• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Kerrotko vielä mitä rikoksia nämä äärioikeistolaiset olivat tehneet, minkä vuoksi heidän tilaisuudessa ei olisi saanut käydä puhumassa? Ketkä ovat niitä "oikeamielisiä" henkilöitä, joilla on mandaatti määritellä kenen tilaisuuksissa kansanedustajat saavat käydä puhumassa?

Kyllähän monet saattavat käydä islamilaisissakin tilaisuuksissa puhumassa, ja arvatenkaan näissä tapauksissa kukaan teikäläisistä ei korvaansa lotkauta?

Ei tuossa ole kyse siitä, että mitä saa tehdä ja mitä ei. Kyse on siitä, että mitä kannattaa tehdä ja mitä ei.
Jos kansanedustaja käy puhumassa tilaisuudessa, oli kyse sitten äärioikeistolaisesta tai islamilaisesta tilaisuudesta, niin media sitten uutisoi siitä. Kerta se on mikä rooli medialla on meidän demokraattisessa järjestelmästä.
Tuosta on sitten kyseiselle kansanedustajalle jotain poliittisia seuraamuksia. Mitä ne ovat, riippuu siitä, että miten kansa ja muut poliitikot näkevät nuo teot. Junnilan tapauksessa ne teot (yhdessä Junnilan muiden tekojen kanssa) johtivat siihen, että Junnila menetti hallituskumppaneidensa luottamuksen ja joutui eroamaan.
 
Viimeksi muokattu:
^Vasemmistoliiton Veronika Honkasalo piti puheen juutalaisvastaisessa mielenosoituksessa (From the river to the sea ):

En muista, että tätä puhetta olisi paheksuttu tiedotusvälineissä tai edes täällä.
 
Viimeksi muokattu:
Oho. Mediavainoharhaisuudet kokonaan oma genrensä, mutta enpä ole hetkeen lukenut yhtä misogyynistä tekstiä.
Mikäli tuo edustaa persuäijien yleisempääkin ajattelutapaa (en siis tiedä enkä väitä, että niin olisi), jo erityisesti tuon viimeisen kappaleen sisältö itsessään auttaa ymmärtämään tuota jakautumista. Sitä niittää, mitä kylvää.
Niin, sitä yhteiskunnassa niitetään mitä sinne kylvetään. Sikälin kun tiedämme, niin natsisaksassa ihmiset saatiin aivopestyä tietynlaiseksi median toimesta ja myös haluamaan jotain tai ainakin suostumaan asioihin. On varmaankin realistista odottaa etteivät ihmiset ole paljoa muuttuneet. Voidaan kylläkin olettaa, että natsisaksan ideologiaa osataan vastustaa, mutta moni muu juttu menee kyllä kuin veitsi voihin.

Naiset (siis ne jotka ovat biologisia naisia) ovat tutkitustikin ihmisinä enemmän miellyttämis_haluisia (agreeable) mitä miehet ja sopeutuvaisempia olemaan samaa mieltä ryhmässä. Naisille ryhmäpaine ja siitä erottuminen on vaikeampaa mitä miehille noin keskimäärin.

Edellisestä johtuen, on epätodennäköistä että naisvaltaisilla aloilla naiset olisivat erilaisia vs. muut naiset alalla ja näin ollen syntyy sukupuolten välille myös ero. Meillä ei aktiivisesti toitoteta naisille ja miehille vaikkapa nyt YLE:n toimesta esimerkiksi sukupuolirooleja tai mitään käytännössä toimivaa joka edesauttaisi sitä että suomi oy ab on olemassa tulevaisuudessa. Mediasta toitotetaan esimerkiksi feminismiä ja että naisen euro on 80 senttiä. Ylipäänsä kaikkea sellaista joka luo vastakkainsasettelua ja että naiset ovat yhteiskunnan uhreja. Se tehdään verovaroin. Meillä on toki roppakaupalla muitakin yhteiskunnan uhreja tai ainakin kuvitteellisia ja joita täytyy verovaroin kustannetussa ohjelmistossa nostaa esille.

Nykyisin tasa-arvo käsite ja sukupuoliroolit ja sukupuolten määrät (kuvitteelliset) ovat menneet niin pitkälle, että jos todetaan, että naisella ei ole penistä, niin kyseinen toteamus on misogyniaa, eikös?
 
Kerrotko vielä mitä rikoksia nämä äärioikeistolaiset olivat tehneet, minkä vuoksi heidän tilaisuudessa ei olisi saanut käydä puhumassa? Ketkä ovat niitä "oikeamielisiä" henkilöitä, joilla on mandaatti määritellä kenen tilaisuuksissa kansanedustajat saavat käydä puhumassa?

Kyllähän monet saattavat käydä islamilaisissakin tilaisuuksissa puhumassa, ja arvatenkaan näissä tapauksissa kukaan teikäläisistä ei korvaansa lotkauta?
Nyt tässä on hyvä esimerkki siitä, miten keskustelussa hämärretään asioita joko tahallaan tai sitten ”ihan vahingossa”, huomasitteko:

Vertaillaan äärioikeistoa ja tavallista islamilaisuutta, kun pitäisi verrata äärioikeistoa ja ääri-islamilaisuutta.
 
No empä tiedä. Aivan normaaliin islamiin koraanin kuvausten mukaan tietääkseni kuluu vääräuskoisten alistaminen ja toisinaan myös tappaminen. Se sitten jos jostain löytyy jotenkin islamin uskon oppeja noudattamattomia maallistuneita muslimeita, niin sellaiset seuratapahtumat lienevät oma kategoriansa josta lienee turha puhua että se olisi varsinaisesti islamiin liittyvä tapahtuma.

Kumma kyllä silti ne miesvoittoiset persut ovat politiikassa ekana uhriutumassa ja itkemässä siitä, miten media ja kaikki muut tahot ovat ilkeitä ja heitä vastaan :kahvi:
Onhan siinä sellainen nyanssi että jos YLEn toimesta verovaroista käytetään vuosi toisensa perään miljoonia euroja yhden puolueen mustamaalaamiseen tahon toimesta joka väittää olevansa neutraali ja sama homma muidenkin medioiden toimesta, joskaan ei verovaroin, niin on siinä hyvä syy asiasta pitää meteliä että noin niinkuin että "mitä vittua?".

Vasemmistolaiset toimittelijat mustamaalaavat yksittäistä puoluetta työkseen median leivissä verovaroin, joka väittää olevansa puolueeton media. Jokseenkin irvokasta.
 
Viimeksi muokattu:
Nyt tässä on hyvä esimerkki siitä, miten keskustelussa hämärretään asioita joko tahallaan tai sitten ”ihan vahingossa”, huomasitteko:

Vertaillaan äärioikeistoa ja tavallista islamilaisuutta, kun pitäisi verrata äärioikeistoa ja ääri-islamilaisuutta.

Älä tule sinä määrittelemään, mitä vertailuja muut saavat tehdä. Ihan tavallinen islamilaisuus on haitallisempaa kuin äärioikeistolaisuus. Siksi kysyinkin, että mitä rikoksia nuo äärioikeistolaiset olivat tehneet. Etkä näköjään sinäkään osannut siihen vastata, sen sijaan tulit säätämään ihan muusta.

Islamilaisuuteen taas kuuluu esimerkiksi naisten alempiarvoisuus miehiin nähden, joka jo itsessään tekee siitä pahemman kuin äärioikeistolaisuudesta.

Ymmärsitköhän edes kuinka typerä kommenttisi oli? Oletat jotenkin automaattisesti, että vain "ääri"-jotain asioita voisi verrata keskenään. Eihän tuossa ole mitään tolkkua.
 
Verrata voi vaikka omenoita ja appelsiineja, mutta ei sellainen argumentaatiovirhe kovin hedelmällinen ole (pun intended).

Tämä keskustelu kuitenkin nyt lähti liikkeelle viestin #65204 sisältäneestä stereotyypittelevästä, misogyynisestä naiskäsityksestä. Joten jos haluaa vertailla, kannattaa sitä islaminkin naiskäsitystä verrata sitten siihen.

Mutta vielä rautalangasta: poliitikko, joka osallistuu äärioikeistolaiseen tai ääri-islamistisen tilaisuuteen puhujana, joutuu syystäkin syyniin, koska ihmiset haluaa tietää onko hän itsekin ääriajattelija tai ääriajattelun tukija.

Sen sijaan poliitikko, joka osallistuu oikeistolaiseen, vasemmistolaiseen tai vaikka islamistien, ortodoksien, juutalaisten jne. tilaisuuteen puhujana, ei yleensä kerää huomiota, koska kysymys ei ole ääriajattelusta, ääriryhmistä tms.

Voi toki olla, että laitaoikeisto on niin lähellä äärioikeistoa, että ei tätä eroa oikein hahmota. En tiedä onko niin (toivon, että ei), mutta jos niin olisi, se olis perin huolestuttavaa.

Ja äärioikeistolaisten tuomioitakin on tullut sen verran jo esiin, että sen levyn pyörittäminen on hyvä lopettaa. Onneksi meillä Supon seurannat ja virkavalta on toiminut ok. Toivottavasti jatkossakin näin.
 
Onhan siinä sellainen nyanssi että jos YLEn toimesta verovaroista käytetään vuosi toisensa perään miljoonia euroja yhden puolueen mustamaalaamiseen tahon toimesta joka väittää olevansa neutraali ja sama homma muidenkin medioiden toimesta, joskaan ei verovaroin, niin on siinä hyvä syy asiasta pitää meteliä että noin niinkuin että "mitä vittua?".

Vasemmistolaiset toimittelijat mustamaalaavat yksittäistä puoluetta työkseen median leivissä verovaroin, joka väittää olevansa puolueeton media. Jokseenkin irvokasta.

Kuten tuossa jo aiemmin totesin:
Tämä valitus persujen "mustamaalaamisesta" on aika huvittaa. Media uutisoi siitä, mitä persut tekevät ja sanovat. Samaan tapaan, kuin media uutisoi kaikkien muidenkin poliittisten puolueiden tekemisistä ja sanomisista. Jos persut tekevät ja sanovat asioita, joita jotku pitävät rasistisena ja/tai junttina, niin ei se ole sen niistä uutisoivat median vika.
Se, että faktojen uutisointi persuista lasketaan "mustamaalaamiseksi", kertoo kyllä paljon enemmän niistä persuista itsestään, kuin se kertoo mediasta.
 
Kumma kyllä silti ne miesvoittoiset persut ovat politiikassa ekana uhriutumassa ja itkemässä siitä, miten media ja kaikki muut tahot ovat ilkeitä ja heitä vastaan :kahvi:
Kuten tuossa jo aiemmin totesin:
Mutta kun ei, media ei uutisoi samaan tapaan siitä mitä perussuomalaiset tekevät vs. muut puolueet. Ei lähimainkaan ja näin ollen, väitöksesi on vain yksi misinformaatioviesti muiden joukossa.
 
Se, että faktojen uutisointi persuista lasketaan "mustamaalaamiseksi", kertoo kyllä paljon enemmän niistä persuista itsestään, kuin se kertoo mediasta.

Unohdat että ei ole olemassa mitään ns. neutraalia mediaa ja palkkansa arvoisen journalistin perusvaatimuksiin kuuluu taito kehystää jutut tavalla, millä pystytään antamaan joko positiivinen, neutraali tai negatiivinen sävy, tai tarvittaessa synnyttämään täysin väärä mielikuva asioista sortumatta kuitenkin suoraan osoitettavissa olevaan valehteluun.
 
Mutta kun ei, media ei uutisoi samaan tapaan siitä mitä perussuomalaiset tekevät vs. muut puolueet. Ei lähimainkaan ja näin ollen, väitöksesi on vain yksi misinformaatioviesti muiden joukossa.

Kyllä niistä muistakin puolueista uutisoidaan samaan tapaan. Erona on se, että muut puolueet ovat aivan helvetisti varovaisempia sen suhteen, että ketä nostavat esimerkiksi ministereiksi. Koska tietävät, että jos nostavat jonkun esim. Junnilan taustoilla ministeriksi, niin mediamyrsky on lähes taattu.
Sen sijaan Persut nostavat ne ministeriksi tietäen nuo taustat ja sitten itkevät, että media on epäreilua. Riviedustajista puhumattakaan.

Hitto, Kokoomus heivasi Rydmanin pihalle eduskuntaryhmästänsä, koska näkivät, että Rydman on puolueen julkisuuskuvan kannalta liian suuri riski. Persut taaskin tekivät Rydmanista ministerin. Ja sitten taas itkevät siitä, että media uutisoi Rydmanin tekosista, jonain persujen vastaisena ajojahtina.

Käytännössä kaikki muut puolueet suht nopeasti heivaavat niitä omia ministereitä, jopa puolueen puheejohtajia ja pääministereitäkin, pihalle, jos alkaa näkymään astetta epämielyttävämpiä uutisotsikkoja. Koska tietävät, että tuolla sen paineen saa pois puolueen niskasta. Persut taaskin itsepäisesti yrittävät roikkua kiinni ja puolustella niitä ministereitä, ruokkien yhä uusia uutissyklejä aiheesta.
 
Viimeksi muokattu:
Mutta vielä rautalangasta: poliitikko, joka osallistuu äärioikeistolaiseen tai ääri-islamistisen tilaisuuteen puhujana, joutuu syystäkin syyniin, koska ihmiset haluaa tietää onko hän itsekin ääriajattelija tai ääriajattelun tukija.
On olemassa maallistuneita ihmisiä, jotka kokevat olevansa muslimeita.

Mutta se ei muuta sitä minkälainen uskonto islam on. Samaan tapaan kuin kristinusko ei ole sitä mitä joku sateenkaaripappi haluaa sen olevan ja sanoo sekä kokee olevansa kristitty, ei islam uskontona ole sitä mitä maallistunut muslimiksi identifioituva sanoo sen olevan.

Ota uskonnot tosisssaan äläkä väkisin sovita niitä humanistiseen kehykseen, joka ei tee oikeutta sille.
 
Jos sä et käsitä, että mikä ero on sen välillä, kun istuva kansanedustaja käy puhumassa äärioikeistolaisten järkkäämässä tilaisuudessa ja kun poliitikon pari kaveria kännissä ja läpällä teineinä tuuletti kainaloitaan about 20 vuotta sitten, niin vika on sinussa, ei Ylessä.
Hmm.. taidat olla toimittaja? Vaikutat ainakin disinformaation ammattilaiselta kun osaat kehystää jutut tavalla millä toistuvasti teet.
 
Aika huvittavaa tämä itku siitä, kuinka persuja sorretaan ja kiusataan mediassa. Tosiasiallisestihan persuja on kohdeltu silkkihansikkain. Esimeriksi A-studion lähetyksissä oli persuilla huomattava yliedustus, kun sitä tutkittiin.
 
Hmm.. taidat olla toimittaja? Vaikutat ainakin disinformaation ammattilaiselta kun osaat kehystää jutut tavalla millä toistuvasti teet.

En ole ja olisi varmaan parempi, että keskittyisit keskustelun varsinaisiin argumentteihin sen sijaan, että yrität arvailla mun ammattia (joka on softainsinööri).
 
muut puolueet eivät anna median vaikuttaa toimintaansa niin kohut laantuu nopeammin kun ketään ei oikeesti kiinnosta. Persut antaa niin media voi vaikuttaa esim. ministerivalintoihin ja kansanedustajien eduskuntaryhmässä oloon kun kertoo persujohdolle lehdissä mitä nyt pitää teidän tehdä.
 
Asiaton käytös - toistuvat henkilökohtaisuudet ketjussa
En ole ja olisi varmaan parempi, että keskittyisit keskustelun varsinaisiin argumentteihin sen sijaan, että yrität arvailla mun ammattia (joka on softainsinööri).
Okei, veikkaisin että alaa vaihtamalla saisit kyllä parempaa palkkaa, ellet jo tee kahta työtä. Tämän suuntaiseen yhteiskunnalliseen mielipidevaikuttamiseen varmasti löytyisi pesti joko mediasta tai vaikkapa kokoomuksesta. Se työmäärä meinaan mitä olet tehnyt päivästä toiseen, viikosta toiseen, vuodesta toiseen, vuosikymmenestä toiseen murobbs ja techbbs:ssä ja liberaalin kokoomus_siiven asiaa ajaen on vain niin taidokasta ja ihailtavaa. Sisua ja päämäärätietoisuutta on meinaan yltäkyllin löytynyt tälle propagandalle koskaan ajankaan loppumatta kesken.
 
Niin siis oliko sulla enää mitään kontribuutiota varsinaiseen keskusteluun vai tuliko multa niin hyvät argumentit, että et voi muuta kuin siirtää keskustelua keskustelijoihin?
 
Kumma kyllä silti ne miesvoittoiset persut ovat politiikassa ekana uhriutumassa ja itkemässä siitä, miten media ja kaikki muut tahot ovat ilkeitä ja heitä vastaan :kahvi:
Miten matemaattinen ja tilastollinen kiistaton fakta voi olla uhriutumista? Saako raiskauksen uhri tehdä rikosilmoitusta tai edes puhua asiasta ilman että on "uhriutuja ja itkijä"?

Jos sä et käsitä, että mikä ero on sen välillä, kun istuva kansanedustaja käy puhumassa äärioikeistolaisten järkkäämässä tilaisuudessa ja kun poliitikon pari kaveria kännissä ja läpällä teineinä tuuletti kainaloitaan about 20 vuotta sitten, niin vika on sinussa, ei Ylessä.
Istuva kansanedustaja saa käydä puhumassa vaikka natsien, kommunistien, putin-nuorten yms. ihan kenen tahansa tilaisuudessa eikä siinä ole mitään pienintäkään väärää asiaa. Ehkä jopa päinvastoin. Se mitä siellä tilaisuudessa sanotaan on se minkä pohjalta voi tuomita jos niin haluaa.

Se että kuuluu uusnatsijengiin taas ei ole mitenkään selitettävissä "läpällä" varsinkaan jos sitä samaa oljenkortta ei ole valmis antamaan muille ja heidän historialleen.
 
Sun mielestä siinä ei ole mitään väärää, mutta aika moni on asiasta eri mieltä sun kanssa. Kriittisesti Junnilan kohdalla, asiasta oli eri mieltä myös Persujen hallituskumppanit. Jonka seurauksena, yhdistettynä muihin Junnilan tekoihin, Junnila lensi pois hallituksesta.

Taaskin "uusnatsijengistä" puhuminen Lindtmanin yhteydessä on niin naurettavaa, että sitä ei edes voi kutsua faktojen vääristelyksi, vaan ihan puhtaaksi valehteluksi.
 
Ministeripostista on lennetty pois tekstiviestienkin takia, joten sen suhteen se on ilmiönä lähinnä politiikkaa... vähän sellaista että tärkeää on se miltä asiat näyttää eikä niinkään se asioiden substanssi. Onhan se nähty muutenkin politiikassa jo monen monta kertaa, sen takia aina jaksaa vähän hämmästyttää miten ison painoarvon jotkut sille teatterille antavat.
 
Niin siis oliko sulla enää mitään kontribuutiota varsinaiseen keskusteluun vai tuliko multa niin hyvät argumentit, että et voi muuta kuin siirtää keskustelua keskustelijoihin?
Siis väitteet on kuultu & perustelut on siis toki taidokasta propagandaa. Olen eri mieltä kuten sadat tuhannet muutkin suomalaiset. Mulla ei ole aikaa keskustella täällä niin paljoa, hakata tuhansia viestejä vuodessa, kun mulle ei tästä maksa kukaan palkkaa.
 
Voit huudella propagandasta niin paljon kuin huvittaa, mutta jos et kykene selittämään, että mikä siinä on virheellistä, niin se on aika tyhjää huutelua.

Lisäksi, jos sulla ei ole aikaa keskustella täällä niin paljoa, niin miksi kirjoitit kolme viestiä irrelevanttia metakeskustelua sen sijaan, että olisit kirjoittanut yhden viestin, jossa selität miksi mun kirjoitukset ovat muka ”propagandaa”?
 
Sun mielestä siinä ei ole mitään väärää, mutta aika moni on asiasta eri mieltä sun kanssa. Kriittisesti Junnilan kohdalla, asiasta oli eri mieltä myös Persujen hallituskumppanit. Jonka seurauksena, yhdistettynä muihin Junnilan tekoihin, Junnila lensi pois hallituksesta
Junnila lensi ulos cv:ssä valehtelun vuoksi. Ilman sitä Junnila olisi todennäköisesti vieläkin ministeri.

Ja pitäisikö tere sammallahden ministeriys estää tulevaisuudessa, kun kävi juttelemassa monokultuuri fm podcastissa useampi vuosi sitten? Sitähän veti Tuukka Kuru ja Junes Lokka

Junnila lensi ulos cv:ssä valehtelun vuoksi. Ilman sitä Junnila olisi todennäköisesti vieläkin ministeri.

Ja pitäisikö tere sammallahden ministeriys estää tulevaisuudessa, kun kävi juttelemassa monokultuuri fm podcastissa useampi vuosi sitten?

Sanoisin, että paljon enemmän vaikutti Salen jyrähdys Junnilasta, kuin ne CV-jutut. Toki nuo tulivat käytännössä samaan aikaan, joten vaikea sanoa ulkopuolelta, että miten ne vaikuttivat.
Mutta kyllä tuosta sellainen kuva tuli, että se Salen reaktio oli se viimeinen niitti.
 
Sanoisin, että paljon enemmän vaikutti Salen jyrähdys Junnilasta, kuin ne CV-jutut.
Eikös perustuslaissa sanota että ministerin pitää olla rehellinen? Joten CV:ssä valehtelu estää ministeriyden. Noi muut voidaan laittaa ajattelemattomuuden ja huumorin piikkiin. CV:ssä valehtelu on jotain sellaista, jonka pitäisi ymmärtää olevan väärin ja täten lensi pihalle.

Ja sale sai sanoa mitä tahansa. Ministeri ei nauti pressan, vaan eduskunnan luottamusta

Sopivasti myös jätit ottamatta kantaa tuohon teren toimintaan. Kukkavirtahan oli sen turun puukotusterrrori-iskun muistoksi. Tossa monokultttuuri fm ei ole mitään tälläistä ns suojakilpenä.

Entä sitten vasemmistoliitton vpj river to sea? Missä pöyristyminen siitä? Sun pöyristyminen tuntuu kovin valikoivalta.

Haiskahtaa vähän että m
 
Vaatimus ministerin rehellisyydelle on aikalailla epämääräinen. Joten en nyt lähtisi siitä ja tuosta CV-valehtelusta vetämään mitään suoria johtopäätöksiä.

Kyse on kuitenkin lopulta poliittisesta päätöksestä, ei niinkään mistään laillisesta. Vaikka sen ministerin ei tarvitsekaan nauttia presidentin luottamusta, Suomessa presidentillä on kuitenkin sen verta arvovaltaa (ja etenkin Niinistöllä tuossa vaiheessa), että jos presidentti avaa suunsa tuolla tapaa, niin sillä on kyllä todella paljon vaikutusta. Etenkin kun kyse oli Niinistöstä, jolta tuollaisia reaktioita ei taidettu nähdä juuri ollenkaan. Se laittaa aika helvetisti painetta etenkin Orpon niskaan, kerta Niinistö oli kuitenkin kokoomuslaisten silmissä se ylivoimaisesti arvovaltaisin henkilö Suomen politiikassa.
Toki voi olla, että tuo CV-tapaus antoi Orpolle erittäin hyvän tekosyyn vaatia Junnilan eroa, mutta veikkaan, että se olisi tuon Salen jyrähdyksen jälkeen tapahtunut muutenkin.

Enkä mä ole tekemässä päätöksiä Sammallahden mahdollisesta ministeriydestä, mutta voi hyvinkin olla, että tuosta tulee juurikin esimerkki siitä, mitä sanoin tuossa aiemmin. Eli Kokoomus on sen verta varovainen sen suhteen, että ketä nostaa tuollaisiin asemiin, että Sammallahti ei päädy ministeriksi.

Eikä tässä ole kyse mun pöyristymisistä. Vaan siitä, että miten mediat uutisoivat poliitikkojen tekemisistä ja minkälaisia jatkoreaktioita se sitten aiheuttaa.
 
  • Tykkää
Reactions: PCB
Tähän sopii klassinen lausahdus: Näin nämä asiat koetaan.

Jos joku kokee kukkavirran muukalaisvihaksi ja islamofobiaksi, niin silloin tämä henkilö vetää itse mielessään yhtäläisyysmerkit muukalaisiin ja islamiin, eli kertoo ihan vain kokijasta itsestään.
 
Tähän sopii klassinen lausahdus: Näin nämä asiat koetaan.

Ja tapahtumaahan ainakin aluksi organisoi eräs Terhi Kiemunki, joka oli lopulta liian sakea tapaus jopa persujen kunnanvaltuutetuksi.

Näppärästi tämän poliittisesti natsihtamattoman tapahtuman puhujina ovat mm. Tuukka Kuru, joka kertoilee "Operaatio Kotkanpesästä" :hmm:
 
Viimeksi muokattu:

Jahas, käsi pystyyn virheen merkiksi. Siellähän on ollut lahjakkaat yksilöt tuota järjestämässä.

Itse ajettava asiahan on ihan validi, sitä ei vaan tarvitsisi sotkea millään Sinimustalla pelleilyllä. Tietysti jos on sitä mieltä että noiden asioiden pinnalle nostaminen on islamofobiaa, niin ehkä islamilaisessa kulttuurissa olisi vähän viilattavaa..
 
Nyt menee ihan klassisten argumentaatiovirheiden puolelle. Se, että joku henkilö on tehnyt kyseenalaisia asioita, ei tarkoita sitä, että kaikki asiat (esim. tapahtumat) joissa kyseinen henkilö olisi mukana, olisivat kyseenalaisia.

Vasemmistoleiri vaan haluaa käyttää tällaista assosiaatiota, jotta saisivat vääristeltyä asiallisetkin tapahtumat asiattomiksi vain siksi, että siellä on mukana henkilöitä joista eivät pidä.
 
Öö... ne kallonmittaajat eivät "ole mukana", vaan ovat sen järjestäjiä.

Edelleen argumentaatiovirhe. Lisäksi et ymmärtänyt lukemaasi. Vaikka he ovat järjestäjiä, niin se ei tarkoita, että itse tapahtuma olisi kyseenalainen vain siksi, että henkilö on tehnyt jotain kyseenalaista.

Vähän sama asia kuin jos raiskaukseen syyllistynyt henkilö pelastaisi mummon onnettomuudelta, niin sinä tulisit vinkumaan että väärin pelastettu, koska väärä pelastaja.
 
Vaikka he ovat järjestäjiä, niin se ei tarkoita, että itse tapahtuma olisi kyseenalainen vain siksi, että henkilö on tehnyt jotain kyseenalaista.
Tapahtuman yhteydessä tällaiset "Operaatio Kotkanpesä" -larpit, kallonmittaajat ja rotupuhtaustyypit pitämässä puheita jne. ei tee tapahtumasta yhtään kyseenalaista? No, minä olen tuosta kyllä eri mieltä.
 
Heh. Samat "miehet" postaa linkkejä tapahtumiin joissa vastustetaan israelin toimesta tapatuvaa siviilien ja lasten joukkomurhaa kertoen kuinka jo pelkästään siellä puhuminen tekee puhujasta antisemitistin koska joukossa kuulijakunnassa on varmasti myös antisemitistejä. Jostain kumman syystä.
 
Vasemmistolaiset on aina Venäjän ja sitä ennen Neuvostoliiton kanssa samaa mieltä. Suomi ja Ukraina ovat tuossa retoriikassa täynnä natseja, jotka pitää harjata. Ainoastaan harjaustavoissa on eroa, eli pyritäänkö pikku hiljaa ujuttautumaan, vai mennäänkö kertarytinällä.
 
Jahas, käsi pystyyn virheen merkiksi. Siellähän on ollut lahjakkaat yksilöt tuota järjestämässä.

Itse ajettava asiahan on ihan validi, sitä ei vaan tarvitsisi sotkea millään Sinimustalla pelleilyllä. Tietysti jos on sitä mieltä että noiden asioiden pinnalle nostaminen on islamofobiaa, niin ehkä islamilaisessa kulttuurissa olisi vähän viilattavaa..
Tarkennetaan sen verran, että 2018 ja 2019 tuo tapahtuma oli ihan vain kansalaisjärjestön kokoonpanema terrori-iskun muistotilaisuus, koska Turun kaupunki ei sellaista halunut järjestää. 2018 puhujana oli muistaakseni Mauri Peltokangas (ei vielä kansanedustaja) ja 2019 sitten Junnila. Mistään Operaatio Kotkanpesistä ei silloin ollut kyse. Tuo meni sitten myöhemmin todella sakeaksi kun mukaan tulivat nämä Kurut ja Sinimustaliikkeen IKL-larppaukset ja White Lives Matter -kyltit.

Joo paikalla oli Odineita ja varmasti PVL:n tyyppejä osallistui tuohonkin, koska tilaisuus oli avoin ja niillä oli samana päivänä oma kulkueensa niin olivat paikalla. Yleisö oli sekalaista sakkia ja bongasin jopa Markku Jokisipilän tuolla 2019. Mitään natsitapahtumaa ei noista kahdesta ensimmäisestä silti saa mitenkään. Hauska vielä että Ylenkin uutisointi oli sangen neutraalia noina vuosina.Tapahtumasta tuli natsikokoontuminen johon osallistuminen automaattisesti natseuttaa vasta kun päästiin hallituksenkaatotalkoisiin.

Alusta saakka tuossa "muistotilaisuudessa" on ollut tarkoituksena vain levittää islamofobiaa ja muukalaisvihaa. Tietysti, koska ainoa islamistinen terroriteko Suomessa, marokkolaisen maahanmuuttajan tekemänä. Tottakai siitä yritetään repiä kaikki irti. Se, että siellä on puhujina Mauri Peltokangas ja Vilhelm Junnila, oikein alleviivaa tuota agendaa. Ensin mainittu töysi sekopää ja yksi myrkyllisimpiä rasisteja Suomessa, jälkimmäinen ihka aito natsi.
 
Ollaan toki "Politiikka ja yhteiskunta" alaosiossa, mutta on aika absurdia "ajattelua" taas.

George Floyd on varmaan aika hyvä litmustesti tälle asialle... Hänen poismenonsa johdosta on järjestetty Suomessa useitakin mielenosoituksia (BLM), joissa on jopa poliisin toimintaa kyseenalaistettu (poseeraaminen kylttien kanssa & koronarajoitukset).

Kuitenkaan Suomessa ei saisi järjestää SUOMESSA tapahtuneen terrori-iskun uhreille muistotilaisuutta... Ainakaan sellaista ei yhteiskunnan puolesta järjestetä, eikä tueta, joten sitten ne asiaa muistelevat tekevät omansa.
 
Se on jännää, että natsien ja rasistien puolustelijoilla lähtee ihan reaktionomaisesti nämä whataboutismit. Miksi mitään asiaa ei voi käsitellä itsenään?

Saa järjestää, ja sellainenhan järjestettiinkin. Se ei tosin muuta sitä tosiasiaa, että se oli kuitenkin natsien ja rasistien järjestämä tilaisuus, jonka tarkoituksena oli levittää muukalaisvihaa ja islamofobiaa. Itse toki pidän todella vastenmielisenä, että terrori-iskun uhrien muistoa käytetään tällaiseen vastenmieliseen toimintaan. Lähes yhtä vastenmielistä kannattaa ja puolustella tällaista paskaa.
 
Millä tavalla sitä muukalaisvihaa ja islamofobiaa siellä kulkueessa levitettiin? Tästä varmaan on jotain näyttöä kun niin voimakkaasti tällaista väitettä esität?
 
Se on jännää, että natsien ja rasistien puolustelijoilla lähtee ihan reaktionomaisesti nämä whataboutismit. Miksi mitään asiaa ei voi käsitellä itsenään?

Whataboutismin perään huutelu yllä mainitulla tavalla on vahva osoitus siitä että oma argumentaatio ei kestä tarkempaa tarkastelua niin siirrytäänkin pulushakkiin.
 
Ilmeisesti enää Perussuomalaiset ja Liike Nyt jotka pitävät kiinni Ylen leikkaustarpeista, Kokoomus ja Keskustakin esittivät eduskuntavaalihojelmissaan yli sadan miljoonan euron säästöjä, mutta sieltähän tuli vähemmän yllättäen sitä itseään vaalilupauksina. Surkuhupaisaa seurata Kokoomuksen kehitystä "talouspuolueena".

Taas lähempänä seuraavia vaaleja, oli sitten kunta- tai eduskuntavaalit, Kokoomus on narraamassa kovasta talouspolitiikasta kunnian itselleen. :poop: Todellisuudessa Kokoomus on vajonnut talousoikeistolinjalla sinne samaan nihkeältä haisevan krapulapaskan sekaan RKP:n kanssa.
 
Viimeksi muokattu:
Alusta saakka tuossa "muistotilaisuudessa" on ollut tarkoituksena vain levittää islamofobiaa ja muukalaisvihaa. Tietysti, koska ainoa islamistinen terroriteko Suomessa, marokkolaisen maahanmuuttajan tekemänä. Tottakai siitä yritetään repiä kaikki irti.
Ei nämä sinun levittämät valeet mitenkään muuta sitä tosiasiaa että muistotilaisuus on vain muistotilaisuus. Se että Turun kaupunki ei itse tätä järjestä ja siitä joutuu pitämään huolen yksityiset kansallismieliset järjestöt kertoo kaiken oleellisen Turun kaupungista ja heidän terroristi-sympatioistaan.

Logiikkasi on ilmeisesti se että jos kansallismieliset tahot järjestää muistotilaisuuden niin ilman todisteita siihen voidaan assosioida mitä tahansa kärjistettyjä huuhaa-teorioita, mutta kun vihervassarit kaduilla huutaa suoraan eksplisiittisesti juutalaisten joukkotuhoa jihadistikaveriensa kanssa niin tämä onkin "palestiinalaisten oikeuksien ajoa".

Ja ennen kuin yrität paskoa keskustelua ja luistella karkuun vastuuta "whataboutismi"-valeilla niin ei onnistu tällä kertaa. Ensimmäinen osa viestistä on vastine argumenttiisi ja tämä jälkimmäinen kappale on toinen keskustelu jossa katsotaan että päteekö samat säännöt kaikkiin.
Se, että siellä on puhujina Mauri Peltokangas ja Vilhelm Junnila, oikein alleviivaa tuota agendaa. Ensin mainittu töysi sekopää ja yksi myrkyllisimpiä rasisteja Suomessa, jälkimmäinen ihka aito natsi.
Aah...totta. Unohtuikin kokonaan Vilhelm Junnilan natsitaustat. Luulin hetken että Hugo Boss ja nahkarotsit oli se natsien tyylivalinta, mutta onneksi Hesarin käsin poimimat vasemmistotutkijat kertoivat että se olikin tämä:
1720573249789.jpeg
 
Junnilla siis oli saamassa elinkeinoministerin pestin, kunnes käveli tiedostustilaisuuteen pesukarhu kravaatti kaulassa. Toi on tietenkin statementti, jos siis tolla pesukarhulla on joku historiallinen äärioikeistolainen merkitys.

Junnillan oli siis pakko tietää että jos valitsee tuon kravatin ja kävelee sen kanssa tulevana elinkeinoministerinä median eteen, niin ministerin pesti on mennyttä sen jälkeen.

En ihan ymmärtänyt tota tempausta, jos siis Junnilan tahto oli tulla vilpittömästi ministeriksi, vai oliko tossa taustalla joku ministeripestin uhraus koska kravattikeissi jää eloon tarpeeksi isosti ja joskus sen merkitys on suurempi kuin nyt ministerin pesti..
 
Junnilla siis oli saamassa elinkeinoministerin pestin, kunnes käveli tiedostustilaisuuteen pesukarhu kravaatti kaulassa. Toi on tietenkin statementti, jos siis tolla pesukarhulla on joku historiallinen äärioikeistolainen merkitys.

Junnillan siis oli pakko tietää että jos valitsee tuon kravatin ja kävelee sen kanssa tulevana elinkeinoministerinä median eteen, niin ministerin pesti on mennyttä sen jälkeen.

En ihan ymmärtänyt tota tempausta jos siis Junnilan tahto oli tulla vilpittömästi ministeriksi, vai oliko tossa taustalla joku ministeripestin uhraus koska kravattikeissi jää eloon tarpeeksi isosti ja joskus sen merkitys on suurempi kuin nyt ministerin pesti..
Tai sitten Junnila ei pystynyt mitenkään uskomaan, että persut puolueena tekee aina sen mitä "hesarin käsin poimimat vasemmistotutkijat" käskee heidän tehdä. Ihan aina, koska persut on median marionettipuolue.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
275 236
Viestejä
4 749 964
Jäsenet
77 285
Uusin jäsen
Gubber

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom