Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)
Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.
Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.
Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.
Eli jos tänne tulee 1-12v lapsia niin suomen turvallisuus on vaarassa.
Jos vähänkään tajuaa asioista niin ymmärtää että tuon ikäiset lapset ovat uhreja.
Onhan meillä ollut niitä uhreja jo omasta takaakin pahoinpitelemässä ja ryöstämässä saman ikäisiä lapsia ja vanhempiakin joukkovoiman turvin. Sillä erotuksella toki että ne eivät ole saaneet koulutusta tappamiseen Isikseltä.
Suomella ei ole yhtään mitään pakkoa pelastaa ainoatakaan lasta tai ISIS-noitaa sieltä.Elä ole typerä, en itse myöskään toivi niitä naisia tanne, mutta kun fakta alkaa ikävävä yllä olemaan se että lapset on pakko pelastaa ja noi vitun lehmät tulee messissä.
Suomen on käytännössä pakko pelastaa ne lapset.
Ensin pelättiin mustia miehiä, sitten alkoi pelottaa niiden vaimot ja nyt ollaan jo tilanteessa että 3-vuotiaatkin pelottaa.![]()
Mitkä somppunaiset? Muutko naiset voi sieltä vapaasti tuoda?Mielestäni ihmeen vähän puhutaan siitä, että ne oikeudenkäynnit naisia kohtaan on toivoton tapaus jos ne somppunaiset rahdataan Suomeen.
Sompulla voi olla Suomen kansalaisuus toki.Mitkä somppunaiset? Muutko naiset voi sieltä vapaasti tuoda?
Toki, mutta kaikki tuolla ei ole somalitaustaisia. Ei varmaan edes kaikki ne jotka eivät ole kantasuomalaisia. Kysymykseni olikin että tuommeko muut suomen kansalaisuuden omaavat paitsi somalitaustaiset? Itse en toisi.Sompulla voi olla Suomen kansalaisuus toki.
Itse olen tässä miettinyt tilannetta jossa lapset saataisiin ilman äitejään palautettua. Onko millään psykiatrisella instituutilla, lastensuojelulla tai muulla vastaavalla taholla Suomessa osaamista/kokemusta tuollaisten lasten kuntoutuksesta/hoidosta/"vasta-aivopesusta"? Tai pystyykö kukaan määrittämään minkä ikäinen lapsi alkaa olla ns. menetetty tapaus radikalisoitumisen suhteen?
Lisäksi siitä on käsittääkseni selkeä näyttö, että varhaislapsuuden kiintymyssuhteet ja kokemukset vaikuttaa vahvasti ihmiseen koko elämän ajan. Ei liene kovin kaukaa haettua väittää, että kalifaatissa syntynyt ja ensimmäiset elinvuotensa viettänyt lapsi ei tuon tiedon valossa saa parhaita lähtökohtia elämään. Puhumattakaan jos lapsi itse on taaperoikäisenä laitettu osallistumaan teloituksiin ym. veritekoihin tai edes katsomaan niitä. Miten tälläisistä lapsista saadaan ikinä hyvinvoivia ja terveitä, tuottavia yhteiskunnan jäseniä?
Myöhempi radikalisoituminen ja siitä koituvat turvallisuusuhat on yksi juttu vaikka tulisivatkin yksin, mutta isomman haasteen tuo kuntouttaminen imo muodostaa. Onko sitten oikein jättää suomalaistaustaisia lapsia leirille sen vuoksi, että heistä koituisi lähinnä haasteita, kuluja ja mahdollisia turvallisuusongelmia jatkossa, en tiedä.
Jep. Tämän vuoksi käytin termiä "suomalaistaustainen", enkä "suomalainen". Ehkä vielä kuvaavampi olisi "osittain suomalaistaustainen", ja sekin vaan niiden kohdalla, joiden toinen vanhempi on kantasuomalainen.Kaiken lisäksi näiden lastenkin "Suomalaisuus" on vähintäänkin kyseenalaista.
Tätä kannattaa korostaa. Tiettyjen tahojen agendaan kun sopii varsin hyvin kyynelehtivät tarinat "Suomalaislasten pelastamisesta".Jep. Tämän vuoksi käytin termiä "suomalaistaustainen", enkä "suomalainen". Ehkä vielä kuvaavampi olisi "osittain suomalaistaustainen", ja sekin vaan niiden kohdalla, joiden toinen vanhempi on kantasuomalainen.
Ei ole olemassa mitään lainsäändäntöä jonka takia meidän pitäisi nuo naiset lapsineen Suomeen hakea. Jos onnistuvat hakeutumaan Suomen konsulaattiin jossain, ja voidaan todentaa että heillä on Suomen kansalaisuus, ei voida kieltäytyä ottamasta heitä vastaan, jos Suomeen itsensä saavat esim. lennätettyä.Mites kun nyt paljon viitataan johonkin perustuslain kohtaan, jota ei ole eritelty ja kansainvälisiin sopimuksiin, että lapset ja naiset nyt pitää hakea, niin osaako joku kertoa mihin nämä oikein viittaavat? Käsittääkseni meillä ei ole kovin erilainen sopimuspohja kuin muilla pohjoismailla, eikä nuo perustuslailliset oikeudetkaan ihan hirveästi eroa.
Ehkä Somaliassa pohditaan samaa asiaa parhaillaan...ehkä..eiToki, mutta kaikki tuolla ei ole somalitaustaisia. Ei varmaan edes kaikki ne jotka eivät ole kantasuomalaisia. Kysymykseni olikin että tuommeko muut suomen kansalaisuuden omaavat paitsi somalitaustaiset? Itse en toisi.
Tämä ketju koskee kuitenkin suomen politiikkaa, miten tuo liittyy tähän? Eikä tuo vastaa kysymykseeni, vaikka hakisivat omansa.Ehkä Somaliassa pohditaan samaa asiaa parhaillaan...ehkä..ei
Kurdeille kyllä sopii jos Äidit luovuttavat lapsensa tänne vietäväksi. Ongelmana tuntuu olevan se, että:
- Äidit yhä haluavat kasvattaa lapsensa sen ideologian mukaan, joka sai heidät tulemaan alunperin jihadistin morsiammeksi
Tai
- Isis äidit haluavat pitää lapsensa panttivankina, että itse pääsevät pois
Kummassakaan vaihtoehdossa varsinainen lapsen etu ei näitä hirviötä oikeasti kiinnosta.
pitäisko se sitten vaan katsoa pois ja antaa noiden lasten kuolla, on se kova päätös jos semmoiseen mennään.
Elä ole typerä, en itse myöskään toivi niitä naisia tanne, mutta kun fakta alkaa ikävävä yllä olemaan se että lapset on pakko pelastaa ja noi vitun lehmät tulee messissä.
Suomen on käytännössä pakko pelastaa ne lapset.
Melkoisia faktoja.
Vain punaviherfeministien kuohitulla leijonalla on pakko pelastaa ne terroristien lapset ja tuoda vielä aivopesijät mukana. Seuraavaksi "fakta" on vain, ettei niitä lapsia voi edes erottaa terroristiöideistään, koska tutut selitykset. Tää kuvio on niin nähty.
Taitaa ennemminkin olla niin ettei kurdit aio pitää sitä vuosikausia pystyssä. Aivan varmasti pystyvät sen pitämään halutessa.Kyse on lapsista ja he kyllä sopeutuvat uuteen tialnteeseen, lapset ovat todella sopeutumiskykyisiä, ne imee ne uudet jutut itseensä. Ei lapsen aivot toimi niin että se jäis menneisyyteen vangiksi, ne menee koko ajan eteen päin.
Kyse on myös siitä että meitä on pyydetty hakemaan omat kansalaiset pois, ei kurdit pysty enää kauvan tuota leiriä pitämään.
Jos olet itse noin kylmä ihminen niin ei siinä mitään, kaikilla on oikeus mielipiteeseen vai onko skin jonkin ihmisryhmän etuoikeus?
Kukahan mahtaa Keskustaa vielä äänestää, jos chartterin tulevissa kyydeissä on myös mustakaapuja mukana?
Itse olen tässä miettinyt tilannetta jossa lapset saataisiin ilman äitejään palautettua. Onko millään psykiatrisella instituutilla, lastensuojelulla tai muulla vastaavalla taholla Suomessa osaamista/kokemusta tuollaisten lasten kuntoutuksesta/hoidosta/"vasta-aivopesusta"? Tai pystyykö kukaan määrittämään minkä ikäinen lapsi alkaa olla ns. menetetty tapaus radikalisoitumisen suhteen?
Jos poliittinen muisti olisi pitkä, ei meillä olisi yhtään äänestyskelpoista puoluetta joka on ollut hallituksessa.Poliittinen muisti on niin lyhyt. Seuraavissa vaaleissa tulee turpaa, mutta sitten taas luvataan hyvää ja kaunista ja hölmöt äänestää. Ei kukaan sit enää muista kuinka kepu ja vasurit 2019 kuppasivat rahat omiin bisneksiin ja valehtelivat suun täydeltä samalla kun piilossa lennättivät mustakaapuja tänne.
Ehkä Kurdien on myöskin aika kantaa vastuuta, aivan kuten Euroopan maat kantoivat vuonna 2015 ja kantavat vieläkin.Miksi kurdit haluais pitää tuon leirin pystyssä, ei ole yhtään syytä.
Kannattaa kunnella mitä kurdit sanoo, ne ei puhu turhaan.
Jos olet itse noin kylmä ihminen niin ei siinä mitään, kaikilla on oikeus mielipiteeseen vai onko sekin jonkin ihmisryhmän etuoikeus?
Onko tuohon muuta tehokasta tapaa kuin ympärivuorokautinen tarkkailu jokaisen kohdalla? Se tulee kyllä maksamaan maltaita...Mikään tästä ei tosin poista sitä että jos nyt tuolta kaikki lapset haettaisiin ja äidit myös ja sitten laitettaisiin tuohon naapurikortteliin asumaan ja lapset samaan tarhaan omani kanssa, alkaisin pohtia muuttoa ja tarhan vaihtoa. Eli toivottavasti tuleva toteutustapa on huolellisesti pohdittu ja sillä minimoidaan riskit. Tuon takia sitä valmistelua kuuluu tehdä kunnolla etukäteen ennenkuin projekti oikeasti käynnistyy
Kurdien kannattaisi tehdä pakkopalautuksia.Kurdijohtaja HS:lle: Neuvottelut al-Hol -palautuksista Suomen kanssa tuloksettomia – ”Emme voi erottaa lapsia äideistään”
— Euroopan valtiot eivät suostu ottamaan aikuisia naisia takaisin. He haluavat vain lapsia, mutta me emme voi erottaa lapsia äideistään pakolla. Jos jokin Euroopan maa haluaa ottaa kaikki kansalaisensa, naiset ja lapset yhdessä, se kyllä sopii meille, Omar sanoo HS:lle.
Eipä tossa ole muuta vaihtoehtoa kuin ottaa koko terroristi porukka tänne.
Näillehän voisi tehdä oman khalifaatin Suomeen, vaikka Kauniainen sopisi. Pieni paikka ja lähellä Helsingin sykettä.
Jos olet itse noin kylmä ihminen niin ei siinä mitään, kaikilla on oikeus mielipiteeseen vai onko sekin jonkin ihmisryhmän etuoikeus?
Ainoa tapa, millä Suomi voi "pelastaa" nuo lapset on huostaanottaa ne ja pitää huoli, että ne kasvavat perheessä, jossa katsotaan tv:stä piirrettyjä eikä teloitusvideoita.
Laki täytyisi muuttaa ensin, siinä taas kestäisi aikaa.Käytännössä mahdotonta, koska laki ja itq porq & vinq.
Pitäisi tehdä pakkoadoptio ja sehän ei taas tietenkään käy.
Ja varmaan tulevat tekemäänkin, kunhan heidän kärsivällisyyteensä loppuu ja sulkevat leirin. Suomalaisille ei voi antaa maahantulokieltoa Suomeen, joten tulevat sitten ilman ongelmia rajavalvonnasta läpi. Eli käytännössä tässä pelataan aikaa ja väännetään kättä siitä, kuka maksaa kuljetuskustannukset.Kurdien kannattaisi tehdä pakkopalautuksia.
Käytännössä mahdotonta, koska laki ja itq porq & vinq.
Pitäisi tehdä pakkoadoptio ja sehän ei taas tietenkään käy.
En tiennyt että Assange on vangittuna Suomessa.On se outoa, kuinka Julian Assangea voidaan pitää kiven sisällä ikuisesti, mutta näiden terroristien edessä ollaan avuttomia.
On se outoa, kuinka Julian Assangea voidaan pitää kiven sisällä ikuisesti, mutta näiden terroristien edessä ollaan avuttomia.
On se outoa, kuinka Julian Assangea voidaan pitää kiven sisällä ikuisesti, mutta näiden terroristien edessä ollaan avuttomia.
https://www.businessinsider.com/jul...ison-before-hearing-60-doctors-letter-2019-11Onko Assange vangittu?
https://www.businessinsider.com/jul...ison-before-hearing-60-doctors-letter-2019-11
"Assange has been kept at Belmarsh Prison since May 2019 after he was found guilty of skipping bail, which got him a 50-week sentence."
Käytämme välttämättömiä evästeitä, jotta tämä sivusto toimisi, ja valinnaisia evästeitä käyttökokemuksesi parantamiseksi.