Kulttuurin rikastuminen

Tila
Keskustelu on suljettu.
0dc692fd.jpg


Ja sieltä vähän suvakeille vastapalloon :D Vasemmanpuoleinen on siis aito lehden kansi. Btw Newsweek on sellanen julkasu jota Suomen vassarimediat, mm hesari, siteeraa yhtenään.
 
Ihan loistava. Joskus ajattelin, että rupean sarjakuvapiirtäjäksi ja teen strippejä tilanteista jossa osat vaihdetaan. Valkoinen mies huutamassa lappuliisalle pariisissa "rasisti" saatuaan sakon ja autoa hinataan pois... Homma ontui vain sillä, että totesin, etten osaa piirtää :|
 
Sairasta, varmaan johtuu siitä, että enään rasisteille ei tarvitse esittää faktoja, koska kansainvälinen rasisminvastainen viikko on ohi joten on ihan suopeaa uhata väkivallalla, jos joku uskaltaa esittää faktat. Tärkeintä on muistaa, että se kuka koviten huutaa voittaa, koska se on suvaitsevaisuutta.
 
Ruotsissa poika heitettiin koulusta pihalle, kun kehtasi mainita semmoisen tosiasian, että matut suorittaa 95% ruotsin raiskauksista :facepalm:
Hysteerisestä suhtautumisesta päätellen kyseiset puupäät luulivat väitteen tarkoittavan sitä, että 95% matuista suorittaa, eikä että suorittaneista 95% on matuja. On se matikka vaikeata, etenkin systemaattisten valkoisten rakenteellinen matikka.


En voi olla ainoa, jolla tuli tästä mieleen Invasion of the Body Snatchers, ehe.

In the middle of the lecture, an African woman in the back of the hall suddenly stood up and pointed to Felix, who sat at the front.
invasion-of-the-body-snatchers-final-scene.jpg
 
Uutisen leipäteksti ei mainitse, että poika olisi potkittu pois koulusta vaan ryhmätyöporukasta koska sen muut jäsenet eivät pitäneet pojan mielipiteistä.
 
Joo, alkuperäisen Friatiderin läpän mukaan koulusta potkiminen on vasta suunnitteluasteella. Eipä silti tee yhteistyöstä sen helpompaa oli päätös kumpi tahansa.
 
Ihan loistava. Joskus ajattelin, että rupean sarjakuvapiirtäjäksi ja teen strippejä tilanteista jossa osat vaihdetaan. Valkoinen mies huutamassa lappuliisalle pariisissa "rasisti" saatuaan sakon ja autoa hinataan pois... Homma ontui vain sillä, että totesin, etten osaa piirtää :|

Sama juttu. Tässä videossa on puolestaan hienoa animaatiota. Äänet pois niin ei ota korviin:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Joo, alkuperäisen Friatiderin läpän mukaan koulusta potkiminen on vasta suunnitteluasteella. Eipä silti tee yhteistyöstä sen helpompaa oli päätös kumpi tahansa.

No ei tee mutta se, että kaverit potkii ryhmätyökeissistä ulos koska eivät tykkää tyypistä on vähän rajatapaus kiusaamisen ja mielipiteen vapauden välillä mutta koulusta ulos potkiminen virallisen tilaston siteeraamisen vuoksi on jo uutisen arvoinen juttu.
 
Haiskahtaa rikastukselta, koska pizzeria.

Naimisissa ollut helsinkiläismies alkoi salasuhteeseen ja raiskasi kumppaninsa – oikeus tuomitsi runsaat kaksi vuotta vankeutta
Naimisissa ollut helsinkiläismies alkoi salasuhteeseen ja raiskasi kumppaninsa – oikeus tuomitsi runsaat kaksi vuotta vankeutta

Seurustelu päättyi naisen pakenemiseen turvakotiin. Lääkäri ja oikeus totesivat väkivaltaisen suhteen aiheuttaneen uhrille traumaperäisen stressihäiriön.

Katja Kuokkanen HS
Julkaistu: 31.3. 9:35


Naimisissa ollut helsinkiläismies aloitti salasuhteen toisella paikkakunnalla asuneen naisen kanssa. Nainen muutti Helsinkiin samaan taloon, jossa miehen työpaikka oli. Kaksikko myös kihlautui keskenään, mutta joidenkin kuukausien kuluttua tapaamisesta suhde muuttui väkivaltaiseksi.

Torstaina Helsingin hovioikeus vahvisti noin 40-vuotiaalle miehelle kahden vuoden ja kahden kuukauden vankeustuomion kumppaninsa raiskaamisesta. Tuomio tuli kahdesta eri tilanteissa tapahtuneista väkivaltaisista raiskauksista, joissa naiselle oli aiheutunut kipua ja mustelmia. Mies oli suhteen aikana myös uhannut naista tappamisella.

HS ei poikkeuksellisesti julkaise tuomitun nimeä, koska nimen julkaisu voisi paljastaa uhrin henkilöyden.

Tuomiota olisi syyttäjän mukaan tullut korottaa hovioikeudessa kolmeen vuoteen. Perustelu oli, että toinen tuomioon johtaneista raiskauksista tapahtui miehen työpaikalla pitserian vessassa. Kyse oli väkivallasta, vakavasta uhkailusta ja kiinni pitämisestä vailla pakomahdollisuutta.

Suhde kesti runsaan vuoden. Mies oli koko ajan naimisissa, ja hänellä oli lapsia vaimonsa kanssa.

Tuomittu mies kiisti uhkailun, pahoinpitelyn ja raiskaukset. Hänen mukaansa nainen oli suhteen hyvän alun jälkeen alkanut vaatia mieheltä lahjoja ja rahaa velkojensa maksuun. Miehen mukaan nainen oli myös halunnut mieheltä kallista kihlasormusta.

Lopulta suhde päättyi siihen, että nainen pakeni turvakotiin. Oikeudessa todistajana kuultu naisen ystävä oli suostuttelun jälkeen saanut naisen lähtemään kotoaan. Tämä oli tapahtunut toisen, erityisen väkivaltaisen raiskauksen jälkeen.

Aluksi nainen ei ollut kertonut ystävälleen, mistä oli kyse vaan kertonut, että mies oli tehnyt hänelle jotain todella pahaa. Hovioikeudessa oli kirjallisena todisteena myös päiväkirja, jota nainen oli pitänyt turvakodissa ollessaan.

Sama ystävä kertoi oikeudessa yhteisistä lenkeistä naisen kanssa. Mies oli soitellut naiselle usein. Myös naisen äiti kertoi oikeusprosessin aikana, että mies oli seurannut naisen liikkeitä soittelemalla tälle usein ja varmistamalla, missä ja kenen seurassa nainen oli.

Pian turvakotiin hakeutumisen jälkeen naisella todettiin vakavia psyykkisiä oireita. Hänellä diagnosoitiin oikeudessa esitettyjen lääkärintodistusten mukaan traumaperäinen stressihäiriö. Käräjäoikeus oli katsonut, että tapauksessa ajallinen yhteys, oireiden sopivuus ja pitkään hoitoon nojautuvat potilastiedot tukivat naisen kertomusta.

Nainen oli lääkärin vastaanotolla ollut ahdistunut ja ailahteleva. Vaikea psyykkinen tilanteen todettiin häiritsevän naisen toimintakykyä ja aiheuttavan henkistä kärsimystä.
 
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.


Helsingin yliopistossa, todennäköisesti meidän rahoilla, opiskeleva mutakuono valittelee kuinka Suomessa on liikaa suomalaisia. Onneksi massamaahanmuutto kuulemma ratkaisee ongelman tulevaisuudessa :)
 
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.


Helsingin yliopistossa, todennäköisesti meidän rahoilla, opiskeleva mutakuono valittelee kuinka Suomessa on liikaa suomalaisia. Onneksi massamaahanmuutto kuulemma ratkaisee ongelman tulevaisuudessa :)


Ainahan voisi äänestää jaloillaan ja poistua mieluiseen maahan. Tosin tuo tulee tapahtumaan vasta koulutuksen saatuaan.
 
Viimeksi muokattu:
https://mvlehti.net/2018/03/28/nain...assa-yhden-lauseen16-kielella-40-paivasakkoa/

Peli kovenee. Suojatkaa itsenne jos kirjoitatte kriittisiä kommentteja netissä.
Tärkeintä lienee käyttää VPN tai edes proxya ja harkita tarkkaan mitä kirjoittaa omalla nimellään. Mikäli ei halua tulla vainotuksi.
Privacy Tools | Encryption against global mass surveillance
Estä Facebookin kyttäys – Firefoxin uusi laajennos pistää stopin Facebookille
Turhia lisäosia, estät sieltä facebookista kaikki appsit vai mitä ne onkaan ja selaimessa 3. osapuolen keksit estoon.
 
Viimeksi muokattu:
Saksan kouluissa uskontoon perustuvaa kiusaamista - ”juutalaistyttö uhattiin tappaa, koska hän ei uskonut Allahiin”

Saksan kouluissa uskontoon perustuvaa kiusaamista - ”juutalaistyttö uhattiin tappaa, koska hän ei uskonut Allahiin”

Sunnuntai 1.4.2018 klo 12.59

Saksan juutalaisyhteisö vaatii kouluja pitämään uskontoon perustuvan kiusaamisen aisoissa.

(EPA)" style="margin-right: 0px; margin-left: 0px; padding-right: 0px; padding-left: 0px; color: rgb(102, 102, 102); text-decoration-line: underline;">
Holokaustin päättymisestä on kohta 73 vuotta. Kuvassa Berliinin holokaustimuistomerkki. (EPA)
Saksaa kuohuttaa välikohtaus, jossa muslimioppilaat kiusasivat nuorta juutalaistyttöä berliiniläisessä esikoulussa ja jopa uhkailivat tyttöä kuolemalla, koska tyttö ei uskonut Allahiin.

Tytön isän Bild-lehdelle pääsiäisviikolla antama haastattelu on nostanut esiin pelon anti-semitismin noususta Saksassa seitsemän vuosikymmentä holokaustin jälkeen.

- Tämä ei ole yksittäinen tapaus, anti-semitismiä valvovan järjestön johtaja Marina Chernivsky sanoi uutistoimisto DPA:lle.

Berliiniläisten opettajien mukaan sanasta "juutalainen" on tullut yleinen haukkumasana leikkipuistoissa.

Juutalaisvastaisuuden lisääntymistä on selitetty Saksaan saapuneiden muslimipakolaisten tulvalla. Vuonna 2015 Saksaan tuli yli miljoona pääasiassa muslimipakolaista.

Chernivskyn mukaan syytä ei voi kuitenkaan vierittää vain muslimimuuttajien niskoille.

Samaan aikaan hän kuitenkin sanoi uutistoimisto DPA:lle, että "meidän on tunnustettava, että monet näistä ihmisistä tulevat maista, joissa juutalais- ja israelilaisvastaiset asenteet ovat vallalla".

Välikohtaukset tilastoitava

Juutalaisyhteisö on nyt huolissaan lasten keskuudessa lisääntyvästä anti-semitismiin perustuvasta kiusaamisesta.

Saksan juutalaisten järjestön edustaja Josef Schuster sanoi saksalaiselle ZDF-televisiolle tukevansa poliisien liiton ehdotusta tilastoida uskontoon perustuva kiusaaminen kansallisella tasolla.

- Opettajilla ja oppilailla pitää ole keino raportoida juutalaisvastaisista ja muista väkivaltaisista yhteenotoista ilman byrokratiaa, jotta kaikilla olisi selvempi kuva siitä mitä ympärillä tapahtuu, Schuster sanoi uutistoimisto AFP:lle.

- Jos juutalaisopiskelijat eivät voi mennä enää kouluun ilman pelkoa anti-semitistisestä kiusaamisesta, niin jotain mätää tässä maassa on, Schuster sanoi Tagesspiegel-lehdelle.

Berliinin rehtorien liiton johtaja Astrid-Sabine Bussen mukaan uskontoon perustuva kiusaaminen ei ole kuitenkaan laaja ongelma oppilaiden keskuudessa.

- Emme kuule usein tämän tyyppisistä juutalaisvastaisista välikohtauksista.

Islam on kyllä sairas uskonto, eikä sillä oo mitään sijaa euroopassa... tai oikeestaan missään.

edit: kommentointikin on auki... saas nähä kuinka pitkään :lol:

edit2: ja 33min myöhemmin kommentointi on suljettu. :D
 
Viimeksi muokattu:
Juutalaiset on hieno kansa. Jotain pitää tehdä oikein, että aina löytyy vihaaja. Aika kuvaavaa on, että he joutuvat kieltämään tukimarsseilleen osallistumasta muslimivastaisia tahoja, jotka nekin paljastavat antisemitistisen karvansa kun tarkemmin katsotaan :smoke:
 
No oliko viestisi whataboutismia? Jos ei, niin miksi ei?

Ei mee kuin minuutti niin huomaa, että tonttulakkipäinen varjo on edelleen tallella ja sama tuttu ulina kuinka joku kirjoitti väärin ilman mitään lisäarvoa itse käsiteltävään asiaan :facepalm:

Laitetaanko jo toisemme estolistalle?
 
No oliko viestisi whataboutismia? Jos ei, niin miksi ei?

Kannattaa suosiolla laittaa selvät provo-röllykät ignoreen; kunnei niitä ruoki huomiolla niin sekös heitä eniten harmittaa, ja kun vielä kaikki muistavat mainostaa ko kaiffareita siguissaan niin ulkopuolisetkin hiffaa mistä kyse. :kippis:

PS. Anna mä arvaan, J:llä alkava kestolänkyttäjä.. :psmoke:
 
Ei sun @zZzz tartte sitä sen enempää arvailla kuin minun sitä, että sinä tähän kirjoitit koska tää softahan ei piiloita viimeisen postaajan viestiä vaikka olisi estetty, vain sisällön. Mutta oon otettu, ettet malta olla kurkkimatta :facepalm:
 
Ei kai sitä poliisia ole ennen tarvinnut jonoja kaitsemaan, jos Sauli ja Timo vähän puolin ja toisin hivauttelisikin mutta nykyään siellä voi olla uhanalaisia eläimiä seassa.

edit: Mutta hei, ketkä nyt oikein bussin järjestäisi ryhmänä, jotta alennuksiin pääsisivät? Vakavissaan kysyn. Täysi bussikin on jo itsessään kilpailemassa niistä alennuksista kanssasi ja loput perillä.
Eläkeläiset? Odottavat pankinkin aukeamsita.
 
Viimeksi muokattu:
Ei kai sitä poliisia ole ennen tarvinnut jonoja kaitsemaan, jos Sauli ja Timo vähän puolin ja toisin hivauttelisikin mutta nykyään siellä voi olla uhanalaisia eläimiä seassa.
Kyllä sitä poliisia tarvitaan, kun joku oli kuulemma huutanut, että "Hei, menkääpäs jonoon niin kuin muutkin" ja äänessä oli ollut selkeä rasistinen sävy. Tästä en ole varma, mutta oli myös huomattu pupillien laajentumista. Niinpä eräs kansalaistottelevainen jonottaja soitti 112, kun pöytään lyödyt faktat eivät olleet muille jonottajille kelvanneet.
 
"Israel kertoi päässeensä YK:n pakolaisjärjestön kanssa sopimukseen, jonka myötä yli 16 000 siirtolaista lähetetään Afrikan sijasta länsimaihin." (IS)

Montakohan me saadaan? Ja ottaako kukaan muu noita oikeasti vastaan kuin Suomi vrt. siirrot Italiasta/Kreikasta?
 
Kun Yazid sai kielteisen turvapaikkapäätöksen, hän pakkasi laukkunsa ja nousi junaan Kauhavalla – paperittomat saapuvat Helsinkiin, koska suurkaupunkiin on helppo kadota

29-vuotias irakilaismies elää Suomessa paperittomana.

Miehen nimi viittaa sunnalaisuuteen, minkä takia häntä hänen mukaansa vainotaan Irakissa. Maahanmuuttoviraston mukaan esimerkiksi Länsi-Bagdadissa, jonka asukkaista viidennes on sunneja, sunnimuslimit esittävät väärennetyillä henkilöllisyystodistuksilla shiioja välttyäkseen hankaluuksilta.

Tässä artikkelissa miestä kutsutaan sunninimellä Yazid, joka ei siis ole hänen oikea nimensä.

Lähihoitajaksi opiskellut Yazid työskenteli sunnialueella pohjoisbagdadilaisessa sairaalassa ensiapuosastolla sihteerinä. Hän asui aivan lähettyvillä ja matkusti töihin moottoripyörällä.

Turvapaikkahaastattelun mukaan sairaalaan tuotiin haavoittuneita shiiamilitantteja, joista yksi oli huomannut Yazidin nimilapun. Yazidin mukaan militantit pahoinpitelivät hänet, mutta hän pääsi pakenemaan muiden työntekijöiden tultua väliin.

Yazid myös kertoi Maahanmuuttovirastolle tapauksesta, jossa shiiamiliisi yritti viedä hänet väkisin bussista, jonka jälkeen olisi hänen mukaansa ollut todennäköistä, että hänet olisi tapettu. Miehen mukana ollut äiti oli hänen mukaansa anellut vapauttamisen puolesta, minkä takia hänen annettiin mennä.

Yazid tuli Suomeen 2015.

Maahanmuuttovirasto hyväksyi kertomat totena, mutta viraston mukaan Yazidiin ei ole kohdistunut vakavia oikeudenloukkauksia, eikä hän ole minkään tahon erityisen mielenkiinnon kohteena.

”Maatieto ei kuitenkaan tue sellaista johtopäätöstä, että jokainen Bagdadissa asuva olisi vainon vaarassa yksinomaan uskontonsa vuoksi”, päätöksessä lukee. Tähän perustuen virasto päätti käännyttää miehen kesäkuussa 2016. Korkein hallinto-oikeus hylkäsi miehen valituslupahakemuksen marraskuussa 2017.

Saatuaan päätöksen vastaanottopalveluiden lopusta Yazid pakkasi Kauhavan vastaanottokeskuksessa tavaransa ja matkusti junalla Helsinkiin. Hänen mukaansa ainakin kolme muuta teki samoin sinä aikana, kun hän oli entisen lentosotakoulun tiloihin perustetussa vastaanottokeskuksessa. Helsingissä Yazid asui kertomansa mukaan kolme päivää päärautatieasemalla ja sen lähettyvillä.

Paperittomien eli ilman oleskelulupaa elävien ihmisten määrästä ei ole tarkkaa tietoa. Suomen sisäministeriö on arvioinut, että heitä on Suomessa 1 000–2 000 henkeä. Paperittomista suurin osa asuu arvioiden mukaan pääkaupunkiseudulla.

”On erilaista olla paperiton Pertunmaalla kuin Helsingissä. Tänne on helpompi hukkua”, paperittomille palveluita tarjoavan Helsingin Diakonissalaitoksen yksikönjohtaja Eeva Knaappila sanoo.

”Määrää on erittäin vaikea sanoa, koska paperittomien tilanne ei ole kenenkään yhden toimijan hallussa. Tilanne myös kehittyy, ihmiset muuttavat.”

Tällä hetkellä paperittomien määrä ei näy hätämajoituspalveluissa, Knaappila sanoo.

Marraskuussa Helsingin valtuustossa hyväksyttiin esitys paperittomien henkilöiden sosiaali- ja terveyspalveluiden laajentamisesta. Esityksen perusteella paperittomille tarjotaan jatkossa välttämättömät palvelut.

Tämä tarkoittaa sitä, että paperittomat saivat oikeuden esimerkiksi rokotuksiin ja kroonisten sairauksien hoitoihin. Tätä ennen heillä oli oikeus ensiavun kaltaisiin kiireellisiin terveyspalveluihin.


”Helsinkiin on helpompi hukkua.”

Helsingin terveysasemien johtajalääkäri Olli Huuskonen sanoo, että palveluita tarjotaan, mutta kysyntä on vielä ollut pientä.

”Sen jälkeen kun päätös tehtiin, on alkanut valmistelu kaupunkitasoisesti, mutta tarkat kaupunkitasoiset ohjeistukset ovat vielä työn alla.”

Asiassa päästään askeleen pidemmälle, kun entisen kaupunginjohtajan Jussi Pajusen asettaman työryhmän raportti paperittomien nykytilanteesta valmistuu.

Yksi palveluita tarjoavista tahoista on Helsingin Diakonissalaitos, jossa käynnistyi kolmevuotinen Suojattomat-hanke maaliskuussa.

Hankkeen alla Diakonissalaitos tarjoaa oleskeluluvattomille neuvontaa ja erilaista viikottaistoimintaa. Suojattomat-hankkeen myötä Diakonissalaitoksella käy myös Helsingin Sanomien haastattelema paperiton. Esimerkiksi haastattelupäivänä paikalla on tarjolla hävikkiruokaa.

Yazid kuuli Diakonissalaitoksen palveluista asuessaan rautatieasemalla.

Nyt mies nukkuu hätämajoituksessa, joka aukeaa yhdeksältä illalla ja sulkeutuu kuudelta aamulla.

Diakonissalaitoksen Hayder Aljouranjin mukaan hankkeisiin kuuluu etsivä työ, jossa paperittomia etsitään vaikkapa asemalta ja muualta keskustasta.

Diakonissalaitoksen mukaan paperittomat eivät välttämättä osaa hakea palveluita tai eivät ole tietoisia niistä. Yksi tällainen haettava palvelu on esimerkiksi valtuuston päätöksen jälkeen tarjottu aiemmasta laajennettu terveydenhuolto.

Diakonissalaitoksella käy noin kahdesti kuukaudessa Helsingin kaupungin maahanmuuttoyksikön sosiaalityöntekijä. Kyse on kaupungin mukaan viimesijaisesta sosiaalihuollosta, jossa tarjotaan muun muassa ruokarahaa maksusitoumuksilla. Tämän lisäksi paperittomien palveluntarpeita esimerkiksi välttämättömään tai kiireelliseen terveydenhuoltoon kartoitetaan ja heitä pyritään ohjaamaan niiden palveluiden piiriin, joihin paperittomilla on Helsingissä oikeus.

Suojattomat -hanke ei koske vain kielteisen turvapaikanpäätöksen saaneita vaan kaikkia oleskeluluvattomia.

”Tavoitteena on voimavaraistaa ihmisiä, etteivät he syrjäydy. Näin estetään esimerkiksi radikalisoitumista”, Diakonissalaitoksen Eeva Knaappila sanoo.
 
Oksettavaa luettavaa.
Saapui suomeen ?/2015, hakemus hylättiin 6/2016, ja valitus hylättiin 11/2017
Miksi hakemuksen käsittely kesti noin kauan? Eikö näille tapauksille ole riittävän selkeää linjaa milloin päätös hylätään? Kun linja on selkeä niin päätöksen tekoon ei pitäisi mennä kuin 5min. Kumileimasimet laulamaan!
Todella toivon että otettiin dna ja sormenjäljet talteen ettei hae toista kertaa eri nimellä.

Sitten hylkäyksen jälkeen erilaiset hihhulikerhot piilottelevat ja jakavat maahantunkeutujille ruokarahaa ja majoituksen...
 
Rasistista sellainen leimailu. Antaa nokkostenkin kukkia.
Helsinki suusraupunki? LOL! Jos virkavaltra vain haluaisi niin nopeasti poimittaisiin talteen mutta heillä on määräykset vain moikata nähdessään.
 
Viimeksi muokattu:
Epäilty keksi ovelan tavan hämätä virkavaltaa - perätön hätäsoitto sai poliisit pois paikalta

:psmoke:

avainsanoja: seurue, 20-vuotiaalla (eläkeläisellä, I presume..) pitkä rikosrekisteri niin suomessa kuin ruotsissa, tavaroiden piilottaminen hameen alle, auton ajaminen ajokortitta, virkavallan härski erehdyttäminen aivan nokan alla, tavaran varastaminen lastaamalla suoraan kaupan pihasta autoon etc etc.. mites se Virtasten perhe nyt tuolleen on äitynyt rikoksen ja rötöksen poluille :confused:

kaiken toki kruunaa parit itsestäänselvyydet:

1. kommentointi estetty
2. "Vantaan käräjäoikeus tuomitsi nelikon eriasteisiin vankeusrangaistuksiin, joista ankarin oli kaksi kuukautta ehdotonta."

kaksi kuukautta ehdotonta! :eek::jd:o_O ettäs rassistiset tuomarit tämänkään vertaa kehtoovat! :rage: kyllä nyt tämänkin kansainvälisesti "rikkautta" isäntäyhteiskunnilleen tuottavan mafiasuvun jäsenten paatuneet puntit tutisevat kauhusta! (read: naurusta) :facepalm:
 
Epäilty keksi ovelan tavan hämätä virkavaltaa - perätön hätäsoitto sai poliisit pois paikalta

:psmoke:

avainsanoja: seurue, 20-vuotiaalla (eläkeläisellä, I presume..) pitkä rikosrekisteri niin suomessa kuin ruotsissa, tavaroiden piilottaminen hameen alle, auton ajaminen ajokortitta, virkavallan härski erehdyttäminen aivan nokan alla, tavaran varastaminen lastaamalla suoraan kaupan pihasta autoon etc etc.. mites se Virtasten perhe nyt tuolleen on äitynyt rikoksen ja rötöksen poluille :confused:

kaiken toki kruunaa parit itsestäänselvyydet:

1. kommentointi estetty
2. "Vantaan käräjäoikeus tuomitsi nelikon eriasteisiin vankeusrangaistuksiin, joista ankarin oli kaksi kuukautta ehdotonta."

kaksi kuukautta ehdotonta! :eek::jd:o_O ettäs rassistiset tuomarit tämänkään vertaa kehtoovat! :rage: kyllä nyt tämänkin kansainvälisesti "rikkautta" isäntäyhteiskunnilleen tuottavan mafiasuvun jäsenten paatuneet puntit tutisevat kauhusta! (read: naurusta) :facepalm:
Äläpäs nyt. Kaksi kuukautta ehdotonta (lue=ehdollista, niin kuin kaikki alle 2v tuomiot) on vakava varoitus muille samaa harkitseville! /s
 
Onnea Lontoo! Viime vuonna ennätysmäärä happohyökkäyksiä, 465 kappaletta! Mutta ei tässä vielä kaikki! Lontoo nimittäin osoitti juuri olevansa todellinen monikulttuurinen metropoli ohittamalla New Yorkin murhatilastoissa!

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Särkänniemi 2025? :psmoke:

^ tällainen käytös-ja tapakulttuuri on sitä parempaa anteeksi, ainoaa oikeaa - johan se on tullut todettua että meillä halveksuttavilla länkkäreillä ei ole lainkaan omaa kulttuuria.

huom. useampi video kulttuurillisesti rikkaasta hässäkästä löytyy kun kelailee avautuvaa linkkiä alaspäin, äänet tulevat pätkiin hiirenklikkauksella. nauttikaahan rikkaudesta!
 
Viimeksi muokattu:
Jättimäisen huumejutun käsittely alkoi Tampereella – oikeussali täyttyi ääriään myöten, lähes sata ihmistä ahtautui sisälle

Poliisin mukaan rikollisliiga salakuljetti viime kesänä ja syksynä Hollannista Suomeen kymmeniä kiloja huumeita, pääasiassa amfetamiinia.

Jutussa on yhteensä 24 syytettyä, joista suurin osa on alle kolmekymppisiä miehiä.

Oikeussali on ääriään myöten täynnä. Sisällä on lähes sata ihmistä, kertoo paikan päällä oleva Aamulehden toimittaja Sami Suojanen.

Tapauksessa on useita vastaajia, joilla on avustajia ja tulkkeja.

Rikosnimikkeinä on muun muassa törkeä huumausainerikos ja törkeä rahanpesu
.

Tuore megaluokan huumejuttu Tampereelta, lukuisat nuoret miehet, rahanpesu sekä tulkit mainittu huumeiden lisäksi.. Need I say more? :psmoke:

"hauskaa" seurata miten vielä tässä kohtaa ihmetellään määriä: niin tekijöiden, avustavan lähipiirinsä kuin (kilo)grammojen ja toistuvien rikoksentekokertojen suhteen per parta - 10-15v päästä huomataan että oli alkusoittoa vain, eikä kukaan enää ihmettele kun Tampereen uusi oikeustalo on rakennettu Hakametsän hallin yhteyteen - mahtuu sitten kaikki pikkuserkutkin suoraan Bagdadista lennätettyinä tulkkeineen yhtäaikaisesti samaan istuntoon.

Ihanan kallista. Not.

(ja jos oikein pahan mielen haluaa, niin ottaa huomioon noiden älykalliiden oikeudenkäyntikulujen päälle tulevat menoerät; aloittaa voi vaikka tarkistamalla paljonko yli 5000e/kk per kopitettu kultamuna nämä työvoimapulan paikkaajat kustantavat yhteiskunnalle jatkossa.. )
 
Viimeksi muokattu:
Ihanan kallista. Not.

(ja jos oikein pahan mielen haluaa, niin ottaa huomioon noiden älykalliiden oikeudenkäyntikulujen päälle tulevat menoerät; aloittaa voi vaikka tarkistamalla paljonko yli 5000e/kk per kopitettu kultamuna nämä työvoimapulan paikkaajat kustantavat yhteiskunnalle jatkossa.. )

Et sä voi sanoa noin! Näiden henkilöiden tuomaa monikulttuurillista rikkautta ei voi mitata rahassa, ettäs tiedät!

Ps. :beye:

Edit: Nyt voidaan jo puhua työllistävästä vaikutuksesta... Koko sali täynnä väkeä.
 
Viimeksi muokattu:
Tutkimus poliisin etnisestä profiloinnista: Kehotetaan etsimään ”ei-suomalaisen näköisiä” henkilöitä - kielitaitoa kysytään vasta myöhemmin

"Tutkimuksen kyselyaineiston mukaan turvallisuusalan toimijoiden pysäytykset ovat usein valikoivia ja perustuvat osaltaan etnisyyteen.

..

Poliisipysäytykset ovat merkityksellinen aihe joidenkin rodullistettujen vähemmistöryhmien keskuudessa, sillä verrattain monet ilmoittavat tietävänsä muita poliisin pysäyttämiä nuoria.

..

Valikoiva ja epäoikeudenmukaiseksi koettu kontrolli saattaa laskea vähemmistöryhmien kokemaa luottamusta suomalaista yhteiskuntaa kohtaan ja halua osallistua siihen."


eivvvv.. :facepalm:

summa summarum: jos siis jatkossa joudut perheinesi ja kavereinesi aina vain useammin ja useammin syynättäväksi ilman syytä, niin todellinen syy on tasan tarkkaan siinä että jotta virkavalta saa pysäyttää 1 "etnisen epäillyn", pitää sitä vastaan pysäyttää vähintään 10 random kantaväestöön kuuluvaa jotta tilastot näyttäisivät paremmilta ja rasmuslaisten sekä "rodullistettujen" mielipaha pienemmältä.. :psmoke:
 
Tutkimus poliisin etnisestä profiloinnista: Kehotetaan etsimään ”ei-suomalaisen näköisiä” henkilöitä - kielitaitoa kysytään vasta myöhemmin

"Tutkimuksen kyselyaineiston mukaan turvallisuusalan toimijoiden pysäytykset ovat usein valikoivia ja perustuvat osaltaan etnisyyteen.

..

Poliisipysäytykset ovat merkityksellinen aihe joidenkin rodullistettujen vähemmistöryhmien keskuudessa, sillä verrattain monet ilmoittavat tietävänsä muita poliisin pysäyttämiä nuoria.

..

Valikoiva ja epäoikeudenmukaiseksi koettu kontrolli saattaa laskea vähemmistöryhmien kokemaa luottamusta suomalaista yhteiskuntaa kohtaan ja halua osallistua siihen."


eivvvv.. :facepalm:

summa summarum: jos siis jatkossa joudut perheinesi ja kavereinesi aina vain useammin ja useammin syynättäväksi ilman syytä, niin todellinen syy on tasan tarkkaan siinä että jotta virkavalta saa pysäyttää 1 "etnisen epäillyn", pitää sitä vastaan pysäyttää vähintään 10 random kantaväestöön kuuluvaa jotta tilastot näyttäisivät paremmilta ja rasmuslaisten sekä "rodullistettujen" mielipaha pienemmältä.. :psmoke:
"Valikoiva ja epäoikeudenmukaiseksi koettu kontrolli saattaa laskea vähemmistöryhmien kokemaa luottamusta suomalaista yhteiskuntaa kohtaan ja halua osallistua siihen."

Juuh ja minkähän vuoksi poliisi sattuu etsimään jonkin vähemmistöryhmän edustajaa? Saattaisikohan se vaikuttaa suomalaisten kokemaa luottamusta näitä vähemmistöryhmiä kohtaan? :think:
 
Tila
Keskustelu on suljettu.

Statistiikka

Viestiketjuista
285 082
Viestejä
4 899 371
Jäsenet
78 914
Uusin jäsen
JimiM111

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom