Tulin tässä miettineeksi Dalai Lamaa.
Hän kun tuli taannoin antaneeksi Saksalle, ja sitä kautta muillekin länsivalloille,
oikeuden olla olemassa. Näin tekemällähän hän tietenkin asemoi itsensä visusti rasistien ja fasistien leiriin.
Tämä muodostanee jonkinlaisen kiilan kulttuurimarxistien tms. unelmaihmisten ja Dalai Laman itsensä välille. Vastapuolen väitteenhän kun voisi tiivistää, ujosti kärjistäen, näin:
”No nations, no borders, stop deportations.”
Siinä ei jätetä paljoa Saksalle tilaa.
Mietin sitä, että mistä tämä mielipide-ero voisi johtua: onko pappa ruvennut seniiliksi, ja loikannut suoraan pimeällä puolelle kulkematta SVL:n kautta? Vai voisiko kyse olla jostain muusta?
Voisiko tilanne ollakin niin, että Dalai Lama on yhä se myötätunnon ja rakkauden lähettiläs, joka hän on aina ennenkin ollut, mutta hänellä myötätuntoa vain riittää myös länsimaisille kansoille? Sitähän kun ei näillä kulttuurimarxisteilla ole, vaan kaikki länsimainen on suoraan perseestä ja tuhottavien listalla.
Valkoisen miehen patriarkaattiset rakenteet on tuhottava, niin se vain menee, koska orjuus, naisen euro ja se, että passissa lukee M taikka F. Mitään armoa ei anneta, eikä ketään säästetä. Tuleen vaan kaikki Shakespearesta lähtien, sortajat! Cissupaskat saunan taakse. Tuhkasta nousee sitten sateenkaariutopia, jossa kellekään ei koskaan tule paha mieli, ja kansakunnat muisto vain. Maailma ilman ihmiskunnan suurinta taidetta, tiedettä ja filosofiaa. Maailma, jossa kaikki käy, paitsi tietenkin tietyt asiat.
Postmodernismia ja marxismia, tujut on pippurit.
Ja tietenkinhän tämä koskee vain läntisiä kansakuntia, ne saavat kävellä vapaaehtoisesti itsemurhakoppiin. Vai kuvitteletteko, että ”no nations, no borders” -kylttejä heilutellaan kohta samalla tarmolla Mogadishussa tai Bagdadissa? Eiköhän tuo vaihe jää välistä.
Eikä patriarkaatin tuho ehdi hetkeäkään edes lämmittämään, kunnes jo tajutaan, että nyt se patriarkaatti vasta alkoikin, ja tulipa tässä tuhottua juurikin ne asiat, jotka siltä olisivat suojanneet (sananvapaus, tieteellinen metodi, objektiivisen totuuden käsite; kaikki valkoisen sorron työkaluja. Palamaan vain!). Siinä jää utopiat aika lailla saavuttamatta.
Mikä sitten saa länsimaiset kulttuurimarxistit näin vihaamaan itseään ja juuriaan? Eiväthän he tietenkään itsejään vihaakaan, vaan ensi-sijassa muita länkkäreitä (toki tietenkin itsejäänkin, jos sattuvat olevan saatan... siis valkoihoisia). He itsehän ajattelevat olevansa erittäinkin hyviä ihmisiä. Itsenäisiä yksilöitä, jotka nousevat sorrettujen kanssa yhdessä vallitsevaa ja sortavaa järjestelmää vastaan. He ovat tarinan sankareita ja kapinallisia, tai ainakin näiden liittolaisia. Länsimainen sivistys ja sen puolustajat tarinan vihollisia, the evil empire. ”Tähtää ilmanpoistoaukkoon, Luke! Juus thö foos!”
”Jee, olen Jedi!
Tule, SVL-natsi, larpatkaamme yhdessä!”
Harmi vain, että tuo tarina on fiktiota, lapsellista sepitettä. Mutta mukava se on, siitä saa hyvän mielen. Siinä sitä tietää olevansa hyvä, ja toinen on sitten paha. Se on helppo ja vaivaton taru. Jos natsit vain hävitettäisiin, olisi valtakunnassa rauha ja konsensus. Oikeissa ihmisissä vaan kun on niitä harmaan sävyjäkin, ja ongelmia on ajateltava vähän monisyisemmin, ja se on saatanan rankkaa ja masentavaa puuhaa.
Ei ihme, etteivät ihmiset jaksa sitä touhua. Helpompi on valita puolensa ja mennä muiden mukana. Olla turhaan keikuttamatta venettä. Pitäähän sitä käydä töissä ja hoitaa lapsiakin, ei siinä mihinkään pohdintoihin jää aikaa. Siinähän saattaisi vaikka tajuta, ettei se ihan pohjaton ole se omakaan myötätunnon kaivo, ja se se vasta pelottavaa olisikin. Hui helvetti. Sille tielle kun lähtee, niin kohtahan sitä ajattelee jo samoin kuin Dalai Lama, se likainen fasisti! Että mitäs jos kansallisvaltiolla olikin vielä jotakin virkaa, ja mitäpäs jos länsimainen sivistys nyt ei olekaan se maailman pahin asia, vaan itse asiassa yksi sen kiistatta parhaista?
P.S. Tuo ylläoleva video on hyvä tiivistelmä koko kulttuurimarxistisesta himmelistä. Sorron olympialaisissa oli tänään vastakkain musta täti ja valkoinen mies, eikä voittaja ollut yllätys: valkolaista vietiin kuin litran maitotonkkaa, vaikka kuinka aneli armoa ja yritti saada vastustajaltaan hyväksyntää: ”Olen minä omat aneeni maksanut, täällä teidän vuoksenne ahkeroin, tappelen pahaa vastaan.”
Mutta ei auta. Too white. ”Et tee tarpeeksi, tää on sun syytäs.” Vain koska sukupuolesi ja ihonvärisi ovat kulttuurimarxistisessa arvojärjestyksessä pohjalla, ja jopa sortajien puolella. Ei tuollaista maailmaa voi haluta kukaan.
