• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 142
Näkyy olevan maisterikin tuo Tiilikainen. Harvoin firmojen johtajat on firman oman alan koulutettuja. Monet on ekonomeja vaikka firma olisi teknologiayritys.
Tiilikainen on maisteri ja voi olla jopa uimamaisterikin. Tämän osaajan CV:llä ei pääsisi minkään yksityisen isohkon firman johtoon.
Luomuviljelijä pelastettiin valtiosihteeriksi, koska epäonnistui kansanedustajana ja ei valittu uudelle kaudelle. Kepu palkitsi entisen kansanedustajansa.
Tiilikainen on nyt professori ja GTK:n johtaja. Tyypillinen polittiinen virkanimitys.

Vaikeaa ymmärtää tällaisen vilunkipelin ymmärtämistä. Jos ei ole viime vuosina ollut yksityisellä töissä, niin silloin ymmärrän. Ei tiedä miten oikeasti pitäisi toimia.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 221
Tiilikainen on maisteri ja voi olla jopa uimamaisterikin. Tämän osaajan CV:llä ei pääsisi minkään yksityisen isohkon firman johtoon.
Mutta eihän sitä olla palkattukaan mihinkään isohkon firman johtoon. Se on palkattu valtion tutkimuskeskuksen johtoon. Pesti joka lienee suht passeli tuollaiselle henkilölle jolla on paljon kokemusta tuosta sektorista juurikin julkisen alan vinkkelistä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 142
Mutta eihän sitä olla palkattukaan mihinkään isohkon firman johtoon. Se on palkattu valtion tutkimuskeskuksen johtoon. Pesti joka lienee suht passeli tuollaiselle henkilölle jolla on paljon kokemusta tuosta sektorista juurikin julkisen alan vinkkelistä.
Tiilikaisen nimitys on tyypillinen poliittinen palkinto ja hyvä esimerkki hyvävelijärjestelmästä. Se on esimerkki kaikesta siitä, mistä meidän pitäisi päästä eroon. Johtoon pitää saada osaava henkilö. Johtoon ei pidä valita puoluekaveria.
GTK toimii työ- ja elinkeinoministeriön alaisuudessa, ja siten virkanimityksen esittelijänä on elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk). Iltalehden tietojen mukaan asia esitellään valtioneuvoston yleisistunnossa torstaina.
Minä vastustan kaikenlaisia poliittisia virkanimityksiä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 946
Vaihtoehto on se, että uudistusta ei tehtäisi ollenkaan, jolloin ei saataisi myöskään säästöjä, joista kumuloituu sitten ajan kuluessa tuo 800 miljoonaa.
Jos et huomioi kilpailevan tuotteen ostoa vaihtoehtoiskustannuksena, et huomioi kaikkia vaihtoehtoja ja päädyt (suurella todennäköisyydellä) epäoptimaaliseen ratkaisuun. Miksi et halua huomioida kilpailevan tuotteen ostoa vaihtoehtona?
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 221
Tiilikaisen nimitys on tyypillinen poliittinen palkinto ja hyvä esimerkki hyvävelijärjestelmästä. Se on esimerkki kaikesta siitä, mistä meidän pitäisi päästä eroon. Johtoon pitää saada osaava henkilö. Johtoon ei pidä valita puoluekaveria.
Minä vastustan kaikenlaisia poliittisia virkanimityksiä.
Pakitetaan vähän. Homma lähti liikkeelle väitteestä että olisi jotain turhia paperinpyöritysvirkoja joita väsäillään suojatyöpaikoiksi. Sitten esimerkkinä tuollaisesta annettiin tämä Tiilikaisen nimitys.
Mutta en näe mitään syytä olettaa että GTK:n pääjohtajan pesti olisi tuollainen turha paperinpyöritysvirka. Kyseessä on kuitenkin isohko (noin 800 työntekijää) tutkimuskeskus joten se tarvii jonkun sinne pääjohtajan pallille. Ja Tiilikainen kyllä CV:nsä pohjalta näyttää ihan pätevältä tyypiltä tuohon tehtävään. Ei sen GTK pääjohtajan nyt mitään geologian tutkimusartikkeleita tarvitse julkaista vaan kyse on enemmänkin julkishallinnollisista tehtävistä. Ja Tiilikaisella on sitä kokemusta ympäristöministerin pestistä usealta vuodelta joten kyllä se nyt ainakin päältäpäin näyttää ihan pätevältä tuohon tehtävään.
Eli tarpeellinen tehtävä ja siihen palkattu pätevältä vaikuttava (ainakin näin ulkopuolisen silmin) tyyppi. Joten tuo ei toimi esimerkkinä tuollaisesta turhasta palkkiovirasta.

Sitten se että noissa nimityksissä annetaan painoarvoa sille puoluekirjalle on toki perseestä ja tuo pitäisi lopettaa. Mutta tuo ei tarkoita että Tiilikainen ei olisi osaava henkilö tuohon tehtävään.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 142
Pakitetaan vähän. Homma lähti liikkeelle väitteestä että olisi jotain turhia paperinpyöritysvirkoja joita väsäillään suojatyöpaikoiksi. Sitten esimerkkinä tuollaisesta annettiin tämä Tiilikaisen nimitys.
Minä en ole ollut osallinen tuohon paperinpyöritysväitteeseen.
Mutta en näe mitään syytä olettaa että GTK:n pääjohtajan pesti olisi tuollainen turha paperinpyöritysvirka. Kyseessä on kuitenkin isohko (noin 800 työntekijää) tutkimuskeskus joten se tarvii jonkun sinne pääjohtajan pallille. Ja Tiilikainen kyllä CV:nsä pohjalta näyttää ihan pätevältä tyypiltä tuohon tehtävään. Ei sen GTK pääjohtajan nyt mitään geologian tutkimusartikkeleita tarvitse julkaista vaan kyse on enemmänkin julkishallinnollisista tehtävistä. Ja Tiilikaisella on sitä kokemusta ympäristöministerin pestistä usealta vuodelta joten kyllä se nyt ainakin päältäpäin näyttää ihan pätevältä tuohon tehtävään.
Ensin sanot, että ei ole kyse isohkosta firmasta:
Nyt se GTK on kuitenkin isohko.

Minun mielestäni Tiilikainen ei ole julkisuudessa kerrotun työelämäkokemuksensa perusteella pätevä vetämään (isohkoa) firmaa. Ymmärsin, että sinun mielestäsi on.
Meillä on näköjään täysin eri mielipide Tiilikaisesta. En ala tästä enempää vääntämään kättä kanssasi. Aion viettää viikonloppuni muualla kuin tässä keskustelussa.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 221
Ensin sanot, että ei ole kyse isohkosta firmasta:
Nyt se GTK on kuitenkin isohko.
Sanoin että ei ole kyse isohkosta firmasta. GTK ei ole firma vaan työ- ja elinkeinoministeriön alla oleva tutkimuskeskus.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 142
Sanoin että ei ole kyse isohkosta firmasta. GTK ei ole firma vaan työ- ja elinkeinoministeriön alla oleva tutkimuskeskus.
Olen niin monta kertaa nähnyt täällä, että yrität yhden sanan tulkinnasta saada taistelua aikaiseksi. Viimeksi taisi tuolla feminismiketjussa olla monen päivän keskustelu. En mene tähän ansaan. Vänkääminen yhdestä sanasta ei kuulu tähän kotimaan politiikka -keskusteluun. En siis jatka tätä.

Vielä kerran: minä vastustan kaikkia poliittisia virkanimityksiä. Vastustatko sinä?
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 221
Olen niin monta kertaa nähnyt täällä, että yrität yhden sanan tulkinnasta saada taistelua aikaiseksi. Viimeksi taisi tuolla feminismiketjussa olla monen päivän keskustelu. En mene tähän ansaan. Vänkääminen yhdestä sanasta ei kuulu tähän kotimaan politiikka -keskusteluun. En siis jatka tätä.

Vielä kerran: minä vastustan kaikkia poliittisia virkanimityksiä. Vastustatko sinä?
No ei sun tarvi mennä mihinkään ansaan kunhan vaan luet ne tekstit huolella.
Sä sanoit että:
Tämän osaajan CV:llä ei pääsisi minkään yksityisen isohkon firman johtoon.
Johon totesin että ei häntä tässä oltu palkkaamaan yksityisen firman johtoon vaan julkisen tutkimuskeskuksen. Eli kyse on julkishallinnon johtotehtävistä, eli niistä mistä Tiilikaisella on merkittävää kokemusta.

Vielä kerran: minä vastustan kaikkia poliittisia virkanimityksiä. Vastustatko sinä?
No juurihan mä sanoin että vastustan. Kannattaisi varmaan lukea mitä sulle vastataan niin ei tarvi turhaan toistella asioita.
 
  • Tykkää
Reactions: lcc
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 142
No juurihan mä sanoin että vastustan. Kannattaisi varmaan lukea mitä sulle vastataan niin ei tarvi turhaan toistella asioita.
Osaan lukea. Osaan jopa kirjoittaa ja käyttää välimerkkejä. Kaikki kirjoittajat eivät osaa. Osa on niin uunoja, että eivät erota pää- ja sivulauseita toisistaan.
Hyväksyit Tiilikaisen nimityksen, Nimitys oli polittiinen nimitys. Härski sellainen.
 
Liittynyt
02.01.2017
Viestejä
1 557
Tollasta on aika helppo huudella, mut mitä jos antaisit esimerkin jostain oikeasta "nakkisuojatyöpaikasta"?

No vastaan, ihan omakohtaisista kokemuksista.

Olin töissä eräässä ison kaupungin tietohallinnossa jossa valehtelematta puolet veti esaa paikalla. Eräs päällikkö pelasi miniclip pelejä ja väitti että ei kaupunki ole enää suojatyöpaikka. Kesähessut hakkas runescapea ja kahvitauot oli 2 tuntia pitkiä. Ihmiset eivät suostuneet tekemään vastuualueensa tehtäviä.

Tossa mainittiin jo useita poliittisia virkanimityksiä, niitä näki myös kaupungilla ja joka kuukausi saa lukea lehdistä milloin milläkin puoluekirjalla on päästy merkittäviin positioihin.

Ennenkaikkea hallinnoissa on valtavasti turhaa läskiä joka on syntynyt vuosien saatossa. Kepu haluu maksimoida kuntien määrät ja valtuustopaikat jonka takia kuntien määrä ei ole laskenut. Viimeksi tätä yritettiin joskus 2000 luvun alussa ja Kepu veti homman vessanpöntöstä alas. Suomeen kokoiselle maalle 100 kuntaa olisi järkevä määrä ja 5 SOTE aluetta kun nyt vastaavat luvut ovat 309 ja 21.

Kepu haluaa myös maksimoida yliopistojen määrät koska miesten pitää päästä naisten kanssa tekemisiin. Keskustan Pylväs haluaa hajasijoittaa korkeakoulut, jotta maakuntien poikamiehet löytävät naisen

Nimenomaan leikattavaa löytyy hallinnoista ja niiden tehostamisesta. Sen sijaa hoitajille ja terveyskeskuslääkäreille pitäisi maksaa parempaa liksaa ja perustutkimukseen pitäisi panostaa satoja miljoonia enemmän kuin nyt.

Kyse on ennenkaikkea arvoista ja meidän kotimaamme poliittisen järjestelmän arvot on nyt ne, että suojatyöpaikat ovat tärkeämpiä kuin heikommista huolehtiminen ja kasvuun panostaminen. Tämä on poliittinen valinta ja suurimman vastuun kantaa keskusta puolue ja osasyyllisiä ovat kaikki muut eduskuntapuolueet Liike nytiä ja Ano Turtiaisen puoluetta lukuunottamatta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 142
Missä vaiheessa hyväksyin sen?
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 221
En mä tuossa sano että hyväksyisin sen poliittisen nimityksen. Totean vain että kyseisen henkilön taidot todennäköisesti sopii siihen mitä haetaan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 142
En mä tuossa sano että hyväksyisin sen poliittisen nimityksen. Totean vain että kyseisen henkilön taidot todennäköisesti sopii siihen mitä haetaan.
Toistan itseäni:
"Olen niin monta kertaa nähnyt täällä, että yrität yhden sanan tulkinnasta saada taistelua aikaiseksi. Viimeksi taisi tuolla feminismiketjussa olla monen päivän keskustelu. En mene tähän ansaan. Vänkääminen yhdestä sanasta ei kuulu tähän kotimaan politiikka -keskusteluun. En siis jatka tätä."

Hyvää itsenäisyyspäivää.
 
No minkäs sille voi kun ihmiset jatkuvasti projisoi mun kirjoituksia johonkin niiden päässä olevaan olkiukkoon ja sitten luulevat että väitän jotain mitä en yksinkertaisesti ole missään vaiheessa väittänyt.

Mutta joo, hyvää itsenäisyyspäivää sullekin.
 
Karppi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
15.10.2019
Viestejä
2 058
Nykyiset hallituspuolueet pystyisi käytännössä nykyisellä kannatuksella jatkaa seuraavankin kauden, niin halutessaan. Koska kyseessä on useita puolueita niin SDP pitää harkita Keskustan hylkäämistä seuraavien vaalien jälkeen. Tämä tarkoittaa todennäköisesti sitä että Orpo nousee pääministeriksi ja Mari valtionvarain ministeriksi. Keskustalla ei ole käytännössä mitään arvostusta muilta puolueilta, porukka alkaa olemaan kyllästynyt heidän tapaansa tehdä politiikkaa.
 
Liittynyt
20.11.2018
Viestejä
1 830

Jaa että kokoomus samaan hallitukseen äärivasemmistolaisten vasemmistoliiton ja vihreiden kanssa? :rofl: Sannan demaritkin on niin tulenpunainen, ettei mitään mahkuja, ellei takit käänny rajusti.
 
Liittynyt
19.05.2017
Viestejä
8 055
Jaa että kokoomus samaan hallitukseen äärivasemmistolaisten vasemmistoliiton ja vihreiden kanssa? :rofl: Sannan demaritkin on niin tulenpunainen, ettei mitään mahkuja, ellei takit käänny rajusti.
No eihän se olisi ensimmäinen kerta. Eduskunta ei ole niin ääriytynyt, mitä keskustelupalstat ja iltapäivälehdet.
Siltikin nykykannatuksilla veikkaisin edelleen kok+sdp vahvistettuna jollain yhdistelmällä vihreistä, Kepusta, rkp:sta ja KD:sta.
Asiaa voi sitten 2023 vaalituloksen yhteydessä katsoa uudelleen, sillä jokuhan yleensä saa sellaisen tuloksen, että johtopäätöksenä liputtaa itsensä suoriltaan oppositioon kannatustaan kasvattamaan.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 002
Jaa että kokoomus samaan hallitukseen äärivasemmistolaisten vasemmistoliiton ja vihreiden kanssa? :rofl: Sannan demaritkin on niin tulenpunainen, ettei mitään mahkuja, ellei takit käänny rajusti.
Persut vaikuttaa olevan paljon punaisempia ainakin tällä palstalla kun talousjutuista on puhe.

Ja myöskin jos lähdetään mielipiteissä ääripäähän vasemmistoliitosta sinne vasemmmampaan suuntaan niin taaskin siellä on persuja kansallistamassa paperitehtaita jne. Kommunistitkin häpeää tuollaista menoa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 142
^^Ylimielisiä ja alle 10 prosentin kannatuksen vihreitä ei toivottavasti kukaan ota enää kumppanikseen. Tietysti Li Anderson on poikkeus, jos on edelleen puolueensa puheenjohtaja. Vihreät ja Vasemmistoliitto voisivat tehdä vaaliliiton, koska ovat ideologisesti samaa porukkaa.
 
Liittynyt
20.11.2018
Viestejä
1 830
Huomautus - provosointi, foorumilla ei ole tarkoitus analysoida toisia käyttäjiä
Ei se ole helppoa foorumin kommunisteillakaan, kun ei enää tiedä sijoittaisiko persut äärivasemmalle vai oikealle.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 002
^^Ylimielisiä ja alle 10 prosentin kannatuksen vihreitä ei toivottavasti kukaan ota enää kumppanikseen. Tietysti Li Anderson on poikkeus, jos on edelleen puolueensa puheenjohtaja. Vihreät ja Vasemmistoliitto voisivat tehdä vaaliliiton, koska ovat ideologisesti samaa porukkaa.
Äärioikeisto, äärivasemmisto ja äärivihreät vaikuttaa enemmänkin olevan samaa porukkaa vs. enemmistö. Tapelkoot keskenään.
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
11 827
Onneksi täältä saa oikeat analyysit persujen talousarvoista foorumin valistuneilta, kun HS ja YLE ja muut tuuttaa vaan propagandaa että persut olisi lähempänä taloudellista keskustaa. "perinteisten" vasemmistopuolueiden ollessa reippaasti enemmän vasemmalla.

Viimeksi muokattu:

ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
11 827

Sillä lailla. Marin tiesi altistuneensa koronalle mutta paineli bilettämään.

Nyt sitten selitellään twitterissä. Baarissa oli varmaan musiikki liian kovalla niin viestit ei tavoittaneet.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
2 207

Sillä lailla. Marin tiesi altisuneensa koronalle mutta paineli bilettämään.

Nyt sitten selitellään twitterissä. Baarissa oli varmaan musiikki liian kovalla niin viestit ei tavoittaneet.
Vaikka melko monessa kohtaa olen tainnut olla enemmän Marinin puolella kuin vastaan, tässä kohtaa on mielestäni tullut kyllä outo ja typerä moka. Ymmärrän kyllä, että Marin on ilmeisesti sinänsä noudattanut joitain virallisia ohjeita, mutta jos on altistuttuaan tietäen jatkanut iltaa, se ei anna kovin hyvää esimerkkiä kansalle, joka jo valmiiksi kipuilee pandemiamotivaation parissa.

edit. Noista Marinin twiiteistä ei kyllä ota selvää, että mitä Marin on tiennyt ja milloinkin, ja millä perustein nyt on ensin oltu niin huoletta liikenteessä, tai sitten olen vain turhan väsynyt ottamaan näistä selkoa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 532

Sillä lailla. Marin tiesi altisuneensa koronalle mutta paineli bilettämään.

Nyt sitten selitellään twitterissä. Baarissa oli varmaan musiikki liian kovalla niin viestit ei tavoittaneet.
Ei tuolla hallituksen sisällä näytä kulkevan mikään tiedonanto.
 
Liittynyt
15.02.2019
Viestejä
270
Ei tuolla hallituksen sisällä näytä kulkevan mikään tiedonanto.
Yleensä inhoan kaikkia klikkihuoraus-medioita (silti niitä tulee luettua), mutta jos toi on totta, niin saa Sanna taas uuden sulan hattuun. Mitäs siitä jos boomeri-Sanna haluaa vähän irrotella kuppilassa :).
 
Liittynyt
18.12.2016
Viestejä
1 802
Minusta aivan sama jos henkilö jolla on rokotussuoja juhlii vaikka on altistunut... mutta miten hitossa häntä ei eduskunnan turvallisuuspuoli tavoita tekstiviestein! Tämä tarina vuotaa tuolta osin.
 
Etenkin nyt omikronin takia olisi ihan paikallaan ottaa siitä huolimatta iisisti kotona, vaikka täydet rokotteet on. Mutta katsotaan nyt, miten koko tapaus on lopulta mennyt.
 
Perjaatteessahan tuossa Marin mennyt THL:n ohjeen mukaan, jonka pitäisi riittää.
 
Liittynyt
20.11.2018
Viestejä
1 830
Kun noille ministereille on pikatestit olemassa joilla tulos saadaan selville heti, niin ainoa vastuullinen teko olisi ollut jättää bileet väliin ja odotella sunnuntaita että pääsee testiin. Sannassa ei nyt kyllä ole kovinkaan suuren johtajan vikaa. Taitaa Kulmuni olla ainut jolla oli selkärankaa ottaa vastuu töppäilyistään.
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
11 827
Sannan meriselitys on oikeastaan vielä pahempi juttu vai voiko tosiaan olla mahdollista että valtioneuvoston turvallisuusyksikkö ei saa välitöntä yhteyttä pääministeriin tai että ne tavoittaa vasta seuraavana päivänä? Melkoinen turvallisuusriski jos näin on. :hmm:

Toisissa länsimaissa ministerit tosiaan on lähtenyt tällaisen seurauksena.

Viimeksi muokattu:
Liittynyt
20.07.2019
Viestejä
2 536
Tossa mainittiin jo useita poliittisia virkanimityksiä, niitä näki myös kaupungilla ja joka kuukausi saa lukea lehdistä milloin milläkin puoluekirjalla on päästy merkittäviin positioihin.

Ennenkaikkea hallinnoissa on valtavasti turhaa läskiä joka on syntynyt vuosien saatossa. Kepu haluu maksimoida kuntien määrät ja valtuustopaikat jonka takia kuntien määrä ei ole laskenut. Viimeksi tätä yritettiin joskus 2000 luvun alussa ja Kepu veti homman vessanpöntöstä alas. Suomeen kokoiselle maalle 100 kuntaa olisi järkevä määrä ja 5 SOTE aluetta kun nyt vastaavat luvut ovat 309 ja 21.
Persujen kansanedustaja Jukka Mäkynen on tehnyt esityksen poliittisista virkanimityksistä luopumisesta. Mäkysen mukaan liian usein virkasuhteeseen valitaan oikean puoluekirjan omistaja, ohi selvästi pätevämpien hakijoiden. Puoluekirjan perusteella valittu johtaja on aina kiitollisuuden velassa puolueelleen, mikä saattaa johtaa siihen että puolueen etu menee virkamiehen lakisääteisten velvoitteiden noudattamisen edelle. Johtavassa virassa olevalla virkamiehellä on mahdollisuuksia tulkita Suomen lakia kansalaisen edun vastaisesti ja käyttää niin sanottua hyvä veli -verkostoa omien virkavirheidensä ja virkarikostensa peittelyssä.

Henkilökohtainen veikkaus on, ettei Mäkysen esitys johda mihinkään. Pöydän toisella puolella on vanhat puolueet tuhansien ja tuhansien puoluekirjalla valittuinen virkamiesten kera vastustamassa hanketta. Arvaan ettei asiasta haluta käydä edes julkista keskustelua konkreettisista muutoksista puhumattakaan.

Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
4 865
Minusta aivan sama jos henkilö jolla on rokotussuoja juhlii vaikka on altistunut... mutta miten hitossa häntä ei eduskunnan turvallisuuspuoli tavoita tekstiviestein! Tämä tarina vuotaa tuolta osin.
Tää on se suurin ongelma. Miten ihmeessä PMi ei saa tietoja turvallisuusuhkasta? Seuraavana päivänä vasta lukee näitä?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
243
Minusta aivan sama jos henkilö jolla on rokotussuoja juhlii vaikka on altistunut... mutta miten hitossa häntä ei eduskunnan turvallisuuspuoli tavoita tekstiviestein! Tämä tarina vuotaa tuolta osin.
Sanna on tietysti sen verran vasemmalla, että työpuhelin on jätetty viikonlopuksi toimistolle.
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
11 827
Liittynyt
27.03.2018
Viestejä
521
Koronaketjussa ollut paljon tästä, jatkan täällä uusilla tiedoilla:

"MARININ mukaan tämä tekstiviesti on kuitenkin lähetetty valtioneuvoston puhelimeen, ja vapaailtana hänellä oli mukanaan eduskunnan puhelin. Tästä numerosta hänet myös illalla tavoitettiin.

Marin sanoo luottaneensa puhelimitse saamaansa tietoon, että karanteenia ei tarvita.

Oliko virhe luottaa puhelimitse saatuun tietoon?

”Minun itse olisi pitänyt käyttää siinä parempaa harkintaa”, Marin sanoo.

”Ja ymmärtää asettaa informaatio sellaiseksi, että tarkistan toisen kerran.”

Pääministerin mukaan hän on heti tiedon sunnuntaina saatuaan käynyt testissä, joka on ollut negatiivinen.

Valtiojohdon tavoitettavuus on tietysti myös koronaa laajempi asia. Marin sanoo, että hänellä on aina mukanaan toinen virkapuhelimista."

Mahdollinen kuvio siis, että Marin ei oikeasti olisi saanut tietoa. Mutta toki vähän huolestuttava juttu, jos tuon tason viestit laitetaan tekstiviesteillä ja ei ole varmuutta, että pääministeri saa viestit.

Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Sanna on tietysti sen verran vasemmalla, että työpuhelin on jätetty viikonlopuksi toimistolle.
Mutta toki vähän huolestuttava juttu, jos tuon tason viestit laitetaan tekstiviesteillä ja ei ole varmuutta, että pääministeri saa viestit.
Vaikka kuinka yrittäisi piiloutua, niin ei tuossa virassa voi eikä pidä olla sellaista mahdollisuutta, että valtioneuvoston tilannekeskuksen turvallisuusviestit jäävät saamatta, jos tekee mieli lähteä baariin ryyppäämään. Nyt sitten yritetään heittää Marinin naiiviuden vuoksi junan alle valtiosihteeriä, joka ei ole puhelimitse kädestä pitäen ohjeistanut kuinka toimia.

Marin on ollut periaatteessa ihan ok pääministeri, mutta näitä kupruja on kertynyt liikaa. Jos ei sen vertaa itsellä leikkaa, että selvä altistuminen tarkoittaa automaattisesti tuolla tasolla toimittaessa kontaktien vähentämistä, niin ei ole kyllä hirveästi luottoa muihinkaan päätöksiin.
 
Marin on pääasiallisesti pitänyt hyvin kaikkia poliittisen julkisuuskuvan lankoja käsissään pitkään, mutta muutamia ohilyöntejä on alkanut tulla viime aikoina. Vai onko se sitten harkittu teko yrittää ravistella omaa julkisuuskuvaansa tai poliittista järjestelmää..?

Ilman muuta olisi pitänyt ymmärtää itse miten toimia "oikein", mutta voi siellä taustalla olla oikeastikin viestinnän ongelmia, mikä ei kyllä sekään ole hyvä merkki.
 
Liittynyt
25.04.2017
Viestejä
2 466

Eivät nämä mitään vahinkoja ole. Tuon tason henkilö tietää tasan tarkkaan, miten kussakin tilanteessa tulee toimia. Hän on vain tyypillisen vasurin tyyliin "tehkää kuten sanon, älkää kuten teen" -tyyppiä. Ei kukaan oikeasti voi uskoa sen jatkuvaa housut kintuissa tapahtuvaa valehtelua.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 442
Viestejä
4 161 900
Jäsenet
70 410
Uusin jäsen
Acrat

Hinta.fi

Ylös Bottom