Aika villi ehdotus ketjussa joka käsittelee epämääräistä leimakirvestä, jota vain harvat edes yrittävät määritellä tai konkretisoida (propsit siitä
@viskiritari vaikka ääni ei usein kantaudukaan selkeänä kuplan ulkopuolelle).
Jopa tuossa linkittämässäni videossa myönnetään heti aluksi, että tämä ajattelumaailma ei ole pullotettavissa yksiselitteisesti. Se, että kattomääritelmä on vielä tallainen, ei kerro kuitenkaan sen epäpätevyydestä tai että se olisi keksitty vittuiluksi, vaan pikemminkin pirstaloituneiden ryhmien näennäisestä päämäärättömyydestä. Ja tuo pirstaloisuus on tarkoituksellista - ei siis välttämättä noille yksittäisille ryhmille, vaan kulttuurimarxismin päämäärälle. Feministit esimerkiksi sanoutuvat koko ajan irti toistensa sanomisista ja syyttävät muuta maailmaa kun feminismillä on niin ikävä kaiku nykyään. Eivät kykene olemaan yhtä mieltä edes keskenään. Mutta silti sen jatkuminen ylläpitää vastakkainasettelua ja epäjärjestystä.
Vaikkapa feministejä, rasmuslaisia ja sadan sukupuolen sekoilijoita ei loppujen lopuksi yhdistää kokonaisuudessaan ehkä keskenään vain muutama seikka, mutta lopputulos valuu lopulta samaan laariin. Loputon vastakkainasettelu "vallanpitäjiä" vastaan. Mutta valtaa pitävinä nähdään nimenomaaan ja juurikin kristinusko, valkoiset, heteronormatiivinen ydinperhe, sukupuoli-identiteetin tunnistaminen syntymästä saakka biologian mukaisesti ja niin edespäin.
Eli heidän käsityksensä "vallanpitäjistä" on hakattu kiveen - se ei ole dynaaminen, vaan loputtoman kriittinen juuri nimenomaan näitä asioita kohtaan - ei sinällään keskittynyttä valtaa, jota kyseenalaistaa ja oikaista vääryyksiä. Kuin kommareilla, joilla vallankumous loppui oikeiden vallanpitäjien nitistämiseen, heillä on oikeutus ja mahdollisuus loputtomaan "sotaan" samoin kuin ryssät lähtivät levittämään toveruutta maailmalle kun kotona ei ollut enää porvareita teloitettavaksi.
Ja myös toisin kuin kommareilla, kulttuurimarxismissa vasen käsi ei tee samaa työtä kuin oikea, mutta lopputulos syntyy joka tapauksessa. Ei ole yhtenäisiä "taistelijoita" kuten oli työväenluokalla, mutta on porukka, jolle on löydetty yhteinen vihollinen.
Siksikään en inisisi leimakirveestä, että kaikki kulttuurimarxismia edistävät eivät niin välttämättä edes tietoisesti tee.Leimakirveen siitä tekee se kalikka, johon älähtää tai jotain sinne päin. Eli jos tunnistaa pääkopassaan ajattelevansa tavalla, jolle on annettu jonkinlainen muoto sanoilla ja reaktio on kovin, kovin puolusteleva ja kielteinen, kannattaa kysyä itseltään miksi.
Vaikka uusliberalismin, joka sanana on vastaava pienen poliittisesti samanmielisen runkkuringin leimakirves, kyllä pystysi määrittelemään ja konkretisoimaan objektiivisesti ilman olkiukkoja ja Heikk i Patomäen opetusvideoita.
Eli mikä sana sitten
ei olisi mielestäsi leimaava?
Ei voi yhtä aikaa todeta, että ei kuulu tähän tai tähän, jos ei kerran itse voi identifioida itseään edes joksikin. Jonkinlainen arvolataus käytetyllä sanalla on pakko olla itselle, jolloin on pakko myös olla jotain, johon sitten voi lukea itsensä.
Nimikkeet eivät muutu pilkkakirveiksi tai epäpäteviksi, vaikka juuri teidän henkilökohtaisesti halveksimanne ryhmä käyttää sitä.