajille ihan jees liikeluettelogeneraattori + tekoäly hoitaa jossain määrin adaptaatiota päivän kunnon mukaan, mutta yhtään kokeneille kehityshaluisille urheilijan kaltaisesti ajatteleville surkee. Tuosta puuttui ns. tavoitejutut, kausiajattelut, elämän huomioiminen, ym. perusseikat. Vaihdoin aspankin kanssa paljon ajatuksia sähköpostitse. Mut joo, tuli mieleen lähinnä kirjekurssi-PT:n mobiilisovellus, vaikka takana on parempaakin tiedettä.

JuggernautAI olis heittämällä jotain 19 457 kertaa parempi. Mutta se toki maksaakin 35 taalaa kk tai 350 taalaa vuosi. Systeemin takana olevien juttujen taustalla on kompetenssia ja kokemusta aika monenteen potenssiin vs. Aitofit ja pelaahan nuo vähän eri nappulamäärällä ylipäätänsä kehittämisen suhteen.
 
Liittynyt
02.05.2017
Viestejä
2 636
Kiinnostavaa nähdä, kummalla menee oikein. Tai toki toivottavasti menee molemmilla. Vähän kyllä hämäsi, että masaf2 kehui Fastlifteja varpaille tilaviksi, kun taas jonkun jenkkiarvion mukaan noi on melko kapeat kengät.
Huom sanoin että Fastlift 360 on tilava toebox suomalaisittain jos varpaiden pituuserot on pienet, eikä pottuvarvas ole kilometrin pidempi kuin muut (sitten sopis Nike).
 
Liittynyt
02.05.2017
Viestejä
2 636
Onko kukaan tykkännyt tehdä yhden jalan liikkeitä? Bulgarian split squatia ajattelisin kokeilla.
Pistoolikyykky (lattialla) levytanko sylissä kyynärtaipeissa ts. zercherinä on mun lemppariliike elikkä zercher pistol squat. Tavoitteena olis siis tuohon yhden koiven ykkösmaksimiin oma kehonpaino lisäpainona tai siis levytankoon lastattuna joskus tankopainoksi BW, sit ois kova. Yli 55 % ollaan vasta, eli kehitettävää riittää :D

Videon esikatselukuvassa ja tarkemmin kohdassa 0:59

ja tossa videolla muitakin tosi hyviä variaatioita nopeasti esiteltynä. Tykkään tehdä erityisesti maastavedon jälkeen apuliikkeenä (2-6 toiston sarjoja yleensä).

Bulgarian split squat sitten aika pirun paljon kivempi tehdä, kun takajalka on pyörivän pehmeänrullan päällä. Itte tykkään kyl silti enempi vaikka askelkyykystä vapaa kyykkytanko selässä, koska se on aika brutaali liike ja siirtovaikutus takakyykkyyn on hyvä. Kysyy keskikroppaa aikas hyvin, jengillä on se vika, että vemputtavat smithissä tuota ja perse ampuu sivulle/ranka kieroon sivubuttwinkkiin ja kaikki ihan päin jne... Ja tietty vapaalla painolla ei oteta joka toistolla sitä askelta vaan kengät pysyy vakiokohdilla se vaikka 10 toistoa ja sitten pikku tauon jälkeen toinen puoli päinvastaisella stancella.
 
Liittynyt
14.08.2023
Viestejä
817
Kokeilin tuota Aitofittiä tammikuussa (ja huomasin/petyin, että silkkaa *askaa) tai siis en todellakaan treenannut ainuttakaan kertaa sen mukaan tai edes harkitsis kännykkä kädessä salilla ropaamista, vaan kotona kikkailin/tutustuin sen takia kun pari aloitellutta tyttölasta on tuosta vouhottanut -> varmaan vasta-alkajille ihan jees liikeluettelogeneraattori + tekoäly hoitaa jossain määrin adaptaatiota päivän kunnon mukaan, mutta yhtään kokeneille kehityshaluisille urheilijan kaltaisesti ajatteleville surkee. Tuosta puuttui ns. tavoitejutut, kausiajattelut, elämän huomioiminen, ym. perusseikat. Vaihdoin aspankin kanssa paljon ajatuksia sähköpostitse. Mut joo, tuli mieleen lähinnä kirjekurssi-PT:n mobiilisovellus, vaikka takana on parempaakin tiedettä.
En tiedä mitä tarkalleen ottaen tarkoitat "tavoitejutut, kausiajattelut, elämän huomioiminen, ym. perusseikat.", mutta kyllä nuo kaikki on ainakin jossain määrin tuossa nykyversiossa leivottuna sovellukseen mukaan. Kuinka paljon ne sitten vaikuttaa kokonaisuuteen, en osaa sanoa. En myöskään oikein ymmärrä miten voit kritisoida sovellusta jos et ole edes sillä treenannut. Ei se algoritmi/AI edes pääse kunnolla optioimaan treeniä käyttäjälle ennen kuin dataa on vähintään muutaman viikon treenien verran.

JuggernautAI olis heittämällä jotain 19 457 kertaa parempi. Mutta se toki maksaakin 35 taalaa kk tai 350 taalaa vuosi. Systeemin takana olevien juttujen taustalla on kompetenssia ja kokemusta aika monenteen potenssiin vs. Aitofit ja pelaahan nuo vähän eri nappulamäärällä ylipäätänsä kehittämisen suhteen.
En ole JuggernautAI kokeillut, mutta pelkästään se että rahoitusta ja hypeä on paljon ei tee sovelluksesta tai treeniohjelmasta välttämättä parempaa. Jenkkifirmoilla on tapana lypsää massiiviset VC-fund rahat uusille ideoille, tunkea rahat markkinointiin ja myyntimiesten Ferrareihin samalla kun AI puoli on ulkoistettu IBM:n ihmisfarmille Bangladeshiin. Näin ei siis välttämättä ole Juggernautin kohdalla, mutta pointti oli siinä ettei kaikkia ongelmia ratkaista vain ampumalla rahaa sitä kohti.

Löysästi liittyen aiheeseen jos joku haluaa kokeilla JuggernautAI:ta niin koodilla "GARAGEGYM" saa 10% pois hinnasta eli 35 USD per kk sijaan maksat "vain" 31.5 USD per kk.
 
Liittynyt
02.05.2017
Viestejä
2 636
Joo hyvä pointti. Kyllä minä ajattelin käsipainoillakin välillä treenata, ottaa vaikka jonkun yhden 8-12 viikon kauden vuoden aikana (onko tämä sopiva määrä teidän mielestä?) jolloin treenais pelkästään käsipainoilla penkkiä, pystypunnerrusta yms.

Vinopenkkiä nyt tulee tehtyä muutenkin välillä, käsipainoilla lähinnä kun tuntui hieman epämukavalta olkapäässä kerran se tangolla tehty. Yhdet tukevat apuliikkeet tulee myös tehtyä rinnalle ja ojentajille lähes joka kerta noiden isojen moninivelliikkeiden jälkeen. Ja leukoja/selkää ja vatsoja tulee tosiaan erikseen treenattua myös kerran viikossa, hieman karrikoidusti ja yksinkertaistaen kirjoitin tuon "hyvinkin simppelin kyykky-pena-mave-pystäri" ohjelman.
Mikäänhän ei estä, että teet vaikka heti joka toisen varsinaisen penkin pääsarjat tankopenkki ja joka toisen käsipainopenkki. Tai sit vaikka pääasiallisena penkkiapuna vaihtelet eri kässärivariaatioita ja suorituskulmaa (ja sitten vastaliike ts. jotain normaalin penkkioteleveyden soutua päälle). Alaviistopenkkikin on hyvä koklata joskus. Samaten tangolla tehtävässä penkissä eri oteleveyksiä monipuolisesti. Sit et pääse tottumaan ja samalla löydät pitkällä aikavälillä vahvuutesi, että mikä oteleveys on sulle optimi ja säilyy myös lihastasapaino, ettei tulis vaivoja/tukkoja/tasanteita liian ykspuolisesta yhtäjaksoisesta samanlaisesta penkkaamisesta.

Vinopenkissä tangolla, jos kulmaa vaikka 30 astetta penkillä niin yleensä täytyy laskea lähemmäs kaulaa rinnan yläpuolelle, jotta liikerata luonnollisempi. Jos lasket normaaliin penkkipunnerruskohtaan vinopenkissä, niin ei välttämättä ole luonnollinen -> joku paikka ottaa huonoa osumaa.
 
Liittynyt
05.12.2016
Viestejä
273
Mikäänhän ei estä, että teet vaikka heti joka toisen varsinaisen penkin pääsarjat tankopenkki ja joka toisen käsipainopenkki. Tai sit vaikka pääasiallisena penkkiapuna vaihtelet eri kässärivariaatioita ja suorituskulmaa (ja sitten vastaliike ts. jotain normaalin penkkioteleveyden soutua päälle). Alaviistopenkkikin on hyvä koklata joskus. Samaten tangolla tehtävässä penkissä eri oteleveyksiä monipuolisesti. Sit et pääse tottumaan ja samalla löydät pitkällä aikavälillä vahvuutesi, että mikä oteleveys on sulle optimi ja säilyy myös lihastasapaino, ettei tulis vaivoja/tukkoja/tasanteita liian ykspuolisesta yhtäjaksoisesta samanlaisesta penkkaamisesta.
Mun on jotenkin vaikeata nähdä että aloittelijan kannattaisi joka kerta vaihdella penkkivariaatioita käsipainojen, tangon ja muiden DIY-viritysten välillä jos tavoitteena on esim. se satkun penkki. Tekniikan opettelu jää melko lyhyeksi tuossa ja jotkut varoittaneet juuri siitä että jos kokoajan vaihtelee liikkeitä niin progression saavuttaminen on entistä vaikeampaa kun mitattavuus ja vertailukelpoisuus alkaa kadota koko touhusta.

Oteleveyksiä on kyllä tullut myös vaihdettua edestakas ja olen kokeillut nyt vähän leveämmällä otteella penkata pari viimeistä kertaa. :tup:
 
Liittynyt
02.05.2017
Viestejä
2 636
En tiedä mitä tarkalleen ottaen tarkoitat "tavoitejutut, kausiajattelut, elämän huomioiminen, ym. perusseikat.", mutta kyllä nuo kaikki on ainakin jossain määrin tuossa nykyversiossa leivottuna sovellukseen mukaan. Kuinka paljon ne sitten vaikuttaa kokonaisuuteen, en osaa sanoa. En myöskään oikein ymmärrä miten voit kritisoida sovellusta jos et ole edes sillä treenannut. Ei se algoritmi/AI edes pääse kunnolla optioimaan treeniä käyttäjälle ennen kuin dataa on vähintään muutaman viikon treenien verran.
No kerropa sitten, että miten Aitofit sua jeesaa tuolla sovelluksella jos vaikka asetat tavoitteen, että haluat nostaa 100 kg penkistä tai kyykätä 200 kg asap tai vaikka ylipäätänsä tietäis/muuttais täysin, jos toi treenitapa ei sovikaan just sulle ollenkaan? Aivan. Saat ihan "randomikamaa" valitsemasi yleislähestymiskulman mukaan, mua ainakaan kiinnosta vittuakaan treeniohjelmassa (=huom, eri asia kuin liikeluettelo) se, kuuluisko treenata maanantaina vai tiistaina ja onko välipäivä keskiviikko ja lauantai vai mikä. Elämä potkii päähän jokaista treenaajaa ja sitä rataa, ei noi edes päivät mene koskaan niin ku elokokuvissa.

Meinasin kyllä piruuttain kokeilla Aitofitillä treenaamistakin, kun sain jouluksi erään pitkän treeniblokin tehtyä, mutta tutustuttani saamaani "henkilökohtaiseen ohjelmaan" ja vaihdettuani s-postia tekijöiden kanssa, niin totesin olevan täyttä ajanhukkaa yhtään kokeneemmille.

Siis toi sovellushan on varmasti tosi motivoiva kuntosalin just aloittavalle yleiskuntoilijalle ilman päämäärää ja tavoitteita olevalle aivan kujalla olevalle kaverille, kuka haluaa käydä läpsyttelemässä jotain kun ei muuta ole vielä keksinyt tai ei ole paremmasta tietoa. Liikuntatieteeseen perustuvat algoritmit tietysti jeesaa keskimäärin, mutta ei tuosta kukaan useamman vuoden treenannut mitään irti tuu saamaan ellei ole sitten treenannut aina päin prinkkalaa.

JuggernautAI:lla (tai ilman AI:ta) on todistetusti moni vahvempikin treenannut ja treenaa edelleen. Ja metodit on hyväksi havaittuja, taustalla täysammattilaiskoutsit ja nostajat jne. vs. vähän eri kompetenssin kaverit kuin pari liikuntieteilijää+pari koodaria. Mut se ei kyllä sitten taas liene mikään helpon lähestymiskulman yleiskuntoilijan saliharrastuksen aloitussovelluskaan sitten ihan...
 
Liittynyt
20.04.2024
Viestejä
2
En tiedä mitä tarkalleen ottaen tarkoitat "tavoitejutut, kausiajattelut, elämän huomioiminen, ym. perusseikat.", mutta kyllä nuo kaikki on ainakin jossain määrin tuossa nykyversiossa leivottuna sovellukseen mukaan. Kuinka paljon ne sitten vaikuttaa kokonaisuuteen, en osaa sanoa. En myöskään oikein ymmärrä miten voit kritisoida sovellusta jos et ole edes sillä treenannut. Ei se algoritmi/AI edes pääse kunnolla optioimaan treeniä käyttäjälle ennen kuin dataa on vähintään muutaman viikon treenien verran.

En ole JuggernautAI kokeillut, mutta pelkästään se että rahoitusta ja hypeä on paljon ei tee sovelluksesta tai treeniohjelmasta välttämättä parempaa. Jenkkifirmoilla on tapana lypsää massiiviset VC-fund rahat uusille ideoille, tunkea rahat markkinointiin ja myyntimiesten Ferrareihin samalla kun AI puoli on ulkoistettu IBM:n ihmisfarmille Bangladeshiin. Näin ei siis välttämättä ole Juggernautin kohdalla, mutta pointti oli siinä ettei kaikkia ongelmia ratkaista vain ampumalla rahaa sitä kohti.

Löysästi liittyen aiheeseen jos joku haluaa kokeilla JuggernautAI:ta niin koodilla "GARAGEGYM" saa 10% pois hinnasta eli 35 USD per kk sijaan maksat "vain" 31.5 USD per kk.
JuggernautAI:lla olen useampaan otteeseen pidempiä jaksoja treenaillut ja on kyllä ihan pätevä sovellus. Pidemmän päälle käy vaan aika yksitoikkoiseksi (mikä toisaalta voi olla myös hyvä asia) ja kallishan tuo on. Vähän vielä halvemmalla saa muuten koodilla GGC (Garage Gym Competitions), joka riipaisee 5 USD hinnasta pois.

Itse asiassa eilen alottelin taas uutta treenijaksoa Juggernautilla reilun puolen vuoden tauon jälkeen, välissä kokeiltu myös EvolveAI (halvempi JuggAI "kopio", jossa myös enemmän muokkausmahdollisuuksia ohjelmointiin, en jotenkin kuitenkaan tykännyt, ehkä vähän liikaa kaikkea pyritty survomaan samaan sovellukseen ja toteutus ontuu). EvolveAI:ssa olen muuten onnistunut ketjuttamaan kahden viikon kokeilujaksoja perumalla aina kokeilun aluksi ja tilaamalla uudelleen jakson loputtua, maksutapana Apple Pay.

Pari edellistä treeniblokkia meni kehonrakennustyyliin RP Hypertrophy Appilla (siinä muuten koodi TABLETALK antaa 10$ (?) alennuksen), josta kyllä tykkäsin mutta halusin ottaa voimajakson tähän väliin. RP Hypertrophy App vaatii ehkä käyttäjältäänkin vähän enemmän eikä ohjaa ihan niin kädestä pitäen kuin edellä mainitut.

Näitä eri sovelluksia on siis tullut testailtua ja köyhänä opiskelijanakin tullut makseltua kuukausimaksuja ja JuggernautAI voimailupuolelle kyllä paras kokeilemistani. RP sitten bodauspuolelle. Suomalaista vaihtoehtoa en ole kokeillut.

Edit: Lisätään vielä, että aikanaan JuggernautAI vei ensi kokeilulla yhteistuloksen 3 kuukauden aikana ~600kg -> ~650kg. Kisatuloksista siis kyse -93kg sarjassa.
 
Liittynyt
02.05.2017
Viestejä
2 636
Mun on jotenkin vaikeata nähdä että aloittelijan kannattaisi joka kerta vaihdella penkkivariaatioita käsipainojen, tangon ja muiden DIY-viritysten välillä jos tavoitteena on esim. se satkun penkki. Tekniikan opettelu jää melko lyhyeksi tuossa ja jotkut varoittaneet juuri siitä että jos kokoajan vaihtelee liikkeitä niin progression saavuttaminen on entistä vaikeampaa kun mitattavuus ja vertailukelpoisuus alkaa kadota koko touhusta.
Toi on ehkä maailman yleisin aloittelijapenkkareiden virhe, että hierotaan vaan aina sitä vakioitua penkkiä vailla ajatusta omista henkilökohtaisista heikkouksista/kehitystarpeista, että mitä pitäis tehdä / mikä siinä mättää / miten markka tulis nopeiten. Jatkuva ärsykevaihtelu on tie kehitykseen. 2 viikossa ihminen tottuu ja ei sais tottua -> koita keksiä keinoja vetää kroppaa turpiin aina uudella tavalla niin se haluaa jatkaa vahvemmaksi rakentumista pidempäänkin. Ei tarkoita, että apuliikkeet menis kaikki vaihtoon viikossa, mutta ei niitä ilman perusteita kannata kovin montaa kuukautta lukitakaan.

Toki alkuunsa voi muutaman kuukauden penkkailla normisti vaikka vuorokerroin levytanko/kässärit jos ei halua analysoida tarkemmin.

Nimimerkillä aloittelijana 60...100 kg oli joskus pitkä ja kivinen tie. Sit kun rupes tajuumaan jostain jotain ja uskomaan silloista koutsia + itteään parempia penkkaajia, niin 100...140 kg oli helpompi tie. Oon mä vieläkin toki pänkki, en välttämättä usko kropan viestejä.

Siks toisekseen, jos on pätäkkää + aikaa niin ammattitaitoinen koutsi auttaa nopeasti, suosittelen lämpimästi noihin "projekteihin" esim. JTO-valmennus tai Markku Tikka tai Thundertepi tai JR-valmennus. Tai terveystila- ja kehonkoostumusmuokkauspuolella ehdottomasti Timo Haikarainen / TH-valmennus.
 
Vision

Make ATK Great Again
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 473
Eilen illalla tipahti kengät noutopisteeseen, eli tasan se viikko tilauksesta. Nopeasti ehdin aamulla ennen töitä sovitella. Pidän kyllä molemmista kengistä, mutta kai nämäkin olisi voinut juuri ja juuri olla puoli numeroa isommat, eli lopulta siis puoli numeroa mun yleistä kokoa pienemmät. Kenkien leveys varpaissa on todella hyvä, mutta kai se korotettu kantapää tekee herkästi sen, että varpaat ottaa kärkeen kiinni.

Etenkin noi kalliimmat Power G 380:t on yllättävän notkean oloiset, eli varmaan on helppo tottua noihin verrattuna vaikka Romaleoksiin, jotka on joka puolelta aika kovat ja järeät. Fastlift 360 on sekin aika ketterän oloinen ja kevyt, vaikka sitten muuten on tehty kovemmaksi.

Nyt täytyy sitten miettiä, pistääkö noi molemmat takaisin ja vaihtaa jommankumman puolta numeroa isompaan, vai pistääkö molemmat takaisin ja pitää noi Adipowerit, joita en ole vielä palauttanut. Nekin on vähän ahtaat varpaista, muttei toisella kokeilulla ihan niin pahalta enää tuntunut.
Itselläkin toimitus (Suomeen) tapahtui samassa ajassa mutta DHL sekoilujen myötä jouduin odottelemaan 4pv lisää kun lokero olikin yllätykseni noutaessani tyhjä. Koska vertailupohjaa painonnostokengistä ei aiemmin ole niin hyvin vaikea lähteä kuvailemaan muuta kuin lähinnä sopivuutta. Yhdet kyykkytreenit siis takana, koko on hyvä mutta ei ihan täydellinen, valitsin siis 41.5 kun luultavasti 41 olisi ollut itselleni se täydellinen (tukevin) mutta tätä koko luokkaa kun ei ole, "tyydytään" jatkossakin tähän. Kyykky tuntui kenkien kera hyvin luonnolliselta, ei välttämättä kovinkaan erilaiselta aiempaan verrattuna pelkillä sukilla mutta luultavasti hyödyt paranevat vain jatkossa kun sarjapainot nousevat lähemmäs sinne normaalia tasoa, tällä hetkellä kunto vielä noin 30kg aiempia työsarjoja jäljessä. En olisi vilkaisutkaan Inov8 suuntaan joten kiitos @masaf2 vinkistä.
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
2 286
JuggernautAI:lla olen useampaan otteeseen pidempiä jaksoja treenaillut ja on kyllä ihan pätevä sovellus. Pidemmän päälle käy vaan aika yksitoikkoiseksi (mikä toisaalta voi olla myös hyvä asia) ja kallishan tuo on. Vähän vielä halvemmalla saa muuten koodilla GGC (Garage Gym Competitions), joka riipaisee 5 USD hinnasta pois.

Itse asiassa eilen alottelin taas uutta treenijaksoa Juggernautilla reilun puolen vuoden tauon jälkeen, välissä kokeiltu myös EvolveAI (halvempi JuggAI "kopio", jossa myös enemmän muokkausmahdollisuuksia ohjelmointiin, en jotenkin kuitenkaan tykännyt, ehkä vähän liikaa kaikkea pyritty survomaan samaan sovellukseen ja toteutus ontuu). EvolveAI:ssa olen muuten onnistunut ketjuttamaan kahden viikon kokeilujaksoja perumalla aina kokeilun aluksi ja tilaamalla uudelleen jakson loputtua, maksutapana Apple Pay.

Pari edellistä treeniblokkia meni kehonrakennustyyliin RP Hypertrophy Appilla (siinä muuten koodi TABLETALK antaa 10$ (?) alennuksen), josta kyllä tykkäsin mutta halusin ottaa voimajakson tähän väliin. RP Hypertrophy App vaatii ehkä käyttäjältäänkin vähän enemmän eikä ohjaa ihan niin kädestä pitäen kuin edellä mainitut.

Näitä eri sovelluksia on siis tullut testailtua ja köyhänä opiskelijanakin tullut makseltua kuukausimaksuja ja JuggernautAI voimailupuolelle kyllä paras kokeilemistani. RP sitten bodauspuolelle. Suomalaista vaihtoehtoa en ole kokeillut.

Edit: Lisätään vielä, että aikanaan JuggernautAI vei ensi kokeilulla yhteistuloksen 3 kuukauden aikana ~600kg -> ~650kg. Kisatuloksista siis kyse -93kg sarjassa.
Mitä kautta oot saanut RP:n sovelluksen? Androidilla ei Suomessa näytä löytyvän muuta kuin tuo saman puljun Diet Coach & Meal Planner. Muuten olisin saattanut sitä Hypertrophy Appia huvikseen kokeillakin, kun aika hyvin on noi RP:n videotkin uponnut.
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
2 286
Itselläkin toimitus (Suomeen) tapahtui samassa ajassa mutta DHL sekoilujen myötä jouduin odottelemaan 4pv lisää kun lokero olikin yllätykseni noutaessani tyhjä. Koska vertailupohjaa painonnostokengistä ei aiemmin ole niin hyvin vaikea lähteä kuvailemaan muuta kuin lähinnä sopivuutta. Yhdet kyykkytreenit siis takana, koko on hyvä mutta ei ihan täydellinen, valitsin siis 41.5 kun luultavasti 41 olisi ollut itselleni se täydellinen (tukevin) mutta tätä koko luokkaa kun ei ole, "tyydytään" jatkossakin tähän. Kyykky tuntui kenkien kera hyvin luonnolliselta, ei välttämättä kovinkaan erilaiselta aiempaan verrattuna pelkillä sukilla mutta luultavasti hyödyt paranevat vain jatkossa kun sarjapainot nousevat lähemmäs sinne normaalia tasoa, tällä hetkellä kunto vielä noin 30kg aiempia työsarjoja jäljessä. En olisi vilkaisutkaan Inov8 suuntaan joten kiitos @masaf2 vinkistä.
Hyvä että toimii. Se on sanottava, että kotona kehonpainolla testaillessa omaan intuitioon noi vähän korkeammalla kannalla olevat kengät tuntuu vähän paremmilta, mutta se johtuu lähinnä omasta ruumiinrakenteesta.

Miten muuten ikinä uskalsit sukilla kyykätä? Jotenkin luulisi, että se on vähän riskialtista. Ainakin sellasia videoita katsoessa tulee semmonen fiilis, että joku päivä käy vielä huonosti.
 
Liittynyt
20.04.2024
Viestejä
2
Mitä kautta oot saanut RP:n sovelluksen? Androidilla ei Suomessa näytä löytyvän muuta kuin tuo saman puljun Diet Coach & Meal Planner. Muuten olisin saattanut sitä Hypertrophy Appia huvikseen kokeillakin, kun aika hyvin on noi RP:n videotkin uponnut.
Löytyy tosiaan vaan web appina, mutta ainakin iosilla kirjanmerkiksi kotinäytölle tallentamalla käyttäytyy normisovelluksen tapaan. Sovelluksesta tosiaan löytyy valmiita mesosyklejä, joita voi tehdä 4-6 viikon mittasena tai sitte voi suunnitella ite kokonaan uuden.

Sovellus kyselee liikkeisiin liittyviä nivelkipuja, lihasryhmien "domseja", "pumppia" ja omia fiiliksiä työmäärään liittyen ja sen pohjalta lisää tai vähentää sarjamääriä. Vaatii tosiaan vähän perehtymistä ennen kuin sovellukseen pääsee kunnolla sisään. Kannattaa tsekkailla sovellukseen liittyviä arvioita ja miettiä sopiiko itselle ja omaan treeniin. Ilmaista kokeiluahan tuossa ei ikävä kyllä ole.
 
Vision

Make ATK Great Again
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 473
Hyvä että toimii. Se on sanottava, että kotona kehonpainolla testaillessa omaan intuitioon noi vähän korkeammalla kannalla olevat kengät tuntuu vähän paremmilta, mutta se johtuu lähinnä omasta ruumiinrakenteesta.

Miten muuten ikinä uskalsit sukilla kyykätä? Jotenkin luulisi, että se on vähän riskialtista. Ainakin sellasia videoita katsoessa tulee semmonen fiilis, että joku päivä käy vielä huonosti.
Olen aiemmin kylläkin käyttänyt tossuja ym. kun kävin vielä julkisilla saleilla mutta tuolloin tuli lähinnä tehtyä smithiä, hackia, vyökyykkyä, askelkyykkyä jne. Kotisalille siirtymisen myötä olen oikeasti vasta nyt palannut ns. back to basics eli mave/kyykky/penkki/kulmasoutu/pystypunnerrus jne linjalle. Kyykky varsinkin aluksi oli aika mielenkiintoista kun itse räkin toimituksessa venähti puolisen vuotta, 65-70kg asti taisin päästä sarjapainoissa mutta tuon enempiä en saanut enää nostettua turvallisesti pään yli. Omat kyykky sarjapainot ovat olleet hyvinkin maltilliset on/off treenaamisen vuoksi, syksyllä pääsin työsarjoissa 100kg asti jolloin luultavasti sukillakin pärjäsi vielä vallan hyvin.

Miten tuo palautusprosessi onnistunee jos päädyt palauttamaan parit tai toisetkin ? Parhauttahan olisi kun pääsisi kerralla vain kokeilemaan kaikki halutut merkit & mallit ja vieläpä kuorman kera mutta toiveajattelua tämä.
 
Liittynyt
08.11.2018
Viestejä
1 660
Tuli hankittua Prisman halpa olympiatanko mistä taisi aiemmin olla pöhinää. 100e nyt kantistarjouksella.

Yleisvaikutelmana karhennukset on todella miedot eli ei todellakaan mihinkään koviin vetoihin. Hihat kans kolisee ja rämisee siihen malliin että en lastaisi kovin montaa sataa kiloa kyytiin.

Itsellä tanko tuli lähes 100% tekniikkatreeniin ja siihen toi mieto karhennuskin on just hyvä. Kyllä tällä voi hinkata nostoja himassa aivan mainiosti ja satasen hinnalla ei meinaa edes käytettyä saada. Salihirmuille sitten Leokoa jne

Suosittelen - varauksella.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
242 797
Viestejä
4 241 319
Jäsenet
71 246
Uusin jäsen
Teuvo Pulkkinen

Hinta.fi

Ylös Bottom