Kulttuurin rikastuminen

Tila
Keskustelu on suljettu.
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
3 230
Naulan kantaan, myös pressa kertoi puheessa olevansa hyvin huolissaan näistä ääriliikkeistä. Voisiko syy olla se että ihmiset olisivat myös itse tajunneet mitä tässä maassa tapahtuu. Pientä heräämistä siellä täällä.
Kyllähän tässä maassa on tiedetty koko ajan missä mennään, mutta jostain syystä äänekäs suvaitsevainen vähemmistö on onnistunut pitämään kansan syvät rivit hiljaisina.
Jos jo persujen kannatus millään tasolla tuomitaan isosti, esim. työpaikalla, niin kuinka sitä uskaltaa suutaan avata?
 

testudo80

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
24.11.2018
Viestejä
1 157
Kyllähän tässä maassa on tiedetty koko ajan missä mennään, mutta jostain syystä äänekäs suvaitsevainen vähemmistö on onnistunut pitämään kansan syvät rivit hiljaisina.
Jos jo persujen kannatus millään tasolla tuomitaan isosti, esim. työpaikalla, niin kuinka sitä uskaltaa suutaan avata?
Tuo on muuten totta. Jopa eri aloilla. Joku suvakki huo** ulvoo kuinka on vitun naurettavaa että persut tai vastaavat ovat edes olemassa. Siihen yrität sanoa väliin, että on siellä ihan fiksuja kavereita joukossa, noh en sanonut... on niin raivoisaa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
704
Veikkaisin että matalan kynnyksen duuneihin mamuja ohjataan. Varsinkin naisia sosiaali- ja hoitoalan avustaviin tehtäviin. Miehet työllistyvät rakennusalalle, siivous ja kuljetusalan hommiin. Näin mututuntumalla.
Kuka vokkijohtaja sanoi, oliko se 2017, että "yllättävän korkeastikoulutettuja ovat nämä turvapaikanhakijat"? Miksi siis hukata resursseja? Arkkitehtitoimistoihin, leikkaussaleihin, lentäjiksi Finnairille ja suunnittelemaan Olkiluoto nelosta mieluummin. Tällä tavalla se BKT nousee, ei millään julkisen sektorin temppupelleilyillä.
 

Eramaankettu

Lost and Forgotten
Liittynyt
03.01.2017
Viestejä
2 041
"Muslim Migrant Stabs Two Germans in the Back in a Pizzeria in “Knife-ban Zones” Recently Set Up in Germany"

Hurrei, eikös täälläkin joku ollut tuon saksanmallin kannalla jossa esim aseet ja puukot kielletään tietyltä alueelta kaupungissa... Noh, olikos tälläkään kertaa raksaperan puukko joka siellä selässä oli pystyssä?
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 742
Kuka vokkijohtaja sanoi, oliko se 2017, että "yllättävän korkeastikoulutettuja ovat nämä turvapaikanhakijat"? Miksi siis hukata resursseja? Arkkitehtitoimistoihin, leikkaussaleihin, lentäjiksi Finnairille ja suunnittelemaan Olkiluoto nelosta mieluummin. Tällä tavalla se BKT nousee, ei millään julkisen sektorin temppupelleilyillä.
Ongelma taisi olla siinä, että olivat ammentaneet niitä koulutuksiaan joita kertovat itsellään olevan siitä Tuhat ja yksi yötä -satujenkerronnan perinteestä.

Todellisuudessa se lääketieteen, kirurgian ja filosofian kolminkertainen tohtori eliittiyliopistosta oli joku luku- ja kirjoitustaidoton kamelikuski ja se somalialainen koneinsinööri oli pätevöitynyt insinööriksi siinä kun oli nähnyt kun joku oli korjannut Somaliassa polkupyörän renkaan tai ainakin yrittänyt korjata.

Siinä satojen tuhansien paenneiden joukossa on toki ollut yksittäisiä oikeitakin tohtoreita jostakin länsimaiden huippuyliopistosta, mutta tuskin niin hölmöjä olleet ne muutamat poikkeukset, että Suomeen saakka periferiaan napapiirille olisivat päätyneet kun ottajia heille on suunnilleen joka maailman maassa.
 

SaddleSniffer

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
158
No onko täällä mitään kunnon keskustelua kun ylläpito saattaa ottaa viestejä pois tuosta vain. Siinä kiva olla oletuksessa että jokainen on nähnyt edellisen viestini.

Sekään ei ole kivaa että banni pamahti tuosta vaan ennen kuin edes saa selkeää varoitusta / selitystä mistä kyse. Puhumme asioista jotka herättävät tunteita, mutta on fiilis että modet eivät halua keskustelua.

Esim. ne katupartiot nähdään automaattisesti rasistisina, miksi?
No sitä kannattaa kysyä varmaan jotain muulta.
Totta kai jos tajunnanvirta on sitä tasoa että ylläpito kiinnostuu suuremmin niin jotain varmaan mennyt perseelleen.

Itse olen tänne mielipiteeni laittanut ilman kaunisteluita ja toistaiseksi ei suurempia ongelmia.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
3 230
somalialainen koneinsinööri oli pätevöitynyt insinööriksi
oikeesti nää on pätevöitynyt pitään sen -90-luvun Hiluxin ajokunnossa tarpeeksi pitkään. Mutta en usko, että Suomen Toyota-huolloissa sitä taitoa arvostetaan kauhean korkealle. Ehkä joku nyrkkipaja, jos saa valtiolta avustuksia palkan verran.
 

Lanttufanaatikko

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
31.05.2017
Viestejä
50
Jep, jossain on menty metsään, kun kävelevä "natsi" koetaan pahemmaksi kuin lapsia raiskaava vieraslaji.
Hyvä havainnollistus tuon katupartioinnin demonisoinnin lisäksi on, kun Soldiers of Odineita kiellettiin kävelyttämästä ja pitämästä seuraa vanhuksille. Kun väärät ihmiset tekevät jotain hyvää, niin se on ilmeisesti pahaa jos paremmat ihmiset niin päättävät:

Hyvinkää heitti Odinin Soturit ulos Veteraanitalosta – mutta miksi he saivat ulkoiluttaa vanhuksia yli vuoden? - Seura.fi
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 324
Taas paha suomalainen on ajatellut väärin.
Ozan Yanar tarttui presidentti Niinistön uudenvuodenpuheen ”todella väärään ajatusketjuun”: ”Kun kantasuomalainen syyllistyy tuomittavaan tekoon...”

Ozan Yanar tarttui presidentti Niinistön uudenvuodenpuheen ”todella väärään ajatusketjuun”: ”Kun kantasuomalainen syyllistyy tuomittavaan tekoon...”
Vihreiden kansanedustaja Ozan Yanar otti torstaina kantaa tasavallan presidentti Sauli Niinistön uudenvuodenpuheeseen.(KUVA: Lehtikuva)
Julkaistu: 3.1. 20:42

Kansanedustajan mukaan Niinistön kehotuksen taustalla on ”hölmö ajatus” maahanmuuttajayhteisöstä.

Vihreiden kansanedustaja Ozan Yanar otti torstaina kantaa tasavallan presidentti Sauli Niinistönuudenvuodenpuheeseen.

Yanaria oli jäänyt vaivaamaan puheen kohta, jossa Niinistö viittasi siihen, että ”täällä olevilta” on oikeus edellyttää ”vastuun kantamista, myös omiaan ohjaamalla”.

Näin Niinistö tarkalleen ottaen sanoi: ”Täällä oleville on annettava mahdollisuus osallisuuteen. Vastaavasti on oikeus edellyttää tahtoa sopeutua yhteiskuntaamme. Ja vastuun kantamista, myös omiaan ohjaamalla. Lakiemme ja arvojemme vastainen käytös lisää riskiä kokonaisten ihmisryhmien leimaamiselle ja luo syvää epäluuloa, jopa vihaa.”

Yanarin mukaan Niinistön kehotuksen taustalla on ”todella väärä ajatusketju”.



– Taustalla on hölmö ajatus, että maahanmuuttajat olisivat osa täysin erilaista yhteisöä, joka on ohjailtavissa kollektiivisesti. Maahanmuuttajayhteisö kuulostaa siltä, että ihmiset kokoontuisivat jatkuvasti kollektiivisesti jossain ”omiensa kesken”. Ja että he olisivat kytköksissä jonkinlaiseen mystiseen yhteisöön, jossa kuuntelevat siellä olevia korkeita auktoriteetteja. Tämä on ihmisten eksotisointia, Yanar arvosteli Facebookissa.

Niinistö tarkensi keskiviikkona HS:lle, että hän ei tarkoittanut yhteisvastuuta. Esimerkiksi maahanmuuttajayhteisön edustajat eivät hänen mukaansa ole vastuussa yksittäisten jäsentensä teoista.

YANAR on sekä Suomen että Turkin kansalainen. Istanbulissa syntynyt ja Suomeen 14-vuotiaana muuttanut Yanar kertoo IS:lle saavansa rasistista palautetta miltei päivittäin.

– Se on tosi järkyttävää. Maahanmuuttajataustaisena henkilönä näen, että ihmiset elävät ihan samalla tavalla kuin kantasuomalaiset, käyvät duunissa, hakevat lapsiaan päiväkodista ja koulusta ja käyvät harrastuksissa.


Yanar sanoo pitävänsä hassuna sitä, että maahanmuuttajayhteisöistä puhuttaessa aletaan aina puhua etenkin muslimienemmistöisistä maista tulevista ihmisistä.

– Kaikki maahanmuuttajat eivät todellakaan ole muslimeja, eivätkä muslimioletetut tai muslimienemmistöisestä maasta kotoisin olevat ole aina uskonnollisia. Vähän samalta näyttäisi, jos ulkomailla asuvia suomalaisia edustamaan kaivettaisiin aina luterilainen pappi, itse uskonnoton Yanar vertaa.

Yanar kritisoi sitä, että ”kun joku maahanmuuttajataustainen syyllistyy äärimmäisen tuomittavaan rikokseen, niin jotkut poliittiset voimat yrittävät leimata kokonaisia ihmisryhmiä, mutta kun kantasuomalainen henkilö syyllistyy äärimmäisen tuomittavaan tekoon, heti ymmärrämme, että kyseessä on yksilö, joka ei edusta kadulla kävelevää rivikansalaista”.


IS tiedusteli Yanarilta, eikö omien ohjaamisen ajatus voisi toteutua esimerkiksi sellaisessa tapauksessa, jossa yhteisön henkinen johtaja puuttuisi jollakin alueella tapahtuneeseen huolestuttavaan radikalisoitumiskehitykseen.

– Tämä on hyvä kysymys, mutta on hyvä kysyä, kuka on henkinen johtaja jossain yhteisössä tai mistä yhteisö edes koostuu? Jos halutaan puhua moskeijoista ja siitä, että uskonnolliset johtajat voisivat estää uskonnollista radikalisoitumista, niin siinä näen järkeä, mutta ne ovat uskonnollisia yhteisöjä. Maahanmuuttajayhteisö on paljon laajempi ja hyvin epäselvä käsite, Yanar erittelee.


Yanar alleviivaa, että käsitys maahanmuuttajien omista yhteisöistä on hyvin hatara, ja lisää, että esimerkiksi suomenturkkilaisten ryhmä on pieni, mutta hyvin monimuotoinen.

Eikö sekin ole mahdollista, että maahanmuuttajayhteisöistä muodostuu hyvin tiiviitä?

– Ihmiset toimivat hyvin eri tavoin. Jollain ihmisellä ei tulisi mieleenkään etsiä ensi töikseen samasta maasta tulevia vaan mieluummin etsii samanhenkisiä ihmisiä vaikkapa samalta alalta. Toki jonkun mielestä voi olla vaikkapa kiva puhua äidinkieltään jonkun kanssa, mutta tämä ei tarkoita sitä, että kyse olisi jostain yhtenäisestä yhteisöstä, johon suurella porukalla kuulutaan ja että sitä johtaisi joku, Yanar vastaa.

Yanarin kritiikistä kertoi ensimmäisenä Uusi Suomi.
Olli Waris
 

Lanttufanaatikko

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
31.05.2017
Viestejä
50
Tuo on tuplasti huvittavaa, koska Niinistön puhe oli samaa laskelmoitua globalistihölinää kuin tähänkin asti kyseiseltä eläkeläisvirkalaiselta. Lisänä oli ainoastaan keltaliiviliikkeen tuomitseminen etukäteen. Käytännössä Sale sanoi, että jatkakaa Kool-Aidin litkimistä, luottakaa uutisiin ja olkaa tyytyväisiä kun maan myyminen pala palalta ja kantaväestöä vastaan sotiminen jatkuu.

Totuus on, että Ozan on prikulleen tyytyväinen siihen, mitä Niinistö paperista luki.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
2 218
Oulussa menee hyvin. Nämäkin heput ovat sitten vapaita miehiä.

"KRP:n Oulun yksikkö on aiemmin tutkinut myös sotarikosta ja lievää sotarikosta. Niissä Lähi-idästä kotoisin olleiden Ouluun saapuneiden kahden miehen epäiltiin syyllistyneen näihin rikoksiin, kun he esiintyivät sota-alueelta otetuissa valokuvissa silvotun ruumiin vieressä yhdessä muiden miesten kanssa.

Syyttäjän päätöksellä myös näiden epäilyjen esitutkinta on lopetettu. Poliisi esitti sitä näytön puutteen vuoksi.

Kaikki rikoksista epäillyt kolme ulkomaalaistaustaista miestä on sittemmin vapautettu."

Oulussa setvityn terrorismiepäilyn tutkinta lopetettiin – Valtakunnansyyttäjän mukaan selvityksen saaminen Somaliasta olisi ollut mahdotonta
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
215
Oulussa menee hyvin. Nämäkin heput ovat sitten vapaita miehiä.

"KRP:n Oulun yksikkö on aiemmin tutkinut myös sotarikosta ja lievää sotarikosta. Niissä Lähi-idästä kotoisin olleiden Ouluun saapuneiden kahden miehen epäiltiin syyllistyneen näihin rikoksiin, kun he esiintyivät sota-alueelta otetuissa valokuvissa silvotun ruumiin vieressä yhdessä muiden miesten kanssa.

Syyttäjän päätöksellä myös näiden epäilyjen esitutkinta on lopetettu. Poliisi esitti sitä näytön puutteen vuoksi.

Kaikki rikoksista epäillyt kolme ulkomaalaistaustaista miestä on sittemmin vapautettu."

Oulussa setvityn terrorismiepäilyn tutkinta lopetettiin – Valtakunnansyyttäjän mukaan selvityksen saaminen Somaliasta olisi ollut mahdotonta
Voisi melkein luulla että tarkoituksella koitetaan kasvattaa sitä äärioikeistoa.
 

samsena

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
22.12.2018
Viestejä
26
Ikuinen suomenveronmaksajien maksama elämä taattu.

Montako somali veronmaksajaa vaaditaan maksamaan veroina edes näiden perseilyt?

Terveydenhuollossa olisi niin paljon matujen aiheuttamaa kuormaa, mutta niitä ei toki saa kertoa. Kulut menevät yleisiin sote menoihin eikä kukaan voi laskea maahanmuuton kustannuksiin.
 
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
673
Oulussa menee hyvin. Nämäkin heput ovat sitten vapaita miehiä.

"KRP:n Oulun yksikkö on aiemmin tutkinut myös sotarikosta ja lievää sotarikosta. Niissä Lähi-idästä kotoisin olleiden Ouluun saapuneiden kahden miehen epäiltiin syyllistyneen näihin rikoksiin, kun he esiintyivät sota-alueelta otetuissa valokuvissa silvotun ruumiin vieressä yhdessä muiden miesten kanssa.

Syyttäjän päätöksellä myös näiden epäilyjen esitutkinta on lopetettu. Poliisi esitti sitä näytön puutteen vuoksi.

Kaikki rikoksista epäillyt kolme ulkomaalaistaustaista miestä on sittemmin vapautettu."

Oulussa setvityn terrorismiepäilyn tutkinta lopetettiin – Valtakunnansyyttäjän mukaan selvityksen saaminen Somaliasta olisi ollut mahdotonta
"Yllättäen" kaleva lukinnut kommentoinnin kun kritisoidaan tutkinnan lopettamista. Kyllä se kantasuomalainen huppupää jaksettiin kaivaa esiin oikein valtiovallan johdolla, mutta kun kunniakansalaisista ja terrorismista kyse niin ei tutkita kunnolla koska tietoja pitää kysyä somaliasta asti vaan irtopään kanssa poseeranneet sompanssit lasketaan suoraan vapaalle. Jep jep.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 256
Tästä on huomautettu ja varoitettu useampaan otteeeseen. Postaus antaa ymmärtää/spekuloi, mitä lähde ei kerro.
Iltalehti

kalliossakin vaihteeksi tapahtuu (ja täsäs ei ole mitään arvailun varaa edes kun tietää ketä tuolla asustaa)
 
Liittynyt
04.01.2019
Viestejä
18
Hei, tuo video jossa ammuskellaan raketteja? jossain asemalla? Saksassa?

Ihan ku oisin nähnyt ton pätkän jo aiemmin vuosi pari ellei useampikin sitten... Voisko olla trollifake?

Ja tuollainen fontti tuossa "2018/2019" ... Hmmm...

Näinä valeuutisten aikoina vituttaa kun ei enää voi luottaa mihinkään !

E: Sellainen fiilis tulee myös että tuossa ois näytelty...

E 2: En todellakaan kannata nykyistä maahanmuuttopolitiikkaa. Palautettakoon tänne kuulumattomat lähtömaihinsa.

En myöskään halua että aletaan tehdä propagandavideoita. Kenenkään puolelta.
Nyt en oikein ymmärrä? Flashmob lähi-itäläisiä järjestetty huijauksena ampumaan raketteja asemalla ja tappelemaan junassa? Odinin soturit laittaneet itseruskettavaa naamaan, tennarit jalkaan ja lähteneet tekemään valeuutisia?

Viimeiset kaksi minuuttia videosta tuota junassa kähinöintiä. Siinä penkillä istuvaa kantasaksalaista poikaa lyödään naamaan, kaksi saksalaista menee väliin ja toista niistäkin lyödään.

Se on kyllä totta, että monikulttuurisen unelman toteutuma voi vaikuttaa epätodelliselle suomalaisen silmin.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 163
Ei helvetti: Iltalehti

On se kumma että mamua vituttaa pressan puheet..



_EDIT_ SORI TÄÄ ON JO TUOLLA YLEMPÄNÄ :D
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
23.04.2018
Viestejä
360
Saksassa on tilanne kulttuurin rikastuminen hallinnassa samaten kuin Antifankin toiminta. Döbelnissä Afd:een toimisto räjäytetty ja Berliinissä ammuttiin myös poliisia raketeilla, jonka johdosta syntyi myös käsirysy kun rikastajia pidätettiin 27 kappaletta. Tästä uutisoi Pertti Rönkkö jonka FB sivuja kannattaa seurata jos haluaa tietää oikeasti mitä Saksassakin tapahtuu!

Huutakoon se hep jonka mielestä nämä Euroopan ongelmat pystytään ratkomaan demokratialla. Eurooppalaiset liberaalit idiootit ovat päästäneet Eurooppaan porukkaa minkä kanssa ei voi eikä pysty elämään millään lailla liberaalisti. Saksassa myös poliisi on sanonut että heidän joukossaan on vihollisia(viitaten mamu poliiseihin) ja tuomarit eivät uskalla tuomita lähi-itäläisiä, koska näiden jengit ovat uhkailleet tuomareita sekä heidän omaisiaan. Toistan taas kerran itseäni ja sanon että voi kiesus mitä Euroopalle on tehty ja toivottavasti tulevaisuudessa joutuvat ne vastaamaan tekosistaan, jotka tämän hulluuden ovat luoneet.

KUn seuraa mitä Euroopassa tapahtuu on sitä välillä itsekkin vaikea uskoa. Maailman parhaasta paikasta on muutettu monikulttuurillinen helvetti joka alkaa muistuttamaan Afrikkaa/Lähi-itää. Hyi saatana.

Ihan kuin en olisi koskaan nähnyt Ylen ja Annastiina Heikkilän näyttävän tälläisiä videoita ja raportoivan mitä Ranskassakin oikeasti tapahtuu. Myös siskoni kävi muutama vuosi sitten Ranskassa reppureissulla ja hänen kokemuksensa vahvistavat hyvin videon kaltaisen todellisuuden. Tuo on sitä mihinkä tämä rikastaminen ajaa ja mitä ei ratkaista edes sillä maltillisella maahanmuuttokritiikillä.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 256
Voiko ne iltapaskojen otsikot edes pastettaa, kun linkit näkyy pelkkänä iltalehti muodossa?
pakko varmana manuaali kopsata ne, ennen näky linkissä otsikko mutta jostakin syystä ei enään.

kaks viimestä:
Joukkotappelu Helsingin Kalliossa - poliisilla suuri operaatio: ”Siellä on kunnolla tapeltu”

Presidentin uudenvuoden puheen jälkipelit: Kansanedustajan mielestä sisältää ”hölmön ajatuksen” maahanmuuttajista - näin Niinistö vastaa
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
pakko varmana manuaali kopsata ne, ennen näky linkissä otsikko mutta jostakin syystä ei enään.

kaks viimestä:
Joukkotappelu Helsingin Kalliossa - poliisilla suuri operaatio: ”Siellä on kunnolla tapeltu”
Oliko tuossa videossa jotain, mitä olisi pitänyt huomata? Äänet päälläkään ei tällä kertaa avautunut tämä tapaus.
 
Liittynyt
04.01.2019
Viestejä
18
Jo 2006 sai Berliinissä uutenavuotena olla ihmeissään. Tämä siis ennen kun olin nähnyt videoita tästä iloittelusta.

Kadulla maahanmuuttajataustaiset lapset ampui toisiaan roomalaisilma kynttilöillä. Brandenburgin portin läheisyydessä miljoona ihmistä (!) liikkui ihmismeressä, jossa liikuttiin vain virran mukana. Keskellä tätä käsittämätöntä ruuhkaa sai väistellä mamujen sytyttämiä ilotulitepatoja.

Ympäri kaupunkia oli katumainoksia ilotulitteiden vaaroista, joissa oli kuvia menetetyistä sormista yms.
 
Liittynyt
16.08.2018
Viestejä
1 456
Boldasin oleellisen...
Tässä Migrin sivuilta lainaus:

Työnteko ilman oleskelulupaa

ts. viimeistään 6kk maahan saapumisen jälkeen jokainen turvapaikanhakija voi laillisesti tehdä työtä.
Turvapaikanhakija voi tehdä työtä, mutta työtön hän ei voi olla. Työttömällä pitää olla pysyvä oleskelulupa. Tämä jälkimmäinen jätetään aina kertomatta mediassa ja tuota ensimmäistä painotetaan. Turvapaikanhakija siis paikkaa mukavasti tilastoa, ja Suomeen saadaan "kasvukeskuksia" ilman, että työttömyys niissä nousee. Tämä on se suuri valhe johon talouskasvu perustuu Suomessa. Horisontti täynnä nostureita, joilla rakennetaan asuntoja matuille ja vuokrat valtion piikkiin.
 

zZzz

lasciate ogni speranza, voi ch'entrate
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
525
Turvapaikanhakija voi tehdä työtä, mutta työtön hän ei voi olla. Työttömällä pitää olla pysyvä oleskelulupa. Tämä jälkimmäinen jätetään aina kertomatta mediassa ja tuota ensimmäistä painotetaan. Turvapaikanhakija siis paikkaa mukavasti tilastoa, ja Suomeen saadaan "kasvukeskuksia" ilman, että työttömyys niissä nousee. Tämä on se suuri valhe johon talouskasvu perustuu Suomessa. Horisontti täynnä nostureita, joilla rakennetaan asuntoja matuille ja vuokrat valtion piikkiin.
korostaisin myös erikseen sitä, että vaikkei tph:ta voisikaan luokitella työttömäksi, niin perustoimeentulotuki ym toki juoksee eikä tarvi huolia elämiskuluista. eli yhteiskunnan rahaa kuluu samaa luokkaa kuin kantistyöttömänkin kohdalla - ainoastaan tilastot ovat kauniimpia tämän "ei-työttömän" ulkomaisen joutomiehen osalta. :tup:

edit: niinjoo, ja kantis toki "pääsee" nauttimaan työkkärin "tarjonnasta" eli karenssin uhalla pakollisista palkattomista harjoitteluista, puudildopajoista, 3 kuukauden cv-kursseista ynnä muista sulkeisista - onhan se nyt traagista että ulkomaista työvoimareserviä jätetään näitä erinomaisen hyödyllisiä ja ihmisarvoa kunnioittavia palveluita vaille! :(

..jokuhan voisi vaikka kuvitella, että tässäkin on kyseessä kaksoisstandardi, mutta eikai nyt sentään koska jos moista omaa aivotoimintaa vaativaa ja virallisesta liturgiasta poikkeavaa narratiivia edes kehtaat epäillä, niin olet takuuvarmasti vähintään se äärioikeistolainen vihapuhuja, rassisti, fassisti, sadisti ja vaikka mitä muuta.. :psmoke:
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
02.06.2018
Viestejä
4 603
Ja tykkäähän suvakit enempi mamuista kuin suomalaisesta työttömästä persusta. En siis tiefä oikeesti onko näin. Ja en yleistä ketän tässä viestissä.
 

samsena

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
22.12.2018
Viestejä
26

testudo80

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
24.11.2018
Viestejä
1 157
Jokainen täällä varmasti muistaa mitä tuossa kohdassa tapahtui viimeksi, onko siitä ainakin vuosi jo? Ehkä kaksi ... niimpä ... oliko yllätys. Eli edelleen niistä huumereviireistä tapellaan. Pojat ovat jonkun järjestön alinta kastia ja hoitavat likaisen työn.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331

zZzz

lasciate ogni speranza, voi ch'entrate
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
525
Poliisin mukaan rikoksessa oli osallisena kolme miestä. He ovat kaikki ulkomaan kansalaisia ja syntyneet vuosina 1984, 1975 ja 1989.

Katso video: Kalliossa suurhälytys illalla – joukkotappelua taltuttamassa kymmenkunta hälytysajoneuvoa, puukko heilui
uutisesta lainattua: "Poliisin mukaan tapauksesta ei aiheutunut vaaraa sivullisille. Poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa."

mistähän syystä tällainen suurta yleisöä rauhoittelemaan ja tyynnyttelemään tarkoitettu tokaisu löytyy pääsääntöisesti vain kun on kyseessä kulttuurillisesti rikas väkivallanteko? eikä vahingossakaan esimerkiksi silloin kun kuunatsi potkaisi päälle sylkenyttä ja vittuilevaa vasemmistolaista juutalaisvihaajaa tunnetuin, sinänsä ikävin seurauksin? eikai vain kyse ole about valtiollisen tason yhden osapuolen (muut kuin pro multikultti) demonisoinnista - ja toisen (pro multikultti) valkopesusta ja rikostelunsa vähättelystä? :thonking:
 

testudo80

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
24.11.2018
Viestejä
1 157
Liittynyt
02.06.2018
Viestejä
4 603
Ja perussuomalaisten lääke toimii tähänkin rajat kiinni. Ja ihmiset töihin. Tuet alas.
Professori: Suomeen on syntynyt mittava tulonsiirtojen varassa elävä uusi luokka - ”Mihin helvettiin olemme menossa?”
Professori: Suomeen on syntynyt mittava tulonsiirtojen varassa elävä uusi luokka - ”Mihin helvettiin olemme menossa?”

"Oman mausteensa keitokseen tuovat Virenin mukaan maahanmuuttajat, jotka sijoittuvat enenevässä määrin tulojakauman alapäähän."
 

testudo80

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
24.11.2018
Viestejä
1 157
Mitä sitten pitäisi tehdä? Kehitysmaasta tuleva maahanmuuttaja kun ei suomessa ilman tukia pärjää.
Voi olla että Saksasta, Brysselistä käsin aletaan tukemaan rahallisesti tätä meidän integraatiota. Mitä enemmän otamme niin sitä enemmän meille maksetaan. Kyllä kansa on menossa vaihtoon, se on selvä.

Ne ovat minusta oikeassa jotka kertovat kuinka Eurooppaan sovelletaan "hajoita ja hallitse" taktiikkaa.
 
Liittynyt
04.01.2019
Viestejä
18
Tostahan se hyvin selvis. Voisi muutkin laittaa näitten juttujen liitteeksi linkin sellaiseen uutiseen, josta itse asiayhteys avautuu.
Eipä tuota ollut aiemmin ilmoitettu. Rassistiset oletukset, joista on täällä annettu varoituksia, osuivat vain oikeaan. Toisella forumilla puhuivat vihabingosta, kunnes pelin palautusprosentti todettiin liian suureksi. Kylläpä eräs Vesa kerran päätti pelata ja löi panoksensa ensimmäisenä pelaajana suomalaisille, mutta hävisi..

Johan edellisestä ulkomaalaisten joukkotappelusta Kalliossa (8/2017) on kulunut aikaa. Eli tapaus jossa myös tapahtui ”autolla törmäilyä” kuten poliisi tuolloin tiedotti (auto ajoi jalkakäytävällä ja sivulliset hyppi edestä). Kontulassa taas ulkomaalaisten joukkotappelu 10/2017 jossa kymmeniä osallisia. Turussa 10/2018 ”joukkotappelu” jossa seitsemän ulkomaalaista miestä kävi kolmen kantasuomalaisen kimppuun. Jne. Mistähän täällä arvattiin, että ehkä nytkin on mamut kyseessä? :confused:

uutisesta lainattua: "Poliisin mukaan tapauksesta ei aiheutunut vaaraa sivullisille. Poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa."

mistähän syystä tällainen suurta yleisöä rauhoittelemaan ja tyynnyttelemään tarkoitettu tokaisu löytyy pääsääntöisesti vain kun on kyseessä kulttuurillisesti rikas väkivallanteko?
Juu, eihän tätä sivullisille vaaraa aiheuttamatonta joukkotappelua rauhoittamaan tarvittu kuin useita poliisipartioita. Lehdistö ei ole vielä ilmoittanut oliko tällä kertaa kyseessä kähinä, vai jopa rähinä..
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 225
Mitä sitten pitäisi tehdä? Kehitysmaasta tuleva maahanmuuttaja kun ei suomessa ilman tukia pärjää.
Kyllä ne työllistyy jos tulee tietyistä maista. Näistä on erittäin kuvaavat tilastot olemassa että mikä kansa työllistyy milläkin prosentilla. Suomeen otetaan etupäässä niitä kansoja jotka työllistyy n. 15% todennäköisyydellä ja niistäkin suurin osa työllistyy vain sossupummeilua/rikoksien jälkihoitoa varten eli esim. tulkiksi tai sosiaaliavustajaksi.
 

Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 529
Ei linkkejä valemedioihin ja uutisiin tänne enää jatkossa, tämän ketju ei ole oikea kanava niille. Kiitos.
 

living_death

★ Still alive ™
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
6 876
Täytyy varmaan lopettaa kokonaan tänne postaaminen jos mennään näin tiukalle linjalle (sananvapaus), eikä missään ole annettu kunnollista ohjetta yhteen paikkaan mitkä asiat ovat kiellettyjä tässä ketjussa (kivapuhe).

Yle vasta onkin yhden tyylisen agendan media näissä maahanmuuttoasioissa (myönteinen).
 

Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 529
Eikö esimerkiksi YLE, aja tiettyä agendaa?
Täytyy varmaan lopettaa kokonaan tänne postaaminen jos mennään näin tiukalle linjalle (sananvapaus), eikä missään ole annettu kunnollista ohjetta yhteen paikkaan mitkä asiat ovat kiellettyjä tässä ketjussa (kivapuhe).

Yle vasta onkin yhden tyylisen agendan media näissä maahanmuuttoasioissa (myönteinen).
Suomalaiselle medialle on oma ketjunsa:

Suomalainen media

Sääntöjen ja linjauksien on tarkoitus pitää keskustelu tällä foorumilla asiallisena, jos näitä muutamia ketjuja ylipäätään halutaan pitää auki ja keskustelua jatkaa.
 
Tila
Keskustelu on suljettu.
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 328
Viestejä
4 157 355
Jäsenet
70 409
Uusin jäsen
Eycte

Hinta.fi

Ylös Bottom