Mikähän hallituskokoonpano sun mielestä panostais kasvuun enemmän kuin nykyinen? Itselle ei ainakaan tule mieleen muita, kun ehkä pykälän parempi hallitus jos saatas viskattua RKP vielä ulos suhmuroimasta.
Valtion, yrityksen, yksityisen henkilön ym talous on lopulta aika yksinkertaista.
Jos tulot on 100e, mutta menot on 150e niin ollaan 50e miinuksella. Talouden tasapainottamiseksi voi joko kasvattaa tuloja tai leikata menoja, räikeässä tilanteessa missä Suomi nyt on, on panostettava molempiin suuntiin.
Tulojen kasvatukseen aivan selkeesti paras tapa on saada vientiä ja vientiyrityksiä. Täten talouteen virtaa lisää rahaa joka ei käytännössä ole mistään muusta pois - nykyhallitus on tehnyt joitain toimia tän tilanteennparantamiseks, vaikkakin omaanikin makuun liian vähä. Vasemmistopohjainen hallitus taas lähinnä rankaisis tätäkin puolta.
Vasemman puolen tapa taas tuoda lisää tuloja on kiristää verotusta, mutta se on myös ihmisten ostovoimasta pois ja Suomen verotus on kyllä maailman mittapuussa ihan tapissa. Toinen tapahan on ottaa loputtomasti velkaa, mutta sekään ei ole pitkäjänteistä.
Tulopuolta olisi kiva lisätä, mutta se ei ole niin yksinkertaista eikä tapahdu vuodessa vaan kymmenissä vuosissa. Tätä ennen on yksinkertaisesti pakko leikata menoista, ettei velkapommi räjähdä lopullisesti.
Voin vaikuttaa asioihin vain omalla yhden äänestyslipun arvoisella mielipeellä, en sen enempää. Siitä kuitenkin olen varma ettei velkarahalla massiiviset veronalennukset nimenomaan rikkaimmille ole ratkaisu, eikä ratkaisua myöskään edusta koulutuksesta tai lapsilta ja nuorilta leikkaaminen. Nykyinen hallitus on toimillansa tuominnut
kymmeniä tuhansia lapsia köyhyyteen, ja lapsena koettu köyhyyshän on sellainen asia joka vaikuttaa ihan
läpi koko elämän. Tuohon siis vaikuttavat lukuisat eri hallituksen tekemät päätökset, kuten asumistuen heikennykset ja toimeentulotuen negatiiviset muutokset.
Kokonaan toinen on se että hallitus -
vastoin Orpon explisiittistä vaalilupausta - on tehnyt leikkauksia myös koulutukseen. OIkeistolaisen, erittäin hyväosaisen ja joka ei ole koskaan minkäänlaista köyhyyttä kokenut, mielestä näköalattomuuden täytyy alkaa jo toisinsanoen nuorella iällä.
Lisäksi sylettää se epätasa-arvo jonka vahvistumista tässä maassa Orpon kaltainen suhmuri Purra kainalossaan aiheuttaa: jo nyt tässäkin maassa rikkaimmat omistavat suuremman osan kuin koskaan ennen, kun taas köhemmillä talouksillla on ennätystiukkaa.
Mediaanivarallisuus on viime vuosina laskenut kuin lehmän häntä joka siis tarkoittaa sitä että tavallisen suomalaisen asema ei ole parantunut samaa tahtia kuin rikkaimman väestönosan.
Ei pidä unohtaa että varakkain 10% talouksissa tässä maassa omistaa yli 50% kaikesta varallisuudesta, ja osuus on kasvanut jättiharppauksin Orpon hallituskauden aikana. Rikkailla on kyky räätälöidä lisäksi verotusta mieleisekseen, ja Orpon hallitus on tästä ilmiselvä esimerkki: veronalennuksia rikkaimmille vaikka velkarahalla, eikä voida sanoa että Orpon hallitus olisi tässäkään asiassa noudattanut vastuullista taloudenpitoa.
Selvästi suurimman hyödyn veroalennuksesta saavat suurituloiset. Kaikkein korkeimmissa tuloluokissa marginaalivero alenee runsaasti. Yhteensä suurituloiset saavat 335 miljoonan euron veronkevennykset.
Ja sitten vielä suorat hyökkäykset duunareita kohtaan: lukuisat työehtosopimuksiin tulleet heikennykset joilla oikeasti
ei ole mitään merkitystä Suomen talouden kannalta.
Tämä hallitus on lisäksi epäonnistunut lukuisissa itsekin asettamissaan tavoitteissa, on vain ihan reilua että puhutaan epäonnistuneesta Orpon hallituksesta. Nythän Kokoomusvaikuttajat muutoinkin jo kuiskivat että Orpo vaihtoon.