• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Kerrotko hieman missäpäin Suomea sillä 500 euron orjarahalla kuussa sitten pärjää ja mistä löytyy sadoille tuhansille sieltä asunnot?

Väittäisin ettei sillä 500 euron summalla pärjää yhtään missään Suomessa jos asumisestakin pitää jotain maksaa.

500 perustulolla pärjää ihan hyvin. Jos tuntuu, että tarvii lisärahaa on helppo tehdä pätkätöitä, kun ei ole mitään kannustinloukkuja jne. 10h jossain kaupan kassalla tai kunnalla hanttihommissa ja saa satkun lisää. Leikkaa vaikka naapurin nurmikkoa tms. Suomesta saa vuokrakämppiä 200€/kk ja lopuilla ostelee ruokaa. Jos tuntuu, ettei riitä, niin hommaa kämppiksen ja puolittaa asumiskulut.

EDIT: Jos 200€ tuntuu kalliilta, niin ostaa oman rivitaloasunnon pitkällä maksuajalla:

Rivitalo, Raahe, Lampinsaari, 14 000 €, 60 m²
 
500 eurolla kuussa pärjää jo ok kunhan asumiskulut saa sen päälle.

Jos asumiskulut on pakko sisällyttää tuohon 500 euroon niin sillä ei todellakaan pärjää Suomessa.

10 tunnin hanttihommat vaikka viikossa on kyllä hyvä jos sellaisia saa edes TES:n minimipalkalla. Tosin hanttihommia ei pysty tekemään oikein jos pitää olla se 30-40 tuntia viikossa siellä orjatöissä.

Tuollainen on kuitenkin ihan puhdasta höpöhöpöä, että jonnekkin kaupan kassalle pääsisi niin vain hanttihommiin tai kunnalle. Sitähän on helposti sata hakijaa jo yhteen kaupan kassan hommaan. Samanlaista taitaa olla jos McDonaldsille yrittää päästä purilaisia paistamaan. Kunnalle ne vain nauraa jos joku menee kyselemään jotain 10 tunnin hanttihommia viikossa kun niillähän on niillä työpajoilla yms. jo jonoksi saakka niitä hanttihommiin sopivia ilmaistyöntekijöitä.

Rivitalo, Raahe, Lampinsaari, 14 000 €, 60 m²

Mistä meinaat että työttömänä esimerkiksi peruspäivärahalla oleva saa lainaa 14 tuhatta euroa tuollaisen ostamiseen?

Vastike on tuossa sitten 160 euroa kuussa ja vesimaksut 8 euroa hengeltä. Lämmitystavasta tuossa ei lue mitään. Veikkaisin että sähköllä lämpenee ja siitä sähkölämmityksestä tulee vielä se 100 euroa kuussa keskimäärin lisää laskua.

Nyt oltaisiin tasolla 270 euroa kuussa asumiskuluihin plus se 14 tonnin laina.

Lisäksi tuo paikka sijaitsee kuolleessa kaivoskylässä keskellä ei mitään. Vihannin kylään on matkaa 12 km, Oulaisiin 24 km ja Raahen keskustaan joku 50 kilometriä. Eli oma auto tuolla on täysin välttämätön. Halvimman mahdollisen tieliikennekelpoisen auton ylläpito maksaa hatusta vetäisemällä 200 euroa kuussa.

Eli asuminen tuolla maksaa sen 500 euroa kuussa ja sitten se 14 tonnin lainan hoitomaksut. Mitään vaaraa ei ole että kuolleesta kaivoskylästä ainakaan töitä löytyisi vaan sitä pitää muualle mennä töihin ja kulkea pitkää työmatkaa.
 
Kyllä on. Ihan turha verrata Suomea johonkin Saksaan jossa työn tuottavuus on moninkertainen Suomeen verrattuna.

EK:n puheenjohtaja HS:lle: Suomalaisten palkat ovat 10–15 prosenttia liian korkeat

TEMin kansliapäällikkö Kauppalehdessä: Palkat ovat liian korkeat

Tämä nyt on täysin paskapuhetta. Se liiton duunari ei tosiaan tuota Saksassa yhtään sen enempää, kuin Suomessakaan. Työskentelen Saksalaisessa suuryrityksessä teollisuuden parissa, joten omakohtaista kokemusta löytyy.

Palkkojen alentaminen. Seuraus: ostovoima kuihtuu entisestään ja talous vajoaa taantumaan. Suomessa on ostovoima muutenkin heikompi, kuin tulotason mukaan pitäisi olla.
 
Mitkäköhän olisi tuoreimmat kannatusmittauskyselyjen tulokset puolueiden välillä? Kiinnostaisi tietää miten lähtenyt kehittymään tilanne, nyt kun hallitus on jo istunut vähän aikaa.
 
Ei varmasti Helsingissä pärjääkään. Miksi työttömällä pitäisi ylipäätään olla oikeus saada asua Helsingissä? Työttömän pitää muuttaa sinne, mihin rahat riittää ja näin Helsingin asunnot saadaan vapautumaan työssäkäyville.
Tämä. Käsittämätöntä että muilta varastaminen ja parasiitteily on niin vahvasti normalisoitu yleisessä keskustelussa että jengi oikeasti ihmettelee miksi työtön ei voi vetää hanhenmaksaa kaviaarilla. Tulee mieleen se 4 lapsen YH-äiti joka vinkui (IS tms.) kuinka tarvitsee lisää tukia, koska töölöläisen kaksion vuokra on kallis. :lol:
Jos elää täysin tukien varassa niin silloin muutetaan sinne missä on vara asua täysin tukien kanssa. Jos haluaa muuttaa Helsingin ytimeen lipittämään 5e latteja niin luulisi työnhakuun/uudelleenkouluttautumiseen löytyvän motivaatiota.
 
Ja koko tämän loisongelman isoissa kaupungeissa ratkaisee se kohtuullinen, ~700e perustulo (jota siis eivät saa kaikki käytännössä vaan se verotetaan pois käytännössä kaikilta kokopäivätöissä käyviltä). Tuolla et elä helsingissä ilman että käyt töissä lisäksi vaan kamat kasaan ja vähän syrjempään jos ei työ maita. Töitä helsingissä kyllä on vaikka kuinka mutta ei kelpaa kuin uuterille mamuille.
 
Vielä jos toteuttaa negatiivisen tuloveron tapaan tai ainakin muuten tulot ja varallisuus vaikuttaisivat. Ehkä riittäisi että asumistuki poistettaisiin ja toimeentulotukea rukattaisiin siten että käytössä olevat tulot nousisivat sitä mukaa kun tulot nousisivat. Parhaassa tapauksessa järjestelmä voisi herätellä, kannattaako asua vuokralla Helsingissä vai muuttaa maalle ostaen oman noilla tuilla.
 
Jostain syystä Saksassa vedetään samaan aikaan ja jälleen ennätyksellisiä 3-4 prosentin palkankorotuksia.
Voisiko olla, että Saksan tilanne johtuu jostain ihan muusta kuin palkoista?:think: Saksassa ennätykselliset palkankorotukset, miten Suomessa? – Työnantajat: "Olisi valtava virhe tuijottaa Saksan sopimuskorotuksia"

No ei tietenkään, tuumaa suomalainen työnantaja:psmoke:. Ainoa keino, jolla omia osinkoja ja voittoja voi kasvattaa on työntekijän riisto, palkkojen leikkaus ja irtisanominen kovan valituksen ja syyllistämisen kera. Saksa on muutenkin paska maa.
 
Ainahan yrittäjät vinkuvat kun eivät saa ilmaistyövoimaa.

Liekkö Suomessa yhtään ainoaa duunaripuolen alaa jonne työntekijöitä ei saa palkattua jos palkka on kohdillaan?

Voisi kuvitella että jokaiseen paikkaan hakijoita on pitkäksi jonoksi saakka viimeistään siinä vaiheessa kun maksettavat palkat ovat samalla tasolla kuin mitä vaikka Norjan öljynporauslautoilla maksetaan.

Käsittääkseni "työvoimapula" on useimmiten sitä, että pitäisi saada palkattua jotain 2 euron tuntiliksalla töitä painavia puolalaisia sähkömiehiä ydinvoimalatyömaalle tai tuhannen euron kuukausipalkalla jotain uzbekkeja tasoiteukkoja raksalle. Ideaalitilanne varmaan olisi jos ei tarvisi maksaa mitään palkkaa vaan saisi jostakin niitä 9 euroa päivässä verovaroista maksettavia ammattitaitoisia työkkärin työkokeilijoita ja saisi työnantaja vielä jotain koulutusrahaa niistä vaikka tonnin pari kuussa.

Tuollainen "ideaalitilanne" johtaisi aika pian talouden romahtamiseen kun kenelläkään ei sen jälkeen olisi oikein vara kotimarkkoilla kuluttaa yhtään mitään vaan esimerkiksi suunnilleen kaikki uudet asunnot jäisivät myymättä.

Toki oikeasti nuo puolalaiset sähkömiehetkään eivät millään 2 euron tuntiliksalla tee yhtään mitään vaan niille maksetaan oikeasti moninkertainen summa erilaisina kulukorvauksina ja pimeästi. Toki se silti on halvempaa maksaa vaikka 20 euroa tunnissa kaikkineen puolalaiselle sähkömielelle kaikkien työllistämisen sivukuluineen kuin 45 euroa tunnissa suomalaiselle sähkömiehelle. Sähkömiehen palkka on vetäisty tuohon hatusta, mutta suuruusluokka taitaa olla tuollainen.
 
No ei tietenkään, tuumaa suomalainen työnantaja:psmoke:. Ainoa keino, jolla omia osinkoja ja voittoja voi kasvattaa on työntekijän riisto, palkkojen leikkaus ja irtisanominen kovan valituksen ja syyllistämisen kera. Saksa on muutenkin paska maa.

Mä kannatan lämpimästi sitä, että parantunut tulos näkyy myös duunarin tilipussissa ja kannatan tulospalkkauskomponentteja lisää kaikkien palkkaan - ainakin yksityisellä sektorilla. Tämä siis mikäli ovi toimii toiseenkin suuntaan: että työvoimakuluja voidaan myös laskea kun menee paskasti. Mutta jos katsoo Suomen ja Saksan BKT:n kehitystä 10v ajalta, niin kyllähän Saksalla on paremmin mennyt, joten ainakaan sen perusteella en ihmettele palkkaeroja.

Ja niin kauan kun palkkaratkaisuja ei voida tehdä paikallisesti, on turha myöskään odottaa isoja korotuksia, sillä sen hintalappu olisi aina liian suuri. Paikallisemmin sopien voisi yksi firma korottaa liksoja ja toinen jättää korottamatta sillä menee paskasti. Tai näin toivoisin tapahtuvan. Asiantuntija-aloilla näin tapahtuukin, joten yleistys että kaikki työnantajat ovat riistäjiä ei toimi. IT-puolella juuri kukaan ei saa liiton taksaa, vaan tuottavuus palkitaan tuntuvin palkankorotuksin. Lisäksi "duunarit" myös omistavat firmoja, joissa työskentelevät henkilöstöantien ja optio-ohjelmien muodossa. En siis oikein pidä tässäkään asiassa yleistyksistä.
 
Jostain syystä Saksassa vedetään samaan aikaan ja jälleen ennätyksellisiä 3-4 prosentin palkankorotuksia.
Voisiko olla, että Saksan tilanne johtuu jostain ihan muusta kuin palkoista?:think: Saksassa ennätykselliset palkankorotukset, miten Suomessa? – Työnantajat: "Olisi valtava virhe tuijottaa Saksan sopimuskorotuksia"

No ei tietenkään, tuumaa suomalainen työnantaja:psmoke:. Ainoa keino, jolla omia osinkoja ja voittoja voi kasvattaa on työntekijän riisto, palkkojen leikkaus ja irtisanominen kovan valituksen ja syyllistämisen kera. Saksa on muutenkin paska maa.

Jotain pitäisi tehdä, että Suomi olisi kilpailukykyinen. Devalvaatiota ei enään ole, joten voidaan vain sitten karsia kustannuksia. Tai pitäisi pystyä myymään ihan pirun kalliilla.
 
Kansanedustaja Sari Sarkomaa (kok.) kehottaa eduskuntaa säätämään erillislain tyttöjen ja naisten sukuelinten silpomisen kieltämiseksi.
Sari Sarkomaa: Silpomisen kieltämiseksi erillislaki

Niin, mitäpä pojista. Silpoa saa, muttei tyttöjä. Oksettavaa kaksinaamaisuutta.
Oksettavia ovat lain vastustajat. Sarilta pelisilmää kieltää vain naisilta, että saisi lain läpi. Jos laittaisi mukaan poikien ympärileikkauksen, niin sitä tekevät saisivat suuremmalla todennäköisyydellä lain kumottua.

Olen kuitenkin samaa mieltä kanssasi että molemmat tulisi kieltää. Kun saataisiin ensin laki tytöistä, niin sitten vaatisimme painokkaasti myö poikien ympärileikkauksen kieltämistä.

Edit. kansalaisaloitteet
Kansalaisaloitepalvelu - Tyttöjen sukuelinten silpomisen kieltäminen yli 60.000 ääntä
Kansalaisaloitepalvelu - Poikalasten ympärileikkauksen kieltäminen muusta kun lääketieteellisistä syistä. vajaat 4000 ääntä
 
On kyllä otsikoitukin noi alotteet ihan eri sävyyn eli sekin voi jossain määrin selittää tuota eroa.
 
Näkökulma: Saarikko ryhtyi kuninkaantekijäksi Kaikkoselle, petaa omaa vaikutusvaltaansa keskustassa

Kepun puheenjohtajavalinnasta puheenolleen niin aika monelta on tainnut mennä ohi että Kulmuni vastusti 2015 yhteisiä Venäjä pakotteita. Muu Kulmunin Venäjään liittyvä toiminta onkin tainnut esillä.

Onko Kepu saamassa Venäjämielisen puheenjohtajan?

"Jos Kulmuni nousee keskustan puheenjohtajaksi, hänestä tulee tasavallan presidentin ja hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan jäsen. TP-utvassa käsitellään Suomen pyhimmät valtiosalaisuudet, joista iso osa liittyy siihen, miten Suomi pystyy määrätietoisella diplomatialla torjumaan Venäjän halun sitoa maamme etupiiriinsä."
 
Viimeksi muokattu:

Itselleni on suuri kummastus ja hämmästys kuin persut muka on Venäjän asialla, vaikka ne suorat yhteydet ja yhteistyö on ihan muissa puolueissa.
Kärnän avautuminen asiasta on kyllä harvinaisen huvittavaa, kun puolueessa on täysin Venäjän hanskassa olevia polittikkoa. Kulmuni, Vanhanen ja Aho näin nopeasti ulkomuistista ja lisää löytyy varmaan kymmenittäin, jos jaksaisi kaivaa. Eivätkä ne ole mitään epämääräisiä epäilyjä, vaan sellaisia kuvioita joista eiu ole mitään epäselvää. Kuten Ahon pesti venäläisessä pankissa.
 
Mikä tämä posti-pakotus nyt taas on? Palomiehet voisi laittaa palaneen navetan katon uusiksi, siinä samalla kun sammuttelevat hiillosta. Kaikki palomiehet ovat rakennusalan ammattilaisia. Tai vaikka verovirkailijat voisi jalkautua siinä työn ohessa lapin kairaan vahtimaan tullin avuksi venäläisiä rekkoja. Koska verovirkailijat ovat rajavalvonnan/poliisityön ammattilaisia.

Mitä täällä tapahtuu?
 
Menee varmaankin samaan laariin sen ruohonleikkuun kanssa, mutta ihmetyttää mistä näitä ideoita oikein lähtee.
 
Millä tavoin postimiehen ikkunasta vakoilu vertautuu suhteessa kansalaisen oikeuteen nauttia kotirauhasta. Posti vaatisi todennäköisesti pian myös ikkunat kuten postilaatikotkin ryhmitettäväksi tien varteen 200 metriä talosta, jotta postin työ ei kävisi liian hankalaksi. Ja minkälainen maksu tästä ilmeisen pakollisesta salakatselusta sitten veloitettaisiin? Ikkunamerkit käyttöön postimerkkien rinnalle?
Oikea ajatusten tonava tämä pääministerimme.
 
Siellä ollut ideariihi käynnissä.

”22 000 postilaista kulkee maakunnissa viemässä postia. Kyse ei ole hoitotyöstä vaan siitä voidaanko julkista palvelua laajentaa niin että kurkataan ikkunasta, onko kaikki hyvin. Ja jos ei, niin he kysyvät miten voi auttaa”, Rinne sanoo Ylellä.

Antti Rinne Ylellä: Postin työntekijöistä sote-apulaisia? – ”Kurkataan ikkunasta, onko kaikki hyvin”

Rinne se ei vaan pysty avaamaan suutaan möläyttämättä jotain aivan saatanallisen typerää. :facepalm:

Postimiehet kurkkimassa ikkunasta. Ei saatana. :facepalm: Jätkä on varsinainen retoriikan mestari.

SDP:n lopullisen romahduksen kannalta Rinne tekee kyllä hyvää työtä. Suomi ei ole Ruotsi ja täällä SDP ei voi luottaa siihen että koko ajan kasvava maahanmuuttajaväestö äänestää pääasiassa heitä. Vihreät on jo kaukana edellä.
 
Miettikää miten paljon tuollaisen kurkkimisoikeuden yms jälkeen varkaudet ja rikokset lisääntyisivät, koska kuitenkin joku käyttäysi joskus tilaisuutta hyväkseen. Ajatus on jalo, mutta ontuu loppuun asti mietittynä.
Puhumattakaan siitä yksityisyys ongelmasta. (Ts. kaikenlainen urkinta ja salakatselu, yksityisyyden loukkaaminen, mahdolliset varkaudet ja murrot yms. voisivat lisääntyä.)

Edit: ainakin jos tällainen uudistus tulisi niin se vaatisi todella tarkkaa sääntelyä, lakimuutoksia, seurantaa ja valvontaa monella tasolla
 
Viimeksi muokattu:
Rinne se ei vaan pysty avaamaan suutaan möläyttämättä jotain aivan saatanallisen typerää. :facepalm:

Postimiehet kurkkimassa ikkunasta. Ei saatana. :facepalm: Jätkä on varsinainen retoriikan mestari.

SDP:n lopullisen romahduksen kannalta Rinne tekee kyllä hyvää työtä. Suomi ei ole Ruotsi ja täällä SDP ei voi luottaa siihen että koko ajan kasvava maahanmuuttajaväestö äänestää pääasiassa heitä. Vihreät on jo kaukana edellä.
Uusimman YLEn gallupin mukaan SDP nostanut kannatustaan 0.6%, koska se romahdus tulee?
 
SDP:n äänestäjät ovet sen verran vanhoja, että tuskin enää ymmärtävät mitään ympäröivästä todellisuudesta.
Sinulla on varmaan antaa lähdettä tuolle. Itse en ole löytänyt kun jäsenistön keski-iän. Sekään ei ole iso, paitsi jonkun teini-ikäisen mielestä keski-ikäiset ovat pystyyn kuolleita.
 
Rinne taas laukoo noita aivoripuleitaan ja kannatus nousee. Kuulostaa uskottavalta.

Kiinnostais tosiaan tietää, kenen mielestä toi posti-Paten ikkunoista sisään kurkkaaminen olis hyvä idea.
 
Rinne taas laukoo noita aivoripuleitaan ja kannatus nousee. Kuulostaa uskottavalta.

Kiinnostais tosiaan tietää, kenen mielestä toi posti-Paten ikkunoista sisään kurkkaaminen olis hyvä idea.
Ei kenenkään, haluaisin lisäksi nähdä Posti-Paten ninjailut tänne viidenteen kerrokseen. Se voisi olla hyvä, että Posti-Pate antaa tietyille tilatuille (asukkaan suostumus) postin käteen. Jos ei sitten saa kiinni, niin ilmoittaa hoitajille, jolloin he voivat päättää mitä tehdään. Ihannetapauksessa Posti-Pate vaihtaisi vielä kuulumisiakin, mutta nykyisillä palkkamuutoksilla vanhus saisi kuunnella pelkkiä ärräpäitä.
 
ajatuksenahan tuo on ihan hyvä, jos ajattelee sitä niin, että vanhus tms. halukas saa itse valita tuon "ikkunasta kurkkimisen" ...ja ihan ovikelloa soittelis tuo Pete.
Onhan tuossa sorvaamista ja Rinne, tapaansa mukaan, tuo tuon ihan helv...todella huonosti julki.

edittiä: jos aattelee noin, niin ei ihme, että kannatus saattaa vähän nousta.
 
Niin, tuohan se toki lisää työpaikkoja, kun pitää palkata mummuille juttuseuraa.

Tai sit ei tuo lisää työpaikkoja ja postin jakelu surkastuu entisestään, kun työvoima tekee muuta.
 
ajatuksenahan tuo on ihan hyvä, jos ajattelee sitä niin, että vanhus tms. halukas saa itse valita tuon "ikkunasta kurkkimisen" ...ja ihan ovikelloa soittelis tuo Pete.
Onhan tuossa sorvaamista ja Rinne, tapaansa mukaan, tuo tuon ihan helv...todella huonosti julki.

edittiä: jos aattelee noin, niin ei ihme, että kannatus saattaa vähän nousta.

Mutta miten jollain postinkantajalla muka on aikaa vaihtaa pari sanaa vanhuksen kanssa, kun nykyäänkin eivät ehdi kunnolla jakamaan postia ajoissa?
 
Tämä koko tapaus Posti taas jotenkin osoittaa kuinka vatipäistä politiikka joskus on. Ekana politiikot linjaa että Postia pitäisi johtaa kuten yritystä. Sitten kun sen johtoon palkataan yritysmaailmasta johtaja joka johtaa sitä kuten yritystä niin sitten kaadetaan paskaa tuon johtajan niskaan vaikka hän on toiminut juuri niin kuin häneltä pyydettiin.
 
Oikeistolaisilta ihan odotettua, että julkinen palvelu paranee "uuden julkisjohtamisen" opein, ja vasemmistolaisilta, että jonkun suuri palkka nyt on olevinaan isokin ongelma. Ei yllätä, jos tältä pohjalta jotain asiaa soudetaan ja huovataan edestakaisin tuloksetta.

Keskusta sitten istuu tyytyväisenä molemmissa hallituksissa laulaen molempien lauluja. Sille on ihan sama mihin suuntaan vene menee, kunhan vielä hetken saa roikkua mukana.
 
Sinulla on varmaan antaa lähdettä tuolle. Itse en ole löytänyt kun jäsenistön keski-iän. Sekään ei ole iso, paitsi jonkun teini-ikäisen mielestä keski-ikäiset ovat pystyyn kuolleita.

Vaikka tuosta
Ilkka Ahtiaisen analyysi: Vaalitutkimus paljastaa perussuomalaisten pärjäämisen salat ja vihreiden kannatuksen rajat – Sdp:n, kokoomuksen ja keskustan syytä olla huolissaan yhdestä asiasta

Siellähän se vielä selitetään viimeisessä kappaleessa.
Pitääkö itsestäänselvyyksille pyytää aina jotain linkkiä?
 
Poliitikkojen ongelma on, että viiden vuoden vaalikaudesta johtuen työ on lyhytnäköistä ja koska oma uudelleenvalinta on tärkeä, kuunnellaan äänestäjiä. Ja äänestäjät taas haluavat parempia palveluita, matalampia veroja, itselle enemmän, muille vähemmän ja sitten pari tunnepohjaista juttua, jotka mahdollisesti täysin ristiriidassa (vaikkapa oikeistolaista politiikkaa mutta johtajien "törkyliksat" alas). Yksi, mitä äänestäjät erityisesti haluavat, on edustajien sopeutumiseläkkeen alentaminen tai poistaminen, mikä puolestaan tekee uudelleenvalinnasta edustajille vielä tärkeämpää, mikä saa entistä enemmän säntäilemään noiden idioottien äänestäjien impulssien mukaan :kahvi:
 
Tämä koko tapaus Posti taas jotenkin osoittaa kuinka vatipäistä politiikka joskus on. Ekana politiikot linjaa että Postia pitäisi johtaa kuten yritystä. Sitten kun sen johtoon palkataan yritysmaailmasta johtaja joka johtaa sitä kuten yritystä niin sitten kaadetaan paskaa tuon johtajan niskaan vaikka hän on toiminut juuri niin kuin häneltä pyydettiin.

Niinhän se aina tapahtuu, eivät poliitikot ota vastuuta omista touhuistaan.
Finnairilla ihan sama juttu aikoinaan, kun se pisti saada kuntoon.

Se on selvä juttu, että Posti tullaan sopeuttamaan jossain vaiheessa huolimatta itkusta ja valituksesta, ei ole rahaa maksaa niitä todella suuria tappioita, mitä sieltä tulee, jos vain jatketaan kuten ennenkin.
 
Toinen juttu mikä perussuomalaisissa on, että ne pärjäävät tasaisisesti aivan kaikkialla eli ole kuin pari paikkaa, missä kannatusta ei ole. Tuollaisen tilaston näin jossain toisaalla, mutta en minä sitä tähän hätään löytänyt.
Eli persujen ongelma ei ole kuin naisten kannatuksen puuttuminen.
 
Hyvä, etsin tuollaista kuukausia sitten enkä löytänyt. Miten perustelet etteivät ole kosketuksissa todellisuuteen?

Jos katsoo nuoria (18-24) niin huomaa, että vihreät on supersuosittuja. Toivotaan että nuo muuttavat mielensä tulevaisuudessa, muuten tulevaisuutemme on vihreä.

Toinen juttu mikä perussuomalaisissa on, että ne pärjäävät tasaisisesti aivan kaikkialla eli ole kuin pari paikkaa, missä kannatusta ei ole. Tuollaisen tilaston näin jossain toisaalla, mutta en minä sitä tähän hätään löytänyt.
Eli persujen ongelma ei ole kuin naisten kannatuksen puuttuminen.
Tuo on aika iso juttu, Vihreillä se on toiseen suuntaan.
 
Tuoretta YLE:n kannatusmittausta.

13-3-10954615.png
 
PS-KOK-KD 40%.
Näillä lukemilla pitäsi toivoa ettei keskustan kannatus hiivu, kun olisi pakko ottaa mukaan hallitukseen :facepalm:
 
Tuo on aika iso juttu, Vihreillä se on toiseen suuntaan.

Totta, mutta persuissa ei ole mitään miehiä suosivaa systeemiä ja nainen pääsee persuissa ihan yhtä hyvin eduskuntaan tai puolueen johtopaikoille.
Vihreisiin liittyvä mies on käytännössä täysin sivuraiteilla, pitää olla täysin poikkeuksellinen kansansuosio, että pääsisi eduskuntaan kiintiömieheksi ja puolueen kaikki merkittävät postit tulevat menemään jatkossakin naisille. Mies voi päästä paikkailemaan sotkuja kuten Haavisto ja tuurilla kuten Aalto, kun näytti siltä, että se voisi viedä vihreät uuteen menestykseen.

Eli helpompi naisen on persuissa pärjätä kuin miehen vihreissä eikä persuja kannattavalla miehellä ole mikään ongelma äänestää naista.
 
Ohisalon valintaa ennen Vihreiden kolme puheenjohtajaa olivat miehiä. Puoluesihteerinä on neljäs mies peräkkäin vuodesta 1997 alkaen.

Persuissa on varmasti hyvä kaista kouluteuille ja edustaville naisille edetä korkealle juuri nyt. Ärhäkkä blogi vaan pystyyn ja tutustumaan Halla-ahoon.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
284 943
Viestejä
4 895 042
Jäsenet
78 897
Uusin jäsen
Tohtorigerhard

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom