Tuossahan kuvaatte hyvin varsinaisen ongelman. Suurimmalle osalle puolueet ovat räikeä kompromissi ja äänestäjän arvopohjasta riippuen täytyy vaan valita vähiten paska. Minullakin olisi monta syytä äänestää jotakin puoluetta, mutta sitten toisessa päässä taas sama puolue on omasta mielestä väärässä. Täytyy vaan valita mitkä ovat niitä kynnyskysymyksiä joita itse painottaa.
Joten joskus on pakko vaan juoda kusta, kun ei halua syödä paskaa.
Samasta syystä meillä kaikissa isoissa puolueissa on koko spektri poliitikkoja, esim. kolme perinteistä isoa:
SDP vasemmalla olevat demarit, oikeistodemarit ja siinä välissä kuitenkin suurin osa on demarispektrin keskellä olevia tolkun demareita.
Sama juttu kokoomuksessa, vasemmalla sosiaaliliberaalit, oikealla markkinaliberaalit ja oikeistokonservatiivit, mutta näiden välissä tasapainoilee valtaosa puolueesta (paras esimerkki on pj. Orpo).
Sama juttu myös Kepussa, sielläkin sosiaaliliberaalit (tai alkiolaiset) puolueen omassa spektrissä vasemmalla, yrittäjäsiipi ja eteläpohjalaiset oikeammalla, mutta suurin osa puolueesta eli Kulmunia lainaten äärikeskustalaiset on siinä välissä valtaryhmänä.
Nythän demareissa vasen laita on vallassa, kokoomuksessa keskiryhmä ja keskustassa vasemman ja keskiryhmän yhdistelmä (kun Sipilän aikaan oli oikean ja keskiryhmän yhdistelmä).
Asian vahvuus on siinä, että meikäläisessä demokraattisessa puoluejärjestelmässä on jokaisella ihmisellä mahdollisuus edistää omia tavoitteitaan melkein missä tahansa puolueessa, kunhan oppii sen viitekehyksen mukaisen sanaston ja keinot. Esim. oikeistodemarinkin on osattava puhutella puolueensa väkeä tovereiksi ja korostaa veronmaksuhalukkuuttaan ja tasa-arvoajattelua. Toisaalta vasemman laidan kokoomuslaisen tulee välttää ko. sanaa kuin ruttoa ja muistaa puheissaan inhota veroja ja keskushallintoa, vaikka nyt oma tausta sattuisikin olemaan verovaroin palkattu virkamiestausta (joka on kokoomuspoliitikolla varsin yleistä). Tasa-arvon sijaan tulee puhua mahdollisuuksien tasa-arvosta.
Kepulaisen taas tulee puhua agraaria kansankieltä, vaikka itse sattuisikin olemaan hieman snobahtava insinööritaustainen miljonääri ja korostaa juurevia taustojaan, vaikka Kulmunin tapaan sattuisikin lipsauttamaan "perunan taimista".
Itse aikanaan päädyin politiikan hiekkalaatikolta yhden puolueen leikkikentältä duuniin, missä sain tehdä yhteistyötä useampien puolueiden kanssa (myös muiden kuin em. kolmen). Kaikkien puolueiden kanssa homma toimi hyvin ja jokaisesta oppi erottamaan ne henkilöt, joiden kanssa tiesi että sopimukset ja sana pitää ja toisaalta salaiset asiat pysyy salaisina eli suu pysyy supussa. Samoin myös heidät, joiden tiesi vuotavan asioita (tärkeitä henkilöitä hekin juuri siihen tarkoitukseen). Ja sitten valitettavasti myös heidät, joihin ei voi luottaa.