• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

No kyllähän se niin on että jos ainot mittari ihmisen hyödyllisyydelle on että on rahaa ja ei tarvitse nostaa tukia, niin rikollisen uralla saa varmasti nopeiten massia niin että pärjää itsekseen.

Itse pitäisin sen kitinän ja töihin menon sijaan tärkeämpänä sitä että on osa yhteiskuntaa, hyvällä tavalla. Osallistuu ja on aktiivinen, toisille taas se raha merkkaa kaiken yli.
No juu, lähinnä ajattelin että rikollisen uralla saisi edes kohtuullisen elintason että on katto pään päällä ja lattia jalkojen alla ja seinät kylkien vieressä ja sohva perseen alla. Ei välttämättä sitä että voi ajaa Ferrarilla tai siis nykyaikana Tesla Roadsterilla, ei enää olla missään 80-luvun Miami Vicessä.

Toki poliitikonkin ura voisi ajaa saman asian, voisi kiroillakin vapaasti julkisesti kun on toisten laskuun lomaillut Vietnamissa ja aiheuttanut sillä valtavat ilmastonmuutospäästöt:

Viimeksi muokattu:

Monella kriminaalilla se uratodellisuus onkin, että ne huippuhetket, jolloin ”on katto pään päällä ja lattia jalkojen alla ja seinät kylkien vieressä” ja saa riittävästi ruokaa, onkin paradoksaalisesti silloin, kun on jäänyt kiinni ja pääsee, kuten kirjallisuudessa vanhat vempulat sen on sanoittaneet, ns. lääniin lihomaan. Ja mieluiten talveksi.
 
No juu totta, ei kaikista voi tulla Captain Jack Sparrow tai Tony "Scarface" Montana:

Suomesta löytyy useampi miljoona yksilöitä, ja jos vaihdamme niistä vaikka puolet, ei talouden ja valtion rakenteet varsinaisesti muutu.

Eli tuo yksilöpohjainen ajattelutapa ei vain toimi politiikassa.
Politiikkaa voidaan tehdä siten että yhteiskunta kannustaa, painostaa tai pakottaa yksilönä kantamaan vastuuta omasta pärjäämisestään ja menestymisestään. Väliinputoajien määrä kasvaa ja kokonaiskuva muuttuu hyvinvoinnin akselilla rumemmaksi esim. Yhdysvallat ja narkit makaa kaduilla.

Jos taas halutaan että lähes kaikilla on suht siistit vaatteet ja ilmaiseksi pääsee terveydenhuoltoon (ellei mene vastaanotolle) ja peruskouluun (jossa ei ole oppirauhaa) niin sitten täytyy verottaa raskaammin kaikkia jotka jaksavat yrittää pitää itsellään säännöllistä arkirytmiä ja tasaista toimeentuloa.

Sitten voidaan maksaa Suomen kalleimmilla alueilla asuville asumistuet ja vielä toimeentulotuet päälle. Aika ihmeellistä tämä minusta on että Töölöläisille maksetaan 400€/kk toimeentulotukea muiden tukien (ainakin asumistuen) päälle vaikka asuvat kalliimmin kuin minä kiinteistönomistajana. En ikipäivänä saisi toimeentulotukea koska tienaan niin "hyvin" ja tästä kiitoksena minulla lähes työuran mittainen velkataakka niskassa ja töölöläisillä Kelan tuet. Siinä voit miettiä miten hyvin yksilöpohjainen tai jokin muu ajattelutapa politiikassa toimii ja kuinka oikeudenmukaista mikäkin on.
 
Jäi nyt vähän mietityttämään, että pitäiskö niiden narkkien olla siellä kadulla vai ei sun mielestä.

Ja joo, itseänikin vituttaa, kun espoolaiset saa melkeimpä 1500eur/kansalainen valtionosuutta, kun taas Porissa se on jotain 230eur/lurjus. Ei mee tasan nallekarkit.

Olen myöskin hyvin onnellisessa asemassa, kun en ole ikinä saanut toimeentulotukea. Se oikeasti aiheuttaa kaikkea mahdollista vaikeutta ihmisen elämässä. Et saa enää tienata mitään, kaikki on myytävä, jopa vaalirahan kerääminen on haitallista. Rahansiirrot täytyy suunnitella etukäteen, ja tämä kaikki siitä ilosta, että rahat riittävät nippa-nappa elämiseen.

Oikeasti, jos olet työssäkäyvä ulosotossa, sulla on enemmän taloudellista vapautta ja liikkuvuutta kuin toimeentulotuella.
 
No juu, lähinnä ajattelin että rikollisen uralla saisi edes kohtuullisen elintason että on katto pään päällä ja lattia jalkojen alla ja seinät kylkien vieressä ja sohva perseen alla. Ei välttämättä sitä että voi ajaa Ferrarilla tai siis nykyaikana Tesla Roadsterilla, ei enää olla missään 80-luvun Miami Vicessä.

Toki poliitikonkin ura voisi ajaa saman asian, voisi kiroillakin vapaasti julkisesti kun on toisten laskuun lomaillut Vietnamissa ja aiheuttanut sillä valtavat ilmastonmuutospäästöt:

Tähän keissiin mulla on monenlaisia mielipiteitä, mutta lähinnä tilanteen järjettömyys naurattaa.

Joo, onhan se jo itsessään huvittavaa, että Vihreiden kärkitekijä matkaa kirjaimellisesti toiselle puolelle maapalloa lentokoneella. Toiseksi, media on tässä nyt nostanut vain hänet esiin, eikä tätä toista, joka myöskin teki näin.

Sit tästä kiroiluillasta julkisointi… hahahahaha. Hallitus ajaa Suomen historiankin kannalta ainutlaatuisia heikennyksiä työläisten tuloihin, köyhien oloihin ja terveydenhuoltoon, ja tämä on se median ykköstarina. Niinkuin Juhani Tamminen sanoisi: ”Hävetkää”

Tere on kyllä paras esimerkki tästä ja koko X muutenkin. Aikuiset ihmiset hyvässä asemassa itkee milloin mistäkin. No, meillä töissäkin aina välillä sanotaan, että kiistat mitättömistä asioista merkitsee lähinnä sitä, että asiat on hyvin.

Kun mietin omaa poliittista aktiivisuuttani, tulee mieleen, että pitäisi varmaan vaan tehdä tiktokkeja, yms lyhyitä videoita näistä suomalaisista oikeistolaisista. On sen verran huumoripotentiaalia heidän jutuissaan.

(Mielestäni myös ratkiriemukasta on se, että puhutaan näistä maksetuista matkoista, jotka on ilmeisesti ollut ihan edustustehtäviä, samaan aikaan kun PS politiikko matkasi lomalle samoille nurkille ja hänet heitettiin lentokoneesta ulos)
 
Taitavat saada moninkertaisesti enemmän valtionosuuksia sielläpäin. Eurajoki varsinkin on yksi Suomen rikkaimpia kuntia.
Nuo kunnat ovat satakuntalaisia kuntia, jos Satakunnan vasemmistoliitto valittelee Porin valtion osuuksia, niin ehkä kannattaa vilasta myös muiden Satakuntalaisten kuntien osuuksia .

Valtionosuudet ei kuitenkaan ole mikään nuppiluvun mukaan jaettava, tai no kai siellä opistolla käyty läpi.
 
Jäi nyt vähän mietityttämään, että pitäiskö niiden narkkien olla siellä kadulla vai ei sun mielestä.
Jos ei ole varaa maksaa omaa asumistaan eikä ole töissä tai opiskele, sitten pitäisi olla halvassa asunnoissa jossain Savonrannassa, Rantasalmella tai Varkaudessa.

Siinä, että muiden verorahoista maksetaan sosiaalipummien asuttaminen paikkaan jossa asunnoista on suuri kysyntä niitä oikeasti siellä tarvitsevien ihmisten toimesta, mikä tekee asunnoista kalliita, ei ole mitään järkeä kun paljon halvempiakin asuntoja niille sosiaalipummeille on olemassa.

Ja se, että laitetaan vaihtoehdoksi joko älyttömän kallis asunto tai "kadulla" on todella typerää/epärehellistä olkiukkoiluargumentointia.
 
Sit tästä kiroiluillasta julkisointi… hahahahaha. Hallitus ajaa Suomen historiankin kannalta ainutlaatuisia heikennyksiä työläisten tuloihin, köyhien oloihin ja terveydenhuoltoon, ja tämä on se median ykköstarina. Niinkuin Juhani Tamminen sanoisi: ”Hävetkää”

Tere on kyllä paras esimerkki tästä ja koko X muutenkin. Aikuiset ihmiset hyvässä asemassa itkee milloin mistäkin. No, meillä töissäkin aina välillä sanotaan, että kiistat mitättömistä asioista merkitsee lähinnä sitä, että asiat on hyvin.
Tere "Terho" Sammallahti tässä tuskin avautui maailman suurimmista epäkohdista, vaan trollaili ja kampitteli näkyvää poliittista vastustajaansa, esim. tuoden esiin hänen toimiensa ristiriitaisuuden (poliittiseen suuntaukseensa nähden) ja teki pilkkaa hänen julkisesta kiroilustaan. Sinänsä tuollainen "feministinen kiroiluiltama" kyllä vahvistaa meidän ei-feministien käsityksiä nykyfeminismin naurettavuudesta, kohta varmaan nähdään feministinen tanssiesitys Hamasin tukemiseksi.

Näitä tuntuu löytyvän yllättävän paljon juuri Vihreistä, esim. aiemmin joku nuorempi viheraktiivi joka ajoi kovasti lentomatkailun kallistamista ilmastonmuutoksen takia, ja samalla laittoi somekanavalleen selfieitä omista kaukomatkailuistaan. Hän taisi yrittää selitellä sitä silleesti että oleellista ei ole hänen yksittäiset matkansa, vaan että yleisellä tasolla saadaan vähennettyä ihmisten lentomatkailua tekemällä siitä kalliimpaa.

Suora syöttö poliittisten vastusajien lapaan, mikä Terejen yms. on helppo vääntää siihen että aha, ilmeisesti sitten vain hyvätuloisilla vihreillä poliitikoilla yms. on ns. oikeus kaukomatkailla, köyhät on sitten eri asia. Eräänlaista poliittista elitismiä, "älkää tehkö niinkuin minä teen vaan niinkuin minä sanon". Puhutaan myös esim. sampanjasosialismista jne. joka viittaa vähän samaan ilmiöön.

Sinänsä tämä ei eroa Jussi Halla-ahoon kohdistuvasta jatkuvasta nälvinnästä, kuinka väärin on että hän on maininnut jonkun kansanedustajan valkoisesta T-paidasta, tai pyytänyt tämän samaisen Diarrhean saamaa raiskausuhkauskirjettä tms. nähtäväkseen. Tai kun hän ei nyt ottanut eduskunnan käsiteltäväksi kansalaisaloitetta Ottawan sopimuksesta irtautumiseksi (kuten ei ilmeisesti voikaan ottaa lain mukaan), se ilmaistiin monessa mediassa siinä muodossa että Halla-aho kieltäytyy ottamasta jotain kansalaisaloitetta käsittelyynsä, ilmeisesti pelkkää ilkeyttään ja pahantahtoisuuttaan. Kauhea diktaattori!

Tai Trump. Onko Hesarissa joskus näkynyt mitään Trumpiin viittaavaa positiivista uutista, vai onko kaikissa häntä ja Muskia koskevissa uutisissa aina pakosta jokin negatiivinen viba?

Kun mietin omaa poliittista aktiivisuuttani, tulee mieleen, että pitäisi varmaan vaan tehdä tiktokkeja, yms lyhyitä videoita näistä suomalaisista oikeistolaisista. On sen verran huumoripotentiaalia heidän jutuissaan.
Mielestäni, siitä vaan. Haluaisin itseasiassa nähdä millaista tuollainen nälvintä olisi. Minka Mönkäsen pilkkalauluvideon näin, osaa hän selvästi laulaa ja soittaa ukulelea ja varmaan tanssiakin, mutta ei mielestäni ollut erityisen kekseliäs tai ratkiriemukas veto noin muuten. Voi johtua siitä etten ole vasemmistolainen ja jos koin että pilkka kohdistui "minun leiriini" (en edes muista mihin se liittyi), mutta lähinnä ajattelin sitä sukupuolikysymykseksi eli naisiin (kuten häneen) vetoaa erilainen huumori kuin minuun, cis-heteromieheen.

Eli jos minä haluaisin tehdä jostain tahosta pilkkaa, ei mieleeni tulisi ekaksi ottaa ukulelea käteen ja alkaa laulaa, vaan keksisin monia paljon tehokkaampiakin ja omasta mielestäni hauskempia tapoja tehdä pilkkaa. Esim. haukkumalla heitä kusipaskapäähousuiksi. Sellaisia me miehet vaan olemme.

(Mielestäni myös ratkiriemukasta on se, että puhutaan näistä maksetuista matkoista, jotka on ilmeisesti ollut ihan edustustehtäviä, samaan aikaan kun PS politiikko matkasi lomalle samoille nurkille ja hänet heitettiin lentokoneesta ulos)
En tiedä mitä tekemistä noilla tapauksilla on toistensa kanssa. Toinen oli osoitusta poliittisesta ristiriitaisuudesta ja elitismistä (tekee kalliita lahjalentomatkoja kaukomaihin), toinen lähinnä typerästä törttöilystä humalassa; oli siinä vähän tuota ristiriitaisuuttakin kun tekijä oli joku ex-poliisi vai kenraali vai mikä lie, jolta toki voisi odottaa lain ja järjestyksen kunnioitusta. Sama kuin se ravintolan edustalla ammuskelija.

Tuo PS-poliitikon tempaus on minulle verrattavissa siihen kun Paavo Väyrynen aikoinaan läpsäisi lentoemäntää pepulle humalassa lentokoneessa. Siitä nousi jopa silloin kohu, mutta ei sentään tainnut katkaista vielä Paavon poliitista uraa. Tosin mikäpä sitä voisikaan katkaista, tuskin edes Paavon kuolema.

Molemmissa tapauksissa päällimmäinen ajatus minulla on että onpas törttöilevä ääliö joka luulee itsestään liikoja ja jonka selvästi pitäisi osata hallita paremmin alkoholinkäyttöään jos tuollaiseen humalakäytökseen on taipumusta. (tiedän mistä puhun, itsekin tullut tehtyä humalassa vetoja jotka selvinpäin eivät enää selvinpäin tuntuneet yhtään niin hauskoilta tai järkeviltä vedoilta itsestäkään, ehkä siksi en käytännössä koskaan enää juo itseäni tuiteriin, saa aina jäädä yhteen tai kahteen kaljaan kerralla. Onneksi sentään en tunnu muuttuvan aggressiiviseksi humalassa, kuten pari vanhaa kaveriani jotka sviddu aina alkoivat haastaa riitaa ulkopuolisille humalassa).
 
Viimeksi muokattu:
Eebro sanoi:
Jäi nyt vähän mietityttämään, että pitäiskö niiden narkkien olla siellä kadulla vai ei sun mielestä.
Ei, mutta en haaskaa aikaani yhdenkään addiktin elämän pelastamiseen sillä sen voi tehdä vain addikti itse. Mitä vähemmän on taloudellista (ja sosiaalista) turvaverkostoa, sitä enemmän heikot sortuu elon tiellä ja kadulla makaa tyyppejä. Mitä enemmän on taloudellista turvaverkostoa sitä vähemmän meillä kaikilla on ostovoimaa ja mahdollisuuksia elämässämme sillä se on aina tasapäistämistä toisille alaspäin sekä toisille ylöspäin. Mitä enemmän annetaan köyhille sitä enemmän otetaan kaikilta keskituloisilta ja rikkailta sillä rikkaat eivät riitä tähän pelastusoperaatioon. Siksi en tekisi politiikkaa lisää siihen suuntaan että kaikkia epäonnistujia hyysätään sillä heitä täytyy hyysätä koko heidän loppuelämänsä. Näkökulmassani ei ole kyse siitä että se tulee kalliiksi vaan siitä ettei meillä ole siihen oikeasti enää varaa. Tällaiseen sosiaaliturvaan ei Suomella ole varaa ja siksi siitä leikataan nyt ja tulevaisuudessa. Jokainen vasemmistohallitus tietysti elvyttää tätä kuviota neljä vuotta kerrallaan ja joka kerta valtiontaloudellinen tilanne kaivautuu syvemmälle suohon.
Eebro sanoi:
Oikeasti, jos olet työssäkäyvä ulosotossa, sulla on enemmän taloudellista vapautta ja liikkuvuutta kuin toimeentulotuella.
Selitä mulle mikä järki on tukea näiden toimeentulotuella (ja asumistuella ja mahdollisilla muilla Kelan tuilla samaan aikaan) elävien asumista kalliimmilla asuinalueilla. Selitä minulle miten se voi olla kestävä kuvio että keskituloiset maksavat selkä vääränä veroja kustantaakseen työttömille asunnot joihin ei itsellä olisi varaa muuttaa. Tässä mahdollistetaan mafian tunnusmerkit täyttävää asuntomarkkinakuplaa verovaroin kasvukeskuksissa.

Vielä 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa oli olemassa myös vaihtoehto asua kasvukeskusten ulkopuolella mikäli ei ollut varaa asua niiden alueella. Nyt annetaan mediassa sellainen kuva ihmisille, että sosiaaliturvan leikkaukset ajavat ihmisiä kaduille mikä ei vastaa todellisuutta. Todellisuudessa se ajaa ihmiset halvemman asumisen piiriin ellei ole itsellä varaa asua kalliisti. Ennen vanhat mummot ja paapat sekä maaseudun peräkammarin pojat tinkivät elintasostaan. Nyt joka toinen pitää jotain luxuselämäkulissia pystyssä ja leveilee somessa sijoituksilla, rannekelloilla, jättitelkkareilla, sähköautoilla, ulkomaan matkoilla ja kaikella muulla mihin pienituloisen saati työttömän ei missään nimessä tulisi törsätä. Sitten kun tämä kaikki vielä mahdollistetaan rahoitussoppareilla, osamaksuilla, luottokorteilla ja pikavipeillä niin tyhmyys on ajanut ihmiset silloin omaan ahdinkoonsa, ei sosiaaliturvan leikkaukset.

Sitäkin ihmettelen jos ei saa tienata mitään eikä omistaa mitään niin miten sitten se 400€ toimeentulotuki riittää asumiseen Töölössä jos asumisestakin pitää vielä maksaa sillä asumistuki ei ikinä kata koko vuokraa. Kyllähän tästä nyt näkee sokeakin otsallaan että näiden arvoalueiden vuokra-asujilla on tässä jokin koijaus menossa tämän miljoonan vuosipotin kanssa, ei se voi olla heidän ainoa tulonlähteensä. Loppu eläminen rahoitetaan joko rikollisella toiminnalla, verojenkierrolla tai sitten lähipiiri ruokkii ja elättää nämä ihmiset täysin ympäri vuoden.
 
Ei se mikään koijaus ole, vaan poliittinen ja hallinnollinen valinta. Siis Helsingin kaupungin valinta ennemmin maksaa se välissä oleva osuus, mitä asumistuki ja kelan perustoimeentulotuki ei kata, harkinnanvaraisen toimeentulotukena (kuntien vastuulla) kuin velvoittaa nämä siirtymään kauemmas lähiöihin.
Nämä asiat kuuluu kuntien itsemääräämisoikeuteen. Kelaltahan kyllä vuokranormit ylittävän hintaisessa asunnossa asuvalle lähtee automaattisesti ohjeistus halvempaan hakeutumiseen ja tiedote siitä, minkä ajan kuluessa se on tehtävä, tai sitten tt-tuki rajautuu.

Vaikka kaupungeilla on paljonkin kiinteistömassaa, saattaa ne katsoa yksinkertaisemmaksi ja jopa edullisemmaksi maksaa yksilöille se erotus harkinnanvaraisena, kuin aloittaa dominoefektin vuokralaisia siirtelemällä. Esim. Helsingillä on on 55 tuhatta vuokra-asuntoa ja vajaat satatuhatta asukasta eli heidän kohdallaan ei puhuta mistään pienestä paletista, jos dominoefekti käynnistetään. Siihen päälle yksityisillä ja säätiöillä asuvat.

Lisäksi osittain kysymys on suunnitellusta segrekaation torjumisesta. Etäisten slummien sijaan mieluummin aivan suunnitellusti halutaan, että asuntoalueilla asuu kaikkia sosiaaliluokkia.

Se mikä näissä usein hämmästyttää on, miksi nämä Helsingin vuokralaisuus- ja toimeentuloasit usein niin paljon kiihdyttävät ihmisiä ympäri Suomen.

Lähtökohtaisesti Helsingillä on oikeus ja varaa toimia näiden suhteen haluamallaan tavalla. Siinä sivussa he kuitenkin tukee muuta Suomea, esim. kaikki Itä- ja Pohjois-Suomen kunnat nauttii välillisesti Helsingin menestyksen tukea valtion rahanjaon kautta. Ja sitä kautta kaikki itä- ja pohjoissuomalaisten kuntien asukkaat ja yritykset.

Edit. Nyt kun täydentävä tt-tuki on siirtynyt hyvinvointialueille, tämä voi muuttuakin. Mutta aiemmin kysymys on, jos kärjistetään, ollut ihan kunta- / kaupunkipolitiikasta ja kunnan / kaupungin hallinnollisista linjauksista
 
Viimeksi muokattu:
Jos ei ole varaa maksaa omaa asumistaan eikä ole töissä tai opiskele, sitten pitäisi olla halvassa asunnoissa jossain Savonrannassa, Rantasalmella tai Varkaudessa.

Siinä, että muiden verorahoista maksetaan sosiaalipummien asuttaminen paikkaan jossa asunnoista on suuri kysyntä niitä oikeasti siellä tarvitsevien ihmisten toimesta, mikä tekee asunnoista kalliita, ei ole mitään järkeä kun paljon halvempiakin asuntoja niille sosiaalipummeille on olemassa.

Ja se, että laitetaan vaihtoehdoksi joko älyttömän kallis asunto tai "kadulla" on todella typerää/epärehellistä olkiukkoiluargumentointia.
En suoranaisesti ole tuosta ajatuksesta eri mieltä (eli miksi sosiaalitapausten ja työttömien maahanmuttajien tulee tuppautua juuri pääkaupunkiseudulle ja muihin isoihin taajamiin, sosiaalituin), mutta mietin miten tuollainen hajasijoittaminen olisi edes mahdollista, ainakaan tahdonvastaisesti? Maahanmuuttajat ja turvapaikanhakijat hakeutuvat pääkaupunkiseudulle koska haluavat tehdä näin, koska täällä on paljon samaa kieltä puhuvia maahanmuuttajia jne.

Entä suostuvatko Varkaudet, Savonrannat ja Rantasalmet edes siihen että valtio päättäisi keskittää sosiaalitapaukset sinne? Ehkä sitä varten pitäisi saada jotain tukea valtiolta?

Olisiko ajatus esim. että asumiseen ja elämiseen tulevat sosiaalituet (myös asumistuki) olisivat samansuuruiset koko maassa, ja nimenomaan niin alhaiset ettei niillä useimmat pystyisi elämään isoissa taajamissa, vaan ainoastaan Varkaudessa jne.?

Tosin sellainen huomio vielä että tuossa uutisessa puhuttiin omistusasuntojen hinnoista. En tiedä onko Varkaudessa samassa suhteessa halvemmat vuokrat, eli jos Helsingissä yksiön vuokra on vaikka 700-900€/kk, onko se muka Varkaudessa vain esim. 100-200€/kk? Veikkaan että ei.
 
Lisäksi osittain kysymys on suunnitellusta segrekaation torjumisesta. Etäisten slummien sijaan mieluummin aivan suunnitellusti halutaan, että asuntoalueilla asuu kaikkia sosiaaliluokkia.
Tämä on tärkeä asia, sillä on iso merkitys että erilaiset ihmiset ovat lähekkäin keskenään tekemisessä. Miten se erityiminen järkevimmin torjutaan, miten se torjutaan oikeuden mukaisesti.

Helsinki, Espoo alueena sellainen että sitä vaikea tehdä oikeuden mukaisesti. Kaikille halukkaille ei voi antaa edullista asumista niillä alueilla missä joku on valmis maksamaan isosti. Arvotaanko halvan asunnon saajat, onko saatu etu ikuinen, vai määräaikainen. Opiskelia asunnoilla voi tuoda alueelle opiskelijoita ja menee suht kivuttomasti, mutta miten muille ? Työsuhde asunnoilla voi tuoda joitain ryhmiä. mutta vielä jää paljon.

Rahoitus voidaan ottaa verottamalla oma/vapaarahoitteisia asujia, kiinteistövero, tontinvuokra. Jälkimmäinen uusilla kunnan vuokraamilla alueilla näppärä.
 
Eebro sanoi:
Joo, onhan se jo itsessään huvittavaa, että Vihreiden kärkitekijä matkaa kirjaimellisesti toiselle puolelle maapalloa lentokoneella. Toiseksi, media on tässä nyt nostanut vain hänet esiin, eikä tätä toista, joka myöskin teki näin.
Sivuutat sen jutun keskiössä olevan seikan että se toinen joka myös teki näin, ei moralisoinut muita kansanedustajia lennoista.
Eebro sanoi:
Sit tästä kiroiluillasta julkisointi… hahahahaha. Hallitus ajaa Suomen historiankin kannalta ainutlaatuisia heikennyksiä työläisten tuloihin, köyhien oloihin ja terveydenhuoltoon, ja tämä on se median ykköstarina. Niinkuin Juhani Tamminen sanoisi: ”Hävetkää”
Ei se ole minusta ollut mikään meidan ykköstarina, mutta kohu on noussut joka kerta kun poliitikkojen suhmuroinnit on tulleet julkisuuteen. Ihan Sammallahden listauksen mukaan lautakasat ja aamiaiskustannukset jne. Kansanedustaja on työssään julkinen toimija ja hänen toimiaan käsitellään mediassa julkisesti, tämä Fatimin kannattaisi sisäistää ennen naurettavien rasistikorttien vetämistä esiin, mutta rasismihan onkin nostettu Suomessa ykkösaiheeksi ennen etnisesti erilaisten ihmisten välillä käytävää asiakeskustelua.
Eebro sanoi:
Kun mietin omaa poliittista aktiivisuuttani, tulee mieleen, että pitäisi varmaan vaan tehdä tiktokkeja, yms lyhyitä videoita näistä suomalaisista oikeistolaisista. On sen verran huumoripotentiaalia heidän jutuissaan.
Niin, ehkä sulla nyt on tässä vähän malka silmässä, jos et todella näe sitä huumoripotentiaalia ollenkaan vihreässä kansanedustajassa joka moralisoi muita kotimaan lennoista ja lentää itse kaukoitään. Vihreiden retoriikka perustuu aika lailla siihen miten itsekkäitä lihansyöjät, autoilijat, yritykset, miehet, valkoihoiset jne ovat ja sitten sama kaveri ottaa silmiään räpäyttämättä ulkovaltiolta kk-palkkansa kokoisen lahjan eikä osaa edes kyseenalaistaa koko asiaa mitenkään.
Eebro sanoi:
(Mielestäni myös ratkiriemukasta on se, että puhutaan näistä maksetuista matkoista, jotka on ilmeisesti ollut ihan edustustehtäviä, samaan aikaan kun PS politiikko matkasi lomalle samoille nurkille ja hänet heitettiin lentokoneesta ulos)
Öö, miksei puhuttaisi? Ei kai se sentään Immosen lentoon liity mitenkään? Oliko Immosenkin lento muiden maksama vai mikä on yhtymäkohta tässä? Kysyn koska en tiedä.
Jan11 sanoi:
Ei se mikään koijaus ole, vaan poliittinen ja hallinnollinen valinta. Siis Helsingin kaupungin valinta ennemmin maksaa se välissä oleva osuus, mitä asumistuki ja kelan perustoimeentulotuki ei kata, harkinnanvaraisen toimeentulotukena (kuntien vastuulla) kuin velvoittaa nämä siirtymään kauemmas lähiöihin.
Nämä asiat kuuluu kuntien itsemääräämisoikeuteen. Kelaltahan kyllä vuokranormit ylittävän hintaisessa asunnossa asuvalle lähtee automaattisesti ohjeistus halvempaan hakeutumiseen ja tiedote siitä, minkä ajan kuluessa se on tehtävä, tai sitten tt-tuki rajautuu.
Eikös se ole Kelan maksama tuki joka päätetään Kelassa ja maksetaan verovaroista vai olenko ymmärtänyt jotakin väärin tässä tapauksessa? Sitähän tässä kritisoidaan että nämä toimeentulotuet on maksettu Kelalta eli verovaroin, niin missaan tässä nyt jotain jos tämä onkin Helsingin päätös ja Helsingin varoista.
Jan11 sanoi:
Se mikä näissä usein hämmästyttää on, miksi nämä Helsingin vuokralaisuus- ja toimeentuloasit usein niin paljon kiihdyttävät ihmisiä ympäri Suomen.

Lähtökohtaisesti Helsingillä on oikeus ja varaa toimia näiden suhteen haluamallaan tavalla. Siinä sivussa he kuitenkin tukee muuta Suomea, esim. kaikki Itä- ja Pohjois-Suomen kunnat nauttii välillisesti Helsingin menestyksen tukea valtion rahanjaon kautta. Ja sitä kautta kaikki itä- ja pohjoissuomalaisten kuntien asukkaat ja yritykset.
Ei se ihan koko totuus ole että Helsinki tekee Suomen rahat ja niistä hyötyy sitten myös muu Suomi. Helsinkiläiset pääosin ruokitaan muualta Suomesta tuodulla ruualla, lämmitetään muualta tuodulla polttoaineella ja rahoitetaan muualla tehtävällä työllä (pääkonttorit Helsingissä aiheuttamassa tilastoharhaa). Mikäli Helsinkiin jäisivät vain helsinkiläiset yritykset olisi se aika paljon lähempänä saamapuolta. Sitä en sano että Itä- tai Pohjois-Suomi jotenkin erityisen tuottavia olisivat mutta valtaosa Suomen liikevaihdosta kyllä tuotetaan muualla kuin Helsingissä.

Edit: ylimääräisiä tyhjiä rivejä pois.
 
Tämä on tärkeä asia, sillä on iso merkitys että erilaiset ihmiset ovat lähekkäin keskenään tekemisessä. Miten se erityiminen järkevimmin torjutaan, miten se torjutaan oikeuden mukaisesti.

Tätä mantraa kyllä hoetaan, mutta se ei nimenomaan toteudu isoissa kaupungeissa. Siellä erilaiset viiteryhmät elävät omissa kuplissaan.

Mamut ja työttömät pitäisi asuttaa niihin hylättyihin kymmeniin tuhansiin asuntoihin ympäri suomen. Valtio kustantaa 10 mottia halkoja per vuosi ja muutaman satasen kiinteistön omistajalle kuukausittain korvausta. Siitä alkaa juopon mahdollinen tervehtyminen tai sitten ei (ei ala kaupungissakaan), mamun integrointi työntekoon jne.

Ei mamuja tänne oteta kahvipöytien koristeeksi, vaan pyyhkimään mummojen perseet ja lakaisemaan katuja. Se toimii vähän huonosti nykymeiningillä.

Mitään mahtikäskyä siirtoon ei tarvita. Mamu voi siirtyä haluamaansa kasvukeskukseen heti kun tienaa itse vuokrarahat eli ei juuri koskaan.
 
Eikös se ole Kelan maksama tuki joka päätetään Kelassa ja maksetaan verovaroista vai olenko ymmärtänyt jotakin väärin tässä tapauksessa? Sitähän tässä kritisoidaan että nämä toimeentulotuet on maksettu Kelalta eli verovaroin, niin missaan tässä nyt jotain jos tämä onkin Helsingin päätös ja Helsingin varoista.
Kelan etuuksiin kuuluu asumistuki ja perustoimeentulotuki. Kun vuokra ylittää normin, kela ohjaa asiakkaan muuttamaan edullisempaan asuntoon x ajassa, jonka jälkeen maksaa vain normiin asti.

Sitten kunnat voi maksaa harkinnanvaraisena toimeentulotukena sen erotuksen, jos ei halua pakottaa siihen muuttoon. Helsinki (ja moni muukin kunta ) on toiminut näin pitkään.

Edit. Nyt kun täydentävä tt-tuki on siirtynyt hyvinvointialueille, tämä voi muuttuakin. Mutta aiemmin kysymys on, jos kärjistetään, ollut ihan kunta- / kaupunkipolitiikasta.
 
Viimeksi muokattu:
Mitään mahtikäskyä siirtoon ei tarvita. Mamu voi siirtyä haluamaansa kasvukeskukseen heti kun tienaa itse vuokrarahat eli ei juuri koskaan.
Tämä juna taisi osittain mennä jo, Suomen kansalaisuuksia on myönnetty aiemmin todella heppoisesti. Jos halutaan joku luokkasysteemi muodostaa, niin sen kansalaisuuden saamisen pitää olla vaikeaa, vähän ollaan menossa siihen suuntaan, mutta en tiedä riittääkö.
 
Tätä mantraa kyllä hoetaan, mutta se ei nimenomaan toteudu isoissa kaupungeissa. Siellä erilaiset viiteryhmät elävät omissa kuplissaan.
Ei toteudu, syitä monia, mm se että isoihin kaupunkeihin rakennettiin niitä betonilähiöitä, jotka ei ole kehittyneet. Pienemmissä taajamissa betonikuutiot ja omakotialueet vierekkäin, ja omakotialueetkin kirjavammin asutetut.

Eikä aina ole uudiskohteissakaan onnistuttu, oli sitten vanhan alueen laanaamista tai kokonaan uudelle maalle rakennettua. Taustalla myös se että kunta haluaa vivuttaa kiinteistöveroa, joten se haluaa arvot korkealle.

Mamut ja työttömät pitäisi asuttaa niihin hylättyihin kymmeniin tuhansiin asuntoihin ympäri suomen. Valtio kustantaa 10 mottia halkoja per vuosi ja muutaman satasen kiinteistön omistajalle kuukausittain korvausta. Siitä alkaa juopon mahdollinen tervehtyminen tai sitten ei (ei ala kaupungissakaan), mamun integrointi työntekoon jne.

Ei mamuja tänne oteta kahvipöytien koristeeksi, vaan pyyhkimään mummojen perseet ja lakaisemaan katuja. Se toimii vähän huonosti nykymeiningillä.

Mitään mahtikäskyä siirtoon ei tarvita. Mamu voi siirtyä haluamaansa kasvukeskukseen heti kun tienaa itse vuokrarahat eli ei juuri koskaan.
No tuo juuri johtaa siihen segrekaatioon.
 
Ei vaan resurssien tehokkaaseen allokointiin. Suomessa on pirusti kiinteistöjä käyttämättä, koska niihin ei löydy halukkaita asumaan. Koska niissä ei asuta, ne rapistuvat.

Olenko segrekoitunut kun asun 50km lähimmästä kaupasta? Parasta integraatiota muslimille on kun rukousmatto on levitettävä hankeen, mutta sitä ennen on haettava ämpärillä pottujen keitinvesi kaivosta, kunhan ensin hakkaa halot kamiinaan. Voit vaihtaa muslumaanin tilalle narkkarin tai juopon.

Tietenkin täsmäpalveluja on toimitettava ettei homma ole ihan darwinismia.
 
No monimutkaisia asioita kun yksinkertaistaa jää helposti joku olennainen asia huomaamatta. Ei ne ole valtion tai kuntien omistuksessa, vaan yksityisomaisuutta. Vaikka itse kiinteistö olisikin jätetty oman onnensa ojaan, niin ei niihin ketään niin vaan asuteta.

Eikä vapaassa avoimessa demokraattisessa yhteiskunnassa muutenkaan voi määrätä ketään asumaan yhtään missään. Ihmiset muuttaa mihin haluavat. Tukijärjestelmät tukee niillä ehdoilla, joita järjestelmässä on, heitä jotka ehtojen mukaan on tukiin oikeutettu.

Pakkosiirrot ja -asetukset olisi venäläisten mentaliteettia. Sitä me ei varmasti täällä haluta.
 
Ei vaan resurssien tehokkaaseen allokointiin. Suomessa on pirusti kiinteistöjä käyttämättä, koska niihin ei löydy halukkaita asumaan. Koska niissä ei asuta, ne rapistuvat.

Olenko segrekoitunut kun asun 50km lähimmästä kaupasta? Parasta integraatiota muslimille on kun rukousmatto on levitettävä hankeen, mutta sitä ennen on haettava ämpärillä pottujen keitinvesi kaivosta, kunhan ensin hakkaa halot kamiinaan. Voit vaihtaa muslumaanin tilalle narkkarin tai juopon.

Tietenkin täsmäpalveluja on toimitettava ettei homma ole ihan darwinismia.

Segrekaation haitat, hinta, kustannus, vs eriyttämisen asumisen kustannus säästöt.

Ääripäät ei toimi, vaan nyt oli pohdintaa miten se toimisi kustannustehokkaasti, järkevästi. Suomessa on muuttotappioalueita joissa on asuntoja joille ei ole kysyntää, niistä osa on sellaisia että ne kannattaisi purkaa vaikka ihan julkisin varoin. Kunnan, alueen lunastaa pois ja purkaa. Jos pk seudulta muuttaa ihmisiä maakuntiin, niin se voi olla ihan toimivaa jos siellä pitää huollen ettei sitä segregaatiota tapahtu.

En tiedä omasta asuin alueesta, muuta kuin sen että kauppaan on 50km, mutta jos sielltä puuttuu muslimit ja ajat sitä takaa että jos niitä sinne muuttaisi, niin joo, se voisi olla sitä segregaation torjuntaa.

Mutta PK seudun osalta myös pidettävä huoli että alueet ei eriydy.
 
(Mielestäni myös ratkiriemukasta on se, että puhutaan näistä maksetuista matkoista, jotka on ilmeisesti ollut ihan edustustehtäviä, samaan aikaan kun PS politiikko matkasi lomalle samoille nurkille ja hänet heitettiin lentokoneesta ulos)

Minun mielestäni on ratkiriemukasta, että nämä asiat edes pyritään rinnastamaan toisiinsa. Toinen kun lienee maksatettu muilla (jossa se ongelma piilee) ja toinen lomamatka omaan piikkiin. Pääsi lentokoneeseen tai ei.
 
En tiedä omasta asuin alueesta, muuta kuin sen että kauppaan on 50km, mutta jos sielltä puuttuu muslimit ja ajat sitä takaa että jos niitä sinne muuttaisi, niin joo, se voisi olla sitä segregaation torjuntaa.

Kyllä minä muslimille voin lumilapiota lainata siinä missä jollekin muullekin, tervetuloa. Joku 5 vuotta kaduilla notkunut turkkilainen siirtyy turvapaikkaputkeen kun näkee TikTokissa puheita suuresta sosiaalitirvasta. Se on reliteetti mitä tulijat ovat. Siinä on ihan mahdoton integrointi vaikka tulija olisi itse Tauno Palon reinkarnaatio, on ensin haettava elämän realiteetit tällä seudulla kohdilleen.
 
En tiedä miten tämä mene maahanmuuttajiin, mutta toki tärkeää että erityimistä torjutaan.

Mutta vähän nyt ristiriitaista, tervetuloa, mutta perään sitten tilitystä.
 
Segrekaation haitat, hinta, kustannus, vs eriyttämisen asumisen kustannus säästöt.

Ääripäät ei toimi, vaan nyt oli pohdintaa miten se toimisi kustannustehokkaasti, järkevästi. Suomessa on muuttotappioalueita joissa on asuntoja joille ei ole kysyntää, niistä osa on sellaisia että ne kannattaisi purkaa vaikka ihan julkisin varoin. Kunnan, alueen lunastaa pois ja purkaa. Jos pk seudulta muuttaa ihmisiä maakuntiin, niin se voi olla ihan toimivaa jos siellä pitää huollen ettei sitä segregaatiota tapahtu.

En tiedä omasta asuin alueesta, muuta kuin sen että kauppaan on 50km, mutta jos sielltä puuttuu muslimit ja ajat sitä takaa että jos niitä sinne muuttaisi, niin joo, se voisi olla sitä segregaation torjuntaa.

Mutta PK seudun osalta myös pidettävä huoli että alueet ei eriydy.
Periaatteessa PK seudulla on sama ongelma kuin muuallakin: voiko pakottaa ihmiset asumaan tietyllä alueella?

Jos esim. arabit ja somalit hakeutuvat mielellään Helsingin Itäkeskukseen jo ihan sen takia että siellä on heikäläisiä muutenkin paljon joten voi puhua halal-lihakaupoissa jne. omaa kieltään, onko mitään tehokasta keinoa estää sitä kehitystä jos he itse sitä nimenomaan haluavat? Vai kuvitteletko jotkut että enemmän he haluaisivat asumaan alueille joissa on lähinnä kantasuomalaisia, ja laittaa lapsensakin sellaisella alueella päiväkotiin ja kouluun (tämänpäiväisen Hesari-uutisen mukaan somaliäidit eivät halua lapsiaan päiväkoteihin jotta nämä eivät "suomalaistu")?

Jos taas ajatus on että luodaan vierekkäin tai sekaisin köyhien vuokrakasarmeja ja pientaloalueita, eivät maksukykyiset sinne pientaloalueelle halua jos vuokratalojen ongelmat valuvat heidänkin alueelleen. Elleivät sitten ne pientalotkin ole esim. kunnan omistuksessa ja onnekkaimmat kunnan vuokralaiset saisivat ne asunnoikseen, tosin ei se köyhyyden keskittymistä estäisi vaikka osa köyhistä asuisikin rivi- ja omakotitaloissa samalla alueella.

Se "hajottaminen" tuntuu toimivan vain pienessä mittakaavassa, eli kunta tai erilaiset tukisäätiöt ostavat yksityisessä omistuksessa olevista taloyhtiöistä yksittäisiä asuntoja ja tuuppaavat sosiaalitapauksiaan sinne. Tästä tietysti taloyhtiön muut asukkaat ovat kovasti käärmeissään lisääntyneinä järjestyshäiriöinä, asunnoissa ramppaa huumeidenostajia, kellarikomeroihin murtaudutaan jne.

Mulla on ensiasuntoni ja nykyinen sijoitusasuntoni just tuollaisessa taloyhtiössä. Siellä on kai pari jotain kaupungin tai säätiön asuntoa joissa asuu aina jotain sosiaalitapauksia, ja vähän väliä hallitus on ollut yhteydessä noihin säätiöihin että tehkääs nyt jotain tuolle vuokralaisellenne kun on kirveellä lyöty jonkun oveen (ei nähty kuka, mutta vaikea arvata... turha kuitenkaan kutsua poliisia paikalle), ramppaa ilmeisesti huumeidenostajia jonkun luona, kellarikomeroissa ei ole mikään turvassa, pari viikkoa sitten joku oli heittänyt roskapussin sisällöt porraskäytävään, jne. Pihalle ja ilmeisesti kellariin taidettiin vihdoinkin saada kamerat ja sopimus vartiointiliikkeen kanssa, se pihakamera on lähinnä kun jotkut vierailijat pysäköivät autojaan talon oven eteen tai parvekkeiden alle, tosin siihen toimii myös Parkki-Pate...

Yksityisten kohdalla vaan tulee tunne että siinä jaetaan surkeutta myös vähän parempiosaisille. Yksityisten vuokranantajien kanssa on yleensä helpompaa ja he yrittävät aktiivisesti saada asuntoihin hyviä ja rauhallisia vuokralaisia jo omankin mielenrauhansa takia; nuo säätiöt puolestaan tuuppaavat häädetyn tilalle toisen vähintään yhtä ongelmallisen tapauksen. Ja muut kärsivät.
 
Viimeksi muokattu:
Periaatteessa PK seudulla on sama ongelma kuin muuallakin: voiko pakottaa ihmiset asumaan tietyllä alueella?

Jos esim. arabit ja somalit hakeutuvat mielellään Helsingin Itäkeskukseen jo ihan sen takia että siellä on heikäläisiä muutenkin paljon joten voi puhua halal-lihakaupoissa jne. omaa kieltään, onko mitään tehokasta keinoa estää sitä kehitystä jos he itse sitä nimenomaan haluavat? Vai kuvitteletko jotkut että enemmän he haluaisivat asumaan alueille joissa on lähinnä kantasuomalaisia, ja laittaa lapsensakin sellaisella alueella päiväkotiin ja kouluun (tämänpäiväisen Hesari-uutisen mukaan somaliäidit eivät halua lapsiaan päiväkoteihin jotta nämä eivät "suomalaistu")?

Jos taas ajatus on että luodaan vierekkäin tai sekaisin köyhien vuokrakasarmeja ja pientaloalueita, eivät maksukykyiset sinne pientaloalueelle halua jos vuokratalojen ongelmat valuvat heidänkin alueelleen. Elleivät sitten ne pientalotkin ole esim. kunnan omistuksessa ja onnekkaimmat kunnan vuokralaiset saisivat ne asunnoikseen, tosin ei se köyhyyden keskittymistä estäisi vaikka osa köyhistä asuisikin rivi- ja omakotitaloissa samalla alueella.

Se "hajottaminen" tuntuu toimivan vain pienessä mittakaavassa, eli kunta tai erilaiset tukisäätiöt ostavat yksityisessä omistuksessa olevista taloyhtiöistä yksittäisiä asuntoja ja tuuppaavat sosiaalitapauksiaan sinne. Tästä tietysti taloyhtiön muut asukkaat ovat kovasti käärmeissään lisääntyneinä järjestyshäiriöinä, asunnoissa ramppaa huumeidenostajia, kellarikomeroihin murtaudutaan jne.

Mulla on ensiasuntoni ja nykyinen sijoitusasuntoni just tuollaisessa taloyhtiössä. Siellä on kai pari jotain kaupungin tai säätiön asuntoa joissa asuu aina jotain sosiaalitapauksia, ja vähän väliä hallitus on ollut yhteydessä noihin säätiöihin että tehkääs nyt jotain tuolle vuokralaisellenne kun on kirveellä lyöty jonkun oveen (ei nähty kuka, mutta vaikea arvata... turha kuitenkaan kutsua poliisia paikalle), ramppaa ilmeisesti huumeidenostajia jonkun luona, kellarikomeroissa ei ole mikään turvassa jne. Pihalle ja ilmeisesti kellariin taidettiin vihdoinkin saada kamerat ja sopimus vartiointiliikkeen kanssa, se pihakamera on lähinnä kun jotkut vierailijat pysäköivät autojaan talon oven eteen tai parvekkeiden alle, tosin siihen toimii myös Parkki-Pate...

Yksityisten kohdalla vaan tulee tunne että siinä jaetaan surkeutta myös vähän parempiosaisille. Yksityisten vuokranantajien kanssa on yleensä helpompaa ja he yrittävät aktiivisesti saada asuntoihin hyviä ja rauhallisia vuokralaisia jo omankin mielenrauhansa takia; nuo säätiöt puolestaan tuuppaavat häädetyn tilalle toisen vähintään yhtä ongelmallisen tapauksen. Ja muut kärsivät.
Tässä nyt unohtuu, että valtaosa ei elä häiritsevästi.
Meillä on useampi peritty ja sijoitusmielessä ostettu asunto, joissa on ollut erilaisia vuokralaisia tavan työssäkäyvistä, opiskelijoista, suomalaisista eläkeläisistä maahanmuuttajiin, sossun maksusitoumuksilla oleviin ja myös ukrainalaisia jne., ja ongelmat ei katso sitä, mikä se tausta on.

Sen sijaan silloin kun näitä on ollut, mun kokemuksella ne on liittynyt päihteiden käyttöön ja elämänhallinnan menetykseen, vanhuksilla muistisairauden tulemiseen tai muuhun terveyden pettämiseen.
Mutta toki tämä on oma otos, eli ehkä on yleistettävissä tai ei ehkä ole yleistettävissä, who knows.
 
Minun mielestäni on ratkiriemukasta, että nämä asiat edes pyritään rinnastamaan toisiinsa. Toinen kun lienee maksatettu muilla (jossa se ongelma piilee) ja toinen lomamatka omaan piikkiin. Pääsi lentokoneeseen tai ei.
Juu eivät ole ihan verrattavia tapauksia. Jotenkin tällainen yhteenveto.

Diarrhean tapauksessa "hauskaa" oli:
- Kansanedustaja menee puolisonsa kera "edustusmatkalle" eli lomamatkalle jonka on maksanut vieras valtio. Tämä nyt ei liene hauskin tai pahin asia, mutta nostaa kyllä esiin ajatuksen vaikuttamisesta ja jopa poliittisesta lahjonnasta.
- Kyseinen henkilö on Vihreiden kansanedustaja, jotka yleisesti vastustavat lentomatkustamista ja kaukomatkailua, vedoten ilmastonmuutokseen.
- Kansanedustaja osallistuu feministiseen kiroiluiltamaan (LOL!) missä alkaa syyttää rasismia siitä että hänen matkastaan on raportoitu medioissa (tupla-LOL!).
- Niin ja yleisesti tietysti se että hänen nimestään on niin helppo tehdä ripuliväännös, se vasta hauskaa onkin. Tulee mieleen se intialainen jonka sukunimi oli Dikshit, höhhöhhöö.

Nuo kaksi vikaa ovat minun silmissäni ne hauskimmat asiat joista voikin hänelle vähän trollailla.

Persun tapauksessa "hauskaa" oli:
- Lain ja järjestyksen airut, ex-poliisi tai kenraali vai mikä merikarhu olikaan, alkaa aiheuttaa humalaista häiriötä lennolla, höystettynä tutulla "ettekö te tiedä kuka minä olen?". Mites meni noin niinku omasta mielestä?
- Lomamatka suuntautui Thaimaahan, missä tietenkin voidaan naureskella että temppeleitäkö sinne mennään katsomaan vai poikien kanssa Walking Streetille nuoria naisia ja ladyboyta panemaan höhhöhhööööö?
 
Viimeksi muokattu:
Tässä nyt unohtuu, että valtaosa ei elä häiritsevästi.
Meillä on useampi peritty ja sijoitusmielessä ostettu asunto, joissa on ollut erilaisia vuokralaisia tavan työssäkäyvistä, opiskelijoista, suomalaisista eläkeläisistä maahanmuuttajiin, sossun maksusitoumuksilla oleviin ja myös ukrainalaisia jne., ja ongelmat ei katso sitä, mikä se tausta on.

Sen sijaan silloin kun näitä on ollut, mun kokemuksella ne on liittynyt päihteiden käyttöön ja elämänhallinnan menetykseen, vanhuksilla muistisairauden tulemiseen tai muuhun terveyden pettämiseen.
Mutta toki tämä on oma otos, eli ehkä on yleistettävissä tai ei ehkä ole yleistettävissä, who knows.
En puhunut yksityisistä vuokranantajista, varsinkaan meidän tapaisistamme yhtä tai muutamaa asuntoa eteenpäin vuokraavista.

Meidän etumme on saada asuntoon joku rauhallinen joka ei riko paikkoja ja jota emme joudu häätämään taloyhtiön vaatimuksesta. Itsekin jätin viime kerralla yhden asuntooni hakeneen sosiaalitapauksen rannalle (kertoi esim. humalassa hukanneensa edellisen asuntonsa avaimen (kun mainitsi kuinka hyvä että asun lähistöllä niin voin tulla avaamaan oven jos sama tapahtuisi tässä asunnossa), juu ei kiitti ja taisi olla humalassa tai aineissa kun kaverinsa kanssa kävi asuntoa katsomassa), ja toisen keski-ikäisen naisen jolla oli omien sanojensa mukaan työpaikka luvassa lähistöllä, mutta vaikutti vähän baarikärpäsen oloiselta ja kysyi voiko vuokratakuusta joustaa kun just nyt ei olisi sen vertaa irtonaista rahaa...). Sitä ennen tosin olin vuokrannut sitä irakilaiselle opiskelijalle, häneen olin vuokralaisena tyytyväinen, ainoa miinus että oli ruokkinut parvekkeella lintuja eikä siivonnut linnunpaskoja pois kun lopulta muutti muualle.

Puhuin siitä että joku narkkareiden tukisäätiö ostaa yksityisen asunnon itselleen, ja sinne asutetaan säätiön politiikan mukaisesti aina joku sosiaalitapaus joka ei muualta oikein saa asuntoa. Ihan kiva muille asukkaille ja vuokralaisille... Juu, toki on mahdollista että ovat myös rauhallisia, mutta suuri vaara etteivät ole, riippuen millaisesta tukisäätiöstä tai tukiasumisesta on kyse.

Käsitin että se minunkin aineissa/humalassa asuntoa katsomaan tullut oli tullut jonkun säätiön kehoituksesta, tällaisen kuvan sain koska alunperin mulle just soitti joku nainen jostain säätiöstä tms. että joku tulisi sitä asuntoa katsomaan. Jälkikäteen mietin että oliko hänet sitten häädetty jostain aiemmasta asunnosta tai asuntolasta, se missä oli mm. hukannut avaimensa...
 
Viimeksi muokattu:
En puhunut yksityisistä vuokranantajista, varsinkaan meidän tapaisistamme yhtä tai muutamaa asuntoa eteenpäin vuokraavista.

Meidän etumme on saada asuntoon joku rauhallinen joka ei riko paikkoja ja jota emme joudu häätämään taloyhtiön vaatimuksesta. Itsekin jätin viime kerralla yhden asuntooni hakeneen sosiaalitapauksen rannalle (kertoi esim. humalassa hukanneensa edellisen asuntonsa avaimen (kun mainitsi kuinka hyvä että asun lähistöllä niin voin tulla avaamaan oven jos sama tapahtuisi tässä asunnossa), juu ei kiitti ja taisi olla humalassa tai aineissa kun kaverinsa kanssa kävi asuntoa katsomassa), ja toisen keski-ikäisen naisen jolla oli omien sanojen mukaan työpaikka luvassa lähistöllä, mutta vaikutti vähän baarikärpäsen oloiselta ja kysyi voiko vuokratakuusta joustaa kun just nyt ei olisi sen vertaa irtonaista rahaa...).

Puhuin siitä että joku narkkareiden tukisäätiö ostaa yksityisen asunnon itselleen, ja sinne asutetaan säätiön politiikan mukaisesti aina joku sosiaalitapaus joka ei muualta oikein saa asuntoa. Ihan kiva muille asukkaille ja vuokralaisille... Juu, toki on mahdollista että ovat myös rauhallisia, mutta suuri vaara etteivät ole, riippuen millaisesta tukisäätiöstä tai tukiasumisesta on kyse.
Juu. Tällaisia ei ole osunut kohdallemme taloyhtiöissä. Mutta omat sijoitusasunnot on vähän pienemmissä maakuntakaupungeissa, joissa tuollaiset toimijatkin on harvinaisempia kuin suurkaupungeissa.
 
Eikä vapaassa avoimessa demokraattisessa yhteiskunnassa muutenkaan voi määrätä ketään asumaan yhtään missään. Ihmiset muuttaa mihin haluavat. Tukijärjestelmät tukee niillä ehdoilla, joita järjestelmässä on, heitä jotka ehtojen mukaan on tukiin oikeutettu.

Pakkosiirrot ja -asetukset olisi venäläisten mentaliteettia. Sitä me ei varmasti täällä haluta.
Ketään ei määrätä asumaan missään, mutta tarpeeks kauan kun on ollut työtön, yms, niin tukea pienennetään ja sanotaan että savukoskelta tai pihtiputaalta löytyy asunto, johon saat tuen/jossa asumismenot on riittävän pienet.

Tällä ei ole mitään tekemistä pakkosiirtojen kanssa.
 
Y-säätiön asunnot ovat kyllä syvältä. Ideahan lienee, että saadaan syrjäytynyt elämänsyrjään kiinni ja tätä myöten takaisin tuottavaksi yhteiskunnan osaseksi. Ihan kannatettava idea yleisellä tasolla.
Ongelma on vain se, että tarvetta näille asunnoille on paljon. Jos siellä joku hyvin käyttäytyvä parannuksen tehnyt narkkari joskus olisikin, tämä siirretään piakkoin muualle, koska pärjää omillaan. Tilalle tulee sitten arpomakoneesta seuraava, joka suurella todennäköisyydellä ei ole asiallinen.
Ja Y-säätiön linjana on, että tilanteeseen puututaan kunnolla vasta, kun taloyhtiö alkaa antamaan uhkauksia haltuunotosta. Varoituksesta ei reagoida. Ja sitten vuokralainen vaihtuu ja sama meno jatkuu.

En tiedä mitä tälle voisi. Jos halutaan, että joku noista joskus kuntoutuisi on tällainen toiminta erittäin tarpeellista ja yhteiskunnalle hyvin kannatavaa. Jos taas mietitään tilannetta naapureina olevien normikansalaisten kannalta on tämä hyvin tuskallista. Ehkä pitäisi olla enemmän välineitä puuttua tilanteisiin nopeammin? Tosin ei taida auttaa Y-säätiön tapauksessa, kierto vain nopeutuisi.
 
Ketään ei määrätä asumaan missään, mutta tarpeeks kauan kun on ollut työtön, yms, niin tukea pienennetään ja sanotaan että savukoskelta tai pihtiputaalta löytyy asunto, johon saat tuen/jossa asumismenot on riittävän pienet.

Tällä ei ole mitään tekemistä pakkosiirtojen kanssa.
Näin siis Kelan taholta tehdään jo nykyisin, jos Kelan asumisnormien mukaiset kulut ylittyy. Ja lähes aina ne isommissa kaupungeissa ylittyy.
Toki mitään kuntaa ei markkinoida. Kelan asiakas saa vaan päätöksen jossa annetaan x kuukautta aikaa muuttaa halvempaan asuntoon, jonka jälkeen iskee leikkuri, jos ei ole muuttanut.

Vaikutus lienee lähellä nollaa, mutta koska tämä on aika uusi asia, niin dataa pitää kerryttää vuosi pari.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
267 980
Viestejä
4 634 466
Jäsenet
76 137
Uusin jäsen
Jon_

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom