Länsi-Saharan asema on kiistanalainen.
Marokko hallitsee aluetta suurelta osin ja on julistanut koko alueen osaksi Marokkoa. Tätä ei tunnusteta yleisesti.
Polisario on julistanut alueen itsenäiseksi nimellä
Saharan demokraattinen arabitasavalta.
...
Polisario ilmoitti vastustavansa maan jakamista ja aloitti sotatoimet Marokon ja Mauritanian joukkoja vastaan. Osa siviiliväestöstä siirtyi Algeriaan pakolaisleirille.
28. helmikuuta 1976 Polisario ilmoitti Saharan demokraattisen arabitasavallan perustamisesta.
Marokko ja
Mauritania katkaisivat diplomaattisuhteensa tasavallan tunnustaneen Algerian kanssa.
Yhdysvaltojen ja Ranskan Marokolle ja Mauritanialle antama sotilaallinen tuki kärjisti entisestään tilannetta alueella.
[2]
Elokuussa 1979 Mauritania ja Polisario allekirjoittivat rauhansopimuksen, jonka mukaan Mauritania veti joukkonsa pois Länsi-Saharasta. Heti tämän jälkeen Marokko valtasi Río de Oron alueen. YK:n yleiskokous ja
Afrikan yhtenäisyysjärjestö kehottivat useaan otteeseen Marokkoa vetämään pois joukkonsa ja ratkaisemaan kiistan kansanäänestyksen avulla.
[2]
1980-luvulla
Marokko alkoi rakentaa muuria, joka jakaa Länsi-Saharan kahtia. Ns.
Marokon muuri on noin 2 720 kilometriä pitkä. Marokon taloutta jatkuva sota rasittaa merkittävästi. Vuodesta 1991 alueella on vallinnut
YK:n valvoma aselepo, ja ratkaisua on pyritty löytämään kansanäänestyksestä, jollainen oli tarkoitus järjestää jo vuonna 1992. Polisario ja Marokko eivät kuitenkaan ole päässeet yhteisymmärrykseen siitä, kenellä kansanäänestyksessä tulisi olla äänioikeus.
[3] Äänioikeutettujen tunnistamisprosessi lopetettiin vuonna 1999. Marokko hylkäsi vuonna 2003 YK:n erikoislähettiläs
James Bakerin laatiman rauhansuunnitelman.
Marokko katsoo Länsi-Saharan alueen olevan historiallinen osa sitä, mutta
Haagin kansainvälisen tuomioistuimen vuonna 1975 julkaiseman selvityksen mukaan historiallisia todisteita siitä, että
Marokko olisi hallinnut aluetta, ei ole. Tämän johdosta alueen valloitus oli vuoden 1960 siirtomaavaltojen itsemääräämisoikeuden julistuksen vastainen.
Marokko on kuitenkin saanut tukea toimilleen muun muassa Yhdysvalloilta, Ranskalta, Espanjalta,
Egyptiltä,
Israelilta ja
Saudi-Arabialta.
[4] Konflikti on johtanut siihen, että yli 150 000 länsisaharalaista pakolaista on asunut pakolaisleireillä Algeriassa jo vuodesta 1975 lähtien. YK:n järjestöt avustavat noin 90 000 pakolaista.
[4]
YK:n johdolla käydään rauhanneuvotteluja Polisarion ja Marokon välillä. Ne jumittuivat 2008 ja aloitettiin uudelleen elokuussa 2009.
Rabat on valmis autonomiaan,
Polisario vaatii kansanäänestystä, jossa yhtenä vaihtoehtona olisi täysi itsenäisyys.