• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Näinhän se menee.
Suomessahan rangaistaan ahkeruudesta. Verokiila kasvaa niin jyrkästi tulojen kasvaessa, että ihmiset mieluummin tekevät lyhyttä viikkoa tai pysäyttävät urakehityksensä. Ei maksa vaivaa ottaa enempää stressiä kun verottaja niistää yli puolet välistä.

Suomessa ei riitä, että tarjotaan kaikille samat aloitusmahdollisuudet vaan halutaan myös kaikille sama lopputulos.
Itsellä alkoi motivaatio jo vähän loppua siinä Senior developer+ kohdalla koska vastuiden nousu olisi aika korkea mutta palkan nousu ei sitten niin hirveästi. Nyt ulkomailla tavoitteena on ylentyä sillä verot on sen verran matalammat, en usko kyllä että silti haluaisin olla esim esimies.
 
Jos pelkillä tuilla on varaa asua kaupungin paraatipaikoilla upouudessa tornitalossa niin leikattavaa TODELLAKIN on vielä ja paljon. Kertokaa tuo jollekkin kehitysmaalaiselle niin eivät todennäköisesti edes usko todeksi, niin absurdilta kuulostaa. Mutta jotenkin en usko että ihmiset jotka omalla työllä maksavat tuon vuokran eivät osaisi laittaa jätteitä oikeaan paikkaan ja heidän tykönään ramppaisi jotain huumetyyppejä.
Kelan sivu kertoo, että toimeentulotukea maksetaan elleivät muut tulot, esim. työttömyystuki riitä maksamaan välttämättömiä menoja, joten Laitoin Kelan toimeentulotukilaskuriin kuvitteellisen tilanteen, jossa olen 5 alle 10v yksinhuoltaja. Täytin hakemukset työmarkkinatuelle, sen pohjalta toimeentulotuelle ja viimeiseksi yleiselle asumistuelle. Tässä kk-tuloni 5 lapsen yh:na:
-työmarkkinatuki 800€
-toimeentulotuki 2738€ (siellä tuloja kysyttäessä oli kenttä sosiaalietuudet, jonka info sisälsi työttömyysetuuden, joten syötin siihen 800€)
-yleinen asumistuki Helsingissä 1200€ vuokralla ilman erillistä vesi- tai sähkölaskua 815€

Täytin samat laskurit samoilla seteillä 3 lapsen yh:na ja sain seuraavat tulot:
-työmarkkinatuki 800€
-toimeentulotuki 2109€
-yleinen asumistuki 815€

Pidin laskennan simppelinä enkä hakenut korotusta noihin täyttämällä kenttiä omat+lasten terveydenhuoltomenot, omat+lasten lääkkeet, omat+lasten muut menot vaan jätin ne tyhjiksi. Nuohan oletettavasti nostaisivat tukien määrää. Joka tapauksessa kummassakin tapauksessa enemmän rahaa lapaan kuin nettopalkkani keskituloisena enkä onnistu maksamaan kuussa noin paljoa veroja. Kyllähän noilla 1200€ vuokran kuittaisi etenkin kun julkiset yhteydet olisivat sen verran paremmat etten tarvisi enää autoa, eikä tarvisi murehtia sähkö- & vesilaskuista tai kiinteistöverosta. Jäisi vielä rahaa harrastaakin. Kertokaa joku paremmin tietävä jos mulla kävi tässä joku moka tai aivopieru.
 
Siis hetkinen?

3 lapsen yh:na ja tukia 3724€ ?
Tuohan on ihan järkyttävä määrä rahaa. Eihän tuo nyt voi pitää paikkaansa? Sanokaa minulle, että olen ymmärtänyt tämän väärin.

Ja minä hölmö käyn vielä töissä..
 
Siinä on pohjoisafrikkalainen naiskarjapaimen ihmeissään, kun pääsee pohjoismaiden parhaan palkkadesiilin nettotuloihin kun ottaa koko 5henkisen lapsikatraan mukaansa. Eikä tartte edes töitä tehdä!

Eipä toi tietty yllättä. Melkein kaikki lasten kautta tuntemani YH:t ovat työttömiä, koska ei ketään, joka normaalisti tienaa <3k€ voi motivoida töihin noilla tukituloilla. Usein tohon vielä +elarit.
 
Mutta kyllähän Suomessa on rakenteellinen valuvika? Jos muut pohjoismaat kuitenki kasvaa ihan hyvällä käyrällä ja käytännössä kaikki muutkin EU maat kasvaa maltillisella käyrällä. Jos vaan koetetaan ns. Suomen mallia tappiin asti - tai SDP/VAS mallia, lisää veroja ja velkaa, niin en usko että se on menestyksen tie. Loppupeleissä Ruotsin demaritkin on talousoikeistolaisempia ku Suomen kokoomus, siitähän tää käytännössä johtuu vaikka näennäisesti molemmat ovat sosiaalidemokratioita.
Kyllä Suomella on ollut etunenässä oikeistolaisia hallituksia viimeset 20 vuotta. Jokainen voi tämän tarkistaa.
Ja Orpon hallitus on velkaannuttanut Suomea toimillansa aivan ennätyksellisesti. Siitä on turha mitään "vasemmistoa" syyttää.
 
Siis hetkinen?

3 lapsen yh:na ja tukia 3724€ ?
Tuohan on ihan järkyttävä määrä rahaa. Eihän tuo nyt voi pitää paikkaansa? Sanokaa minulle, että olen ymmärtänyt tämän väärin.

Ja minä hölmö käyn vielä töissä..
Tuossa oli viisi lasta. Kolmella 1700e + terveydenhoito ja kohtuullinen vuokra. Jos nuorin alle kolme, niin ei liene pakko hakea töitä?
 
En tiedä oliko jossain tästä jo keskusteltu mutta tuli vastaan hesarissa

Kuulostaa kyllä todella hienolta asumiselta! Artikkelin mukaan asuntojen vuokra on 1200-1400 euroa joten ihmetyttää vähän että ihmiset jotka ilmeisesti pystyvät maksamaan tuollaista vuokraa eivät viitsi pudottaa jätteitä imuputkeen? Helsinki on hyvin jo tekemässä noista kalasataman torneista hienoja slummitaloja :D Ajatella että joskus kun asuin vielä Suomessa vakavasti jopa harkitsin asunnon ostoa tuolta mutta onneksi järki voitti. En tiedä uskaltaisinkohan Helsingistä enää ostaa mitään asuntoa. Asuuko noissa kämpissä sossun asiakkaita? Ei luulisi jos vuokra on noin korkea..

Tavallaan hyvä mikrokosmi koko Suomen tilasta, kenelläkään ei ole mitään auktoriteettia vaan rötästelijät tekevät mitä lystäävät ja seurauksia ei juurikaan ole, tavikset ja muut pottunokat sitten puristelevat nyrkkiä taskusssa ja muuttavat pois tieltä ja paikka slummiutuu oikein kunnolla, hienoa!

Olen asunut monessa tornitalossa Aasiassa vuosia ja en ole ikinä tavannut mitään tarkoituksellista ilkivaltaa, joskus on kyllä esim joltain kaatunut juoma hissiin tai vastaava mutta en ole ikinä nähnyt sellaista mitä tuossa artikkelissa käsitellään, koko hissi spraymaalataan punaiseksi? Nytkin asun tornitalossa eikä koskaan mitään ongelmaa vaikka suurin osa on vuokrakämppiä.
Tätä kutsutaan sosiaaliseksi sekoittamiseksi, se kuuleman mukaan estää segregaatiota ainakin mielikuvituksen tasolla.

Se menee siis niin että iso osa tuolla asuvista maksaa kiskurivuokraa ihan omalla rahalla ja samassa talossa asuu sitten jotain sekakäyttäjä narkkeja yms totaalista ihmissaastaa joka terrorisoi aivan täysin vapaasti 99% muita asukkaita. Se jotenkin on hyvä asia että tällaista sosiaalista sekoittamista tehdään. En ihan suoraan itse ymmärrä syytä miksi on oikeus terrorisoida kanssaihmisiä tällä tavalla. Irvokasta tietysti on että päättäjät eivät itse ikinä suostuisi asumaan tällaisissa paikoissa vaan joku muu saa sen sosiaalisen sekoittamisen hoitaa.

Noh, vähän kärjistetysi, oikeasti ongelma on varmaan siellä että häätämisprosessi on niin mahdottoman vaikeaksi tehty. Olisikohan eduskunnan kautta hoidettava asia? Pitäisi voida laittaa todella matalalla kynnyksellä ulos tällaiset tapaukset joista on todistetusti häiriötä kanssaihmisille ja jos pitää poliisien käydä paikanpäällä useamman kerran. Ongelmatapaukset voidaan laittaa "johonkin", kyllä suomessa lääniä riittää. Ehkä jokin työsiirtola kainuun metsiin? Raikasta ulkoilmaa, metsätöitä ja terveellistä ruokaa. Eiköhän ne päihdeongelmat siinä lievenny ja pysyy poissa pahanteosta, eheytyneenä sitten takaisin. Nykyinen järjestelmä ei toimi millään tasolla ja jotain radikaalia muutosta pitäisi tehdä.

Sosiaalinen sekoittuminen ajatuksen tasolla varmasti voisi reaalimaailmassakin toimia kunhan nämä talossa terroria aiheuttavat ihmispaskat siirretään johonkin pois, oikeastaan ihan yksi ja sama minne. Mutta pois.
 
Viimeksi muokattu:
Se on aina helppoa ottaa moraalisesti ylevämpi asema ja hyvesignaloida muiden kustannuksella, mutta se tahto estää segregaatiota sekoittamalla asuinalueita loppuu tasan sillä hetkellä, kun sitä omaa asuinaluetta lähdetään muuttamaan yhtään lähiöksi. Vähän sama juttu oli näiden vastaanottokeskuksien kanssa (~2015-2018), hyvesignalointi jatkui siihen asti, kunnes piti käydä vakavaa keskustelua sellaisen avaamisesta omalle asuinalueelle.
 
Viimeksi muokattu:
Tuossa oli viisi lasta. Kolmella 1700e + terveydenhoito ja kohtuullinen vuokra. Jos nuorin alle kolme, niin ei liene pakko hakea töitä?
Viidellä lapsella 4353€ ja kolmella 3724€.
Se on aina helppoa ottaa moraalisesti ylevämpi asema ja hyvesignaloida muiden kustannuksella, mutta se tahto estää segregaatiota sekoittamalla asuinalueita loppuu tasan sillä hetkellä, kun sitä omaa asuinaluetta lähdetään muuttamaan yhtään lähiöksi. Vähän sama juttu oli näiden vastaanottokeskuksien kanssa (~2015-2018), hyvesignalointi jatkui siihen asti, kunnes piti käydä vakavaa keskustelua sellaisen avaamisesta omalle asuinalueelle.
Muistankohan ihan väärin jos mutuilen että tällä palstalla kaiveltiin aikoinaan Ylen S2-koneen tultua julki Li Anderssonin asuinalueen perusteella se koulu jota hänen lapsensa "suurella todennäköisyydellä" kävivät ja siinä oli koko Turun alhaisin S2-pitoisuus. Siinä olivat palstalaiset havaitsevinaan kaksinaismoralismia kun Li piti kuitenkin ministerin pestissään kovaa ääntä tästä sekoittavasta politiikasta ja kuitenkin heräsi epäilys että tässä olisi asuinaluetta tai koulua vähän shoppailtu sillä perusteella ettei oman poliittisen suuntauksen hedelmät vaikuta omiin lapsiinsa.
 
Miten sait tuon kolmen lapsen + yh summan? Asumismenot saavat olla maksimissaan 1122e 4 henkilöllä, eli yhteensä noin 2800 euroa. Laskuri on rikki, jos sillä laskit.
Sinne täyteltiin lasten ja aikuisten lukumäärät, asuinkunta ja asunnon vuokra. Sai laittaa erikseen vesimaksut, sähkömaksut ja lisäkustannuksia terveydenhuollosta ja lääkkeistä jne joita en laittanut. Suosittelen testaamaan sitä laskuria, en tiedä täytinkö pieleen kun noin kovia summia antoi, mutta selitin viestissäni kaiken mitä eri kaavakkeille syötin.

Edit: mikä epäilytti oli tulot-sarakkeeseen yleisen asumistuen kohdalle, ei ollut vaihtoehtoa sosiaalietuudet, ainoastaan työttömyysetuus joten täytin sinne tulojen kohdalle vain sen 800€ työmarkkinatuen. Muita tulonlähteitä jotka kelpasi olivat mm. palkkatulo, mutta ilmeisesti sosiaalietuuksia ei työmarkkinatukea lukuunottamatta tule Kelalle ilmoittaa kun hakee yleistä asumistukea.
 
Erittäin paljon rautaista asiaa omasta mielestäni. Nallen mukaan Viron malli monessa asiassa + perintö/lahjavero pois niin oltais jo oikeilla raiteilla. Virohan pyyhkii Suomesta alle 10vuodessa ohi koska siellä kehityskäyrä on erittäin suotuisa ja tekevät erittäin hyvää politiikkaa.
perintövero on mun mielestäni ihan OK, mutta tämä suomen malli ei ole missä alaraja on joku aivan naurettava. Tyyliin peri jonkun rintamamiestalon, vanhan traktorin ja tontin hevonkuusessa joutuu maksamaan ja miettimään mitä nyt niiden kanssa tekee jollei satu olemaan ylimäärästä rahaa. Alarajan voisi nostaa vaikka miljoonaan tossa verossa niin vähenisi kiusaamisaspekti. Tuntuu että tavallisia ihmisiä tollakin halutaan vaan kiusata ja se sitten on ikävää jos se tekee jotain muutakin.
 
Sinne täyteltiin lasten ja aikuisten lukumäärät, asuinkunta ja asunnon vuokra. Sai laittaa erikseen vesimaksut, sähkömaksut ja lisäkustannuksia terveydenhuollosta ja lääkkeistä jne joita en laittanut. Suosittelen testaamaan sitä laskuria, en tiedä täytinkö pieleen kun noin kovia summia antoi, mutta selitin viestissäni kaiken mitä eri kaavakkeille syötin.

Edit: mikä epäilytti oli tulot-sarakkeeseen yleisen asumistuen kohdalle, ei ollut vaihtoehtoa sosiaalietuudet, ainoastaan työttömyysetuus joten täytin sinne tulojen kohdalle vain sen 800€ työmarkkinatuen. Muita tulonlähteitä jotka kelpasi olivat mm. palkkatulo, mutta ilmeisesti sosiaalietuuksia ei työmarkkinatukea lukuunottamatta tule Kelalle ilmoittaa kun hakee yleistä asumistukea.

Se taitaa olla tuo toimeentulotuen määrä joka sekoittaa nämä laskelmat.

Sitä ei siis saa kun tulot (myös etuudet) ovat enemmän kuin perusosat+hyväksyttävät asumismenot.

Joka yh+3 lasta olisi sen n. 1700€+maks. reilu tonnin vuokra.
 
Tuo selittäisi miksi summa kuulostaa hurjalta. Arvoitukseksi jäi miksei yleisen asumistuen hakemuksessa kysytä lainkaan saatavia sosiaalietuuksia ts. toimeentulotukea. Toki Kelalla on se tieto olemassa haettaessa, mutta luulisi sen olevan tuossa laskurissa oleellinen asia että asiakas näkee myös tuon vaikutuksen ennen hakemuksensa lähettämistä.
 
Varmaankin toimeentulotuen luonteen takia

Tai siis, että sen tarkoitus on paikata muita tukia, jos niiden jälkeen saa vähemmän kuin mitä toimeentulotuen perusosa on.
 
Sinne täyteltiin lasten ja aikuisten lukumäärät, asuinkunta ja asunnon vuokra. Sai laittaa erikseen vesimaksut, sähkömaksut ja lisäkustannuksia terveydenhuollosta ja lääkkeistä jne joita en laittanut. Suosittelen testaamaan sitä laskuria, en tiedä täytinkö pieleen kun noin kovia summia antoi, mutta selitin viestissäni kaiken mitä eri kaavakkeille syötin.

Edit: mikä epäilytti oli tulot-sarakkeeseen yleisen asumistuen kohdalle, ei ollut vaihtoehtoa sosiaalietuudet, ainoastaan työttömyysetuus joten täytin sinne tulojen kohdalle vain sen 800€ työmarkkinatuen. Muita tulonlähteitä jotka kelpasi olivat mm. palkkatulo, mutta ilmeisesti sosiaalietuuksia ei työmarkkinatukea lukuunottamatta tule Kelalle ilmoittaa kun hakee yleistä asumistukea.
Tuo laskuri ei ota huomioon, jos menot menee yli rajojen. Kokeilin, nin antoi laittaa 3000e vuokraan.
 
Noissa tornitaloissa pitäisi olla aula, aulapalvelu ja stevarit 24/7. Toki maksaa.

Meinaatko että jos laminaattilattialla ja Ikean halvimmalla keittiöllä varustettu asunto maksaa 12 000€ neliö, siihen pystyttäisiin joku aulapalvelu ymppäämään? Sitäpaitsi aulan vapaaksi jäävä lattiapinta määräyksen X ja Y perusteella on oltava riittävä seitsemälle rinnakkaiselle pyörätuolille, kahdelle kuorma-autolle tai vähintään yhden tunnin kestävän täyspalon savunpoistolle viidessä sekunnissa.
 
Kyllä Suomella on ollut etunenässä oikeistolaisia hallituksia viimeset 20 vuotta. Jokainen voi tämän tarkistaa.
Ja Orpon hallitus on velkaannuttanut Suomea toimillansa aivan ennätyksellisesti. Siitä on turha mitään "vasemmistoa" syyttää.
Tämä on yksi asia mikä jotenkin tunnutaan unohtavan. Vaikea on muuta syyllisiä etsiä politiikan puolelta kuin kokoomus. Se on ollut liki kaikissa hallituksissa varmaan 30 vuodenkin ajan. Mun mielestä tolla track recordilla mitä suomessa nähdään, kokoomus on osaamattomuudessaan vaarallinen liike.
 
Viimeksi muokattu:
Tätä kutsutaan sosiaaliseksi sekoittamiseksi, se kuuleman mukaan estää segregaatiota ainakin mielikuvituksen tasolla.

Se menee siis niin että iso osa tuolla asuvista maksaa kiskurivuokraa ihan omalla rahalla ja samassa talossa asuu sitten jotain sekakäyttäjä narkkeja yms totaalista ihmissaastaa joka terrorisoi aivan täysin vapaasti 99% muita asukkaita. Se jotenkin on hyvä asia että tällaista sosiaalista sekoittamista tehdään. En ihan suoraan itse ymmärrä syytä miksi on oikeus terrorisoida kanssaihmisiä tällä tavalla. Irvokasta tietysti on että päättäjät eivät itse ikinä suostuisi asumaan tällaisissa paikoissa vaan joku muu saa sen sosiaalisen sekoittamisen hoitaa.

Noh, vähän kärjistetysi, oikeasti ongelma on varmaan siellä että häätämisprosessi on niin mahdottoman vaikeaksi tehty. Olisikohan eduskunnan kautta hoidettava asia? Pitäisi voida laittaa todella matalalla kynnyksellä ulos tällaiset tapaukset joista on todistetusti häiriötä kanssaihmisille ja jos pitää poliisien käydä paikanpäällä useamman kerran. Ongelmatapaukset voidaan laittaa "johonkin", kyllä suomessa lääniä riittää. Ehkä jokin työsiirtola kainuun metsiin? Raikasta ulkoilmaa, metsätöitä ja terveellistä ruokaa. Eiköhän ne päihdeongelmat siinä lievenny ja pysyy poissa pahanteosta, eheytyneenä sitten takaisin. Nykyinen järjestelmä ei toimi millään tasolla ja jotain radikaalia muutosta pitäisi tehdä.

Sosiaalinen sekoittuminen ajatuksen tasolla varmasti voisi reaalimaailmassakin toimia kunhan nämä talossa terroria aiheuttavat ihmispaskat siirretään johonkin pois, oikeastaan ihan yksi ja sama minne. Mutta pois.
Luin, että koko talo olisi yhden saksalaisen sijoittajan omistama ja täynnä pieniä vuokrakämppiä. N. 30 neliön yksiö noin tonnin. Ehkä ottavat joka halukkaan sisään ja oda menee tuonne vain, että pääsisi varastelemaan. Tokko maksavat vuokriaan.

Parhaissa taloissa on myös omistusasuntoja, ihan parhaissa kaikki. Asumisoikeusmaksukin karsii pahimmat häiriköijät, vaikka hinta olisikin sama kuin vuokralla. Itse Kalasatama on kamala paikka Suvilahden melun takia.
 
Miten sait tuon kolmen lapsen + yh summan? Asumismenot saavat olla maksimissaan 1122e 4 henkilöllä, eli yhteensä noin 2800 euroa. Laskuri on rikki, jos sillä laskit.
Mä laskeskelin oman kunnan tiedoilla, 3 lapsen yh saisi tukia 3100e/kk ilman mitään ylimääräisiä menoja. Laskeskelin verottajan sivuilla, että samoilla tiedoilla jos tienaa n. 4500e/kk bruttona, saa käteen 200e/kk enemmän.

Tätä ehkä voisi kutsua kannustinloukuksi?
 
Statistiikka

Viestiketjuista
293 756
Viestejä
5 022 089
Jäsenet
80 577
Uusin jäsen
stiigz

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom