Joo, tottakai se on niin, että jos kaikki vaan jättää välittämättä, niin suunta on täysin selvä. Mutta toisaalta taas, en minä rehellisesti ole mihinkään tämän asian suhteen pystynyt vaikuttamaan. Täällä samanhenkisille avautumaan, joka ei auta mitään, ja iltalehden uutiskeskusteluissa valistamassa asiallisesti, kunnes sain sinne permabännit. Stressiä itselle vaan, mutta linjauksiin tällä on muutos 0%.Kaksipiippuinen juttu. Jos tätä paskaa välttelee, tavoittaa "paska" ennen pitkää sinut. Vaikka olisit kuinka korvessa.
Tietyillä kansoilla on työmoraali ja tietyillä ei. Suomeen otetaan ensisijaisesti kansoja, joista 5-15 % työllistyy. Se ei siitä mihinkään nouse vaikka odottaisi 500 vuotta.Ite olen ihmetellyt, että miksei somaliakkoja näy siivousalalla. Ei se kyllä kielipuutteesta voi johtua. Virolaisia ja aasialaisianäkee sillä alalla hyvin usein.Yksi thaimaalaistaustainen nainenkin on ollut Suomessa vasta alle 3v ja on jo vakiintanut paikanssa. Onko siivousala somaleille liian alentavaa, eli pystyvät vetoamaan kulttuuriinsa ettei tarvii karenssiin joutua?
Olen nähnyt yhdessä isossa marketissa tummaihoisia siivoojia. Sitä en tiedä ovatko mistä maasta kotoisin. Luultavasti eivät SomaliastaIte olen ihmetellyt, että miksei somaliakkoja näy siivousalalla. Ei se kyllä kielipuutteesta voi johtua. Virolaisia ja aasialaisianäkee sillä alalla hyvin usein.Yksi thaimaalaistaustainen nainenkin on ollut Suomessa vasta alle 3v ja on jo vakiintanut paikanssa. Onko siivousala somaleille liian alentavaa, eli pystyvät vetoamaan kulttuuriinsa ettei tarvii karenssiin joutua?
Kulttuurisyitä voi olla, mutta ne syyt taitavat olla ihan suomalaisessa kulttuurissa. Rapakon takana jenkkien somaliyhteisöissä työllisyys on ihan eri luokkaa kuin täällä Suomessa. Yhteiskunnan tuet vaikuttavat asiaan. Siihen päälle se tosiasia, että tänne Afrikasta tuleva väki saattaa olla lähtijöistä heikoin aines. Jos on yritteliäs ja kova tekemään työtä, ei kannata tulla Suomeen. Muualla saa paljon paremman elintason. Jos taas on enemmän kotona viihtyvää tyyppiä, tai on edellisessä elämässä ollut laiskassa valtion virassa, Suomea parempaa kohdemaata ei olekaan.Ite olen ihmetellyt, että miksei somaliakkoja näy siivousalalla. Ei se kyllä kielipuutteesta voi johtua. Virolaisia ja aasialaisianäkee sillä alalla hyvin usein.Yksi thaimaalaistaustainen nainenkin on ollut Suomessa vasta alle 3v ja on jo vakiintanut paikanssa. Onko siivousala somaleille liian alentavaa, eli pystyvät vetoamaan kulttuuriinsa ettei tarvii karenssiin joutua?
Vastamielenosoituksen vastamielenosoitus
Onneks ne on niin vitun tyhmiä että ne kuvaa noita ja saadaan todistusaineistoa.Ruotsissa livestreamattiin joukkorikastus.
![]()
Mitäpä väliä todistusaineistolla on, kun ruotsissakin noista selviää ehdollisella.Onneks ne on niin vitun tyhmiä että ne kuvaa noita ja saadaan todistusaineistoa.
Ja ei kyllä yllätä toi kuvan "miehen" etninen tausta.
Kuinkahan iso osa ruotsin rikoksiin tuomituista on noita uusruotsalaisia?
Tää slaavilainen "silmät ja korvat umpeen ja eteenpäin" -luovuttamisperiaate ei oikein toimi pidemmän päälle. Ainoa mitä sillä saavuttaa on... no, itse asiassa ei mitään. Sen ehkä, että mahdolliset omalle kohdalle osuvat ongelmat tulee sitten yllätyksenä, kun niiltä on pitänyt ummistaa korvat ja silmät ja sieraimetkin.Minä olen jo pitkään miettinyt että pitäsikö vaan laittaa korvat ja silmät kiinni koko aiheesta. Juurikaan mitään kun sille ei oikeasti voi, ja yleinen motivaatio vaan laskee kun aihetta miettii. Mutta seurata silti pitää että edes tietää mitä valheita kansalle syötetään.
Itse veikkaan, että asia on juuri noin. Omien keskuudessa saa mäd rispekt ku rankasee vääräuskosta huoraa ja tiedossa on ettei tästä tule mitään oikeaa rangaistusta.Ihan mielenkinnosta, onko noi niin vajaaälyisiä, etteivät tajua, että tosta jää ihan takuulla kiinni, vai eikö ne vaan välitä vaikka jääkin kiinni? Vai vaihtoehto c) kunnioitus mitä saavat apinalaumassaan, menee kiinnijäämisen seurauksien edelle?
Kuvassa tää ykskin sankari oikein hymyilee kameralle. On se rikasta, niin rikasta kulttuuria
Onko nainen nyt ns. "rodullistettu"No sen verran taas itsesuojeluvaiston puutetta ja typeryyttä osoittaa lähteä naisena yksin mamujengin kotiin bilettään jatkoille, että vaikea kauheasti sympata uhriakaan tässä. Raiskaajajengi toki lentokoneeseen ja mieluiten meren päällä luukusta alas, mutta olisi naisen ollut helppo olla joutumasta gangbang-mamu-videoille facebookkiin, jos yhtään olisi normaalia itsesuojeluvaistoa. Eri asia, jos nainen olisi huumattu ja kannettu väkisin tuonne kämppään. Syyllisen taakkaa tämä ei tietenkään vähennä, mutta joku roti tyhmyydellekin, jos haluaa pysyä koskemattomana ja turvassa. En minäkään jättäisi autoa lukitsematta jonnekin jäähallin parkkiruudulle viikoksi, tai lähtisi marraskuun yönä juoksemaan kadun yli ilman heijastimia katsomatta tuleeko autoja.
Osittain näin. Täytyy kuitenkin huomata, ettemme tiedä taustoista mitään. Se on aivan hyvin mahdollista, että tytön tuttavapiiri, opettajat, media ja jopa omat vanhemmat toistavat vuodesta toiseen, kuinka se, että jotain voisi tapahtua, on vaan rasistien valehtelua.No sen verran taas itsesuojeluvaiston puutetta ja typeryyttä osoittaa lähteä naisena yksin mamujengin kotiin bilettään jatkoille, että vaikea kauheasti sympata uhriakaan tässä. Raiskaajajengi toki lentokoneeseen ja mieluiten meren päällä luukusta alas, mutta olisi naisen ollut helppo olla joutumasta gangbang-mamu-videoille facebookkiin, jos yhtään olisi normaalia itsesuojeluvaistoa. Eri asia, jos nainen olisi huumattu ja kannettu väkisin tuonne kämppään. Syyllisen taakkaa tämä ei tietenkään vähennä, mutta joku roti tyhmyydellekin, jos haluaa pysyä koskemattomana ja turvassa. En minäkään jättäisi autoa lukitsematta jonnekin jäähallin parkkiruudulle viikoksi, tai lähtisi marraskuun yönä juoksemaan kadun yli ilman heijastimia katsomatta tuleeko autoja.
Tämän siitä sitten saa, kun nuorisolle tuputetaan sankariksi Lucky Lukea, joka polttaa tupakkaa ja on väkivaltainen rasisti.Ennen oli orjalaivojen terva ja nyt on Lapuan luoti.
Tarkka-ampuja surmasi kolme Isis-terroristia yhdellä laukauksella Lapuan patruunallaTarkka-ampuja surmasi kolme Isis-terroristia yhdellä laukauksella Lapuan patruunalla
Maanantai 23.1.2017 klo 13.46
Laukausta on kuvattu "yhdeksi miljoonasta".
SAS:n tarkka-ampujan laukausta on kuvattu "yhdeksi miljoonasta". (ACCURACY INTERNATIONAL / KUVITUSKUVA)
Britannian SAS-eliittijoukkojen osasto oli seuraamassa salaa Isisin korkea-arvoisia johtajia marraskuussa 2016 pienessä kylässä Irakissa.
Useita kymmeniä siviilejä oli lähdössä karkuun kylästä. Terroristit käskivät siviilejä pysähtymään.
Kun nämä kieltäytyivät, terroristit suuntasivat konekiväärin kohti siviilejä viereisen rakennuksen kolmannen kerroksen ikkunasta ja valmistautuivat ampumaan.
SAS:n ryhmä päätti, että heidän on puututtava tilanteeseen pelastaakseen siviilit.
L115A-kiväärissä oli käytössä äänenvaimennin. (ACCURACY INTERNATIONAL)
Käytössä Lapuan patruunat
Tarkka-ampujalla oli L115A-kivääri, jossa oli .338 Lapua Magnum patruunoita. Aseessa oli äänenvaimennin, jotta ryhmän sijainti ei olisi paljastunut. Ampumaetäisyyttä ei ole kerrottu.
Luoti osui konekiväärin ampujaa päähän tappaen tämän välittömästi. Pään läpäissyt luoti osui toista terroristia rintaan, myös hän kuoli välittömästi.
Luoti kimposi seinästä osuen kolmannen kaulaan. Hän kuoli myöhemmin verenhukkaan. Kaikki kolme olivat samassa huoneessa.
Tarkka-ampuja poseeraa L115A-kiväärin kanssa. (AOP / KUVITUSKUVA)
Laukausta ei suunniteltu näin tappavaksi
Näin tappavaksi ei laukausta ollut suunniteltu, kertoo nimettömänä pysyvä armeijalähde Daily Starille.
Tarkoituksena oli ampua ensin konekiväärin takana ollut terroristi ja sen jälkeen mahdollisesti ampua muut, jotta nämä eivät olisi voineet avata tulta siviilejä kohti.
- Laukaus oli yksi miljoonasta, kertoo lähde Daily Starille.
Tarkka-ampujan mukana oli tähystäjä, joka seurasi tilannetta kiikareilla.
- Tähystäjä näki, kun kolmas mies hoiperteli ympäriinsä pidellen kaulaansa. Hän lyyhistyi maahan noin puolen minuutin kuluttua.
SAS:n ryhmä eteni ampumisen jälkeen kylään. He menivät taloon varmistamaan, että terroristit olivat kuolleet. Paikalla otettiin valokuvia ja surmansa saaneilta otettiin myös sormenjäljet.
SAS:n ryhmä haettiin pois kylästä helikopterilla.
Lapuan patruunoilla on hallussaan kaikkein kauimpaa ammuttu, varmistettu tarkka-ampujatappo. (AOP)
Lapuan patruunalla pituusennätys
Lapuan .338 Magnum-patruunalla on tehty pisimmältä matkalta ammuttu tarkka-ampujatappo sotilaskäytössä.
Kersantti Craig Harrison ampui vuonna 2009 kaksi taliban-liikkeen jäsentä. Hänellä oli käytössään L115A3-kivääri ja Lapuan patruunat.
GPS-mittauksen mukaan laukaukset ammuttiin 2 474 metrin etäisyydeltä.
PEKKA NUMMINEN
pekka.numminen@iltalehti.fi
Paitsi että kyseessä ei ole Lapuan patruuna, vaan .338 Lapua Magnum -mallinen patruuna, jota valmistaa kymmenet eri firmat. Iltalehti vetää taas mutkia suoriksi.Ennen oli orjalaivojen terva ja nyt on Lapuan luoti.

Eikä muistaakseni edes suomalainen keksintö, vaan amerikkalainen. Lapua vain osti sen ja nimesi uudelleen.Paitsi että kyseessä ei ole Lapuan patruuna, vaan .338 Lapua Magnum -mallinen patruuna, jota valmistaa kymmenet eri firmat. Iltalehti vetää taas mutkia suoriksi.
Eikö Lapua niitä valmista, vai miten olet noin varma?Paitsi että kyseessä ei ole Lapuan patruuna, vaan .338 Lapua Magnum -mallinen patruuna, jota valmistaa kymmenet eri firmat. Iltalehti vetää taas mutkia suoriksi.
Kyllähän sitä Lapuakin tekee mutta aikalailla kaikki muutkin vähän isommat patruunatehtaan vääntää .338LM:ää. Sitä en sitten tiedä kuka Britti-intille toimittaa TA-patruunat. Satunnaisen googlailun perusteella Lapualla ja Sveitsiläisellä RUAGilla ois ollut sopimukset.Eikö Lapua niitä valmista, vai miten olet noin varma?
Olikohan pimpsuttimen omistaja myös ählämejä kun mieslääkäri ei kelvannut...?Rovaniemellä oli tapahtunut ilmeisesti monikulttuurinen kohtaaminen:
Nuori nainen raiskattiin keskellä kaupunkia - pakeni poliisipartion luo
Pimpsuttimen luvaton käyttöönotto oli tapahtunut siis jo yli vuosi sitten mutta juttu ilmeisesti oli oikeudessa vasta nyt.
VAAN kolme...?Ennen oli orjalaivojen terva ja nyt on Lapuan luoti.
Tarkka-ampuja surmasi kolme Isis-terroristia yhdellä laukauksella Lapuan patruunallaTarkka-ampuja surmasi kolme Isis-terroristia yhdellä laukauksella Lapuan patruunalla
Maanantai 23.1.2017 klo 13.46
Laukausta on kuvattu "yhdeksi miljoonasta".
SAS:n tarkka-ampujan laukausta on kuvattu "yhdeksi miljoonasta". (ACCURACY INTERNATIONAL / KUVITUSKUVA)
Britannian SAS-eliittijoukkojen osasto oli seuraamassa salaa Isisin korkea-arvoisia johtajia marraskuussa 2016 pienessä kylässä Irakissa.
Useita kymmeniä siviilejä oli lähdössä karkuun kylästä. Terroristit käskivät siviilejä pysähtymään.
Kun nämä kieltäytyivät, terroristit suuntasivat konekiväärin kohti siviilejä viereisen rakennuksen kolmannen kerroksen ikkunasta ja valmistautuivat ampumaan.
SAS:n ryhmä päätti, että heidän on puututtava tilanteeseen pelastaakseen siviilit.
L115A-kiväärissä oli käytössä äänenvaimennin. (ACCURACY INTERNATIONAL)
Käytössä Lapuan patruunat
Tarkka-ampujalla oli L115A-kivääri, jossa oli .338 Lapua Magnum patruunoita. Aseessa oli äänenvaimennin, jotta ryhmän sijainti ei olisi paljastunut. Ampumaetäisyyttä ei ole kerrottu.
Luoti osui konekiväärin ampujaa päähän tappaen tämän välittömästi. Pään läpäissyt luoti osui toista terroristia rintaan, myös hän kuoli välittömästi.
Luoti kimposi seinästä osuen kolmannen kaulaan. Hän kuoli myöhemmin verenhukkaan. Kaikki kolme olivat samassa huoneessa.
Tarkka-ampuja poseeraa L115A-kiväärin kanssa. (AOP / KUVITUSKUVA)
Laukausta ei suunniteltu näin tappavaksi
Näin tappavaksi ei laukausta ollut suunniteltu, kertoo nimettömänä pysyvä armeijalähde Daily Starille.
Tarkoituksena oli ampua ensin konekiväärin takana ollut terroristi ja sen jälkeen mahdollisesti ampua muut, jotta nämä eivät olisi voineet avata tulta siviilejä kohti.
- Laukaus oli yksi miljoonasta, kertoo lähde Daily Starille.
Tarkka-ampujan mukana oli tähystäjä, joka seurasi tilannetta kiikareilla.
- Tähystäjä näki, kun kolmas mies hoiperteli ympäriinsä pidellen kaulaansa. Hän lyyhistyi maahan noin puolen minuutin kuluttua.
SAS:n ryhmä eteni ampumisen jälkeen kylään. He menivät taloon varmistamaan, että terroristit olivat kuolleet. Paikalla otettiin valokuvia ja surmansa saaneilta otettiin myös sormenjäljet.
SAS:n ryhmä haettiin pois kylästä helikopterilla.
Lapuan patruunoilla on hallussaan kaikkein kauimpaa ammuttu, varmistettu tarkka-ampujatappo. (AOP)
Lapuan patruunalla pituusennätys
Lapuan .338 Magnum-patruunalla on tehty pisimmältä matkalta ammuttu tarkka-ampujatappo sotilaskäytössä.
Kersantti Craig Harrison ampui vuonna 2009 kaksi taliban-liikkeen jäsentä. Hänellä oli käytössään L115A3-kivääri ja Lapuan patruunat.
GPS-mittauksen mukaan laukaukset ammuttiin 2 474 metrin etäisyydeltä.
PEKKA NUMMINEN
pekka.numminen@iltalehti.fi
Enkka taitaa olla kuusi yhdellä kudilla, mutta toki siihen liittyi yhden ammutun pommiliivin räjähtäminen.Aika näppärä jätkä kyllä, vajaa 2,5km ja kolme maihinsiinä saa vähä yrittää
Netissä huhuilevat että Lapuan patruuna olisi kyseessä. Onko ihan normi Scenar vai onko nuilla jotkut custom- luodit, en tiijä.Kyllähän sitä Lapuakin tekee mutta aikalailla kaikki muutkin vähän isommat patruunatehtaan vääntää .338LM:ää. Sitä en sitten tiedä kuka Britti-intille toimittaa TA-patruunat. Satunnaisen googlailun perusteella Lapualla ja Sveitsiläisellä RUAGilla ois ollut sopimukset.
Tai halua maksaa veroja...Porukan eroaminen reservistä on huomattu
...
Ihmettely on nyt kova miksi monet eivät enää koe Suomea puolustamisen arvoiseksi...
Mitäköhän Niinistö on tehnyt ansaitakseen oikeuden sanella, ketkä ansaitsevat minun arvostukseni ja ketkä eivät?Porukan eroaminen reservistä on huomattu
Puolustusministeri Niinistö ryöpyttää: ”Reservikarkurit eivät ansaitse arvostustamme”
Niin kuin tuosta edellisestä postauksestani varmaan osaakin arvata niin laitoin hakemuksen PV:n aluetoimistolle hra Niinistön innoittamana. Samapa tuo on käydä 5 päivää harjoittelemassa ensiapua tmv. kun ei ole töitäkään. Vuoden sisällä ilmeisesti pitäisi kutsu tulla. Hakemuksen täyttämiseen, tulostamiseen, skannaamiseen allekirjoituksella ja lähettämiseen s-postilla meni päivästä yhteensä noin kymmenen minuuttia joten suuresta vaivasta ei ole kyse.Itsekin olen pitkään ajatellut, että pitäisi erota reservistä. Siinä on kuitenkin se ongelma, että pitäisi se täydennyskoulutus, tms. suorittaa ennekuin se eroaminen olisi oikeasti suoritettu. Käsittääkseni ainakin. :/
Tämän maan johto ei ole pitkään aikaan ollut kiinnostunut oman maan kansalaisten hyvinvoinnista. Täältä kannattaa lähtea mieluummin vittuun, kun olla maalitauluna.
Lapinjärvellä Palvelus Lapinjärvellä :: LapinjärviOnko se sivarikurssi pakollinen, vai voiko siitä jotenkin luistaa? Milloin niitä kursseja ylipäänsä järjestetään ja missä?
Koulutuserät ja lukujärjestys :: LapinjärviItselläkin eroaminen ollut ajatuksena vastalauseena nykyiselle käytännölle maan luovuttamisesta ilman vastarintaa.
Onko se sivarikurssi pakollinen, vai voiko siitä jotenkin luistaa? Milloin niitä kursseja ylipäänsä järjestetään ja missä?
lähde: Täydennyspalvelus :: LapinjärviTäydennyspalveluksen viiden päivän koulutuksen suorittaneet velvolliset ovat vapautettu reservin tehtävistä myös kriisin aikana. Sen sijaan täydennyspalvelusvelvolliset, jotka eivät ole käyneet täydennyspalvelusta, joutuvat kriisitilanteessa vakaumuksentutkintalautakunnan eteen.
Siitä maksetaan näemmä palkkaa ja pientä päivärahaa, majoitukset ja ruoat lisänä. Kyllä itse menisin, jos en olisi jo vapautettu. Siellähän saa viideksi päiväksi oikein VOK:kokemusta.Ei ole aiemmin käynyt edes mielessä erota reservistä, mutta tuon Niinistön ulostulon kusipäisyys kannustaa kovasti siihen. En nyt sentään tältä istumalta lähde minnekään täydennysleirille, mutta respectiä niille jotka tuon hoitaa![]()
MoneydaySiitä maksetaan näemmä palkkaa ja pientä päivärahaa, majoitukset ja ruoat lisänä. Kyllä itse menisin, jos en olisi jo vapautettu. Siellähän saa viideksi päiväksi oikein VOK:kokemusta.
Kannattaa harkita ja pyytää mahdolliselta työnantajalta lomapäivät tuohon koulutukseen, jolloin palkkaa tuleekin kahta kanavaa pitkin.
Ja tällä on merkitystä mihin? Johan rajat ovat auki ja suomalaiset kakkosluokan kansalaisia omassa maassaan. Seuraavassa hallituksessa on lisäksi luultavasti lähinnä punaista&vihreää, joten homma on joka tapauksessa jottakuinkin niin taputeltu kuin mahdollista.Ymmärrän suivaantumisen Niinistön ulostulosta ja nykyisestä kävele rauhassa rajan yli -politiikasta. En kuitenkaan suosittele reservistä eroamista: se nimittäin hyödyttää eniten juurikin sitä no borders -porukkaa.