• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Hallitus on valmistellut salassa kaivattua poliittista päätöstä.
Saattaapi olla ettei hallituksessa olla paljon vitsituulella. Toisekseen mitä enemmän politiikot ovat kännissä sen parempi jääpähän vähemmän aikaa päätöksille.
 
Nyt ei oikein otsikko korreloi tulosten kanssa:

upload_2019-12-13_20-20-54.png
 
Tottahan sitä nyt persun pitää erota, mutta vihreissä, punaisissa ja keskellä saa suhmuroida ja kusettaa kaikkia. Se on sitä paikalliseen tapaan parempaa politiikkaa. :facepalm:

No, tossa juuri kaksi demariministeriä jätti pestinsä muunnellun totuuden kertomisesta. Eli ei ole parempaa politiikkaa ja eivät saaneet lempeää käsittelyä. Eli jos nyt ei leikittäisi marttyyriä?
 
Mitäs sieniä sitä on tullut syötyä? Joo tuli "tosi" kovat sanktiot kun toinen vaihtoi toiseen ministerin salkkuun ja toisesta tehtiin varapuhemies. Älä viitsi oikeasti!
 
Tarkoitat varmaan, että leikittiin piirileikkiä jonka aikana luottamus ykskaks palasi ja istuivat vain eri penkille?

Mitäs sieniä sitä on tullut syötyä? Joo tuli "tosi" kovat sanktiot kun toinen vaihtoi toiseen ministerin salkkuun ja toisesta tehtiin varapuhemies. Älä viitsi oikeasti!

Häröä toki, mutta eivät he saaneey jatkaa tehtävissään ja aikamoinen kolaus kyllä tuleville vaaleille. Ei juuri surkeammin olisi voinut Rinteen PM-kausi mennä.

Pointtini oli se, että he eivät saaneet jatkaa seuraamuksetta. Paateron nimitys toki oli aika älytöntä.
 
Noni, MTVn mukaan hallitus tekee maanantaina poliittisen linjauksen koskien Al Holin leiriä. Paine kävi liian kovaksi? Tuo olisi toki pitänyt tehdä jo paljon aiemmin.
 
Tuossa varmasti tuli se olennaisin.

Itse näen, että tuossa on ratsastettu monesta lähteestä vuodetulla tiedolla, joka onneksi osoittautui viikon mittaan (jostain kumman syystä) virheelliseksi. Olihan twiitissä toki selkeä ääneenlausumaton taustaolettama, mutta valehtelua siinä ei ollut - eikä kyllä perätöntä vihjailuakaan (väittämät siis perustuivat saatuun tietoon).

Kaksinaismoralistisia vielä sen verran, että ei tuota twiittiä voi millään verrata lähiaikoina hallituksen suunnalta lauottuihin muunneltuihin totuuksiin.

Edit: Typoja
No mites nyt kun se ei ollutkaan virheellistä tietoa, vaan Halla-ahon tiedot pitivätkin paikkansa? Yllättävä sattuma?
 
Häröä toki, mutta eivät he saaneey jatkaa tehtävissään ja aikamoinen kolaus kyllä tuleville vaaleille. Ei juuri surkeammin olisi voinut Rinteen PM-kausi mennä.

Pointtini oli se, että he eivät saaneet jatkaa seuraamuksetta. Paateron nimitys toki oli aika älytöntä.
Paatero ja Rinne molemmat tavalliseksi riviedustajaksi. Ainoa oikea ratkaisu. Hävytöntä, että Paatero eroaa ja nimitetään takaisin hallitukseen ja Rinne saa nimitetään kovapalkkaiseen palkkiovirkaan. Selväksi tehtiin
ettei luottamusta ole niin mitä helvettiä se tekee varapuhemiehenä.
 
Jos nyt vähän selaat alemmas sitä artikkelia niin löydät sen kuvan johon tuo otsikko perustuu.

Senkö, jossa kysymys oli "Entä siinä tapauksessa, että olisi mahdollista tuoda Suomeen pelkästään lapset? Keitä siinä tapauksessa pitäisi auttaa palaamaan Suomeen?" ja 24 % vastasi mahdottoman vaihtoehdon?
 
Ja tämä on sikäli huvittavaa että monet kehtaavat syytellä Perussuomalaisia Venäjän mielistelijöiksi ja Putinin asiaa ajaviksi.
Halla-Ahohan itse siellä vaalitentissä ennen eduskuntavaaleja taisi olla ainut noista puheenjohtajista joka mainitsi että Venäjä saattaa olla uhka.
Kaikki muut oli ihan kivasti neutraaleja.
Korjatkaa joku jos olen väärässä.

Eiköhän ne Venäjän mielistelijät löydy sieltä ihan toisesta leiristä...
 
Niin, eikö se kysymys erittele sen oleellisen, että kuinka monen mielestä lapset, kuinka monen mielestä kaikki ja kuinka monen mielestä ei ketään? Se toinen jättää auki sen, että ei tiedetä ketä sieltä tulee.

Voitaneen siis sanoa, että enemmistö pelastaisi ne lapset.
 
No mites nyt kun se ei ollutkaan virheellistä tietoa, vaan Halla-ahon tiedot pitivätkin paikkansa? Yllättävä sattuma?
Mitenhän saisin tämän järkevästi muotoiltua ilman, että viesti ymmärretään tahallisesti väärin?

Halla-ahon tiedothan vaikuttaisivat olleen paikkansapitäviä joiden perusteella tuli se twiitti, jossa pohdittiin onko niillä tiedoilla ja viranomaisten yhteisharjoituksella jotain tekemistä keskenänsä. Tämä leimattiin valehteluksi - ja tästä tulkinnasta (siis mukamas valehtelusta) olin itse eri mieltä.

Tuo ”onneksi osoittautui virheelliseksi” taas on oma mielipiteeni siihen, että tuo paljastuneen suunnitelman mukainen charter-lento ei koskaan kotimaan kamaralle saapunut.

Pahoittelen epäselvää ilmaisuani. Toivottavasti sain väännettyä tarpeeksi paksua rautalankaa tällä kertaa.
 
Ja tämä on sikäli huvittavaa että monet kehtaavat syytellä Perussuomalaisia Venäjän mielistelijöiksi ja Putinin asiaa ajaviksi.
Halla-Ahohan itse siellä vaalitentissä ennen eduskuntavaaleja taisi olla ainut noista puheenjohtajista joka mainitsi että Venäjä saattaa olla uhka.
Kaikki muut oli ihan kivasti neutraaleja.
Korjatkaa joku jos olen väärässä.

Eiköhän ne Venäjän mielistelijät löydy sieltä ihan toisesta leiristä...
Muun muassa maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan järjestämässä vaalitentissä kysyivät tuosta "kohdistuvasta uhasta" ja varmasti muissakin tenteissä ja haastatteluissa.

Yle Uutiset suora | Paljonko niitä hävittäjiä pitää ostaa? Katso turvallisuuspolitiikkaan keskityvä vaalitentti

01:02:30 eteen päin
 
No Glunk-Hallishan on ex-vihreä joten ihmekö tuo, että näkee Putinin agentteja sängyn alla.

Nyrkkisääntönä voi pitää, että aidot kansallismieiset ympäri Eurooppaa kannattaa Venäjää ja inhoaa Usraelia. Persujen nykyjohtokin vetää tätä Soinin linjaa. Jokainen voi vetää omat johtopäätökset siitä, että mitä tästä taas tulee kun raapustaa suosikkipersunsa numeron. Matujen määrä ei ainakaan vähene.
 
Niin mitä? Erittäin sekava postaus sinulta. Puuttumatta jokaiseen Euroopan maahan tässä kun en niistä ja heidän kansallismielisistä tarpeeksi tiedä.
Joissain Euroopan maissa kansallismieliset ehkä kannattaa Venäjää, mutta tässä on kyse Perussuomalaisista ja Suomesta.

Ehkä tähän vaikuttaa myös hieman tuo Suomen ja Venäjän historia viimeisen reilun sadan vuoden ajalta.
Kaikilla Euroopan mailla ei ole ollut sitä luksusta että on valtaa himoitseva Venäjä/Neuvostoliitto naapurina.
Ja lähes ainoa maa joka selvisi siitä toisesta maailmansodasta itsenäisenä valtiona ilman Neuvostoliiton diktatuuria.

Ja jos saan kysyä, niin mikä on tuo Perussuomalaisten nykyjohto joka vetää Soinin linjaa ja mikä se Soinin linja on?
 
Nyrkkisääntönä voi pitää, että aidot kansallismieiset ympäri Eurooppaa kannattaa Venäjää ja inhoaa Usraelia. Persujen nykyjohtokin vetää tätä Soinin linjaa. Jokainen voi vetää omat johtopäätökset siitä, että mitä tästä taas tulee kun raapustaa suosikkipersunsa numeron. Matujen määrä ei ainakaan vähene.
Määritteles nyt vaikka ne "aidot kansallismieliset".
 
En tiedä minkä ihmeen takia pitäisi spekuloida jollain fantasiatarinoilla? Se, että kansanedustaja ja puolueen puheenjohtaja saa epävirallisia tietoja on kyllä ihan arkipäivää ja aivan valovuosien päässä mistään osallistumisesta tai vuotamisesta.

Halla-ahohan ei ole antanut mitään tietoja julkisuuteen, jotka eivät jo olleet julkisuudessa, julkisissa lähteissä.
Tarkoitus on vain viedä keskustelua sivuun itse asiasta, eli Pekan palturin puhumisesta ja suhmuroinneista asian tiimoilta. Jos Pekka oikeasti haluaisi auttaa lapsia hän olisi mies, ja tekisi eduskunnalle esityksen kotiutuksista, sitten asiasta keskusteltaisiin ja lopuksi äänestettäisiin. Sitten olisi virallinen päätös. Mutta mehän kaikki tiedämme mikä Pekka oikeasti on.
 
Haiskahtaa vähän trollilta nimimerkki Murmanskaya

Mutta että aidot kansallismieliset ympäri Eurooppaa kannattavat Venäjää, kuulostaa aika paksulta trollin fantasioinnilta.

Se että on kansallismielinen, patriootti ja nationalistinen Euroopassa ei automaattisesti tarkoita sitä että kannattaa Venäjää ja Putinia...
Ei hyvä helvetti näiden logiikoiden kanssa taas. :facepalm:
 
No voi pyhä vittu tosiaan tätä yksinkertaisuutta. Vihollisen vihollinen on aina ystävä, oletko kuullut koskaan.

Glunk on tosiaan hyvin pragmaattinen ja vastustaa matuvyöryä lähinnä samoista syistä kuin S. Tynkkynen. Ja eroaa tosiaan lähinnä vihreistä siinä, ettei usko, että matuja saadaan rahalla käännytettyä valkoisiksi. Liberaali-kapitalisti jolla fetissi Ukrainaan. Jos jotain Hallista/Tynkkystä pidät nationalisteina, niin en osaa sanoa missä todellisuudessa elät.
 
No voi pyhä vittu tosiaan tätä yksinkertaisuutta. Vihollisen vihollinen on aina ystävä, oletko kuullut koskaan.

Glunk on tosiaan hyvin pragmaattinen ja vastustaa matuvyöryä lähinnä samoista syistä kuin S. Tynkkynen. Ja eroaa tosiaan lähinnä vihreistä siinä, ettei usko, että matuja saadaan rahalla käännytettyä valkoisiksi. Liberaali-kapitalisti jolla fetissi Ukrainaan.

Nyt on kyllä semmosta tavaraa et jossain tuota levitettäs pelloille.
 
No voi pyhä vittu tosiaan tätä yksinkertaisuutta. Vihollisen vihollinen on aina ystävä, oletko kuullut koskaan.

Glunk on tosiaan hyvin pragmaattinen ja vastustaa matuvyöryä lähinnä samoista syistä kuin S. Tynkkynen. Ja eroaa tosiaan lähinnä vihreistä siinä, ettei usko, että matuja saadaan rahalla käännytettyä valkoisiksi. Liberaali-kapitalisti jolla fetissi Ukrainaan.

Anteeksi tyhmyyteni mutta en tiedä mitä Glunk tarkoittaa. Tarkoittanet Halla-Ahoa?

"Ei usko että matuja saadaan rahalla käännytettyä valkoisiksi"? Mitä helvettiä tuo nyt taas on?

Ja vihollisen vihollinen ei aina välttämättä ole se ystävä.

En ymmärrä puoliakaan sanomisistasi, ja välttämättä en haluakaan ymmärtää.
Mikä helvetin fetissi? Yksi henkilö muiden joukossa jotka ovat sitä mieltä että Venäjä teki sotilaallisen vallankaappauksen Ukrainassa?

Mutta sanat liberaali ja kapitalistihan ovat niitä kirosanoja tuolla itänaapurissa. :kahvi:
 
Anteeksi ällistymiseni, mutta minkä takia sinä luulet, että Eurooppaan on suuntautunut käytännössä kansainvaellus jostain 60-luvulta lähtien, joka kiihtyi turbo-vauhtiin neukkujen hajottua ja jonka loppua ei näy horisontissa?

Toivottavasti vastaus ei ole "nokun suvakkivihervasemmisto..".
 
Viimeksi muokattu:
Anteeksi ällistymiseni, mutta minkä takia sinä luulet, että Eurooppaan on suuntautunut käytännössä kansainvaellus jostain 60-luvulta lähtien jonka loppua ei näy? Toivottavasti vastaus ei ole "nokun suvakkivihervasemmisto..".
Osaako joku suomentaa tämän?
Miten pääsit tuosta Ylimaisterin vastauksesta tuollaiseen päätelmään?

Jotain tolkkua nyt tähän touhuun :D
 
Anteeksi ällistymiseni, mutta minkä takia sinä luulet, että Eurooppaan on suuntautunut käytännössä kansainvaellus jostain 60-luvulta lähtien, joka kiihtyi turbo-vauhtiin neukkujen hajottua ja jonka loppua ei näy horisontissa?

Toivottavasti vastaus ei ole "nokun suvakkivihervasemmisto..".

Ai koko tähän pakolaistulvaan on syynä vain ja ainoastaan Neuvostoliiton hajoaminen?
Kaikilla olisi parempi olla jos Neuvostoliitto olisi pitänyt diktatuurinsa ja itä-blokin maiden alistamisen? :D

Ja kaikki tämä on vain ja ainoastaan syy ja seuraus kun suuri ja mahtava neuvostoliitto hajosi?

Tuo haitallinen kansainvaellus mistä kärsitään, alkoi vasta tuossa tällä vuosituhannella.
 
No siis kansainvaellus Eurooppaan alkoi siinä 60-luvulla kun turkkilaisia meni Saksaan töihin, koska saksalaiset duunarit vaati liian paljon palkkaa. Tää on sitä halliksen ajamaa "hyötymaahanmuuttoa" mistä muodostui nykyiset ghetot Saksaan. Neukkujen hajottua siirryttiin turbo-kapitalismiin ja vastaavasti turbo-maahanmuuttoon kun ei kapitalistin tarvinnut enää pelätä taistolaisten änkyröintiä kun muskeleita ei enää ollut takana millä uhkailla vaihtaa puolta. Näi lyhykäisyydessään.

Eli kapitalisti ei näe ihonväriä, vain taseen. Aivan kuten kristitty ei näe ihonväriä vain tunnustuksen. Siksi oikea nationalisti ei voi koskaan olla kumpaakaan. Вы понимаете?

Oon miettinyt näitä asioita paljon, niin tuntuu hassulta kelata perusjuttuja tai sitte tää nettikeskustelujen perussynti, että esitetään tyhmää tai tahallaan ymmärretään väärin?
 
Eli kapitalisti ei näe ihonväriä, vain taseen. Aivan kuten kristitty ei näe ihonväriä vaan tunnustuksen. Siksi oikea nationalisti ei voi koskaan olla kumpaakaan. Вы понимаете?
Aaa... Siis se "oikea nationalisti" on ihonväristä uliseva etnonationalisti. Tämä selventää jo paljon...
 
No siis kansainvaellus Eurooppaan alkoi siinä 60-luvulla kun turkkilaisia meni Saksaan töihin, koska saksalaiset duunarit vaati liian paljon palkkaa. Tää on sitä halliksen ajamaa "hyötymaahanmuuttoa" mistä muodostui nykyiset ghetot Saksaan. Neukkujen hajottua siirryttiin turbo-kapitalismiin ja vastaavasti turbo-maahanmuuttoon kun ei kapitalistin tarvinnut enää pelätä taistolaisten änkyröintiä kun muskeleita ei enää ollut takana millä uhkailla vaihtaa puolta. Näi lyhykäisyydessään.

Eli kapitalisti ei näe ihonväriä, vain taseen. Aivan kuten kristitty ei näe ihonväriä vain tunnustuksen. Siksi oikea nationalisti ei voi koskaan olla kumpaakaan. Вы понимаете?

Oon miettinyt näitä asioita paljon, niin tuntuu hassulta kelata perusjuttuja tai sitte tää nettikeskustelujen perussynti, että esitetään tyhmää tai tahallaan ymmärretään väärin?

Turkkilaiset meni Saksaan ja se on kansainvaellus? Meillä taitaa olla hieman eri käsitys tuosta termistä nykyaikana.

Jos et ole seurannut politiikaa täällä Suomessa, niin Perussuomalaisethan ovat myös erittäin kriittisiä työperäisen maahanmuuton suhteen, missä en itse ole täysin samaa mieltä heidän kanssaan.

En ole kristitty enkä puhu ryssiaa, joten puhu ihan vain suomeksi tällä foorumilla.
 
Meidän punahallitus on siis lähtenyt liki ensitöikseen rajoittamaan sananvapautta. Se, että maan poliittinen johto kieltää mediaa kysymästä mistä tahansa päivänpolttavista asioista olisi jo sinällään välikysymyksen paikka.
Kas kun nuo vassarit on muuten niin kovaan ääneen puolustamassa ihmisoikeuksia.
 
Vähän jäitä hattuun nyt. Ei noita toimittajia uhattu vankilalla tai sakoilla jos kysyvät tuosta.
 
Jos et ole seurannut politiikaa täällä Suomessa, niin Perussuomalaisethan ovat myös erittäin kriittisiä työperäisen maahanmuuton suhteen, missä en itse ole täysin samaa mieltä heidän kanssaan.

Ovat erittäin kriittisiä sellaisen työvoiman suhteen, jolla poljetaan palkkoja ja jotka kuitenkin ottavat elämisensä suureksi osaksi tuilla. Sitten kun saavat vielä pysyvän oleskeluluvan, niin jäävät kokonaan elätettäväksi.
Ei niillä tietääkseni ole mitään sellaista työvoimaa vastaan, joka saa kunnon palkkaa ja elättää itse itsensä.
 
4 miljoonaa turkkilaista Saksassa. Mitä se sinusta on jos ei kansainvaellusta?

Saksan turkkilaiset – Wikipedia

No siinähän se on, kansainvaellus.
Ja tämä johtui Neuvostoliiton hajoamisesti ja miten?

Ja millä tavalla tämä liittyy noihin aiempiin viesteihin koskien Perussuomalaisia, venäjämyönteisyyttä ym, mistä tämä koko keskustelu lähti?

Kivasti jätti vastaamatta kaikiin noihin muihin mihin ei vastausta löydy.

Pähkinänkuoressa:
Sinä siis vakavalla naamalla yrität esittää että Perussuomalaiset haluaa halpatyövoimaa kapitalismin nimissä, ja että Halla-Aho ja Perussuomalaiset näkee Putin-mörköjä sänkyjensä alla?

Kaikesta tuosta ei vieläkään selviä että oletko sinä nyt Persujen puolella vai niitä vastaan vai mitä helvettiä sinä täällä kirjoittelet?

Jotain Äiti-Venäjän gloriaa joka on aina oikeassa.

Ainoa mikä näkyy viesteissäsi on, että kapitalismi on pahasta.
Se on silti ainoa tähän asti toimivin malli ihmiskunnan historiassa verrattuna muihin, esim.komjunismiin.
Ei täydellinen, mutta toimivin.
 
Meidän punahallitus on siis lähtenyt liki ensitöikseen rajoittamaan sananvapautta. Se, että maan poliittinen johto kieltää mediaa kysymästä mistä tahansa päivänpolttavista asioista olisi jo sinällään välikysymyksen paikka.
Kas kun nuo vassarit on muuten niin kovaan ääneen puolustamassa ihmisoikeuksia.
Mistä ei voi puhua siitä on vaiettava. Perinteisesti on keskustelua ohjattu sivuraiteelle epämukavuusalueelta mutta tältä meidän kaikkien aikojen suvaitsevimmalta hallitukselta tulee suora kielto. Se taktiikka toimii aivan varmasti kuten junan vessa. Ehkä hallituksen yhteinen julkilausuma Puolan ja Unkarin sananvapauden tilasta korjaisi kaiken?
 
Nyt vois laittaa vähän rajaa tuohon postailuun. Itse linkkaamassasi wikipedia sivulla lukee heti alussa:

Noista ei todellakaan kaikki tulleet silloin 60-luvulla sinne.

Yritän lopettaa tätä oftopiccia koko ajan, mutta pakko vaan vastata kun kerran itse tietää ja toinen ei.

Tarkemmin kun katsot niin näet 4 miljoonaa.

Miljoona tuli 60-luvulla ja siihen päälle sitten sukulaiset myöhemmin ja lisääntyminen. Mitä väliä sillä edes on tuliko tuo 4 miljoonaa 10 vuodessa vai 50 vuodessa.
 
Ainoa mikä näkyy viesteissäsi on, että kapitalismi on pahasta.
Se on silti ainoa tähän asti toimivin malli ihmiskunnan historiassa verrattuna muihin, esim.komjunismiin.
Ei täydellinen, mutta toimivin.

En suoraan sanoen jaksa vastata kaikkiin sun kysymyksiin, koska viesteissäni on joko vastaus niihin tai sitten ne on muuten typeriä.

Esitin vain väitteen ja perustelut, että liberaali kapitalismi, jota myös Glunk kannattaa, johtaa väistämättä kansainvaellukseen. Ja kehitys kiihtyi nykytahtiin neukkujen hajoamisen jälkeen jo mainitusta syystä. Kun niiden perään tuossa aiemminkin jo fanitit.
 
Ovat erittäin kriittisiä sellaisen työvoiman suhteen, jolla poljetaan palkkoja ja jotka kuitenkin ottavat elämisensä suureksi osaksi tuilla. Sitten kun saavat vielä pysyvän oleskeluluvan, niin jäävät kokonaan elätettäväksi.
Ei niillä tietääkseni ole mitään sellaista työvoimaa vastaan, joka saa kunnon palkkaa ja elättää itse itsensä.

Tästä olen samaa mieltä. Se Ranskan Gerald tai Saksan Heinrich joka on insinööri, niin saa saa paikan täällä.

Sillä tuolle saksalaiselle insinöörille maksetteaisiin se sama palkka kuin suomalaisellekin insinöörille.
Ja näinhän sen pitäisikin mennä, mutta valitettavasti Suomalainen maahanmuuttopolitiikka tekee kaiken vaikeaksi kaikille oikeasti työperäisen maahanmuton takia tänne tulevan vuoksi, ja tämä on vaikeaa ainostaan nykyisen maahanmuutopolitiikan takia.
Normaali Euroopan sivistysmaasta tuleva rankataan samaan luokkaan noiden pakolaisten kanssa.
Onko tämä reilua?

Jokainen maahanmuuttaja laitetaan samaan kategoriaan. Tämähän taitaa olla sitä vihervasemmistolaista unelmaa.
 
En suoraan sanoen jaksa vastata kaikkiin sun kysymyksiin, koska viesteissäni on joko vastaus niihin tai sitten ne on muuten typeriä.

Esitin vain väitteen ja perustelut, että liberaali kapitalismi, jota myös Glunk kannattaa, johtaa väistämättä kansainvaellukseen. Ja kehitys kiihtyi nykytahtiin neukkujen hajoamisen jälkeen jo mainitusta syystä. Kun niiden perään tuossa aiemminkin jo fanitit.

Eli liberalismin ja kapitalismi on syynä kansainvaellukseen? Kiitos tästä tiedonjyväsestä.

Ja fun fact = en fanita ketään.
 
Kapitalismi kirosana, kieltämättä jonkinlaista trollia havaittavissa.

Mutta totta kai tuollainen vaikuttaminen vaikuttaa typeriin foorumilaisiin, right? :cigar2:
 
Tästä olen samaa mieltä. Se Ranskan Gerald tai Saksan Heinrich joka on insinööri, niin saa saa paikan täällä.

Sillä tuolle saksalaiselle insinöörille maksetteaisiin se sama palkka kuin suomalaisellekin insinöörille.
Ja näinhän sen pitäisikin mennä, mutta valitettavasti Suomalainen maahanmuuttopolitiikka tekee kaiken vaikeaksi kaikille oikeasti työperäisen maahanmuton takia tänne tulevan vuoksi, ja tämä on vaikeaa ainostaan nykyisen maahanmuutopolitiikan takia.
Normaali Euroopan sivistysmaasta tuleva rankataan samaan luokkaan noiden pakolaisten kanssa.
Onko tämä reilua?

Jokainen maahanmuuttaja laitetaan samaan kategoriaan. Tämähän taitaa olla sitä vihervasemmistolaista unelmaa.
Ööö, EU-maista tuleva ei tarvitse mitään työ- tai oleskelulupia, senkus menee vain töihin suomalaiseen firmaan.

Miten mielestäsi rankataan samaan kategoriaan EU:n ulkopuolelta tulevien kanssa?
 
Statistiikka

Viestiketjuista
284 427
Viestejä
4 885 340
Jäsenet
78 828
Uusin jäsen
Juho00

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom